Dylan kokemuksia
EsaJii kirjoitti noin 21 vuotta sitten (84 kommenttia)
Oma kokemukseni oli positiivinen. Mitään jutustelua ei ollut. Lainaan itseäni muualta. Voitte kertoa omia kokemuksia.
I've seen one solo artist numerous times, and he gives much the same performance, though he had an alcohol problem for a short while. The trouble is his rambling monologs and talk between songs is hard to follow. You can make sense if you have been a fan for years, newcomers just think "get to the song".
Dylan I saw in the late 70s and it was a perfect set with perfect sound in a hockey arena type place. He spoke barely a word here and there.
Musicians come to realize the role of the fans and audience eventually, no matter how big their ego is. I can see Dylan enjoying his shows to some extent. He probably could not relate to an individual fan, but as a whole, he may find audiences receptive, and hook on to that feel if it is there.
\n
[Muokattu 21/8/2003 / EsaJii]
I've seen one solo artist numerous times, and he gives much the same performance, though he had an alcohol problem for a short while. The trouble is his rambling monologs and talk between songs is hard to follow. You can make sense if you have been a fan for years, newcomers just think "get to the song".
Dylan I saw in the late 70s and it was a perfect set with perfect sound in a hockey arena type place. He spoke barely a word here and there.
Musicians come to realize the role of the fans and audience eventually, no matter how big their ego is. I can see Dylan enjoying his shows to some extent. He probably could not relate to an individual fan, but as a whole, he may find audiences receptive, and hook on to that feel if it is there.
\n
[Muokattu 21/8/2003 / EsaJii]
+/- saldo : 0 | Tweet
Ei ole kokemuksia, vielä ainakaan. Ainakin joku 80-luvun vierailu Suomessa jakoi mielipiteet. Dylan aloittaa kiertueen Helsingistä 9. lokakuuta.
Mulla on pääasiassa huonoja kokemuksia Dylanista. Joskus 80-luvun puolivälissä meidän HC-bändin kitaristi lainasi multa Live At Budokain lyriikkaliitteen ja se rupesi ythäkkiä tekemään akustisia balledeja ja osti pyöreät silmälasit. Sitten se kävi kesälomilla Amsterdamissa. Siitä tuli ekonomi ja musta ei tullut mitään. Dylanin vika.
Dylan on ihan hyvä, mutta minulle tulee siitä aina krapula.
Ainoa Dylan-levy, jonka olen koskaan omistanut, on Desire, ja senkin ostin aikoinaan vain Hurricane-biisin ja viulisti Scarlett Riveran takia. Dylan tekee hyviä biisejä, mutta toiset tekevät niistä miellyttävämpää kuunneltavaa.
On merkkejä että Dylan on alkanut kokea yleisön ja tilanteen positiivisena silloin tällöin, mutta monet konserteissa käyneet kertivat tämän kuin paenneen pois konsertin lopussa.
Ainoa Dylan-levy, jonka olen koskaan omistanut, on Desire.
Se onkin mainio levy, en muuta Dylania ainakaan itse kaipaa.
Oho! Makuasioistahan kantsii aina riidellä, eihän toisten huonoon makuun ja typeriin uskomuksiin muuten voi vaikuttaa!
Dylan. Albumit Bringing it all back home, Highway 61 revisited, Blonde on blonde ja live 1966 kuuluvat yleissivistykseen rockissa. Nämä levyt kertovat yksityiskohtaisesti, miten ja mistä esmes proge sai alkunsa; Näissä äly tuli näkyville ja kuuluville rockissa.
Alottakaa asian tarkastaminen Highway 61:sta. Jos vaikka toimisi....
