Ilmiö nimeltä Tangerine Dream
TangerineDreamer kirjoitti noin 21 vuotta sitten (33 kommenttia)
Puhutaanpas hiukan tästä allekirjoittaneenkin suosikkibändistä. Mitä olette mieltä?
Monet tykkäävät vain jonkun tietyn aikakuden TD:stä, onko näin? Itse olen sitä mieltä, että "Phaedra" oli bändin ensimmäinen tosi hyvä levy ("Zeit":iä en ole onnistunut vielä yhdeltä istumalta kuuntelemaan) ja siitä jatkettiin enemmän tai vähemmän laadukkaissa merkeissä aina siihen asti kunnes Christopher Franke lähti kävelemään, eli joskus vuonna 1987. Tuon jälkeen ei enää voida oikein puhua enää samasta bändistä, vaikka Paul Haslingerin kanssa äänitetty "Optical Race" on ajankohta huomioonottaen ihan hyvä levy.
Sitten gallupin poikasta, eli luetelkaa TOP5-levyt. :)
Oma lista:
1. Force Majeure
2. Ricochet
3. Tangram
4. Rubycon
5. Stratosfear
Monet tykkäävät vain jonkun tietyn aikakuden TD:stä, onko näin? Itse olen sitä mieltä, että "Phaedra" oli bändin ensimmäinen tosi hyvä levy ("Zeit":iä en ole onnistunut vielä yhdeltä istumalta kuuntelemaan) ja siitä jatkettiin enemmän tai vähemmän laadukkaissa merkeissä aina siihen asti kunnes Christopher Franke lähti kävelemään, eli joskus vuonna 1987. Tuon jälkeen ei enää voida oikein puhua enää samasta bändistä, vaikka Paul Haslingerin kanssa äänitetty "Optical Race" on ajankohta huomioonottaen ihan hyvä levy.
Sitten gallupin poikasta, eli luetelkaa TOP5-levyt. :)
Oma lista:
1. Force Majeure
2. Ricochet
3. Tangram
4. Rubycon
5. Stratosfear
+/- saldo : 0 | Tweet
TD:n seitkytluvun levyt on tietysti mannaa, mutta tykkään kyllä myöhemmistäkin. 80-luvun alun levyisäkin on oma viehätyksensä, kuten myös Jive-kauden levyisä. Franken jätettyä bändin tapahtu tosiaan notkahus. Mutta on niisä uuvemmisakin levyisä ihan kivoja juttuja, Rockoon (1992) -levyyn asti oon jaksanu seurata aktiivisesti, sen jälkeisistä on vaan Goblin's Club (1996). Minusta tuntuu ettei se Haslingerkaan niin paha jätkä ollu, mutta sitte ku jälellä oli vaan Edgar ja Jerome kahestaan niin kyllähän siinä alko homma puutumaan.
Top-listaa en kyllä ny jaksa laatia...\n[Muokattu 20/12/2003 / Hezzu]
"The Dream is Always the Same", eikös niin sanota jo biisin nimessäkin? Ei vaan, kyllähän yhtyeen soundi on hieman muuttunutkin vuosien varrella, mutta kyllä minä olen kai jokaisesta kaudesta jotain hyvää löytänyt. Electronic Meditation on kyllä mielestäni täyttä kakkaa: kun aikanaan kuuntelin Castlen CD-painosta ja luin samalla vihkosta Julian Copen mielipiteitä levystä, aloin jo epäillä, että mies puhuu aivan jostain muusta levystä. Mutta jo Alpha Centaurilla on paljon jännää suhinaa, ja Atem on suurimmaksi osaksi hyvää kamaa: hienoja vastakohtia nuo "Fauni Genan" puistomaisuus ja "Circulation of Eventsin" nyt-kiehu-labrassa-pullot-yli -tunnelma.
En olen niin hirveästi tykästynyt tuohon "klassiseen" Virgin-kauteen, vaikka kyllä Phaedra ja Rubycon ovat loppujen lopuksi aika vaikuttavia teoksia. Stratosfear on jonkinlainen merkkipaalu yhtyeen uralla: siinä on lisätty rakennetta ja tavallisempaa rockinstrumentaatiota aikaisempiin haamutunnelmiin, ja lopputulos on loistava (olkoonkin, että Floydia on vähän matkittu ja monet nuo soundiratkaisut on sittemmin kulutettu hieman loppuun).
