Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä
Toi on ihan hauska kirja.
Minulle kyllä Banks on tuttu muista kun robotti seikkailuista...
Ampiastehdas, Espedair Street jne. Hyvä kirjailija.
Ensi alkuun on sanottava että Marillion oli suosikkibändini. Se että ei ole enää, ei suoraan johdu bändistä itsestään (tosin 90-luvun lopun rappiokausi edes auttoi tätä), vaan allekirjoittaneen makutottumusten pirstaloitumisesta. Kuulin bändiä ensimmäisen kerran siskoni levyltä 90-luvun alussa. Kyseinen levy oli Seasons End, josta mieleen jäi erityisesti Easter, joka muistutti mielestäni Clannadin tuotantoa. ...Jatkuu » Bändi oli nimenä tuttu ennen tätä Metal Hammerin sivuilta, kun laulajan vaihtoa puitiin lehdessä 80-luvun lopussa, mutta silloin tukkahevi kausi oli vielä päällä. 1993 kesällä hankin sitten kaikki siihenastiset levyt kertaheitolla. Pääsin jopa bändin keikalla Tavastialle 1994 toukokuussa (armeijasta huolimatta). Lisäksi haalin mm. Freaks kuvasinkun, joka oli narrin muotoinen vinyyli. En ole ole soittanut levyä kertaakaan. En osaa katua edes tätä viimeksi mainittua oivallusta
Tämän pohjustuksen jälkeen itse asiaan. Tämä DVD on äänitetty kahtena iltana 2004 kesällä Lontoon Astoriassa. Tuotosta mainostetaan ensimmäisenä varsinaisena live videona bändiltä sitten vuoden 1990 From Stoke Row To Ipaneman. Olen nähnyt bändin Brave Live 2002 DVD:n joka vaikuttaa tähän verrattuna kotivideolta. Bändihän julkaisee Racket Recordsin kautta nykyään varmaan omat treeninsäkin. Mutta tästä on sanottava että kyseessä on asiallinen tuotos. Keikkapaikkana Astoria vaikuttaa melko pieneltä, mutta mistään olohuoneesta ei kuitenkaan ole kysymys. Pienehkön lavan takana on videotaulu jossa pyörii keikan aikana erinäköistä materiaalia. Valoshow on ainakin tälle katsojalle riittävä. Tätä kyseisestä 2 DVD:n versiota saa ainoastaan bändin verkkosivujen kautta. Tilaaminen kuitenkin kannattaa, sillä toinen levy sisältää seitsemän lisäbiisiä Astorian keikoilta ja neljä biisiä Marillion Weekend tapahtumasta vuodelta 2003. Jälkimmäisessä osiossa kuullaan tulevia Marbles levyn biisejä, kuten Ocean Cloud.
Biisilistat voi tsekata bändin sivuilta, mutta keikka on kaksi osainen, eli ensin Marbles setti (noin yhden levyllisen verran) ja perään toinen setti vanhempia biisejä. Supistettuna Marbles ei ole yhdellä kerralla liian tuhti pala ja biisit toimivat mielestäni hyvin livenä. Bonuslevy mukaan luettuna keikan loppuosa on loistava. Mukana on bändin parhaimpia vetoja Hogartin ajalta kuten Easter, The Party, The Great Escape, Afraid Of Sunlight ja Quartz. Mukana ei ole onneksi yhtään biisiä katastrofaalisilta Radiation ja Marillion.com levyiltä. Yleisö ei odotetusti koostu teineistä vaan vähän pidempiaikaisista faneista. Biisit tuntuvat olevan yleisöllä yllättäen hyvin hanskassa, koska Easterin ensimmäisen säkeistön ja kertosäkeistön yleisö laulaa ilman Hogartin apua
Cover My Eyesin aikana yleisö mylvii taas koko biisin ajan kuin futiskatsomossa. Kyseisessä tsipaleessa muuten huomaa että Hogartin ääni on melko piipussa. Kertosäe ei oikein irtoa
No, taitaa olla muutama keikka takana ennen tätä. Myös Uninvited Guestissa yleisö ns. osallistuu.
