Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Parhaat levyt 1981

Kcrimso kirjoitti noin 7 vuotta sitten (6 kommenttia)
Vuodesta vuoteen -projektin 13 vuosi!

1. King Crimson: Discipline
2. Univers Zero: Ceux Du Dehors
3. Art Bears: The World as It Is Today
4. Peter Hammill: Sitting Targets
5. Eskaton: 4 Visions
6. Rush: Moving Pictures
7. Eider Stellaire: s/t
8. Brian Eno / David Byrne: My Life in the Bush of Ghosts
9. Fred Frith: Speechless
10. Nick Mason: Nick Mason's Fictitious Sports

1981 on kiinnostava musiikkivuosi. Top kymppiin valikoitui läjä todella kovia albumeita jotka eivät kalpene juuri millekään aikaisemmalle vuodelle, mutta laajemmin ajatelleen vuoden taso ei ole erityisen vahva ja jätinkin bubbling under -listan tällä kertaa poikkeuksellisen lyhyeksi. Oman makuni kannalta vuosi 1981 on zeuhlin-vuosi. Noita hieman Magman perillisiä hyppäsi listalle peräti kolme kappaletta. Toinen merkittävä asia on tietenkin King Crimsonin huikea paluu. Siis paluu seitsemän vuoden tauolta bändinä, mutta myös samalla paluu suoraan listojeni kärkeen. Kolmas merkittävä asia: Rush lopultakin top kympissäni! O tempora o mores!

Discipline

King Crimsonin uljas paluu! Robert Fripp kokosi uuden kokoonpanon ympärilleen King Crimsonin kahdeksatta studioalbumia varten. Toiseksi kitaristiksi ja vokalistiksi valikoitui nuori, mutta jo Frank Zappan ja David Bowien kanssa soittamaan ehtinyt Adrian Belew, Bassoon valikoitu Frippille hänen soololevystään ja Gabrielin sessioista tuttu Tony Levin ja rumpuihin vanha KC-veteraani Bill Bruford. Alunperin yhtyeen nimen piti itseasiassa olla Discipline, mutta lopulta päädyttiin kaupallisesti potentiaalisempaan King Crimsoniin.

Musiikin tyyli on varsin erilainen kuin edellisellä albumilla eli seitsemän vuotta aiemmin ilmestyneellä Redillä. Siinä missä 70-luvun King Crimson oli inspiroitunut etenkin 1900-luvun alun taidemusiikista ja jazzista niin 80-luvun King Crimsonin vaikutteissa kuuluu selvemmin indonesialainen gamelan-musiikki, Steve Reichin ja vastaavien modernien säveltäjien minimalismi sekä new wave -rock johon Fripp tutustui paikan päällä New Yorkissa muuttaessaan sinne 70-luvun lopulla. Gamelanin vaikutus kuuluu etenkin Frippin ja Belewin monimutkaisissa toistuvissa kitarakuvioissa jotka kietoutuvat toisiinsa. Usein polymetrisesti.

Vaikka levyn yleissoundi on moderni (80-lukulaisittain) ja täten päällisin puolin hämäävän popmaista on musiikki usein ihan yhtä kompleksista kuin bändillä aiemminkin. Etenkin rytminen monimutkaisuus on varsin vaikuttavaa. Kuten levyn nimestäkin voi päätellä musiikki on hyvin hallittua ja tarkkaa, vain hetkittäin kaoottiseksi purskahtaen (kuten upeassa Indisciplinessa jossa Bruford todella päästetään irti). Adrian Belew oli hieno värväys King Crimsoniin. Belew tuo Frippin hillityn hallinnan vastapainoksi räväkkyyttä ja energiaa. Belew laulaa hienosti (hieman davidbyrnemäisesti joka on tuonut sitten mukanaan liiallisuuksiin menneitä Talking Heads-vertauksia) ja hänen omaperäinen ja kekseliäs kitarointinsa on aivan samalla virtuoosimaisella tasolle kuin muunkin bändin jäsenten. Disciplinen biisimateriaali on kauttaaltaan vahvaa mutta itselleni yli nousee Elephant Talk, Discipline ja nimibiisin vastakappale Indiscipline. Discipline on yksi King Crimsonin merkittävimmistä albumeista ja hieno alku uudelle aikakaudelle.

Ceux Du Dehors
Belgialaisen avantproge-bändin ehkäpä paras levy ja myös koko genren yksi hienoimmista mestariteoksista.