80-luvulta lähtien yhtyeen tuotanto levähtää niin laajaksi kaikkine soundtrackeineen, että sitä on vähän vaikea jäsentää itselleen. Paljon samaa melodista materiaalia kierrätetään eri levyillä, ja joissakin levyissä on vain yksi helmi heikomman tavaran keskellä (esim. White Eagle, jossa vain haikea nimikappale nousee esiin). Mutta Exit ja Logos Live ovat täyspainoisia kokonaisuuksia. Rumpukonesoundit vain ärsyttävät näillä, joskin bändin tähän aikaan käyttämät "metalliset" soolosynasoundit sopivat hyvin korvaan. Olen muuten sitä ikäluokkaa, joka törmäsi Tangerine Dreamiin ensi kertaa kuullessaan Streethawk-televisiosarjan tunnusmusiikin. Ja minusta se on vieläkin hyvä kappale.
Kaipa yhtyeen taso laski Franken lähdettyä, mutta on miehen soolotuotantokin ollut vaihtelevaa (The Celestine Prophecy on ehkä vahvin kokonaisuus hänen julkaisuistaan). Optical Race muuten on itselleni vuosien saatossa parantunut ihmeesti. Se ei alun perin herättänyt juuri intohimoja. Lily on the Beachillä on vielä paljon hyvää, mutta Melrosesta lähtien yhtyeellä on ehkä pari hyvää kappaletta per levy ja sitten paljon kasvotonta äänitapettia, jossa eivät kappaleet paljon toisistaan eroa. Tehdasmaisuus, josta syntikkabändejä (usein aiheetta) syytetään, näkyy selvästi 90-luvun tuotannossa. Turn of the Tidesillä ehkä oli hieman enemmän vahvaa materiaalia. Aivan viimeisiä en ole edes kuullut.
Olen aika surkea tekemään TOP-listoja yleensäkään, joten heitetään nyt yhtyeeltä vain viisi levyä, joita olen ehkä kuunnellut enemmän kuin muita, ei missään järjestyksessä:
- Exit
- Force Majeure
- Tyger
- Stratosfear
- Shy People
Kyllä parhaimmillaan yhtye loi hienoja, yleensä mukavan synkkämielisiä äänimaailmoja, joita on aivan syystä jäljitelty. Se Edgar Froesen 90-luvun jälkipuoliskolla mainostama suuri uudistuminen on tainnut kuitenkin jäädä odottamaan itseään. Mutta ei se mitään, kyllä näissä vanhoissakin on kuuntelemista.
Omistan toistaiseksi vain Alpha Centaurin, mutta olen toki kuullut aika montakin levyä. Stratosfear nyt ainakin tuntui varsin laadukkaalta. 80-luvun levyistä livelevyt pärjäsivät paremmin kuin studiot. Jossain Destination Berlinissä oli jo aika kökköä soundia. Ekan levyn Journey Through a Burning Brain oli aika röyhkeä PF-kopio. ;)
"Tyger" on tosiaan aika mielenkiintoinen albumi. Nimibiisi on mukavan tarttuva ja "London" yksi bändin unohdettuja merkkipaaluja.... Froesekin pistää kitaralla ihan komeasti.
"Cyclone" on vokaaliosuuksien takia toinen levy, joka on aiheuttanut vastarintaa ja ihmettelyä fanien taholta. Omasta mielestäni tämäkin kuuluu siihen klassikko-sarjaan lähinnä avausbiisi "Bent Cold Sidewalk":in ansiosta, Tämän lähemmäksi "tavallista" progerockkia TD ei kai koskaan mennyt. Kuriositeettina pistän tähän tuon biisin sanat, sillä ainakaan CD-versiosta niitä ei löydy, eikä Joliffen äänestäkään kovin hyvin selvää saa. ;)
Kukakohan on innoittanut miehen kirjoittamaan tällaista tekstiä? :D
BENT COLD SIDEWALK
(words: Steve Joliffe)
When I talk to the trees
O'great trees who have learned to speak slowly
I know that they believe that they have an answer
Then I walk in the city where I cannot hear it
When I talk to the city
I have already learned three answers
before I call the question
And slowly, I wish myself among trees
but can not hear myself wishing
When I talk to the people
who are the trees that grow in the city
they reply with a fond kindness, slowly
but there is no answer
for experience to be made by mistake
Upon this key, time will slide,
Beyond the lock, you lose your mind.
And as our door becomes open,
A rush of sound is found inside
Creating Dreams that pass you by.
You may live through your life a long long time..
But you will never know from where it came,
Yet all you've seen is what you've wanted to,
You`re walking forward as you look behind,
Still watching those old memories fade and die...
