Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Yritetään yhdessä vielä, Colossus.

Sunkka kirjoitti noin 21 vuotta sitten (44 kommenttia)
Me keskusteltiin lauantai-iltana Colossuksen puheenjohtajan, Marco Bernardin kanssa puhelimessa puolisen tuntia ja kyllähän se aina auttaa selvittämään asioita. Ei me kummatkaan vihaisia oltu, kyllä tässä yhteiseen hiileen puhalletaan edelleen.

Vielä tällä hetkellä Colossuksen sivujen keskustelun ongelma on se, että sitä ei pystytä valvomaan yhtä tehokkaasti kuin Sokrun keskustelua ja esimerkiksi tänä viikonloppuna Fantomas on päässyt mellastamaan siellä ihan vapaasti. Eipä paljoa viitsi kirjoitella sinne kun Fantomaskin esiintyy sinuna ja kirjoittaa omasta tekstistäsi kommentit ja lisää omalla nimelläsi. No, tähän on tulossa parannus.

Samoin Sagan konsertti on edelleen työn alla, mutta Sagapa ei ole tulossa Suomeen Colossuksen toimesta, vaan Tavastian. Colossus on mukana auttamassa ja järjestämässä tilaisuutta, mutta varsinainen riski on Tavastialla. No miksi? Siksi, että Colossuksella ei yksinkertaisesti ole varaa tuoda maailmantähtiä Suomeen. Toisin, kuin Fragile, Atlantis ja muut tribuuttibändit, Saga ei lähde reilulla tuhannella eurolla tai pelkillä lentolipuilla matkaan. Enempään ei Colossuksen resurssit riitä kun jäseniä on vain viitisensataa ja kerho painottaa muutenkin enemmän lehteen. Kerhon pitäisi olla paljon isompi ja vauraampi ja varmojen konserttikävijöiden määrä suurempi, että isompia tähtiä olisi mitenkään mahdollista tuoda. Ja eiväthän bändit itsestään Tavastialle tule vaan heidät pitää lentokentältä hakea ja opastella joka paikkaan, järjestää huoneet ja kuljetukset. Kuka sen tekee? Marco.

Ilmeisesti tässä on nyt käynyt niin, että tämänhetkinen tilanne on sarja väärinkäsityksiä, epämääräisiä viestejä ja sähköposteja, musta tuntuu-meinkiä ja osittain myös Fantomaksen sekoiluista johtuvaa hässäkkää. Otetaan nyt vähän neutraalimmat asenteet ja annetaan ajan kulua.

Ketkäs kaikki täällä muuten ovat Colossuksen jäseniä oikeasti? Minä ja Hezzu ja ketä muita? Minä ainakin aion jatkossakin tilata lehteä ja pysyä jäsenenä, niinkuin olen jo aikaisemminkin ilmoitellut. Minusta Colossus on paras musiikkilehti maailmassa. Riffi tulee heti toiseksi mutta täysin eri perustein Ihan totta, missä lehdessö olisi niin suuri prosentti juttuja meitä kiinnostavista bändeistä? No, Soundi 2/2003 jota myytiin 1,90€ on myös aika hyvä pakkaus, mutta oli siinäkin paljon juttuja, joita en lukenut. Pointti on siinä, että joka lehdessä on juttuja, joista emme ole kiinnostuneet, mutta niitä on pakko olla, koska joku muu on kiinnostunut, tai mainostajat tuovat euroja. "Minä en enää osta Soundia kun siinä oli juttu Lemonatorista!" Haloo... Siitähän voi hypätä yli ihan sivua kääntämällä.

Irtonumeromyynti on yksi ongelma Colossukselle, yhdistys menettää rahaa jokaisessa irtonumerossa. Tilausnumeroiden toimittaminen perille on paljon edullisempaa. Ja irtomyynti on ajateltu ihan uusien uusien jäsenien kalastamista varten...

Laitoin tämän uudestaan tänne Mediapolis-osastoon, tuo "Kiitos ja hyvästi" ei nyt oikein sopinut taas tähän uuteen käänteeseen...

Kommentoida saa ja se on suorastaan toivottavaa.

+/- saldo : 0 |

    Hezzu kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ilmeisesti tässä on nyt käynyt niin, että tämänhetkinen tilanne on sarja väärinkäsityksiä, epämääräisiä viestejä ja sähköposteja, musta tuntuu-meinkiä ja osittain myös Fantomaksen sekoiluista johtuvaa hässäkkää.[/quote]

    Varmasti näin. Siltikin/siksi kiinnostaisi tietää mitä minä oon tehny semmosta ettei mun jutut kelpaa lehteen? Oonhan mäkin joskus vähän kritisoinu, mutta en mielestäni koskaan aiheetta, vai hä? Sillon tuli pahimmat ärräpäät kun selvis että mr. Colossus on jotenki sekaantunu tähän Fantomitouhuun, mutta eikö muka moisesta sais tunteet hieman kuohahtaa? Sitten kun viimein pistän kyselyä heepoille että kertokaas ny mikä tää Fantomi oikein on niin Marco ei suostu ees vastaamaan (Mikko vastasi että eivät tiedä). Samasa kirjeesä kyselin että mitä mun jutuista tulee seuraavaan lehteen jne. ja tähän tulee sitten parin päivän päästä Marcolta vastaus, josa sanotaan ettei mun jutut kelpaa enään lehteen. Häh? Ja vaikka oisinki jollain tapaa suututtanu Marcon (siinä tapauksesa kiinnostas tietää että miten?), niin eikös se juttu oo kuitenki pääasia (varsinkin kun kyseesä on uusien suomalaisbändien esilletuonti, joka lienee yhistyksen tavoitteita) ja on yks hailee kuka sen jutun on tehny??

