Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Viimeksi katsotut elokuvat

fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten (787 kommenttia)
Tätä ei vielä ole kukaan postannut, tai jos on, niin silmissäni on vikaa.

Itse jätin alkoholin viikonloppuna pois, ja katsoin leffoja. Täytyy sanoa että oli mahtava viikonloppu, ja vielä vähän enemmänkin.
Sivistin itseäni seuraavilla...

Casablanca (1942)
Aukko sivistyksessä paikattu. Kehut ovat menneet oikeaan osoitteeseen; tämä todellakin oli hyvä!
* * * * *

Oldboy (2003)
Sympathy for Mr. Vengeancen ohjaaja on osunut nappiin! Mustaa huumoria, voimakkaita kohtauksia, yllätyksellisen jännittävä ja ilkeä juoni. Loppuratkaisun jälkeen olin horroksessa pitkään, tekisi mieli spoilata, mutta sitä en tee. Katsokaa itse.
* * * * *

Blue in the Face (1995)
Smoken jälkeen oli pakko katsoa tämäkin. Ikävä kyllä, petyin. Ei tämä niin hieno ollut. Tunnelma oli sitä samaa smokea; henkilöhahmot ja heidän erilliset tarinansa. Jäi kuitenkin ontoksi...
* * *

Kultakuume (1925)
Ja viikonlopun kruunasi Chaplin klassikko. Viime katsomis kerrasta olikin vierähtänyt useita vuosia, mutta elokuva on ja pysyy. Se säilyttää huumorinsa ikuisesti. Diktaattorin ivaa tuli kuitenkin ikävä.
* * * *


Lahjakas herra Ripley (1999)
Kehuja, kehuja ja vielä vähän lisää kehuja! Vaan ei minulta. Tahmean hätäilevä lähtö leffan alkupuolella pisti silmään. Käännekohdan jälkeen alkoikin meno mennä joka suuntaan villiksi, mutta loppu ei jaksanut pysyä paikoillaan.
* * *

+/- saldo : 0 |

    EberkJuho kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En oo tainnut tänä kesänä nähdä kuin yhen kokonaisen elokuvan, ja tuskin katson enempää.

    Fitchet, toihan oli hieno suoritus sulta :D

    Hezzu kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Millonkahan viimes oisin jotain kahtonu.... joskus pääsiäisen aikaan ehkä....

    ...mutta asian vierestä... Se uus Karvis-elokuva kiinnostas, mutta mainoksen perusteella se taitaa olla kauheeta tietokone-animaatiota ja se suomalainen Karvis-ääni ei oikein tunnu sille kissalle sopivalta.... blääh, myytti romuttuu.

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Viimeksi katsottu elokuva taisi olla torstaina tullut Cronenbergin "Scanners", joka oli tosi hyvä – alan muuttua herran faniksi...

    Ja hei, älä mollaa "Talented Mr. Ripleytä"! Se kuuluu nimittäin omiin suosikkeihini: todella kaunis ja postikorttimainen elokuva, kuvaa hyvin jet set -elämäntyylin kaksinaamaisuutta. Lisäksi puhutteleva "sympathy for the devil" -teema: onko parempi olla puhtaasti mulkku kusipää vai tehdä pahoja vain oman epävarmuutensa pakosta? Itse ainakin sympatiseerasin kovasti Matt Damonin henkilöhahmoa... (olen itsekin wannabe-jazzdiggari, HAHHHAHH!! :lol:)

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Karvinen
    ..................
    Speedy Gonzales, noin 7 veljeksen poika
    .........................
    tartteeko noista sanoakin jotain?

    plastikkk kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ihan elokuvissa viimeks taisin käydä kattomassa uusimman Potterin, sitä ennen kai Spider Man kakkosen. Jälkimmäiseen vain tekemisen puutteen vuoksi, mutta katsoihan sen. Potter jäi vähän hämmentämään ja taas huomasin, kuinka kirja on yleensä elokuvaa niin paljon parempi. Elokuvissa tulee harvoin käytyä, kun se maksaa niin tajuttomasti.

    Olen muuten huomannut, että telkkaristakin tulee joskus ihan hyviä leffojakin. Yleensä ne tulevat vain liian myöhään, ettei niitä oikein jaksa kattoa. Joskus saattaa niitä maikkarin ja nelosen ysin leffoja tuijottaa, mutta suurin osa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos -taktiikalla. Nelosen viimeksi parhain esittämä on ehdottomasti Billy Elliot (odotan koska taas olisi Anacondan yms. vuoro). Niin ja! Virgin Suicides tuli tossa ehkä kuukaus sitten ykköseltä, kadun etten nauhottanut. Pisti hiljaiseksi, suosittelen :)

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Karvinen? Eli Garfield the Movie? Oliko mistään kotosin... itse olen sen trailerin joskus nähnyt; ei vakuuttanut. En minä ole kyllä koskaan karvisesta sen erityisemmin pitänytkään. Onko leffa suunnattu karvis-faneille vai "koko perheelle?" ;)

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Viisi viimeksi katsottua:

    The Big Sleep - Howard Hawks (dvd)

    Eipä vakuuttanut tämä Howard Hawksin klassikko. Inhoan tälläisiä elokuvia jossa puhutaan ja selitetään mitä tapahtuu/on tapahtunut sen sijaan että näytettäisiin. Elokuvan on visuaalinen media. Puhetta tässä tosiaan riitti ja onneksi dialogi olikin näppärää ja ehdottomasti elokuvan parasta antia. Humphrey Bogart oli hyvä Philip Marlowena, mutta mielenkiintoisin hahmo oli varmaankin Charles Wadronin esittämä kenraali Sternwood joka antaa toimeksiannon Marlowelle. Harmi vaan, että Wadronia ei enää nähdä uudestaan alun jälkeen. Musiikin käyttö oli jotain aivan kamalaa tässä, ihan kuin musiikit olisi reväisty suoraan jostain Kelju Kojootti piirretystä. Vuoroin liian koomista (musiikki korostaa hassusti välillä jokaista askelta kun joku juoksee) ja vuoroin ylimelodraamaattista. Ylipäätänsäkään tälläiset dekkari-tarinat ovat minua harvemmin jaksaneet innostaa eikä The Big Sleep ollut niiden muutaman poikkeuksen joukossa.

    **


    Eternal Sunshine of the Spotless Mind - Michael Gondry (35mm)

    Michael Gondryn ja Charlie Kaufmanin ensimmäinen yhteistyö Human Nature ei oikein vakuuttanut, mutta onneksi Eternal Sunshine of the Spotless Mind on toista maata. Se saattaa olla ehkä kokonaisuutena paras Kaufmanin toistaiseksi kirjoittama elokuva. Being John Malkovich hajosi loppua kohden eikä oikein tiennyt mitä tehdä absurdilla ja loistavalla alkuideallaan, Adaptationin toteutus oli jotenkin tylsä ja lopussa mentiin metsään ja Confessions Of A Dangerous Mind oli hyvä mutta silti jotenkin keskinkertainen ja ehkä liian mainstream. Spotless Mind sensijaan sorru olemaan pelkkää kokeellista leikkiä vaan on sen lisäksi myös aidosti koskettava ja inhimillinen elokuva. Jim Carrey ja Kate Winslet tekevät pääroolinsa upeasti ja etenkin Carreyta kohtaan arvostus nousee kohisten tämän elokuvan myötä. Sivuroolitkin oli miehitetty hyvin (erityisesti Mark Ruffalo) vaikkakin se Hobitti hieman häiritsi. Gondryn ohjaus toimi ja erityisesti kuvan tarkkuuden ja epätarkkuuden vaihtelulla leikkiminen ilahdutti. Myös "muistikuva"-osuudet tehty pienin ja yksinkertaisin keinoin sopivan surrealistiseksi ilman sen kummempia erikoistehosteita. Hieno leffa.
    ****½



    Rules Of Attraction - Roger Avary (dvd)

    Roger Avary onnistuu hieman parantamaan osakkeitaan tällä Bret Easton Ellis sovituksellaan hirvittävän Killing Zoen jälkeen. Mutta vain hieman. Jonkinlaista 2000-luvun Kellopeli Appelsiinia tässä yritetään kovasti kai tehdä, mutta kauaksi kyllä jäädään esikuvastaan. Avary yrittää käyttää kaikki visuaaliset kikat mitä vaan mieleen tulee, mutta mitään todellista tyyliä niistä ei synny. Elokuvassa on pitkiä pätkiä jossa näytetään tapahtumia takaperin. Tämäkin johtaa vain lopulta siihen, että näemme suuren osan kohtauksista kahteen kertaan kun asiat näytetään sekä etu- että takaperin. Pop-musiikkia soitetaan jatkuvasti taustalla, mutta kuva ja ääni loksahtavat harvoin paikalleen. Välillä pistetään sekaan tökerösti myös klassista musiikkia (uudelleen koomisesti sovitettuna, kuten Kellopeli Appelsiinissa totta kai) tökerösti.

    Suurin ongelma (minimalistisen juonen ohella joka on kuin suoraan teinikomedioista) on ehkä se, että henkilöhahmoista ei välitä lainkaan koska he ovat kaikki vailla mitään ihmismäisiä piirteitä olevia kusipäitä ja tästä johtuen päähenkilö Sean Bateman (Amerikan psykon pikkuveli!) jää myös laimeaksi hahmoksi koska hän ei ole loppujen lopuksi erotu millään tavalla joukosta. Jonkinlainen kontrasti hahmojen välillä olisi tehostanut elokuvaa huimasti. Batemanin hahmoa latistaa myös tapa jolla James Van Der Beek häntä esittää; jatkuvasti kulmiensa alta muka uhkaavasti mulkoillen. Naurettavaa. Ei tämä kuitenkaan täysin surkea ollut. Osa kohtauksista ja dialogista on hauskoja, Avaryn visuaalinen kikkailu toimii hetkittäin ja nopeutettuna kuvattu Euroopan matka on hieno oivallus.

    **½

    2001 A Space Odyssey
    - Stanley Kubrick (dvd)

    Upea sci-fi spektaakkeli. Elokuvaa jossa dialogi alkaa vasta parin kymmenen minuutin jälkeen alusta ei voi olla rakastamatta. Kubrickin visuaalinen ote ja kekseliäisyys on vertaansa vailla. Upeasti pienoismalleilla toteutettujen avaruusalusten tanssit ovat edelleen lumoavaa katseltavaa eikä erikoistehosteet joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta näytä juurikaan vanhentuneilta. Vaikka Kubrickin viipyilevästä tyylistä pidänkin niin tässä olisi paikoin voinut tempoa hieman kiihdyttää. Lopun psykedeelinen ”avaruusportti” jakso on myöskin liian pitkä ja aika pahasti vanhentunut toteutukseltaan.

    ****½

    Some Like It Hot - Billy Wilder (dvd)

    Ihan kiva leppoisa elokuva, mutta miehet naisten vaatteissa kikka ei oikein jaksa naurattaa kovinkaan pitkälle. Tony Curtis oli hyvä, mutta edelleenkään en pysty ymmärtämään mikä Marilyn Monroessa oli muka niin ihmeellistä.

    ***

    Chronicles Of Riddick - David Twohy (35mm)

    Hohhoijaa, mitäköhän tästäkin sanoisi. Vin Diesel ja ohjaaja David Twohy ovat yrittäneet luoda eeppisen fantasiaspektaakkelin tyyliin Star Wars tai LOTR, mutta metsään mennään ja lujaa. Puitteet ovat paikoin varsin komeat, mutta kun missään ei oikein ole mitään järkeä ja toimintakohtauksetkin on pilattu liian nopeilla leikkauksilla ja ärsyttävällä strobojen välkkeellä niin eipä tästä paljoa käteen jää. Vin Diesel on myös harvinaisen epäkarismaattinen elokuvan päähenkilö yhden ilmeensä ja laiskan pulskean äänensä kanssa. Taisi jäädä franchising syntymättä vaikka jatko-osaa kovasti tässä pedataankin.

    **

    Janus kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Karvinen
    ..................
    Speedy Gonzales, noin 7 veljeksen poika
    .........................
    tartteeko noista sanoakin jotain?

    Speedysta voisit pari sanaa sanoa. :o

    EsaJii kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Terminal: Ihan hauska

    Princess Diaries II: siedttävä, 9 vuotiaaan tyttären kanssa

    Jaakob kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Viikonlopun aikana katsottua:

    Sergio Leone: Huuliharppukostaja (C'era una volta il West) — Yksi kaikkien aikojen elokuvista tuli viimein katsottua DVD:ltä. Kuuluisi yleissivistykseen.

    Frank Capra: He uskoivat elämään (Meet John Doe) — Telkkarista tullut Capran harjoitustyö Ihmeellinen on elämää varten. Ihan pätevä, muttei mitenkään erikoinen.

    James Toback: Kaksi tyttöä ja poikaystävä (Two Girls and A Guy) — Tämäkin tuli telkkarista ja kun sopivasti satuin ääreen, päätin katsella kokonaan. Kolmen ihmisen välinen dialogidraama. Muistutti kovasti elokuvaopiskelijan lopputyöltä, mitä se saattoikin olla.

    Cup kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Trueman Show...vai mikä se nyt olikaan. Ohjaajaa en muista.
    Ihan hauska leffa.

    Janus kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Frank Capra: He uskoivat elämään (Meet John Doe) — Telkkarista tullut Capran harjoitustyö Ihmeellinen on elämää varten. Ihan pätevä, muttei mitenkään erikoinen.

    Minusta tuo on Capran vaikuttavin elokuva. Eikä ole James Stewart mukana sähläämässä.

    Jaakob kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Minusta tuo on Capran vaikuttavin elokuva. Eikä ole James Stewart mukana sähläämässä.


    Minä olen loppujen lopuksi niin vähän Capraa nähnyt, etten uskalla sanoa, kuinka tämä elokuva hänen tuotannossaan sijoittuu. Monta kertaa kuitenkin tuntui kuin käsikirjoituksessa olisi oiottu ja menty turhan helppoa tietä. Voi tietysti olla, että Ihmeellinen on elämä vaikuttaa mielikuvaani liian paljon – yhtäläisyyksiä näillä kahdella elokuvalla sentään on melko paljon.

    Siinä olen samaa mieltä, että Stewartin kanssa John Doe ei olisi toiminut näinkään hyvin. Gary Cooper on mies paikallaan.

    Hezzu kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eikös pitemmät selostukset vois postata tuonne arvosteluihinkin...?

    Pseudonyymi kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Blue In The Face: ***

    Lost Highway: *****

    Hirttämättömät: ****

    Jimi kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tuli juuri katsottua Pirates of the Caribbean toistamiseen. Mainio seikkailuelokuva. Jostain luin, että Johnny Depp käytti Keith Richardsia esikuvanaan luodessaan roolihahmoaan.

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tuli juuri katsottua Pirates of the Caribbean toistamiseen. Mainio seikkailuelokuva. Jostain luin, että Johnny Depp käytti Keith Richardsia esikuvanaan luodessaan roolihahmoaan.


    Keith Richardsilla tulee olemaan kai cameo-rooli Deppin hahmon isänä kakkososassa.

    Omasta mielestäni Pirates on aika yliarvostettu leffa (ja käsittämättömän menestynyt), mutta Depp oli toki hyvä siinä.

    Lerxst kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kävin katsomassa viikonloppuna viimeinkin Lost in Translationin.
    Oli oikein mieluinen leffa - Bill Murray alkaa olla jo niin karismaattinen, että silmien muljauskin jo alkaa hymyilyttämään.
    Coppolan leffa oli mielestäni hyvällä maulla ja sopivan hidastempoiseksi tehty jotta vähäsen vanhempikin siitä voi nauttia ilman teinikaahausta, 72 kuvaa sekunnissa, still-kohtauksia ja hidastuksia tai jaettua ruutua tai... (yäk).

    Kulttuurieroilla ei mässäilty liikaa ja elokuva oli sopivan viihteellinen silti äitymättä draamasisältönsä puolesta imeläksi tai epäuskottavaksi. Musiikki oli mainiosti valittu - kukahan mahtaa soittaa sen mahtavan ja jylhän urkutyppisen jutun leffan loppupuoliskolla missä kuva viipyy Tokion maisemassa - hienolta kuulosti! Suosittelen! ****½

    Jimi kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Muita lähiviikkoina nähtyjä elokuvia (kaikki dvd:ltä):

    Matrix Reloaded - Kohtuullisen hyvän Matrix-elokuvan tekijöiltä on mopo karannut täysin käsistä tämän jatko-osan kohdalla. Kolmas osa on kuulemma vielä huonompi. Mahtaakohan arvosteluasteikkoni riittää?

