Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Clueless people

EsaJii kirjoitti noin 14 vuotta sitten (1 kommenttia)



Vuosien varrella

1. Nää on niitä kaiken kansan tiellä ja pullonkaulana toimivia ihmisiä.

Toivottavasti ei itse ole NIIN clueless vanhuksena, esimerkiksi. Mutta ikä ei ole este.

Ajavat keskimmäisiä kaistoja alle 50 nopeutta. Kun menevät jostakin vaikka kaupan ovesta sisälle, jäävät ovelle töllistelemään. Kukaan ei pääse sisään eikä ulos. Kaivavat kassalla jonkun perhanan paperin esille, ja tarvitaan 5 kassaa selvittämään sitä. Olisi pitänyt käydä se ensin palvelutiskillä näyttämässä ennen ostoksiaan.

Ilmestyvät jostain tilaisuuteen viime hetkellä ja tarvitsevat erikoispalvelua päästäkseen sisälle.

Aamulla oli äänestyskortteja jakamassa tällainen eläkeläinen. Short term muisti ei enää oikein pelannut.

2. Nettituttu:
Täytyy tosiaan ihmetellä niiden valopäiden järjenjuoksua, jotka eivät ainoastaan vastaa, vaan ryhtyvät muina miehinä juttelemaan kännykkään elokuvissa tai teatterissa, "juu ei tässä mitään, leffassa oon.... joo ihan hauska kuva"

3. Kaikki äidit ja yks isä jotka tuo ja vie lapsia meille pysäköi juuri kahden tallin väliin. Tie on noin 2 auton mittainen, ja joudun pysäköimään kadulle.

Itse kun menen jonkun pihalle, menen vasemmalle tai oikealle, siinä on silloin 50/50 mahdollisuus että pääsee mun ohi.

4. Lapun tarkistaminen etukäteen tai parkkipaikalla.

Sunnuntaina olimme palaamassa jostain kotiin. Lähikulmilla on eräs vasemmalle kääntö jossa ei ole valoja. No, yksi kalliilla autolla liikkeellä oleva käänsi toisesta suunnasta tiellemme, mutta siinä kulmassa on pikapesula, johon ihan hyvin kurvaa sisälle. Tämä kuitenkin PYSÄHTYI kulmaan tukkien tien meiltä ja toiselta autolta, jotka olimme aloittaneet vasemmalle kääntymisen. Tämä kaivaa jotain lappua tai tutki pesulan mahdollista aukioloa, kun me painamme torvea ja olemme keskellä tietä. Liikenteen virta oli jo tulossa valojen vaihduttua seuraavassa kulmassa, noin 40-50mph kahden kaistan leveydeltä. Lopulta ääliö meni pesulan parkkipaikalle.

5. Kirjakaupassa

Vanhempi täti-ihminen maksaa, kello on noin 17. Vain yks kassa sillä hetkellä auki. Tädillä ei taida olla juttukavereita, kun tarttee vaihtorahat ja kuitin saatuaan edelleen jutella kirjasta tai oliko se lapsen lapsen koulusta tai mistä vaan 5 MINUUTTIA. Jonossa on 5 ostajaa, yksi menee maksamaan cafen puolelle vaikka siellä on yhden jono, ja kassa tekee kahviannosta.

Mitä kassan pitäs tehdä? Tuntipalkka kun on, jutella vaan?

6. Joulun jälkeen.

Olen ostamassa kolme pulloa 2 litran limua Walgreensissä. Tavarat ovat korissa. Kannatan sitä vuorotellen oikealla ja vasemmalla kädellä.

KOLMEN PERHE toimittaa ostoksia. Isä maksaa, tavarat ovat jo pusseissa. Äiti ja tytär seisovat sen takana. Äiti nojaa koko ajan tiskille, jok aon muuten tyhjä, etten saa koriani nostetuksi tiskille.

Äitin kai pitää kai vahtia isän suorittamaa maksutoimitusta? Tytär vaan selasi lehtiä koko ajan.

+/- saldo : 0 |

    Yeti kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pahimpia ovat ihmiset, ketkä jäävät pankkiautomaatin eteen lukemaan sitä kuittia.