Rippikoulussa
EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten (12 kommenttia)
Olin asunut USAssa neljä vuotta, ja Suomessa yhden vuoden välissä. Olimme olleet USAssa sellaisella päätöksellä vuoden äitini kanssa, että ei palata. Isä ei ollut koskaan aikonutkaan palata, päätimme me sitten mitä. Isänmaa oli kuitenkin rakas, ja olimme kokonaisen kesän Suomessa. Isäni otti koko kaksiviikkoisen lomansa ja tuli, ajoimme vuokrafolkkarilla Pohjanmaalle, hänellä on sukua siellä. Majoituimme sukulaisten luokse. Isäni ei koskaan palannut Suomeen.
Olin siis Paraisilla isoäitini ja tätini mökillä. Olin siellä aika paljon yksin päivällä heidän koiran kanssa. Keittelin Knorrin keittoja itselleni. Sitten noin kuukauden päästä naisväki järjesti minulle rippikoulun. Se oli aika erikoista, sillä olin pastori Aaltosella (ruotsinkielisellä alueella) yksityisoppilaana. Toinen erikoinen juttu oli että naiset hankkivat minulle rippipuvun, joka oli tosi muodikas. Olisi päässyt vaikka tansseihin.
Koira piti ottaa siksi aikaa joka päivä tätini mukana kukkakauppaan. Poljin aamupäivällä pieneksi jääneellä pyörällä ison tien varteen. Ennen risteystä lukitsin pyörän metsään halkopinon taakse. Ensimmäisenä päivänä pysäkin lähelläkatselin lehtiä. Jallu kiinnosti kovasti, mutta eihän nyt voinut langeta syntiin.
Ajoin linja-autolla paraisille. Jos oli aikaa, menin kirja- ja paperikauppaan, tai kauppaan joka möi katiskoja. Sitten pappilaan.
Kävimme läpi raamatunoppeja, katekismusta, rukouksia. Tentin pappia hätäkasteen merkityksestä. Eikö lapsi pääse ilman sitä taivaaseen? Pääsee toki.
Koko uskonto oli jonkin verran kiehtova. Kirkossa leijuva fiilis oli itselleni historian havinaa ja myös kuolema oli aina läheinen. Kirkossahan oli hautusmaakin. Itse raamattu ohkasine sivuineen oli erikoinen muihin kirjoihin verrattuna, ja sain oman raamatunkin. Yritin siitä lukea lähinnä osat Jeesuksesta. Vanhahtava kieli oli hauskaa, kuin lukisi jotain Mika Waltarin historiallista romaania. Mielikuvituksen maailmat olivat itseäni silloin lähempänä kuin nyt ja suosikkikirjailija oli Gogol. Akaki Akijevitsin (novellista Päällysviitta ) haamu oli elävänä mielessäni. Jotenkin kuolemakin oli silloin kuin jännittävä osa elämää. Olin nähnyt lukemattomia arkkuja viedessämme seppeleitä kirkkoihin ja krematorioihin tätini kanssa kukkakaupasta.
Pastori selvitti asioita ja yritin itselleni selvittää asioita. Rukoilinkin ja yritin saada jotain ohjausta sieltä yläkerrasta. Mitään vastausta ei tullut.
Jatkoin ne viikot pastorin kanssa ja ruvettiin puhumaan konfirmaatiosta. Äitini oli ollut osan ajasta jossain mutta koko pieni suku oli koolla konfirmaatiossa. Mutta olin pettynyt. Mitään mullistavaa muutosta ei itsessäni tapahtunut. Olinhan nähnyt ihmisiä jotka olivat tulleet syvästi uskoon. Enkö ollut hengittänyt uskonnon huumetta tarpeeksi syvään?
Naisväen kanssa kävin sen vaaditun kerran sunnuntaikirkossa. Tuntui juhlavammalta, ja koin että ihmiset ovat tosiaan täällä syvässä uskonnollisessa tilassa. Musiikkikin juhlisti. Mutta kun poistui pihalle ja ajatteli kaikkea tapahtunutta, en voinut mitenkään todistaa mikä oli totta ja mikä mielikuvitusta.
Yritin vielä pinnistämällä saada konfirmaatiossa jotain uskonnollista muutosta, jospa se kaikkien yhteisvoimin toimii, saamme suoran linjan Jumalaan. Mutta ei.
Tästä on yli 30 vuotta.
Muutama vuosi tuon jälkeen kuulin mummolta että pastori Aaltosen pikkufiatin perään oli ajettu ja molemmat lapset takapenkillä kuolivat. Niin muistaisin. The Lord works in mysterious ways, kuten elokuvissa sanotaan. Pastori oli ihan hyvä jätkä, joten asiaa ei voi ymmärtää.
