Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Parhaat levyt 1993

Kcrimso kirjoitti noin 4 vuotta sitten (7 kommenttia)
Vuodesta vuoteen -projektin 25. vuosi.

1. David Sylvian & Robert Fripp: The First Day
2. Anekdoten: Vemod
3. Steve Hackett: Guitar Noir
4. Tool: Undertow
5. Trey Gunn: One Thousand Years

1992 oli mainio musiikki vuosi. 1993 ei niinkään. Selvästi vaisumpi vuosi. Päälistalle yltäneet viisi albumia ovat kaikki toki hyviä, mutta yksikään ei yllä ihan mestariluokkaan. Lisäksi floppilistalle on tällä kertaa jopa tungosta ja vieläpä tuolta aiemmin hienoa kamaa tehneeltä veteraaniosastolta.

The First Day
Loistavat muusikot, hyviä biisejä ja mahtavat soundit. Varsin toimiva yhdistelmä Sylvianin taidepoppia , Frippin progea maustettuna aavistuksella funkkia. Biisimateriaali on kauttaaltaan vahvaa ja selkeästi tyyliltään rokkaavampaa kuin Sylvianin musiikki yleensä. Levyn päättävä teknorytmejä hyödyntävä Darshan on kyllä ylipitkä 17 minuutin mitassaan. Levyn päättävä Frippin soundscape-tunnelmointi Bringing Down The Light on kaunis mutta ehkä sen paikka ei olisi ollut tällä levyllä. Frippin kitarasoundit levyllä ovat kyllä todella upeat. The First Day näyttää musiikillisesti jossain määrin suuntaa myös King Crimsonin paluulle seuraavana vuonna. Ja itseasiassa Fripp pyysi Sylviania Crimsonin vokalistiksi tässä vaiheessa, mutta Sylvian kieltäytyi kohteliaasti kokien bändin historian painolastin liian suureksi. Parhaat biisit: God’s Monkey ja 20th Century Dreaming.

Vemod

Änglagårdin vanavedessä Ruotsista nousi vain vuotta myöhemmin toinenkin Mellotroneilla rohkeasti retroaalloissa ratsastava progehirmu. Vemod oli neljähenkisen bändin ensimmäinen albumi. Anekdotenin retrosoundi Mellotroneineen ja Rickenbacker-bassoineen on vahvasti velkaa etenkin 70-luvun King Crimsonille (Wetton-Bruford-kausi erityisesti). Välillä käydään haaskalla liiankin lähellä esikuvan ideoilla. Anekdotenin musiikki on synkähköä, melko raskasta ja hieman yksinkertaisempaa kuin virkaveljiensä Änglagårdin musiikki tai puhumattakaan King Crimsonin monimutkaisimmasta materiaalista. Normaali rock basso-rummut-kitara-soundia elävöittää Anna Sofi Dahlbergin paitsi jo aiemmin mainittu Mellotron niin myös sello. Vemodin suurin heikkous (jos unohdetaan lievät puutteet omaperäisyydessä) on Jan Erik Liljeström vokaalit (Englanniksi) joita ei voi juuri kehua taidokkuudesta tai karismassa. Vähän sellaista tasoa että siinähän ovat. Ei sinänsä vahingoittavan huonoakaan, mutta ei niistä juuri iloakaan ole. Hieman paremmilla sävellyksillä ja loistavalla laulajalla tässä mentäisiin jo lähelle mestarisluokkaa, mutta tälläisenäänkin voidaan puhua erinaomaisesta retroproge-levystä. Parhaat biisit Karelia ja The Old Man And The Sea.