    Terminator 3 - Tämänkin jatko-osan olisi voinnut jättää tekemättä. Ohjaaja Mostow ei tahdo saada tarinaansa millään käyntiin ja lopputulos on lähinnä noloa katsottavaa. James Cameron ei ole mikään Eisenstein, mutta hän kyhäisi vasemmalla kädellään paremman T-elokuvan. Tämän rainan näkeminen varmasti vauhditti Schwarzeneggerin päätöstä siirtyä politiikkaan, eikä katsojakaan voi kuin ihmetellä, miksi tulevaisuuden robotit näyttävät keski-iän ehtoopuolen entisiltä bodaajilta.

    Bad Boys II - Ylisuurella budjetilla tehty Miami Vice -jakso. Paitsi, että MV ei huonoimmillankaan ollut näin huono.

    The Hulk - Eipä tämäkään tehnyt lähtemätöntä vaikutusta. Kuvalliset kikkailut, joilla ilmeisesti pyrittiin sarjakuvamaiseen vaikutelmaan, alkavat ärsyttää kymmenen minuutin jälkeen. Nick Nolten murina ei paranna tilannetta. Jotkin CGI-jutut toimivat, jotkut ovat taas luvattoman huonoja.

    Spider-man - Selvästi Hulkkia parempi, vaikka tarinan pahis onkin varsin laimea ilmestys. Tarinassa on mukavasti myös Hulkista puuttuvaa huumoria, vaikka perustunnelma on aavistuksen synkemmän puolella.

    Equilibrium - Tämä on tämän joukon positiivinen yllätys. Kaikkea muuta kuin originaalista tarinasta on saatu pienellä budjetilla tehtyä varsin mainio tulevaisuudenkuvaus.

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kävin katsomassa viikonloppuna viimeinkin Lost in Translationin.


    LIT = Fahrenheit 9/11:n lisäksi mielestäni vuoden yli-hypetetyin ja ärsyttävin elokuva. Ja sitten vielä ne useimpien perustelut sille, miksi se oli niin hyvä: "siinä oli niin kiva tunnelma"! Tekeekö se elokuvasta muka hyvän??

    S. Coppola ajatteli kai debyyttinsä onnistumisen jälkeen, että näinkö helppoa tämä onkin... Antonioni, Fellini jne. teki nuo jutut paremmin jo 40 v. sitten. Aaarghh!! :evil: (Anteeksi nyt tämä vuodatus.)

    Hyvä ihmissuhdekuvaus: esim. Woody Allenin "Annie Hall" (viimeksi katsottu elokuvani).

    MZ kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minun viimeksi katsomani elokuva taitaa olla S. Coppolan Virgin suicides. Olikin tosi vaikuttava ja hyvä. Nyt olisi tarkoitus mennä vilkaisemaan tuo Lost in translation. Mielenkiinnolla odotan.
    Fellinin leffoista en jostain syystä ole koskaan aivan älyttömästi pitänyt, toisin kuin Antonionin. Punainen erämaa on tullut katsottua muutamaan kertaan...

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olen mainittujen ohjaajien "fani", joten juuri tästä syystä LIT ei tainnut olla minulle otollinen elokuva (Murray & Johansson jopa katsoivat TV:stä "La Dolce Vitaa"!) Sitten on vielä Godard ja... Jörn Donner tietysti! :lol:

    "Virgin Suicidesista" pidin toki ja pidän edelleen. Miten niin kauniin ja teeskentelemättömän elokuvan jälkeen voikin mennä noin metsään kuin LIT:n kanssa tapahtui? Jospa se teki VS:n "vahingossa"? Tai ehkä ei.

    Lerxst kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olen mainittujen ohjaajien "fani", joten juuri tästä syystä LIT ei tainnut olla minulle otollinen elokuva (Murray & Johansson jopa katsoivat TV:stä "La Dolce Vitaa"!) Sitten on vielä Godard ja... Jörn Donner tietysti! :lol:

    "Virgin Suicidesista" pidin toki ja pidän edelleen. Miten niin kauniin ja teeskentelemättömän elokuvan jälkeen voikin mennä noin metsään kuin LIT:n kanssa tapahtui? Jospa se teki VS:n "vahingossa"? Tai ehkä ei.


    Hmpf... LIT on mielestäni pikkunokkela viihde-elokuva, joka on hyvin tehty ja hyvää viihdettä. Kaikkien elokuvien ei tarvitse olla taidekummajaisia. VS:stä myös pidin, mutta eri tavalla, koska se kuuluu eri kategoriaan. Älkää leimatko ohjaajaa yhteen elokuvaan kiinni... Vähän sama juttu kun nuo vanhat progebändit jotka eivät saisi tehdä mitään muuta... :lol: Kyllä se LIT silti kannattaa katsoa...

    Tosin, voin olla filmipuolelta jäävi sanomaan, koska en ole mikään elokuvataiteen spesialisti, enkä juurikaan diggaile ranskalaisia tai venäläisiä taideleffoja, Lars von Trieriä tai Kaurismäkeä.

    saigon kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    He-he, olen niin saamaton työntekijä, että voin varmaan kirjoittaa nämä lässytykset tännekin.

    Eli kolme viimeisintä (kaikki DVD)

    De Palma: Femme Fatale, DePalman nerokas kunnianosoitos italologiikalle.

    T. Scott: True Romance dir. cut. Yksi 90- luvun selkeimmistä mestariteoksista. Kuriositeettina leffa sisältää kaksi maailman parhantainta hyvä versus paha matsia, toinen näkyy leffateatterin screeniltä ja toinen tapahtuu itse elokuvassa.

    Ronny Yu: Freddy vs. Jason. Ei tämä mitään suuria tunteita herätä, kummankin sarjan parhaimmistoa.

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0


    Matrix Reloaded - Kohtuullisen hyvän Matrix-elokuvan tekijöiltä on mopo karannut täysin käsistä tämän jatko-osan kohdalla. Kolmas osa on kuulemma vielä huonompi. Mahtaakohan arvosteluasteikkoni riittää?



    Reloaded oli tosiaan varsin kamala, mutta minusta Revolutions petrasi siitä huomattavasti. Tosin tiedän, että, moni on eri mieltä. Kannattaa kuitenkin antaa Revolutionsille mahdollisuus, jos yhtään on kiinnostusta Matrixiin jäljellä Reloaded pannukakun jälkeen.

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Lost In Translationista kun on puhetta niin kerronpa omankin mielipiteeni. Minusta se on todella hieno elokuva ja taitaapa olla paras tänä vuonna näkemäni uusi elokuva. Kill Bill Vol. 2 ja Eternal Sunshine Of Spotless Mind ovat varmaankin ainoat vakavat haastajat. Pidin Lost In Translationista huomattavasti enemmän kuin Virgin Suicidesta joka sekään ei ole huono.

    Janus kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    He ajavat öisin (Raoul Walsh, 1940)
    Mukavasti rullaava vanhan ajan Warner Brothers –tuotanto. Bogart ei ollut vielä tähti. Road movie kohtaa film noirin. Ida Lupino on kohtalokas nainen.

    Eila (Jarmo Lampela, 2003)
    Mukavaa, että Suomessa tehdään vielä yhteiskunnallista elokuvaa. Kyseessä siis oikeusjuttuun johtanut siivojien laiton irtisanominen tuossa muutama vuosi sitten. Tasapainoinen kokonaisuus, joskin melko tv-elokuvamainen toteutus.

    Erämaa syö miestä (Antonia Bird, 1998)
    Kohuohjaajan aiheena tällä kertaa kannibalismi. Jonkinlaista mustan huumorin yritystäkin. Aika outo leffa.

    Ring (Gore Verbinski, 2002)
    Ensimmäisten minuuttien aikana ajattelin, että taasko tätä teinien lahtausta. Onneksi ei kuitenkaan. Höperö idea, mutta mysteeri pitää tehokkaasti otteessaan. Lopun "ei se olekaan vielä ohi" –ratkaisu latistaa.

    Lilja 4-Ever (Lukas Moodysson, 2002)
    Kurjuuden maksimointi tuo mieleen Päätalo-filmatisoinnit ja Dancer In The Darkin. Maistuu liioittelulta. Hyvä leffa kuitenkin, tärkeä aihe.

    Lazer kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Eila (Jarmo Lampela, 2003)
    Mukavaa, että Suomessa tehdään vielä yhteiskunnallista elokuvaa. Kyseessä siis oikeusjuttuun johtanut siivojien laiton irtisanominen tuossa muutama vuosi sitten. Tasapainoinen kokonaisuus, joskin melko tv-elokuvamainen toteutus.

    Katsoin tämän juuri toissa päivänä ja kyllähän se kelpo esitys oli. Viimeinen puoli tuntia oli vähän turhan nopeaa etenemistä, nämä varsinaiset oikeusjutut ja valmistautumiset meni vähän olankohautuksella. Dvd-bonuksena ollut pläjäyskin oli katsottava ihmissuhdesekasotku. Ei mitään Levottomia.

    Pseudonyymi kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    August Underground's Mordum (2003)
    Ehdottomasti kipeintä paskaa mitä olen ikinä nähnyt. ****

    Lopullinen ratkaisu (2001)
    Ihmeellistä miten natsien kokous voi olla näin mielenkiintoinen. ***

    Salò o le 120 giornate di Sodoma (1976)
    Ei kai kukaan väitä tätä sairaaksi? Ulosteen syöminen päivälliseksi on mielestäni täysin normaalia. :lol: ***

    Faces of Death (1978)
    Musiikkia on käytetty tässä pätkässä erinomaisesti. Mieleen jää kohta jossa kukolta katkaistaan kaula ja Piippolan vaari soi taustalla. Muutamat kohtatukset huonosti lavastettuja. ****

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    LIT on mielestäni pikkunokkela viihde-elokuva, joka on hyvin tehty ja hyvää viihdettä. Kaikkien elokuvien ei tarvitse olla taidekummajaisia.


    Pakko vielä lisätä tähän, että olen asiasta eri mieltä: LIT on juuri pikkunokkela taide-elokuva, joka pyrkii kuitenkin miellyttämään mahdollisimman monia eikä siis siksi ota kantaa yhtään mihinkään. Ei siis hyvää taidetta, eikä myöskään hyvää viihdettä – teknisesti saattaa tosin olla taidokas, mutta minusta elokuvassa pitää olla myös... no, "munaa"! :wink:

    Vaikka foorumi vaikuttaakin 100 % miehiseltä (?), turvaan kuitenkin selustani ja totean, että onhan hyviä naisohjaajiakin silti olemassa: Agnes Varda esimerkiksi.

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Millä tavalla tämän "munan" olisi pitänyt ilmentyä Lost In Translationissa?

    Minusta LIT on viihdyttävä elokuva joka on toteutettu taiteellisesti. Ns. "vakava taide-elokuva" se ole sellaiseksi se on liian kevyt ja mainstream. Ja hyvä niin. Leffa toimii lähes täydellisesti.

    Pitäisikin varmaan pistää dvd tilaukseen.

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    "Munalla" viittasin siis siihen, että elokuvalla yritetään sanoa jotakin tärkeää – LIT:stä en tällaista ominaisuutta löytänyt. Ellei se sängyssä löhöily, baarissa norkoilu ja tyhjäpäinen small talk ollut sitten jonkinlainen hiljainen protesti...

    Hezzu kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    tyhjäpäinen small talk


    Kuulostaa ihan Tarantinon leffalta, taitaa jääjä kahtomatta.

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    LIT:stä en tällaista ominaisuutta löytänyt. Ellei se sängyssä löhöily, baarissa norkoilu ja tyhjäpäinen small talk ollut sitten jonkinlainen hiljainen protesti...


    Se oli sitä "oikeata" elämää ja hahmojen luonteen kehitystä.

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No jaa, "realismi" tai "oikea elämä" eivät nyt aivan heti tule mieleen kyseistä elokuvaa ajatellessa. Pikemminkin kyse oli jonkinlaisesta päiväunesta, jossa kaikki on ihanan katkeransuloista... :x Ja mihin ne hahmot sitten muka kehittyivät?

    Tänään muuten kolmosella ässä elokuva, "Pat Garrett ja Billy The Kid". Peckinpah on sopivan miehinen minun makuuni!

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Totta kai se oli hyvin tyyliteltyä realismia. Mieluummin jatkan keskustelua LIT:sta sitten kun olen nähnyt sen uudelleen. Elokuvasta jonka on nähnyt lähes vuosi sitten vain yhden kerran on vaikea keskustella kovinkaan yksityiskohtaisesti. Ainakaan minun muistillani...

    Pistetään tähän nyt kuitenkin vielä arvioni leffasta jonka kirjoitin toisaalle viime helmikuussa:

    Tämähän oli oikein mainio elokuva. Parasta leffassa oli sen upea tunnelma. Alkupuolella hieman häiritsi se että tätä tunnelmaa rikottiin hieman liian koomisilta tuntuvilta jaksoilta. Niin hauskoja kuin ne olivatkin. Loppua kohden komedia jäi taaemmas ja tunnelma sai kasvaa omaan rauhalliseen tahtiinsa. Motkotetaan vielä vähän lisää: kuvaus oli hieman epätasaista ilmeisesti koska elokuva oli kuvattu pelkästään olemassaolevan valon avulla mikä johti sitten paikoitellen todella rumiin kuviin kun valoa oli aivan liian vähän. Kameraliikkeet olivat myös välillä ärsyttävän nykiviä ja epätasaisia. Joo, minä en pidä dogmasta... Noh joko kuvausryhmällä kävi loppua kohden tuuri valon suhteen ja laatu parani tai sitten minä vain totuin tyyliin koska se ei enää alun jälkeen niin häirinnyt. Ja sanotaan nyt vielä, että paikoitellenhan kuvaus oli todella kaunista ja elokuvan tunnelmaa tukevaa.

    Näyttelijäsuoritukset olivat hyviä, pidin jopa yleensä ärsyttävästä Ribisistä. Bill Murray oli aivan loistava, tässä on varmasti hänen elämänsä rooli. Sofia Coppolan ohjaus oli tyylitajuista ja raikasta ja kuten joku edellä huomautti suorituksen tekee sitä kunnioitettavammaksi seikka, että elokuvassa ei oikeastaan tapahtunut mitään, mutta ainakaan minä en tylsistynyt kertaakaan vaan elokuva piti kokoajan otteessaan. Loistava, pieni elokuva joka onnistui jopa hieman liikuttamaan ja panemaan miettimään omaakin elämäänsä. Sofia Coppolasta on tullut nimi jonka elokuvia joutuu varmaan kohta alkaa odottamaan. Nyt alkaisi olla korkea aika isä Francisin vääntää se Megalopolis, ettei ihan jäisi tyttärensä varjoon...

    ****+ (luulen, että pisteet saattavat tästä hyvinkin vielä kasvaa uusinta katselun myötä)


    Tällä hetkellä elokuva tuntuu muistikuvissani jopa paremmalta mitä arvostelustani saa kuvan, mutta jää nähtäväksi mikä on mielipiteeni kunhan näen sen uudestaan.