Dixit.:cool:
Miksi pitäisi selvittää mistä proge sai alkunsa kun voi suoraan kuunnella sitä ihteään? :D
Senkusta vaan olla möllötettään ja KUUNELLAAN HYVIÄ LEVYJÄ! Joo, kannatan: Highway 61 on yks parhaita. IMHO
Pitääkö Dylania kumartaa, kuten Eput lauloivat?:D
Minä kanssa allekirjoitan nuo tikka-rin peräänkuuluttamat Dylanit
ja sitten vielä monta muuta päälle. Desirekin on toki oiva levy myös. Yleissivistystähän ne. Dylan kyllä irvisteli pahan näköisesti yleisölle, kun olin häntä eturivissä tsekkaamassa :cool:
Itselle tärkeimpiä Dylan-levyjä vuosien varrelta ovat olleet The Freewheelin Bob Dylan, Bringing It All Back Home, Highway 61 Revisited, Blonde On Blonde, Desire ja Oh Mercy. Varsin mainioita nuo pari uusintakin.
Love and Theftia en ole kuullut, mutta Time Out Of Mind on oikein
kelvollinen albumi. Ja totuushan on, että Dylania kannattaa kuunnella vaikkei tykkäiskään:D
didja kirjoitti 4/9/2003 klo 11:16: Ja totuushan on, että Dylania kannattaa kuunnella vaikkei tykkäiskään:D
Miksi?
Siitä voi oppia jotain uutta.
Itse kuuntelen usein Dylanin " John Wesley Harding"-
pitkäsoittoa. On vuodelta -68.
Ei siitä proge ala, eikä se siihen pääty, mutta on melko
mukavaa kanrimeininkiä.
All along the watchtower, Dear lanlord, I´ll be your baby
tonight ynnä muut kipaleet on ihan parasta Dylania.
Amerikkalainen kun on, tuon lajin musiikki taipuu
paremmin kuin asiaan myöhemmin heränneiltä eurooppalaisilta... sanoo Siirakki:P
didja kirjoitti 4/9/2003 klo 11:28: Siitä voi oppia jotain uutta.
Niinpä - itse ainakin olen erittäin kiinnostunut kuuntelemaan musikkia joka ei heti avaudu omalle ymmärrykselle tai aikaisemmin omaksutulle musiikkimaulle. Hemmetin tylsäksi tämä musiikkiharrastus menee, jos on sitä mieltä että pari Genesiksen ja Yesin levyä on hyviä. Ja tuo lause ei ollut tarkoitettu piikiksi ketään henkilöä kohtaan. Itsekkin ajattelin 5 vuotta sitten että kaikki mielenkiintoinen musiikki on tehty vuosina 70-72.
Aikaa on kuitenkin niin rajallisesti, että mieluummin kuuntelen musiikkia joka kuulostaa mielestäni hyvältä. Uusia hyviäkin bändejä tulee vastaan koko ajan joten enpä kyllä todellakaan ala helvetin kuivaa Bob Dylania kuuntelemaan vain koska niin "pitäisi" tehdä.
Kcrimso kirjoitti 4/9/2003 klo 12:33: Aikaa on kuitenkin niin rajallisesti, että mieluummin kuuntelen musiikkia joka kuulostaa mielestäni hyvältä. Uusia hyviäkin bändejä tulee vastaan koko ajan joten enpä kyllä todellakaan ala helvetin kuivaa Bob Dylania kuuntelemaan vain koska niin "pitäisi" tehdä.
Kenties voisit käyttää sitä Steve Howen Dylan-levyä gatewayna. :D
Janus kirjoitti 4/9/2003 klo
Kenties voisit käyttää sitä Steve Howen Dylan-levyä gatewayna. :D
Kenties voisit käyttää sitä Steve Howen Dylan-levyä gatewayna. :D
Kyllä sitäkin on testattu. :D
\n
[Muokattu 4/9/2003 / Kcrimso]
No tietenkään mitään ei "pidä kuunnella" laajentaakseen omaa perspektiiviä. Siinähän vaan otetettaisiin valmiiksi annettuna jonkin ulkopuolisen luutuneet käsitykset siitä mikä on kuuntelemisen arvoista. Omasta mielestä Dylan EI ole kuuntelemisen arvoista. Rasittava narisia.