Guitar Noir
Monien epätasaisten ja jopa surkeiden soololevyjen ja surullisen kuuluisan Steve Howen kanssa tehdyn GTR-seikkailun jälkeen Steve Hackett lopultakin onnistui vuonna 1993 tekemään varsin hyvän albumin. Guitar Noir on Steve Hackettin paras levy sitten debyyttialbumi Voyage Of The Acolyten. Harvinaisen tasalaatuista kamaa Hackettin levyksi. Tyylillistä vaihtelua löytyy paljon toki tältäkin levyltä. On kauniita balladeja, klassisvaikutteista akustistakitaraa, vähän AOR:äää, progea ja vaikka mitä. Kohokohtana hieno instrumentaali Sierra Quemeda jossa uljasta sähkökitarointia sekä herkkä prostituutiotarina (!) There Are Many Sides To The Night. Tuntuu että Hackett onnistuu tällä levyllä laulusuorituksissaan keskimääräistä paremmin. Eikä tällä levyllä ole vielä käytössä yletöntä vokaalien prosessointia johon mies myöhemmin sortui aivan liian usein. Biisipuolen ärsyttävää osastoa edustaa Lost In Your Eyesin AOR isoine rumpusoundeineen ja typerine huuliharppupäristelyineen. Tämän levyn yhteydessä tulee aina mieleen Q-lehden arvostelu levystä jossa tuomiona oli yksi tähti. Tuohon aikaan (90-luvulla) yksi tähti oli aika standardi arvio kaikella hiemankin progen suuntaan haiskahtavalle musiikille britti-lehdistön parissa. Parhaat biisit: Sierra Quemeda ja There Are Many Sides To The Night.

Undertow
Tämä Amerikkalaisen Toolin kokopitkä debyytti ei ole vielä ihan yhtä omaperäistä, monimutkaista ja innovatiivistä kuin bändin myöhemmät julkaisut, mutta hiton hyvä raskas rock-levy tämä silti on. Eikä Tool oikein edes tässä aikaisessa vaiheessa kuulostanut juuri miltään muultakin itseltään. Mahtavia riffeja, tiukkaa yhteissoittoa ja Maynard Keenanin karismaattista karjuntaa. Toimii! Ja paljon parempaa oli vielä luvassa jatkossa. Parhaat biisit: Intolerance ja Sober.

One Thousand Years
Robert Frippin kitarakoulun Guitar Craftin oppilas Trey Gunnin ensimmäinen soololevy. Gunnin musiikki on rytmisesti kimuranttia, mutta silti groovaavaa matskua jossa on enemmän kuin vähän vaikutteita King Crimsonin 80-luvun materiaalista, David Sylvianin (ja Rain Tree Crown!) levyistä sekä tietenkin Frippin Guitar Craft-jutuista, mutta silti omaperäisellä twistillä. Perkussionisti Bob Mullerin tablat ja muut eksoottiset perkussiot tuovat levyyn mukavasti kevyttä etnistä säväystä. Paras biisi: Killing For London.

+/- saldo : 0 |

    Kcrimso kirjoitti noin 4 vuotta sitten+/- saldo : 0
    BUBBLING UNDER:

    Kingston Wall: II
    Peter Hammill: The Noise
    IQ: Ever
    Robert Fripp String Quintet: The Bridge Between
    Ozric Tentacles: Jurassic Shift
    Porcupine Tree: Up the Downstair
    Michael Nyman: The Piano
    Discipline : Push & Profit
    Kauko Röyhkä: Jumalan lahja

    (Sekalaisessa järjestyksessä)

    Kingston Wall II
    Yleisesti ottaen olen sitä mieltä että Kingston Wall on Suomessa hieman yliarvostettu bändi, mutta tässä heidän tokalla ja onnistuneimmalla studioalbumillaan on kyllä hyvä meininki. Psykedeelistä proge-hardrokkia tai ties mitä jolle Sami Kuoppamäen (yli)soitto antaa hyvän draivin. Petri Wallin vokaalit alkavat kyllästyttämään kyllä nopeasti. Olisipa niitä vähemmän. Sakari Kukon saksofoni tuo mukavaa vaihtelua Shine On Me kappaleessa joka leppoisuudessaan on muutenkin mukavaa vaihtelua levyn muuhun paahtoon. Parhaat biisit: Could It Be So?, Two Of A Kind ja Shine On Me.

    The Noise
    Peter Hammillin 23. studioalbumi(!). Kuten nimestäkin voi päätellä tällä kertaa meno on aika äänekästä. Eli materiaali on pääosin melko suoraviivaista rokkia, mutta sen verran toki mukana proge-kierrettäkin ettei homma käy missään vaiheessa tylsäksi. Peter Hammillin ääni on hyvässä ja vihaisessa iskussa ja sanoitukset kiinnostavia. Manny Eliaksen rumpalointi tuntuu välillä vähän sähellykseltä ja turhan sähköiset rumpusounditkin aika ärsyttävät. Eliaksen lisäksi bändissä soittaa David Jackson, Nic Potter ja John Ellis. Parhaat biisit: Planet Coventry ja Primo On The Parapet.