    [quote]Minä ainakin aion jatkossakin tilata lehteä ja pysyä jäsenenä, niinkuin olen jo aikaisemminkin ilmoitellut. Minusta Colossus on paras musiikkilehti maailmassa.


    Joo, Colossus on hyvä lehti. Aina toki löytyy jotain parannettavaa, mutta eihän täydellistä lehteä oo olemasakaan. Mutta se että korjausehdotukset (tai mitkä vaan ehotukset koskien lehteä ja sen juttuja) tulkitaan pelkästään negatiivisena asiana ja moitteena on jotenkin kummallinen ajatusmalli. Ja uusia kirjottajia kaivataan aina, sitähän on hallituskin monasti kuuluttanu. Ihmettelen vain mistä niitä kirjottajia saajaan viimeisimpien konfliktien jälkeen?

    Ja joo, ainaskaan toistaiseksi ei oo aikomusta lopettaa lehen tilausta, mutta en kiellä etteikö sekin ajatus ois pääsä käyny täsä synkeimpinä hetkinä....

    Ja kiitokset Pasille tästä informaatiosta, valaisi tämäkin hieman tilannetta :)

    (örrr, tämä nyt tuli ensin tuonne toisen ketjun perään mutta siirsin sen ny tänne)

    kaikula kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Niinhän se on. Kaikkia ei voi miellyttää. Itsekin ostin Soundin nimenomaa Lemonator jutun vuoksi.

    Kiinnostaisi tietää, että mistä tässä hässäkässä on ihan oikeasti kyse? Onko kaikki vain Fantomaksen sekoilua ja häirintää?
    Tuntuu, että muutamalla Palasokerin vakiokirjoittajallakin on jotain hampaankolossa Colossusta vastaan. Hezzun kommenttihan tuossa jo olikin.

    Mikä Colossus ry:ssä ärsyttää? Sekö että se pitää kiinni omasta linjastaan, julkaisemalla komeaa jäsenlehteä ja järjestämällä tribuuttikonsertteja, Yesin, Rushin ja Dream Theatrin yhteiskonsretin sijaan?

    Suomessa progepiirit ovat pienet. Sen vuoksi ihmetyttää kaikenlainen aiheeton loan heitto, häiriköinti ja boikotointi Colossus ry:tä vastaan. Perusteltu kritiikki ja asialliset mielipiteet on asia erikseen.

    Wisha
    jäsen alusta asti ja viimeiseen saakka, tosin laiska sellainen.

    Kcrimso kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0


    Suomessa progepiirit ovat pienet. Sen vuoksi ihmetyttää kaikenlainen aiheeton loan heitto, häiriköinti ja boikotointi Colossus ry:tä vastaan. Perusteltu kritiikki ja asialliset mielipiteet on asia erikseen.


    Hohhoijaa. Ai nyt asia onkin sitten niin, että kritiikki jota on esitetty onkin loan heittoa ja häiriköintiä? Eiköhän se puoli ole lähinnä hoidettu Colossuksen ja Fantomaksen puolelta. Boikotointiakaan ei mielestäni ole harrastettu. Itse olen ostanut jokaisen lehden ja käynyt keikoilla ahkerasti. Colossuksen foorumia en käytä koska se on aivan hanurista ja Colossus itse karkoitti naurettavalla toiminnallaan kaikki vakiokirjoittajat sieltä. Lehteä ostan jatkossakin jos taso pysyy nykyisellään ja keikoillakin tulee varmasti käytyä.

    Viukkis kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olin Colossuksen jäsen viime vuonna mutta olin päättänyt jättää seuraavan jäsenmaksun maksamatta jo silloin kun asia tuli joulukuussa ajankohtaiseksi. Sillä ei siis ollut mitään tekemistä viimeaikaisten tapahtumien kanssa, yleisesti ottaen vain oli alkanut tuntua siltä että ne rahat on järkevämpää käyttää vaikka uusiin suomalaisiin progelevyihin. En ymmärrä miten tribuuttibändien roudaaminen ulkomailta edistää progea Suomessa. Jos ihmisiä kiinnostaa mennä katsomaan niin aivan vapaasti, mutta minua ei kiinnosta tippaakaan. Minua kiinnostaisi mitä progessa tapahtuu nyt. Joskus 90-luvulla Colossuksen toiminta oli asiallista, kun tribuuttikeikatkin järjestettiin kotimaisin voimin ja uudet pikkubändit soittivat yhdistyksen tapahtumissa. Eihän niissä iltamissa varmasti rahaa tehty, mutta ainakin tehtiin jotain joka oli sinällään arvokasta ja oikeasti ajoi Colossuksen virallisia tavoitteita.

    Nykyään Colossus on enemmänkin Classic Rock Society Finland kuin progeyhdistys, ainakin siinä mielessä kuin minä käsitän progen: siihen kuuluu paljon muutakin kuin sinfoninen proge jossa ei käytetä 70-luvun jälkeen rakennettuja soittimia ja efektejä. Mieleen muistuu eräskin keskustelu Colossuksen foorumista aikanaan, jossa Marco kyseli mitkä suomalaiset progebändit ovat vielä aktiivisia. Ehdotin Höyry-konetta (joka on suureksi harmikseni sittemmin hajonnut) ja Alamaailman Vasaroita ja sain vastaukseksi, että ne eivät ole progea vaan avantgardea. Siinä vaiheessa valkeni, että jos ne bändit jotka minun mielestäni ovat tässä maassa tehneet omaperäisintä, uraauurtavinta ja parasta progea pitkään aikaan, eivät ole Colossuksen mielestä edes progea niin mitä hittoa minä siellä teen. Ei minulla ole mitään Arja Koriseva Fan Clubiakaan vastaan vaikka en olekaan jäsen.

