Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Täyteläinen viikko

KeTu kirjoitti noin 20 vuotta sitten (0 kommenttia)
Viimeinen viikko on ollut varsin tapahtumarikas siinä mielessä, että oikeastaan koko ajan on ollut jotakin tekemistä. Ensinnäkin viikon aikana oli Italian karnevaalit (erillinen juttu ) (kuvia Ivrean karnevaalista), projektimme palauttaminen ja monen tutun lähteminen. Valitettavasti vain projektin palauttaminen ei mennyt ihan putkeen, sillä meillä ei ollut mukana yhtä vaadittua osaa projektista. Joten professori patisti meidät tulemaan uudestaan tulevana torstaina. Kuitenkaan ei ole pelkoa siitä, etteikö kurssia saisi tehtyä. Emme vain saaneet aikarajassa vaadittua osaa mukaan, sillä halusimme saada asiat esitettyä ennen Ossin lähtemistä. Teimme nimittäin projektin yhdessä Ossin ja Eeron kanssa.

Kuitenkin alkuviikko meni projektia tehdessä torstaihin asti (tottakai aina kaikki jätetään viimeiseen tippaan :). Sen jälkeen onkin sitten jokaisena päivänä lähtenyt joku pois Milanosta. Ensinnäkin niin sanottu suomalaisten kämppä, jossa Ossi, Heli, Riina ja Satu asuivat, on tätä kirjoittaessa tyhjentynyt. He lähtivät eri päivinä, mutta kuitenkin saman viikonlopun aikana. Lisäksi lauantaina lähtivät asuntolastamme espanjalainen Blanca, sekä muualla asuneet espanjalaiset Juan ja Bernat. Kaksi viimeistä oli mukana joulukuun autoretkellä, ja sen johdosta he tulivat varsin tutuiksi.

Ossi lähti takaisin Suomeen tänään, ja eilen vietimme viimeistä iltaa rauhallisesti aikaa kuluttaen ja yhdessä italialaisten tuttujen kanssa oluella käyden. Mitään hirveitä läksiäisbileitä ei enää viimeiselle illalla tullut - ne olivat jo viikko sitten muidenkin suomalaisten täällä ollessa. Kuitenkin nyt näin monen suomalaisten lähtiessä tuli pakostikin vähän haikea olo. Niin moni tuttu lähtee pois näihin aikoihin. Kuitenkin sitä on tullut tutuksi kuukausien aikana. Suomalaisten osalta on toki siinä mielessä turvallisempi olo, että on varsin oletettavaa joskus nähdä heitä. Muiden osalta ei vielä ole ketään todella tutuksi tullutta lähtenyt, mutta pian sekin aika tulee. Ja todella toivon, että monet heistä pääsen vielä joskus näkemään. Jos ei muuten, niin kutsumalla Suomessa käymään :)

Ai niin. Viimeisenä asiana voisin todeta käyneeni eilen katsomassa Leonardon Hevosta. 1990 luvulla pääosin amerikkalaisen ex-lentäjän toimesta rakennettiin Milanoon Leonardo da Vincin piirustuksien perusteella uusi versio Vincin toteuttamasta pronssihevosesta. Alkuperäinen oli tuhoutunut ranskalaisten valloittaessa Milanon 1800 luvun alussa. Jokatapauksessa kyseinen patsas oli silmämääräisesti 9 metriä korkea ja 9 metriä leveä. Syystäkin sanotaan olevan maailman isoin hevonen! Laittoi jälleen kerran vain miettimään, että kuinka paljon edellä aikaansa Da Vinci aikoinaan oli. Kuitenkin da Vinci teki suunnitelmat pari sataa vuotta sitten..

+/- saldo : 0 |