Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Lord Vicar: Fear No Pain

Astro kirjoitti noin 15 vuotta sitten (0 kommenttia)
1232448075.jpgThe Church Within Records (CW012)

Kun Suomen doom metal –legenda Reverend Bizarre lopetti toimintansa vuonna 2007, päätti bändin kitaristi Peter Vicar (Kimi Kärki) laittaa pystyyn uuden, perinteisen ja todellisen doomin nimeen vannovan yhtyeen, tällä kertaa hieman kansainvälisemmällä miehistöllä. Fear No Pain on bändin ensimmäinen albumi, jota ennen julkaistiin aikaisemmin viime vuonna Demon of Freedom –vinyyli-EP. Vankasti Saint Vituksen, Pentagramin, Black Sabbathin, Witchfinder Generalin, Troublen ja hieman Cathedralinkin jalanjäljissä kulkevan yhtyeen miehistöön kuuluu myös Hammondia ja Mellotronia soittavan Kimin (nyt Peter Inverted) lisäksi Count Ravenista, Terra Firmasta ja Saint Vitusistakin tunnettu ruotsalainen laulaja Christian Lindersson, joka nykyään haluaa kutsuttavan itseään nimellä Chritus, englantilaisen Centurion’s Ghostin rumpali Gareth Millsted ja basisti Jussi ”Iron Hammer” Myllykoski. Don Angelo Tringali (Slough Feg) soittaa erityisvierailijana kitarasooloa kappaleessa ”The Funeral Pyre”. Kaikki kappaleet ovat Peterin säveltämiä ja sanoittamia ja sovituksista vastaa koko bändi.

Albumin aloittaa hidas, raskas ja karu ”Down the Nails”, joka antaa jo hyvän kuvan siitä, mitä tuleman pitää. Todella kova ”Pillars Under Water” rokkaa hieman vauhdikkaammin Witchfinder Generalin NWOBHM –tyyliin, ja sisältää myös kunnon kitarasooloa! Lyhyen akustisen intron jälkeen ”Born of a Jackal” on murskaavan raskasta ja ylvästä menoa, välillä hitaasti, välillä keskitemmolla. Kappaleen loppu on todella hieno. Yksi levyn parhaita kappaleita on ehkä eniten Reverend Bizarrea muistuttava ”The Last of the Templars”, jossa on yksinkertainen mutta äärimmäisen tehokas keskitempoinen riffi ja hieno laulu. Välillä mennään hitaammin, ja kappaleessa on myös oikein sopiva, vanhan koulukunnan kitarasoolo ja vaimeita koskettimia. Aivan huippua doomia! Todella raskas, synkkä ja hidas, lähes 11-minuuttinen ”The Spartan” omaa hieman melodisemman, hyvän kertosäkeen ja loppuu akustisesti sisältäen myös kaunista, pehmeää laulua. Chritus on varmasti oikea valinta yhtyeen laulajaksi, sillä hän pystyy saamaan paljon tunnetta mukaan melko pienimuotoisella tulkinnalla ilman mitään turhia hienouksia. Doomiksi nopeampi ”A Man Called Horse” rokkaa rankasti ja tupla soolo toisen kertosäkeen jälkeen toimii erittäin mainiosti. Sitten siirrytäänkin hitaampiin, Candlemassin tyylisiin doom –riffeihin, ja perusosan jälkeen tulee uusi, melankolinen mutta rokkaava lauluosa josta tulee mieleen Black Sabbath. Lopussa on jännää, epäharmonista kitarajuttua. Hieno biisi tämäkin, ja kymmenen minuuttia menee aivan huomaamatta. Levyn pisin kappale (14:25) on kauniilla ja surullisella akustisella osalla alkava ”The Funeral Pyre”. Lohduton, hieno laulu tulee mukaan puolentoista minuutin kohdalla, ja biisi lähtee rankemmin liikkeelle pari minuuttia tästä eteenpäin. Hidas, karu meininki tuo jotenkin mieleen Bathoryn viikinkiajat. Noin 5:30 alkaa nopeampi riffi laululla ja hyvällä soololla, välillä mennään taas hitaammin ja mukaan tulee jännä, efektoitu laulu. Urut feidaantuvat sisään, ja saamme kuulla kivaa, efektoitua sooloa. Kappale loppuu vielä rauhalliseen akustiseen tunnelmointiin. Upea ja eeppinen lopetus tälle mahtavalle levylle!

Kaiken kaikkiaan Fear No Pain on erittäin onnistunut debyytti, vaikka nauhoitusvaihe on varmaan ollut melko haastava, kun esim. rummut on nauhoitettu Pohjois Walesissä. Albumi kiteyttää melko pitkälti sen, miksi olen doomia diggaillut jo yli 20 vuotta. Keväällä myös vinyylinä julkaistava albumi on pakko-ostos kaikille doom metalin saloihin vihkiytyneille. Bändi on jo ollutkin ensimmäisellä kiertueellaan, joka jatkuu huhtikuussa. Sitä ennen Lord Vicarin voi kokea heidän ensimmäisellä Helsingin keikallaan Nosturissa Psychotropic Caravan –festivaaleilla 28.2. Ei kun sinne!

Arvosana : 9

+/- saldo : 0 |