Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Circusfolk: Making Faces

Astro kirjoitti noin 16 vuotta sitten (1 kommenttia)
1201767790.gifPretty Little Hairdo Production (PLH-01)

Vantaalainen progressiivinen rock/pop –yhtye Circusfolk on parin EP:n jälkeen saanut valmiiksi ensimmäisen pitkäsoittonsa. Tällä CD:llä julkaistulla levyllä on kahdeksan kappaletta usein melko melodista, progressiivista musiikkia, joka on saanut vaikutteita sekä menneiden vuosikymmenien progesuuruuksilta että modernimmeiltakin artisteilta. Suurin ero vanhoihin mestareihin lienee se, että bändi ei tarvitse 17 minuuttia sanoakseen asiansa, vaan kolme-kuusiminuuttiseenkin kappaleeseen saa näköjään kaiken oleellisen tiivistettyä. Bändin muodostavat kaksi laulavaa kitaristia, rumpali, basisti ja viulisti. Lisäksi levyllä on lainattu urkuri/kosketinsoittaja.

Levyn aloittaa leijuva ja rauhallinen ”Submarina”, joka on pientä ja kevyttä synteettistä ambienttia johon tulee mukaan myöhemmin pikkuisen kitaraa. Hyvän kuuloinen aloitus! ”If” on mukavaa, Rush-tyylistä mutta ei kopioitua progressiivista rockia. ”Step Away” alkaa melko tummana ja monimutkaisena, mutta on sitten keskitempoista, aika melodista progepoppia vähän raskaammalla kertosäkeellä. Kappaleessa on hieno, aika hypnoottinen ja tiukka soolo-osa. ”The Fool” on astetta rauhallisempi kappale jossa on vähän 80-luvun King Crimson tai jopa Asia –fiilistä sekä hieman jazz –vaikutteita. Välillä kappale kulkee nopeammin ja raskaammin. ”Where in the Outside in” on kiva ja heleä progeveto, joka sekin on välillä raskaampi ja kappaleen lopusta tulee mieleen Gentle Giant.

Folkahtava ”Haven” on kaunis ja rauhallinen kappale, joka kasvaa vähän kahden minuutin paikkeilla. Kertosäe tuo mieleen Liekin ja onpa biisissä myös aimo annos Genesistä. Varmaan levyn progressiivisin kappale on monipolvinen ”Rhubarbed Wire” jossa osat ja tahtilajit vaihtuvat tiuhaan. Hyvä kappale, jossa on hieman psykedeelistäkin vibaa! Levyn lopettaa rauhallinen ja kaunis, urkujakin sisältävä Genesis –tyylinen balladi ”Strangers” joka kasvaa myöhemmin. Ihan loppu on leijuvaa häröilyä. Making Faces on kaikin puolin onnistunut debyyttialbumi, ja kaikkien progefanien kannattaa se tsekata.

Arvosana : 7

+/- saldo : 0 |

    Lerxst kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tämä levy on meikäläisen vuoden 2007 top 10 -listalla. Sangen hyvä lätty, avaramielisesti tehty ja hyvät soundit. Hyviä biisejä unohtamatta. Nämä herrat ovat kaiken lisäksi hauskaa ja fiksua porukkaa ja juuri tänä iltana olivat Ylex:n haastateltavana ja pari biisiäkin kuultiin. Hieno homma!

    Arvosana : 8