Pakolliset musavideot ja 10 minuutin haastattelu uuden levyn tiimoilta on pitänyt tietenkin änkeä mukaan. Haastettelun vielä viitsii katsoa, mutta videoita ei. Loppuksi voi todeta että tämä näyttää ja kuulostaa laadukkaalta paketilta. Kamerakulmia on riittävästi ja soundit kohdallaan, kuten pitääkin. Lisäksi biisilista on hyvä ja ennen kaikkea The Partyn sisältyminen yhtenä suosikkinani on positiivinen yllätys. Uskallan bändin viimeaikaisista DVD julkaisuista suositella kyllä tätä. Ja ehdottomasti kannattaa hankkia tämä kahden levyn versio. Biisilistasta voi tietenkin aina kinastella, kuten siitä että The Space pitäisi olla aina setin lopetus biisinä... Mutta hyvä näin. DVD tuli muuten viikossa Englannista.
"Natural Science" oli kyllä härskin kuuloinen suoritus...
Joo, kyllä on Kymin kollit saanu hienon levyn tehtyä. Ensin on sanottava että allekirjoittanut ei ole ns. progehevin ylin ystävä, mutta kun on tutuista kotikylän jampoista kysynys, niin ostin keikalta levyn. Kokonaisuutena huomio kiinnittyy siihen että peruslähtökohta on ollut tehdä hyviä biisejä. Eli joissa on kunnon melodiat ja kertosäkeet. Siinä on onnistuttu hienosti ! ...Jatkuu » Vanhanliiton hard- ja heavy-rock diggarina mieltä lämmittää komeasti kajahtavat kertosäkeet. Muutenkin biisit ovat tarttuvia ja mieleenjääviä. Tämä on mielestäni suuri ero moneen muun genren bändiin, jolla biisit kuulostavat yhteen pakotetuilta tilkkutäkeiltä, joissa punaistalankaa ei löydy vaikka etsisi.
Pihlajan Markun ääni soi todella upeasti ja tone on justiinsa musiikkiin sopiva. Tulee tunne että seisoo kalliolla ja horisontista lähestyy keskiaikaisia sotalaivoja. Ilmassa on ruudin ja suolaisen meriveden tuoksu. Soitto toimii hienosti ja korviin pistää melodiset euro-heavy henkiset kitara teemat. Myös itse soolot ovat tyylinmukaisia ja hyvällä maulla toteutettuja. Ehdoton suosikkibiisini on Garden Of Fallen Kings, jossa on jumalallinen kertosäe. Myös Mad Moon Rising ja The Valley Of Evergreen miellyttävät erityisesti korvaa. Progemmasta matskusta jää mieleen Race Of Malice, jonka kertosäe on hienon kuuloinen.
Homma on hyvällä mallilla. Ennen kaikkea vaikuttaa että biisit ovat tärkeässä osassa, niinkuin niiden pitääkin. Samaa ei voi sanoa kaikista muista progemetalli bändeistä.
Steve Perry on maailman paras laulaja. Tai no sanotaan nyt että yksi parhaista
Journey on AOR bändeistä ehdoton suosikkini ja tähän on pääsyy Steve Perry. En ole tyylilajin mikään diggari noin yleisesti. Totoa tulee kuunneltua, mutta esim. Foreigner, Styx, Boston jne. ei napeksi alkuunkaan. Jos bändissä on laulaja, niin kuin yleensä on, niin on se ehdottomasti bändin tärkein lenkki. ...Jatkuu » Vaikka olen itse entinen kitaran vinguttaja, niin tämä on vain myönnettävä. Populaarimusiikin kentässä Perryn ääni on täydellinen. Perus tone on todella lähellä 50- ja 60-luvun soul-kuningas Sam Cookea. Siihen on sitten lisänä Rod Stewart tyyppistä viskiräkää sopivana annoksena. Verratuna Skotlannin Riki Sorsaan ylärekisteri on kuitenkin aivan eri sarjaa. Lopputuloksena on gravel n honey soundi vailla vertaa.
