Kotona
EsaJii kirjoitti noin 18 vuotta sitten (0 kommenttia)
Olen päivän kotona, koska joudun duuniin lauantaina.
Selasin uutiset, olen kuunnellut radiota, telkkaria en ole avannut. On ollut pientä puuhaa.
Mutta, yks asia ihmetyttää. Netti ei olekaan niin kiinnostava päivällä kun on kotona. Jopa ruohonleikkuu kävi välillä mielessä, mutta sitten huomasin että on raaka tuuli. Kun olen töissä, ja on loputtomia taukoja ja pieniä työrupeamia, sitä roikkuu välillä netissä, kun se vaan on siinä työpöydällä, ja se tuntuu vaikuttavan kuin työnteolta. Ihan siinä samassa luen tai poistan noin 50 sähköpostia päivän aikana. Nettisivuja ei erota kauempaa oikeesta työstä, pelit erottaa selvästi. Siis tää netti on kiinnostava vain siihen verrattuna mitä sen sijaan tekisi: selaisi paperipinoja tai hakisi firman kirjastosta pinon oman alan julkaisuja luettavaksi laboratoriotyön ohella.
Työ kuitenkin vaatii sen verran keskittymistä, että sen ohessa on helpointa selata jotain ihan pinnallista asiaa tai päivän uutisia. Mitään asiaa joka vaatii oikein ajattelua tai puolituntisen keskittymisen ei kerkiä työn ohessa tekemään. Taukoni ovat sellaisia 5 minuuttisia.

+/- saldo : 0 | Tweet