Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

The Mars Volta

Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten (77 kommenttia)

The Mars Voltan hartaasti odotettu debyytti De-Loused In The Comatorium saapui eilen Suomenkin levykauppoihin. Bändin johtohahmot ovat siis Omar Rodriguez-Lopez ja Cedric Bixler Zavala, tuttuja edesmenneestä At The Drive-Inista. Haastatteluissa äijät lupailivat progelevyä ja vaikka ajatus tuntuikin oudolta niin totta vieköön progea sieltä tuli! Levy on jonkinlainen teemalevy (“inspired by the life and times of Julio Venegas” – tämä Julio oli itsemurhan tehnyt ystävä). Biisit ovat aika pitkiä, rönsyileviä ja monipuolisia ja se musiikki, mitenkähän tätä nyt kuvailisi…kenties jotain Faith No Moren ja tämän päivän King Crimsonin välimaastosta. Ote on siis moderni (no, kuullaan sitä mellotroniakin viimeisessä biisissä ;) ) ja ehtiväisen rumpalin piiskaamana bändi kaahaa eteenpään hengästyttävällä intensiteetillä. Cedric ei nykyään enää huuda, mutta ATD-I:sta on sentään jäänteenä Omarin kikkailut kitarasoundeilla – mies saa kitarastaan irti mitä erilaisimpia ääniä.

Kyllä on tiukka paketti. Kuulija on ensimmäisellä kerralla ihan pää pyörällä kun ei tiedä mihin bändi seuraavaksi suuntaa – samalla levy vie mukanaan vastustamattomasti. Vahvaa tunnelmaa riittää – nämä kaverit ovat välittäneet jo ATD-I-ajoista asti läpitunkevana sen tunteen, että musiikki ei ole vain jotain kivaa viihdykettä, vaan että levy on tehty, koska sanomisen ja tekemisen pakko on ollut niin valtava.

Jestas sentään. Tämä on tietysti ensihuumaa, mutta levy tuntuisi täyttävän hurjimmatkin odotukset! Tästäkö vuoden progelevy? :o

+/- saldo : 0 |

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olen kuunnellut tätä viime päivät ahkerasti - loistokamaa. Tätä levyä ei kannata ohittaa!

    Tuolta voi kuunella biisin Drunkship of the Lanterns. Ainakin tuo RealAudio -homma toimii.

    http://www.loudside.com/bands/?bandID=291

    Pekka kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kuuntelin tuon biisiin, aika huimaa. Pitää ehdottomasti tutustua koko levyyn.

    Laulajan ääni muistutti pitkään jotain, kunnes tajusin: Diamond Headin Sean Harris!:D

    saigon kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vittu kun tasta maasta ei tunnu loytyvan tota levya. Taytyy tyytya edellleen maksin kuunteluun.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Arvostelu: http://pitchforkmedia.com./record-reviews/m/mars-volta/deloused-in-the-comatorium.shtml

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olipa aika nihkeä arvio…enimmäkseen levy on kuitenkin saanut hyvän vastaanoton. Pari kotimaistakin arviota löytyi:

    http://www.rockmusica.net/rose/index.php?category=2&id=332
    http://www.soundi.fi/arviot_02.html

    Hezzu kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ekaa kertaa pyörimäsä, vaikuttaa lupaavalta, meleko rankkaa, laulajalla persoonallinen ääni :)

    waka/jawaka kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kuuntelen tässä näyte-mp3:ia ja voi suakeli kun alkoi sukat pyöriä jaloissa! Pakko-ostos jos mikä.

    Sanovat vielä, että mp3:t ovat haitaksi levymyynnille... MInä voin ihan suoraan todeta, että en olisi tätä levyä uskaltanut ilman koekuuntelua ostaa.

    Jimi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sanovat vielä, että mp3:t ovat haitaksi levymyynnille... MInä voin ihan suoraan todeta, että en olisi tätä levyä uskaltanut ilman koekuuntelua ostaa.

    Toisaalta uusi Anekdoten taitaa minun kohdalta jäädä kaupan hyllylle juuri mp3:ten takia. :D

    waka/jawaka kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No tuo on kolikon se puoli, jota ei levy-yhtiöiden sedille tarvitse vilauttaa. ;)

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kas, Steven Wilsonkin on löytänyt levyn.

    http://www.porcupinetree.com/history.content.cfm?history=playlists

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Janus kirjoitti 14/7/2003 klo 10:20: Kas, Steven Wilsonkin on löytänyt levyn.

    http://www.porcupinetree.com/history.content.cfm?history=playlists

    Jännä, että toi Abbakin jaksaa aina kummitella tuolla Wilsonin listoilla.

