Peter Green
bluesy kirjoitti noin 21 vuotta sitten (17 kommenttia)
olen kova peter green diggari. nytkin kuuntelen john mayallin ja peter greenin a hard road tuplaa.se on kyllä mahtava.
+/- saldo : 0 | Tweet
Green on kyllä jees. Parhaat soololevyt ajottuu välille 1979-1983. Eka soololevy The End Of The Game (1970) on tehty ihan pilvesä ja valitettavasti se myös kuuluu, ne biisit on ihan päämäärättömiä jameja, ainoastaan eka biisi pysyy kunnolla kasasa. Mutta jos sen laskeeki psykelevyksi niin sittehän se ehkä kuulostaakin paremmalta ;) Splinter Groupin levytkin on kivoja, joskin on vähä epäselvää onko niitten tasosta kenties enempi kiittäminen Nigel Watsonia ku Greeniä ;)
Greenin 70 luku End Of The Gamen jälkeen oli aika surkeaa, joten Splinter Group oli parannus. Ja lauluääni edelleen aika hyvä bluesille, kenties parempi.
Hard Road oli jo hyvä ennen, en tiedä oliko tupla tarpeellinen, vaika hankinkin. Edellinen oli LP. Looking Backissä oli jo niitä raitoja.
Green ja Taylor parhaat Mayallin rivissä.
Mulla on uudemmista vain Destiny Road. Miellyttävän vähäeleinen, vaatimattomuus kaunistaa tässä tapauksessa. Ei se kuitenkaan yllä esim. In The Skiesin tasolle.
Joo, toi Destiny Road on kyl tosi kiva, kuten myös Johnson songbook 1:stä edeltänyt live (olisko ollut soho sessions tai jotain?). Hot Foot Powderilla miellytti Dr. Johnin vierailu (muiden muassa), mutta myöhemmät Splinterit Uganda Womaneineen ei ole kyllä innostanut ja peter on tainnut jäädä aika taustalle..
Mikäs se oli muuten se green levy 70 luvun lopulta, josta on puhuttu ettei se olisi hänen tekemä vaan imitoivien ihailijoiden? ..Voitin radio kisassa liput Peterin keikalle pori jazzeille pari vuotta sitten (huippuvaikea kysymys: mikä on herran oikea nimi..), mutta nukuin pommiin tms, toisaalta keikka ei kuulemma ollut kummoinen, mutta kiva kokemus se varmaan olis ollu.. Mitä muuten tykkäätte greenin fleetwood macin bbc sessionsista?
pidän kyllä peter greenin/splinter groupin musasta.omistan time traders ja reaching the cold 100 levyt. pidän kyllä kovin peterin /splinter groupin musasta.ja pidän peterin äänestä.
Nuo taitavat olla niitä uudempia Splintereitä.. Itse pidän niistä aiemmista.. Destiny Road, se live levy ja Hot Foot Powder on hyviä! Se Eka johnson songbookki on kans ihan jeah.. Nyt oon nähnyt sellaisen levyn johon on yhdistetty molemmat Johnson-levyt eli Johnson Songbook 1 ja Hot foot powder.. Oliko se juuri tuo reaching the cold 100?? Jos näin niin se lie hyvä! Time traders löytyy ja musta se on vässähtänyt..
Reaching The Cold 100 ja Johnson-tupla on eri juttuja.
moi.nyt on tulossa peter greeniltä uusi kokoelma:man of the world.........
peter on mielestäni paras valkoinen blueskitaristi.
Juu, ja laulaakin aika aidosti edelleen.
Michael Bloomfield on mielestäni Green:iäkin parempi. Esimerkiksi Bloomfield, Kooper & Stills - Supersession..toinen puoli, jolla Bloomfield soittaa, on sellaista kitaran soiton juhlaa, jota harvoin kuulee.
Toinen esimerkki on The Paul Butterfield Blues Band:in East-West, joka sekin on mahtava. Myös Elvin Bishop soittaa kyseisessä bändissä. Kannattaa tutustua, jos on jäänyt hankkimatta.
Onkos tuo Greenin Kolors hyvä levy? Sitä oli joku aika sitten Anttilassa jonain halpispainoksena. Ei siinä edes ollut alkuperäistä kansikuvaa.
Greenillä on katu-uskottavuutta blues äijänä; kaikki ne haudankaivuu ym ym jutut ja profetian omaiset synkät lyriikat niissä Mac -balladeissa. Ääni on hyvä ja kyllä minusta yksi ehdottomasti kovimpia valkosia blues äijiä ikinä, kyl kyl.
Onkos tuo Greenin Kolors hyvä levy?
Hyvä se on :)
Bloomfield oli kyllä eri juttu... Se kepitti kans Dylanin 60-luvun hyvillä sähköisillä levyillä ihan laadukkaasti, ennenkuin Jaime Robbie Robertson askui kelkkaan....
Robbien inkkari levy oli tosi kiva, Robbie Robertson and the Red Road Ensemble : -------? Ja muutenki hyvä jäbä.
Castle on juuri julkaissut uudelleen kolme levyä vuosilta 79-81:
In The Skies
Little Dreamer
Whatcha Gonna Do?
Onhan Splinter Groupin koko tuotanto aivan kelvollista kuunneltavaa, mutta ei missään nimessä alansa huippua. Itse pidän eniten tuplalivelevystä Soho Session. Splinter Group on kuitenkin paljolti Nigel Watsonin bändi.
Toden nimessä on sanottava, että Greenin 60 -luvun loppupuolen levytykset hänen parhainta antiaan.