Nyyh, mulle tulee tippa silmään kun Bob -setää haukutaan...
Onneksi tuo kuivuus on kuulijan korvassa:D
Bob Dylan; huono laulaja ja huono kitaristi. Jotain hyviä biisejä, mutta niistäkin muiden cover versiot parempia. Jos ajatellaan singer-sonwritereitä niin esim. Van Morrisonin tuotanto mielestäni selkeesti parempaa. Tuntuu että Dylanin arvostus ym. perustuu muuhun kun musiikkiin. Varmaan jokaisen runoilija-rentun oppi-isä, olettaisin.
Dylanin ääni ei ole ehkä miellyttävimmästä päästä, mutta tulkitsijana mies pesee mennen tullen lähes kenet tahansa. Kitaristina parempi kuin Elvis.
Ehkä tää on 70lukulaisuutta, mutta kyllä mä jaksan niitä biisejä kuunnella. Lisäksi suosikeissani on kestävyyttä, voin kuunnella satoja kertoja kyllästymättä, noin tusina biisiä Dylanin kohdalla. Esim. Van Halenin kohdalla sama on vain kolmella biisillä. Beatlesillä on myös kymmeniä joita jaksan kunnella nyt 30 vuotta ekan kerran jälkeen.
Niin, jos tuohon nyt vielä persoonallista (?) mielipidettään änkeäisi, niin kuuntelinpa pari päivää sitten valittuja otteita Beatles-antologioista 2 ja 3 ja mielessä kävi, että tässähän sitä ihan oikeesti kuulee, kun proge syntyy... Ja yksi rakennusaines tuohon syntyyn oli just Dylan -65&66.... dixit!
Sami kirjoitti 14/12/2003 klo 14:07: Bob Dylan; huono laulaja ja huono kitaristi. Jotain hyviä biisejä, mutta niistäkin muiden cover versiot parempia. Jos ajatellaan singer-sonwritereitä niin esim. Van Morrisonin tuotanto mielestäni selkeesti parempaa. Tuntuu että Dylanin arvostus ym. perustuu muuhun kun musiikkiin. Varmaan jokaisen runoilija-rentun oppi-isä, olettaisin.
Niin, eihän Dylan ole perinteisessä mielessä hyvä laulaja, mutta se ei haittaa. Olennainen välittyy. Dylanin arvostus? Miehen merkitystä ei voi kiistää, vaikka musasta ei pitäisikään. Dylania ja Morrisonia nyt on turha lähteä vertailemaan, mutta jos pitäisi valita niin Dylan. Morrisonin tuotanto on huomattavasti tasaisempaa, mutta toisaalta hänellä on turhan paljon hieman tylsiä “ihan kiva” -levyjä. Viime vuosina Dylan on ollut paremmassa vedossa.
mennään Dylania palovmaan kontakti. hän on jotain suurta ja ihmeellistä.
YrjöAlkio kirjoitti 15/12/2003 klo 16:12: mennään Dylania palovmaan kontakti.
Mita sina sanoa?
Janus kirjoitti 15/12/2003 klo 09:27:Dylania ja Morrisonia nyt on turha lähteä vertailemaan, mutta jos pitäisi valita niin Dylan.
Eiköhän tämä foorumi elä turhista vertailuista... Morrison on oikea mystikko, Dylan enempi protestilaulaja, vaikka tekikin Savedin kaltaisia levyjä. Itse valitsen Van Morrisonin.
Kyllä Dylanin laulut soivat hienoiten suomalaisen "Nuuskamuikkusen" tulkitsemina.
Kannattaa hommata tämä tahattoman komiikan julkaisu
jollei sitä jo ole. Alla pari esimerkkiä:
Mr. Tambourine Man = Setä pelimanni
"Hei setä pelimanni soita pikkuisen, kun olen väsynyt
enkä tiedä minne menisin..."
