Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Parhaat levyt 1998

Kcrimso kirjoitti noin 3 kuukautta sitten (4 kommenttia)
Vuodesta vuoteen -projektin 30. vuosi.


1. Massive Attack: Mezzanine
2. Thinking Plague: In Extremis
3. Bruford Levin Upper Extremities: s/t (BLUE)
4. Slapp Happy: Ça Va
5. Chroma Key: Dead Air for Radios
6. Hans Zimmer: The Thin Red Line
7. Present: Certitudes
8. Mike Oldfield: Tubular Bells III


Mezzanine
Massive Attacking kolmas albumi Mezzanine on aivan järisyttävän kova. Mezzaninella bändi siirtyy kahden ensimmäisen levyn triphop-tunnelmista valtavan harppauksen rockimpaan suuntaan. Mutta Massive Attackin näkemys rockista on totaalisen omaperäinen ja innovatiivinen. Mezzanine yhdistelee raskaita riffejä, supermatalalta murisevia massiivisia bassokuvioita, terävästi nakuttavia biittejä (sekä ohjelmoituja että käsin soitettuja) eteerisiin vokaaleihin (Elizabeth Fraser Group Fourissa! Ah!). Varsinaista räppäystä ei kuulla edes enää sitä vähää mitä kahdella ensimmäisellä albumilla. Mezzaninen soundi on valtava ja suorastaan elokuvamainen. Levyn soundi on kuin paksua mustaa öljyä jonka seassa kimaltelee hopeisena hohtavia nauloja ja muita teräviä esineitä. Olin kuin halolla päähän lyöty kuullessani levyn ensimmäistä kertaa sen ilmestymispäivänä eikä sen voima ole juuri 20 vuodessa haihtunut. Mestariteos ja ehdottomasti yksi 90-luvun parhaista ja tärkeimmistä albumeista. Parhaat biisit: Inertia Creeps ja Group Four.


In Extremis
Amerikkalaisen avantprog-bändin neljäs albumi. In Extremis on pirullisen monimutkaista musiikkia kuten Thinking Plaguen levyt aina, mutta jotenkin tämä tuntuu kuitenkin yllättävän helposti lähestyttävältä levyltä. Ehkä tässä ei mennä ihan niin atonaalisille vesille kuin bändi hurjimmillaan vaikka harmoniat hyvin poikkeuksellisia ovatkin. Levyn Thinking Plaguelle epätyypillisintä antia edustaa This Weird Wind jota voi pitää jonkinlaisena kunnianosoituksena (vai parodiana?) Yesin musiikille. Laulaja Bob Drake kuulostaa enemmän kuin koskaan Jon Andersonilta ja kappaleen musiikki on suurin piirtein sellaista millaiseksi Yesin olisi voinut kuvitella jos bändi olisi jatkanut Relayerin osoittamalla kokeellisemmalla linjalla. Levyn ehdoton kohokohta on kuitenkin 14 minuuttia huikean monimutkainen ja kokeellinen Les Etudes D'Organism joka on myös hieman tavanomaisuudesta poikkeava TP:n biisi siinä mielessä että merkittävä osa kappaleesta on yllättävänkin hilpeän kuulosta tuoden välillä mieleen jopa Samla Mammas Mannan kansanmusiikkimaiset iloittelut. Parhaat biisit: Les etudes d'organism ja This Weird Wind.


Bruford Levin Upper Extremities (BLUE)
Bill Bruford ja Tony Levin soittivat vuonna 1987 David Tornin mainiolla soololevyllä Cloud About Mercury. Kvartetin täydensi tuolloin trumpetisti Mark Isham. BLUE levyllä on sama nelikko muuten kasassa mutta Ishan on vaihtunut trumpetisti Chris Bottiin. BLUE:ta voi pitää Cloud About Mercuryn serkkuna jos ei sentään ihan sisarena. Tällä kertaa pääosassa on itseoikeutetusti virtuoosimainen rytmiryhmä Bill Bruford ja Tony Levin jonka epäsäännöllisiin tahtilajeihin perustuva rytmi-iloittelu on aivan mahtavaa kuultavaa. Etenkin Bruford on liekeissä tällä levyllä ja hänen rytmiset disruptionsa pitävät kuuntelijan jatkuvasti varpaillaan. Brufordin ja Levinin suvereenisti soittaman kimurantin rytmisen pohjan päälle David Torn rakentelee omaperäiseen tyyliinsä kokeellisia kitarasoundeja -ja kuvioita ja Chris Bottin kylmän kuulaasti soiva trumpetti viimeistelee levyn varsin uniikin soundimaailman. Jos tykkäät King Crimsonista, Cloud About Mercurysta ja ECM-jazzista yleisemminkin niin en usko että petyt BLUE-levyyn. Parhaat biisit: Etude Revisited, Cerulean Se ja Cracking The Midnight Glass.


