EsaJii kirjoitti noin 18 vuotta sitten (0 kommenttia)

Olimme viikonlopulla polkemassa, minä ja poika 70 mailia, yli 100km, ja vaimo ja tytär 160km.

Lauantaina oli hikistä ja viluista. Oli jo perjantaina kurkunkipua ja sunnuntaina sitten räkä lensi. poika lähti kuitenkin muiden mukana ja polki ekaan taukopaikkaan. Olisin voinut autolla hakea, mutta kun meillä oli neljä tuntia aikaa odottaa muita, poljin sinne 15km. Olinhan jo hakenut aamulla lääkkeita drug storesta. Mutta ei niistä ollut paljon apua. Kuumetta kai ei ollut.

Poika oli jotenkin kunnossa joten poljimme 15km takas. Suurin joukko parista tuhannesta oli jo polkenut siitä ohi, ei ollut ongelma ajaa takaisintulosuuntaan. Mennessään niillä oli tapana ajaa koko tien leveydeltä, autoilla oli ongelma jarruutta kun idiootteja polki vastaan päin väärällä kaistalla.

Maanantai. En ole moneen vuoteen ollut pois töistä sairauden takia. Nyt sitten ajattelin olla yhden päivän kotona. Olen edelleen tartuttaja. Herätyskello soi. Kävin vessassa, käänsin radion hiljemmälle. Vaimo heräsi pistämään lapsia kouluun.

Kuulen edelleen radiota, siellä puhutaan Condin jostain matkasta. Olen nukahtamaisillani, mutta ajatukst hyrräävät. Näen presidentin valkoisen talon kellarissa koira vierellä lukemassa raamattua. Sillä on verryttelyhousut ja kuntopyörä on vieressä. Kersantin tasoinen herra komentamassa maan puolustusvoimia. Neoconit kuiskaavat korvaan. Powell mutisee jotain pottery barnista. Condi ei tee mitään. Koulutus on suuren ja mahtavan Neuvostoliiton suhteissa. Tämmöiset Afganistanit ja Irakit ei ole mitään siihen verrattuna, tehkööt pojat suunnitelmansa, Condi selvittää sitten. Taitaa olla meillä oikeus ja voima takana kun sodan pölyt asettuvat, Condi tuumaa.

Herään toisen kerran. Soitan pari biisiä Zen Cafetta. En saa levättyä, en luettua. Vaatetan. Vanhin automme on hinattava korjaamoon. Siitä on varmaan hajonnut virranjakajana toimiva sähkölaite. Meillä oli kerran samoja oireita toisessa jenkkiautossa. Oli jopa General Motors tuote kuten tämä.