Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Tukholmassa

MagnusK kirjoitti noin 16 vuotta sitten (2 kommenttia)
Olen yleensä ottanut tämän joulukuun aikalailla lomailun merkeissä koska tähän aikaan ei mediakonsultteja kaivata, firmoissa keskitytään jouluasioihin. Koska tänä vuonna ei ollut tilannut mitään etelänmatkaa etukäteen, tartuinkin muutaman kaverin tarjoukseen ja lähdin heidän matkassaan Ruotsiin. Onhan Tukholmakin etelämpänä. Ne oli ottaneet Executive suiten ja kolme Deluxehyttiä (entinen Silja-luokka) Symphonyltä ja maksaneet ne, mutta osa jengistä ei sitten päässytkään lähtemään niin soittivat mulle sanoivat, että saan yhden Deluxehytin ilmaiseksi, jos kiinnostaa. No, kiinnostaahan se, ei tuollaisesta tarjouksesta raaski kieltäytyä. Olis ne kai voineet sen peruuttaakin, mutta siinä taisi olla jotain ystävällisyyttä ja ehkäpä lahjontaakin mukana tässä tarjouksessa. Ne sanoivat, että voin tulla sviittiin bailaamaan milloin vaan ja viinat on ilmaisia, mutta ei tarvitse tulla, jos ei halua, tai "jos käy flaksi". Tosin sen verran eroa tarjokseen tuli, että muutin matkan yhdensuuntaiseksi, koska ajattelin jäädä vähäksi aikaa Stokikseen hengailemaan. Mulla on muutama kaveri siellä töissä ja ajattelin, että tilaan paluulipun sitten sen mukaan, miltä tuntuu.

Mulla on tapana mennä aina heti allasosastolle Sunflower Oasikseen. Eli kamat hyttiin, simmarit matkaan ja suoraan yläkertaan. Kultakorttilaisena saan vähän alennusta siitä allasosaston hinnasta ja kun jättää siinä kirjautuessa vaikka 50 euroa ja kanta-asiakaskortin tiskille niin voi hakea siitä sitten juomaa ja vaikka makkaraa ja asiakaspisteitä kertyy. Eikä tarvitse kuljettaa rahaa ja korttia mukana, uimahousujen taskussa, hah. Mutta tää nyt on teille varmasti ihan tuttu juttu. Ja sieltä ylemmästä porealtaasta on sitten kiva katsella, kun laiva lähtee satamasta.
Allasosastolla oli aika vähän porukkaa ja sain alkuun olla yksin yläaltaassa. Siinä maistellessani Kopparbergin Perry-siideriä runsailla jäillä kipusi yläaltaalle pari about 25v. ruotsintyttöä, murteesta päätellen stakkabo. Molemmat olivat erittäin näppäräsäärisiä mikrobikineissään ja likoilla tuntui olevan heti hyvä meininki päällä. Ilmoittauduin mukaan keskusteluun tekemällä hyväksi havaitun jääpalatempun sille saparopäiselle punatukalle. Myös toinen, vaalea ponnarityttö kiinnostui. Allasmeininki olikin ihan kivaa siitä lähtien, tyttöjen kanssa jutellessa. Neitokaiset olivat olleet Helsingissä shoppailemassa ja nyt menossa takaisin kotiin Tukholman Nacka Strandiin. Se on mulle tuttu paikka, koska siellä on se messukeskus sellaisessa vanhassa tiilisessä tehtaassa, vähän kuin Wanha Satama Nokalla. Ja aikamoista upperclass-aluetta. Kävin hakemassa niille välillä parit juomat sinne altaalle ja siinä sitten istuskeltiin välillä turkkilaisessa saunassa käyden (koska se on sekasauna) parisen tuntia. Onneksi sanoivat vasta porealtaassa, että ovat bi, koska saunassa olisi ollut vähän nolo se reaktio simmareissa. No, saman reaktion ne saivat aikaan sitten todistellessaan sitä kohta. Vaikka ei se nyt ollutkaan kuin sellainen puolihöpö eikä mikään oikea stondis.
Lähdettiin saunaosastolta ja likat kävivät hytissään meikkailemassa. Ilta jatkui yökerhoissa ja käytiinhän me tietysti moikkaamassa mun frendejä siellä sviitissäkin ja käytiin hakemassa vähän drinksuja mun hytistä kun olin käynyt taxfreessä tyttöjen meikkaillessa. Oli oikein kiva seurata tyttöjen keskinäistä, eroottissävytteistä "tanssimista" ennen Atlantiksen midnightshowta ja shown jälkeen tytöt ilmoittivat, että nyt lähdetään minun hyttiin kun Deluxehytissä on se parivuode. Eipä siitä sen enempää, mutta aamulla heräiltiin onneksi sen verran aikaisin, että ehdittiin aamiaiselle, vaikka siinä piti vielä vähän vehdata.