    Lisäksi jäsenmaksukehotuksessa puolusteltiin maksun korotusta sillä, että jäsenlehden nelivärikannet ovat niin kalliit. Sittemmin kysyin täällä Marcolta miksi lehdessä pitää olla niin näyttävät kannet vaikka lehteä ei edes myydä irtonumeroina ja sain vastaukseksi, että itse asiassa kansissa mainostavat levy-yhtiöt maksavat ne. Pitäisikö minua kiinnostaa kuulua yhdistykseen joka valehtelee jäsenilleen päin naamaa siitä mihin heidän jäsenmaksunsa käytetään? Ei sillä, etteikö lehdessä olisi kiinnostavia artikkeleita, mutta ei niin paljon että jäisin kaipaamaan.

    Toki sekin kaihersi, että Colossuksen foorumissa oli niin fasistinen meininki. Jos Colossusta rohkeni arvostella niin viesti katosi varmasti pian, riippumatta siitä oliko kritiikki perusteltua ja asiallista.

    Lazer kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En tiedä miten paljon Wisha on esim. viime vuonna foorumia seuraillut, mutta esimerkiksi meidän siirtymiseemme tänne Palasokeriin johti omituinen viestien katoilu ja lopulta ilman mitään ennakkoilmoitusta tyhjennettiin koko foorumi kaikista ah niin ihanista viesteistä.

    Kritiikki on pääasiassa ollut ihan asiallista, mutta Colossus on repinyt herneet nenäänsä heti, kun joku on vain ehdottanut voisiko tehdä vaikka näin. Kuten Viukkis tuossa jo esimerkkiä laittoi, on selitykset usein olleet vielä kummallisempia kuin toiminta.

    Jäsen en ole ollut puoleentoista vuoteen, mutta lehteä olen ostanut aina viime numeroon asti, jossa ainoa kiinnostava juttu oli kirjoittajan, jonka juttuja kenties ei enää lehden sivuilla nähdä. Ja kuten edellisetkin, ihmettelen miten tämä tribuuttimania muka nostaa progea täällä Suomessa. Luulisi, että edes lämppäriksi voisi hankkia jonkun nousevan kotimaisen nimen. Muistaakseni Jimiä lainatakseni:" Hyvää jatkoa valitsemallanne tiellä". (Joka ei nähdäkseni ole progen statuksen nosto Suomessa, vaan jonkunlainen oman egon hoito)

    kaikula kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ok, ok ok...asia tuli selväksi.

    Onhan Colossuksen foorumissa ollut ongelmia. Ymmärtääkseni ne ovat ainakin osittain johtuneet siitä, että sopivaa henkilöä ei ole ollut sivuja ylläpitämään ja valvomaan. Eli aktiivisa jäseniä on liian vähän. Olen itsekin esittänyt kritiikkiä prameista ja kaliista kansista, sekä levyarvostelujen pintapuolisuudesta, mutta kritiikin vuoksi ei tekstejäni ole Colossuksen sivuilta poistettu.

    Edelleen lehdessä on koreat kannet, lyhyet levyarvostelut ja viime numerossa artikkeleita englanniksi. Se on kuitenkin Colossus ry:n valitsema linja, osaksi pakon sanelema. Turha siitä on meikäläisen vetää hernettä nenään. Kyse on kuitenkin progesta, joka on minulle tärkeä juttu.

    Myös tribuuttikonserteista voidaan olla montaa mieltä. Niinkuin Sunkka yllä kirjoitti, niin kyse on jälleen rahasta. Ehkä proge löytää uusia kuuntelijoita näistä tribuutti-illoista...ja Colossus ry uusia (aktiivisia)jäseniä.

    Wisha

    ps. joo, kyllä olen seuraillut säännöllisesti Palasokerin foorumia ja jatkossa myös Colossuksen uutta.



    Viukkis kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ehkä proge löytää uusia kuuntelijoita näistä tribuutti-illoista

    Se edellyttäisi, että niihin eksyy sattumalta porukkaa joille tribuutin kohteena oleva bändi ei ole ennestään tuttu. Mutta miten saadaan kukaan eksymään sattumalta tapahtumaan jonka liput maksavat 20 euroa ja jossa esiintyy tuntematon ulkomainen orkesteri?

    Sunkka kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minä löysin Colossuksen siten, että ollessani kauan sitten Agenessin keikalla Semifinalissa, juuri Imagenessin ilmestymisen aikoihin, oli baaritiskillä A4 jossa luki että tiskiltä voi ostaa progelehti Colossusta. Ostin numeron ja liityin oitis jäseneksi. Hyvä lehti.

    En minä sitä usko, että jengi tulee Tavastialle katsomaan tuntematonta bändiä ja maksaakin siitä 20€ mutta toisaalta Suomessa on varmasti pilvin pimein progeharrastajia, jotka eivät tunne Colossusta, mutta tulevat esim. Rush tai Yes tribuuttikeikalle. Toivottavasti ostavat lehteä samalla Colossuksen myyntipisteestä siitä salinovelta, tutustuvat lehteen, valaistuvat ja liittyvät jäseneksi, niinkuin minä.