Like a rolling stone = Olet yksin taas
"Oli sulla ennen hienot vaatteet niin ja pummile lantin annoit vaan
eikö niin? Kaikki sano, hei varo - vielä kerran sä putoat..."
Dylanin "Knockin' on heaven's door" on muuten aika suora plagiaatti Neil youngin "Helpless"-kipaleesta. Yllättäen molemmat piisit vielä lähtevät samasta sävellajista, joten kyllä se Dylankin ton kopioinnin taitaa...
Kcrimso kirjoitti 15/12/2003 klo 16:46:
Mita sina sanoa?
YrjöAlkio kirjoitti 15/12/2003 klo 16:12: mennään Dylania palovmaan kontakti.
Mita sina sanoa?
anteeksi oon puuttuminen
minä vain kiihdyin pikkuisen.
Ehkä tämä nyt ei ole niin tärkeä asia, mutta en minä viekään ymmärrä tuota "kontakti"-sanan merkitystä tuossa lauseessa....
HUUMEAINEIDEN VAIKUTUKSEN ALAISENA KIRJOITTAMINEN EI OLE TOIVOTTAVAA.
Saved on kyllä nolo. Toisaalta kaiuttimet saattavat punastua myös soitettasessa Morrisonin 80-luvun alun levyjä.
Janus kirjoitti 16/12/2003 klo 09:15: Saved on kyllä nolo. Toisaalta kaiuttimet saattavat punastua myös soitettasessa Morrisonin 80-luvun alun levyjä.
Totta, "Inarticulate Speech of the Heart" on pohja noteeraus. Lisäksi "Live at the Grand Opera House Belfast" on jotenkin mitätön verrattuna "It's Too Late Stop Now" tai "A Night In San Francisco" tallenteisiin.
Kaikenkaikkiaan näistä myöhäisemmistä levyistä voimme tylysti vetää sellaisen johtopäätöksen, että kyl se Jim Morrison sittenkin veti pisimmän korren, jäi myöhäisempi paska levyttämättä......:cool:
k.p.tikka-ri kirjoitti 16/12/2003 klo 15:53: Kaikenkaikkiaan näistä myöhäisemmistä levyistä voimme tylysti vetää sellaisen johtopäätöksen, että kyl se Jim Morrison sittenkin veti pisimmän korren, jäi myöhäisempi paska levyttämättä......:cool:
Niin, kunnes ex-ovet keksivät julkaista levyn An American Prayer. :D No ei sentään, onhan Van the Man onnistunut aika ajoin myöhemminkin: No Guru, Enlightenment, Hymns to the Silence
Kcrimso kirjoitti 16/12/2003 klo 08:13: Ehkä tämä nyt ei ole niin tärkeä asia, mutta en minä viekään ymmärrä tuota "kontakti"-sanan merkitystä tuossa lauseessa....
minulla on harvinaisen huonot KONTAKTI(=paska yhteys, en löydä mitään kivaa, käteni hapuilevat, aivo toiminta on vilkas, kontakti kosketus, yhteys; yhteyshenkilö; (fysiikassa:) sähköä johtava kosketus; (geologiassa:) kahden erilaisen kivilajin kosketuspinta ) Dylanin(=en tunne Dylania) esittämään musiikkiin. en koe dylania hyväksi muusikoksi, vaikka on tehnyt musiikin historiaan kovia hittejä.
väriaineet huumaavat
Aika ihme 'kontakti'- häiriöitä tällä palstalla. Jim ja Van Morrison on esiintynytkin joskus yhdessä, ja siihen kun vielä lykkää Dylanin niin kaikki sankarit on koolla. En ymmärrä American Prayerin haukkumista, sillä se on Jimbon parasta matskua, ja muutkin Doorsit vetää aika loistavaa taustaa joka täyttää runot miltei täydellisesti. Täytyy kyllä myöntää et American Prayer on torso, mut olemassa oleva tynkäpakettikin kolahtaa mielettömällä tavalla. Jimbo pesee Van Morrisonin ja Dylanin mennen tullen, vaikka herrat ovatkin tehneet loistavia lättyjä kuten Moondance ja Blonde on Blonde. Jimbo on täysin eri maailmaa edustavana saanut ainakin tämän kirjoittajan vangittua. Ketä Jim sattuu kiinnostamaan, niin hommatkaa haastattelulevy Ultimate Spoken Words. Siinä on Far out-filosofia huipussaan!