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jännä, että toi Abbakin jaksaa aina kummitella tuolla Wilsonin listoilla.

    No mikä ettei, Visitors on kelpo lätty. :)

    Jimi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jimi kirjoitti 12/7/2003 klo 00:14:Toisaalta uusi Anekdoten taitaa minun kohdalta jäädä kaupan hyllylle juuri mp3:ten takia. :D

    Tai sitten ei... :o

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No miltä se Anekdoten nyt kuulostaa? Ei kai se huono ole...

    Jimi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vastaus siirretty Anekdoten-threadiin.\n[Muokattu 14/7/2003 / Jimi]

    Pekka kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mistäs Janus hommasit tuon Tremulant EP:n? Ja omistatko kenties levyltä lohkottuja singlejä?

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Popparista hommasin, myös Stupido myy. Kolme biisiä ja mittaa vajaa 20 minuuttia. Vähän kallis oli, mutta vaivan arvoinen, hurjaa tykitystä tarjoaa tämäkin. Tämä siis ilmestyi jo 2002. Uuden levyn sinkuista ei ole havaintoa…

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Inertiatic ESP julkaistaan lähiaikoina singlenä. Cd-versiossa on mukana video ja sessioversio Roulette Dares –biisistä. Vinyyliversiossa puolestaan on sessioversio Drunkship of Lanternsista. Jaa-a.

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    11/13/2003 Oslo, Norway - John Dee
    11/14/2003 Stockholm, Sweden - Kägelbanan
    11/15/2003 Malmö, Sweden - KB

    Pahus, eivät tule Helsinkiin. :(

    Stupidossa muuten levy hintaan 12,9.

    http://www.stupido.fi/shop/catalog.php?lang=fin&action=search&keywords=mars+volta\n[Muokattu 3/10/2003 / Janus]

    Pekka kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Janus kirjoitti 5/9/2003 klo 10:13: Inertiatic ESP julkaistaan lähiaikoina singlenä. Cd-versiossa on mukana video ja sessioversio Roulette Dares –biisistä. Vinyyliversiossa puolestaan on sessioversio Drunkship of Lanternsista. Jaa-a.

    Tuon ostinkin 10" rajoitettuna sinisenä vinyylinä!:D Drunkship eroaa jonkun verran studioversiosta, jammailua mukana.

    waka/jawaka kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Mars Volta esiintyy parin viikon päästä perjantaina Tukholman Kagelbananissa. Melkein menee harkinnan alle...

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&uid=UIDCASS70401220752381485&sql=Axy548qpzbtv4

    The Mars Volta julkaisi tuollaisen live-ep:n jokin aika sitten, mutta se oli kait myynnissä vain jenkeissä. Nyt on kuitenkin julkaistu Televators sinkkuna ja siinä pitäisi (?) olla nuo kaikki ep:n biisit. Sinkkukin tosin on vain joku Australian julkaisu, mutta ainakin Miettisen kaupasta sitä saa, 7 euroa on hinta.

    http://www.5r.com

    Pekka kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pitänee kokeilla, näinkö Hakulin Matti saisi tuon hommattua. Siis Levy-Musiikki Lappeenrannassa.

    Pekka kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Miettiseltäkö hommasit Televators sinkulan Janus?

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Miettiseltäkö hommasit Televators sinkulan Janus?

    Jep. Toimitus kesti aika kauan. Tämä sinkku on tosiaan vain Australian markkinoita varten.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mars Volta on kyllä nykypäivän (uusista tulokkaista) progen ykkösnimiä, vaikka bändi itse sanookin että he eivät ole proge-bändi. Itse kiinnostuin bändistä lähinnä At The Drive-In:in takia, (siis kaikkihan nyt tietää että Voltassa on drive-inin laulaja ja kitaristi) ... ja jos ei ole At The Drive-Iniin vielä tutustunut, niin nyt kannattaa. Oma lemppari on Ross Robinsonin tuottama, ja bändin viimeiseksi levyksi jäänyt 'Relationship of Command." Vaya Ep kannattaa myös tsekata, jos löytää.

    waka/jawaka kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mars Voltan kakkosalbumi on työn alla, yllätys yllätys. "Frances the Mute" tulee huhujen mukaan ilmestymään loppusyksystä tai vasta vuoden 2005 alussa.

