How proge are you?
Hezzu kirjoitti noin 22 vuotta sitten (27 kommenttia)
Tuli tuosta Comuksesta mieleen, että onnistuskohan laatia semmonen "portaikko", johon listais vaikkapa 10-20 erilaista progelevyä, jolla mitattas kuuntelijan "progeutta" ja sietokykyä? ;)
Alimmalla tasolla ois jotain kevyttä progevivahteista poppista, sitten tulis kevyttä sinfoa, sitte ehkä vähä rankempaa vääntöä... siittä jatkus astettain, lopulta tulis jotain tosi rankkaa krauttia ja sitte ehkä viimesenä jotain totaalisen ufoa avantgarde-sekoilua! :P
Mitähän levyjä tuommoseen portaikkoon sijoitettas ja mihin järjestykseen?
Alimmalla tasolla ois jotain kevyttä progevivahteista poppista, sitten tulis kevyttä sinfoa, sitte ehkä vähä rankempaa vääntöä... siittä jatkus astettain, lopulta tulis jotain tosi rankkaa krauttia ja sitte ehkä viimesenä jotain totaalisen ufoa avantgarde-sekoilua! :P
Mitähän levyjä tuommoseen portaikkoon sijoitettas ja mihin järjestykseen?
+/- saldo : 0 | Tweet
Tuolla seko-päässä voi tulla hankaluuksia sen suhteen että mikä on progea ja mikä psykedeliaa jne. Progehan on äärimmäisen konservatiivista musiikkia. ;)
Tuli tuosta Comuksesta mieleen, että onnistuskohan laatia semmonen "portaikko", johon listais vaikkapa 10-20 erilaista progelevyä, jolla mitattas kuuntelijan "progeutta" ja sietokykyä? ;)
Ai minä en ole proge kun en Comuksesta diggaa? :o ;)
No oikeasti todellinen kantani on Comukseen on tutkimatta.
Alimmalle tasolle ehkä Alan Parsons Projectia. :D
Joo, ja Parsonsin jälkeen Fishin aikainen Marillion.
Ei vaan Hogarthin aikainen Marillion.
Hogarthin aikainen Marillion on liikaa oikeasti progressiivista (vrt. Brave tai Anoraknophobia).
ihan alimmalla tasolla voisi tosiaan olla jotain semmoista tosi poppista joka ei ole progea nähnytkään tyyliin Flower Kings, Transatlantic ja Spock's Beard. Sitten näitä lähellä progea olevia pop-orkestereita tyyliin Porcupine Tree, Quidam ja semmoset. Sitten pikkuhiljaa lähestyttäisiin näitä helppoja progebändejä kuten Pink Floyd ja Camel. Siitä sukellettaisiin sitten Yesin kautta Emerson, Lake & Palmeriin ja sieltä sitten tämmösiin canterburyn jatsiosaston kevyempiin tyyppeihin kuten Caravan ja Hatfield&North. Sitten tulisi vähän italian kavereita, vaikka vähän PFM:ää ja Bancoa. Sieltä sitten edettäisiin Gentle Giantin kautta King Crimsoniin (tarkotan nyt sitä Wettonin aikaista; Sinfieldin aikainen olis tullut jo tuossa Camelin jälkeen. Uudempi kama olis varmaan kanssa jossain tässä, mene ja tiedä.) Sitten edettäisiin pikkuhiljaa kohti Magmaa ja Van der graaf generaattoria ja siitä sitten Amon düül kakkosta ja Cania. Sitten tulis Guru Gurua ja tään jälkeen siirryttäisiin kohti Henry Cowta (erityisesti se livelevy jossa kuuluu se krääääääääääääääääääääääääääk) Sit voisi tulla vaikka John Coltranen ratikaaliajan tuotantoa tyyliin Interstellar Space. Tämän jälkeen voisi tulla esmes Plastic People of the universen levy Kolejnice Duni, joka on aika päätöntä menoa; yhtä hyvin sopisi Ach to statu Hanobeni. Tästä