This door is heavy, and is deeply stained,
With wasted tears, that try to fight in vain,
You may be sitting, feeling quite secure,
But listen carefully - and this key is yours -
For we can lead you far beyond that door...
there are dangers hidden, trust in that language
and it is precisely this conception that which must not be changed
the epitome of our language is patterns containment of thought and sound
<shouting nonsense words>
I die to fight!!
I die to fight!!
I die to fight!!
<shouting nonsense words>
Upon this key, time will slide,
Beyond each lock, you lose your mind.
And as our door becomes open,
A rush of sound is found inside -
Creating Dreams that pass you by..
Bent cold sidewalk, open the gate,
I may be late but I can no longer wait.
Stealing the crown that stood me up,
I'm laying the table with dusty plates.
Bent cold sidewalk, open the gate,
I may be late but I can no longer wait.
Playing the god to fix your gaze,
I'm holding you firm on another day.
Bent cold sidewalk, open the gate,
I may be late but I can no longer wait.
<shouting nonsense words>
TangerineDreamer kirjoitti 21/12/2003 klo 00:53:
"Cyclone" on vokaaliosuuksien takia toinen levy, joka on aiheuttanut vastarintaa ja ihmettelyä fanien taholta. Omasta mielestäni tämäkin kuuluu siihen klassikko-sarjaan lähinnä avausbiisi "Bent Cold Sidewalk":in ansiosta, Tämän lähemmäksi "tavallista" progerockkia TD ei kai koskaan mennyt. [/quote]
Minua nuo lauluosuudet eivät ole Cyclonessa juuri jurppineet, olkoonkin että ne on puskettu turhan pintaan musiikkiin nähden, vaan se että musiikki on, ainakin siihen TD:n toiseen "progekauden" levyyn, eli Force Majeureen verrattuna, keskinkertaista. Kuvaavaa on, että levyn ainoa, kehuttu instrumentaali "Madrigal Meridian" on mielestäni pitkälti suunnatonta haahuilua, jossa on vain muutama hyvä hetki, ja tuo laulupainotteinen "Bent Cold Sidewalk" on todella levyn huippuhetki. Se on aika puhtaaksi jalostettu versio tuosta teutoonien harrastamasta, uljaan synkkämielisestä Pink Floyd -soundin johdannaisesta. Kunpa vain loppu levy olisi samaa tasoa.
[quote]Kuriositeettina pistän tähän tuon biisin sanat, sillä ainakaan CD-versiosta niitä ei löydy, eikä Joliffen äänestäkään kovin hyvin selvää saa. ;)
Kukakohan on innoittanut miehen kirjoittamaan tällaista tekstiä? :D
"Cyclone" on vokaaliosuuksien takia toinen levy, joka on aiheuttanut vastarintaa ja ihmettelyä fanien taholta. Omasta mielestäni tämäkin kuuluu siihen klassikko-sarjaan lähinnä avausbiisi "Bent Cold Sidewalk":in ansiosta, Tämän lähemmäksi "tavallista" progerockkia TD ei kai koskaan mennyt. [/quote]
Minua nuo lauluosuudet eivät ole Cyclonessa juuri jurppineet, olkoonkin että ne on puskettu turhan pintaan musiikkiin nähden, vaan se että musiikki on, ainakin siihen TD:n toiseen "progekauden" levyyn, eli Force Majeureen verrattuna, keskinkertaista. Kuvaavaa on, että levyn ainoa, kehuttu instrumentaali "Madrigal Meridian" on mielestäni pitkälti suunnatonta haahuilua, jossa on vain muutama hyvä hetki, ja tuo laulupainotteinen "Bent Cold Sidewalk" on todella levyn huippuhetki. Se on aika puhtaaksi jalostettu versio tuosta teutoonien harrastamasta, uljaan synkkämielisestä Pink Floyd -soundin johdannaisesta. Kunpa vain loppu levy olisi samaa tasoa.
[quote]Kuriositeettina pistän tähän tuon biisin sanat, sillä ainakaan CD-versiosta niitä ei löydy, eikä Joliffen äänestäkään kovin hyvin selvää saa. ;)
Kukakohan on innoittanut miehen kirjoittamaan tällaista tekstiä? :D
Hah, se oli 70-lukua se... :) Aina silloin tällöin näkee englantilaisten tai amerikkalaisten valittavan Jollifen laulusta ja sanoituksista, että siinä taas yksi sakumakkara silpoo Shakespearen kaunista kieltä. He yleensä unohtavat, että Jolliffe on itse asiassa britti ;).