The World as It Is Today
Art Bears syntyi Henry Cown jäsenten sisäisten ristiriitojen johdosta. Chris Cutler ja Fred Frith olisivat halunneet tehdä laulettuja kappaleita ja osa muusta bändistä (ainakin Tim Hodginson) puhtaasti instrumentaalista. Ongelma ratkaistiin niin että Henry Cown viimeisestä levystä Western Culture tuli kokonaan instrumentaalinen ja laulettuja kappaleita varten perustettiin kokonaan uusi yhtye nimeltä Art Bears. Cutlerin ja Frithin vokalistiksi valikoitui tietenkin jo Henry Cowssakin laulanut saksalainen Dagmar Krause. Art Bearsin kappaleet ovat mutkikkaita kuten Henry Cowlla, mutteivat sentään yhtä haastavia kuin Western Culturen materiaali ja Dagmar Krausen vokaalit paikoin varsin äärimmäistä kuultavaa (etenkin Freedomin rääkäisyt), mutta silti heidän musiikkinsa on minusta suht helposti lähestyttävää ja ennen kaikkea todella kiinnostavaa. Jos pidät In Praise Of Learningin kappaleesta War pidät luultavasti myös tästä levystä. The World as It Is Today joka on yhtyeen kolmas albumi jäi Art Bearsin viimeiseksi albumiksi ja on mielestäni yhtyeen ehein ja vahvin kokonaisuus. Sääli ettei bändi jatkanut pidemään. Art Bears oli erittäin poliittiinen yhtyä ja näkökulmasta antaa ehkä viitettä mm. näiden biisien nimet: The Song of Investment Capital Overseas, The Song of the Monopolists ja The Song of the Dignity of Labour Under Capital.

Sitting Targets
Hammillin kymmenes soololevy on myös yksi hänen parhaistaan. Sitting Targets jatkaa pitkälti edeltävien levyjen new wave-henkisellä linjalla ollen ehkä hieman entistä suoraviivaisempi ja rajumpi. Levy on täynnä loistavia biisejä. Etenkin nimibiisi, Breakthrough ja Empress's Clothes ovat todella päräyttäviä. Hammillin vokaalisuoritukset ovat tällä levyllä todella mahtavaa kuultavaa. Levy on pitkälti Hammillin itsensä soittama, mutta tärkeää taustatyötä tekevät myös mm. Guy Evans, David Jackson ja Morrist Pert.

4 Visions
Ranskalaisen zeuhl-bändi Eskatonin toinen studioalbumi. Eskaton tarjoilee helittämättömän tinkimätöntä zeuhl-tykitystä. Basso murisee, rummut takovat epäsäännöllisiä tahtilajeja aggressiivisesti ja retrofuturistista tunnelmaa luovat syntetisaattorit ujeltavat kaiken ympärillä. Kaksi ranskaksi laulavaa naisvokalisti tuovat hieman inhimillisyyttä raivokkaaan koneen lailla etenevään hallittuun kaookseen. Eli siis erittäin hienoa musiikkia! Eskatonin 4 Visions on yksi vahvimmista levyistä joita Magman seuraajat ovat saaneet aikaisiksi ja päihittää kyllä itseasiassa muutamat oppi-isänsäkin heikoimmista albumeista. 4 Visionsin jälkeen Eskaton teki vielä yhden albumin.

Moving Pictures
Rush alkaa saavuttamaan potentiaalinsa huipun. Tällä levyllä kaikki loksahtaa varsin täydellisesti kohdilleen. Hienoja biisejä, hyvät soundit (parhaat mitä bändillä koskaan oli ollut tai tuli olemaan) ja mainiot soittosuoritukset. Mainiota proge-poppia. YYZ on nerokas instrumentaali. Ehdottomasti Rushin paras. En ole mikään maailman suurin Neil Peart fani, mutta tuossa kappaleessa mies kyllä lunastaa ainaki osan (yli)suuresta maineestaan. Hienoa, hienoa soittoa. Toki myös muut jantterit tekevät tuossa biisissä hienoa jälkeä, mutta kyllä siinä etenkin Peartin rummut laulaa. Levyn kaikki muutkin biisit toimivat hyvin tosin ylipitkä The Camera Eye tuntuu hieman tylsältä muuhun materiaaliin verrattuna. Edes Neil Peartin sanoitukset ei aiheuta juurikaan myötähäpeää tällä levyllä (no paitsi Red Barchetta ja ”motor-law”).

