Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Prime Mover: Imperfekt

Hezzu kirjoitti noin 16 vuotta sitten (2 kommenttia)
1192800066.jpgEdellisestä Prime Moverin levystä on vierähtänyt kolme vuotta. Pitikin muistin virkistykseksi kaivaa pari edellistä levyä kuunteluun tätä uutta postilaatikkoon odottaessani. Hyviltähän ne kuulostivat edelleen.

"Imperfekt":in kansia tutkiessani huomio kiinnittyy siihen seikkaan, että kosketinsoittaja Sebastian Teir on tällä kertaa ollut bändin ahkerin säveltäjä ja sanoittaja. Toiseksi tuotteliain on ollut kitaristi Michael Karlsson. Ennen hänen kanssaan päävastuun kantanut basisti Roger Nyman on tällä kertaa säveltänyt vain kaksi kappaletta ja sanoittanut yhden.

Parilla ensilevyllään englanniksi laulanut Prime Mover vaihtoi esityskielen edellisellä levyllään ruotsiksi, mikä oli mielestäni hyvä siirto. Äidinkielellään laulaessaan bändi kuulostaa persoonallisemmalta ja luontevammalta, ja tällöin myös Dennis Nordellin äänen Eddie Veddermäisyys katoaa.

"Imperfekt" on kansia myöten huolella kasattu paketti. Jo parilla kuuntelulla on selvää, että bändi on pyrkinyt tekemään kuuntelua kestävän paketin. Biisit eivät ole ihan tarttuvimmasta päästä, joten kuuntelua ne myös vaativat ennen kuin levyyn pääsee kunnolla sisälle. Itsetarkoituksellista kikkailua ja progeilua progeilun vuoksi ei juurikaan esiinny, mutta silti biiseissä tapahtuu paljon ja sävellykset ovat varsin polveilevia. Varsinaista sooloilua ei ole juuri nimeksikään, vaikka hetkittäin jokin instrumentti saattaakin työntyä aitiopaikalle. Melodiantaju bändillä tuntuu myös olevan kohdillaan ja niissä paikoitellen esiintyvät kansanmusiikinomaiset linjat tietenkin tämmöistä folk-fania miellyttävät.

Tykkään myöskin bändin soundiratkaisuista ja levyn tuotannosta. Se on lämpöinen ja maanläheinen, ei sen enempää vanhahtava kuin modernikaan, ainoastaan luonnollinen. Eri aikakausien soundi- ja tyyliratkaisut elävät sulassa sovussa keskenään.

On hankala valita levyltä mielikappalettaan. Juuri kun sen on tehnyt niin seuraava biisi syrjäyttääkin sen. Potentiaalisia sinkkubiisejä keksin kaksi; aikuisempaa väestöä miellyttäisi varmaankin "Sväljer mina ord" ja nuorempaan porukkaan iskisi puolestaan "Styrd av plastkort".

Bändillä tuntuu olevan myös sanottavaa ja sanoitukset eivät ole tälläkään levyllä mitä tahansa liirum laarumia. Valitettavasti heikko kielitaitoni estää tarkemman ruotimisen. Pitänee tutustua nettisivuiltaan löytyviin englannoksiin.

"Imperfekt" taitaa hyvinkin olla bändin tähän astisen tuotannon huippu.


Dennis Nordell: sång, stämsång
Michael Karlsson: gitarrer, stämsång
Sebastian Teir: klaviatur, bouzouki, stämsång, sång
Roger Nyman: bas
Kenneth Lagerström: trummor

+
Olivia Häggblom: stämsång
Miklos Långvik: akustisk gitarr
Klaus Canth: dobrosolo
Ellen Karlsson: bakgrundsröst

(Skivkraft PM-003)

Arvosana : 9

+/- saldo : 0 |

    Jammo kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tämä levy on todella täynnä hienoa musiikkia, joka kasvaa kuulijan päässä kuuntelukertojen myötä, kun melodioiden hienostuneisuus ja rytmivaihdosten yms. yksityiskohtien kirjo tulee tutummaksi.

    Suomenruotsi vaan on sen verran marginaalinen kieli että monet valtavirran englantiin tottuneet saattavat levyä vierastaa.

    Arvosana : 9

    CosmicJazz kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kiitos tästä! :-)