Tässähän voisi heittää myös sellaista kyselyä, että montako Tangerine Dream -levyä omistat? Kuten sanottu, itselläni on toistaiseksi vasta yksi. Kenellä on muhkein kokoelma? :)
70-luvun tuotanto taitaa melko tarkalleen löytyä vinyyleinä hyllystä. Eka puuttuu, kun maksaa alkuperäisenä turhan paljon. Ai kakkaa vai? En ole ikinä edes kuullut.
Muuten: Bent Cold Sidewalkin soitan levyltä Turkoosi klubilla Stadissa ensi lauantaina Dildomanian keikalla!!!:P\n[Muokattu 30/12/2003 / Astro]
Janus kirjoitti 30/12/2003 klo 12:17:
Kenellä on muhkein kokoelma? :)
Kenellä on muhkein kokoelma? :)
Yritätkö vihjailla? ;)
Mullon 40 eri levyä.
Oustik, omistan vain yhden TD:n, ekan levyn. Mielestäni se on ihan kelpo musiikkia. Phaedran ja jonkun toisen 70-luvun levyn olen kuullut.,
en erityisemmin innostunut niistä. Alpha Centauri, Zeit ja Atem kiinnostaisi kuulla ainakin vielä.
Minulla ei ole niin monta kuin Hezzulla, mutta turhan monta kuitenkin. Aikanaan niitä löysi paljon halvalla käytettynä ja loppuunmyynneistä.
Juuri laskin ja tulos oli 31 Tangerine Dream-albumia. (huom, omistan 90-luvun ja sitä uudemmasta tuotannosta vain 2 julkaisua) Edgar Froesen soololevyjä on 4 kpl.
On ollut iät ja ajat Rubycon, Stratosfear ja vielä Force Majeure mutta kun ei nappaa niin ei nappaa..Rubycon on kyllä oivaa unilääkettä insomniaan;)
Minulla ei ole kuin kahdeksan TD:n levyä plus kolme Froesea. Lisäksi löytyy kolme ensimmäistä Tangerine Tree -puuta.
Mulla on Phaedra, Rubycon, Ricochet, Stratosfear, Sorcerer, Force Majeure, Tangram,Underwater Sunlight ja Goblin's Club. Näillä pärjään hyvin. Tärkeimmät mulle ovat Stratosfear, Sorcerer ja Force Majeure, ehkäpä myös siinä järjestyksessä.
Minulla ei ole kuin kaksi; Phaedra ja joku Diskyn halpiskokealma. Stratosfearin, Force Majeuren ja pari muuta voisi joskus hommata.
DPRP:
The offering of new live material from Tangerine Dream's golden Virgin period (1973-83) is always an event to quicken the pulse, because during live concerts in those days the band kept to the practice of playing lots of material not found on any studio albums, and to reinvent the material that was. Now there is a new series of live albums from those halcyon days under the nomer Boot Moon about to be released. The first of these are Live in Aachen (tracklisting), recorded in 1981 by the Froese-Franke-Schmoelling line-up (my personal favourite), and Live in Montreal (tracklisting), recorded in 1977 by the Froese-Franke-Baumann line-up on the same tour that also spawned the official live album Encore. Both these (double) albums will be released on February 2nd. Two more albums will follow on March 8th: Live in Paris and Live in Sidney.
Tangerine Dream: The Seven Letters from Tibet :?
Kuulosti ensikuulemalta niin kurjalta levyltä, että harmitti koko ostos.
Tänään sitten laitoin CD:n uudestaan soittimeen ja jo ensiraidasta The Red Blood Connection alkaen harmoniset rentouttavat sävelet hyväilivät koko olemustani korvanlehdistä aina varpaankynsiin saakka. Olen rentoutunut.
En oile ikinä ennen osannut kuunnella tällaista musiikkia. Tänään 4.2. on tärkeä päivä. Minulle. Olen onnellinen.
terveisin: Harmaa
Tangerine Dream: The Seven Letters from Tibet :?
Kuulosti ensikuulemalta niin kurjalta levyltä, että harmitti koko ostos.
Tänään sitten laitoin CD:n uudestaan soittimeen ja jo ensiraidasta The Red Blood Connection alkaen harmoniset rentouttavat sävelet hyväilivät koko olemustani korvanlehdistä aina varpaankynsiin saakka. Olen rentoutunut.
En oile ikinä ennen osannut kuunnella tällaista musiikkia. Tänään 4.2. on tärkeä päivä. Minulle. Olen onnellinen.
terveisin: Harmaa
Kuulosti ensikuulemalta niin kurjalta levyltä, että harmitti koko ostos.