    Uudella levyllä tulee ilmeisesti olemaan viisi biisiä, joista yhdellä on mittaa puoli tuntia. Lattarilegenda Larry Harlow soittaa levyllä pianoa.

    EsaJii kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyl tää oli piinallista musiikkia. Kaverit tarttis kai ADD lääkettä, rauhottuisivat.

    Kcrimso kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tai ehkä sinä tarttet piristäviä? :wink:

    EsaJii kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Piristäviä aina tarttee, mutta ei ole siitä kysynys. Minun 70-luvulla kehittyneeseen musiikkikorvaan tässä ei ole oikein mitään, vaikka soittotaitoa on.

    Kcrimso kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Aika 70-lukulaistahan tuo Mars Voltan musiikki kuitenkin on.

    waka/jawaka kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Inertiatic.com kertoileepi seuraavaa:

    "November 30, 2004 - Alright, we finally scooped out some concrete details on Frances the Mute, set to be released march 22:
    All the players are the same as have toured for a year now. However, the album will also include a great number of guest performers, including Larry Harlow as previously reported. It was produced by Omar, mixed by Rich Costey, and recorded in Australia, Los Angeles, Puerto Rico and New York.
    Storm Thorgerson is doing the artwork again, and the lyrics will be included in the package this time. The songs are both in english and spanish. The Widow will be the single, and it will have a video. A very early version of The Widow was played at the Wiltern shows.

    The 77 minutes of music will be seamless all the way through. The tracklist looks like this:

    FRANCES THE MUTE:

    CYGNUS....VISMUND CYGNUS
    A. SARCOPHAGI
    B. UMBILICAL SYLLABLES
    C. FACILIS DESCENUS AVERNI
    D. CON SAFO

    THE WIDOW

    L' VIA L' VIAQUEZ

    MIRANDA THAT GHOST JUST ISN'T HOLY ANYMORE
    A. VADE MECUM
    B. POUR ANOTHER ICEPICK
    C. PISACIS (PHRA-MEN-MA)
    D. CON SAFO

    CASSANDRA GEMINI
    A. TARANTISM
    B. PLANT A NAIL IN THE NAVEL STREAM
    C. FAMINEPULSE
    D. MULTIPLE SPOUSE WOUNDS
    E. SARCOPHAGI"

    Samasta lähteestä selviää myös, että Frances the Mute leviää jo pitkin verkkoa heikkolaatuisena piraattiversiona. Niinpä tietenkin...

    Lerxst kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nyt kyllä kajahti tämä orkesteri meikäläisellekin ja kunnolla - ja "De-Loused..." meni juuri tilaukseen! Otti se vähän aikaa sisäistää tätä orkesteria, mutta ajankohta oli nyt siis sopiva! Käytin tilaisuutta hyväkseni ja ostin samalla KC:n The Power to Believen... 8)

    Taitaapi olla niin, että meikäläinenkin liittyy tuon uuden levyn innokkaiden odottajien joukkoon!

    Todellakin - yhtye kuulostaa erittäin tuoreelta ja soundi & sävellykset vaikuttavat olevan hyvin omaperäisiä ja omalta kuulostavia olematta silti liian outoja tai ylisoitettuja. Laulaja on tunnistettavan karismaattinen, ja ylärekisteristä tuolla tavalla laulaminen ei kuulosta paatuneen R**h-fanin korviin lainkaan pahalta, päinvastoin... Ei tuo levyn anti nyt kovin 70-lukulaiselta kuulostanut minun mielestäni ainakaan, mutta sen lasken lähinnä plussaksi näin 2000-luvulla... :)

    Tästä pääseekin aasinsillalla toiseen topiikkiin...

    Kcrimso kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jonkinmoinen ennakko-arvostelu Frances The Mutesta:
    http://www.playlouder.com/news/+marsvoltaplaybac/

    Kcrimso kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Frances The Mutelle 2/10 pistettä Pitchforkissa:

    http://www.pitchforkmedia.com/record-reviews/m/mars-volta/frances-the-mute.shtml

    CosmicJazz kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jaa-a, minulle Frances the Mute tuntui heti paremmalta levyltä kuin De-loused in the Comatorium. Se viimeinen biisi on kai kyllä liian pitkä, mutta muuten levyllä on tosi mielenkiintoista musiikkia. Kivasti vaihteluakin. De-lousedilla vain "Inertiatic Esp" on kestohelmi minulle.

