Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Parhaat levyt 1982

Kcrimso kirjoitti noin 7 vuotta sitten (8 kommenttia)
Vuodesta vuoteen -projektin 14 vuosi!

1. Mike Oldfield: Five Miles Out
2. Peter Gabriel: 4
3. Kate Bush: The Dreaming
4. King Crimson: Beat
5. Pekka Pohjola: Urban Tango
6. Rush: Signals
7. Art Zoyd: Phase IV
8. Basil Poledouris: Conan the Barbarian
9. Gowen, Miller, Sinclair, Tomkins: Before a Word Is Said
10. Philip Glass: Glassworks

1982 on jo selkeästi edellisiä vuosia heikompi tapaus. Top kympissä on hyvää sakkia ja etenkin kärkipään järjestys oli Five Miles Outia (joka on ylivoimainen ykkönen) lukuunottamatta todella vaikea ratkoa. Yleisesti ottaen top kymppini on ehkä varmaan hieman tavallista tylsempi ryhmän kannalta. Paljon ilmeisiä levyjä. Vaan minkäpäs sille mahtaa kun ovat niin hyviä. Varsin mainsteam painotteinen lista. Art rockia ja proge-poppia. Loppupäässä sentään sitten hieman jazzrokkia, avantprogea ja elokuvamusiikkia. Vuoden 1982 levyjä hyllyssäni on kolmisenkymmentä.

Five Miles Out
Mike Oldfieldin seitsemäs studioalbumi on lähes täydellinen mestariteos ja luonnollisesti hänen paras 80-luvun levy. Five Miles Out jatkaa QE2:sen ”bändi”-soinnilla, mutta lisää värisävyjä ja kompleksisuutta etenkin levyn 25 minuuttisessa magnum opuksessa nimeltä Taurus II. Taurus II on uskomaton musiikillinen matka läpi huikeiden riffien ja tarttuvien melodioiden. Kaikki kuorrutettuna upeilla soittosuorituksilla. Kappale sisältää mahtavaa dynamikkaa. Välillä kaunista hissuttelua ja sitten räjähtävän raskasta riffettelyä. Taurus II on yksi Oldfieldin parhaita teoksia eeppisten mittasuhteiden kappaleiden sarjasssa. Orabidoo on hienosti kasvava hieman perinteisemmän oloinen proge-intrumentaali ja levyn rock/pop-biisit toimivat myös. Etenkin nimibiisi Five Miles Out joka pursuilee nerokkaita pieniä yksityiskohtia.

Kuten aiemmin viittasin kyseessä on tähän mennessä ilmestyneistä Oldfieldin levyistä bändimäisin ja Oldfieldin kokoama porukka soittaakin aivan upeasti. Bändin ydinryhmä on Graham Broad (rummut), Tim Cross (koskettimet), Rick Fenn (kitarat), Mike Frye (perkussiot) ja Maggie Reilly (laulu) seurasivat Oldfieldia myös kiertueille. Folk-yhtye The Chieftainsin Paddy Moloney uusii jo Ommadawnilla tekemänsä säkkipillistin roolin ja säkkipilleillä onkin merkittävä rooli Taurus II:ssa. Oldfield itse saattoi olla about näihin aikoihin jopa taitojensa huipulla ja hänen kitarointinsa onkin levyllä todella taitavaa vaikkakin aina kappaleiden ehdoilla kulkevaa. Levyn soundit ansaitsevat myös erikoismaininnan. Ne välttävät kaikki 80-luvun klisee-ansat ja ovat varsin omaperäistä kuultavaa ja dynamiikkaa riittää. Jos minun pitäisi valita kymmenen parasta levyä ikinä niin on hyvin mahdollista että Five Miles Out mahtuisi tuohon eliittiin mukaan. Prog nerd fact: Carl Palmer vierailee patarummuissa kappaleessa Mount Teide. Paras biisi: Taurus II

Peter Gabriel 4
Gabrielin neljäs levy on luontevaa jatkoa miehen kolmannelle levylle, mutta lisää palettiin enemmän etnisiä vaikutteita jotka kuuluvat etenkin musiikin rytmisyydesssä. Nelonen onkin korostetusti rytmivetoinen levy. Ihan yhtä hieno kokonaisuus kuin mestarillinen kolmas albumi tämä ei ole. Loistava levy silti ja etenkin biisit Rhythm Of The Heat ja The Family and the Fishing Net ovat mahtavia. Soundit levyllä ovat dynaamiset ja muhkeat. Ehkä Gabrielin uran parhaat. Erityisesti massiiviset rummut, joita ei ole kuitenkaan ylikäytetty, kuulostavat todella hyvältä. Paras biisi: Rhythm Of The Heat

The Dreaming
Kate Bushin neljäs studioalbumi on hänen ehdottomasti kokeellisin ja ehkäpä myös paras levy. Bush käytti The Dreamingilla Fairlight sekvensseri/syntesaattori-työasemaa ja muuta studiokikkailua hyväkseen rohkean luovasti ja hänen vokaalisuorituksensa ovat myös aivan huikean hillitöntä revittelyä. Todella rohkeaa äänenkäyttöä etenkin kun ajattelee että Kate Bush oli kuitenkin yksi aikansa menestyneimpiä "pop"-artisteja. No tämä levy olikin sitten täydellinen katastrofi taloudellisesti. Vaan viis siitä, ne "miljoona kärpästä" olivat jälleen väärässä. Parhaat biisit: Get Out Of My House ja Sat In Your Lap.

