Astro kirjoitti noin 17 vuotta sitten (0 kommenttia)

Mälsä kolhoosi (kolhoz 9-2007)

Tämä on mäntsäläläisen Mesmerin toinen levy, ja täytyy heti alkuun onnitella poikia siitä, että ovat osanneet tehdä yllättävän psykedeelisen levyn! Kun ensimmäisellä julkaisulla pääpointti tuntui olevan synkkyys, on nyt selkeästi keskitytty tekemään mieltä laajentavaa musiikkia. Tämä tulee selväksi jo ensimmäisen kappaleen ”Pigsblood Kiss” aikana, joka villimmän alun ja lopun lisäksi on melko popahtavaa psykedeelistä rokkia oikeilla soittimilla. Toki synkkääkin tavaraa on vielä tarjolla, kuten seuraava kappale ”Orchestral Hit”. Loppu on tosin tässäkin melko hämärää osastoa vierailevien puhallinsoittajien maustamana. Hienoa menoa! ”Folk Surgery Overtones” on yllättäen todella synkkä ja hidas sekä paikoitellen raskas, kitaravoittoinen kappale. Tumma, hiljainen puhe ja trumpetti sopivat hyvin tunnelmaan. Välillä isketään kehiin hurjia riitasointuja. Aika pelottava kappale. Ennen kuutta minuuttia alkaa kiivaampi, hypnoottinen meininki. Popimpaa tavaraa on taas kevyillä delaykitaroilla leijuva ”Morning Train”. Kaunista. Välissä on psykedeelistä jälkihehkua, joka muuttuu elektroniseksi, tummaksi biitiksi. Tästä tulee vähän mieleen Joy Division, vanha Killing Joke, Sonic Youth tai joku vastaava. Ihan loppu on taas positiivisempaa.

”Freeway” on mielenkiintoinen kraut rockin ja elektron risteytys, joka laulua lukuun ottamatta kuulostaa melkein Rätön ja Lehtisalon hittihakuisemmalta materiaalilta. Kivoja syntetisaattorijuttuja ja mukavan hypnoottiset kitarat! Tämä on ihan tanssittavaa tavaraa ja yksi levyn parhaista biiseistä. ”Man Is Not the Measure” alkaa todella hallusinatorisella, vellovalla äänikollaasilla. Ennen kolmea minuuttia alkaa melkoisen hurja tomikomppi ja hypnoottinen bassokuvio, joiden päälle tulee reippaasti efektoitua kitarahumua ja muuta psykesälää. Toimii ihan sika hyvin! Sitten kappale menee ihan doom/sludge metalliksi raskaiden kitaroiden kanssa. ”Frequently Asked Question” on lyhyt, pienimuotoinen, epämääräinen ja erittäin psykedeelinen puhekollaasi, jossa on mukana vain vähän syntetisaattoria. Levyn lopettava ”Return to Sender” alkaa pehmeästi ja kauniisti kitaroilla, ja Miki Brunoun upea laulu pistää kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Kolmen minuutin paikkeilla rummut tulevat mukaan, ja kappale muuttuu melko raskaaksi. Sitten meno rauhoittuu vielä hetkeksi aivan hiljaiseksi fiilistelyksi.

Throwing Scissors on kaikin puolin oikein hieno albumi, jossa on 46 minuuttiin saatu mahdutettua aikamoinen tunteiden kirjo. Vaikka tietynlaista goottilaista henkeä on yhä havaittavissa, on bändi nyt selkeästi psykedeelisempi ja syvällisempi kuin muutama vuosi sitten. Tyylillisesti levy on melko monipuolinen, mutta kokonaisuus on jotenkin silti hallittu ja johdonmukainen. Kaaoksessakin on oma logiikkansa… Soitto kulkee mallikkaasti, ja laulu on myös upeaa kuunneltavaa. Tähän levyyn kannattaa ehdottomasti tutustua!

Arvosana : 8