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Cabin Fever (2002)
    Vähän aikaa sitten tuli katsottua 2000 -luvun Evil Dead. Aluksi tietenkin pisti silmään teinikauhumaiset oikeasti tyhmät päähenkilöt, tosin, se loi tietyn komiikan kaiken goren ja veren keskelle. Armoton elokuva kyllä oli, ja vähintäänkin yhtä höperö kuin Evil Dead 1 (tai 2) ... kerran siihen nyt tätä vertaan. En osaa sanoa oliko elokuva ärsyttävä vai muuten vain tylsähkö. Ei se kuitenkaan napannut muun kuin joidenkin hyvien kliimaksien ja yleisen goren kohdalla.
    Mitään en viitsi spoilata, mutta kuitenkin; lopussa odottaa muutama ripaus hyvää huumoria. Muistutti konseptiltaan Freddy vs. Jasonia. Suosittelen "hyvän" viihteen merkeissä.
    ***

    Evil deadista puheen ollen, tuli katsottua pitkästä aikaa myös tämä:
    Army of Darkness (1993)
    Eli kyseessähän on siis Evil Dead -trilogian 3. osa (vaikka 2. osa on oikeasti 1:n re-make)
    No kuitenkin: Loistavaa komiikkaa: Bruce Campbellin one-linerit (ja uskomaton suoritus sankarina, Ashina), slap-stickiä, hulluutta ja mäiskettä. Liian yritteliäs kauhu-komedia? mutta mitä helvettiä sitten? Tämä on vain niin viihdyttävä. Aivot narikkaan ja remington kouraan!
    ****

    Kill Bill: Vol. 2 (2004)
    Luotin liikaa hypetykseen ja odotukset olivat muutenkin liian korkealla kun tungin tätä jatko-osaa nauhuriini. Vol. 2 oli pettymys, ei kuitenkaan perinpohjaisesti.
    (Varsinkin lopun) draama oli puuroa aisteille; tyhjää ja kivettynyttä paskanpuhumista. Luulin, että Tarantino olisi keksinyt jotain erikoisempaa. Onneksi sentään suurin osa kliseistä jäivät lähinnä humoristiseksi leikittelyksi, ja se nauratti. Ensimmäinen osa jäi sen verran jännään paikkaan ja oli muutenkin varsin intensiivinen, että olisi luullut kakkosen paukuttavan tuplasti kovempaa. Tietyt erilliset kohtaukset jäivät mieleen positiivisena mielikuvana, mutta kokonaisuus ei paljoa tarjonnut.
    ***

    Lerxst kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jatkan hieman vielä LIT -aiheesta:

    Eikös hyvän elokuvan tunnusmerkki olekin se, että ihmiset kokevat sen kuitenkin eri tavoin, mutta jollain tavalla omaa elämäntilannettaan vertailukohtana käyttäen kuitenkin? Juuri tällaisia pieniä kipeitä mutta katkeransuloisia havaintoja itsekin myös koin elokuvan aikana. Ja todellakin - kuvaus oli paikoitellen erittäin kaunista. Sekä musiikki. Sellainen on usein nykyään niin harvinaista - eikä siten mielestäni eri selitystä tai mitään muuta oikeutusta kaipaa. Ja Bill Murray se vain paranee vanhetessaan. Kyllä se minulle ainakin riittää, että SC tekee hyviä elokuvia.

    Itse koin KillBillit sun muut aika inhottavina kokemuksina, vaikka vanhanajan tarpeettoman väkivallan täyteisistä leffoista paljonkin olen nauttinut. Nyt se on vaan muuttanut muotoansa liikaa; sankarinaivismi on kadonnut ja inhorealismi pukkaa jo viihdeväkivaltaankin liiallisesti. Pöh sanon minä.

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ... Ja Bill Murray se vain paranee vanhetessaan. ...


    Siinä tapauksessa suosittelen Coffee & Cigarettesia

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ja The Royal Tenenbaumsia.

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mystic River (2003)
    5 minuuttia sitten tuli katsottu tämä (Menneisyyden Ote)
    Ja täytyy sanoa, että piti kyllä otteessaan
    Intensiivisen karkea kerronta ja uskomattoman hienot näyttelijäsuoritukset (oscar palkittuja?)
    Mitään sen suurempaa, kuten esim. mindfuckia ei elokuvassa ollut, eikä sitä oikeastaan olisi tarvinnutkaan. Juuri sopivan pikku-nerokas juoni ja sen käänteet, hyvä niin. Robbinsin rauhallisen häiryyntyt olemus viilsi tunnelmallaan komeasti. Kovanaamaisuutta tarjosi vuorostaan taas Sean Penn, ja hyvis kyttä, Kevin Bacon loi tasapainon ja järjestyksen kaiken käsille leviävän ja juonittelevan murhamysteerin keskellä. Viides tähti jää kuitenkin uupumaan, eihän elokuva nyt niin erikoinen ollut, vaikka erikoisuutta ei aina edes tarvitse.
    ****

    Coffee and Cigarettes (2003)
    (tästä unohdin tilittää)
    Ime tupakkaa Smoke!, nimittäin Coffee and cigarettesissa on kaikki kohdallaan. Täydellinen "poltetaan tupakkaa, juodaan kahvia ja puhutaan paskaa" -elokuva. Kaikinpuolin mustavalkoinen kuin sokeripala ja kuppi mustaa kahvia, näyttelijätkin on valittu hyvin, kuuluisuuksia siis kaikki. Rakastin erityisesti Iggy Popin ja Tom Waitsin kohtausta, eikä pelkästään se ollut täynnä iskevää huumoria ja mehukasta small-talkia, vaan nuo hyvät elementit on ripoteltu hienosti myös muihin eri kohtauksiin, joten tunnelma säilyy ja C&G on hallinnassa loppuun saakka (ok ok, puolitiessä vähän tunnelma lopahteli).
    *****
    Katsokaa täältä traileri niin selkenee tuo idea...
    http://www.apple.com/trailers/mgm/coffee_and_cigarettes/

    Pete kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olenkohan nähnyt unta vai pyöriikö TV:ssä mainos I'Robot -elokuvasta, jossa Will Smith pääosassa? onkohan tämä tosiaan Asimovin kirjoista tehty ??? toivottavasti ei...

    Voffe kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    On se. Will Smith pelastaa siinä maailman.

    Pete kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    voi kakka!
    Pahoin pelkään, että pian ilmestyy myös Williltä uusi hauska Robotti räppi.

    Pseudonyymi kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    House of 1000 corpses (2003)
    Ihan kelpo Rob Zombien kirjottama ja ohjaama pätkä, ja hän myös vilahtaa cameona parin sekan ajan. Melko pitkälle tykkäsin tästä visuaalisten juttujen takia. ***

    Cradle of fear (2001)
    No joo...Neljä veristä tarinaa jotka liittyvät yhteen, vaikka koko leffan logiikka jäikin mulle epäselväks. Ei tisseistä huolimatta onnistunut olemaan edes äitelää goottipehmopornoa. Verta käytettiin ja näytettiin säästeliäästi, ja parhaat (tappamis)kohdat jätettiin taktisesti näyttämättä. *

    boredom99 kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ja sitten vielä ne useimpien perustelut sille, miksi se oli niin hyvä: "siinä oli niin kiva tunnelma"! Tekeekö se elokuvasta muka hyvän??

    Mä en ymmärrä ihmeemmin elokuvista, mutta mun mielestä juuri tunnelma on ratkaiseva. Siis ei sen tietenkään tarvitse olla "kiva", mutta tunnelma on filmissä tärkeä, voi olla vaikka kuinka fiksu ja kantaaottava filmi mutta jos tunnelma puuttuu niin eihän siitä ole mihinkään. Vähän sama juttu myös musiikissa, esim. Jandek soittaa paremmin kitaraa kuin Clapton jos multa kysytään...*)

    Täällä puhuttiin jotain Karvis-leffasta, mun poika haluais mennä katsomaan sitä, kannattaako lähteä mukaan?

    Ja viimeksi katsottu elokuva... varmaankin lauantaina tullut Blair Witch Project, ihan ok tais olla.


    *) tosin oliko se Clapton joka soitti While my guitar gently weepsin soolon... no eipä sekään onnistunut hyvää biisiä pilaamaan jos näin oli... ei kai mennyt liian offtopiciksi?

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eikös hyvän elokuvan tunnusmerkki olekin se, että ihmiset kokevat sen kuitenkin eri tavoin, mutta jollain tavalla omaa elämäntilannettaan vertailukohtana käyttäen kuitenkin?
    [/quote]

    Ja taas uusin voimin vastaväittelyyn! Hyvän elokuvan tunnusmerkki mulle on nimen omaan se, että se mietityttää vielä seuraavanakin päivänä... ja juuri LIT jätti täysin mitäänsanomattoman tunteen. Kill Billejä en ole kokenut tärkeäksi käydä katsomassa, mutta ne on mielestäni vaan tämän trendin toinen puoli: eskapistista "viihdetaidetta" massoille... aa tuuti lullaa.

    [quote]Mä en ymmärrä ihmeemmin elokuvista, mutta mun mielestä juuri tunnelma on ratkaiseva. Siis ei sen tietenkään tarvitse olla "kiva", mutta tunnelma on filmissä tärkeä, voi olla vaikka kuinka fiksu ja kantaaottava filmi mutta jos tunnelma puuttuu niin eihän siitä ole mihinkään.


    Joo-o, tunnelma on tärkeä muttei se YKSINÄÄN riitä! Pikemminkin se tehostaa filmin sanomaa, kunhan sellainen vain on olemassa...

    PS. Mitä, Claptonin soitossa ei muka ole tunnelmaa? Eikös kaikissa niissä 80-luvun softrock-helmissä se ole ihan käsinkosketeltava? "Tears In Heaven" jne. :lol:

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0


    Joo-o, tunnelma on tärkeä muttei se YKSINÄÄN riitä! Pikemminkin se tehostaa filmin sanomaa, kunhan sellainen vain on olemassa...



    Miksi elokuvassa pitäisi olla aina joku sanoma? Kyllähän pelkästään viihdyttäville elokuvillekin on paikkansa ja mielestäni elokuva ilman sanomaakin voi olla jopa taidetta. Aivan kuten kirja, maalaus tai sävellyskin ilman sanomaa voi olla tärkeä ja koskettava.

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Aivan kuten kirja, maalaus tai sävellyskin ilman sanomaa voi olla tärkeä ja koskettava.


    Tää on mun mielestä hiukan kummallinen ajatus – miten sellainen voi koskettaa, mikä ei oikeasti sano mitään? Sanomalla en siis tässä tarkoita mitään "koodattua" viestiä, vaan eroa sen välillä että yritetään oikeasti ILMAISTA jotain ja sen, että kunhan hiukan kikkaillaan Oscarin arvoisesti hämyisellä valolla ja ihanalla musiikilla – tämä ero on tietysti makuasia jos mikä kuten on tullut jo huomattua...

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kummasti se vaan kuitenkin kosketti. Itseasiassa yllättävänkin paljon Translation pisti aikoinaan miettimään omaa elämääkin. En tiedä miten sinä määrittelet sanoman, mutta kyllä minusta LIT:ssa oli monia teemoja jotka voitaisiin sanomaksikin määritellä. Siltikään sanoma ei ole mielestäni mikään hyvän elokuvan edellytys.

    Voisitko noin niin kuin esimerkin omaiseksi mainita muutaman elokuvan jossa on "sanoma" ja vielä tarkentaa, että millainen niin ehkä tämä sanoman mysteeri alkaa avautumaan.

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Aivan kuten kirja, maalaus tai sävellyskin ilman sanomaa voi olla tärkeä ja koskettava.


    Tää on mun mielestä hiukan kummallinen ajatus – miten sellainen voi koskettaa, mikä ei oikeasti sano mitään? Sanomalla en siis tässä tarkoita mitään "koodattua" viestiä, vaan eroa sen välillä että yritetään oikeasti ILMAISTA jotain ja sen, että kunhan hiukan kikkaillaan Oscarin arvoisesti hämyisellä valolla ja ihanalla musiikilla – tämä ero on tietysti makuasia jos mikä kuten on tullut jo huomattua...

    Ajattelin muuten huomenna käydä vihdoin katsomassa Tahrattoman mielen – vähän pelottaa, jos taas petyn kaiken ennakkohypetyksen vuoksi.

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mites nää viestit meni näin päin? Mutta jospa käännetään tää niin päin, että LIT:ssäkin oli toki jonkinlainen sanoma (olkoon se sitten vaikka että "elämä on kaunista mutta ah niin yksinäistä") mutta se ei koskettanut juuri MINUA? Olisivatkohan nyt kaikki tyytyväisiä...

    boredom99 kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tää on mun mielestä hiukan kummallinen ajatus – miten sellainen voi koskettaa, mikä ei oikeasti sano mitään?

    Ehkä se kuitenkin sanoo jotain... vaikkei sanoma ole ehkä edes tekijän tarkoittama niin jokin asia saattaa koskettaa jotain tiettyä katsojaa. Voi tietysti sanoa että tällöin katsoja ei voi suhtautua elokuvaan objektiivisesti, mutta miksi pitäisi?

    Olipas epäselvästi ilmaistu, mutta ehkäpä se sopii tähän.

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mites nää viestit meni näin päin?[/quote]

    Kummallista.

    [quote]Olisivatkohan nyt kaikki tyytyväisiä...


    Ehdottomasti. Vielä kun saisi muutaman esimerkin hyvästä elokuvasta jossa on sanoma.

    boredom99 kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vielä kun saisi muutaman esimerkin hyvästä elokuvasta jossa on sanoma.


    Wicker man. Ei kannata mennä yksin pakanasaarelle jos on poikuus vielä tallella.

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hyviä elokuvia on maailma täynnä ja kaikissa on vähintään yksi potentiaalinen sanoma, jonka katsoja "löytää". Pitääkö hän sitten elokuvasta vai ei riippuu omasta ajatusmaailmasta...

    jaappo kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Ehdottomasti. Vielä kun saisi muutaman esimerkin hyvästä elokuvasta jossa on sanoma.

    Life of Brian elokuvan lopetusbiisi kertoo kaikille sopivan sanoman: "Always look on the bright side of life"

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No, jos tälle linjalle lähdetään niin Annie Hallissa oli jotain sinne päin kuin että "always keep a can of Raid near you 'cause you never know who's gonna crawl in". Don't Look Backissa Dylan taas neuvoo: "always keep a good head and carry a light bulb".

    Minusta tätä paljon puhutta "sanomaa" ei aina voi edes pukea sanalliseen muotoon. Esimerkiksi juuri Wicker Man – hämärin elokuva miesmuistiin, jonka "sanoma" ei ainakaan minun silmissäni pelkästään ollut varoittava esimerkki Skotlannin saarista. Minulle siinä oli enemmänkin kyse uskomusten voimasta jne. (Tästä voisi tietysti aloittaa taas uuden aiheen...)

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hyviä elokuvia on maailma täynnä ja kaikissa on vähintään yksi potentiaalinen sanoma, jonka katsoja "löytää". Pitääkö hän sitten elokuvasta vai ei riippuu omasta ajatusmaailmasta...


    Joo, olen pitkälti samaa mieltä. Tuo vaan tekee aika turhaksi ylipäätänsä mistään sanomista puhumisen.

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No kun oli puhe "hyvistä" elokuvista joiden hyvyys tai huonous piti koettaa pukea sanalliseen muotoon (ks. edellinen viesti). Jotain sanaa pitää käyttää jollei halua mennä tälle "tosi kiva/tosi jännä jne." linjalle...

    boredom99 kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Esimerkiksi juuri Wicker Man – hämärin elokuva miesmuistiin, jonka "sanoma" ei ainakaan minun silmissäni pelkästään ollut varoittava esimerkki Skotlannin saarista. Minulle siinä oli enemmänkin kyse uskomusten voimasta jne. (Tästä voisi tietysti aloittaa taas uuden aiheen...)


    Joo, en osaa vielä käyttää hymiöitä... ei kai siinä välttämättä mitään varsinaista sanomaa ollut, mutta onpahan vaan hieno elokuva, eikä vähiten tunnelmansa ja musiikkinsa ansiosta...

    Yleensäkin, jos elokuvassa on vain yksi selkeä "sanoma", niin voi jo miettiä että onko pakko edes tehdä elokuva, asiansa voi esittää muutenkin...

    Hyviä elokuvia voisin kyllä listata, mutta sanomasta en aina tiedä... ja tuskinpa sillä niin väliä onkaan.

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Yleensäkin, jos elokuvassa on vain yksi selkeä "sanoma", niin voi jo miettiä että onko pakko edes tehdä elokuva, asiansa voi esittää muutenkin...


    Vrt. Fahrenheit 9/11 – väittelin elokuvan ansioista kaverin kanssa ja se väitti, että filmi on tarkoitettu itseironiseksi :D Sen "sanoma" oli minulle kuitenkin, että antaudu aina populistisen videonauhakoosteen vietäväksi kun on hyvä asia kyseessä...

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Fahrenheitin 9/11 sanoma on harvinaisen yksi selitteinen. Äänestäjä: mitä ikinä teetkin älä äänestä George Bushia presidentiksi toistamiseen.

    Populistista propagandaa, mutta toki ihan viihdyttävää sellaista.

    Lazer kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tässä keskustelussa ei ole minusta mitään sanomaa.

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No jopas ovat pojat väitelleet... :)
    Eilen, tuli jo toisen kerran katsottua nämä kaksi Gaspar Noén (Ohjannut siis tunnetummin Irreversiblen) mestariteosta.