Olen vuosia jo kinannut nettikeskusteluissa uskovaisten kanssa uskonnon ja moraalin kysymyksistä. Filosofiani on aika yksinkertainen: Ihminen on eläin, kuoleman jälkeistä elämää ei ole, ja se että olemme täällä on varsin eriskummallinen juttu. Raamatun ihmeitäkin ihmeellisempi. Ihminen tuntee että on enemmän kuin neuronien toimintaa aivoissa. Mutta se ei ole harvinaista, on luonnossa aika yleistä että monimutkainen systeemi vaikuttaa enemmältä kuin pelkkä osien summa. Omatunto on ihmiseen asetettu sen takia että tietää miten käyttäytyy. Jumalia ja pappeja ja kirjoja ei tarvita.
Asiasta voi keskustella paremmin uskonto-aiheessamme. Laitan sinne linkin tähän blogin palaan. Saatan poistaa blogista tän jos olen sitä tarpeeksi kattellut.
E Järvi 2005
Olin siis Paraisilla isoäitini ja tätini mökillä. Olin siellä aika paljon yksin päivällä heidän koiran kanssa. Keittelin Knorrin keittoja itselleni. Sitten noin kuukauden päästä naisväki järjesti minulle rippikoulun. Se oli aika erikoista, sillä olin pastori Aaltosella (ruotsinkielisellä alueella) yksityisoppilaana. Toinen erikoinen juttu oli että naiset hankkivat minulle rippipuvun, joka oli tosi muodikas. Olisi päässyt vaikka tansseihin.
Koira piti ottaa siksi aikaa joka päivä tätini mukana kukkakauppaan. Poljin aamupäivällä pieneksi jääneellä pyörällä ison tien varteen. Ennen risteystä lukitsin pyörän metsään halkopinon taakse. Ensimmäisenä päivänä pysäkin lähelläkatselin lehtiä. Jallu kiinnosti kovasti, mutta eihän nyt voinut langeta syntiin.
Ajoin linja-autolla paraisille. Jos oli aikaa, menin kirja- ja paperikauppaan, tai kauppaan joka möi katiskoja. Sitten pappilaan.
Kävimme läpi raamatunoppeja, katekismusta, rukouksia. Tentin pappia hätäkasteen merkityksestä. Eikö lapsi pääse ilman sitä taivaaseen? Pääsee toki.
Koko uskonto oli jonkin verran kiehtova. Kirkossa leijuva fiilis oli itselleni historian havinaa ja myös kuolema oli aina läheinen. Kirkossahan oli hautusmaakin. Itse raamattu ohkasine sivuineen oli erikoinen muihin kirjoihin verrattuna, ja sain oman raamatunkin. Yritin siitä lukea lähinnä osat Jeesuksesta. Vanhahtava kieli oli hauskaa, kuin lukisi jotain Mika Waltarin historiallista romaania. Mielikuvituksen maailmat olivat itseäni silloin lähempänä kuin nyt ja suosikkikirjailija oli Gogol. Akaki Akijevitsin (novellista Päällysviitta ) haamu oli elävänä mielessäni. Jotenkin kuolemakin oli silloin kuin jännittävä osa elämää. Olin nähnyt lukemattomia arkkuja viedessämme seppeleitä kirkkoihin ja krematorioihin tätini kanssa kukkakaupasta.
Pastori selvitti asioita ja yritin itselleni selvittää asioita. Rukoilinkin ja yritin saada jotain ohjausta sieltä yläkerrasta. Mitään vastausta ei tullut.
Jatkoin ne viikot pastorin kanssa ja ruvettiin puhumaan konfirmaatiosta. Äitini oli ollut osan ajasta jossain mutta koko pieni suku oli koolla konfirmaatiossa. Mutta olin pettynyt. Mitään mullistavaa muutosta ei itsessäni tapahtunut. Olinhan nähnyt ihmisiä jotka olivat tulleet syvästi uskoon. Enkö ollut hengittänyt uskonnon huumetta tarpeeksi syvään?
Naisväen kanssa kävin sen vaaditun kerran sunnuntaikirkossa. Tuntui juhlavammalta, ja koin että ihmiset ovat tosiaan täällä syvässä uskonnollisessa tilassa. Musiikkikin juhlisti. Mutta kun poistui pihalle ja ajatteli kaikkea tapahtunutta, en voinut mitenkään todistaa mikä oli totta ja mikä mielikuvitusta.