Beat
King Crimsonin ”kasari-trilogian” keskimmäinen levy. Beat on luontevaa jatkoa edellisvuoden Discipline levylle. Tästä johtuen Beat ei tietenkään tunnu yhtä innovatiiviselta levyltä eikä materiaalikaan pääosin ole yhtä timanttista. Ja sitten taas toisaalta jos ajattelee laajemmin niin eihän tälläistä musiikkia kukaan muu tehnyt joten jatkuvien uusien innovaatioiden vaatimus voi olla hieman kohtuuton. Jopa King Crimsonilta. Ja oikein hyvästä levystä on joka tapauksessa kyse ja etenkin kappaleet Neal And Jack And Me, Sartori In Tangier, Neurotica, Howler ja Requiem ovat upeita. Miinus puolelta mainittakoon Two Hands joka on levyn kehnoin raita ja ylipäätänsä yksi KC:n turhimmista biiseistä. Heartbeat on hyvä popbiisi, muttei välttämättä olisi mielestäni kuulunut Crimsonin levylle. Ymmärtääkseni sekä Fripp että Belew ovat biisin mukaan ottamista sittemmin katuneet. Paras biisi: Requiem.

Urban Tango
Pekka Pohjolan kuudes albumi on hänen ehkä rokkaavin soololevy. Ja samalla yksi hienon uran parhaista levyistä. Mielestäni tässä liikutaan yllättävän paljon samoissa vesissä kuin entisen kollegan Mike Oldfieldin saman vuoden albumissa Five Miles Outissa. Kumpikin kävi juuri näihin aikoihin lähinnä ”tavallista” progerokkia mitä missään vaiheessa uriaan. Ei niin että kummankaan levyssä olisi mitään erityisen kliseemäistä tuolta kannalta katsoen. Kassu Halosen hardrock-vokaalit menee hieman överiksi levyn muuten niin hienossa 12 minuuttisessa nimikappaleessa (loppupuolella kuullaan riffi josta mulle tulee aina vahvasti mieleen Genesiksen Abacab!). Paras biisi: New Impressionit.

Signals
Rush saavuttaa lopulta yhdeksännellä studioalbumillaan huippunsa. Signals on ehdoton suosikkini Suosikkini Rushilta. Syntetisaattorit saavat enemmän tilaa kuin koskaan aiemmin, mutta niiden suhde on nyt juuri täydellinen suhteessa kitaroihin ja bassoon. Geddyn yksinkertaiset syntsamatot luovat hienoa futuristista (no tässä vaiheessa retrofuturistista) tunnelmaa ilman että rock-puoli kärsii. Taitavasti soitettua poprokkiahan tämä enemmän on kuin varsinaista progea, mutta siinä hommassa Rush nimenomaan on parhaimmillaan. Ne aiemmat proge-yritelmät etenkin bändin yrittäessä eeppistä mittaluokkaa... no ne olivat lähinnä koomisia tekeleitä. Signalsin biisit ovat vauhdikkaita, napakoita ja tarttuvia, mutta silti sisältäen riittävästi vaihtelua. Kaavamaisuus bändin kappaleisiin iski sitten hieman myöhemmin. Signalsin soundit ovat lähes yhtä hyvät kuin Moving Picturesin. Jotain terävyyttä on hieman kadonnut.
Rush saavutti Signalsilla huipun ja tästä alkoi sitten hidas alamäki. Parhaat biisit: Subdivisions ja The Weapon

Phase IV
Tuplavinyylinä (78 minuuttia) alunperin julkaistu Phase IV on ranskalaisen avantproge-bändin neljäs albumi. Phase IV:llä Art Zoyd siirtyy entistä enemmän neoklassiseen suuntaan eikä rumpusettiä käytetää enää lainkaan. Ilman Thierry Zaboitzeff hieman zeuhlmaisesti murisevaa bassoa tätä olisi vaikea yhdistää edes progeen puhumattakaan rock-musiikkiin. Vokaaleissa on tällä kertaa ehkä tavallista enemmän zeuhl-vaikutteita. Phase IV kuuluu kolmen parhaan kuulemani Art Zoyd-levyn joukkoon.