Mä osaan American Prayerin ulkoa, kun isosisko kuunteli sitä kokopäivätoimisesti kun olin noin 10-vuotias. Minusta se on kyllä ihan vakuuttava pläjäys, ei ollenkaan huono.
Huhun mukaan Dylan olisi meille tulossa, mutta se on aika vaikea saada lippuja, jotain 500 mahtuu klubiin.
Kerran nähty Mr. Dylan, mutta vaimo ei ole nähnyt..
Dylanista leffa:
http://www.nme.com/news/107494.htm
Dylan dokumentti, Scorsesen 3-4 tuntinen, on melko hyvä. Hyvä kuvaus 60 luvun eräästä lohkosta.
En ostanut, otin telkkarista nauhalle.
Oottelen edelleen, että ne julkasee joskus Dylanin 65-66 vuosien konserteista kunnon dokkarin...
Ihme markkinointi-idea tuo, että odotetaan, että suuri osa faneista/potenttiaalisista ostajista on jo siirtynyt lykkäämään koiranputkea, ennenkuin arkistoja raotellaan & niin kovaa kamaa päästetään myyntiin...
Aika kiva oli tuo No Direction Home. Häkellyttävää matskua se kun yleisö buuasi Dylanin sähköiselle setille. Rokki on vakava asia...
Kattelin ekaa jaksoa Dylan -dokkarista telkusta. Käsitykseni äijästä vahvistui: tylsää kamaa, ei innosta yhtään. Varmaan muutama hyvä biisi toki löytyy, mutta silti aivan yliarvostettu ukkeli.
Jäi tsekkaamatta dokkari. Mutta sen saanee jostain myöhemminkin käsiinsä. Mutta mä en ymmärrä edelleenkään tätä tylsäksi haukkumista... Yliarvostettu? Ehkä, en minäkään sitä palvomista ymmärrä. Mutta tosiasia on, että äijältä löytyy parikymmentä erittäin hyvää albumia, osa täyden kympin mestariteoksia. Eikä miehen merkitystä jälkeensä tulleille muusikoille edelleenkään voi kukaan kiistää. Jengi kuuntelee jotain epämääräistä suhinaa ihan mielissään ja haukkuu mestarillista biisien kirjoittajaa ja rock-musiikin uudistajaa tylsäksi...voi,voi...
Joo, tylsää musiikkia, mutta dokkari oli erittäin mielenkiintoinen ja hyvin tehty. Koskas se toinen osa muuten tulee?
Joo, tylsää musiikkia, mutta dokkari oli erittäin mielenkiintoinen ja hyvin tehty. Koskas se toinen osa muuten tulee?
Eilen.
Joo, tylsää musiikkia, mutta dokkari oli erittäin mielenkiintoinen ja hyvin tehty. Koskas se toinen osa muuten tulee?
Eilen.
No kiva.
Meikäläisellä on nyt projektina Dylan. Elämäkerta on luvussa ja viimepäivinä on ollut kuuntelussa mm. Desire, Freewheelin' Bob Dylan, Blonde On Blonde ja Blood On The Tracks.
Oon nyt vasta näitten dokkarien ja elämäkertojen myötä jaksanut syventyä äijään paremmin ja päässyt tuosta tylsää musaa -asenteesta eroon.
Parasta oli siis 65-66-levyt (Bringing it all back home, Highway 61 revisited, Blonde on blonde & Live 1966). Sit kantsii tsekata ne warhaisemmat levyt, ekaa ehkä lukuunottamatta.