    Edit: kirjoitusvirhe...\n[Muokattu 10/3/2003 / Sunkka]

    Sunkka kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ihmettelen miten tämä tribuuttimania muka nostaa progea täällä Suomessa. Luulisi, että edes lämppäriksi voisi hankkia jonkun nousevan kotimaisen nimen. Muistaakseni Jimiä lainatakseni:" Hyvää jatkoa valitsemallanne tiellä". (Joka ei nähdäkseni ole progen statuksen nosto Suomessa, vaan jonkunlainen oman egon hoito)


    Onhan lämppäreinä aina ollut kotimainen nimi! :o No, paitsi kerran Ars Nova, kun sattuivat olemaan niin sopivasti Suomessa.
    Ageness (ELP-tribuutti)
    Rivendell (Rush-tribuutti)
    Ageness (John Wetton)
    Groovector (Pink Floyd-tribuutti)
    Ars Nova (Yes-tribuutti)
    Overhead Alwarissa
    Groovector (Genesis-tribuutti)
    Overhead (Alwarin aukio edellisenäkin vuonna)
    Höyry kone ja Uzva soittivat Tubular bells systeemissä ja vanhemmissa konserteissa kotimaisuusaste oli vieläkin korkeampi. Vai mitä tarkoitat?

    Ja samoin voisi puolustaa Colossusta ja erityisesti Marcoa tuossa suomiprogen promotoimisessa ja muistuttaa, että Mauro Moroni on julkaissut lafkansa kautta jo 9 suomalaisen bändin levyä tai (tai kokoelmaa). Eiköhän Marcolla ole siinäkin hommassa sormensa pelissä?



    Viukkis kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ja useimmiten myös lämppäri on soittanut coversetin. Jos tarkkoja ollaan, niin ainakin Genesis-tribuutissa Groovector soitti Revelationin jälkeen joskus yhden maissa. Itse olin poistunut jo hyvissä ajoin ennen sitä kun Revelation vitutti liikaa. Sitäkin keikkaa mainostettiin alusta alkaen (ja viimeisen kerran vielä samana päivänä ilmestyneessä Nyt-liitteessä) sillä, että paikalla on autenttinen lavashow ja rekvisiitta mutta eipä näkynyt. Itse olin mennyt katsomaan nimenomaan sitä. Että siinä oli sitten toinen omalle kohdalleni osunut kerta kun Colossus on kerännyt rahaa valehtelemalla, ja onneksi ainoa sellainen että menin lankaan.

    Suomalaisten bändien esiinmarssi Mellowilla on huomattu ja se on erittäin hieno juttu ja hatunnoston arvoista jne. jne. mutta se tuskin on Colossukselle niin paljoa kuluja aiheuttanut että se sinänsä olisi riittävä syy maksaa jäsenmaksua.

    Sunkka kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ja useimmiten myös lämppäri on soittanut coversetin. [/quote]

    Ja toisinaan taas omaa matskua. No, kysehän oli siitä, onko mukana ollut kotimaisia. Kyllä minulle on aina kotimaisten coversetitkin kelvanneet...

    Jos tarkkoja ollaan, niin ainakin Genesis-tribuutissa Groovector soitti Revelationin jälkeen joskus yhden maissa. Itse olin poistunut jo hyvissä ajoin ennen sitä kun Revelation vitutti liikaa. Sitäkin keikkaa mainostettiin alusta alkaen (ja viimeisen kerran vielä samana päivänä ilmestyneessä Nyt-liitteessä) sillä, että paikalla on autenttinen lavashow ja rekvisiitta mutta eipä näkynyt. Itse olin mennyt katsomaan nimenomaan sitä. Että siinä oli sitten toinen omalle kohdalleni osunut kerta kun Colossus on kerännyt rahaa valehtelemalla, ja onneksi ainoa sellainen että menin lankaan.


    No tuollaisesta minä en kyllä tiennyt mitään. Enkä itse kyllä tuolla kyseisellä keikalla ollut yleisössäkään. Aika noloa touhua... :(

    [quote]Suomalaisten bändien esiinmarssi Mellowilla on huomattu ja se on erittäin hieno juttu ja hatunnoston arvoista jne. jne. mutta se tuskin on Colossukselle niin paljoa kuluja aiheuttanut että se sinänsä olisi riittävä syy maksaa jäsenmaksua.


    Niin, minäkin koen sen maksun lehtitilauksena enemmän kuin jäsenmaksuna. Ja tässähän taas oli kyse Suomalaisen progen promotoimisesta kotimaassa ja ulkomailla: onhan väitetty, että Colossus ei tee sellaista. ;)

    Jatketaan keskustelua, lisää jengiä mukaan!

    Kcrimso kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Jatketaan keskustelua, lisää jengiä mukaan!


    Mitä keskustelemista tässä vielä on? Aika kulunut aihe...

    Lazer kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Ja toisinaan taas omaa matskua. No, kysehän oli siitä, onko mukana ollut kotimaisia. Kyllä minulle on aina kotimaisten coversetitkin kelvanneet...

    Kun nyt mua lainasit, niin täsmennetään että ajoin takaa sitä oman setin soittamista. Siinähän nyt kivasti tulisi esiteltyä kotomaista menoa, jos lämppäri sitä esittäis, mutta ainakin suurimassa osassa on mainostettu tyyliin Revelation plays Genesis, Groovector play Pink Floyd.
    Tuo on ihan kiva, jos on painettu kotomaisia julkaisuja Mellowlle, mutta eipä tuosta ole koskaan ennen mitään puhuttu. Paitsi niistä kokoelmajutuista, jotka nyt ei mua kiinnosta.