My Life in the Bush of Ghosts
David Byrne kuvailee levyn vihkosessa muusikkia "psykedeeliseksi tanssimusiiksi". Sanoisin että kuvaus on osuva ja täydellisessä maailmassa tälläistä musiikkia ehkä tanssittaisiinkin klubeilla. Tässä on jotain samankaltaista kiehtovaa retrofuturistista fiilistä kuin Vangeliksen Blade Runner-soundtrackissa vaikkei muusikillista yhteyttä juuri olekaan. Tyylillisesti tässä on imetty vaikutteita funkista ja Afrikkalaisesta musiikista, varsinaista laulua ei ole vaan vokaaliosuudet on rakennettu olemassa olevista äänitteistä (laulajia etno-levyiltä, manaaja, radiosaarnajia ym.). Eli tavallaan sämpläystä ennen kuin termiä oli käsittääkseni edes keksitty. Kiehtova levy. Soundit ovat todella rouhean tuhdit ja nautittavan kuuloiset. Parhaat biisit: America Is Waiting, Mea Culpa, Regiment.

Speechless

Speechless on selkeä sisarlevy Fred Frithin edelliselle levylle Gravity (1980). Speechless tuntuu olevan jopa edeltäjäänsä kokeellisempi levy osittain koska levyllä on käytetty runsaasti ”löydettyjä ääniä” toreilta ja turuilta. Joko suoraan levylle mukaan iskettynä tai inspiraatioana. Esim. yhden biisin rytmi on kuulema keksitty Tim Hodgkinsonin keittiön reistailavan putkiston ääntelyn inspiroimana. Yleisenä tyylinä on kuitenkin edelleen etnisellä vivahteilla maustettu instrumentaalinen avantprog. Musiikki on pääosin aika akustisen kuuloista vaikka Frithin sähkökitara on toki keskeisessä roolissa ja urkujakin kuullaan. Kuten Gravityllakin myös Speechlessissä soittaa Frithin tukena kaksi eri bändiä. A-puolella ranskalainen RIO (Rock In Opposition) poppoo Etron Fou Leloublan ja b-puoella Frithin tuohon aikaan tuore New Yorkilais-bändi Massacre jonka jäseniä Frithin lisäksi oli Bill Laswell ja Fred Maher. Paras biisi: Laughing Matter/Esperanza.

Eider Stellaire
Ranskalaisen Eider Stellairen debyyttialbumi. Raivokasta ja intensiivistä zeuhlia. Magman touhuista tämän erottaa etenkin rokkaavampi meno, sähkökitaran käyttö (Magma alkoi käyttämään sähkökitaraa vasta myöhemmin) ja se että musiikki on lähes kokonaan instrumentaalinen (hieman sanatonta laulua kuullaan). Tetra on erityisen huikea biisi superkoukuttavine bassokuvioineen. Eider Stellaire kuuluu oman lajinsa selkeään eliittiin.

Nick Mason's Fictitious Sports
Nick Mason's Fictitious Sports ei oikeastaan ole Nick Masonin soololevy vaan jazzpianisti Carla Bleyn luomus. Nick Mason tuotti levyn ja soittaa rummut, mutta Bley on säveltänyt kaikki kappaleet ja levyn oli tarkoitus ilmestyä hänen nimellään, mutta ei kelvannut levy-yhtiöille. Tilanne muuttui kun kanteen lätkäistiin Pink Floyd -jäsenen nimi. Nick Mason's Fictitious Sports on hulvattoman hauska albumi olematta silti mitään huumoriperseilyä. Sanoituksissa on nokkelia sanaleikkejä ja itse musiikki on hulvaton yhdistelmä jazzrokkia ja art rockia. Erityisen hilpeä on Philip Glassia parodioiva Mineralist (ju nou minimalist? *tirsk*). Yhtä biisiä lukuunottamatta vokaalit hoitelee hienosti Robert Wyatt omintakeisella tyylillään. Muita levyllä esiintyviä merkkihenkilöitä on mm. Michael Mantler ja Gary Windo. Ehdottomasti yksi parhaista Pink Floyd ”spin-off”-levyistä.

