kehityskaari ja päämäärä
Hezzu kirjoitti noin 21 vuotta sitten (18 kommenttia)
Esim. Flower Kingsin, Kaipan, Spock's Beardin, Sinkaduksen ja Änglagårdin (oon tosin kuullu vaan sen liven) kohalla oon törmänny semmoseen ongelmaan, että sävellykset on jotenki köykäsiä. Biiseisä voi toki olla hienoja osioita, mutta niistä puuttuu semmonen luonnollinen kehityskaari, on vaan erilaisia osasia peräkkäin ja kellään ei oikein tunnu olevan tietoa mihin suuntaan ollaan menosa. Biisit ikäänku velloo paikaallaan, on niisä toki suvantoja ja huippuja, mutta mikään ei tunnu johtavan mihinkään, puuttuu semmonen luonteva kehittely kohti kliimaksia. Harvasa on ne biisit, jotka jää muutaman kuuntelun jälkeen mieleen. En tällä tarkota että ns. hittibiisit puuttuis, mutta ehkä tajusitte mitä haen takaa?
Vai hä?
Vai hä?
+/- saldo : 0 | Tweet
ps: "Mitäs sitten kuuntelet niitä?" -tyyliset kommentit voi unohtaa ;)
Ihan hyvä trolli, mutta itse olisin käyttänyt esimerkkinä King Crimsonin nykytuotantoa. ;)
Mää olin kyllä ihan tosisani :oops:
Nykyään pitää vasiten vääntää tupla-cd:itä aina vaan, toista se oli 70-luvulla kun älppäri saneli keston. Hissin puolellehan sitä meinaa väkisin livahtaa tommosten massiivisten pakettien kanssa, ei oo kauheesti semmosia bändejä tullu vastaan joiden tarjonnan diversiteetti ynnä luovuus oikeesti kestäis tupla-cd:n verran mielenkiinnon ylläpitoa.
Tiivistäkää, tiivistäkää! Ja kuunnelkaa Pekka Pohjolaa!
Aivan täysillä eivät ole nämä nimet mulle kolahtaneet (Sinkadusta en tosin ole kuullut). On jäänyt sellainen kuva, että kyseiset bändit tekevät juttuaan toisaalta liiankin esikuvilleen ja sinfogenrelle uskollisina, mutta kuitenkin vähän pikkusormella varoen tyylin räikeimpiä ja rohkeimpia kliseitä. Eli oikeastaan uupuu niin omat kuin muidenkin koukut. Lisäksi sävellyksissä tuntuisi tosiaan olevan usein liikaa ilmaa.
Tietenkään vielä tarkempi perehtyminen ei olisi kohdallani pahitteeksi, mutta hieman vaisuhkon vaikutelman ovat oikeastaan kaikki em. orkesterit jättäneet tähänastisen tutustumisen perusteella, vaikkakin sinällään pätevinä niitä pidänkin.
Kyllä Flower Kingsien kipaleissa oli oikeesti hyviä ideoita vielä "Space Revolver"-albumin aikoihin, mutta kun nykyään näillä bändeillä on tapana pukata parikin plattaa vuodessa ulos, se ei voi olla vaikuttamatta haitallisesti laatuun. Ideat loppuvat tuommoisella tahdilla keneltä tahansa. Kaikkia "älynväläyksien" ympärille ei kannattais joka kerta tehdä 80 minuutin tupla-CD:tä
En kovin hyvin tunne noita mainittuja bändejä, mutta laimeahkon vaikutelman ovat jättäneet. Ainakin Sinkadus oli melko haahuilevaa. Ehkäpä bändit ajattelevat, että levyä ei oteta vakavasti jos sieltä ei löydy vähintään yksi 20-minuuttinen järkäle. :twisted:
Hezzun mainitsemista bändeistä en tunne kuin Änglagårdin tuotantoa, mutta osaan kuvitella muiden aikaansaannokset. Kun sävellystaito on nolla, mutta tahto tehdä pitkiä ja taiteellisia biisejä sata, syntyy noita surkuhupaisia ABCDEFGHIJKABLMNOP-rakenteisia kammotuksia.