Minulla on aika heikosti Dylan hallussa, lukuunottamatta tuota kuusikymmentäluvun tuotantoa. Se taas on hieman osastoa hyvä on todella hyvää, mutta huono vastaavasti myös todella huonoa.
Näin keikan Pori Jazzeissa? joskus kymmenen vuotta sitten, ja se oli aika hyvä keikka, olosuhteista huolimatta.
Dylania ymmärtääkseen auttaisi varmaan jos olisi itse kokenut 60-luvun ameriikanmeiningin. Tuo dokkari oli tosi kiinnostava, mutta ei Dylanin itsensä takia vaan ajankuvana. Varmaan aika kultaa muistot (itse olin tuolloin liian pieni ymmärtääkseni), mutta varmaan siinä jotain perää on jos kaikki hokevat että silloin meno oli jotenkin "viattomampaa". Kuten joku (en muista kuka)siinä Dylan -dokkarissa totesi : "Silloin kysyttiin aina ensin onko tyypillä jotain sanottavaa eikä paljonko se tienaa.
Jaa-a. Tuosta tuleekin mieleen kehitellä ajatusta "Mitäs kuuluu 60-luvun rock-kulttuurin tutkintovaatimuksiin, osa Amerikka"?
Kerouac, Ginsberg, Chicagon blues, American Graffiti... Vietnam, Folk, Beatles, Dylan, Grumb, Länsi-rannikko... jatkakaa muut, en jaksa.
Pitääkö paikkansa että Dylan oli jonkin aikaa Hasidi-lahkon jäsen - jos nyt lahko on oikea sana, se on eräs juutalaisuuden mystiikkaan taipuvainen haara.
Jaa-a. Tuosta tuleekin mieleen kehitellä ajatusta "Mitäs kuuluu 60-luvun rock-kulttuurin tutkintovaatimuksiin, osa Amerikka"?
Kerouac, Ginsberg, Chicagon blues, American Graffiti... Vietnam, Folk, Beatles, Dylan, Grumb, Länsi-rannikko... jatkakaa muut, en jaksa.
Kerouac, Ginsberg, Chicagon blues, American Graffiti... Vietnam, Folk, Beatles, Dylan, Grumb, Länsi-rannikko... jatkakaa muut, en jaksa.
Vauhti, LSD, marihuana, sienet, meskaliini...
Genitaaliherpes, tippuri, Manson, TM-mietiskely
...Gilbert Shelton, Andy Warhol, Eric Burdon....
... napalmi...
Leary, Kinsey
Pitääkö paikkansa että Dylan oli jonkin aikaa Hasidi-lahkon jäsen - jos nyt lahko on oikea sana, se on eräs juutalaisuuden mystiikkaan taipuvainen haara.
Hmm, tämän minäkin tahtoisin tietää. Kabbalah on kovasti framilla julkkisten vuoksi, mutta Hasidismista puhutaan vähemmän. Dylanilla -kuten lukemattomilla muillakin- taisi olla myös jokin Zen -vaihe, jollen väärin muista?
...Ja, kyllä lahko on ehkäpä vähän kehno sana. Sitä väärinkäytettiin myös Suomen päivälehdissä n. vuosi sitten eräässä mystikko Amritanandamayiin ja tiettyyn ministeriin liittyvässä tapauksessa...
Kabbalah on kovasti framilla julkkisten vuoksi, mutta Hasidismista puhutaan vähemmän.
Tässä on muuten loistava kirja aiheesta ja vielä suomeksi (linkki Basamin sivuille):
Jiri Langer: Yhdeksän Porttia. Hasidien salaisuudet
- Hasidien tarinat on usein hauskoja vaikka ne samalla välittävät todella syviä mystisiä näkyjä.
Päivälehden olisi kannattanut tietekin puhua kultista, jotta olisi saatu täysi skandaaliarvo.
- Hasidien tarinat on usein hauskoja vaikka ne samalla välittävät todella syviä mystisiä näkyjä.