    Sunkka kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Viukkis kirjoittaa:
    Joskus 90-luvulla Colossuksen toiminta oli asiallista, kun tribuuttikeikatkin järjestettiin kotimaisin voimin ja uudet pikkubändit soittivat yhdistyksen tapahtumissa. Eihän niissä iltamissa varmasti rahaa tehty, mutta ainakin tehtiin jotain joka oli sinällään arvokasta ja oikeasti ajoi Colossuksen virallisia tavoitteita.


    Minustakin olisi siistiä saada aikaan tuollaisia iltoja! Voitaispa järjestää esimerkiksi Semifinaliin joku systeemi, jossa on kolme-neljä kotimaista progebändiä ja kukin vetää about tunnin setin tai jotain. Tavastiaa ei tietysti tuollaiseen systeemiin saada, koska uudet pikkubändit eivät vedä salia täyteen, mutta jos nyt edes Semifinalin? Edes puolilleen?

    Samalla täytyy tietysti muistaa, ettei illan mahdollisia tappioita voida kuitata kerhon varoista, koska mitenhän siihen suhtautuisi esimerkiksi Hezzu, joka maksaa jäsenmaksun, mutta asuu Ylivieskassa eikä ehkä saavu keikalle? Jäsenmaksuvaroin keikkojen järjestäminen olisi vähän syrjivää. Tribuuttikeikoistaha toisaalta on jäänyt rahaa kerholle kun sali vedetään täyteen tributoitavan nimellä ja paikalla on paljon ei-kerholaisia.

    Tulisiko sinne keikalle enemmän kuin ne tavalliset 30 henkeä? Miinus niistä tietysti 20 henkeä bändiläisten kavereita... Olen monesti ollut katsomassa Semifinalissa kotimaisia progebändejä ja tilaa seisoskella ja istuskella on kyllä ollut ihan yllin kyllin.

    Heitän ihan vaan huvikseen kysymyksen ilmaan:
    Minkä 3-4:n kotimaisen progebändin rypäs saisi sinut, foorumilainen, Club Semifinaliin? Vapaamuotoinen äänestys, vapaamuotoinen lista. Perusteluja? Vai pitäisikö tämä laittaa omaan viestiketjuun?

    Edit: pieni lisäys...\n[Muokattu 11/3/2003 / Sunkka]

    Lazer kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ainakin hiljattainen Finnwindin järkkäämä Saunabadh/Hidria Space Folk setti Semifinalissa oli tupaten täynnä. Lipun hintakaan ei ollut paha. Siitä en tiedä tuliko voittoa vai tappiota. Jos Colossus tollasia settejä järkkäis niin varmana tulisin, olinhan tuollakin.

    Viukkis kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minkä 3-4:n kotimaisen progebändin rypäs saisi sinut Club Semifinaliin? Vai pitäisikö tämä laittaa omaan viestiketjuun?

    Minulle kelpaa oikeastaan mikä tahansa yhdistelmä paitsi Ageness yksin (koska se on ainoa suomalainen progebändi josta tiedän, että ei kiinnosta minua). Ennestään tuntemattomia bändejä lähden tsekkaamaan riemumielin jo ihan aikani kuluksi kunhan vaan jossain tiedotetaan että progehtavaa menoa on luvassa. Paitsi jos kyse on tribuutista.

    Sunkka kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Omaa toivomuslistaa voisin tietysti tähän pikkasen muotoilla:
    Ageness, Rivendell, Prime Mover, Groovector, Overhead ja Uzva. Metalliprogepuolelta Manitou ja Tunnelvision. Mitkä vain 3-4 näistä yhtenä iltana tai Ageness vaikka yksin saisivat minut helposti Semifinaliin. Ageness on saanut jo monesti :)

    Edit: teksti on täynnä kirjoitusvirheitä, kohta luullaan vielä Fantomakseksi... ;)\n[Muokattu 11/3/2003 / Sunkka]

    Voffe kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hidria Spacefolk, Uzva ja pari porilaista samalle keikalle, niin varmasti lähtisin katsomaan ihan kohtuullisella hinnallakin ;)

    jusu kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No jos toivomuslistoja halutaan niin suurin piirtein näin:

    Alamailman Vasarat
    Circle+plus muut Porilaiset
    Uzva
    Saunabadh
    Haikara
    Hidria Spacefolk
    Groovector

    Ja uusia mielellään menisin katsomaan jos vain saisi infoa vähintään viikkoa ennen.:)

    Sunkka kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Voi miten saatoin unohtaa Kuusumun Profeetan!? Circlekin kiinnostaa toki. Samoin Saunabadh ja Alamaailman Vasarat.

    Pekka kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tuossa kun kyseltiin, että ketkä ovat jäseniä, niin minulta jäsenyys loppui joskus vuoden 2000 tienoilla. Ihan vaan siitä syystä, että innostus pelkkään progeen oli jo sen verran lopahtanut, eikä lehti enää tarjonnut kauheasti kiinnostavaa luettavaa. Jäsen olin ihan alusta asti ja lehti oli ehkä suurin syy liittymiseeni. Kuitenkin mieliprogeani ovat enemmän nämä "avant garde" tyyppiset orkesterit (jotka eivät siis ole progea:)) ja lehden linja liikkui valtaosin sinfonisen ja progemetallin puolella, joten päätin lopettaa tilauksen. Keikkojen järjestäminen on aina kunnioitettavaa, mutta en ole koskaan ollut kovin aktiivinen lähtemään esim. Helsinkiin katsomaan bändejä, joten tämäkään asia ei minua suuresti liikuttanut. Kerran kävin Colossuksen järjestämässä progeillassa Imatralla ja se oli kivaa!:) Jengiä vaan todella vähän...