    Carne (1991)
    40 minuutin 'lyhytelokuva' joka toimii ikäänkuin ensimmäisenä osana seuraavaksi mainittavalle leffalle. Ihmettelen suuresti, miten Gaspar on saanut näin perkeleen kauniin näköisen leffan. Teknisesti esimerkillinen elokuva (valaistus jne.)
    Carnessa päähenkilö, Teurastaja hymyilee peräti kahdessa kohdassa, tätä ei näe Seul Contre Tousissa. Carnen ajoilla "ranskan taxikuskilla" on vielä asiat hyvin, no... ainakin leffan alussa. Jatko-osa...
    Seul contre tous (1998) (a.k.a. Yksin Kaikkia vastaan, I Stand Alone
    onkin sitten paljon synkempi, rankempi ja syvällisempi. Teurastaja vittuuntuu nalkuttavaan läskiin vaimoonsa, ja marssii Pariisiin etsimään "uutta elämää." Mikään ei ole niin helppoa tälle synkistelijälle.
    Philippe Nahon on teurastajana täydellinen. Elokuvaa on helppo verrata Taxikuskiin, Seul Contre Tous on vain (tottakai) eurooppalaisempi, hillitympi (ainakin pinnallisesti), syvällisempi ja hullumpi. Se on ankea teos, helvetin karua ja julmaa meininkiä. Philippe Nahonin yksinpuhelut köyhistä ja rikkaista, elämästä ja kuolemasta, ja kaikesta muusta yleisestä turhasta ja vähemmän turhasta painuvat mieleen. Tunnelma, Tarina ja tekniikka... helvetin täydellistä.
    Ehdottomasti molemmat, sekä Carne että Seul Contre Tous ovat
    ***** -arvoisia.

    Pseudonyymi kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Half Baked (1998)
    Ekan puolen minuutin perusteella vaikutti hyvältä, mutta sitten elokuva varsinaisesti alkoi. En pysty nauttimaan tällaisista pilvi-frendi-sekoilu-läppäelokuvista joissa läiskitään ylävitosta koko ajan ja tässä hahmot (mukaanlukien pakollinen koira) kaiken huipuksi lensivät poltettuaan pilveä. Ylinäyteltyä neohippikuraa.
    Elokuva ansaitsee puolikkaan tähden siitä ettei se moralisoinut alleviivatusti.

    MZ kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katsoin juuri Subtv:ltä Alan Parkerin elokuvan Noiduttu sydän (Angel Heart).
    Yllättävän hyvä jonkinlainen film noirin ja kauhuelokuvan yhdistelmä, vaikkakin turhan ennalta-arvattava. Harry Angelin skitsofrenia? tuntui turhan todennäköiseltä leffan puolivälistä saakka.
    Jos oikein kaukaa hakee, rakenteessa oli lievää samankaltaisuutta Polanskin Vuokralaiseen, tosin hyvin kaukaista.

    Hezzu kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kielletty planeetta äsken telekusta. 50-luvun scifi-leffa. Oli hyvä. Ja erittäin hyvät musat. Saakohan soundtrackia mistään? ;)

    Jimi kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Saakohan soundtrackia mistään? ;)


    Toki...

    http://www.cduniverse.com/productinfo.asp?style=music&PID=1198012&cart=204428123


    Hauska leffa.

    juishi kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vähänkö loistava tuo Yksin kaikkia vastaan, mutta se siitä, on jo pari vuotta kun on sen nähnyt... Viimeksi katsottuja:

    Requiem for a Dream: noin 10. kerran katsottu, ja yhä yksi vaikuttavimmista.

    Kikujiron kesä: aivan hulvattoman hyväntuulinen kuva. Tekee mieli itkeä.

    Warriors: miksi? No reason, I just like doing things like that.

    Ken Park: Huono. Täysin turha.

    Bad Taste: taas n. kymmenen vuoden jälkeen. Olihan se hupaisa, mutta ei sitä enää uudestaan jaksaisi.

    Mulholland Drive: ööö. ei ymmärrä, mutta ei sen väliä... Lynch on paras.

    MZ kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Mulholland Drive: ööö. ei ymmärrä, mutta ei sen väliä... Lynch on paras.


    Pakko taas kysyä, mitä pitäisi ymmärtää? Elokuvanhan voi loistavasti katsoa pelkästään tunnekokemuksena.
    No, ethän välittänytkään ymmärtämisestä.
    Hieno elokuva, jossa on jopa selkeä "juoni", kunhan sen pariin otteeseen katsoo.

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0


    Pakko taas kysyä, mitä pitäisi ymmärtää? Elokuvanhan voi loistavasti katsoa pelkästään tunnekokemuksena.


    Olen täysin samaa mieltä. Mutta jos ei ymmärrä niin silloinhan jää "sanomakin" tajuamatta. Jep, who cares... :)

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Batman Forever (1995)
    On olemassa 2 batmania, se joka on synkkä, ja se joka on homo.
    Tämä oli ihan homo leffa. Jim Carrey toimi hyvin Arvuuttajana, vaikkakin ampuikin välistä yli. Hmmhmm, mietin mikä tässä leffassa on hyvää... höh, eipä oikeastaan mikään. Olihan se ehkä jokseenkin viihdyttävä, suurimmaksi osaksi lapsellista sarjis -mäiskettä.
    **

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pakko taas kysyä, mitä pitäisi ymmärtää? Elokuvanhan voi loistavasti katsoa pelkästään tunnekokemuksena.
    No, ethän välittänytkään ymmärtämisestä.
    Hieno elokuva, jossa on jopa selkeä "juoni", kunhan sen pariin otteeseen katsoo.


    Minusta Mulholland Drivessa oli kusetuksen makua: elokuva kehittelee puolet ajasta juonta ja sitten alkaa läpsiä katsojaa naamalle (josta Lynch on huomannut hänen nauttivan).

    Tollanen itsetarkoituksellinen palapelimeinki ottaa päähän (löysin netistä jopa Lynchin "ohjeet" elokuvan ratkaisemiseksi). Musta tuntuu, että sillä jäi pari kohtausta tms. kuvaamatta ja päätti julkaista elokuvan sellaisenaan, koska kukaan ei kuitenkaan huomaa – päinvastoin, tuloksena olikin entistä suurempi "mestariteos". Blue Velvetistä pidin kyllä, Lost Highwaystä ekalla kerralla. Lynchin elokuvissa on se vika, että uudestaan katsoessa huomio kiinnittyy vaan niihin muka-olemassa oleviin "vihjeisiin".

    Niin ja kävin muuten katsomassa vihdoin toissa päivänä "Spotless Mindin" enkä voinut olla pitämättä siitä (niin paljon kuin tykkäänkin olla eri mieltä). Sisältö oli tosin LIT-tyyliä, mutta tässä "älykkäämmässä" muodossa se oli vastustamaton...

    Pisteytykset: "Mulholland Drive" **1/2, "Eternal Sunshine..." ****

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mullholland Driven rasite on se, että se kuvattiin alunperin tv-sarjaksi (tai siis tv-sarjan pilotiksi joka myöhemmin laajennettiin elokuvaksi) ja tämä kyllä paikoin näkyy lopputuloksessakin. Pidän kyllä kovasti elokuvasta, mutta Lost Highway on mielestäni kaikin puolin parempi.

    olcoon kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olen nähnyt Mulholland Driven vasta kerran, mutta heti teki vaikutuksen, vaikka tapahtumia jäi tajuamatta... en edes pystynyt kuin vaan ihailemaan sitä, toisella kerralla voi olla että saa jo juonestakin jotain irti :)
    Lynch osaa kyllä aina kehittää ainutlaatuisen mystisen tunnelman.

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Lynchistä puheen ollen, jaksan hypettää vieläkin Taavin lyhäreitä; esim. The Grandmother kannattaa katsoa (jonkinalinen DVD-kokoelma on ilmestynyt?). Myös David Lynchin ja Joe Neffin Bluebob niminen levy kannattaa kuunnella.

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Bruce Taivaanlahja(2003)
    LOL.
    Hauska leffa.
    Viihdyttikin vielä.
    ***[/b]

    Jimi kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eilen tuli katsotua Medusan verkko (The Bourne Identity), joka on sopivasti valtalinjasta poikkeava toimintaelokuva. Tarina perustuu Robert Ludlumin samannimiseen -- siis yhtä typerästi suomennettuun -- kirjaan, jossa merestä pelastettu, muistinsa menettänyt mies yrittää selvittää taustaansa. Toiminta on kohtuullisen realistista, eikä kaikki räjähdä silmille, kuten niin monissa mainstream toimintapätkissä. Matt Damon on hyvä roolissaan, vaikka ei ihan vastaakaan kirjan Jason Bournea. Franka Potente on myös hyvä valinta sankarittareksi Hollywoodin vakiomuovimissien sijaan.

    waka/jawaka kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ripley's Game piti kivasti otteessaan lauantai-illan ratoksi. Asiallinen perustrilleri, johon on pystytty ajoittain luomaan mukavan persoonallinen tunnelma. John Malkovich vakuutti snobina.

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Arizona Dream (1993)
    Alku vaikutti lupaavalta: Johnny Depp, nuori mies, elämä edessä, kohta kaikki muuttuu, loistava leffa varmaankin... mutta, kun Faye Dunaway ja Lili Taylor ilmestyi kuvioihin, elokuva meni teko-hulluksi ja ärsyttäväksi haahuiluksi. Hyi helvetti. Tietyt, yksittäiset kohtaukset jäivät mieleen positiivisina mielikuvina, esim. Vincent Gallon kohtaukset olivat oikeasti hauskoja, toisin kuin leffan muu sisältö.
    **

    Avain Pakoon (1994)
    Kun oli katsonut noin oksettavan elokuvan, piti jotenkin saada hyvä mieli. Avain Pakoon on varmasti maailman aurinkoisin vankila-elokuva, mutta ei se mitään. Se on niin kaunis, koskettava ja hieno. Jos ei joku ole tätä nähnyt, niin kannattaa se katsoa...
    *****

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Leffan (Shawshank Redemption) koko naurettava suomenkielinen nimi on Rita Hayworth - Avain pakoon. Hieman spoilaava jopa.

    Jaakob kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Suomennos on perusteltavissa sillä, että (kerrankin) on haluttu myötäillä alkuperäisen novellin/pienoisromaanin nimeä. Sehän on "Rita Hayworth and The Shawshank Redemption" (suom. "Rita Hayworth ja Shawshankin vankila") eikä spoilaa lainkaan niin pahasti. Sitä paitsi, kirjallisuudessa moinen nimi toimii paljon paremmin kuin elokuvassa.

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Juu, mutta tuohon DVD -versioon oli tehty järkevä ratkaisu; siinä oli siis pelkkä "Avain Pakoon"

    Janus kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Signs (M. Night Shyamalan, 2002)
    Alien-leffa, mutta alienit ovat oikeastaan sivuroolissa, pääasiassa pohdiskellaan uskon menettämistä ja muuta sellaista. Kokonaisuus jää kuitenkin aika pinnalliseksi. Oliko tuotantoyhtiö sittenkin Disney?

    Ota kiinni jos saat (Steven Spielberg, 2002)
    Leonardo DiCaprio huijarina 60-luvun Amerikassa. Katsoja ei kuitenkaan juuri piittaa kuinka sankarin käy, mikään ei tunnu miltään. Myöskään ajankohdasta ei saada irti mitään jännää. Tyhjänpäiväinen elokuva.

    Saturday Night Fever (John Badham, 1977)
    Tulipa tämäkin viimein nähtyä. Melko tyypillistä 70-luvun arkirealistista tyyliä, ihan ok. Grease jäi kyllä kesken…

    Maija löytää sävelen (Matti Kassila, 1950)
    Kassilan varhaistuotantoa, eipä kyllä juurikaan eroa aikansa kotimaisista elokuvista. Luokkaeroistakaan ei oikein saada iskettyä kipinää.

    Kuin taivaan lahja (Eric Guirado, 2003)
    Asunnottomat kärrätään ranskalaiskaupungissa pellolle joulukatuja rumentamasta. Aika voimattomaksi tämäkin leffa lopulta kutistuu.

    Jaakob kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Maija löytää sävelen (Matti Kassila, 1950)


    Oli tässä yksi hieno kohtaus. Emäntä seisoo sääripituisessa ruohikossa, vetää helmat polviin ja alkaa huutaa: "Käärme, käärme, käärme, käärme!" Tuli ihan Ahkerien Simpanssien "Paratiisin käärme" mieleen.

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mindhunters
    Heh. Todella Renny Harlinmainen leffa, en odottanut tältä yllättävää nerokkuutta, eikä se sitä kyllä tarjonnutkaan. Käsikirjoitus oli tyypillinen ja todella ennalta-arvattava, lukuun ottamatta muutamia kohtauksia. Sinäänsä ihan hyvä elokuva viihteenä, suurempia vitutuksia ei leffan aikana päässyt syntymään koska tiesi mitä tuleman pitää.
    **

    Heikkikerkkanen kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    bhohh, tulee katottua niin paljon elokuvia, jottei jaksa pistää ylös kaikkia:

    viimeks nähtyjä (osa niistä) mitä nyt parin viikon aikana on nähnyt

    Apocalypse now Redux
    Forbidden Planet (telkkarista)
    Some like it hot
    Last Tango in Paris
    Peili (Tarkovski)
    Saturday night fever (telkkarista)
    The fly (1958 tehty versio mikä tuli telkkarista)
    ne spede-elokuvat mitä tuli aina sunnuntaisin telkkarista
    Satyricon
    Prizzi's Honor
    Hard Boiled

    Satyricon oli ihan kuin oma elämäkerta, seitsemän tähteä ja kertaheitolla elämää suuremmat elokuvat-kerhoon. En tiedä heikkenisikö vaikutus useammalla katsomiskerralla.

    Janus kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Satyricon oli ihan kuin oma elämäkerta...

    Oletpas viettänyt värikästä elämää. :wink:

    EberkJuho kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Käytiin luokan kaa kattomassa Supersize Me, ja pitää sanoa että olipa hyvä dokumenttielokuva. Pieksee Michael Mooren tuoreimman 6-0.

    Sakke kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Satyricon oli ihan kuin oma elämäkerta, seitsemän tähteä ja kertaheitolla elämää suuremmat elokuvat-kerhoon. En tiedä heikkenisikö vaikutus useammalla katsomiskerralla.


    Joo, minä(kin?) ostin tuon hiljan DVD:llä – ihan seko elokuva! Kyllä sen huomaa, ettei ole vähään aikaan kunnolla vaivannut päätään millään. Mistä siinä oikein oli kysymys? Ja miten hitossa se esim. yht'äkkiä joutui sinne laivalle?

    Tunnustan, että piti jälkeenpäin selailla kohtauksia uudelleen... vai onkohan alkuteoksen lukeminen avain elokuvan parempaan ymmärrykseen? Silmät avaava kokemus elokuva oli joka tapauksessa. Itse asiassa se oli varmaankin niin "outo" juuri siksi, että se kuvasi täysin toisenlaista aikakautta kuin omamme...

    Niin ja tarkemmin ajatellen olihan "8 1/2" kyllä vielä rajumpaa tajunnanvirtaa.

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ghost Dog (The Way of the Samurai)
    Mukava Tarantinomainen samurai elokuva, jossa itse samurai kuuntelee räppiä, on tummaihoinen ja heiluttaa miekkaa vain yhdessa kohtauksessa ja siinäkin tappamatta ketään.
    Elokuva ei loppujen lopuksi ole niiin nerokas tai erikoinen.
    Sinäänsä aivan viihdyttävä.
    ***

    Robotin Elämää
    Tämä joka tuli tv:stä. Rauhallisella otteella tehty, kaikenlisäksi kaunis elokuva. Robotti-yhteiskunta -pohdintaa olisi saanut olla enemmän. Tämä keskittyi liikaa robotin elämään.
    ***1/2

    The City Of Lost Children
    Jean-Pierre Jeunet -elokuva. Suosittelen kyllä kaikille. Aika loistava elokuva. Ihmeellistä miten joku on jaksanut tehdä näin vaativan leffan. Teknisestikin niin perkeleen kaunis.
    ****1/2

    Villiäkin hurjempi Länsi
    Mel Brooks -komedia maistui pitkästä aikaa.
    ***

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Käytiin luokan kaa kattomassa Supersize Me, ja pitää sanoa että olipa hyvä dokumenttielokuva. Pieksee Michael Mooren tuoreimman 6-0.


    Ööh... ermmhh... Mistä tuo leffa kertoo?
    Siis siinä se tyyppi syö mäkki-ruokaa kuukauden ajan, ja siinä pohditaan sen ruoan vaikutuksia, eikö? Toivottavasti siinä on jotain poliittistakin McDonaldsista (?)

    MZ kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Yritin katsoa Polanskin Bitter Moonin, kun sen viimeinkin sain DVD:nä, mutta oli turhan ahdistava juuri nyt. Hieno elokuva joka tapauksessa, vaikka sitä ei monet tunnu arvostavan.

