Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Iron Maiden Suomen kesässä 30.6.03

Taneli kirjoitti noin 22 vuotta sitten (29 kommenttia)
IRON MAIDEN KESÄKUUN LOPUSSA SUOMEEN!
Konsertti maanantaina 30.06.2003 Hartwall Areenalla, Helsingissä
Ovet aukeavat klo 18.30, esiintymisaika noin klo 20

Britannian kaikkien aikojen menestynein heavymetalliorkesteri Iron
Maiden saapuu kesäkuun lopussa Suomeen. Kokoonpano on Iron Maideniä
parhaimmillaan: keulakuvana laulaja Bruce Dickinson jota tukevat kolme
kitaristia (Adrian Smith, Dave Murray, Janick Gers), basisti Steve
Harris ja rumpali Nicko McBrain. Tiedossa on jälleen kerran sekä
musiikillisesti että visuaalisesti mammuttimainen show!

1980 ensialbuminsa julkaisseen Iron Maidenin ajankohtainen levy on
robottihirviö Ed Hunterin mukaan nimetty kokoelma "Edward The Great",
joka ilmestyi marraskuun alussa. Kaikkiaan yhtyeen studio- ja livelevyjä
on myyty yli 50 miljoonaa maailmanlaajuisesti. Koko uransa ajan raskaan
sarjan eliittiin kuuluneelle kokoonpanolle on ehtinyt kertyä jo kolme
sukupolvellista ihailijoita.

Suomessa Iron Maidenillä on vankka kannattajakunta ja yhtye onkin
vieraillut useasti maassamme. Edellinen konsertti ajoittui syyskuulle
1999.

LIPUT
Myynti alkaa ensi keskiviikkona 04.12. klo 9 Lippupalvelun
myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-10-800 ja netissä
www.lippupalvelu.fi.
Liput 45 ja 49 euroa.

LISÄTIETOJA
Konserttijärjestäjä: Welldone Agency & Promotion/Ritva Väänänen puh.
09-856 73 408.
Levy-yhtiö: Emi/Ramona Forsström puh. 09-34 84 2721.
Valokuvia lehdistökäyttöön osoitteesta www.welldone.fi/press
www.ironmaiden.com

Edit: Niin että kuka lähtee? ;)


[Muokattu 27/11/2002 / Taneli]

+/- saldo : 0 |

    Jake kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No tää ainaskin. Olis varmaan aika viimein nähdä Iron Maidenkin livenä kun muut nuo vanhan liiton bändit on jo melkein nähty. Onko nuo liput aina maksaneet noin paljon?

    Viukkis kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Totta mooses tuonne pitää lähteä.

    Aranwe kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Liikenisiköhän sokrulle tällä kertaa sitä sisäänpääsyä lehdistön edustajana?

    Maiden on nähty kahdesti aiemmin, mutta ilman Brucea. Heppu itse toki on käteltykin soolokeikan jälkeen Adrian Smithin ohella, mutta eiköhän tuolla menoa ja meininkiä ole sen verran paljon, että jälkipolvillekin riittää tarinoita. Liput vain ovat kovin tyyriit.

    Jake kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Liikenisiköhän sokrulle tällä kertaa sitä sisäänpääsyä lehdistön edustajana?

    Kun Welldonen jampat kuitenkin lukevat tätä suomalaisen musiikkimaailman kärkipään julkaisua, Palasokerin pressipiljeteille voi kysyä toimitusosoitteen vaikka emailitse osoitteesta [email]toimitus@palasokeri.com[/email] ;).

    Hiljaista voi olla noiden suhteen, mutta voisihan noita huvikseen ja keikkajärjestäjän häiriöksi kysellä. Viime kesänä ilmeni ettei Palasokeria voi noteerata minkäänlaiseksi julkaisuksi kun ei ole painettua tuotosta toimittaa festarijärjestäjille malliksi. Pitää vissiin pistää Pagemaker käyntiin ja taittaa joku lätty, jos sitten vaikka irtoaisi. Kun siellä festareilla kuitenkin heiluu jotkut Perä-Ypäjän Maataloussanomien toimittajatkin niin miksei sitten amatöörireportterit.

    Sunkka kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo, minä lähden tuonne kanssa. Paska, että se on Hartwallilla, huono akustiikkaa....

    Ja lippujen hinnoista voi sanoa sen, että se on nyt maailmanlaajuinen ilmiö tuo lippujen hinnan tiukka nousu. Ja se jatkuu vielä, odottakaa vaan.

