Moi anonyymi! Nähtiin noin 4 minuuttia sitten. » Login | Uusi käyttäjä

Suomalaisen television uutisista

KimmoVesajoki kirjoitti noin 21 vuotta sitten (6 kommenttia)
Nyt on taas korkea aika avautua! Suomen tv-kanavien uutislähetykset lienevät olleen kautta aikain melko syvältä ja poikittain, eikä meno ole lähiaikoina muuttunut ainakaan yhtään parempaan suuntaan!

MTV:n uutiset ovat tunnetusti jo kauan aikaa sitten uhrannut oikeat uutiset markkinavoimien korruptiolle ja mainostanut säännöllisesti mitä erinäisimpiä tuotteita lähetyksissään. Mutta nyt joukkoon on mukaan liittynyt myös YLE:n kanavien uutiset, jotka esim. eilen uutisoivat näyttävästi Suomen alkukesän huonosta jäätelömyynnistä. Aikaa uhrattiin oikein ruhtinaallisesti tämän "ensiarvoisen tärkeä ja akuutin ajankohtaisen" aiheen käsittelyyn! Voi pojat että ainakin Valiolla, Ingmanilla ja GBglacella oltiin iloisia!!!

Tänään ruokatunnilla kaupungilla hortoillessani sitten alkoikin näkymään yllättävän paljon jäätelötötteröitä vastaantulijoiden käsissä. Pysähdyin kysymään läheisen jäätelökojun tytöltä miten on kauppa käynyt ja hän totesi iloisesti että tänään on mennyt kohta jo yhtä paljon jätskiä kaupaksi kuin koko alkuviikkona yhteensä vaikka nyt onkin vähän viileämpi keli kuin maanantaina ja tiistaina...

Kyllä tämä on vaan niin surullista. Jos oikeasti haluaa tietää yhtään mitään mitä maailmalla tapahtuu on ainoa vaihtoehto katsoa BBC World tai CCN kanavia ja silloin joutuukin hankkimaan lautasvastaanottimen kotiinsa kun kaapelia ei ole. Suomen uutisissahan ulkomaan uutisointiin käytetään ehkä 5 minuuttia ja loput on varattu turhista kotimaapelleista kertovaan alatyyliseen ja skandaalinhakuiseen juoruiluun. Niin ja sitten on se pakollinen tuoteuutinen... milloinkahan uutisankkurit alkavat juomaan vaikka Hartwallin product placement Jaffaa kesken uutisten lukemisen ja lopputeksteissä lukee tyyliin "uutisankkureiden puvustus: Turo ja H&M, kampaus Tukkatupa, jne..."

+/- saldo : 0 |

    Viukkis kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    TV-uutiset ovat ihmisille, jotka eivät osaa lukea.

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eilen (28.5.) vuorossa oli sitten oluen kulutuksen lisääminen ihan täsmälleen samanlaisella kikalla, mitä oli käytetty edellispäivän jätskiuutisessa; "kolea alkukevät on vähentänyt oluen kulutusta ja koko vuoden myynti saattaa jäädä tappiolliseksi, ellei lähipäivinä tapahtu merkittävää muutosta oluen kulutuksessa..." PLÄÄH!!!\n[Muokattu 29/5/2003 / Kimmo Vesajoki]

    Aranwe kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Samalla tavallahan noita on uutisoitu joka kesä, oli helle tai pakkanen. Aina pitää muistaa se lähdekritiikki.

    Jake kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No toki, mutta onhan kansantalouden pyörät pidettävä pyörimässä :P. Vastaavasti voisivat aiheuttaa huomattavaa vahinkoa lietsomalla lamanpelkoa kansaan, oishan viimeaikaisten irtisanomisten varjolla hyvä hieman kehitellä teoriaa talouden alamäestä ja suhdanteiden heikkenemisestä. Kansa pistäisi palkkapussin nyörit solmuun ja kohta ihmeteltäisiin että mitenkäs näin huonot ajat koitti. Melkeinpä väittäisin että edellinen lamakausi oli suurelta osin median aiheuttama, jokaisessa uutisvälineessä peloteltiin kansaa tuhlaamasta ja elämään säästeliäästi. Puolueettomia ja riippumattomiahan kotimaiset viestimet eivät ole olleet varmaan ikuna, joten kun "propagandaa" kuitenkin suolletaan, olkoon sitten mieluummin positiivista kuin negatiivista.

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jake kirjoitti 29/5/2003 klo 15:59: ...kun "propagandaa" kuitenkin suolletaan, olkoon sitten mieluummin positiivista kuin negatiivista.


    No joo, mutta ei sillä ole mitään tekemistä uutisten kanssa... suoltaisivat propagandansa vaikka talousuutisissa, jossa moisella kuluttajien-kiihotuksella olisi edes jotain relevanssia!

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kansantalous.... Tämä käsite onkin nyt osoittautumassa vanhanaikaiseksi? Mutta mikäs talous se EUn ja nk. ylikansallisten yritysten kanssa sitten jyllää...?
    No mutta toisaalta elämme muutoksen aikoja. Ja erilaisten markkina-alueiden ja -kulttuurien ja -talouksien rajoilla... Ennenkuin olemme kaikki yhtä ja samaa homogeenista markkinarahvasta, meillä on tuollaisia harmillisia opiskelutehtäviä, kuin sopeutuminen Keski-Eurooppalaiseen alkoholikulttuuriin ja -hinnoitteluun, ja Itä-Eurooppalaiseen cd-plättyjen hinnoitteluun...
    Määrääkö kysyntä tarjonnan vai trjonta kysynnän? Ja väliintulevana muuttujana wanha kunnon määrällinen arvo, raha...!:D:cool::D