voisi luonnollisesti siirtyä kohti yksinkertaistetumpaa "musiikkia", pois ölömölöstä ja kritskräts kräääk-melusta kohti uusia universumeja. Mutta kyllä miun mielestä listan päässä olisi Karlheinz Stockhausenin Gesang der jünglinge, jota joku virheellisesti Kontakteksi sanoi. Se on aivan mahtavaa piipaa plyplyply blulululu- musiikkia, jossa Stockhausen soittaa itse tehtyä syntetisaattoria ja vääntelee ja "modifioi" nauhaa, jolla 6-vuotias poika lausuu ja laulaa. Siitä jos Flower Kings-fani tykkää aidosti niin jo on ihme. :)
Niin ja Wigwamhan ei ole progeä enää, vaan art rockia taimikäsenytoli.;)
Siis Flower Kingsistä tai vaikkapa Spock´s Beardn musiikin tasostahan voit olla mitä mieltä hyvänsä, mutta sen haluaisin tietää millä tavalla näiden yhtyeiden tuotanto on popimpaa kuin vaikkapa Camelin tai Caravanin. Kyllä ne noin keskimäärin ovat aivan yhtä progea jos ei oteta huomioon sitä, että Camel ja Caravan tekivät musiikkiansa pari kymmentä vuotta sitten jolloin se oli oikeasti edistyksellistä. Tämä seikka ei kyllä esimerkiksi Flower Kingsin uuden levyn 20 minuuttisia kappaleita popiksi muuta.
Viimeinen lauseesi oli myös melko outo. Ehkä itse et pysty kuuntelemaan objektiivisesti musiikkia Flower Kingsistä Stockhauseniin, mutta uskon, että monet muut pystyvät.
Mielelläni kuulisin myös perusteluja miksi PFM tai Banco ovat progressiivisempia kuin Yes tai ELP?
Toivottavasti tästä ei tullut sellainen kuva, että otan asian liian vakavasti, mutta perustelut kiinnostavat kuitenkin. :)\n[Muokattu 14/1/2003 / Kcrimso]
Kenties progeyhtyeiltä vaaditaan "pretentious", olla-olevinaan, mittaus, ELP mittarissa (ELP on 10).:D
Niin ja Wigwamhan ei ole progeä enää, vaan art rockia taimikäsenytoli.;)
Deep pop.
Tuli tuosta Comuksesta mieleen, että onnistuskohan laatia semmonen "portaikko", johon listais vaikkapa 10-20 erilaista progelevyä, jolla mitattas kuuntelijan "progeutta" ja sietokykyä? ;)
Alimmalla tasolla ois jotain kevyttä progevivahteista poppista, sitten tulis kevyttä sinfoa, sitte ehkä vähä rankempaa vääntöä... siittä jatkus astettain, lopulta tulis jotain tosi rankkaa krauttia ja sitte ehkä viimesenä jotain totaalisen ufoa avantgarde-sekoilua! :P
Alimmalla tasolla ois jotain kevyttä progevivahteista poppista, sitten tulis kevyttä sinfoa, sitte ehkä vähä rankempaa vääntöä... siittä jatkus astettain, lopulta tulis jotain tosi rankkaa krauttia ja sitte ehkä viimesenä jotain totaalisen ufoa avantgarde-sekoilua! :P
Mitä jos ei pysty kuuntelemaan alimmalla tasolla olevaa pehmopoppista tai kikkelijatsia, mutta innostuu täysillä "totaalisen ufosta avantgarde-sekoilusta", onko sitten true progemies? ;)
Mitä jos ei pysty kuuntelemaan alimmalla tasolla olevaa pehmopoppista tai kikkelijatsia, mutta innostuu täysillä "totaalisen ufosta avantgarde-sekoilusta", onko sitten true progemies? ;)
Ei vaan silloin on true totaalisenufoavantgarde-mies. :P
sen haluaisin tietää millä tavalla näiden yhtyeiden tuotanto on popimpaa kuin vaikkapa Camelin tai Caravanin.