    Sleeper7135 kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Käytiin luokan kaa kattomassa Supersize Me,


    Ööh... ermmhh... Mistä tuo leffa kertoo?
    Äijä vetää mäkki ruokaa ja toteaa että se ei ole terveellistä. McDonalds ei halua kommentoida jne... Käyhän se jossain amerikkalaisissa kouluruokailuissa ja täytyy sanoa että Suomessa on tuo puoli aika hyvällä mallilla. Ei ihme että porukka lihoo kun katsoo mitä lapset mättävät naamaan. Ihan viihdyttävä dokkari vaikkakaan mitään ihmeellistä ei sisälläkään. Jos ei sitten pidä yllätyksenä sitä, että mäkki ruoka käy hengenvaaralliseksi jo kuukauden mittaisen mässäilyn aikana.

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Äijä vetää mäkki ruokaa ja toteaa että se ei ole terveellistä. McDonalds ei halua kommentoida jne... Käyhän se jossain amerikkalaisissa kouluruokailuissa ja täytyy sanoa että Suomessa on tuo puoli aika hyvällä mallilla. Ei ihme että porukka lihoo kun katsoo mitä lapset mättävät naamaan. Ihan viihdyttävä dokkari vaikkakaan mitään ihmeellistä ei sisälläkään. Jos ei sitten pidä yllätyksenä sitä, että mäkki ruoka käy hengenvaaralliseksi jo kuukauden mittaisen mässäilyn aikana.


    Jebu. Tuota vähän pelkäsinkin, että tyhjäksi jää. Tuskin on niin vaikuttava elokuva että käännyttäisi minut pois mäk-sapuskasta.
    Pitää se kuitenkin katsoa : )

    Janus kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Yritin katsoa Polanskin Bitter Moonin, kun sen viimeinkin sain DVD:nä, mutta oli turhan ahdistava juuri nyt. Hieno elokuva joka tapauksessa, vaikka sitä ei monet tunnu arvostavan.

    Kyllä tuosta jotkut pitävät paljonkin. Roolileikkikohtaus oli aika huvittava. "I smell pig..." :lol:

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Alien Vs. Predator
    "Tämä leffa on liian pieni meille kolmelle"
    Juosten kustu hötkyily, jossa ei tosiaankaan ole karismaa "Viidenneksi Alien-leffaksi"
    Kolmen vastakkaisen puolen kliimaksi oli joissain määrin aivan mielenkiintoista katsottavaa, kuten myös pieni historiikki-juoni-osio, jossa selitetään mikä näiden kolmen osapuolen juju oikein on.
    Toiminta oli efekteillä mässättyä, mutta silti viihdyttävää.
    **

    MelancholyMan kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Juu, mutta tuohon DVD -versioon oli tehty järkevä ratkaisu; siinä oli siis pelkkä "Avain Pakoon"


    Ei kyllä tuokaan toimi. Mun mielestä tarkoituksena oli että se pako tulisi yllätyksenä, mutta tämäkin käännös saa katsojan koko ajan odottamaan että milloin se pako tapahtuu...

    MelancholyMan kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Arizona Dream (1993)
    **[b]


    Kyllä tuo meitsille toimi. Ei nyt Undergroundin veroinen, mutta takuuvarmaa Kusturicaa muutaman suosikkinäyttelijäni tähdittämänä.
    ****

    olcoon kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Samurai Fiction (1998) ****
    Aivan loistava "rocksamurai" -leffa... mustavalkoinen vieläpä. Sopi kyllä upeasti tuo vinkuva skitta samurai-elokuvaan :o Hieman tuli revettyä yhdessä tappelukohtauksessa, kun nopea sahaus, lähes speedmetallia, alkaa soimaan hetkeksi 8)

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Juu, mutta tuohon DVD -versioon oli tehty järkevä ratkaisu; siinä oli siis pelkkä "Avain Pakoon"


    Ei kyllä tuokaan toimi. Mun mielestä tarkoituksena oli että se pako tulisi yllätyksenä, mutta tämäkin käännös saa katsojan koko ajan odottamaan että milloin se pako tapahtuu...


    Tuo on kyllä totta, itsekin taisin juuri miettiä aika paljon tuota kun ensikertaa katsoin ko. leffan. Niin se vain on, suomennokset voi spoilata leffaa...

    Janus kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Leppymättömät (John Huston, 1961)
    Ok länkkäri. Audrey Hepburn intiaanina. :P

    Valkokankaan lemmikit (Joe Roth, 2001)
    Kylläpä oli epähauska kohellus.

    Solaris (Steven Soderbergh, 2003)
    Myös tämä uusi versio on sangen mietteliästä scifiä.

    Bowling For Columbine (Michael Moore, 2002)
    Kieltämättä erittäin viihdyttävä, hauskakin. Mitä siitä objektiivisuudesta…

    sirpapii kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sibelius oli muuten ok, mutta vähän tylsä (=ohjaaja teki siitä tylsän). Shrek 2 menetteli ja Monster, Inc tuttua Disneyn tuotantoa (nauratti jopa kerran alussa, kun tyttäreni kans katottiin). Kangaroo Jack on vielä katsomatta. Tuntuu, kun elämässä on joskus tylsää, niin pitää kattella noita "komedioita".

    Kcrimso kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Viimeisen kuukauden ajalta:

    The Fifth Element ***½
    Shrek 2 ***+
    The Last Samurai ***½
    Star Wars Episode I: The Phantom Menace ****
    Star Wars Episode IV: A New Hope *****
    Star Wars Episode V: The Empire Strikes Back *****
    Star Wars Episode VI: Return Of The Jedi ****½
    Bourne Supremacy **

    Alkuperäinen trilogia tuli itseasiassa katsottua jo kahdesti. :oops:


    Viimeisen viikon ajalta:

    Manhunter

    Collateralia odotellessa piti katsoa taas tämä Michael Mannin mestariteos. Upea leffa. Ja kerrankin kasari-tunnelmat ovat bonusta. Heartbeat, heartbeat...

    *****

    Terminal

    Heikointa Spielbergia sitten The Lost Worldin. Ei pysty käsittämään miksi Spielberg on halunnut tehdä tämän kun hän on asemassa jossa voisi tehdä leffan kuin leffan. Alkupuoli oli parempi kuin odotin ja jopa ihan hauska. Sitten kaikki romahti Zeta-Jones romanssin ja yleisen sokerisuuden myötä. Tom Hanks oli hyvä eikä tämä täyttä paskaa ollut muutenkaan. Sen verran taitavasti Spielberg ja muu huipputiimi kuitenkin tarinaa kuljettaa.

    **½

    The Hours

    Hieman kylmäksi jätti tämä "laatuelokuva". Näyttelijäsuoritukset oli pääkolmikolta (Kidman, Moore ja Streep) hienoja ja Philip Glassin musiikki upeaa. Jotenkin elokuvan pointti ei kuitenkaan minulle auennut vaikka oletan, että sellainenkin tässä oli.

    ***

    Collateral

    Vaikea arvioida tälläistä elokuvaa jota on odottanut kauan ja suurin odotuksin. Pidin paljon, mutta vaikea sanoa vielä tarkalleen kuinka paljon. Leffan konsepti oli mielenkiintoinen vaikkakin varsin epäuskottava. Jos kiinnittää huomiota yksityiskohtiin tarina on täynnä aukkoja. Onneksi Michael Mann elokuvissa aina kuten tässäkin tunnelma ja tyyli ovat niin vahvoja, että epäloogisuudet on helppo antaa anteeksi. Mann kuljettaa taas kuvaa virtuuosimaisesti ja maustaa sitä loistavilla musiikkivalinnoilla (hauskaa, että osa musiikeista oli kierrätetty Insiderista ja Heatistä) kuten häneltä jo automaattisesti odottaakin. Mann ohjaa aina myös näyttelijöitä hienosti mistä todistaa tässäkin elokuvassa se, että Tom Cruise ja Jamie Foxx tekevät todennäköisesti uransa parhaat näyttelijäsuoritukset. Cruise on aivan loistava kylmänä, mutta jotenkin silti inhimillisenä palkkatappajana. Collateralin loppunäytöstä on kritisoitu aika paljon, mutta minua se ei oikeastaan vaivannut. Se nimittäin oli niin helvetin mukaansa tempaavaa elokuvakerrontaa, että siitä ei voinut kuin nauttia. Lopuksi täytyy sanoa, että niin komeasti kuin elokuva olikin kuvattu niin digikuva itsessään ei kyllä minun silmääni miellytä. Toivottovasti Mann palaa filmiin seuraavassa elokuvassaan. Star Warsien kaltaisiin tehostespektaakkeleihin digivideo sopii koska 90 prosenttia kuvasta on joka tapauksessa cgi efektejä, mutta ns. oikeisiin elokuviin filmi on toistaiseksi ainoa oikea ratkaisu. Etenkin kun näitä digi-elokuvia ei toistaiseksi pääse edes näkemään digiprojektiona.

    ****½ (toistaiseksi, uusintakatselu on edessä pian)

    Stello kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Channel 4 on taas näyttänyt intialaisia leffoja (mun suosikkeja!) :D

    Viimeksi katsotut on Kannathil Muthamittal - tarina pikkutytöstä, jonka tamilipakolaisäiti jätti Punaisen Ristin keskukseen heti lapsen synnyttyä, ja palasi Sri Lankaan. Nuori aloitteleva kirjailija meni naapurintytön kanssa naimisiin ja adoptoi tytön. Lapsi sai 9-vuotiaana tietää taustansa, ja halusi palavasti tavata oikean äitinsä. Sitä varten mentiin sitten adoptiovanhempien kanssa levottomaan Sri Lankaan..

    Ja viime yönä Thanneer Thanneer - toinen tamilielokuva, tällä kertaa vanhempi tarina pikkukylästä, joka oli jo vuosia kärsinyt kuivuudesta. Poliisia pakoileva mies saapui kylään ja keksi ratkaisuja veden hankkimiseksi. Kyläläiset päättivät piilotella miestä poliisilta..

    Astro kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Miten te ehditte katsoa näin paljon elokuvia? Ai niin, suurin osa taitaa olla lapsettomia toistaiseksi...

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Miten te ehditte katsoa näin paljon elokuvia? Ai niin, suurin osa taitaa olla lapsettomia toistaiseksi...


    Minä en edes jaksa reportoida kaikesta mitä katson, silloin koko
    foorumi vois kaatua hirvittävään tulvapostaukseen.

    :wink:

    Astro kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mäkin jopa eilen sain katsottua Psych Outin puoleen väliin...

    olcoon kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Shane ****½
    Tää länkkäri vuodelta 1952 pääsikin oikein yllättämään. Loistava oli, hyvät näyttelijät ja ennenkaikkea hyvä juoni.

    fitchet kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Haute tension (2003)

    Tulipa hurjan väkivallan merkeissä vietettyä tämä ilta. Mielenkiinto tähän leffaan nousi lähinnä Philippe Nahonin kautta, eikä kyllä sen osalta pettymyksiä syntynyt. Julma äijä.
    Muuten leffa tarjosi aika rutkasti kauhukliseitä, mutta itse annoin ne ainakin anteeksi. Gore pelasti!
    ***½

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Bad Santa
    Billy Bob Thornton kiroilevan juoppo-pukin roolissa. Mehevää "fuck"-dialogia ja muutenkin hauska leffa, vaikka odotin että olis ollu tummasävyisempi. Säästäkää tämä jouluaattoon...
    ***½

    Shaun of the Dead tuli katsottua eilen toistamiseen. Toisen katselukerran jaksoi, mutta kolmas ei tule kysymykseenkään. Kuitenkin, älyttömän hauska zombie-komedia britannian tyyliin. Amerikkalaisena ei olis varmaan toiminu ollenkaan.
    ***½

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0


    Shaun of the Dead tuli katsottua eilen toistamiseen. Toisen katselukerran jaksoi, mutta kolmas ei tule kysymykseenkään. Kuitenkin, älyttömän hauska zombie-komedia britannian tyyliin. Amerikkalaisena ei olis varmaan toiminu ollenkaan.
    ***½


    Kuinka niin? Shaun Of The Dead on menestynyt ihan hyvin Jenkeissä alhaiseen kopiomääräänsä nähden.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Siis, jos tuo ois ollu amerikkalaisten tekemä. Esim jenkkihuumori yms. Niin olis ollu todennäkösesti potaskaa

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Aijaa, oikei mä luulin, että ei toimisi jos katsojana olisi amerikkalainen. :oops:

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Saw (2004)

    Hyisin vittumainen, tunnelmallinen kauhu-trilleri. Alusta loppuun intensiivinen, vaikka loppupuoliskolla olisikin kaivannutkin alun takaumia julman "palapelimurhaajan" mielikuvituksellisen ilkeistä tekosista. Tunnelma oli hieman kuten Sevenissä, vaikka tuon leffan katsomisesta on jo ties kuinka paljon aikaa. Kuitenkin, ottaen huomioon että kyseessä on 2000-luvun jenkki-trilleri, oli juonenkäänteet, sekä rakenne erinomaisen hyvin kasattu tiiviin ahdistavaksi jännäriksi: leffa ei ollut ennalta-arvattava ja kokonaisuus ei pettänyt. Vaikka lopun alukupuoliskolla ote meinasikin herpaantua liian nopean vauhdin myötä.
    ****

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tron Omituinen disney - elokuva jossa kuvataan tietokoneen sisällä olevaa elämää. Itseasiassa melko omaperäinen leffa, vaikka tarina ei juuri kiinnostanutkaan. Hauskat efektit :)
    ***

    Big Lebowski
    Persoonalliset hahmot, hyvä tarina ja hyvät vitsit.
    ***½

    Häxan
    Dokumentti noidista, jossa käsittellään myös piruja ja pahuutta. Tuli katsottua tämä joskus 3:n aikaan yöllä, joten tunnelma oli juuri kohdallaan.
    Odotin visuaalisesti taiteellisempaa leffaa, mutta tarpeeksi oli jo tuollaisenaan. Leffa on siis jaettu seitsemään osaan, alkupuoli ei vakuuttaanut, mutta parin jakson jälkeen alkoi leffa menemään yllättävän jännittäväksi ja mielenkiintoiseksi. Ajanhammas oli hieman päässyt syömään leffan ideaa ja onhan se väistämätöntä, leffa on tehty vuonna 1922.
    ****

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kuin kuvastimessa (Ingmar Bergman, 1961)
    Mielenterveysongelmia saaristossa. Bergman on tehnyt väkevämpiäkin leffoja.

    Amores Perros (Alejandro Gonzáles Iñárritu, 2001)
    En ole episodielokuvien ystävä, mutta tämä oli varsin mukaansatempaava kun vauhtiin päästiin.

    Trippi (Roger Corman, 1967)
    Psych-Out (Richard Rush, 1968)

    Hippileffoja 60-luvulta. Tripissä ei ole juonta nimeksikään, enimmäkseen hallusinaatioita. Ei oikein iskenyt. Psych-Out sen sijaan oli aika kiva. Hassua nähdä tulevaisuuden starat kuten Jack Nicholson tuollaisissa elokuvissa.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    THX-1138 Director’s Cut

    George Lucasin kiehtova esikoisohjaus. Tällaisiä sci-fi elokuvia jotka pyörivät enemmän mielenkiintoisten ideoiden kuin massiivisten toimintakohtausten ympärillä olisi kiva nähdä enemmänkin (myös Lucasilta). THX-1138 on läheistä sukua Stanley Kubrickin mestarillisen 2001:sen kanssa aina verkkaista ja erittäin tyylikästä toteutusta myöten. Lucasilla oli vaan hieman pienempi budjetti käytössään. Tuttuun tyyliinsä Lucas ei ole jättänyt kajoamatta elokuvaansa dvd-julkaisun myötä. Leffaan on lisätty noin sata uutta cgi otosta. Onneksi muutokset on tehty varsin hyvällä maulla ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta voi oikeastaan sanoa, että ne parantavat elokuvaa. Etenkin uusi cgi masturbaatiokone joka laskeutuu katosta lypsykoneen tavoin runkkaamaan Robert Duvallin esittämää päähenkilöä on aivan huikea lisäys. Etenkin kun muistaa, että kyseessä on sentään George Lucasin elokuva! Erityistä kiitosta elokuva ansaitsee todella tyylikkäästä kuvauksesta joka on upeaa katseltavaa mielenkiintoisine kuvakompositioineen. Äänitehosteet ovat myös aikaansa edellä ja pelkästään niissä riittää kuunneltavaa muutamaksi katselukerraksi, etenkin kun ääniraidalla on paljon radioliikennettä joka ei usein suoranaisesti liity ruudulla näkyviin tapahtumiin, mutta kertoo kuitenkin paljon elokuvan kuvaamasta dystopiasta. Elokuvan heikkouksina mainittakoon, se että tarina ei loppujen lopuksi ole kovin kummoinen ja etenkin keskivaiheilla on hieman tyhjäkäyntiä.

