Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Viimeiset hetket Jyväskylässä ja välimatkasuunnitelma

KeTu kirjoitti noin 21 vuotta sitten (6 kommenttia)
Tähän siitä ollaan sitten tultu. Allekirjoittanut on enää muutaman tunnin Jyväskylässä ja verkon ääressä. Itse lähtö on vasta 19.9, mutta tässä vaiheessa muutan omat tavarat oikein kotio-kotio. Viimeisinä päivinä alkoi tulla jo pientä ikävää Jykylään, ja pitää todella paljon miettia mihin sitä itsensä suuuntaa kun Milanosta tulee takaisin. Suomen mittakaavassa Jyväskylä on kuitenkin yksi parhaimmista paikoista henkilökohtaisella listallani. Ja toki täällä on todella paljon hyviä ystäviä.. Mutta nyt kuitenkin hetkeksi vähän isompiin ympyröihin naatiskelamaan siitä, mitä mannereurooppa voi tarjota.

Tässä samalla ajattelin vähän mainostaa ensimmäistä reissuani, minkä teen vähin niinkuin sivutuotteena matkalla Milanoon. Teen nimittäin välipysäkin Wienissä vaivaisen parinkymmenen euron lisähinnalla! Toki matkakustannuksia tulee samalla, mutta lennon osalta tuo hinta on ihan passeli...

Tämän välireissun aikana tulen näkemään kolme kaunista kaupunkia, jotka esittelen matkasuunnitelmani avulla: saavun Wieniin perjantaina, ja ensimmäisen päivän aion lähinnä palloilla paikan päällä. Lauantaiaamuna matkustan Muncheniin juuri sopivasti Oktoberfestille!-) (Kaveri vihjasi jossain vaiheessa Wienin matkastani kertoessani, että Oktoberfest on samaan aikaan menossa. Joten mikäpä ettei :) Munchenista sain onneksi yhdeksi yöksi majoituksen, joten voin pari päivää kierrellä kaupungia ja nähdä samalla toki Oktoberfest sen kaikessa komeudessaan...

Sunnuntai-maanantai välisenä yönä on tarkoitus siirtyä Bratislavaan, Slovakiaan. Kaupunkia on kehuttu paljon, ja olen ainakin itse rakastunut tsekkiläisiin kaupungeihin. Mielenkiinnolla odotan, että minkälainen kaupunki loppujen lopuksi on. Kuinka paljon on amerikkalaisia ketjuja tullut, mikä on hintataso, jne.. Hassuna yksityiskohtava voin sanoa, että yö Bratislavassa maksaa enemmän kuin Wienissä! Saan nimittäin Bratislavasta yön 25 euron hinnalla, kun Wienissä hinta on 15 euroa. Epäilen tämän johtuvan tarjonnun puutteesta Bratislavan puolella..

Muutaman hyvin vietetyn päivän jälkeen on tarkoitus sitten siirtyä viettämään muutama päivä Wienissä. Wienissä olen aikana on myö tarkoitus pyhittää yksi päivä Tonavan risteilylle. Lento Milanoon on 29.9, joten kerkiän yhteensä 10 päivää kierrellä kolmessa kaunissa kaupungissa ja Tonavalla..

Kuten tästä jo näkyy, niin polte matkustaa kaikkialle alkaa olemaan jo todella kova. Olen päättänyt mahdollisimman paljon kierrellä kaupunkeja ja paikkoja tämän ainutlaatuisen mahdollisuuden aikana. Joten odotettavissa on myös paljon matkakertomuksia tänne Palasokeerin :) Ja paaaaljon kuvia.... Joten kannattaa silloin tällöin käydä katsomassa, että missä kaikkialla edistetään suomalaisten hyvää mainetta..

Mutta tässä vaiheessa ei muuta kuin kaikille hyvää syksyn alkua ! Palaan ääneen siinä vaiheessa, kun on ensimmäisiä kohteita takana. uskoisin jotakin viestejä tulevan. Todennäköisesti Oktoberfestistä tulee jonkinlainen tunnelman nostattaja laitettua :)


Ciao,
Keijo

+/- saldo : 0 |

    Anonyymi kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Go Keijo go! Pidä DB-prospekt-lippua korkealla siellä jossain. Tänne ei sitten kaivata mitään "täällä on +20c lämmintä ja kalja halpaa" -viestejä kesken loppusyksyn räntäsateiden.

    -t0mmi


    Anonyymi kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Rairai! Jep, ehdottomasti pitää tehdä DB tunnetuksi käsitteeksi maailmalla. Liimaa tarroja ja summonoi paikallinen Tattoeed Man and his Henchman!

    -- P.Sunis

    Jake kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    DB wot?

    KeTu kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kai sitä pikkaisen tarvitsee kommentoida, että muutkin ymmärtävät sisäpiirivitsejä :) DB on lyhenne joukkiolla, joka on aikoinaan lähtenyt syvältä pohojanmaata, elikkäs Alavuutelta. Mutta ei siitä sen enempää, sillä kertomukset DB:stä ovat liian pahoja välitettäväksi ihmisten silmille. Onneksi olen mukana vieläkin vain DB-hangaround-prospect statuksella...

    Mutta samalla kommentti ekaan kommenttiin. Varmaankin voisi siinä loka-marraskuun vaihteessa viestitellä täällä Barcelonan nähtävyyksistä ja lämpötiloista?-)

    Anonyymi kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    DB-GoGo. Juhlaa läpi euroopan, komissiomme matkalla maailman maineeseen. Viva la DB, tai sama italiaksi ockso... Stay a live, stay drunk and stay DB!

    DB:Saukko

    Anonyymi kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Huh, oikein matkapäiväkirjakin.
    Noh, pitääpä tsiigailla aina välillä tätä.
    Muistathan paikallisissa ravitsemusliikkeissä horjuessasi
    heittää noppaa siitä kuinka monta tuoppia kulloinkin tilaat ;)

    t: DB Coherence Manager Veli Puivari