    Jake kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nojoo, arvasin että Pasilta tulee kommenttia, eikös ne Rushin liput maksaneet aivan älyttömiä? Siis tuolla avomeren takana?

    Mixu kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Totta maar lähdetään!!! Vaikka toisaalta melkoista hintaa legendat lipuistaan pyytävätkin. Opiskelijapojan, jolla opintotuki vetelee viimeisiään, kukkaro tulee olemaan kovilla.

    Anyway, UP THE IRONS !

    Sunkka kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo, Rushin liput olivat 100$/€ per lärvi huviveroineen sun muineen. Lippukassalta... Mutta samaa linjaa vetävät muutkin artistit. Loppuunmyytyjä konsertteja on kuulemma siellä sitten entistä vähemmän.

    Niin, ja tässä tapauksessahan se oli tietysti joka sentin arvoista :)

    Anonyymi kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Iron Maiden sekottaa itsekin:
    ironmaiden.com:issa on kahdenlaista tietoa (nyt kirjoitushetkellä) joista kiertuelistan mukaan ovat 30.6. perjantaina (viikonpäivä väärin) Turun Ruisrockissa. Etusivun uutis-artikkelin mukaan ovat 30.6. maanantaina (viikonpäivä oikein) Hartwallilla.

    Ruisrock tosin ei ole kyseiseen aikaan vaan 5.-6.7.

    Viukkis kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kiertuelistassa lukee myös 2000;)

    Sammy kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jeee! Sinne! Myyty!
    Up with the Irons!

    CosmicJazz kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minä näin saman line-upin Helsingin jäähallissa 1999 (?), Ed Hunter-kiertueella. Silloinkin bändi oli siis best of-kiertueella. Erittäin hyvä keikka oli, mutta en maksa tuollaista hintaa uusinnasta.

    Ed Hunter-peli oli muuten minun mielestäni loppujen lopuksi varsin hauska, vaikka koko muu maailma haukkui sitä. Vaikea, ylisimppeli ja turhauttava, mutta siihen jäi koukkuun. Pelasin sen läpi, ja fiilis oli mahtava! Jee! :cool:

    Janus kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Miten pitäisi ymmärtää lausahdus Up the Irons?

    Viukkis kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minä olen nähnyt Maidenilta kaksi festarikeikkaa, Blazen johdolla Nummirockissa 1996 oli sangen mukavaa ja Bayleyn ääni oli livenä yllättävän riittävä. Ruisrockissa 2000 oli nykykokoonpano liikkeellä ja setti oli täynnä Brave New Worldin biisejä, jotka olivat kyllä ihan hyviä mutta olin kuullut levyn ensimmäistä kertaa vasta menomatkalla autossa ja niinpä olisin suonut kuulevani vähän enemmän vanhoja klassikoita. Aces High olisi kiva kuulla livenä edes joskus... Muuten oli erittäin rautainen keikka. Bruce huudatti heti setin alkuvaiheessa yleisöä: "Scream for me Helsinki! Oops, where did that come from?" (ainakin äkkäsi virheensä ajoissa toisin kuin De la Soul joka huudatti Pori Jazzissa Helsinkiä kymmeniä kertoja ensimmäisen vartin aikana). Ja kiipeili lavarakenteissa: "I can see Helsinki from here!" Keikan jälkeen olikin hyvä lähteä ajelemaan kotiseutua päin, missä ehdimme parahiksi Teuvan grillille ennen sulkemisaikaa. Siellä törmäsimme ensimmäiseksi erääseen keski-ikäiseen kaljaanmenevään naiseen joka on kuuluisa tavastaan yrittää turhaan iskeä jokaista näköpiiriinsä sattuvaa nuorta poikaa ja joka on dickinsonmaisen kampauksensa ansiosta tunnettu jo pitkään lempinimellä Bruce :D

    Doc.B.D kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Miten pitäisi ymmärtää lausahdus Up the Irons?


    Tarttukaa silitysrautoihinne.

    Janus kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tarttukaa silitysrautoihinne.

    Tähän lienee tyytyminen koska muitakaan ehdotuksia ei tullut.