Jep. Mm. Lex Hixonin loistavassa mystisten traditioiden esittelykirjassa "Coming Home" hasidismia käsittelevä luku on erittäin osuvasti nimetty: "A Landscape that laughs". Elämään suhtaudutaan spontaanilla, pyhällä ilolla, joka nousee mystisestä liitosta Jumalaan.
Basamilla on kyllä useita hyviä julkaisuja; tuon mainitsemasi opuksen olen kyllä nähnyt (ja vilkuillut sitä kaupassa), mutten ole sitä lukenut. Kirjoittaja taisi olla tsekki (?).
Mutta nyt menee taas ihan ulos aiheesta.
Woodstock Diaries-dokkarissa The Band heitti ton The Weight. Oli jätkät pikkasen muuttuneet siitä Dylanin 1966-kiertueesta, partaa oli kasvatettu. Jaime Robbie näytti Lennonilta. Nyt muuten soi just Jaime Robbien & Punaisen Tien Yhtyeen Music for Native Americans, maagista menoa!
Anttilassa näkyi olleen myös toi Lernerin raina Festival, siis dvd, josta pätkiä oli tossa No Direction Homessakin... josko tuonkin hommais..? Se on siis dokkari niistä Newportin Folk-festareista.
Kyllähän Dylan meillä kävi pari vuotta sitten, en mennyt. Nyt uuden CDn mukana saa jos haluaa 4 laulun DVDn, joten sitten melkein kuin live.
Uusi CD seuraa edellisen linjoja.
Dylan tuli tsekattua Stadissa pari vuotta sitten,suunnilleen, vanhat biisit olivat saaneet uudet sovitukset ja laulutapa oli vähän outo (koskapa se on tylanilla ollut normaali). Ihan hyvä konsertti, "köyhän miehen Neil Young" ;)...
Tulipa ostettua "Blood On The Tracks" eilen. En ollut kuullut levyä aikaisemmin kuin ohimennen pari kertaa läpi. Ihan loistokamaa on tämäkin, hyppää 5:n tähden Dylan-klassikoiden joukkoon heittämällä!
Pitääkö paikkansa että Dylan oli jonkin aikaa Hasidi-lahkon jäsen - jos nyt lahko on oikea sana, se on eräs juutalaisuuden mystiikkaan taipuvainen haara.
Hmm, tämän minäkin tahtoisin tietää. Kabbalah on kovasti framilla julkkisten vuoksi, mutta Hasidismista puhutaan vähemmän. Dylanilla -kuten lukemattomilla muillakin- taisi olla myös jokin Zen -vaihe, jollen väärin muista?
Elokuussa tuli telkkarista Dylanista n. 4 tunnin dokumentti jossa käytiin läpi uran alkuaika ja tie kuuluisuuteen, eikä siinä ainakaan mainittu edes viittausta Hasidiin tai muuhun vastaavaan.
Dokumentista saatu kuva Dylanista oli että jätkää vitutti kovasti ja halusi vain protestoida jotakin asiaa vastaan samalla kun himo oli päästä tienaamaan isoja rahoja musiikilla.
Olisko ollut vuosi 1986, kun Dylan kävi esiintymässä Helsingin jäähallissa. Lämppärinä esiintyivät Byrds-mies Roger McQuinn ja Tom Petty & The Heartbreakers. Viimeksimainittu myös hoiti taustabändin hommat Rogerille ja Bobille.
Siihen aikaan Dylan tietämykseni oli vielä vajavaista, ja muistankin, että äijä heitti koko keikan tuntemattomampaa materiaalia. Mieleeni on jäänyt ainoastaan "It's All Over Now, Baby Blue", joka oli silloin jo tuttu biisi. Sekin oikeastaan Link Wrayn ansiosta.
Sanaakaan mies ei sanonut koko keikan aikana biisien välillä, ei edes kiittänyt yleisöä lopuksi. Käveli vain pois lavalta.