Tänään sitten laitoin CD:n uudestaan soittimeen ja jo ensiraidasta The Red Blood Connection alkaen harmoniset rentouttavat sävelet hyväilivät koko olemustani korvanlehdistä aina varpaankynsiin saakka. Olen rentoutunut.
En oile ikinä ennen osannut kuunnella tällaista musiikkia. Tänään 4.2. on tärkeä päivä. Minulle. Olen onnellinen.
terveisin: Harmaa
Onko tämä ensimmäinen TD-albumisi? Omasta mielestäni oikea Tangerine Dream kuoli joskus 1990. En ole pitänyt tästä uudesta materiaalista. Hyvä jos sait jotain irti tuosta levystä. Kannattaa tsekata joitain vanhempia levyjä myös... esim. Underwater Sunlight on myös mukavan rentouttavaa musaa.
Milloin Perica on alkanut TD:ssä?
Olen nimittäin saanut yhden LP jossa Zlatko Perica soittaa folk musiikkia(v.1985).
Hemmo soittaa ainaskin muutamalla biisillä Rockoonilla (1992), ehkei aijemmin, en jaksa kaivella ja tarkistaa...
Kiitos vastaukseesta!
Aika outoa ,mutta samaan aikaan hän olisi soittanuut mm. Jörg Mageriin kanssa,CD:ssä "Partiturophon".(Folk tyylistä)
Eikai tuosa mitään outoa pitäis olla, tuskin se TD:ssä on koskaan mikään vakijäsen ees ollu.
Voices in The Netistä:
Zlatko Perica played guitar on the TD albums Rockoon (1992), 220 Volt Live (1993), Turn Of The Tides (1994), Tournado (1997) and Valentine Wheels (1997, released 1999). He was also member of the stage line-up during the Tangerine Dream tours 1993 and 1997, as for the London concert in February 2003.
Jörg Mageriin kanssa,CD:ssä "Partiturophon".(Folk tyylistä)
Mistä te oikein puhutte?
Partiturophon on Jörg Mageriin keksimä 1930 ,joka oli kosketin!
Minä luin "Hezzu","mp3"ja"Jaakob"jutut,ja olen sitä mieltään ,et te paljon kyllä musiikista ymmärrä!!!!
terv. Vesa
Mä puhuin Zlatko Perica:sta ja Jörgen Mageri:sta jotka ovat tehneet yhdessä CD "Partiturophon" folk tyylistä.
Ei se mitään jos ei ymmärrä musiikkia, mutta jos ymmärtää suomen kielestä yhtä paljon kuin torinolainen kalakauppias, niin se haittaa ja vieläpä vitusti.
Kertokaas vielä Tangerine Dreamin paras livelevy. Hommasin juuri Encoren.
Jos Ricochet lasketaan niin se ;)
Ricochet on siis kursittu kokoon useista eri keikoista, mutta TD:n livelevyjen autenttisuushan on muutenkin aina kyseenalaista, nauhoja on aina jälkikäteen leikkailtu ja liimailtu, joitain osia jopa soitettu studiosa. Autenttista TD-liveä ei liene saatavilla muutakuin bootlegeilla ;) Mutta noin yleensä ottaen niitten livethän on oikein hyviä: Ricochet, Encore, Pergamon, Logos, Poland, Livemiles.
nyt vasta löysin tän TD-osaston. Vastauksena edellisiin, että Encore on mielestäni se must live-levyistä, mutt ei ne muutkaan hassumpia ole. Toisaalta "livelevy" on kärsinyt hieman inflaatiota TD:n kohdalla, palapeliä...mutta hyvällä maulla. Ai niin laskin myös hallussani olevat levyt ihan mielenkiinnosta, 53 löytyi. Puolet vinyyleinä ja puolet ceedeinä.
Parhaat livelevyt ovat mielestäni Ricochet ja Poland.
Uudempikin on ihan hyvää, esim. 'Underwater Sunlight'in muutamasta biisistä tulee mieleen särkänniemen planetaario ja aquaario tunnelmaltaan 8)
Noita kokonaisia live-esityksiä ilman päälleäänityksiä tai editointeja (ns. "tangetisointeja") on alettu julkaista aivan viime aikoina. Sellaisia ovat ainakin molemmat "The Bootleg Box Setit", tänä vuonna julkaistu "Bootmoon"-sarja ja viime vuoden "Rockface". Kahdessa ensin mainitussa on pohjana käytetty Tangerine Tree -fanijulkaisuja.
Niin, ja kyllähän se "Ricochet" taitaa paras TD:n livelevy olla.