+/- saldo : 0 |

    Janus kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    1. Art Bears: The Worlds as It Is Today
    2. Rush: Moving Pictures
    3. Hassisen kone: Rumat sävelet
    4. Anssi Tikanmäki: Maisemakuvia Suomesta
    5. David Byrne: The Catherine Wheel
    6. Peter Hammill: Sitting Targers
    7. Holger Czukay: On the Way to the Peak of Normal
    8. King Crimson: Discipline
    9. Grace Jones: Nightclubbing
    10. Dün: Eros

    JarkkoH kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kaaos/Cadgers: Kytät on natsisikoja
    Eskaton: 4 Visions
    Univers Zero: Ceux Du Dehors
    Kultivator: Barndomens Stigar
    Art Zoyd: Symphonie Pour Le Jour Ou Bruleront Les Cités (re-recording)
    Los Jaivas: Alturas de Machu Picchu
    Magma: Retrospektiw Vol. 1 & 2
    Magma: Retrospektiw Vol. 3
    Eider Stellaire: Eider Stellaire
    Dün: Eros


    Kcrimso kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    BUBBLING UNDER

    1. Dün: Eros
    2. Art Zoyd: Symphonie pour le jour où brûleront les cités
    3. The Buggles: Adventures in Modern Recording
    4. Genesis: Abacab
    5. Japan: Tin Drum
    6. Rupert Hine: Immunity
    7. Kultivator: Barndomens Stigar
    8. Lindsay Cooper: Rags

    Adventures In Modern Recording
    The Bugglesin toinen albumi Adventures In Modern Recordin on käytännössä Trevor Hornin soololevy Geoff Downessin häivyttyä Asiaan saman päivänä kun levyn äänityksien olisi pitänyt alkaa. The Bugglessin ensimmäistä levyä The Age Of Plasticia kutsutaan usein syntsapopiksi aika virheellisesti, mutta tuo termi pätee paljon paremmin tähän kakkosalbumiin sen ollessa huomattavasti synteettisempi ja Fairlight CMI syntetisaattori/samplerin ollessa hyvin keskeisessä roolissa. Osa Bugglesin tokan levyn materiaalista oli tarkoitettu Yesin Drama-albumin seuraajalle. Ainakin Vermillion Sands. Rainbow Warriorin olisi voinut kuvitella myös sopivan hyvin Yesille. Mukana myös In To The Lensin Buggles-versio joka kulkee suoraviivaisesti nimellä I Am A Camera. Ihan yhtä laadukas Adventures ei ole kokonaisuutena kuin edeltäjänsä, mutta oikein viihdyttävä pop-levy silti.

    (2010 reissuella on runsaasti bonusmateriaalia ja Yes-faneja kiinnostaa ainakin Buggles-versiot We Can Fly From Heresta (parts I ja II) sekä alkuperäinen versio Life On Filmsetistä joka kulkee tässä nimellä Ride The Tide.)

    Eros

    Ranskalaisen Frank Herbertin scifi-kirjasarjasta nimensä blokanneen Dünin ainokainen levy Eros lasketaan yleisesti zeuhl-genreen, mutta se ei ole mielestäni kovinkaan tyypillinen lajin edustaja. Erosin musiikki on huomattavasti keveämpää ja vähemmän ankaraa kuin zeuhl-yleensä. Etenkin runsas huilun käyttö tuo sointiin kepeyttä. Toisaalta osa kepeydestä johtuu ehkä levyn valitettavan ohuista soundeista. Erosin musiikin voisi lopulta määritellä sekoitukseksi sinfonista progea ja jazz-rockia jossa on aimo annos zeuhlia ja avantprogea mausteena. Itseasiassa Eros varmaan vois toimia niille jotka eivät välttämättä yleensä täysillä innostu zeuhlista, mutta kokevat silti tervettä uteliaisuutta tyylilajia kohtaan. Paras biisi: Arrakis.

    Jammo kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tuomari Nurmio : Lasten mehuhetki
    SBB : Memento z banalnym tryptykiem
    Univers Zero : Ceux Du Dehors
    Penguin Cafe Orchestra : s/t
    Los Jaivas : Alturas de Machu Pichu
    Rush : Moving Pictures
    Tangerine Dream : Exit
    Popol Vuh : Sei still, wisse ICH BIN
    Eskaton : 4 Visions
    Dün : Eros

    Jimi kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pat Metheny & Lyle Mays As Falls Wichita, So Falls Wichita Falls

    R2-D2 kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    1. Brian Eno & David Byrne My Life in the Bush of Ghosts
    2. Hassisen Kone Rumat Sävelet
    3. Holger Czukay On The Way To The Peak Of Normal
    4. King Crimson: Discipline
    5. Peter Hammill Sitting Targets'
    6. Rush: Moving Pictures
    7. Robert Wyatt Radio Experiment Rome
    8. Tom Tom Club s/t
    9. Juice Leskinen Lomake nro 2032
    10. Al Di Meola, John McLaughlin, Paco De Lucia Friday Night in San Francisco