Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Ohjeita vaikuttamiseen

MagnusK kirjoitti noin 16 vuotta sitten (0 kommenttia)
Kaverini, hevostilallinen, oli käynyt Turussa jokin aika sitten. Hän on hiljattain vaihtanut hevostenvetoautonsa 20 vuotta nuorempaan , eli vanhan ja savuttavan Nissan Patrollin uuteen Mercedeksen ML-sarjan citymaasturiin. Nyt on hiukkassuodattimet ja aivan toisenlainen meininki "päästellä menemään" kuin aikaisemmin. Hevostenkuljetuskärryt siirtyvät mukavasti ja turvallisesti kauemmaskin. Ystäväni tarvitsee maastoauton, koska maatilalla on paikkoja, joihin tietyillä keleillä on parasta mennä nelivedolla taikka sitten tarvitsee taas traktoria apuun. Hän oli pessyt autonsa ennen lähtöä puhtaaksi savesta ja kurasta, jota peltoteillä kertyy ja ajellut sitten Turkuun. Oli kuiva päivä juuri silloin, auto pysyi puhtaana. Ja kun vähäksi aikaa jättää autonsa kadun reunaan niin jo oli joku saatanan intiaani ja ekoterroristi tyhjentänyt renkaat. Järjetöntä ilkivaltaa.
Piti tilata tällainen rekkojen huoltoauto paikalle, jossa oli paineilmakompressori, että sai renkaisiin ilmaa. Eihän sitä voi tyhjillä renkailla mihinkään ajaa tai hinata, menee sekä renkaiden runko että vanteet paskaksi. Toivottavasti kaikki rengasterrorin uhrit ovat huomanneet ennen ajamista, että renkaat ovat tyhjät, sillä uusien renkaiden hankkiminen on taas aika kuormittavaa, sekä psyykelle, lompakolle että luonnolle. Huoltoautosta painettiin sitten ilmaa renkaisiin ja vanha diesel ronksotti kauan. Lysti maksaa monella tapaa. Ystäväni sanoi, että mikäli renkaat olisivat vioittuneet, hän olisi kostoksi polttanut ne nuotiossa. Ja siis tätä kiihkeämpää luonnosuojelijaa ja eläintenkasvattajaa ei montaa ole. Samalla hän päätti, ettei anna vähään aikaan vuotuista avustustaan ainakaan Greenpeacelle, koska epäilee heidän olevan mukana intiaanitouhuissa. Rikosilmoitus on tehty. Kaverini on kuulemma harkinnut myös ostavansa vastaavan vanhan Patrollin ja kuraavansa sen huolella. Silla voi sitten kaasutella kaupunkimatkoilla, ettei niin helposti ole intiaanit tyhjentelemässä renkaita. Tällainen intiaanitoiminta on hänen mukaansa kaupunkilaispentujen ymmärtämättömyyttä ja halua tehdä vahinkoa ja ilkivaltaa muka luonnonsuojelun verukkeella. Onneksi mulla ei ole citymaasturia enkä ole sellaisen ostamista ikinä harkinnutkaan, koska minun käytössäni sellainen olisi todellinen turhake. Se on lisäksi todella hankala useimmissa vanhoissa ja uusimmissakin parkkihalleissa. Mutta sitä en voi sietää, että jotkut ekohipit yrittävät puolestasi määritellä, millaisella autolla saat ajaa.

Samalla syntyi idea intiaanitouhusta, joka todella kannattaisi. Nämä intiaanit voisivat askarrella suuret pahvikyltit, joissa sanotaan suomi/ruotsi/englanti/venäjä-kielillä, että kerjäläinen on romaniasta ja tullut Suomeen kerjäämään. Sitten mennään keskustaan ja seisotaan kerjäläisen vieressä plakaatin kanssa. Turisteille voi kertoa, että romanialaiset tulevat tänne kerjäämään, koska suomalaiset antavat helposti rahaa, koska eivät ole aikaisemmin nähneet yhtä säälittävää kerjäämistä. Ohikulkijoita voi myös neuvoa olemaan antamatta rahaa, koska kerjäläisten matkustaminen Romaniasta Suomeen kerjäämään ei todellakaan ole mikään ekoteko. Ja kyllähän moni ymmärtäisi olla antamatta sitä rahaa kun hippi seisoo vieressä. Ja jos hipin moraali venyy renkaiden tyhjentelyyn niin voisihan kerjäläiseltä lähtiessään viedä rahatkin? Miten vaan, kun rahahanat ehtyvät, kerjäläiset häviävät katukuvasta ja kerjäysturismi loppuu ainakin Suomen osalta. Ja takuulla pääsee lehtiin ja jopa televisioon. Jos tämä kuulostaa intiaanista pahalta, menköön sitten sinne Romaniaan itse auttamaan niitä. Tai jos avustusrahat kerättäisiin näiden intiaanien kautta ja lähetettäisiin suoraan pankkisiirrolla sinne Romaniaan?

Mutta älkää nyt vittu tyhjennelkö ihmisten autojen renkaita. Ei kukaan jätä ostamatta maasturia sen takia. Ai mutta intiaanithan eivät ole kateellisia kerjäläisille, vaan äärettömän kateellisia isojen autojen omistajille, onhan se paljon helpompi ja raukkamaisempi kohde tyhjentää autojen renkaita kuin tehdä jotain oikeasti yhteiskunnan ja planeetan hyväksi.

+/- saldo : 0 |