Journey oli yksi USA:n suositumpia bändejä 80-luvulla. Bändin perustivat 70-luvun puolivälissä Neal Schon (kitara) ja Gregg Rolie (koskettimet), jotka olivat aiemmin soittaneet Santanan bändissä. Kolme ekaa levyä olivat instrumentaaleja ja kolmannella Infinity albumilla oli Steve Perry mikin varressa ensi kerran. Ekan levyn jälkeen Aynslay Dunbarin tilalle rumpuihin tuli Steve Smith (mm. Jean-Luc Ponty). Bändit parhaat levyt tehtiin 80-luvulla eli kolmikko Escape, Frontiers ja Raised On Radio. Näissä kosketinsoittajaksi oli tullut Jonathan Cain joka onkin säveltäjänä aivan eri luokkaa kuin Rolie.
Tämä DVD on kooste musiikkivideoista sekä live biiseistä 81 Escape ja 86 Raised On Radio kiertueilta. Kyllä on sanottava että se paljon käyttetty sana kasari on tällä tallenteella vahvasti esillä. Huikeimmat kledjut on 86 rundilla mutta muutenkin on hymy herkässä; pillipuntti farkut, Steve Perryn frakki mallinen lava rotsi, hihnalla kannettava kosketinsoitin, tupeeratut hiukset sekä 86 kiertueella ollut studio basisti Randy Jackson kokonaisuudessaan. Kun näin ensi kerran miehen olemuksen niin nauroin veet silmissä hysteerisesti. Edes Miami Vicen spedet ei vedä vertoja. Tästä huolimatta olisin mieluummin halunnut kokonaisen live-videon 86 rundilta enkä tätä koostetta jossa on videoita mukana. Musiikki videot ovat yleisestikin aivan turhia ja 80-luvun sellaiset vielä erittäin koomisia. Kuten se Marillioninkin video kooste, niin myös tämä on tahantonta komiikka parhaimmillaan. Toisaalta kyllä tätä katselee ja kuuntelee ihan mielellään, live biisejä varsinkin. Videotkin menevät illanistujaisissa camp-hengessä.
Vaikka tämä setti onkin niin hyvässä kuin pahassa oman aikansa lapsi, niin voi tätä nostalgiaa haluaville suositella. Itselleni tuli kyllä täysin omat 80-luvun ylä-aste ajat mieleen. Biisit ovat hyviä ja kaikki suurimmat hitit kuullaan kuten Dont Stop Believin Separate Ways (Worlds Apart), Be Good To Yourself sekä mahti balladit Fathfully, Send Her My Love, Open Arms sekä oma suosikkin Ill Be Alright Without You, josta on loistavan letkeä live versio. Myös comeback vuodelta '96 on edustettuna yhden biisin verran. Osassa live biisejä on vähän karut soundit ja niissä on mainittukin P.A Board Mix. Äänenä on pelkästään 2.0 mikä onkin oikea ratkaisu. Sillä musiikkia pitääkin kuunnella.
Hyviä letkeitä hittejä mahtavalla äänellä laulettuna. Voisivat seuraavaksi julkaista kokonaisen livekeikan, mutta kyllä tämäkin kelpaa. Jos tämän tyylinen musiikki miellyttää ja ei pelkää proge uskottavuutensa menetystä niin kyllä tätä voi suositella.
Biisit:
1. Don't Stop Believing (1981 Escape tour)
2. Wheel in the Sky (1978 music video)
3. Faithfully (1983 music video)
4. Any Way You Want It (1981 Escape tour)
5. Separate Ways (Worlds Apart) (1983 music video)
6. Lights (1978 music video)
7. Lovin' Touchin' Squeezin' (1979 music video)
8. Be Good to Yourself (1986 Raised on Radio tour)
9. When You Love a Woman (1996 music video)
10. Who's Crying Now (1981 Escape tour)
11. Send Her My Love (1983 music video)
12. Girl Can't Help It (1986 Raised on Radio tour)
13. Open Arms (1981 Escape tour)
14. Just the Same Way (1980 music video)
15. Stone in Love (1981 Escape tour)
16. Feeling That Way (1978 music video)
17. After the Fall (1983 music video)
18. I'll Be Alright Without You (1986 Raised on Radio tour)
Hurraa ! Vai että Fish tehny hyvän levyn. Täytyy sitten satsata kunhan normaali myyntiin tulee. Se on iloista kuulla että suunta on oikeanlainen, olihan se Sunsets On Empire aivan pohjat. Sen verran korjaan että 1987 ei kyllä tullut mitään ekaa levyä, koska kala herra oli silloin vielä Marillionin laulajana.