Ça Va
Slapp Happy on Anthony Mooren, Dagmar Krausen ja Peter Blegvadin 70-luvun alussa perustama taidepop-bändi. Slapp Happy teki muutaman studiolevyn vuosien 1972-1980 välissä sekä albumin Desperate Straights Henry Cown kanssa ja katosi sitten lähes kahdeksikymmeksi vuodeksi. Ça Va on bändin paluulevy tuon pitkän tauon jälkeen. Ça Va on ehdottomasti Slapp Happyn helpoiten lähestyttävää musiikkia. Kokeellisuuden sijasta tuntuu että tavoitteena on olla tehdä mahdollisimman hyviä ja fiksuja pop-biisejä aikuiseen makuun. Biisit eivät ole kovin monimutkaisia, mutta huolella ja hyvällä sovitettuja sisältäen riittävästi pieniä yksityiskohtia. Kappaleet ovat toinen toistaan laadukkaampia ja ainoastaan Working At The Ministry teknopop-biitteineen on laskettava jonkinmoiseksi kauneusvirheeksi levylle. Ei sinänsä huono biisi, mutta ei vaan tunnu sopivan levykokonaisuuteen. Blegvad ja Moore hoitavat soittopuolen kokonaan kahdestaan ja varsin tyylikkäästi sen tekevätkin. Etenkin Blegvadin sinänsä simppeli kitarointi on todella maukasta kuultavaa. Sanoitukset ovat älykkäitä ja parhaimmillaan myös erittäin koskettavia. Etenkin upea aloitusraita Scarred For Life resonoi omalla kohdallani vahvasti. Dagmar Krausen laulu on, kuten aina, mahtavaa kuultavaa vaikka hän laulaakin tällä levyllä huomattavasti hillitymmin kuin 70-luvulla. Toisaalta hänen tulkinnassaan on nyt aivan uudenlaista sensuellia voimaa. Parhaat biisit: Scarred For Life ja Powerful Stuff.

Dead Air For Radios
Chrom Key on Dream Theaterista Awake-levyn jälkeen kosketinsoittaja Kevin Mooren sooloprojekti. Ja Dead Air For Radio samalla hänen soolodebyyttinsä. Chroma Keyssä Kevin Moore istuu monella jakkaralla. Hän on säveltänyt, sanoittanut ja tuottanut levyn ja sen lisäksi laulaa kappaleet ja soittaa tietenkin myös koskettimet/ohjelmoinnin. Chroma Keyn soundi on melko elektroninen, mutta mukana on kyllä myös rock-sointia ja rummuissa ja bassossa apuna onkin Fates Warningista tutut Mark Zonder ja Joey Vera. Vaikka levyn teossa on näinkin paljon progemetallimiehiä niin albumin musiikki lähempänä tyyliltään vaikkapa Peter Gabrielin taiderokkia kuin mitään dreamtheatermasita tiluttelua. Musiikki on äärimmäisen tyylikästä ja napakasti tuotettua. Soundit ovat viimeistellyt ja herkulliset. Kevin Mooren toteavan lakoninen puhelaulu sopii albumin melankoliseen musiikkiin täydellisesti. Parhaat biisit: Colorblind, Undertow ja On The Page.


The Thin Red Line
Zimmerin upea score Terrence Malickin muutenkin mestarilliseen sotaelokuvaan. Tällä levyllä Zimmer ei vajoa normaaleihin kliseisiinsä tai turhaan mahtipontisuuteen vaan teemat ovat vähäeleisiä, mutta välillä hyvinkin intensiivisiä. Parasta Zimmeriä yhä.


Certitudes
Certitudes on Belgialaisen avantprogebändin kolmas studiolevy. Aggressiivista ja monimutkaista kamaa kuten bändin aiemmat levytkin. Nyt sointi on ehkä hieman entistä raskaampaa ja tietynlaista toistoa on (tai jankkausta näkökulmasta riippuen…) teemoissa enemmän. Bändin nokkamiehen Roger Trigauxin todella rujot vokaalit luovat varsin omalaatuista tunnelmaa tälle levylle (Rogerin poika Reginald laulaa myös). Univers Zerossa aiemmin soittanut Guy Segersin väkivaltainen basso tuo musiikkiin aavistuksen zeuhlmaisuutta. Certitudesin jopa lähes koomiselle tasolle yltävän angstisen asenteen kiteyttää aika hyvin levykotelon keskiöön painettu teksti ”No place for you and your angels”. Parhaat biisit: Delusions ja May Day.