siksi koska musta tuntuu siltä. Tämmosista makuasioista oleni kuten kaikki muutkin ihan jäävi sanomaan mitään, mutta kyllä miun mielestä Esim. Caravanin pari ekaa levyä ovat huomattavasti mielenkiintoisempaa musiikkia kuin Flower Kings, ja niissä on jännyys&omituisuusaste FK:ta pikkasen korkeammalla. Levyillä on mystisiä tunnelmia ja minun makuun ei-popimpia sointukulkuja ja ääniä. In the land of grey and pink on sitten asia erikseen, siinä on jo tosi poppia menoa, mutta kyllä siinäkin on omat hetkensä, jotka tekevät siitä FK:ta omituisempaa musiikkia. Sama koskee Camelia. Se vain miusta tuntuu progemmalta kuin FK ja SB, koska siinä menee sointurakenteet ja soundit meikäläisen korvaan omituisemmalla ja mielenkiintoisemmalla tavalla.
Joka tapauksessa tämmöset luokittelevat heitot on aina vähän tämmösiä. Biisien pituus on miun mielestä aina ollut ongelmallinen "progemittari". Joku Juice Leskisen Pieksämäen Asemalla on 16 minuuttia, onko se progea?
Ehkä itse et pysty kuuntelemaan objektiivisesti musiikkia Flower Kingsistä Stockhauseniin, mutta uskon, että monet muut pystyvät.
No se on vaan hyvä jos lauseeni tuntui oudolta. Ehkä johtuu vain omasta rajoittuneisuudestani se, että en kykene kuvittelemaan tuntemiani Spock's Beard- tai Flower Kings-faneja Dream Theater t-paitoineen ja poninhäntineen diggailemaan kybällä Stockhausenia. Se kyllä tietysti pitäisi testata miten kyseiset tyypit suhtautuvat Gesang der jünglingenin avantgardistisiiin tunnelmiin. Tietysti sitä toivoisi että avantgardistisen nykymusiikin diggaileminen sitten näkyisi jotenkin siinä musiikissa mitä he soittavat omissa bändeissään...
Mielelläni kuulisin myös perusteluja miksi PFM tai Banco ovat progressiivisempia kuin Yes tai ELP?
Mun mielestä Yesillä ainakaan ei ole samanlaisia atonaalisia kakofoniakohtauksia joita muutamissa PFM:n piiseissä on. PFM ja Banco ovat mun mielestä musiikillisesti monipuolisempia ja enemmän yllätyksiä tarjoilevia bändejä: esim. Darwinilla on semmosia soittimia joita ei paljoo muut käytä ja muutenkin erilaiset kuviot ovat jotenkin innovatiivisempia ja kummallisemman kuuloisia. Nää on tietysti ihan supjektiivisia mielipiteitä ja veteen piirrettyjä viivoja. Joku päivä joku Yesin Close to the edge saattaa yllättäen kuulostaakin Darwinia jännemmältä, mene ja tiedä.
Kaikki tällaiset jututhan on makuasioita joista saa ja pitääkän kiistellä;) Mutta kun puhutaan esim. just SB & FK akselista, niin mun mielestä ei pitäis verrata kyseisiä bändejä. Mielestäni FK on valovuosia SBtä edellä lähes kaikessa, erityisesti progeasteisuudessaan. Tuntuu että kaikki yhdistää kyseiset bändit Transatlanticin takia:mad:
Yes vrs. PFM & Banco: Relayer on mun mielestä sen verta vaikee levy, ettei Italian kuomilla ole vastaavia.
Mielestäni FK on valovuosia SBtä edellä lähes kaikessa, erityisesti progeasteisuudessaan.
Näin on. Spockarithan on toka levyltään lähtien tyytyneet pääasiassa kloonailuun ;)
HK:lle: Mitäs kakofonialla tai atonaalisuudella on loppujen lopuksi progen tai edes edistyksellisyyden kanssa tekemistä?