Kuinka paljon mahtuu paskaa pieneen Suomeen, on tullut monta kertaa mieleen kun ajattelee tämän maan ns. musa skeneä. Kingston Wallia, Tarottia, Pekka Pohjolaa, Juha Björnistä jne. kohden on loputon määrä Arto Kyrpiä ja Apulantaa, eli täyttä paskaa
Erityisesti hämmästyttää huonojen laulajien suuri määrä, eli ne jotka kuulostavat kuten edesmennyt isoisäni on kuvaillut; kun olisi laitettu mikki perseeseen. ...Jatkuu » Samuli Edelman, Neumann ja se The Crashin vikisijä ovat vain jäävuoren huippu, valitettavasti. Joten on ilo kohdata poikkeuslahjakkuus nimeltä Johanna Iivanainen. Ensihavainto neitokaisen vaniljahunajaääneen oli reilu viikko sitten levyraadissa, jonka voitto meni muuten laulu- ja soitinyhtyeelle nimeltä Tik-Tak (tok, tok, onko ketään kotona).
Johanna Iivanainen (s. 1976) on Oululaissyntyinen jazz-laulajatar joka opettaa laulua tällä hetkellä Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa. Iivanainen on ehtinyt vaikutttaa esim. Antti Sarpila Swing Bandin solistina. Lisäksi hän on saanut Sonyn luovuttaman Jazzpalkinnon tänä vuonna. Raadin perustelut olivat seuraavat "Johanna Iivanainen on nuori ja omintakeinen, monipuolisen musiikillisen näkemyksen omaava laulaja. Hänen ilmaisunsa on intensiivistä, luovaa ja energistä sekä musiikillisia esikuvia kunnioittavaa. Johannan jazzmusiikillinen rytminkäsittely ja esittämisen intensiteetti on poikkeuksellisen vahvaa. Hän on myös työskennellyt monipuolisen orkesterivalikoiman kanssa ja siten tehnyt merkittävää työtä suomalaisen jazzlaulun kehittämisessä ja tunnetuksi tekemisessä."
Tämän arvostelun kohteena olleen platan Iivanainen on levyttänyt Eero Koivistoisen (s. 1946) bändin kanssa. Koivistoinen on pitkänlinjan saksofoniparoni joka levyttänyt esim. John Scofieldin ja Jack DeJohnette kanssa. Koivistoinen on opiskellut musiikkia Berkleen musiikkikoulussa Bostonissa ja opettaa itse Sibelius-Akatemiassa. Levyllä "Suomalainen" on viisi Koivistoisen sävellystä ja viisi coveria. Heti aloitus biisistä "Soikoon" lähtien homma on niin sanotusti "selvä". Rumpalin kantti napsahtaa ilmavan kevyesti ja biisin koukku muistuttaa jotain Coltrane-teemaa, en vain muista mitä. Bossa nova-rytmin edetessä Johanna avaa suunsa ja efekti on mykistävä, vastaavaa ns. tonea ja raukeaa fraseerausta en ole suomalaisen suusta ennen kuullut. Tähän verratuna Maija Vilkkumaa ja kumppanit kuulostavat lähinnä jänisräikiltä. Ymmärrän että tyylilaji on toinen mutta silti. Kakkos biisissä rumpali vaihtaa jo kapulat vispilöihin ja mennään suoraan suhina-jazziin (Diana Krallin ystävät tietävät
). Levyltä löytyy myös hieman yllättäen Pelle Miljoona-coveri "Tahdon rakastella sinua". Ero alkuperäiseen on monessakin mielessä suuri ja tämä tulkinta herättää aavistuksen eri fiilarit kuin alkuperäinen. Mielenkiintoinen trivia levyllä on se että bassossa on Kotkalaislähtöinen Ville Huolman.
