Twelfth Night
TangerineDreamer kirjoitti noin 22 vuotta sitten (4 kommenttia)
Yippee-Kai-Yei, sniputin juuri Ebaystä kolme Twelfth Night-CD:tä.
Fact And Fiction
Collector's Item
Art & Illusion
Huomasin että levyillä on joitakin samoja biisejä.... kattaako noi kolme levyä bändin koko levytysuran vai jäikö jotain vielä ostamatta?
No parin biisinäytteen perusteella tulen varmasti pitämään tästä ainakin jonkin verran... ja ainahan hyllyyn mahtuu lisää Genesis-klooneja. :D
Mielipiteitä ko. bändistä noin muuten?
Fact And Fiction
Collector's Item
Art & Illusion
Huomasin että levyillä on joitakin samoja biisejä.... kattaako noi kolme levyä bändin koko levytysuran vai jäikö jotain vielä ostamatta?
No parin biisinäytteen perusteella tulen varmasti pitämään tästä ainakin jonkin verran... ja ainahan hyllyyn mahtuu lisää Genesis-klooneja. :D
Mielipiteitä ko. bändistä noin muuten?
+/- saldo : 0 | Tweet
Joskus omistin muutaman LP:n, muistaakseni oli ainakin Live And Let Live, Collector's Item ja Art And Illusion.
Joitain hyviä biisejä, ainakin Fact And Fiction ja Take A Look. Mutta eipä mitään kovin ihmeellistä. voittaa kuitenkin Pendragonit ja Pallasit.;)
Vuoden 1986 levy Twelfth Night oli aika hanurista, muita en ole kuullutkaan.
Twelfth Night on mielestäni yksi parhaista mutta myös epätasaisimmista neoprogen "ensimmäisen aallon" bändeistä. Genesis-klooniksi en yhtyettä kutsuisi (toisin kuin esim. Citizen Cainia), mutta tietysti yhtymäkohtia on väkisinkin, koska Genesis oli neoprogelle niin voimakas vaikuttaja. Bändin discografiasta löytyy kaikenlaista pikkusälää, mutta pääkohdat menisivät jotakuinkin näin:
Live at the Target. Tätä instrumentaalista livelevyä usein pidetään yhtyeen parhaana, koska se on lähimpänä "vanhaa" progea. Mielestäni ontuu välillä, mutta esimerkiksi 20-minuuttinen "Sequences" on hyvää musiikkia.
Smiling at Grief. Tässä vaiheessa laulaja Geoff Mann oli jo liittynyt mukaan. Alun perin vain kasettina julkaistu albumi sisältää lähinnä demotasoisia tulkintoja kappaleista, jotka ilmestyivät parempina versioina myöhemmin sekä muutamia muuten julkaisemattomia sävellyksiä. Uuden aallon ja syntikkarockin vaikutteet jo vahvoja progen rinnalla. Tämä kalpenee seuraavien kahden levyn rinnalla.
Fact and Fiction. Yksi neoprogen teoksia - hyvässä ja pahassa. Soundimaailma voi olla kyseenalainen ja tietyt manerismit ovat nykypäivän näkökulmasta kliseisiä, mutta parhaimmillaan (esim. "We Are Sane", "Creepshow", "Love Song") erinomainen yhdistelmä 70-luvun sinfonisen progen elementtejä ja hieman punkahtavallakin otteella esitettyä 80-lukulaista popmusiikkia. Tiettyä rosoista teatraalisuutta tuo mukaan varsinkin Geoff Mannin laulu ja näppärät sanoitukset, joita ei vielä uskonnollisen julistuksen painolasti riivaa. CD:llä bonuksena rockahtavampi sinkkubiisi "East of Eden", versio "Eleanor Rigbystä" ja joukko hyvin alkeellisia demoja.
Live and Let Live. Ainoa livelevy Mannin kanssa. Rosoinen soundi mutta hyviä livetulkintaa Fact and Fictionin kappaleista, hieman välispiikkihuumoria ja pari muuten harvinaista kappaletta, erityisesti "The Ceiling Speaks" ja 16:n minuutin laulettu tulkinta "Sequencesista". Yksi bändin parhaita julkaisuja.
Art & Illusion. EP joka esitteli paitsi bändin uuden laulajan, hieman ähkyvä-äänisen Andy Searsin, myös enemmän lyhyisiin, popvaikutteisiin kappaleisiin nojaavan lähestymistavan. Enemmän syntikoita, enemmän kertosäkeitä, mutta parhaimmillaan (mm. nimikappale, "Counterpoint") hyvää progepoppia, kuin progressiivisempi versio Talk Talkista. CD:llä bonuksena demoja levyn kappaleista, sekä seuraavalla julkaisulle päätyneistä "Blue Powder Monkeystä" ja "Take a Lookista".
Twelfth Night. "Take a Look" on aika hyvä minieepos, 80-lukulaisittain tuotettu ja tarttuvan melodinen. Loppuosa levystä on kuitenkin aika heikkoa, sillä Virgin yritti liiaksi tehdä bändistä seuraava Duran Durania. Ei tiettävästi saatavana CD:nä.
Collectors Item. Tästä kokoelmasta on olemassa kaksi eri CD-versiota, joissa on hieman eri kappalevalikoima (ja myös LP- ja kasettiversioihin oli valittu osin eri raidat). Molemmista löytyy kuitenkin hieman raskassoutuinen singlen b-puoli "Blondon Fair" (demoversio Art & Illusionilla) ja Geoff Mannin kanssa vuonna 1988 äänitetty 19-minuuttinen "The Collector", joka on yhtyeen paras kappale ja mielestäni yksi parhaita neoprogebiisejä yleensäkin. Sen lisäksi "Love Song" on myös äänitetty uudelleen levyä varten.
Eli repikää noista. Live and Let Live, Collectors Item tai Fact and Fiction kannattaa tsekata, jos yhtään kuulosti kiinnostavalta.
Kiitokset, Kai. :)
Ilmeisesti siis noilla kolmella levyllä pääsee aika hyvin bändiin sisälle. Odotan mielenkiinnolla,