feeniks kirjoitti noin 19 vuotta sitten (0 kommenttia)

Tajusin ja tiedostin jälleen kuinka yksi parhaimmista ystävistäni osaa olla aivan käsittämättömän itsekäs ihminen. Maailma pyörii ja keskipiste on neidin napa. Juuri tuo itseriittoisuus on se piirre, joka säännöllisin väliajoin pistää miettimään, miksi ja miten koskaan ystävyys meni pintaa syvemmälle. Symbioosi ja molemminsuuntaisuus on kaukana, kun itsestä pitäisi aina löytää mielenkiintoa ja empaattisuutta kuunnella toisen juttuja saamatta koskaan mitään takaisin. Aivan kuin neidin jutut ja puheet olisivat tärkeämpiä kuin muiden, aivan kuin niille ei tarvitsisi korvaansa lotkauttaa kolmea nanosekuntia kauempaa. Toisaalta taas on aivan oikeutettua ja loogista säännöllisesti valitella ja inistä, kuinka 'sä et koskaan kerro mulle mitään tärkeetä'. Niinpä niin, kuuleminen kun ei ole samaa kuin kuunteleminen. Vituttaa moinen, loukkaa hemmetisti. Eikä toinen tajua mitään, hyvä jos hetkeksi muuttaa tapansa, mutta kohta tuo sama ignoraus jatkuu. Luojalle kiitos Ystävästä, jonka viime vuonna löysin. Vieläkin saatan hämmentyä siitä, kuinka toinen saattaakin haluta kuunnella mitä minulle kuuluu ja todella jaksaa keskittyä siihen, ei vain kohteliaisuudesta hymise ja seuraavan hiljaisen hetken tullen ala jauhaa omista asioistaan. Mukavaa kommunikoida ihmisen kanssa, jolle ystävyys on kaksisuuntainen tie.

Unohtui muuten... EsaJii , ikärasitteinen on hän. Tai siis minä. Tai siis.. niin. Ihmissuhde on siis useamman vuoden vanhempi, ongelma asiasta tosin on vain minun päässäni. Ei häntä kuulemma haittaa tai häiritse.

Jatkanen muiden blogien tiirailua, löytyy mielenkiintoisempaa sanottavaa mitä itsellä on tarjottavana.