    Palasokerista vielä; Palasokerihan ei ymmärtääkseni ole koskaan ollut pelkkä progefoorumi, vaikka täällä paljon esim. vanhoja progelistalaisia onkin. Minusta täällä on kiva keskustella kaikenlaisesta musiikista.

    jusu kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Itselläni on tällä hetkellä mennyt umpeen kyseinen jäsenmaksu ja olen miettinyt että uusinko ja syyt siihen on lehdessä oleva määrä noista progemetalli yhtyeistä jotka henkilö kohtaisesti ei voisi vähempää kiinnostaa ja viimeisen numeron englannin kieliset jutut kun niitä jos kaipaan niin löydän niitä aivan tarpeeksi netistäkin. Lehti on ollut kiitettävä viimeisen numeroon asti mutta siintä en voi sanoa kuin että tyydyttävä näin koulu arvosanoin.
    Toivon että Colossus-yhdistys pystysi jatkamaan mutta toivottavasti ei vaan olisi noiden mainoksien maksajien armoilla kuten on ruvennut tuntumaan suuntauksesta ja seuraavan numeron ostan irtomyynnistä ja katson missä mennään josko taso nousisi taas että tulisin tilaajaksi.:)

    Tässä minun mielipide kun toivottiin.

    Pikkulisäys vielä.
    Niin ja toivomukseni on ja toivottavasti yhdistykselläkin ajaa suomalaisen uuden ja vanhemmankin progressiivisen musiikin ja siinä sivussa vasta ulkomaalaisten asiaa eteenpäin. Tämä on vain minun mielipide tämän tapaisesta toiminnasta.\n[Muokattu 11/3/2003 / jusu]

    Hezzu kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Juu, siis saa sillä jäsenmaksurahalla mun puolesta tehä mitä vaan muutakin kunhan nyt asiallisen lehen saa siihen hintaan, siis yhistystoimintaan liittyvää, en mä tarkota että hallitus lähtis jäsenten rahoilla viikonlopun viettoon tms ;)

    Tietysti jos jäsenmaksu tuostaan vielä nousee ja lehteä tulis vaan se 3 nr/vuosi, niin sitten sitä kyllä rupeis jo miettimään että hetkonen onko täsä ny järkee... toki rahalle pitää saaja vastinetta, vaikka mä kyllä ajattelen Colossuksen jäsenmaksun nimenomaan jäsenmaksuna, en lehen tilausmaksuna, vaikka sehän siinä on se konkreettinen hyöty.

    Ja kovasti mielellään minä osallistusin toimintaan enemmänkin, mutta ei sitä täältä käsin paljon keikoilla käyvä :(

    Mä oon ollu jäsen alusta lähtein ja liityin mukaan jo ihan periaatteesta että jos kerran progeyhistys perustetaan niin pakkohan siihen on liittyä.

    Oonhan mä jäsenenä myös Finnwindisä ihan periaatteen vuoksi. Heillä ei oo prameaa jäsenlehteä, semmoinen pienonen uutislehtinen vain joka ilmestyy melko harvoin, mutta jäsenmaksun hintaan sisältyy komee jäsenpaita, joka jo pelkästään on sen rahan arvonen :) Viime vuonna jäsenet sai myös levyn, joka oli äänitetty yhistyksen järjestämäsä Hawkwind-tribuutti-illasa.

    Tästä tulikin mieleen, että oiskohan Colossuksella ja bändeillä intoa koostaa oma Colossus-cd, joka jaettas jäsenille lehen mukana? Siis tarkotan semmosta, että mukana ois semmosia alottelevia suomalaisbändejä, jotka ei oo vielä päässy tekemään varsinaista levyä ja joilla ei oo levytyssopimuksia mihinkään. Hyvätasosia demoäänityksiä varmaan löytyy läjäpäin, jonkun vaan pitäis koostaa niistä levy. Ihan cd-r:ää tarkotan. Jos löytyis kymmenkunta tyyppiä, joilla on tehokkaat koneet ja varmat cd-r-asemat niin äkkiäkös sitä 500 levyä pyöräyttäis? Levy sitten vaan lehen mukana jakoon niin ei siittäkään postikuluja tulis. Jostakin tietysti pitäis ensin nyhtää hieman rahaa että saajaan ostettua ne tyhjät cd-r:ät ;)

    No joo, emmä tiijä, kuhan suunnittelin :P

    Aranwe kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Colossus-cd, joka jaettas jäsenille lehen mukana? Siis tarkotan semmosta, että mukana ois semmosia alottelevia suomalaisbändejä, jotka ei oo vielä päässy tekemään varsinaista levyä ja joilla ei oo levytyssopimuksia mihinkään.


    Kuulostaa ihan hyvältä idealta. Varsinkin kun itse soitan yhdessä tuon tason bändissä. Tiedä sitten mitä mieltä muu porukka on.

    Sunkka kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Colossus-cd, joka jaettas jäsenille lehen mukana? Siis tarkotan semmosta, että mukana ois semmosia alottelevia suomalaisbändejä, jotka ei oo vielä päässy tekemään varsinaista levyä ja joilla ei oo levytyssopimuksia mihinkään.


    Hieno idea, Hezzu! Kannatan.

    Ja voihan siinä ajatella, että jokainen bändi maksaisi esim 20€ - 25 € osanotosta (mikä nyt ei pitäisi olla paljoa tuollaisesta mainoksesta!) niin saisi sitten samalla sen levykustannuksen katettua. Mukaan mahtuisi varmaan jotain 15-20 bändiä. Jäseniähän on 500 kpl että siitä voi laskea kustannusta. Olis sitten pitkästä aikaa hyvä bonuslevy! Ja siis vain tilaajille...?

