Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Suomenlinna

PirtuExpress kirjoitti noin 7 vuotta sitten (0 kommenttia)
p1030793rs.jpgEnsimmäisen kerran tällä reissulla päästiin keikuttelemaan reilussa tuulessa Helsingin edustalla, ei missään myrskyssä, mutta sen verran oli tuulta että kahvia piti kaataa jo kaksin käsin. Myöskin ensimmäistä kertaa tällä reissulla oli vierassatama täynnä, eli Suomenlinnan Valimon ranta oli isojen veneiden osalta täynnä, pienellä soveltamisella saatiin kuitenkin kippomme kiedottua laiturin päätyyn epävirallisesti. Tai sen verran virallisesti kuitenkin, että satamamaksu tultiin keräämään oikopäätä, 18 eur ilman sähköä (sähkötolpalle olisi pitänyt vetää muutama roikka peräkkäin). Tuohon hintaan sai käytännössä kiinnittyä, käyttää wc-tiloja ja miesten saunaan olisi ehtinyt juosten, naisten sauna oli jo illalta ohitse. Seuraavana aamuna vielä tunnin suihkuvuoro. Ei välttämättä tämän reissun paras hinta/laatusuhde, mutta sataman täyttöasteesta voi päätellä että hinnoittelua on vara pitää päällä.

Suomenlinnassa avautuu veneilijälle ne samat nähtävyydet kuin normituristillekin, mutta tällä kertaa se omalaatuisin näkökulma saareen avautui vasta pimeän laskeuduttua, eipähän ole aiemmin tullut öisin valleilla seikkailtua. Bonuksena olisi ollut iltahämärissä tarjolla myös kesäteatteria, mutta saavuttiin maisemiin siinä määrin myöhään ettei viitsinyt alkaa edes kyselemään olisiko näytäntöön vielä mahtunut.

+/- saldo : 0 |