Conan The Barbarian
Aivan huikea Basil Poledouriksen score John Miliuksen hienoon elokuvaan. Tästä ei orkestraalinen elokuvamusiikki juuri parane. Mahtipontista ja melodista. Upeita teemoja riittää ja musiikki toimii upeasti erillään elokuvasta. Conan The Barbarianin score on myös melko poikkeuksellinen tapaus siinä mielessä että Milius tilasin musiikin Poledourikselta hyvissä ajoin etukäteen ja musiikki oli valmista ennen kuvauksia. Jos en ihan väärin muista niin Milius jopa soitti scorea kuvaustilanteissa ja rytmitti kohtauksia musiikin mukaan. Paras biisi: Theology/Civilization

Before a Word Is Said

1982 sai alkunsa kaikkien tuntema erään maanosan mukaan nimetty supergroup, mutta myös toinen vähintään yhtä lahjakas kokeneiden taitureiden ryhmä kokosi tuolloin rivinsä. He olivat Alan Gowen (Gilgamesh, National Health), Phil Miller (Matching Mole, Hatfield & The North, National Health), Richard Sinclari (Caravan, Hatfield And The North) ja ja proge-piireissä hieman vähemmän tunnettu jazz-rumpali Richard Tomkins (Nucleus). Tämä nelikko teki yhden levyllisen kimuranttia, mutta soinniltaan kevyttä instrumentaalista Canterbury-jazzrokkia. Ryhmän musiikki on suositeltavaa kuunneltavaa etenkin Gilgameshin ystäville, mutta tässä mennään hieman selkeämmin jazzin suuntaan. Canterburya on mukana kuitenkin riittävästi ja usein tätä levyä pidetäänkin jonkimoisena genren joutsenlauluna. Toki tämän jälkeenkin on tullut levyjä joita voidaan tuohon genreen laskea, mutta tämä oli kuitenkin eräänlaisen tasaisen levyjatkumon jos ei viimeinen niin ainakin yksi viimeisimmistä albumeista. Alan Gowen menehtyi leukemiaan pian levyn julkaisun jälkeen.

Glassworks
Kaunista ja hypnoottista kamarimusikkia minimalismin mestarilta.

+/- saldo : 0 |

    Janus kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    1. Roxy Music: Avalon
    2. Peter Gabriel: 4
    3. Philip Glass: Glassworks
    4. Tom Waits & Crystal Gayle: One from The Heart
    5. Kate Bush: The Dreaming
    6. Donald Fagen: The Nightfly
    7. ABC: The Lexicon of Love
    8. David Darling: Cycles
    9. Pekka Pohjola: Urban Tango
    10. Dire Straits: Love Over Gold

    JarkkoH kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ei riittänyt enää progea...

    Terveet kädet: Ääretön joulu
    Misfits: Walk Among Us
    P.L.J. Band: Armageddon
    Art Zoyd: Phase IV
    Begnagrad: Begnagrad
    Etron Fou Leloublan: Les Poumons Gonfles

    Tän lisäksi vielä iso nippu suomalaista HC:tä jonon jatkoksi.

    R2-D2 kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    1. Clash : Combat Rock
    2. Jean-Luc Ponty: Mystical Adventures
    3. Hassisen Kone: Harsoinen teräs
    4. Kate Bush: The Dreaming
    5. Donald Fagen: The Nightfly
    6. George Clinton: Computer Games
    7. Pekka Pohjola: Urban Tango
    8. Roxy Music: Avalon
    9. Talk Talk: The Partys Over
    10. Dire Straits: Love Over Gold


    Jimi kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Allan Holdsworth i.o.u.

    Kcrimso kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    BUBBLING UNDER:

    Allan Holdsworth: i.o.u.
    The Alan Parsons Project: Eye in the Sky
    McCoy Tyner: 13th House
    Rupert Hine: Waving Not Drowning
    Asia: s/t
    Peter Hammill: Enter K
    Roxy Music: Avalon
    Ennio Morricone: The Thing
    Hassisen kone: Harsoinen teräs
    National Health: D.S. Al Coda

    (Satunnaisessa järjestyksessä)

    Kcrimso kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vuoden flopit:
    Weather Report: s/t
    Camel: The Single Factor
    Steve Hackett: Highly Strung
    Donald Fagen: The Nightfly


    Jammo kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eipä löydy vuoden 1982 levyjä hyllystä kuin nämä viisi, joten ne ovat siis "parhaat"!
    Peter Gabriel : Security (4)
    Pekka Pohjola : Urban Tango
    Philip Glass : Glassworks
    Tuomari Nurmio : Punainen planeetta
    Mike Oldfield : Five Miles Out

    Janus kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En muistanutkaan miten kova The Draughtsman's Contract on. Päivitetty lista:

    1. Roxy Music: Avalon
    2. Peter Gabriel: 4
    3. Philip Glass: Glassworks
    4. Tom Waits & Crystal Gayle: One from The Heart
    5. Kate Bush: The Dreaming
    6. Donald Fagen: The Nightfly
    7. Michael Nyman: The Draughtsman's Contract
    8. ABC: The Lexicon of Love
    9. David Darling: Cycles
    10. Pekka Pohjola: Urban Tango