Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

FM2000 : Moskovan pasuunat

DrethegenjeshKing kirjoitti noin 16 vuotta sitten (0 kommenttia)
1209906712.JPGSuomen System of a Downiksikin tituleerattu FM2000 teki viimeistään Moskovan pasuunoilla selkeämmän pesäeron mainittuun amerikkalaisyhtyeeseen. Vai onkohan vertailulle ikinä varsinaista pohjaa edes ollut muutamia musiikillisia kuriositeetteja lukuun ottamatta? FM2000 kyllä yhdistelee musiikissaan slaavilaisuuteen nojaavia sävyjä raskaaseen nopeatempoiseen poljentoon, mutta perusta rakentuu perinteisemmän thrashin päälle.

Perinteisestä thrashista ei kuitenkaan kannata sen enempää puhua, sillä koukeroa ja kohkausta löytyy yllin kyllin. Onkin pieni ihme, kuinka hyvin FM2000 pitää pakettinsa kasassa. Yhtyeessä on paljon samaa luovaa hulluutta kuin alkuaikojen YUP:ssa, tosin sangen metallisella otteella.

Levyn aloittava riehakas Huomenna myö tapetaan tei’ät kaikki antaa hyvän kuvan siitä, mitä tuleman pitää. Materiaali on kuitenkin riittävän monipuolista pitääkseen mielenkiinnon yllä loppuun asti. Levyn ainoa hetkellinen herpaantuminen sattuu Säkkipimeän kohdalla. Jo mainitun avauskappaleen lisäksi levyn parasta antia edustavat poukkoileva kaahaus Imovane, räyhäkäs Helevetin harakka ja raastava Yksinäisten poikamiesten mustelma.

FM2000:n suurin vahvuus piilee kuitenkin häpeilemättömässä ja rohkeassa ulosannissa. Levyä kuunnellessa ei voi kuin hymyillä sille rehelliselle välittömyydelle, mikä yhtyeestä huokuu. FM2000 sopisi mitä mainioimmin siihen kuuluisaan kahvimainokseen.

Arvosana : 8

+/- saldo : 0 |