harmaa kirjoitti noin 19 vuotta sitten (0 kommenttia)

Televisiosta tuli jokin aika sitten vanha Indiana Jones -elokuva. Katselin sitä uudesta näkökulmasta. Olen viime aikoina mietiskellyt Freudin ja Jungin lanseeraamaa psyykeen rakennetta. On tietoinen älyllinen ego, on ankara, tuomitseva ja kieltävä superego, ja sitten on tietoisten ja tiedostamattomien tunteiden ja tyydyttämättömien tarpeiden valtameri, alitajunta.

Indiana Jonesin hahmossa on selvästi nähtävissä kaksijakoisuus tietoisen ja tiedostamattoman välillä, ja samalla esitetään myös nyky-yhteiskunnassa elävän miehen ongelma.

Jonesin "ego" on yliopiston arkeologian tohtori: komea ja älykäs mies puku päällä, solmio kaulassa. Pitää luentoja ja tietää paljon, on arvostettu ja kuuluisa, hillitty ja pidättyväinen.

Sitten on tämä seikkailija-Jones. Kun Jones lähtee kaukaisiin maihin etsimään aarteita, sliipatusta akateemikosta tulee tappaja, joka kohtaa alkukantaisia asioita: villiheimoja, menneisyyden haamuja, kirouksia, taikauskoa, salaisuuksia, ansoja, vaaroja, käärmeitä, hämähäkkejä, intohimoja, ahneutta ja magiaa. Tyypillistä alitajunnan tavaraa.

Nyky-yhteiskunnassa meillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa sitä puolta itsessämme, joita hallitsevat nämä intohimot, vaistot ja tunteiden symbolimaailma.

Paitsi sitten perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kun järjen valo on viinalla sammutettu ja rähistään siellä nakkikioskin jonossa räkä poskella. Vappuna ja taiteiden yönä ego antaa järjellisen aatteen, luvan ryypätä superego tainnoksiin ja toteuttaa mitä haluja alitajunnasta ikinä nouseekin.