Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Fates Warning

Hande kirjoitti noin 18 vuotta sitten (7 kommenttia)
Tulipa hankittua Kevin Mooren taannoisen Chroma Key -Dead Air for Radios - levyn innoittamana vihdoin Fates Warningin tuotantoa. D.A.f.R:llahan soittivat F.W.:n Mark Zonder ja Zoey Vera. Olikin luonnollinen päätös aloittaa Fates Warningin kuuntelu levyllä ´A Pleasant Shade of Gray´, jolla myös K.Moore soittaa, ja joka on julkaistu ilmeisesti hieman ennen ensimmäistä Chroma Key (1998) - albumia vuonna 1997.
No, " A Pleasant.." osoittautuikin tyrmäävän hyväksi levyksi.
Onkohan kyseessä kuitenkin jonkinlainen yksittäistapaus tai ehkä kurssinmuutos yhtyeen musiikissa? Etupäässä - ainakin ´progenäkulmasta´ katsottuna - olen kuullut yhtyeestä etupäässä melko negatiivista palautetta - etenkin heidän 90-luvun alun levytyksistään. Mahtaakohan jollain palasokeristilla olla näkemyksiä Fates Warningin musiikillisesta suuntautumisesta ja albumien tasosta?

+/- saldo : 0 |

    Jake kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Uusin (?) levy Disconnected on kanssa ihan asiallista materiaalia, tosin biisit ovat huomattavasti suorempia kuin Grey-levyllä. Myös live-levy Still Life on erinomainen tuotos, ykköslevy sisältää A Pleasant Shade of Greyn ja kakkoslevyllä on sitten "hittejä" vuosien varrelta. Ja ainakin itse pidän myös Parallels levystä, mutta on jo hieman erilaista settiä kuin nämä uudet. Aika moni on ilmeisesti muodostanut kuvan Fates Warningista noiden alkupään levyjen perusteella ja niistä on kyllä tultu pitkä matka tämän päivän FW musiikkiin.

    Aranwe kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Night On Bröcken (1984) : Huono hevilätty
    The Spectre Within (1985) : Huono hevilätty
    Awaken The Guardian (1986) : Aika heikko, yhä heviä
    No Exit (1988) : Hieman jo parempi, mutta edelleen heikko
    Perfect Symmetry (1989) : Ensimmäinen siedettävä levy, mutta pitemmän päälle puuduttava
    Parallels (1991) : Hieman popimpaa kamaa vanhojen hevivuosien jälkeen, mutta mielestäni yksi parhaiten toimivista kokonaisuuksista. Tältä levyltä ei puutu se punainen lanka. Voisin rankata bändin parhaaksi.
    Inside Out (1994) : Melko hyvä lätty, hieman enemmän koukkuja. Monument on suosikkibiisi.
    Pleasant Shade Of Gray (1997) : Eepos, joka hädin tuskin pysyy kasassa ja se punainen lanka puuttuu. Pari erittäin hyvää osaa ja Moore kyllä hoitaa tuon kosketin yms. -puolen loistavasti.
    Still Life (1998) : Livetupla. En ole kuullut.
    Disconnected (2000) : Ihan ok levy, mutta se punainen lanka huutaa poissaoloaan jälleen.

    CosmicJazz kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Night On Bröcken: huonoa heviä, liian vähän koukkuja

    The Spectre Within: parempi, tätä voi jo kuunnella, mutta aika vitsi verrattuna 90-luvun tuotantoon

    Awaken the Guardian: monen old school-metallin ystävän mielestä mestariteos. Selkeästi progempi, mutta edelleen metallia. Ensimmäinen suhteellisen hyvä levy, sanoisin.

    No Exit: samantyylinen kuin Awaken..., about ainoa ero oni että Ray Alder laulaa. Nuori Alder kiljui tosin aivan yhtä korkealta kuin edeltäjänsä John Arch.

    Perfect Symmetry: varmaan FW:n progein ja teknisin levy. Tämä on jo melkein sitä technical metallia... Enemmän clean ja akustisia kitaroita kuin ennen. Erittäin hyvä, mutta ehkä jopa vähän liian monimutkainen, ja Alderin kiljuu vieläkin liikaa. Joidenkin mielestä tämä on kuitenkin kaikkien aikojen parhaita progemetallevyjä.

    Parallels: Paljon melodisempi ja kuuntelijaystävällisempi tapaus. Ja sehän toimii! Loistavia biisejä, kerta kaikkiaan. Suosittelen! "The Eleventh Hour"... aaaahhhh....!

    Inside Out: Saman tyylinen kuin Parallels, mutta jotenkin vähän väsyneen oloinen. Kertosäkeitä toistetaan liikaa. Monument on silti aivan loistava progebiisi, ja balladi Afterglow on aina miellyttänyt minua. Ihan hyvä levy.

