Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Big Brother

MagnusK kirjoitti noin 17 vuotta sitten (0 kommenttia)
Upea syyssää vallitsi saaristossa, tämän tehokkaammin ei enää osaa rentoutua. Pää on niin tyhjä, että pitää lehtiotsikoista repiä aihe tähänkin juttuun. Tai pikemminkin tuli mieleen viikonloput lehdet selattuani juttu, joka oli ajankohtainen vähän aiemmin syksyllä.

Tällä kaudella olin minäkin mukana tuota suomalaisten Big Brotheria konsultoimassa, jotenkin viime vuotinen rimanalitus oli niin nolo, että vaikka yleensä tämän tyyppisistä projekteista kieltäydyin suoralta kädeltä, päätin tähän osallistua etupäässä säälistä (ja epävirallisesti formaatin omistajan toiveesta). Eihän tuohon valtavaan produktioon pysty yksi tekijä loputtomiin vaikuttamaan ja tyydyinkin antamaan muutamia käytännön vinkkejä ja kerroin kokemuksia, mitä samaisen formaatin tuotannoista on saatu muissa maissa. Ei tästä tämän enempää. Käytiin ennen tämän kauden alkamista siellä Big Brother talossa bilettämässä, on kyllä pieni se murju verrattuna siihen, miltä se televisiossa näyttää. Lämmitteltiin sitä saunaa kokeeksi ja maisteltiin sponsoreiden juomia, pari tuotantoassaria esitteli koko portfolionsa lauteilla. Olisi muutama hauska anekdootti tuolta produktiosta, mutta eivät liiemmälti taida arvostaa jos heidän salaisuuksiaan näin julkisesti laulaisi. Ei tästä nyt varsinaista juttua oikein irronutkaan vaikka niin ensin kuvittelin.

On niin rennon letkeä olo että pitänee oikaista takaisin lepoasentoon, huomenna tie vie Jyväskylään.

+/- saldo : 0 |