    Pasi\n[Muokattu 12/3/2003 / Sunkka]

    Kcrimso kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Bändejä joita minä mielellään Colossuksen keikoilla näkisin:

    Uzva
    Groovector
    Kuusumun Profeetta
    Höyrykone (ei taida vaan olla kasassa enää :()

    Ja kaikkia uusia kykyjä tietenkin noiden seassa.

    kaikula kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hezzun idea on loistava. Levyjen kopioinin voisi jakaa useammalle henkilölle. Olen mukana.
    Montako demobändiä tai Mike Oldfieldiä löytyy täältä?

    Kehitellään ideaa.

    Wisha


    Sunkka kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vielä tällä hetkellä Colossuksen sivujen keskustelun ongelma on se, että sitä ei pystytä valvomaan yhtä tehokkaasti kuin Sokrun keskustelua ja esimerkiksi tänä viikonloppuna Fantomas on päässyt mellastamaan siellä ihan vapaasti. Eipä paljoa viitsi kirjoitella sinne kun Fantomaskin esiintyy sinuna ja kirjoittaa omasta tekstistäsi kommentit ja lisää omalla nimelläsi. No, tähän on tulossa parannus.


    Jos nyt jollekin on vielä jäänyt epäselväksi, tämä parannus on tapahtunut ja Colossuksen nettisaitilla on maanantaina avattu uusi ja ehompi foorumi jota myös valvotaan entistä tehokkaammin. Keskustelu on jo lähtenyt ihan kivasti käyntiin. Tsekkaa www.colossus.fi

    Toki Palasokerin keskustelufoorumi jatkaa ihan normaalisti, myös progen merkeissä. Colossuksen foorumin toivotaan keskittyvän mielellään progeen. Muu avautuminen on kätevä hoitaa Sokrun puolella ;)

    Kcrimso kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minä en näe ainakaan mitään syytä siirtyä takaisin Colossuksen foorumille progesta jauhamaan kun sen voi täälläkin tehdä. Tietenkin jos Jake päättää, että se ei sovi tai kaikki keskustelu siirtyy Colossukseen niin eihän sille sitten mitään voi.

    Doc.B.D kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Foorumi, jossa on toivottavaa keskustella vain retro-progesta on hieman ankean oloinen idea. Progressiivisesta musiikista kiinnostuneiden ihmisten foorumi on sen sijaan parempi idea, mutta sellaiseksihan Colosuksen foormua ei ole tarkoitettu - tai ei ainakaan ennen ollut. Olisi ehkä parempi, että siellä julkaistaisiin ja kommentoitaisiin vain yhdistyksen kokouspöytäkirjoja.

    Jake kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Muu avautuminen on kätevä hoitaa Sokrun puolella

    Jahas. En nyt tiedä mitä tällä ajetaan takaa, mutta en nyt oikein näe oikeana kehityssuuntana sitä, että progejutut pitäisi siirtää toiselle foorumilla ja kaikki "avautuminen" ja muu kura pitäisi sitten lapioida sokrun foorumeille. Eli tässä taustalla ei ole mitään suunnitelmaa että Palasokerista pitäisi saada progejutut pois vaan "lahjoitin" tuon foorumin Colossuksen käyttöön ihan siitä syystä, että voivat edes vähän kontrolloida hiekkalaatikolla leikkijöitä. Joten Palasokerin linjattomuuteen ei ole tulossa muutoksia. Jatkakaa.

    Sunkka kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Muu avautuminen on kätevä hoitaa Sokrun puolella

    Jahas. En nyt tiedä mitä tällä ajetaan takaa, mutta en nyt oikein näe oikeana kehityssuuntana sitä, että progejutut pitäisi siirtää toiselle foorumilla ja kaikki "avautuminen" ja muu kura pitäisi sitten lapioida sokrun foorumeille. Eli tässä taustalla ei ole mitään suunnitelmaa että Palasokerista pitäisi saada progejutut pois vaan "lahjoitin" tuon foorumin Colossuksen käyttöön ihan siitä syystä, että voivat edes vähän kontrolloida hiekkalaatikolla leikkijöitä. Joten Palasokerin linjattomuuteen ei ole tulossa muutoksia. Jatkakaa.


    Juuri samaa yleisfoorumikäsitettä ajoin tuolla takaa. Linjamme on linjattomuus.

    Prokekeskustelu aivan varmasti jatkuu myös Sokrun puolella, siitä pidetään kiinni, mutta tosiaan nyt on Colossuksessakin valvotumpi ympäristö kirjotella, ilman että joku vandalisoi asiattomuuksilla. En tietenkään tarkoita, etteikö Colossuksessa voisi muistakin asioista keskustella, mutten nyt oikein löytänyt sopivaa sanamuotoa. Ehkä kirjoitukseni kuulostaa vähän tosikkomaiselta, mutten minä nyt sitä tarkoita. Mutta ehkä olette itsekin sitä mieltä, että jos Colossuksen foorumissa aletaan olla pääasiassa off toppiccia niin eihän se nyt ole mikään tarkoitus. Kun taas Sokrussa linjana on linjattomuus, kaikenlaisille aiheille pitäisi löytyä oma lokero ;)

    Tarkoitin siis vain vähän piirrellä viivoja veteen, ei sen kummempaa.

