Astro kirjoitti noin 16 vuotta sitten (0 kommenttia)

Backwater Records (OLKCD016)

Tämä on toinen levy progressiiviselta psyke/post rock -bändiltä The Future Kings of England. Kyllä, kyseessä on englantilainen bändi. En ole kuullut heidän debyyttiään vuodelta 2005, mutta kyllä sekin täytyy tsekata, sillä tämän CD:n sisältämä progressiivinen rock on niin hyvää, ettei sellaista juuri ole vähään aikaan tullut kuultua. Tällä bändillä ei ole mitään tarvetta olla hiton teknisiä tai maailman nopeimpia soittajia tai muuta paskaa, he vain soittavat erinomaista, tunteellista, usein rauhallista, joskus hieman vaikeampaa mutta aina nautittavaa musiikkia. Vaikuttajikseen he mainitsevat varhaisen Pink Floydin, Hawkwindin, Gabrielin aikaisen Genesiksen, GSY!BE:n ja Moqwain, ja kaikkia näitä bändejä onkin kuultavissa heidän muuten melko omaperäisessä soundissaan. Albumin teemana näyttävät olevan noidat, kummitukset ja sen sellainen.

Albumin aloittaa instrumentaali nimeltään “Dunwich” joka lähtee liikkeelle rauhalliseen ja utuiseen tyyliin. Tämä melko tumma kappale alkaa rokata ennen kuin kolme minuuttia on kulunut. Myöhemmin siinä on rauhallisempaa, progressiivista fiilistä Mellotron –soundeilla ja sitten kappale kasvaa tuoden mieleen Hawkwindin ”Seven by Sevenin”. Kyseessä on hieno biisi joka sisältää myös post rock –aineksia.

“Mustard Men” on aika synkkä, hieman raskaampi psyke/proge –biisi joka omaa myös laulua ja todella hienon tunnelman. Kolmen minuutin paikkeilla tulee akustinen, upea ja mystinen osa ja sitten saamme kuulla lisää Mellotron –soundeja ja enemmän laulua ja loppua kohden kappale nopeutuu. Kappaleessa ”Bartholomew’s Merman” on aluksi folkahtava, akustinen ja traditionaalinen brittifiilis mutta sitten se kasvaa post rock –svääreihin ja ihan loppu on hyvin hiljainen.

Yli yhdeksänminuuttinen “Children of the Crown”on aluksi kummitusmaista, akustista ja folkahtavaa dronea, sitten kaunista ja herkkää kitaraa ja urkuja hieman Pink Floyd –tyyliin. Sitten tulee särökitaraa, rummut ja basso. Tämä on hidas, emotionaalinen ja melankolinen post rock/progekappale. “A Meeting at the Red Barn” on nätti ja surullinen, lyhyt instrumentaali jossa on akustista kitaraa, lead –kitaraa ja muuta pientä.

Sitten on aika levyn mestariteokselle, nimikkokappaleelle “The Fate of Old Mother Orvis”. Tämä teos on yli 18 minuuttia pitkä, joten aikaa tunnelman kehittelyyn on paljon. Se alkaa melko rauhalliseen tapaan todella hyvällä sointukululla jossa on myös jotain noita-aiheista narraatiota. Sitten se muuttuu kuplivaksi kaikumuuriksi ja kuulostaa todella psykedeeliseltä. Rummut ja soinnut katoavat ja tunnelma on todella hallusinatorinen sisältäen myös puhetta. Tämän jälkeen seuraa kaunis näppäilykitaraosa ja muiden instrumenttien liittyessä mukaan meno on aika hypnoottista ja mukana on myös hienoja kosketinjuttuja. Yhdessä kohtaa kappale muuttuu raskaammaksi ja sitten seuraa outo, toistoon perustuva ja psykedeelinen osa kummalla rytmillä. Kappale nopeutuu hiukan ja kuulostaa varhaiselta Porcupine Treeltä ja Dead Flowersilta. Mahtavaa! Myöhemmin se rauhoittuu ja sisältää tremolo –kitaraa ja traditionaalisia instrumentteja. Tämä on hyvin melankolista ja tummaa kamaa. Sitten kappale taas kasvaa ja nousee uskomattomiin svääreihin. Ilmiömäistä! Pidän tästä CD:stä todella paljon.

Arvosana : 9