Tuntuu että kaikki yhdistää kyseiset bändit Transatlanticin takia:mad:
Tulihan se Transatlantic sieltä vihdoin viimein. ;)
HK:lle: Mitäs kakofonialla tai atonaalisuudella on loppujen lopuksi progen tai edes edistyksellisyyden kanssa tekemistä?
Ei varmaan sisällöllisesti katsoen mitään tekemistä, koska kattilankansia paukuttavaa apinaorkesteria ei varmaan kukaan pidä progena, mutta jos kyse on tietoisesta uusien ilmaisumuotojen etsimisestä - kuten progessa taitaa olla kyse - niin silloin voidaan sanoa että esim. ragarock on edistyksellinen rockilmaisun muoto verrattuna vaikka esim. Elviksen musiikkiin.
Okei, Doc olet varmasti oikeassa, mutta se mihin tässä taas kerran päästään on genre-määritelmät. Eli mikä on progea ja mikä ei. Minusta Stockhausen ja kumppanit eivät ole sitä ole. Progekin voi olla hyvinkin kokeellista, mutta sen pitäisi jollain tavalla olla kuitenkin sidoksissa rockiin tai jopa populaari-musiikkiin ollakseen progea IMHO.
Eli ehkä tämän threadin olisi pitänyt olla: Kuinka avantgarde olet? ;)
Ei Stockhausen mielestäni kyllä mitään progea ole, vaikka toki progressiivisena sitä voidaan pitää teoksen ajankohta huomioonottaen. (Krautrockiako? :D) Tuota mainittua levyä olen joskus kuullutkin ja mieleni valtasi suuri halu iskeä levysoitin ja kaiuttimet lekalla mäsäksi, ennen kuin laittaisin itseni narun jatkoksi kiikkumaan. Ahdistavaa, todella ahdistavaa. Makunsa kullakin, mutta en pahemmin välitä. Menee ehkä samaan kategoriaan David Lynchin Eraserhead -leffan kanssa, vai liekö Lynch liian kesy Karlheinz-herraan verrattuna.
Eraserheadhan on ihan Teletappi-kamaa verrattuna Stockhauseniin! :P
Ahdistavaa, todella ahdistavaa. Makunsa kullakin, mutta en pahemmin välitä. Menee ehkä samaan kategoriaan David Lynchin Eraserhead -leffan kanssa, vai liekö Lynch liian kesy Karlheinz-herraan verrattuna.
Itse en kokenut Eraserheadia ahdistavana. Synkkähän se on, mutta sisältää aimo annoksen mustaa huumoriakin.
kyllä mää olen sitä mieltä, että silloin kun pitäis mitata nimenomaan kuuntelijan "progeutta" ja musiikillista sietokykyä, niin ei silloin tartteisi välittää genrejen alati muuttuvista rajoista pätkääkään, vaan keskittyä nimenomaan siihen miltä musiikki kuulostaa. Ja totta kai musiikin edistyksellisyys riippuu tosi paljon kontekstista ja siitä kuinka yllättävää kamaa se ajasta ja paikasta riippuen kuuntelijalle on.
Kyllä miun mielestä esim. Savonlinnan oopperajuhlien jengi tekisi melko radikaalin tempun jos ne päättäisivätkin aivan yhen äkin yllättäen soittaa Hiski Salomaata ämyreistä yritysjohtajille ja heidän daameilleen, jotka parhaimpiinsa pukeutuneina odottaisivat jotain saatanan Verdin oomipaatriaa.
Minun musiikillinen sietokyky joutuisi kyllä parhaiten koetukselle jos minut pistettäisiin kuuntelemaan vaikka Kiss FM:ää pari tuntia. :P
How proge I am, when I only got 20 of the 25 most important punk-albums listed in Record Collector´s this months issue...?:P
Ja mitkä on Record Collectorin mukaan ne 25 levyä?