    Hezzu kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mun mielestä on ihan turha ruveta hätyyttelemään porukkaa foorumista toiseen jonkun tietyn aiheisen keskustelun peräsä. Eiköhän sinne Colossuksenki foorumiin pikkuhiljaa eksy uutta porukkaa keskustelemaan, ei niitä täältä tarvi sinne väkisin ajaa. Me ollaan tyytyväisiä täällä ja hyvä niin. Keskustellaan progesta tai ihan mistä vaan. Colossus-aiheisia asioita voi sitten puida sielä toisaalla, mutta miksei myös täälä jos siltä tuntuu. Eihän tämä nyt niin voi mennä että jotku tietyt jutut pitäis ehottomasti laittaa sinne ja jotku taas tänne. Ei tämän nyt niin vaikeeta pitäis olla ;)

    Sunkka kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Damn it! Koettakaa nyt ymmärtää, että tarkoitin rajata Colossuksen foorumia enkä Palasokeria!! :) Sokru on foorumi kaikelle, myös progelle, Colossus on toivottavasti suhteessa vähän enemmän progelle, koska sen progelehden foorumi.

    Että entiseen mallin vaan. :)

    Doc.B.D kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Perkele kun ei jaksa/huvita rekisteröityä tuonne Colosuksen boardiin. Tämän johdosta olisi ehkä johdonmukaista pitää päänsä kiinni, mutta kertokaa seur. terveisiä jos jaksatte.

    A) 400 klp on vähän pieni määrä kirjapainoon. Korkeluokkaisella värilaserilla (siis sellaisella 200000 FIM maksavalla) tulee kyllä enemmän kuin hyvää jälkeä ja tuollaisen määrän vetää äkkiä leikkurilla kuosiin. Kiiltävä paperi ja homma siinä.

    B) Olen vetänyt Colossuksen linkit jo pariin otteeseen linkkivalidaattorin läpi ja informoinut asiasta eräälle aktiivijäsenelle. Noin 40 % linkeistä oli kuolleita ja mukana oli redirect-linkkejä pornosivuille. Arvatkaa onko korjattu linkkisivu enää missään tallessa kun asiasta on kohta kulunut puolivuotta aikaa?

    Sunkka kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    400 klp on vähän pieni määrä kirjapainoon. Korkeluokkaisella värilaserilla (siis sellaisella 200000 FIM maksavalla) tulee kyllä enemmän kuin hyvää jälkeä ja tuollaisen määrän vetää äkkiä leikkurilla kuosiin. Kiiltävä paperi ja homma siinä.


    Eli pitäisi siis kysellä jostain kopiointifirmasta? Kiitos vinkistä, pitänee suorittaa kyselyjä.

    Doc.B.D kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Juu, parhaimmassa tapauksessa kirjapaino voi kyllä ottaa tuollaisen toimeksiannon vastaan ja sitten ne vievät ne salavihkaa johonkin kopiopalveluun. Painopeltejä ei kannata tollaiselle määrälle tehdä - digitaalipainon suhteen asia on siinä ja siinä. Kyllä kunnon kopiopalvelu on paras vaihtoehto väittäisin.

    jusu kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0

    B) Olen vetänyt Colossuksen linkit jo pariin otteeseen linkkivalidaattorin läpi ja informoinut asiasta eräälle aktiivijäsenelle. Noin 40 % linkeistä oli kuolleita ja mukana oli redirect-linkkejä pornosivuille. Arvatkaa onko korjattu linkkisivu enää missään tallessa kun asiasta on kohta kulunut puolivuotta aikaa?


    Säkin olet näköjään huomannut saman asian.:P

    Lisättynä niin jätin kyllä Colosuksen foorumille tästä asiasta ilmoituksen. \n[Muokattu 12/3/2003 / jusu]

    Doc.B.D kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kai ne voisi vetää vielä kertaalleen läpi Xenun kanssa, vaikka ei olekaan Colossuksen jäsen eikä tue scenea?

    Kuka muuten tekee kannet ja mikä tulee levyn nimeksi. Suomi-progi Vol 1?


    Doc.B.D kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Et kai ole Jusu ostanut tuota Samahdin levyä? :o:) - Aika keskinkertainen.

    jusu kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo erehdyin käymään Keltaisessa Jäänsärkijässä niin hoksas kysyä että eikös mulla ollut tilauksessa levyjä niiin ei tää ole ollut kuin vasta 4-5kk;) mutta ajattelin että olisi ollut yhtä laadukas kuin Raccomandata Ricevuta Ritorno mistä on kaksi hemmoa tässä mutta ikävä kyllä ei yllä lähellekkään.:mad:

    Korjattu typot.\n[Muokattu 12/3/2003 / jusu]

    jusu kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kai ne voisi vetää vielä kertaalleen läpi Xenun kanssa, vaikka ei olekaan Colossuksen jäsen eikä tue scenea?


    Tuolla colossuksen foorumissa oli kyselyä josko haluaisi päivittää ton niin olisiko kiinnostusta siihen.

    Doc.B.D kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Voisin periaatteessa luvata tekeväni asian eteen jotain, mutta en osaa varmuudella sanoa milloin. Ehkä ensi viikolla..

    Janus kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos tarkkoja ollaan, niin ainakin Genesis-tribuutissa Groovector soitti Revelationin jälkeen joskus yhden maissa. Itse olin poistunut jo hyvissä ajoin ennen sitä kun Revelation vitutti liikaa. Sitäkin keikkaa mainostettiin alusta alkaen (ja viimeisen kerran vielä samana päivänä ilmestyneessä Nyt-liitteessä) sillä, että paikalla on autenttinen lavashow ja rekvisiitta mutta eipä näkynyt.


    Tuollaista The Musical Boxin sivuilla:
    "As some of you might be aware, we are the only band in the world who has obtained a licence from Genesis to re-stage the original format of The Lamb Lies Down on Broadway."

    http://www.themusicalbox.net/