Vaihdeltiin puhelinnumeroita ja halailtiin terminaalissa ja sitten otin taksin Scandic Hotel Sergel Plazaan, koska olin varannut sieltä huoneen. Käytin sen ja seuraavan päivän frendien tapaamisiin ja pienimuotoiseen shoppailuun. Laitoin myös vähän tekstaria Maddelle, kun nyt kerran olin mestoilla, mutta eipä tullut vastausta. Pitäisi varmaan omistaa joku kuntosali, että vastaa. Me oltiin kerran laskettelemassa Ruotsin pohjoislapissa kun yhdessä afterski mestassa törmäsin siihen. Kun mä kerroin sille miten me ollaan tosi kaukaa kiertäen sukua ja koska se on aika kiinnostunut sukujuuristaan niin se kyllä tietää, että mä todella olen sukua kun kerroin sille että millä lailla. Juteltiin vähän aikaa ja se tyrkytti kännykkänumeronsa. Olen pari kertaa soitellut ja ollaan juteltu ihan niitä näitä, mutta mulla on tapana panna tekstaria kun käyn Stokiksessa. No, nyt se ei vastannut. Mutta parin päivän päästä nämä laivatytöt soittivat ja pyysivät käymään Nackassa. Eihän sellaisesta sovi kieltäytyä.
Likoilla oli tosi makea "pappa betalar"-tyylinen 80-neliöinen asunto, jossa oli suuri lasitettu parveke salmen suuntaan. Siellä oli kuulemma hyvä poltella mm. höpöheinää, koska se on ylin kerros ja savu ei mene naapuriin. Illalla ja aamulla Viking Linen laiva ajoi siitä edestä. Tytöt sanoivat, että siihen tottuu ajanmittaan.
Olin sitten monta päivää tyttöjen vieraana ja välillä asustelin Sergel Plazassakin, kun niillä oli jotain menoa. Kaikenkaikkiaan Tukholmassa meni melkein pari viikkoa. Sorry, etten ole ehtinyt kirjoitella tänne tätä blogia.

Paluumatkalla nukuin hytissä suurimman osan aikaa ja kotiin palattuani olikin jo kiire kirjoittaa ja lähettää asiakkaille joulukortit, että ehtivät postiin ennen neljättätoista päivää, koska sen jälkeen hinta nousee. Mulla on ollut perinteisesti ihan vaatimaton kortti. Olen ostanut ne jokavuotiset muutama sata korttia Pelastakaa Lapset Ry:ltä.

+/- saldo : 0 |

    EsaJii kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No sieltä se tuli, kuukauden "Magnus"
    Laitoin myös vähän tekstaria Maddelle, kun nyt kerran olin mestoilla, mutta eipä tullut vastausta.



    Kcrimso kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Höh, mä kun toivoin että oltaisiin saatu kunnon skuuppi: "Kimppakivaa Maddyn kanssa". Magnusti kommentoi intiimejä hetkiä: "Maddy on kiva ja kuuma kerttu!".