Reippaanpia biisejä levyllä ovat "Suomalainen" (kyllä, se runo) ja "Tanssivat porot". Jälkimmäisessä on mielenkiintoinen laulumelodia, joka muistutta nimensämukaisesti Lapin kansanmusiikkia. Näissä sekä vanhassa "Rempallaan" rallissa käytetään lisäksi sähköskebaa. Myös rumpukompit sekä yleismeininki muutenkin on lähempänä fuusiomatskua kun perinteistä laulu-jazzia. "Suomalainen" biisissä kannuissa on Sami Kuoppamäki ja virveli työskentely on sen mukaista.Vanhanliiton puhdasta swingiä edustaa ainoastaan "Kotkan Ruusu". Levyn lopussa on kaksi rauhallista ja erinomaista tsipaletta joista viimeinen "Sinua, sinua rakastan" on jumalallinen tulkinta. Pianon sointi on loistava ja äänivalinnat todella tyylikkäät. Laulusuoritus on kaihoisan kaunis ja haikea, kuitenkin ilman imelyyden häivääkään.
Yhteenvetona voi sanoa että koko bändin suoritus on viimesenpäälle ja soundit ovat todella hyvät. Laulu on miksattu eteen ja efektejä on laulussa käytetty todella vähän. Näin laulajan tone, dynamiikka ja fraseeraus pääsevät rauhallisessa materiaalissa loistavasti esille. Levyn cover-biisit ovat hyvällä maulla valittuja ja Koivistoisen sävellyksistä erityisesti "Soikoon" ja "Tanssivat porot" erottuvat joukosta edukseen. Johanna Iivanainen on tästä eteenpäin ehdottomasti suosikkini suomalaisista naislaulajista. Olen myyty ja tunnustan sen. Voin suositella levyä kaikille hyvän jazz- sekä popmusiikin ystävälle. Jos seuraavat artistit miellyttävät; Diana Krall, Sarah Vaughan, Pat Metheny, Michael Brecker sekä popparit Sade ja Norah Jones, niin suosittelen tätä kiekkoa vilpittömästi.
Biisit:
1. Soikoon
2. Pieni sydän
3. Suomalainen
4. Tahdon rakastella sinua
5. Tanssivat porot
6. Nuoren tytön valssi
7. Rempallaan
8. Kotkan ruusu
9. On Suomi kaukana pohjoisessa
10. Sinua, sinua rakastan
Listalla aiemmin ollut Trattoria Rivoletto on hyvä Italialainen paikka. Paras pizza mitä olen Suomessa syönyt. Myös jäätelö on erityisen hyvää. Lisäksi sisään voi pyyhkäistä tennareissa ja farkuissa. Mun serkku omistaa ton Mamin, mikä on näköjään listattu parhaaksi Helsingin ulkopuoliseksi paikaksi.
Siinä on vähän eurovaali asiaa kaikille niille jotka eivät ole vielä omaa ehdokastaan valinneet. Kyseisen herran blogi lopetettiin Uuden Suomen sivuilla. Tämän tapahtuman takana ovat varmaan Johanin mielestä äärioikeistolaiset, mielisairasta russofobiaa potevat, SS-miehet, Viron apartheid-hallinnon tukijat jne.
http://johaneurovaali.blogspot.com/
Yllättävää:
http://www.yle.fi/uutiset/eurovaalit/2009/06/vihreiden_ja_kommunistien_eurovaaliehdokkailla_samoja_nakemyksia_774480.html
ei kai. Kaikki vanhemmanpolven on entsiä stallareita ja nuoremmista ½let niiden lapsia.
Tuo oli tarkoitettu ironiaksi, luonnollisesti.
En ymmärrä miksi näitä juttuja uutisoidaan. Ei kai "vonkaaminen" ole rikos?
Näkikös MissLemon tai muut koiranomistajat telkkarista dokumentin, jossa kerrottiin mihin koirien jalostaminen on johtanut? Tuli tällä viikolla, en muista päivää.
Ida ja Maisa jutskaavat talvisodasta:
http://www.radiorock.fi/videot/default.asp?videoId=6402&cat=0&page=1
Tähän on "positiivinen syrjintä" johtanut:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/USAn+korkein+oikeus+Kaupunki+syrji+valkoisia+palomieshaussa/1135247297125
Jack Nicholson osaa kuvan perusteella irrotella lomalla reippaammin kuin ikäisensä keskimäärin :lol: :
http://www.jaunted.com/story/2009/8/4/10547/06345/travel/Jack+Nicholson+Proves+Old+People+Can+Still+Have+Fun+on+Vacation
Jyrki Lehtolan kolumni Vihreistä:
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/2009121010753773_k5.shtml