    No, minä en varmaan missään vaiheessa ole "oikeasti tajunnut" Mars Voltaa...

    Janus kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Itse olen tyytyväinen uuteen levyyn, vaikka ei taida ihan debyytin tasolle yltää. Suhinoita olisi tosiaan voinut ehkä hieman tiivistää. Uusia juttuja mm. saksofonin ja orkesterin käyttö. Rauhallisempi kokonaisuus.

    kissamies kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mars Voltan tulevasta levystä hieman tietoa

    Nimi: Amputechture

    Biisilista:

    1. VICARIOUS ATONEMENT
    2. TETRAGRAMMATON
    3. VERMICIDE
    4. MECCAMPUTECHTURE
    5. ASILOS MAGDALENA
    6. VISCERA EYES
    7. DAY OF THE BAPHOMETS
    8. EL CIERVO VULNERADO

    Julkaisu: Joskus elokuussa

    Lähde: http://www.progarchives.com/forum/forum_posts.asp?TID=25043&FID=19

    Lerxst kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Toivottavasti vaihtavat kurssia. Itse olen ajan kuluessa ainakin etääntynyt niin paljon Francesin kohelluksesta, etten pysty sen kuuntelemisesta nauttimaan.

    Hezzu kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Enempi se eka levy kohellusta oli ku Frances.

    Lerxst kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Enempi se eka levy kohellusta oli ku Frances.

    Siinä tapauksessa Frances on suhellusta (=suhinaa+kohellusta) :lol:

    Kcrimso kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En jaksanut lukea kokonaan mutta ehkä joku saa jotain hupia irti tästä:

    http://www.somethingawful.com/index.php?a=4023

    Lerxst kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En jaksanut lukea kokonaan mutta ehkä joku saa jotain hupia irti tästä:

    http://www.somethingawful.com/index.php?a=4023

    Jaa, täytyy lähestyä tuota levyä tosi varoen. Jos jatkavat FTM:n linjalla tai siitä pahemmalla perversiolla, jätän kyllä väliin... :shock:

    AcidMothersBadenbaden kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En jaksanut lukea kokonaan mutta ehkä joku saa jotain hupia irti tästä:

    http://www.somethingawful.com/index.php?a=4023

    Jaa, täytyy lähestyä tuota levyä tosi varoen. Jos jatkavat FTM:n linjalla tai siitä pahemmalla perversiolla, jätän kyllä väliin... :shock:

    Juu ehkä tuo Marillion on ihan tarpeeksi sun tajunnalle.

    PeeHoo kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Juu ehkä tuo Marillion on ihan tarpeeksi sun tajunnalle.

    Jee, kuuntelukilpailut pydeen! Kenen tajunta kestää eniten? :P

    Lerxst kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    [quote]En jaksanut lukea kokonaan mutta ehkä joku saa jotain hupia irti tästä:

    http://www.somethingawful.com/index.php?a=4023

    Jaa, täytyy lähestyä tuota levyä tosi varoen. Jos jatkavat FTM:n linjalla tai siitä pahemmalla perversiolla, jätän kyllä väliin... :shock:[/quote]

    Juu ehkä tuo Marillion on ihan tarpeeksi sun tajunnalle.

    Voi kun osui siellä nyt arkaan paikkaan. Minkäs mää sille voin, että De-Loused oli hyvä, mutta FTM itsetarkoituksellista sekamelskaa. Crimson, Gong ja muut pesevät kyllä tällaisen wannabe-piiputtelun mennen tullen, sori vaan 8)

    Hezzu kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Aigas hyväldä guulosdaa dää uus, melko psykeä. Pitäis varmaan se livelevykin hommata...

    Hezzu kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Liekkö bändin paras tää Amputechture?

    Leppari kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Saattaapi olla, ainakin minä tykkään.

    pinulk kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ainakin tämä levy on alusta loppuun täyttä asiaa eikä mitään 20 minuutin sekoiluja. Kyllä se De-Loused on mielestäni parempi. Hirveän hyvä tämä uusi kuitenkin on, vuoden parhaimmistoa.

    Lerxst kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ainakin tämä levy on alusta loppuun täyttä asiaa eikä mitään 20 minuutin sekoiluja. Kyllä se De-Loused on mielestäni parempi. Hirveän hyvä tämä uusi kuitenkin on, vuoden parhaimmistoa.