    Itse dvd-julkaisulle täytyy antaa kiitosta myös. Kuva on erittäin hyvää tasoa näinkin vanhaksi (1971) elokuvaksi ja lisälevyllä seuraavat kolme dokumenttia ovat erittäin mielenkiintoista ja välttävät tyypillisimmän hypetyksen vaikka Lucasia muistetaankin kutsua visionääriksi ihan riittävän usein... Mielenkiintoisin dokumentti ei itse asiassa edes käsittele THX-1138:ia vaan Coppolan American Zoetropea ja 70-luvun alun nousevaa ohjaaja sukupolvea. Jep, hieno elokuva , hieno dvd. Nyt voikin jäädä sitten mielenkiinnolla odottamaan palaako Lucas Revenge Of The Sithin jälkeen todellakin THX-1138:n kaltaisten kokeellisempien elokuvien pariin kuten hän on lupaillut vai jääkö puheet pelkäksi sanahelinäksi.

    ****½


    Ju-On: The Grudge

    Ihan mainio kauhuelokuva. Pienin eväin on saatu aikaisiksi yllättävän jännittävä leffa joka pitää otteessaan koko kestonsa ajan.

    ***


    Vampyres

    Tylsää haahuilua lesbovampyyrien parissa. Elokuvan ansioiksi jää lähinnä tahaton komiikka niin vampyyriparin täysin uskomattoman näköisestä koikkelehdinnasta epäeroottisimpiin suutelukohtauksiin mitä on valkokankaalla nähty. Päähenkilön krapulainen näyttelijäsuoritus oli myös piristävää katseltavaa. Muutama tunnelmallinen kuvakin oli elokuvaan eksynyt. Ilmeisesti vahingossa.




    Ju-On The Grudge 2

    Huh, tämä on todella turha jatko-osa. Etenkin kun sen näki vain muutamaa tuntia alkuperäisen jälkeen oli kokemus todella puiseva. Pelkkää saman toistoa löysemmällä otteella. Ja lattialla liikkuvasta pahasta peruukista ei yksinkertaisesti voi selvitä kunnialla.

    *


    Saw

    Mukavan tyly sekoitus Se7eniä ja Cubea. Vaikkei Se7enin tasolle tosi ylletäkään lähellekään millään akselilla. Ohjaaja James Wan on saanut pienellä budjetilla aikaiseksi varsin tyylikkään näköisen napakasti etenevän thrillerin. Välillä sorrutaan turhiin nopeutuksiin ja muihin kikkailuihin, mutta sen verran vakuuttavaa kuvallinen anti kuitenkin on että mielenkiinnolla jään odottamaan Wanin seuraavaa elokuvaa. Käsikirjoitus ja näyttelijät eivät ole valitettavasti aivan samaa tasoa ja etenkin Gary Elwesin meuhkaaminen on välillä tuskallista katseltavaa. Wanin henkilö-ohjaus joutuu paikoitellen myös kyseenalaiseen valoon, sillä kyllä Elwesiä olisi pitänyt vähän rauhoitella… Loppu ylläristä jäi minulle aika paha maku suuhun. Epäuskottavaa ja väkisin väännetyn oloista.

    ***½


    Crimson Rivers 2: Angels Of Apocalypse

    Tässä ei ollut mitään hyvää. Sinänsä lupaavista aineksista (tappaja supermunkkeja, apokalyptistä uhkaa, Jeesus, natseja, itämaisia taistelulajeja) olisi luullut saavan tyhmän hauskan leffan aikaiseksi ,mutta ei. Tulos oli tyhmä, muttei hauska. Tylsää ja totista rypistystä ilman perus MTV-estetiikkaa suurempaa tyylitajua. En oikeastaan tiedä onko mitään pahempaa kuin nämä eurothrash- tuotannot jotka yrittävät jäljitellä Hollywood leffoja. Bruckheimer ja Bay koska tahansa mieluummin.

    *

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Fly 2
    Tämä [u:9230f85785]olisi[/u:9230f85785] voinut olla hyvä leffa, jos se olisi toteutetettu ei-tyypilliseen tapaan. En edes tiedä miksi katsoin tämän.


    Pakko olla IN
    En tiedä myöskään miksi katsoin tämän elokuvan, ainakin siinä oli Drew Barrymore <3
    **

    Fahrenheit 9/11
    Ristiriitaisia mieltymyksiä herättänyt voimakas, poliittinen dokumenttielokuva. Alkupuolella mentiin kovaa vauhtia vaikka minkälaisten asioiden mukana joten kyydissä oli vaikea pysyä. Puolenvälin sotakohtaukset ja siitä eteenpäin käsiteltävät julmat asiat olivat ilkeää katsottavaa. Informaatiota löytyi. En vieläkään ymmärää miten tämä meni Cannesissa Oldboyn yli.
    ***½

    tuuletar kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Requiem for a Dream

    Kehuttu leffa, jotenpa oli itseni tämä aikakin jo nähdä (valitettavasti sub tv:n mainosten kera)

    Ei jättänyt mieltä tyhjäksi, ei. Jos lötyyy ihminen, joka ei tästä ahdistunut tai jolle elokuva ei antanut ajattelemisen aihetta, nostakoon kätösensä ilmaan.
    On huomatta elokuvan loistava tunnelman luikertelu.
    Mitä enemmän riippuvuutta aiheuttavia asioita vastaanottaa sitä solmumpaan punainen lanka kiertyy, sekä ihmissuhteiden että oman henkilökohtaisen meiningin saralla. Tehokeinoina käytetyt, kuva, ääni, leikkaukset ym. todella ajoivat asiansa ainakin minun mielensyövereihini siten, että elokuvan jälkeisen mykistymisen jälkeen pystyn toteamaan : Mainio teos, joka toimi ainakin yhtä hyvin kuin rekallinen 70-luvun musiikia c-kasetteina kukkasten keskellä.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Itselläni on aikaa kun olen tuon Requiem for a Dreamin katsonut. Leffa jää satunnaisten inhotusten ja tylsän perinteisen juonen täyttämäksi. Huumeleffoissa on se ongelma, että ne on jo nähty - ja idea on melko puhkikulutettu. Kaikki niistä todistelevat huumeiden vaaroista tms. Joten tässä mielessä Unelmien Sielunmessujen äidin tarina oli koskettava, jopa roolisuoritus oli aivan upea. Muuten tylsähkö tekele, vaikka leikkaus yrittikin sitä pelastaa. Yliarvostettua.
    Antaisin peräti *** tähteä

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minusta Requiem For A Dream on varsin upea leffa. Sen teho kyllä kieltämättä on laskenut uusintakatseluiden myötä. Ehdottomasti parempi kuitenkin kuin vaikkapa Trainspotting joka on malliesimerkki yliarvostetusta elokuvasta. Ohjaaja Darren Aronofskylta on kyllä lupa odottaa suuria tämän pohjalta.

    Sakke kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo, "Trainspotting" oli trendileffa eikä ne koskaan ole maineensa veroisia. "Unelmien sielunmessu" sen sijaan kyllä teki vaikutuksen... (ja onhan se nyt paljon vakavampi muutenkin)

    Viikon sisällä teatterissa katsottua:

    Mann: Collateral ****

    Käynnistyi klassisella asetelmalla, ovela rakenne, "älykäs toimintaelokuva". Ainoastaan jatkuva räiskiminen ym. häiritsi, mutta kai se kuuluu nykyelokuvaan... Ja se epäloogisuus oli kyllä jo siinä, ettei Cruiseen osunut ennen loppua kertaakaan! ;)

    Tarkovski: Uhri *****

    "Bergmanmainen" viimeinen teos. Hivenen julistava sävy, mutta silti mukavan optimistinen verrattuna herran muihin elokuviin. Suht. helppo katsottava myös.

    Almodovar: Huono kasvatus ****

    En ole varsinainen fani, mutta piti käydä katsomassa kun tätä on kehuttu niin kovasti. Ja hyvähän se olikin – taas jotain uutta vaikka jotkin peruselementit tietysti toistuvatkin. Koskettava ja kaunis. Pohti myös toden ja tarun suhdetta kiehtovalla tavalla.

    Ja kohta vuorossa Peter Sellers ja "Pahuksenmoiset pirskeet" ... hyvä elokuvaviikko siis takana!

    tuuletar kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Huono kasvatus nähty täälläkin, ilman minkäänlaisia ennakko odotuksia teatteriin astuin ja lopputulos oli tämä:

    Näyttelijä suorituksia ei voinut muutakuin ihailla.
    Gael Garcia Bernalista rupeaa kyllä muodostumaan pienoinen suosikkini.
    Kohtuu yksinkertaisen juonen mielenkiintoinen rakentelu sai tästä kasvamaan hyvän kokonaisuuden. Kerrankin nuo transseksuaalit ja homot saivat loistaa muissakin kun vain turhissa sivuosissa.
    Almodóvar hallitsee ja kameramiehelle iso plussa.

    Astro kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Fahrenheit 9/11 tuli katsottua DVD:ltä eilen. Aika mykistävää, vaikkakin tietysti vahvasti puolueellinen, poleeminen ja härski. Mutta jos puoletkin väitteistä pitävät paikkansa (niin kuin ilmeisesti pitävät), ei voi kun ihmetelle miten tämä on mahdollista nykypäivänä. Rikkaat ja vaikutusvaltaiset jyräävät köyhät ja heikot, niin se vain on.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Manaaja - Alku
    Alku vaikutti lupaavalta, vaikka en odottanutkaan sen erikoisempia. Manaajan idea ja aihe ovat sen verran hyviä, että niistä voisi saada hyvänkin leffan aikaiseksi. Valitettavasti The Beginning taivutteli keskinkertaisesta kauhujännäristä liian tapahtumarikkaaseen pelleilyyn. Loppu oli pettymys, mutta hauska kaikessa tyhmyydessään.
    **½

    Ghost In The Shell 2: Innocence
    Ensimmäinen, jo klassikoksi muodostunut Ghost ei pettänyt, ei myöskään tämä. Älyttömän kaunista animaatiotyötä, tietokoneilla oli värkätty paljon ja hienosti. Ghost 2 sisältää enemmän kone-ihminen pohdintaa, eikä toimintakaan petä. Elokuva kulkee kuin rikos-elokuva (hyvässä kuin pahassakin); pala palalta selvitetään kahden etsivän silmistä mysteeriä. Leffan filosofiaa oli sen verran paljon, että suurin osa jäi kovassa kyydissä huomioimatta. Ansaitsee, ja tarviikin ehdottomasti toisen katsomiskerran.
    ***½

    Myös kaksi helvetin hyvää leffaa, Irreversible ja Stalker tuli katsottua toiseen kertaan. Stalker avautui toisen katsomiskerran jälkeen kunnolla, ja suosittelen kyllä katsomaan.
    Molemmat *****:n tähden arvoisia

    Boogie kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Network

    -Loistava musta satiiri Tv-yhtiön rahanahneudesta.Ja ahneellahan on tunnetusti kakkanen loppu.


    ttt kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    tullut lähi aikoina katottua italo/giallo leffoja lähinnä:

    Case of the scorpion´s tail (sergio martino)
    A house with dark stairways (Lamberto Bava)
    Bodies bear traces of carnal violence (s.martino)
    Why are those strange drops of blood on body of Jennifer? (G.Carnimeo)
    bloodstained shadow (a.bido=

    hmm olenkohan hieman pervo
    se dePalman Femme Fatale pitäis tsekata, moni kehunut..

    Lazer kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    se dePalman Femme Fatale pitäis tsekata, moni kehunut..

    On se parasta dePalmaa aikoihin.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    On se parasta dePalmaa aikoihin.


    Mikä ei kyllä ole sinänsä vielä kovin paljoa... No on Femme Fatale ihan katsomisen arvoinen leffa kuitenkin. Ja jopa yllättävän kokeellinen rakenteeltaan noin isolle nimelle kuin De Palma uran tässä vaiheessa. Tuo kokeilu ei vaan kaikin osin toimi. Ja Antonio Banderas oli minusta aivan hirvittävä pääroolissa.

    OneSlip kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ja Antonio Banderas oli minusta aivan hirvittävä pääroolissa.


    Milloin Banderas ei olisi hirvittävä? Tästä voisikin saada Palasokerin lyhyimmän keskustelun aikaiseksi: Listatkaa Antonio Banderasin hyvät elokuva? :lol:

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eikös se Aldomovarin leffoissa yleensä ole ollut aika hyvä? Desperadoon Banderas sopi myös. Leffa tosin ei ole keskitasoa paljoa kummoisempi. Joo, mutta ei tosiaan ole minun lempinäyttelijöitäni. Femme Fatalessa hän vaan oli erityisen huono.

    Lazer kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ei Banderasin filmografia kovinkaan heikko ole, tosin Desperadon jälkeen ei valopilkkuja juuri ole.

    tuuletar kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tulipas katsottua tuo Perhosvaikutus eli Butterfly Effect, kovasti miulle sitä hypetettiin, mutta..

    Ei vakuuttanut ei, alku tosin antoi odottaa, mutta koko elokuva kömmähti ja sotkeutui omiin jalkoihinsa.
    Myönnettäköön, että jo Kutcherin pääosissa olo herätti epäilyksiä, mutta kiitettävästihän se mies osasi näytellä.
    Jossain vaiheissa aikahypyissä rupesi oikein äklöttämään, lässyn lässyn ja juuri näin, loppukin aikas arvattavissa oleva.
    Noh, eräs ystäväni vertasi tätä Donnie Darkoon ja sanoi että todennäköisesti jos tuo kolahtaa niin niin tämäkin.
    Keikahti vain omassa tapauksessani puntari vahvati Donnie Darkon puolelle.
    Mitäs mieltä on muu kansa, jotka kyseiset leffat ovat nähneet?

    poppi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eilen tuli ostettua ja katsottua Nixon-dvd. Ei huono, mutta olisi Stone voinut tuon reilun kolmen tunnin leffan tiivistää lyhyemmäksikin.

    OneSlip kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eikös se Aldomovarin leffoissa yleensä ole ollut aika hyvä?


    Sattuipas lapsus. Unohdin Almodóvarin (huomaa nimen oikeinkirjoitus :roll:) leffat täysin. :oops: Mutta eivät ne hänestä hyvää näyttelijää tee.

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    se dePalman Femme Fatale pitäis tsekata, moni kehunut..

    On se parasta dePalmaa aikoihin.

    Femme Fatalessa on enemmän tyyliä kuin sisältöä. Viimeisestä kolmanneksesta en erityisemmin pitänyt.

    PeeHoo kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Spotless Mind tuli vihdoin nähtyä ja taitaapa olla vuoden paras tähän mennessä. Carry ja varsinkin Winslet tekevät todella mahtavat suoritukset! Vaikka genrenä on komedia niin vire on suurimmaksi osin vähän surumielinen. Visuaalisesti erittäin epä-hollywoodmainen; vähän vihertävien suotimien käyttö - tai digitaalisesti homma kai nykyään hoituu - tuo melkeinpä mieleen vanhat neuvostoajan värifilmit (en nyt muista mikä sen brändin nimi oli). Jim Carry on näköjään tekemässä "hankseja", toivottavasti sama linja jatkuu!

    Niin, ja eilen tuli vihdoin hommattua se Indiana Jones -boxi. :)
    Mitä vähän illalla vilkaisin niin kuvanlaatu on todella erinomainen!

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ...tuo melkeinpä mieleen vanhat neuvostoajan värifilmit (en nyt muista mikä sen brändin nimi oli).

    Sovcolor.

    PeeHoo kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Juuri se. Sillä taidettiin Suomessakin kuvata vielä 70-luvulla. Se oli halpaa ja poliittisesti hyväksyttävää. :P

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    I Robot (35mm)

    Täysin hajuton, mauton ja persoonaton elokuva. Proyasilta olisi odottanut hieman enemmän. Elokuvan konseptissa olisi ollut potentiaalia, mutta lopputulos on pelkkää keskinkertaisuutta jonka vesittää lopullisesti epäuskottavasti rakennettu tulevaisuuden maailma sekä jatkuvasti vitsaileva Will Smith joka ei sovi elokuvaan lainkaan. Product placement on sitä luokkaa tässä, että se häiritsee jopa minua.

    **

    The Ice Storm
    (dvd)

    Jotenkin nämä Ang Leen elokuvat eivät kolahda minullla koskaan täysillä. Haluaisin aina pitää niistä enemmän kuin oikeasti pidän. Elokuvan päätyttyä fiilikset olivat lähinnä "tässäkö tämä oli, oliko tämä tarina kertomisen arvoinen?". Hyvin näytelty jne. Ajankuva oli luotu kivasti elokuvassa.

