Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Lakeus:A Bright Darkness

OldfieldOlli kirjoitti noin 8 vuotta sitten (0 kommenttia)
1257797972.jpgLakeus:A Bright Darkness on helsinkiläisen Tero Heikkisen esikoisalbumi. Kaikki sävellykset ovat lähtöisin hänen kynästään ja hän myös itse soittaa kitarat ja kosketinsoittimet sekä vastaa tuotannosta.

Heikkinen diggailee ainakin Airia ja Massive Attackia ja se kyllä myös jossain määrin kuuluu levyltä. Musiikki on pääasiassa elektronista instrumentaalimusiikkia, mutta levyn kymmenestä raidasta neljällä kuullaan myös naislaulajaa. Vokaaliosuudet hoitaa kolmella kappaleella Sarah Bowen-Walsh ja yhdellä mm. Nerdee-yhtyeestä tutuksi tullut Nuppu Stenros. Lisäksi levyllä soittaa nuoria muusikoita Helsingin kaupunginorkesterista ja Tukholman kuninkaallisesta filharmonisesta orkesterista.

Lakeuden musiikkia on aiemmin voinut kuulla mainoksissa ja dokumenteissa. Lisäksi Lakeus on säveltänyt musiikin ainakin yhteen suomalaiseen elokuvaan ja juuri elokuvallisissa tunnelmissa nytkin liikutaan. Tunnelma on seesteisen rauhallinen, muttei kuitenkaan liiaksi, vaan mielenkiinto musiikkiin säilyy läpi levyn. Sävellykset ovat kauttaaltaan kauniita.

Itse koen levyn kohokohtina radiosoittoakin saaneen avausraidan Happy, not Sad johon Sarah Bowen-Walshin kaunis ääni sopii enemmän kuin hyvin ja ennen kaikkea erittäin vahvan melodian omaavan kappaleen Dead End.

Hieman häiritsevänä tekijänä koen rumpusoundit, jotka on ilmeisesti toteutettu tietokoneohjelmalla. Varsinkin kappaleessa Higher ne lähes pilaavat muuten niin hienon kappaleen. Tuotantopuoli vaatii vielä kehittymistä, mutta kokonaisuutena kuitenkin A Bright Darkness jättää ihan mukavan kuvan. Lakeudessa on potentiaalia ja etenkin elokuvasäveltäjänä Tero Heikkiselle varmasti löytyisi käyttöä.


Arvosana : 7

+/- saldo : 0 |