    No sittenhän tuota voisi varovasti kuunnella... Mä en myöskään voinut käsittää/kestää niitä viiden minuutin suhinoita tai päätöntä "jamia" jota edellisessä oli. Puolet levystä oli tosi syvältä prseestä.

    Hezzu kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mites kun.... Cassandra Geminnisä on kannen mukaan 5 osaa (A - E), mutta cd-soittimen mukaan niitä on 8.... niin miten nuo pitäisi nimetä kun rippaan levyn tietokoneelle? Wikipedian ohjeistus Cassandra Geminni I-VIII tuntuu huijaukselta.

    Eli mitä osaa mikin tracki edustaa? Onko esim. kappaleet 5-6 osaa A, kappaleet 6-7 osaa B, 7-8 osaa C, 9 osa D ja 10 osa E ???? Toisaalta tuntuu että osat 5-7 vois olla samaa ja 8-10 samaa, mutta sitte ei osaset täsmää... Jelpatkaa!

    Astro kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onkohan tuolla niin kauheasti väliä?;)

    Etkö voi vain nimetä A, B, C, D,...

    Hezzu kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eihän se nyt käy päinsä olleskaan.

    Lerxst kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mä olen menettäny uskoni koko bändiin kahden viimeisen levyn perusteella. Ihan paskaa kamaa. EP ja eka levy on hyviä.

    Hezzu kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Amazonissa on nimetty näin:

    5. Cassandra Geminni: A. Tarantism
    6. Cassandra Geminni: B. Plant A Nail In The Navel Stream
    7. Cassandra Geminni: C. Faminepulse
    8. Cassandra Geminni: D. Multiple Spouse Wounds
    9. Untitled
    10. Cassandra Geminni: E. Sarcophagi
    11. Cassandra Geminni: E. Sarcophagi
    12. Cygnus...Vismund Cygnus: A. Sarcophagi

    Saako tämä systeemi kannatusta?

    Lerxst kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Samapa tuo, paska biisi joka tapauksessa... :wink:

    Hezzu kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Blaa blaa.

    DrethegenjeshKing kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olen muistaakseni miettinyt samaa asiaa muinoin ihan huvikseni, mutta en muista tulinko mihinkään tulokseen. Eli en kannata tuota systeemiä ainakaan vielä.

    Ihan höpö-höpö-juttuja Lerxstiltä. Amputechturehan on varsion mainio levy, eikä Franceskaan huono ole, vaikka vähän tyhjäkäyntiä sisältääkin.

    EberkJuho kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mä olen menettäny uskoni koko bändiin kahden viimeisen levyn perusteella. Ihan paskaa kamaa. EP ja eka levy on hyviä.

    Kompit. Jostain syystä ostin silti tokan ja kolmannen levyn...

    Kcrimso kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mites kun.... Cassandra Geminnisä on kannen mukaan 5 osaa (A - E), mutta cd-soittimen mukaan niitä on 8.... niin miten nuo pitäisi nimetä kun rippaan levyn tietokoneelle? Wikipedian ohjeistus Cassandra Geminni I-VIII tuntuu huijaukselta.

    Eli mitä osaa mikin tracki edustaa? Onko esim. kappaleet 5-6 osaa A, kappaleet 6-7 osaa B, 7-8 osaa C, 9 osa D ja 10 osa E ???? Toisaalta tuntuu että osat 5-7 vois olla samaa ja 8-10 samaa, mutta sitte ei osaset täsmää... Jelpatkaa!

    Miksei sun soitto-ohjelma hae suoraan netistä biisien nimiä?

    Mullakin on mennyt kyllä usko Mars Voltaan. Levy levyltä laatu heikentynyt. Saattaa jäädä seuraava ostamatta.

    Hezzu kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Se hakee, mut se ehotti just tuota mitä Wikipediakin, ei hyvä.

    JiiPee kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Komppaan Lörssiä ja Kcrimsoa: Eka levy on hyvä, kaksi seuraavaa täyttä paskaa... suorastaan häiritsevää meteliä.

    Kcrimso kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Komppaan Lörssiä ja Kcrimsoa: Eka levy on hyvä, kaksi seuraavaa täyttä paskaa.

    No en mä ihan noin jyrkästi niitä tuomitsisi. :D

    Lerxst kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olen muistaakseni miettinyt samaa asiaa muinoin ihan huvikseni, mutta en muista tulinko mihinkään tulokseen. Eli en kannata tuota systeemiä ainakaan vielä.