    Ever
    IQ teki 80-luvun alussa muutaman aika köpösen neoproge-levyn alkuperäisen vokalistinsa Peter Nicholsin kera. Sitten Nichols häippäsi ja IQ yritti hypätä potentiaalisesti rahakkaan kasaripopin pariin flopaten totaalisesti. Vuonna 1993 bändi palasi nöyrästi neljän vuoden tauon jälkeen Peter Nicholsin kanssa progemman ilmaisun pariin. Lopputuloksena syntyi ihan mukavaa nättiä, melko simppeliä melodista neoprogea. Mitään mullistavaa tai uutta IQ ei oikein musiikkiinsa saa tuotua mutta meininki on pääosin miellyttävää jos kestää rumpalin hieman kömpelön soiton. Erityisesti pidän tällä(kin) IQ:n levyllä Peter Nicholsin alakuloisen narisevasta äänestä. Parhaat biisit: The Darkest Hour ja Further Away

    The Bridge Between
    Robert Fripp sähkökitarassa, Trey Gunn stickissä ja ne kolme jamppaa joista myöhemmin tuli California Guitar Trio akustisissa kitaroissa. Kaikki siis Frippin kitarakoulu Guitar Craftista ?valmistuneita". Musiikki on tyyliltään Frippin tavaramerkiksi muodostunutta nopeaa ja eksaktia näppäilyä. Repertuaarina porukan omia sävellyksiä ja klassista kuten Bachia. Mukava levy vaikkei tälläistä niin kovin usein teekään mieli kuunnella. Parhaat biisit: Bicycling To Afganistan ja Blue.


    Kcrimso kirjoitti noin 4 vuotta sitten+/- saldo : 0
    FLOPIT:

    1. Robert Berry: Pilgrimage to a Point
    2. David Palmer & London Philharmonic Orchestra: Symphonic Music of Yes
    3. Kate Bush: The Red Shoes
    4. Wigwam: Light Ages
    5. Alan Parsons: Try Anything Once
    6. Rush: Counterparts

    JarkkoH kirjoitti noin 4 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tää vuosi meni kokonaan heville.

    Beherit: Drawing Down the Moon
    Burzum: Hvis lyset tar oss
    Burzum: Det som en gang var
    Mayhem: Live in Leipzig
    Dark Throne: Under a Funeral Moon
    Emperor/Enslaved: Emperor/Hordanes Land
    Varathron: His Majesty at the Swamp
    Satyricon: Dark Medieval Times
    Rotting Christ: Thy Mighty Contract
    Necromantia: Crossing the Fiery Path


    Janus kirjoitti noin 4 vuotta sitten+/- saldo : 0
    1. The Auteurs: New Wave
    2. Grant Lee Buffalo: Fuzzy
    3. Kingston Wall: II
    4. Pearl Jam: Vs.
    5. Suede: s/t
    6. Tindersticks: s/t
    7. Motörhead: Bastards
    8. Cassandra Wilson: Blue Light 'Til Dawn
    9. David Sylvian & Robert Fripp: The First Day
    10. Robben Ford & The Blue Line: Mystic Mile

    Jimi kirjoitti noin 4 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tribal Tech Face First
    Resonance Vox s/t
    Allan Holdsworth Hard Hat Area
    Chick Corea Elektric Band II Paint the World
    Wayne Krantz Long to Be Loose
    Jonas Hellborg, Buckethead & Michael Shrieve Octave of the Holy Innocents
    Ren Walters Start
    Lost Tribe s/t
    John Moulder Awakening
    Time Design No Barriers
    Bon Full Circle - Coming Home

    OldfieldOlli kirjoitti noin 4 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mä tykkään tosta Parsonsin levystä aika laillakin. Hackettin Guitar Noir myös hyvä. Russinkin levy ok, samaten Nymanin Piano. Olikohan mulla tota Hammillia... tarttee tsekata, lienee ok sekin. Vähintään.

    Jammo kirjoitti noin 4 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Huun-Huur-Tu : 60 Horses in My Herd
    Stereolab : Transient Random-Noise Bursts With Announcements
    Michael Nyman : The Piano
    Ozric Tentacles : Jurassic Shift
    Jean Michel Jarre : Chronologie
    Devil Doll : The Sacrilege of Fatal Arms
    Penguin Cafe Orchestra : Union Café
    Bill Frisell : Have a Little Faith
    Towering Inferno : Kaddish
    Pierre Hantaï : Variations Goldberg
    Jan Garbarek Group : Twelve Moons