Taisi olla Bobilla huono päivä ja se myös välittyi yleisöön.
Sen sijaan Tom Petty & The Heartbreakersin lämmittelyosuus oli silkkaa mannaa. Yhä vieläkin muistelen keikkaa yhtenä parhaimmista koskaan näkemistäni.
Eipä ole vaan Pettyn poikaa sen jälkeen täällä päin näkynyt.
Dokumentista saatu kuva Dylanista oli että jätkää vitutti kovasti ja halusi vain protestoida jotakin asiaa vastaan samalla kun himo oli päästä tienaamaan isoja rahoja musiikilla.
Tähän tekisi mieli kirjoittaa jotain koskien soveltavaa antropologiaa, mutta koska minua pidetään muutenkin natsina, niin antaa olla.
Mainittakoon nyt tuokin, että Dylan-cover-kokemuksista omaa luokkaansa ovat Hendrixin tekemät sekä osapuilleen samassa sarjassa painivat Randy Californian Spiritin kanssa tekemät. ...how does it feeeel???
Minä olin se joka huusi Judas!
...se oli niitä hetkiä rockmusiikissa, kun proge ja retro kohtasivat...
Minä olin se joka huusi Judas!
En usko sinua. Olet valehtelija.
Dylan Suomeen kesäkuussa.
Dylan avaa taas arkistojaan:
http://www.usatoday.com/life/music/news/2008-07-28-dylan-telltale-signs_N.htm
Dylan ehti käydä kaupungissamme, en viitsinyt mennä. Tuosta kiertuuesta Costellon kanssa on jopa bootleg.
Nyt on julkaistu Bootleg Series 8. Seiskahan liittyi Scorsesen filmiin.
Tässä on materiaalia Oh Mercy äänitysten ajalta ja jälkeen. Huomaa hyvin kun ääni on menossa kehnoksi juuri tällä kaudella. Joten kaikki ei sitten niin hiemosti pelaa. Vain muutama live raita, joten äänitykset ja soitto on hyvää laatua. Muutamia demoja.
Niin, kokoelma on myös 3CD versiona, kauheen kallis, kirjan kanssa.
Juuffokin HUOM.
Robert Zimmermann julkaisee uuden levyn huhtikuussa, kannattaa jo ruveta keräämään egroja sukanvarteen.
http://www.soundi.fi/node/8832/Bob/Dylanin/uusi/albumi/valmiina
Miten minä vannoutuneena Highway 61 Revisited-fanina oon onnistunu missaamaan KAIKKI Dylanin UUDET levyt Slow Trainista alkaen...?
Miten minä vannoutuneena Highway 61 Revisited-fanina oon onnistunu missaamaan KAIKKI Dylanin UUDET levyt Slow Trainista alkaen...?
Olisko toi Bobin kristillinen jakso hämännyt monia faneja aikanaan. Mutta ehdottomasti totta on, että hienoja levyjä hän on tehnyt Slow Trainin (*****) jälkeenkin. Vaikkapa:
Saved (1980)
Infidels (1983) = vallan helevetin hyvä
Oh Mercy (1989)
Time Out of Mind (1997) = ainakin 5 tähteä
Lova and Theft (2001)
Modern Times (2006)
Saved (1980)
Infidels (1983) = vallan helevetin hyvä
Oh Mercy (1989)
Time Out of Mind (1997) = ainakin 5 tähteä
Lova and Theft (2001)
Modern Times (2006)
Kolmea ensiksi mainittua en ole kuullut (tai en vielä syttynyt.)
Nuo kolme viimeksimainittua ovat soineet autoillessa, kotitöitä tehdessä, tietokoneella notkuessa ja tarkassa kuuntelussa pimeässä sängyssä kuulokkeilla kuunnellen JA ne ovat LOISTAVIA. Bobin ääni käy levylevyltä rosoisemmaksi, aseistariisuvammaksi.
..eiku siwaa ryöstään. 8)