Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Mooch: Dr. Silbury's Liquid Brainstem Band

Astro kirjoitti noin 17 vuotta sitten (0 kommenttia)
1186060905.gifAmbientlive Records (ALR3020)

Englantilaisen Stephen Palmerin luotsaama Mooch on nyt julkaissut parhaan levynsä, jonka minä olen koskaan kuullut. Aikaisemmin Moochin musiikki on ollut lähinnä elektronista, instrumentaalista ambienttia, vaikkakin kitaraa ja etnisiä instrumentteja on myös käytetty hyväksi. Tällä uudella tuplalevyllä Palmer on tehnyt yhteistyötä monien eri muusikoiden kanssa, ja kokonaisuus muistuttaakin enemmän bändilevyä. Toki Moochin parille viimeiselle levylle tyypillistä avaruudellista syntetisaattoritunnelmointia on yhä mukana.

Ensimmäisen levyn aloittaa instrumentaali ”Eight Spokes”, jossa Stephen soittaa kaikki instrumentit rumpuja lukuun ottamatta. Ihan hyvä, aika elektronisen kuuloinen kappale. Paljon enemmän pidän kuitenkin seuraavasta, hypnoottisesta ja psykedeelisestä teoksesta ”Cwmyoy Dub” jossa on myös John Toonin puhetta. Tämä biisi sisältää dub-bassoa, oikeat rummut, avaruusääniä, avaruudellista leadkitaraa ja hienoja kosketinjuttuja ja toimii tosi hyvin! Yksi levyn parhaista. Albumin pisin kappale on rauhallisesti alkava ”Jupiter”, joka on upeaa, Air –tyylistä menoa hienoilla lauluilla, välillä mennään kyllä nopeammin Steve Hillagen viitoittamalla tiellä. Välissä on aivan rauhallinen ambient –osa, jossa on käytetty Jupiterin elektromagneettista kenttää(?!). Todella hyviä kitara- ja syntetisaattorisooloja. ”Saz Interval” on kumma, avaruudellinen ambient –pala. ”Anderson Council” on aluksi aika menevää psykerokkia kitaralla, bassolla, koskettimilla, rallattelulaululla ja kunnon rummuilla. Myöhemmin mukaan tulee myös mellotronia. Ennen kolmea minuuttia kappale hajoaa utuiseksi psykemaastoksi, lopussa palataan taas alun teemaan. Rauhallinen, pehmeä ja syntetisaattorivoittoinen ”The Falcon” sisältää myös miellyttävää naisääntä (Karen Anderson). Lopussa on myös kitaraa. Yksi levyn parhaista hetkistä on sekvenssereillä alkava ”Silver Violet Flame”. Ex-Hawkwind Bridget Wishart omaa yhä hienon, pehmeän äänen, joka sopii kappaleeseen kuin nakutettu. Itse asiassa Bridget kuulostaa yhä täsmälleen samalta kuin lähes 20 vuotta sitten. Hän soittaa kappaleessa myös klarinettia. Tässä mahtavassa, hypnoottisessa ja aika melankolisessa biisissä on hieno tunnelma ja se pistää sinut leijumaan jossain kummassa, henkisessä tilassa. Mukana on myös ilmavaa kitaraa ja pientä rytmiä. Hienoa!

Toisen levyn aloittaa triphop –kompilla etenevä ”Sandman”, jossa on mukana useampiakin vierailijoita. Bridget on taas laulussa ja soittaa lisäksi saksofonia. Kertosäe on aika kiva ja mahtipontinen. Bridget laulaa myös ”Cycadissa”, jossa on tummaa syntetisaattoria ja jännä rytmi. Kertosäe on rauhallinen ja sisältää myös Mellotronia. Ihan hyvä kappale jossa on hieman jatsahtava tunnelma ja psykedeelinen kitarasoolo. Ehkä albumin psykedeelisin pläikäys on lähes 13-minuuttinen ”Damien’s Drums”, jossa Palmer on hakenut ehkä vähän samankaltaista latausta kuin Porcupine Treen Voyage 34:llä on. Kappaleessa on hallusinatorisia ambient –kohtia, joita värittävät todella tripahtavat puheet sekä instrumentaalista, keskitempoista jumittelua jossa on paljon sooloja. Välillä ote on hieman raskaampi, ja kuulemme hyvää sähköviulusooloa (Cyndee Lee Rule). Yhdessä kohtaa mennään hyvin mystisiin maisemiin. Hieno teos! ”Outback Event” on oikein hyvä sekvensseribiisi, jossa didgeridoota soittaa Paul Dunmore. ”Piano Interval” on nimensä mukaisesti lyhyehkö pienopala, sitten seuraa kummallisena ambienttina alkava ”Houri”, jossa Bridget lausuu runon pätkän, jonka jälkeen alkaa etninen rytmi. Nautinnollinen ja pitkä ”The Gulhane Gardens” (sijaitsee Istanbulissa) on elektroninen ja hidas pulputtelubiisi, jossa on vähän itämaista tunnelmaa. Levyn lopettaa ”Alien Trilogy”, jonka ensimmäinen osa ”Alien’s Song” on hilpeä ja menevä psykepop –ralli vocoder –laululla ja oikeilla rummuilla. Toimii todella hyvin! Hitaampi ja mekaanisen kuuloinen ”Eat, Eat, Eat” sisältää myös vocoder –laulua ja tuo hieman mieleen Airin. Viimeinen osa ”The Sound of Emptiness” on avaruudellista ambienttia: kylmä ja etäinen.

Dr. Silbury’s Liquid Brainstem Band on parhaimmillaan aivan loistavaa modernia psykedeliaa, ja levylle mahtuu monta todella hyvää kappaletta. Stephen on onnistunut vierailijoiden avustuksella saamaan levystä hyvin monipuolisen ja äänimaailmallisesti rikkaan, mutta kokonaisuus on silti selkeä ja johdonmukainen. Yksi parhaista levyistä tänä vuonna!

Arvosana : 9

+/- saldo : 0 |