    Jake kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Menee nuo piljetit ilmeisesti hyvin kaupaksi, aamulla en unenpöppörössä muistanut kliksutella itseäni lippupalveluun ja klo 11 tietämissä saatoinkin huomata että ainoastaan piippuhyllyltä löytyy tilaa ja peränurkasta. Sieltä sitten vilkutellaan kun ei ole Welldonelta pressipiljettejäkään kuulunut. :D

    CosmicJazz kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minäkin olin Maidenin Nummirock-keikalla. Yksi hauskimmista keikkakokemuksista kautta aikojen, sanoisin! Blaze oli tosin ihan ookoo.

    Se on muuten jännä, miten hyviä Blaze Bayleyn Maidenin jälkeiset soololevyt ovat. Kunnon heviä, ja mies pysyy paljon paremmin nuotissa kuin esim. "The X Factor"-levyllä. Miksi en ymmärrä, mutta näin on.

    Jake kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Niin, olikos Jyväskylästä muita lähtijöitä? Ensisijaisesti voisin pummia kyytiä (kun ei itse jaksaisi ajaa), mutta jos autoilevia lähtijöitä on niukanlaisesti, kyytiäkin voisi olla tarjolla.

    saigon kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nain Maidenin pari viikkoa sitten ja oli hintansa vaartti (liput maksoivat yhta paljon kuin Suomessakin). Itse olen ollut todistamassa paria (?) Maidenin keikkaa 80-luvulla ennen Blazeyn aikoja ja ei keikka niille mitenkaan havinnyt. Eivat kylla soittaneet Aces Highta.

    Viukkis kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nain Maidenin pari viikkoa sitten

    Ei se sitten varmaan ole enää neitsyt.

    Doc.B.D kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tähän lienee tyytyminen koska muitakaan ehdotuksia ei tullut.


    Hmmm.. irons viittaa tietenkin rauta-aseisiin eli miekkoihin yms. Sitten kun alkuperäisessä muodossa taitaa olla huutomerkki, niin luontevin käännös on: (tarttukaa) aseisiin!

    Jake kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kröhöm... :D

    Aranwe kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Get On Topic! (moderaattori) ;)

    Aranwe kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No johan nyt on. Pistetäänpäs lukkoon, kun ei kerran sana kuulu :)

    Koitetaanpas pysytellä aiheessa eli älkää ottako tavaksi.

    [Muokattu 27/6/2003 / Aranwe]

    Jake kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    OT-keskustelu siirretty omaan threadiin.

    Sunkka kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Terve vaan teille.
    Me ollaan Samin kanssa Roskildessa ja ilalla soittaa Iron Maiden. Eilenillalla Metallica veti tunnin setin, huh huh, vain kaksi biisii uudelta levylta. Joo, sikakuuma ja siisti meininki. Festivaaliraportti saattaa olla tulossa. Ja kalja on halpaa!

    Mixu kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tänään Hartwall-areenalla pamahtaa !!! Toivottavasti "rautaneitsyt" ei petä tälläkään kertaa... Mukana setissä pitäisi olla pitkästä aikaa mm. sellaiset klassikot kuten "22 Acacia Avenue" ja "Clairvoyant".

    UP THE IRONS !

    Janus kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Taas ne tulee...

    HS:

    Iron Maiden Suomeen heinäkuussa

    Brittiheavyn legenda Iron Maiden tulee Suomeen jälleen ensi kesänä. Yhtye konsertoi Helsingin Hartwall Areenalla 6. heinäkuuta. Konsertti on osa Iron Maidenin ensi vuoden maailmankiertuetta, jonka teemana ovat yhtyeen alkuvuodet. Alkuaikojen tuotannon kattava Early Days -tupla-dvd tulee kauppoihin lokakuun lopussa, jolloin ilmestyy myös Mick Wallin kirjoittaman Run To The Hills -historiikin suomennos.

    Teatraalista sankarimetallia soittava Iron Maiden on brittiheavyn ehdoton kärkinimi, jonka muut alan yhtyeet Metallicasta Marilyn Mansoniin tunnustavat esikuvakseen. Yhtye julkaisi esikoisalbuminsa 1980, ja sen tuorein studioalbumi – järjestyksessä kolmastoista – Dance Of Death ilmestyi 2003.

    Iron Maidenillä on lämmin suhde suomalaiseen yleisöön: yhtyeen mukaan Helsinki on Euroopan heavymetallipääkaupunki. Viimeksi Iron Maiden vieraili Suomessa viime vuonna, jolloin se esiintyi Hartwall Areenalla kesäkuussa ja marraskuussa.

    Konsertin lipunmyynti alkaa 1. marraskuuta Lippupalvelussa. Liput maksavat 47 ja 51 euroa.