    A Pleasant Shade of Gray: Tämä yhden biisin levy (52 minuuttia) on mun kaikkien aikojen top viidessä. Aivan mahtava tunnelma! Hienostunutta progea.

    Still Life: Hyvä livetupla, jolla soitetaan vain kaikki pisimmät ja progeimmat biisit. Eli hyvähän se on! :D

    Disconnected: Paljon raskaampi ja hevimpi levy taas, pitkästä aikaa. Jonkun verran vaikutteita jopa modernista nu-metallista... Hmm... Tykkään kuitenkin koko levystä, paitsi tylsästä "So":sta. Pitkä "Still Remains" on FW:n parhaita biisejä ikinä.

    I'll go on record saying this: minä suorastaan rakastan Fates Warningiä! Aivan helvetin hyvä bändi, ja nykyään raivostuttavan aliarvostettu. Luulisi, että tämä bändi kelpaa myös niille, jotka eivät yleensä kuuntele progemetallia. Tämä ei ole mitään teknistä tilulilu-musiikkia, vaan ennen kaikkea tunnelmallista, taiteelllista, kaunista ja jotenkin rehellistä. Ainakin "Parallelsistä" eteenpäin.

    Borges kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    mielestäni Pleasant shade of gray on bändin paras. Tunnelmaltaan lähellä Marillionin Bravea hevillä höystettynä. Levyllä ei myöskään ole todistelu-kikkailua liikaa verrattuna esim. Perfect symmetryyn. Kaunis levy. Sadepäivien musiikkia;)

    TangerineDreamer kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Perfect Symmetry on tosiaan yksi parhaista progemetallialbumeista, ehkä jopa paras. Alderin äänenkäyttö on liian rajua biisillä "The Arena", mutta muuten erittäin hieno levy. "Part Of The Machine":n rumputyöskentely iski aikoinaan jalat alta ja onhan se edelleen loistava. "Through Different Eyes" on hieno rockbiisi, johon Matheos näppäilee hienon intron. Muita klassikkobiisejä ovat "At Fate's Hands", "Nothing Left To Say" ja kaunis "Chasing Time".
    Parallels on simppelimpi ja rauhallisempi, mutta laadultaan erittäin hyvä. Ei heikkoja biisejä. "Eleventh Hour" nousee jossain määrin ykkösbiisiksi, mutta tykkään aidosti kaikista kappaleista.
    Inside Out jatkaa Parallelsin linjoilla, mutta ehkä hiukan "progemaisempi" ja vaihtelevampi levy. Tasaisen hyvä levy tämäkin.
    Pleasant Shade Of Gray vaati muutaman kuuntelukerran ennenkuin pystyin sitä arvostamaan asiaankuuluvalla tavalla. Tunnelma nousee välillä uskomattomiin sfääreihin, esim. levyn päättävä biisi (tai biisin osa... kokonaisena teoksenahan tätä pitäisi käsitellä). Koskettimet vahvasti esillä ja soundimaailma muutenkin muuttunut melkoisesti kun kaksi vakiojäsentä poistui Inside Outin jälkeen (kakkos-kitaristi Frank Aresti ja basisti Joe DiBiase)
    Disconnected jatkaa samoilla linjoilla kuin APSOG. Pari nopeampaa rallia ja sitten rauhallisempaa, maalailevaa soundimaisemaa. Hyvä levy, mutta ei kuitenkaan yhtä hyvä kuin APSOG.

    FW on yksi suosikkibändeistäni. No Exit:in (1988) jälkeen ei ole julkaissut oikeastaan muuta kuin laadukasta kamaa. Kolme ekaa levyä on puhdasta melodista heavymetallia, tosin Awaken The Guardian (1986) sisältää aika outoja rytmikuvioita ja laulumelodioita. Ei mikään perinteinen kasarihevilevy.

    Tonto kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Fates Warning on muuten juuri tekemässä uutta levyä, biisien nimet löytyy bändin kotisivuilta. Juuri kuuntelussa pitkästä aikaa Disconnected - kaunista musiikkia. Itse pidän enemmän Fates Warningin tunnelmoinnista kuin Dream Theaterin tiluttelusta. Tosin DT:n uutta Train of Thoughtia en ole kuullut.

    Sleeper7135 kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ja Mark Zonder on kuulemma tämän levyn jälkeen jättämässä bändin. Iso aukko paikattavaksi. Nick D'Virgiliota on väläytelty yhtenä vaihtoehtona. Nick kiersi Fatesin kanssa jo aiemmin kun he lämppäsivät Dream Theateria ja Queensrÿchea. Spock's Beard ja Fates Warning keikkailevat niin vähän että aikataulullisesti tuskin kovin vaikeaa olisi tuota järjestää. Spockin sivuillakin oli hieman samplea uudesta albumista videon muodossa.