    ***

    Bad Santa (35mm)

    Hauska leffa, mutta petyin kuitenkin hieman koska ns. "luotetavilta tahoilta" tullut hehkutus osoittautui hieman ylimitoitetuksi. Vitsit olivat hieman liian itsestään selviä ja ilmeisiä tyyliin: "hoh hoh, joulupukki juo viinaa, nai ja kiroilee." No mukana oli oikeasti tosi hauskoja kohtia ja etenkin se retardo pikkupoika oli mainio. Miinusta tulee pakollisesta paskasta-tyypistä-tulee-parempi ihminen-rakenteesta.

    ***½

    Monster's Ball (dvd)

    Ja lisää Billy Bob Thortonia. Mielenkiintoista muuten, että tässäkin elokuvassa hänen hahmonsa about ensimmäinen tekonsa on oksentaminen... Loistava draama joka ei kylläkään toisella katselulla herättänyt yhtä suuria tunteita kuin ensimmäisellä kertaa. Vahvasti näytelty ja tyylikkäästi ohjattu. Hyvin aidonoloista ja oikean elämän makuista kerrontaa. Ohjaaja Marc Forsterilta on lupa odottaa suuria tämän pohjalta.

    ****

    EberkJuho kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Poikkesinpa tavoistani, ja katsoin tämän viikon aikana jopa KOLME elokuvaa! Se on jo aika saavutus, kun en ole varmaan kuukauteen nähnyt yhtään elokuvaa.
    Lotr : Two towers tuli katsottua kipeänä ollessani dvd:ltä, tosin olen nähnyt sen jo aikasemmin monta kertaa :D
    Luokkaretkellä taas oltiin Verdunista, ja bussissa katottiin American Pie 2:sta....no comments
    Äsken oli tylsää ja katoin Batman & Robinin...no comments either :D

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Butterfly Effect
    Tämä "nerokas viihde-elokuva" kulki eteenpäin voimakkain askelin, joten tylsistymistä ei tapahtunut. Loppuratkaisu oli pettymys, mutta kokonaisuus pysyi jotenkin kasassa.
    ***

    The Ladykillers
    Poikkeuksellista tässä Coenissa oli se, että juoni oli tällä kertaa yksinkertaisen tyylikäs eikä nerokkaan monisyinen tai monimutkainen. Syynä voidaan pitää sitä, että tämä pohjautuu aiemmin filmatisoituun leffaan. Lopputulos ei kuitenkaan pettänyt. Henkilöhahmot olivat taas niitä mahdollisimman omaperäisimpiä ja hauskoja. Huumorissakaan ei Coeneitten kohdalla löydy valittamista. Helvetin hauska!
    ****

    Brianin Elämä
    Mitäs tästä sen kummempia sanomaan. Silkkaa neroutta!
    *****

    One Hour Photo
    Tässä on kyllä tiedetty, miten voimakas draama rakennetaan. Aivan uskomattoman koskettava roolisuoritus Williamsilta. Valitettavasti leffa jäi hieman keskinkertaisen perinteiseksi.
    ***½

    Sakke kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Viime päivinä olen jälleen fanittanut ahkerasti Bertoluccia:

    Dreamers (2004) – kannattaa käydä katsomassa! Pelkäsin halpaa nostalgiaa (tapahtumapaikka: Pariisi 1968), mutta elokuva osoittautuikin jälleen nerokkaaksi. Herralla siis edelleen tatsi tallella. Hyvät näyttelijäsuoritukset myös...

    Last Tango In Paris (1973) – eilen DVD:ltä. Verrattavissa edellä mainittuun. Silti kyllä lienee herran paras, eikä ole vanhentunut tippaakaan. Ja pitääkö Brandosta edes erikseen mainita?

    Lazer kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Last Tango In Paris (1973) Silti kyllä lienee herran paras, eikä ole vanhentunut tippaakaan.

    Noo... ei nyt liioitella. Il Conformista, 1900...

    Sakke kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Paino sanalla LIENEE. Onhan toi "Fasistikin" (jälleen mahtava suomennos!) hyvä, 1900:a en ole nähnyt. Eikös se ole joku tosi pitkä? Tarkoitus oli vaan ilmaista, että "Tango" B:n tunnetuimpana elokuvana on kyllä maineensa arvoinen.

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mä en tuosta Tangosta pitänyt. Sen sijaan 1900 kannattaa kyllä tarkistaa, varsin vaikuttava eepos. Onkohan DVD:llä?

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Spider
    Odotin piinavan jännittävää trilleriä kun aloin ilman sen kummempia ennakkotietoja tätä katsomaan. Elokuva osoittautuikin vahvaksi draamaksi, mikä yllätti positiivisesti. Voimakkaan rauhallinen.
    ****

    Adaptation - Minun Versioni
    Nerokasta huumoria, jota olisi saanu olla rutkasti enemmän, vaikka kyseessä ei täysiverinen komedia olekaan. Leffan ivallisuus söi loppupuolella itsensä täysin, surkea veto leffalta joka alkupuolella vaikutti omaperäiseltä, lupaavalta ja nerokkaalta.
    Ei kuitenkaan täysi pettymys.
    ***

    Team America: World Police
    Luulin jo että Stone ja Parker vääntävät uusien nerokkaiden South Park -jaksojen ohessa jotain surkeaa ennennähtyä potaskaa. Ei suinkaan. Team America oli nerokkaan positiivinen ylläri! Taatusti vuoden parhaita komedioita Shaun of the Deadin ohessa. Ivallisuus upposi ja ääneenkin sai nauraa. Eikä SP-leffasta tuttua musikaalisuuttakaan oltu unohdettu...
    AMERICA, FUCK YEAH!
    ****½

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    King Kong (M. C. Cooper, 1933)

    OMG! Elokuva täynnä hienoja yksityiskohtia: italialainen hedelmäkauppias, kotiin kaipaava kiinalainen siirtotyöläinen. Alkuasukkaat, niiden "kieli" ja rituaalit. Kongin ja T.Saurus Rexin vapaapainiottelu. Pakollinen kohtaus, jossa Kong riipii naispääosan esittäjän hameen lyhyemmäksi ja haistele sitä. Miehet, jotka putoavat rotkoon räsynuken kinematiikalla. LOL!

    olcoon kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Return Of The One-Armed Swordsman (1968) ****
    Kolahti enemmän kuin ykkös-osa, joka ei ollut hassumpi sekään. Toiminta oli tässä aivan ensiluokkaista... Ja täytyy mainita uskomattoman hyvä kuvanlaatu näin vanhaksi kung fu -elokuvaksi. Tämä on siis IVL:n julkaisema kiekko.

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Stepfordin naiset (Bryan Forbes, 1974)
    Kiinnostava trilleri, jossa naiset mystisesti muuttuvat kokkaus- ja siivoushulluiksi. Kauhuaineksiakin. Ei klassikko, mutta aivan asiallinen. Hyvät näyttelijät.

    Aikakone (George Pal, 1960)
    Viimeksi nähty 20 vuotta sitten…aika hyvältä vaikutti nytkin. Viehättävän vanhanaikaista scifiä.

    Abyss – syvyys (James Cameron, 1989)
    Niitä parempia Cameron-leffoja. Tätä special editionia en ollut aikaisemmin nähnytkään. Saarnaava lopetus oli karmea pettymys, teatteriversiossa homma hoidettiin paremmin.

    Ripley’s Game (Liliana Cavani, 2002)
    Kiva pikku leffa, jos kohta aika kevyttä. Malkovich viileä Ripleyna.

    Master And Commander (Peter Weir, 2002)
    Vähän etäiseksi jäi tämä spektaakkeli. Ei silti huono.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nosferatu: Phantom der Nacht (Werner Herzog) (dvd)
    Tervetuloa Herzogin kesäteatteriin. Luvassa tökkivää epäelokuvallista tarinankerrontaa, tahattoman koomisia näyttelijäsuorituksia ja yleistä puuduttavaa epämääräistä "taiteellisuutta". Parasta tässä olis Popol Vuhin kohtuu ansiokas musiikki. Niin ja kyllähän Klaus Kinskin uskomattoman säälittävä luuseri Dracula oli ihan viihdyttävää katseltavaa paikoitellen.


    The Incredibles (Brad Bird) (35mm)
    Viihdettä isolla Veellä. Taitaa olla toistaiseksi paras cgi-animaatio. Todella sujuvaa ja hauskaa kerrontaa ilman turhaa sentimentaalisuutta joka on vaivannut hetkittäin aiempia Pixarin elokuvia. Supersankari-teema oli tietysti erityisen mieluinen kun noita Marvel-lehtiä on aikoinaan ahkerasti tullut luettua. Tämän kohdalla en panisi pahaksi jatko-osaakaan kunhan laadusta ei lähdetä tinkimään.
    ****½

    Voyage To The Prehistoric Planet (Curtis Harrington ) (dvd)
    Tylsä sci-fi-kalkkuna kuusikymmentä luvulta jossa ei oikein tapahdu mitään. Muutamat naurut tästä kuitenkin irtosi vaikkei alkoholiakaan paljoa nautittu.
    *

    Twin Peaks: Fire Walk With Me – David Lynch (dvd)
    Aivan upea elokuva. Täydellinen feel-bad-elokuva. Laura Palmerin syöksykierteen viimeiset päivät ovat sydäntäsärkevää katseltavaa. Mukana tietysti myös kaikki klassiset lynchmaisuudet. Elokuvan alku ei oikein toimi, mutta kun siitä selviää on loppu täyttä asiaa. Paketin kruuna yksi Angelo Badalamentin parhaimmista scoreista. Äänisuunnittelu on myös rikasta ja innovatiivista. Mitä muuten tapahtui Sheryl Leelle joka vetää varsin vaativan Laura Palmerin roolin upeasti?
    *****

    Il Mercenario - Sergio Corbucci (?)
    Corbuccin spagetti-westerni.Tätä katselin hieman puolihuolimattomasti Elitisti kekkereissä. Vaikutti ihan asialliselta vaikkei millekään Leone tasolle ylletäkään. Tähtiä ei uskalla tämän katselun perusteella lähteä arpomaan.

    Back To The Future Part III – Robert Zemeckis (dvd)
    Ok sunnuntaipäivän krapulaviihdettä. Ei sen enempää. Jo edellisissä osissa toistellut vitsit ja ideat eivät jaksa enää kauheasti huvittaa. Sarjan heikoin osa.
    **½

    2046 (Wong Kar-Wai ) (35mm)
    Kaunista kuvaa ja musiikkia, mutta kokonaisuutena varsin tylsää haahuilua. Paljon yksittäisiä hienoja hetkiä tässä kyllä oli. Ylipitkä ja ne tulevaisuushäröilyt olisi voinut jättää suoraan pois.
    ***

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ja juuri olin katsomassa:

    Alexander - Oliver Stone (35mm)

    Jos Aleksanteri oli epäonnistuminen, kuten monet ovat sanoneet, niin millainen upea epäonnistuminen se onkaan! Suurin osa ohjaajista ei yllä parhaimmilla elokuvillaankaan koskaan lähellekään tätä Oliver Stonen sinänsä epätäydellistä spektaakkelia. Olihan tässä monia ongelmia, mutta jos elokuvan jälkeen on aivan helvetin energinen, innostunut ja lähes euforinen olo niin aika paljon on mennyt myös oikein.

    Heikkouksia oli lähinnä Anthony Hopkinsin jaarittelevat selostus osuudet ja Vangeliksen new age pimpelipompeli musiikki joka pilasi välillä tunnelman täydellisesti. Hopkinsin horistessa omiaan elokuvan alussa kymmennisen minuuttia pelkäsin koko homman kuolevan heti alkuunsa.Onneksi Oliver Stone ilmeisesti löysi hetken kadoksissa olleen sienikätkönsä ja pian kunnon tuttu hullu maanisuus- vaihde löytyi ja pysyi myös päällä muutama kiusallista krapulaista töksähdystä lukuunottamatta. Melodraamaahan tässä piisaisi, mutta se oli tehty sellaisella intensiteetillä, että potentiaalisesti korneimmatkin kohtaukset olivat uskottavia. Mainiot näyttelijät auttoivat tietenkin asiaa. Colin Farrell, Val Kilmer ja Angeline Jolie olivat kaikki hyviä ja sivuosatkin hoidettiin kunnialla.

    Taistelukohtauksia oli yllättävän vähän, mutta ne kaksi suurta olivatkin sitäkin hienompia sitten. Leikkaamossa oli taas innostuttu välillä hieman liikaa, mutta pääosin tapahtumista sai selvää, ilman että taistelukentän kaoottisuudesta tinkimistä. Goreakin oli riittävästi. Jopa hevosia niitettiin kerrankin kunnolla maahan. Unohtamatta elefantin kärsän katkaisua!

    Yleisesti ottaen parasta elokuvassa oli sen eeppisen mittakaavan ohella kaikki tutut stonemaisuudet ( houreisen maaninen intensiteetti, mystisyys, symboliikka jne.) jotka toimivat yllättävän hyvin tälläisessä historiallisessa suurelokuvassa. Hieno elokuva jonka saama nuiva vastaanotto toisaalta hämmästyttää toisaalta taas on aika helposti ymmärrettävissä. Ei 150 miljoonaa dollaria ole tällä tavalla valkokankaalla käytetty koskaan ennen! Alexander on elokuva jonka arvo tulee varmasti kasvamaan vuosien myötä.

    ****½

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pari Harryhausen-juustoa..

    The Beast From 20,000 Fathoms (1953)
    20 Million Miles to Earth (1957)
    Earth vs. the Flying Saucers (1956)

    ..hauskoja kaikki.

    PeeHoo kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Janus,

    Täysin samaa mieltä kun puhutaan Master & Commanderista!
    Elokuva on teknisesti upea; visuaalisesti mykistävä ja yhtä hienosti tehtyjä monikanava -soundeja olen harvoin kuullut...
    ...mutta, leffan jälkeen jäi tyhjä olo. Weiriltä olisin odottanut enemmän.

    Kcrimso,

    Hyvä kuulla välillä positiivisiakin kommentteja Alexanderista! Taidan sittenkin vääntäytyä katsomaan. Mikäli sen tunnistaa edes etäisesti
    Stonen elokuvaksi, se riittää mulle lähtökohdaksi. 8)
    CD:llä pyörinyt Kuuba -dokkari oli muuten erittäin mielenkiintoinen.
    Tuntuivat tulevan Castron kanssa hyvin juttuun.

    Taitaapa olla Salvador silti edelleen se paras OS -elokuva.

    EberkJuho kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Alfred Hitchcock : Vertigo
    Hitchcock on ehkä lempiohjaajana, mutta tämä elokuva ei joskus aikaisemmin katsottuna lämmennyt yhtään. Nyt takaa-ajatuksena oli se että tästä olisi ollut jotain hyötyä enkun toisessa pääkokeessa, no ei sitten ollut, mutta elokuvasta jopa tykkäsin :D
    Vois alkaa kattomaan Hitchcockeja läpi.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nosferatu: Phantom der Nacht (Werner Herzog) (dvd)


    Myy se mulle. Voin myös vaihtaa puolaiseen black metalliin.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Voisi melkeen myydäkin. Tämä on tälläinen Anchor Bayn tuplalevy-versio. Puolalainen black metal ei tule kyseeseen.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Tämä on tälläinen Anchor Bayn tuplalevy-versio.

    Argh, sori, väärä ohjaaja. Etin tietty (köh, köh..) 20-luvun versiota.

    apazuzu kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nyt lähtee pyöriin BAD TASTE.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Argh, sori, väärä ohjaaja. Etin tietty (köh, köh..) 20-luvun versiota.


    Joo, no se onkin parempi.

    Astro kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vuokrasin vaimon pyynnöstä just 21 grammaa. Onko kukaan nähny?

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vuokrasin vaimon pyynnöstä just 21 grammaa. Onko kukaan nähny?


    Kyllä. Hieno leffa, yksi vuoden parhaimmista. Rakenteeltaan ehkä hieman liian kikkaileva kylläkin.

    Astro kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo, oli se hyvä leffa, vaikka välillä oltiin vähän pihalla, että missäs vaiheessa tämä kohtaus nyt sitten tapahtui ja silleen...