Yritin vielä pinnistämällä saada konfirmaatiossa jotain uskonnollista muutosta, jospa se kaikkien yhteisvoimin toimii, saamme suoran linjan Jumalaan. Mutta ei.
Tästä on yli 30 vuotta.
Muutama vuosi tuon jälkeen kuulin mummolta että pastori Aaltosen pikkufiatin perään oli ajettu ja molemmat lapset takapenkillä kuolivat. Niin muistaisin. The Lord works in mysterious ways, kuten elokuvissa sanotaan. Pastori oli ihan hyvä jätkä, joten asiaa ei voi ymmärtää.
Olen vuosia jo kinannut nettikeskusteluissa uskovaisten kanssa uskonnon ja moraalin kysymyksistä. Filosofiani on aika yksinkertainen: Ihminen on eläin, kuoleman jälkeistä elämää ei ole, ja se että olemme täällä on varsin eriskummallinen juttu. Raamatun ihmeitäkin ihmeellisempi. Ihminen tuntee että on enemmän kuin neuronien toimintaa aivoissa. Mutta se ei ole harvinaista, on luonnossa aika yleistä että monimutkainen systeemi vaikuttaa enemmältä kuin pelkkä osien summa. Omatunto on ihmiseen asetettu sen takia että tietää miten käyttäytyy. Jumalia ja pappeja ja kirjoja ei tarvita.
Asiasta voi keskustella paremmin uskonto-aiheessamme. Laitan sinne linkin tähän blogin palaan. Saatan poistaa blogista tän jos olen sitä tarpeeksi kattellut.
E Järvi 2005
+/- saldo : 0 | Tweet
Kuolemanjälkeinen elämäni jatkuu jälkikasvussani, jonka geeneistä lähes puolet on minulta, sekä bakteereissa ja selkärangattomissa eläimissä jotka sitten aikanaan viettävät kärpästen juhlia. Loput alkuaineet tulevat maaksi jälleen. Sielu jää elämään niitten aivoissa, jotka ovat minut tunteneet - ja tulevat minut tuntemaan.
K
Hmm, kukahan sen omantunnon on sitten mahtanut ihmiseen asettaa?
"Ihminen tuntee että on enemmän kuin neuronien toimintaa aivoissa. Mutta se ei ole harvinaista, on luonnossa aika yleistä että monimutkainen systeemi vaikuttaa enemmältä kuin pelkkä osien summa. "
Tämä tieto on ilmeisesti tarkistettu (kysymällä?) esim. joltain "monimutkaiselta" systeemiltä (Apina?Gorilla?)
Lainaus:
Hmm, kukahan sen omantunnon on sitten mahtanut ihmiseen asettaa?
Hmm, kukahan sen omantunnon on sitten mahtanut ihmiseen asettaa?
Itsensä suojelun vaisto.
K
Omatunto on laumaeläimelle muodostunut käyttäytymismalli. Siinä tasapainotellaan oma ja lajin jatkuvuus. Niin esimerkiksi ihminen voi adoptoida toisen ihmisen lapsen.
E.
Se nyt on aivan varma ettei elämään vaikuta mitenkään se että joku kuolee. Koko ajanhan jotakin olioita kuolee mutta elämä vaan on. Esimerkiksi Paavi kuoli äskettäin. Loppuiko elämä? No ei. Toisin sanoen, on kuoleman jälkeistä elämää.
Hyvä kun toit esille. Elämää pitää elää elämän takia, ei kuoleman. Jos joku asia painaa sydäntä, pitää selvittää se heti kun voi.
Uskonnot painottavat liikaa tuota..muuta asiaa.
Kyllähän menneinä aikoina on varmasti oltu ihan liian "raskas sotuisia" uskonnossa. Mutta nythän ymmärrämme että juuri Kristin usko on ilon ,vapauden ja rauhan uskonto! Saat elä sopusoinnussa itsesi ja lähimmäistesi kanssa. Ja kaiken lisäksi saat iänkaikkisen elämän paratiisissa!
Hiljaa oleminen myöntämisen merkki!?
Saat elää sopusoinnussa itsesi ja lähimmäistesi kanssa.
Me luontouskovaiset elømme aina sovussa itsemme kanssa. Ihmisen ja luonnon vælinen rooli on pahasti vinksahtanut. Uskomme siis ettø on muutakin tärkeää maailmassa kuin ihminen. Maailman ei pitäisi pyöriä ihmisen ympärillä ainoastaan.
Ihmisellä on muuten joku aatelokero aivoissa, joka tarttee täyttää uskonnolla, politiikalla tai muulla filosofialla.
Sori, meillä on kaikenlaisia ääææøøkkösiä. Laittakaa ä ja ö minne se sopii.
E.
...