Tubular Bells III
Tubular Bellsin toinen jatko-osa eroaa alkuperäisestä melko dramaattisesti. Vain tunnariteemaa varioidaan ja putkikelloja toki paukutetaan. Muuten liikutaan uusissa sfääreissä. Ibiza-teknon vaikutteet tekevät välillä hallaa, mutta on tässä paljon hyvääkin. Outcastin rankkuus, Serpent Dreamin flamenco ja Far Above The Cloudsin eeppinen ja intensiivinen finaali muun muassa. Mukana on myös laulettu poppibiisi Man On The Rain joka olisi muuten ihan kiva jollei se olisi täysi kopio Moonlight Shadowista. Muutama vähän yhdentekevä jumputtelu levylle on myös mahtunut, mutta niitäkin nostaa aina Oldfieldin jumalainen kitarasoundi. Levyn soundit ovat muutenkin erittäin hyvät. Kaiken kaikkiaan kelpo levy, mutta Tubular Bells -nimen käyttö tässä yhteydessä on väkinäistä ja selkeästi kaupallisten tavotteiden sanelemaa. Parhaat biisit: Outcast ja Far Above The Clouds.

+/- saldo : 0 |

    Kcrimso kirjoitti noin 3 kuukautta sitten+/- saldo : 0
    BUBBLING UNDER:

    Deus Ex Machina: Equilibrismo da insofferenza
    Morte Macabre: Symphonic Holocaust
    Tori Amos: From the Choirgirl Hotel
    Porcupine Tree: Metanoia
    Mark Hollis: s/t
    Mansun: Six
    System of a Down: System of a Down
    Spock's Beard: The Kindness of Strangers
    Peter Hammill: This
    Robert Wyatt: Dondestan (Revisited)

    (Satunnaisesssa järjestyksessä)

    Equilibrismo da insofferenza
    Italialaisen Deus Ex Machinan neljäs studioalbumi. Deus Ex Machina soittaa kimuranttia ja vauhdikasta jazzrockin ja avantprogen sekoitusta. Soppa on melko omaperäinen, mutta joitakin yhtymäkohtia on löydettävissä bändin maanmiehiin eli 70-luvulla vaikuttaneeseen Areaan. Etenkin Deus Ex Machinan vokalisti Alberto Pirasin vokaaliakrobatiat tuovat mieleen Arean Demetrio Stratosin touhut. Deus Ex Machina pauhaa satanen lasissa biisit läpi lähes 100% ajasta mikä on parhaimmillaan todella valloittavaa kuultavaa, mutta toisaalta käy välillä hieman raskaaksi ja jopa puuduttavaksi. Muutama akustinen lyhyempi kappale sentään toimii hengähdystaukoina vaikkei nekään mitään leirinuotiokamaa ole. Levy on 72 minuuttisena liian pitkä. Näin tiivis ja vauhdikas materiaali toimisi paremmin selkeästi lyhyempänä kattauksena. Equilibrismo da insofferenza on silti jatkuvasti vähintään kiinnostava ja parhaimmillaan levyn monimutkainen, mutta silti komeasti groovaava musiikki on suorastaan huumaavan hienoa. Parhaat biisit: Cosmopolitismo centimetropolitano ja Equilibrismo da insofferenza.

    Symphonic Holocaust
    Morte Macabre on koostuu ruotsalaisten bändien Anekdotenin ja Landberkin jäsenistä. Bändi teki vain tämän yhden synkkää sinfonista retroprogea sisältävän albumin. Levyn konseptina on coveroida 70-luvun italialaisten kauhuelokuvien musiikkia (mm. Goblin), mutta onpa sekaan heitetty pari omaakin kappaletta (eli 19 minuuttia 58 minuutin kokonaiskestosta on Morte Macabren säveltämää). Tunnelmallista ja synkkää instrumentaalimusiikkia joka varmasti maistunee paitsi italialaisen elokuvamusiikin ystäville niin myös vaikkapa Anekdoten-faneille. Parhaat biisit: Symphonic Holocaust ja Sequenza ritmica e terna.


    JarkkoH kirjoitti noin 3 kuukautta sitten+/- saldo : 0
    Eipä montaa levyä multa löytynyt ja ykkönenkin on arkistojulkaisu.

    Agitation Free: At the Cliffs of River Rhine
    Present: Certitudes
    Circle: Pori
    XL: Jukola


    Jimi kirjoitti noin 3 kuukautta sitten+/- saldo : 0
    Jac La Greca Ipsis Quest
    John Scofield A Go Go
    Confusion Custom Made
    Fragile Downside Up
    Vital Tech Tones s/t
    Stéphane Bertrand Esmak?
    René Engel Spheres of Samarkand
    Fissio I'mpossible
    Simon Phillips Out of the Blue
    Vital Information Where We Come From

    Ja se arkistojulkaisu:
    Steve Topping, Gary Husband & Paul Carmichael What It Is

    Janus kirjoitti noin 3 kuukautta sitten+/- saldo : 0
    1. Refused: The Shape of Punk to Come
    2. Black Box Recorder: England Made Me
    3. Tortoise: TNT
    4. Belle & Sebastian: The Boy With the Arab Strap
    5. Karkkiautomaatti: Suudelmilla
    6. Make-Up: In Mass Mind
    7. Placebo: Without You I'm Nothing
    8. UNKLE: Psyence Fiction
    9. Massive Attack: Mezzanine
    10. Bruford Levin Upper Extremities: s/t