Radiota kuunnellessa huomaa, kuinka hankalaa jo perinteinen kolmiminuuttinen ABABCABBBB-biisikin on tehdä luontevaksi kokonaisuudeksi; pelkällä soittotekniikalla ja LoTR-sanoituksilla pelaavat progettajat kaivavat yleensä vain omaa kuoppaansa ylipitkiä eepoksia kasatessaan.
oon törmänny semmoseen ongelmaan, että sävellykset on jotenki köykäsiä. Biiseisä voi toki olla hienoja osioita, mutta niistä puuttuu semmonen luonnollinen kehityskaari, on vaan erilaisia osasia peräkkäin ja kellään ei oikein tunnu olevan tietoa mihin suuntaan ollaan menosa. Biisit ikäänku velloo paikaallaan, on niisä toki suvantoja ja huippuja, mutta mikään ei tunnu johtavan mihinkään, puuttuu semmonen luonteva kehittely kohti kliimaksia. Harvasa on ne biisit, jotka jää muutaman kuuntelun jälkeen mieleen. En tällä tarkota että ns. hittibiisit puuttuis, mutta ehkä tajusitte mitä haen takaa?
Vai hä?
Vai hä?
Eikös proge ole juuri tätä? :wink:
Kaikilla edellä mainituista orkestereista (Sinkadusta en tosin ole kuullut) on sekä hyviä, että huonoja biisejä joissa välillä punainen lanka katoaa välillä ei. Ei voi yleistää. Flower Kingsilla ongelma on ehkä pahin. Ne tekee eniten materiaalia ja paljon myös noita järkälebiisejä ja väkisinkin osa niistä näyttää jäävän aika köykäisiksi teoksiksi. Spock's Beardilla on minusta ollut biisi aina ensisijalla ja kikkailu tulee vasta sitten ja useimmat sävellykset ovat hyviä ja loppuun mietittyjä. Se on sitten eri asia jos ei tyylistä tykkää. Änglagårdissa ottaa hieman se päähän, että kappaleet ovat liian saman kaltaisia keskenään.
Eikös proge ole juuri tätä? :wink:
Sanoisin että neoproge.
Eikös proge ole juuri tätä? :wink:
Sanoisin että neoproge.
Päinvastoin. Neoprogehan on yleensä paljon selkeämpää ja jopa kompaktimpaa (no viime aikoina nuo järkälebiisit on tulleet taas muotiin) kuin vanhempi tavara. Ja tuolta avantgarde puoleltahan se todellinen haahuilu löytyy...
Vittu, miksi minä päädyn aina puolustelemaan neoprogea? :?
Edellä mainitut bändithän ei varsinaisesti oo neoprogea, nehän on hyvinkin perinnetietosia ja soundimaailma on melko retro.
No niinpä, mutta koko neoproge-termi on täysin turha ja naurettava ja sitäisi tulla ristiinnaulituksi ja poltetuksi roviolla.
Minusta Änglagårdilla on kehityskaaret kohdallaan. Tosin ensimmäisellä kymmenellä kuuntelukerralla vaikutelma ei ollut tämä. Se livelevy on joka tapauksessa turhan aneeminen. Studioversioina esim. Sista somrar ja Ifrån klarhet till klarhet saavat lattian katoamaan jalkojen alta hyvin perustelluilla kliimakseillaan joka kerta.
Flower Kingsillä on ehkä se ongelma, että ne yrittää tehä sinfoa, mutta ovat oikeesti improvisoiva fuusiobändi, joten eihän siitä mitään tule ;)
Änglagårdin livestä jäi semmonen vaikutelma, että biiseisä on vaan alku, kliimaksi ja loppu ja ne väliosat on jätetty pois ;)
Änglagårdin live on aika ankea, mutta kyllähän siitä sävellyksien taso ilmenee. Studiolevyt ovat kuitenkin aivan eri maailmasta tässä tapauksessa.