Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Aamu

feeniks kirjoitti noin 19 vuotta sitten (1 kommenttia)
Hymyilyttää. Että voikin nähdä omituisia unia, samaan aikaan absurdeja ja todentuntuisia. Vielä kun niihin kietoutuu melkein kaikki ne ihmiset, jotka todellisuudessakin ovat viime aikoina lähellä hyörineet... Ihmeellinen alitajunta, todellakin.

Kaipa unet osaksi yrittää muistuttaa siitä, kuinka nyt pitäisi pitää kiinni päätöksestä hoitaa asiat loppuun, kuinka eräälle ihmissuhteelle pitäisi joku tilinpäätös tehdä. En vain tunnu kykenevän ryhdistäytymään, vaan lykkään asiaa kerta kerran jälkeen. Helpompaa, paljon turvallisempaa. En minä osaa valita oikeita sanoja, en minä osaa selittää niin, että siinä jotain järkeä olisi. On niin helvetin paljon vaivattomampaa jättää asiat levälleen ja sulkea silmänsä niiltä. Osasyy siihenkin, miksei vakva sitoutuminen kiinnosta, ahdistaa enemmänkin. Tulee niin selvät raja-aidat, joiden ylittämisestä sitten seuraa sitä saatanan puhumista ja selvittämistä ja kaikkea. Ei, ei tilivelvollisuutta mihinkään suuntaan minulle. Paitsi että sellainen on jo. Saatana.

Niin juu, kiitän kommenteistanne, Jake ja EsaJii . Huvittaa vain oma innokkuus blogittamisen suhteen, kun täällä tosiaan ei muilla ole samanlaista intoa näkyvissä. Omalla kohdalla asiaa ei voi selittää edes uutuudenviehätyksellä, ei tässä ensimmäistä kertaa olla pappia kyydissä. Vaan samapa tuo. Blogien ideana lienee olla käyttäjänsä näköinen eikä niihin liity tilivelvollisuutta (!) ketään kohtaan kirjoittamisinnokkuuden suhteen. Kirjoitan, kun tuntuu siltä. Terapeuttinen harrastus, ainakin haluan uskoa niin.

Hmph. Piti jostain vielä kirjoittaa, mutta unohdus. Josko kahvinkeitto palauttaisi mieleen.

Np. Korn - Twisted transistor

+/- saldo : 0 |

    EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nyt mä en ymmärrä. Etkö jo kertonut aikaisemmin sen ihmissuhteen tilinpäätöksen tehneesi?