    Ihan höpö-höpö-juttuja Lerxstiltä. Amputechturehan on varsion mainio levy, eikä Franceskaan huono ole, vaikka vähän tyhjäkäyntiä sisältääkin.

    Zappa teki häiriömusaa paljon paremmin, ja groovea tuosta sekamelskasta on vaikea löytää sitäkään. Ja laulu yhtä käsittämätöntä kakofoniaa. Yäk.

    Lisään vielä että näkemäni Tukholman keikka Frances the muten kiertueella oli myös aika paska.

    Prodigal kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Plaah. Friikit, faaraot ja keisarit ei tajua mitään. Toka levy on kyllä paska, mutta uusin sen sijaan erittäin hyvä. Kovaa kamaa, kovaa kamaa..

    jani kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Itse olen täysiveroinen Volta fani mutta kyllä sieppaa kahdelle viimeisemmälle levylle laitetut humina / hiljaisuus kohdat jotka kestää...ja kestää..ja..kestää. En näelle niille mitään funktiota, en edes ns. "tyyntä myskyn edellä" -vaikutusta. Itse diggailen myös ekaa levyä eniten mutta lämpenen myös hyvin uusimmile levyille

    JiiPee kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo, nuo huminakohdat minuakin eniten vituttavat... ja ehkä jopa sumentavat kykyäni arvioida noita levyjä objektiivisesti. Laitanpa Amputechturen uuteen kuunteluun heti kun muistan... jos se ei muistini vastaisesti olisikaan niin surkea kuin Mute.

    retrou kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Uutta levyä pukkaamassa
    http://rateyourmusic.com/release/album/the_mars_volta/the_bedlam_in_goliath/

    Joo, nuo huminakohdat minuakin eniten vituttavat... ja ehkä jopa sumentavat kykyäni arvioida noita levyjä objektiivisesti.

    Minua vituttaisi varmaan eniten läjään kompressointi. :?

    Fastro kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    EI OO PROGEE

    Janus kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Uutta levyä pukkaamassa
    http://rateyourmusic.com/release/album/the_mars_volta/the_bedlam_in_goliath/

    Joo, nuo huminakohdat minuakin eniten vituttavat... ja ehkä jopa sumentavat kykyäni arvioida noita levyjä objektiivisesti.

    Minua vituttaisi varmaan eniten läjään kompressointi. :?

    Eiköhän masteroinnista vastaa jälleen kerran Vlado Meller, jonka kädenjälkeä ovat myös Vapor Trails ja Californication.

    Janus kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mikäs on kun ei mielipiteitä uudesta levystä kuulu? Itse en ole vielä ehtinyt ostoksille. Rumpali on kuulemma vaihtunut...

    JiiPee kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kolme kertaa olen kai kuunnellut. Ei ole vielä oikein "avautunut". Täytyy kuunnella lisää, ennenkuin voi antaa lopullista tuomiota.

    Hezzu kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Asian vierestä: Tuli vastaan tämmönen bändi ku The Fall Of Troy. Kuulostaa ihan Mars Voltalta, paitsi että laulaja karjuu thrash-tyylillä suurimman osan ajasta. Jännää.

    MissLemon kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kolme kertaa olen kai kuunnellut. Ei ole vielä oikein "avautunut". Täytyy kuunnella lisää, ennenkuin voi antaa lopullista tuomiota.

    Sano nyt edes jotain!!

    EsaJii kirjoitti noin 12 vuotta sitten+/- saldo : 0
    On sitten viime aikoina kelattu läpi jonkunlaista metallia ja sitten tätä kaikkea muuta. Ei edes Circle oikeen kolahtanut. Mutta tää uusin Mars Volta tuntuu aika hyvältä kaikkeen muuhun uuteen verrattuna. Kenties hankin. Oliskohan taas jotain vaihtaa levykauppaan?

    CD myynti aika paljon romahti laman aikana. Isoista ketjusta vain Wal Mart, Target...pienellä valikoimalla, ja Best Buy ovat enää merkittäviä kauppoja joihin voi mennä shoppailemaan oikeesti. Kuten teillä esim Prismaan ja Anttilaan.

    dracid kirjoitti noin 12 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mutta tää uusin Mars Volta tuntuu aika hyvältä kaikkeen muuhun uuteen verrattuna. Kenties hankin.

    Kyllä se kannattaa hankkia. Vähemmän adhd kuin edellinen ja pituuttakin "vain" 50 minsaa. Eniten on soinut Pink Floydin ohella tänä kesänä...