    Lobotomix kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Etulinjan edessä. Kaikki suomalaiset sotaleffat on nähtävä, ja ostinpa sitten tämän DVD:llä

    Mutta nyt oli Lindman kyllä tehnyt huonon leffan. Kamalia näyttelijöitä, Suomesta ei ilmeisesti löydy riittävästi taitavia ruotsinkielisiä näyttelijöitä. Ilkka Heiskanen oli ainoa, jonka hahmossa oli jotain yritystä. Käsikirjoitus oli hirveä sekasotku. Ed Woodin tyyliin sekaan oli leikattua vanhaa mustavalkoista dokumenttikuvaa ampuvista tykeistä, pommikoneista ja marssivista sotilasrivistöistä, rahat eivät ilmeisesti riittäneet kuin 50 hengen kastinkiin ja käsiaseisiin. Aivan käsittämättömän huono ratkaisu oli myös päähenkilön elossa olevan esikuvan haastattelupätkien sekaan leikkaaminen.

    Suosittelen katsomatta jätettäväksi.

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    21 grammaa oli ihan katsottava, joskaan en ole varma oliko tuollainen ajassa eestaas sahaaminen niin hyvä ratkaisu. Amores Perros miellytti kuitenkin enemmän.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pari Luc Bessonin leffaa putkessa, aika helppo laittaa paremmuusjärjestykseen:
    Léon
    Nikita
    Subway
    The Fifth Element

    Välipaloina The Omega Man, Soylent Green ja Videodrome.

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tähtien sodan katsoin dvd:ltä. Lucasin tekemät lisäykset ja muutokset eivät häirinneet, vaikka turhilta vaikuttivatkin. Ongelmallisempaa on se, että itse tarinasta on tullut tylsä ja pitkäveteinen, ja katsellessa tulikin useaan kertaan ihmeteltyä, olenko minä todellakin joskus pitänyt tästä? Onkohan Lucasille vain sattunut vahinko, kun onnistui tekemään yhden tärkeimmistä 70-luvun elokuvista näin köyhillä eväillä? Seuraavaksi pitäisi sitten kärsiä Imperiumin vastaisku, jota tosin olen aina pitänyt Tähtien sotaa parempana elokuvana.

    juishi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Lynchiltä

    Mulholland Drive
    Lost Highway
    Blue Velvet

    ööö, niin...

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tähtien sodan katsoin dvd:ltä. Lucasin tekemät lisäykset ja muutokset eivät häirinneet, vaikka turhilta vaikuttivatkin. Ongelmallisempaa on se, että itse tarinasta on tullut tylsä ja pitkäveteinen, ja katsellessa tulikin useaan kertaan ihmeteltyä, olenko minä todellakin joskus pitänyt tästä? Onkohan Lucasille vain sattunut vahinko, kun onnistui tekemään yhden tärkeimmistä 70-luvun elokuvista näin köyhillä eväillä? .


    Olit varmaan lapsi tai teini-ikäinen kuin näit leffan ekan kerran, oletan ? Ei minussakaan laulu Mikki-Hiiri merihädässä enää herätä tunnemyrskyä eikä Taisteluplaneetta Galactica liimaisi TV:n ääreen jos uusintoja olisi tarjolla.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ehe ehe, näin sekä Ritari Ässän, Taisteluplaneetta Galactican, että Star Warsin alle kymmenen vuotiaana. Jostain syystä viimeksi mainittu on ainoa joka kiehtoo vieläkin. Vika on sitten kai minussa.

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olit varmaan lapsi tai teini-ikäinen kuin näit leffan ekan kerran, oletan ?[/quote]

    Taisin olla 18, kun tuon ensikertaa näin 70-luvun lopulla, mutta kyllä tuo toimi ja viihdytti vielä 90-luvun puolellakin, yli kolmekymppisenä.

    Yöllä katsoin vielä Imperiumin vastaiskun ja se todellakin toimi paljon paremmin. Jedin pitäisi palata tänä iltana.

    [quote]Ei minussakaan laulu Mikki-Hiiri merihädässä enää herätä tunnemyrskyä


    Oon meripeikko -kohta toimii yhä täysillä.

    (Sokruun kun tuli, näytti siltä, että joku oli kaatanut tuoremehut sen päälle. Onhan tämä vähän eloisampi kuin ennen.)

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jedin paluu tuli katsottua ilman suurempia ongelmia. Tosin tässä elokuvassa Lucasin lisäykset ja muutokset rupesivat jo häiritsemään, sillä ne oli jo selvästi tehty osien I ja II (sekä tulevan III) ehdoilla. Vaikka asiaan olinkin ennakkoon varautunut, aiheutti Hayden Christensenin näkeminen elokuvan lopussa pahoinvointia. Eipä voi kuin ihmetellä, kuinka lahjaton ja epäkarismaattinen hän on, vaikka tässä elokuvassa hänen ei tarvinnut tehdä muuta kuin seisoa ja hymyillä. Mihin on kadonnut Lucasin kyky kerätä ympärilleen itseään lahjakkaampia ihmisiä?

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Episodi III:sen teaser-traileri jos se on vielä näkemättä:

    http://www.starwars.com/episode-iii/release/trailer/teaser.html


    Hayden Christensenhän on saanut roolistaan elokuvassa The Shattering Glass valtavasti kehuja eli en usko, että lahjattomuudesta on kyse vaan lähinnä Lucasin henkilöohjauksesta ja siitä miten rooli on kirjoitettu.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Shaft in Africa (1973)
    Argh.. varsinainen ihmiskunnan henkisen kehitysasteen barometri. Hyvät musat kuitenkin.

    MZ kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos luettelisi kaikkia kauheasti kiinnostavan lista viimeksi katsomistani leffoista:

    Francois Truffaut: L'Histoire D'Adele H.

    Nyt ei tullut hirveän tarkasti seurattua, ja kieliongelmat hieman rajoittivat elokuvasta nauttimista, mutta aiemmin nähneenä voin vain todeta, että kaunis tositapahtumiin perustuva elokuva Victor Hugon pakkomielteisesti rakastuneesta tyttärestä. Taas Isabelle Adjani pääosassa...

    Roy Ward Baker: The Vampire Lovers

    Hammerin eroottinen vampyyrielokuva. Ihan hyvä, mutta oli se pikkupoikana parempi

    Ingmar Bergman: Vargtimmen

    Onhan tuon nähnyt monesti aiemminkin, mutta vihdoin sain sen DVD:n! Sairaan hyvä, oikeastaan paranee katsomiskertojen myötä. En edes yritä kuvailla.

    Peter Jackson: Return of the King EE

    Mukavaa viihdettä. En osaa verrata leffaversioon, mutta voisin kuvitella, että tuossakin lisäykset ovat hieman auttaneet tarinan kerrontaa ja lisänneet syvyyttä, kuten aiemmissa versioissa. Kuitenkin jää tunne, että kirjaa lukemattomat ovat varmaan vaikeuksissa yrittäessään pysyä tarinassa mukana.

    Seuraavaksi pitäisi katsoa Dario Argenton Inferno, kun Subilta tulee.

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Terminator 2 Director's Cut tuli katsottua. DC tällä kertaa tarkoitti sitä, että kaikki kuvatut, mutta hyvästä syystä teatteriversiosta pois jätetyt kohtaukset oli liitetty takaisin elokuvaan. Tämä ei tehnyt elokuvasta parempaa, vaan ainoastaan pidemmän ja sekavamman. Vaikka T2:ssa ei päästä lähellekään originaali-Terminaattorin synkkää tunnelmaa, on se teatteriversiomuodossa yhä ihan katsottavaa popcorn-viihdettä.

    Lazer kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Seuraavaksi pitäisi katsoa Dario Argenton Inferno, kun Subilta tulee.

    Oliko myös useimmista versioista puuttuva "kissa popsii hiirtä" kohtaus mukana? Kohtaus on sinänsä lyhyt eikä kovin raakakaan. Siinä siis kissa luomusti mutustelee hiirtä.

    Boogie kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Leikkamaton, ja tuo kissakohtauskin oli mukana.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onkohan Baise-Moi viiden euron arvoinen elämys? Cdon myy tuohon hintaan.

    juishi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Argh, Tuleeko noita Argentoja lisää. Onko niitä tullut jo monta. Yhyy, miksi helvetissä en sitten ole jaksanut ryöstää isin ja äitin mökkidigiboksia talveksi itselleni.

    Lazer kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Subilta ei ole tullut kuin tuo, mutta Yle teemalta tuli viime keväänä Kuoleman lintu, Hiipivä kauhu, Deep red, Suspiria ja Phenomena. Perinteiseen teema tyyliin nämä tullevat joskus uusintana.

    MZ kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ylellä ovat inhottavia, ja näyttävät teemalla kaikkia herkkuja. Bergmaniakin taisi tulla sarja joskus. Pitääköhän se digiboksi joskus ostaa.

    Argento jäi vielä ajanpuutteen takia katsomatta, mutta jospa huomenna.

    Kyllä Baise-Moista viisi euroa kannattaa maksaa, mutta ei kovin paljon enempää.

    juuffo kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pekka ja Pätkä taidemaalareina :mrgreen:

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Indiana Jones ja Tuomion Temppeli
    Voih kun oli mahtavaa katsoa tämä, viime kerrasta oli jo vyörähtänyt useampi vuosi. Indiana Jones -leffat osaavat olla viihdyttävässä toiminnassaan ja hauskassa huumorissaan eräitä parhaita seikkailuelokuvia. Tuomion Temppeli ei kuitenkaan ole se suosikkini. Hyvää perhe-elokuvaväkivaltaa ;)
    ***½

    Fargo
    Aukko sivistyksessä, tai sivistys aukossa. Mahtavaa kun sain tämänkin katsottua, enkä pettynyt. Vakavaa Coenia, vaikka Coenit eivät ole koskaan liian vakavalla päällä. Hiton hyvä rikosleffa.
    ****

    The Ugly - Ruma
    Uudesta Seelannista kotoisin oleva Silence of the Lambs -tyylinen kertomus tappajasta, "Rumasta."
    Kerronnallisesti upean tyylikäs, visuaalisesti kauniin ahdistava. Lopussa olisin odottanu jotain kunnon twistiä, mutta ei se nyt aina ole tarpeen, varsinkaan jos elokuva on muuten niin helvetin hyvin kerrottu.
    ****

    Punch-drunk love
    Magnolia oli loistava, mutta Andersonin leffana Punch-drunk love ei kuitenkaan pettänyt, vaikka ei mikään mestariteos olekaan.
    Oudon hauska draama-komedia. Alussa ahdistus tuntui, lopun alussa leffa heittäytyi löysäksi ja veteläksi, vaikka hyviä one-linereita ja erillisiä kohtauksia oli säästetty onneksi loppupuoliskoonkin. Vaikka Adam Sandler on aina samanlainen, hän kuitenkin jaksoi pitää hyvän fiiliksen leffan alusta loppuun.
    ***

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Punch-drunk love

    Uuh, leffa oli mielestäni fiasko. Laahaava ja epävireinen. Sandler ja Watson epäonnistuivat rooleissaan.

    juuffo kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sattuipa somasti; juuri eilen olin Oulussa Pelastus Armeijan joulupata vahtina, niimpä olinkin hyvin P.A. tunnelmissa kun illalla tuli taattua Kaurismäki elokuvaa
    Mies vailla menneisyyttä

    Nytpä 2004 elokuva saldoni nousi jo kolmeen! Saapa nähdä jos jouluna vielä jonkun kattos.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kalkkuna oli tarjouksessa..

    The Curse of Frankenstein
    The Bonnie Parker Story

    Hmm.. jälkimmäiseen liittyen, mitäs muita leffoja on väkivaltaisista naisista? Ei kiitos mitään kehitysvammaisille tarkoitettuja gore-leffoja..

    Lazer kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Punch-drunk love

    Uuh, leffa oli mielestäni fiasko. Laahaava ja epävireinen. Sandler ja Watson epäonnistuivat rooleissaan.

    Siis tämähän on about ainoa rooli missä Sandler on onnistunut. Kaukana fiaskosta.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minustakin Punch-Drunk Love oli ihan mainio. Omaperäinen pikku elokuva. Ei kyllä pärjää P.T. Andersonin kahdelle edelliselle elokuvalle (Boogie Nights ja Magnolia).

    olcoon kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mies vailla menneisyyttä oli oikein hyvä... Huomasin, että oli jonkun verran Herzogin ja Lynchin tyylistä kamaa, esim. näyttelijöiden eleet ja kohtausten tahti. Erinomaista dialogia oli myös, useassa kohtaa sai nauraa :)

    juuffo kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mies vailla menneisyyttä oli oikein hyvä... Huomasin, että oli jonkun verran Herzogin ja Lynchin tyylistä kamaa, esim. näyttelijöiden eleet ja kohtausten tahti. Erinomaista dialogia oli myös, useassa kohtaa sai nauraa :)


    Eikös asia ole juuri toisin päin, Herzog ja Lynch ovat tyylissään velkaa Kaurismäelle ?

    Lazer kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Eikös asia ole juuri toisin päin, Herzog ja Lynch ovat tyylissään velkaa Kaurismäelle ?

    No kyllä varmaan joo...

    Kluge kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mies vailla menneisyyttä oli oikein hyvä... Huomasin, että oli jonkun verran Herzogin ja Lynchin tyylistä kamaa, esim. näyttelijöiden eleet ja kohtausten tahti. Erinomaista dialogia oli myös, useassa kohtaa sai nauraa :)


    Katsoin tuon myös, mutta en Kaurismäen nerokkuutta elleenkään hiffanut. Paperinmakuista dialogia, joka naurattaa ehkä yhren leffan verran. Aina ne samat näyttelijätkin samoilla manöövereilla. Kyllä Ijäksen & Halosen visiot uppoo kotimaisista parhaiten!

    Pseudonyymi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Helter Skelter
    Hyvä kuvaus C. Mansonin edesottamuksista, joskin leffaan oli ympätty pari hahmoa liikaa, ja linna-Mansonin otsassa oli risti (?) svastikan sijaan. Niin ja Mansonin karisma jäi kyllä aika laimeaksi.

    Bundy
    Ei voi muuta kuin ihmetellä Ted Bundyn jäätävää toimintaa naisten suhteen. Bundyn rentous onnistuu jopa saamaan aikaan naurut muutamaan otteeseen. Suosittelen lämpimästi jokaiselle freelancer-misogyynille.

    olcoon kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Eikös asia ole juuri toisin päin, Herzog ja Lynch ovat tyylissään velkaa Kaurismäelle ?


    Mahtaako kuitenkaan olla... :wink: Wernerikin on tehnyt jo 60-luvun lopulta elokuvia. No, kuitenkin, minusta tämä oli ihan laatu-elokuva, ja on hienoa että joku uskaltaa tehdä täälläkin hieman erilaisia elokuvia...

    juuffo kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eikös asia ole juuri toisin päin, Herzog ja Lynch ovat tyylissään velkaa Kaurismäelle ?


    Mahtaako kuitenkaan olla... :wink: Wernerikin on tehnyt jo 60-luvun lopulta elokuvia. No, kuitenkin, minusta tämä oli ihan laatu-elokuva, ja on hienoa että joku uskaltaa tehdä täälläkin hieman erilaisia elokuvia...


    Äh- tota, sori! :oops: Tunnen aihetta (elokuvia) huonosti JA sekoitin Lynchin siihen Jarm...Jurm...mikä-se-ny-on- siihen "amerikan kaurismäkeen".

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Yllä mainittuun Mansoniin ja Ted B:hen liittyen: millaisia leffoja mahtavat olla Son of Sam ja Dahmer.

    - joulufiiliksen rakentelua..

    MZ kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tulipa katsottua omituinen elokuva: Jacques Demyn Cherbourgin sateenvarjot.
    Mitähän tuosta muuta sanoisi kuin kaunista musiikkia ja vielä kauniimpi Catherine Deneuve.
    Taisi olla ensimmäinen musikaali jonka jaksoin katsoa kokonaan. Siirappia riittää, ajoittain koomisuuteen asti, mutta loppu oli mukava yllätys.

    olcoon kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Äh- tota, sori! :oops: Tunnen aihetta (elokuvia) huonosti JA sekoitin Lynchin siihen Jarm...Jurm...mikä-se-ny-on- siihen "amerikan kaurismäkeen".


    Tarkoitat varmaan Jim Jarmuschia... Down By Law on ainoa elokuva minkä olen Jimiltä nähnyt, ja enkä nyt sanoisi että se on kovinkaan Kaurismäkimäinen, mutta onhan näyttelijätkin kyllä parempia siinä, imho :)

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tapporalli 2020
    Rojolan hyvä-huono legopalikkatoiminta kolahti kyllä täysillä! Hyvää huumoria, typerää draamaa ja viihdyttävää palikkatoimintaa ja kaikkea muuta mitä tällainen elokuva tarvitsee.
    Nerokasta...
    Roska-asteikolla täydet tähdet!
    http://rojola.kaatopaikka.com/tapporalli/index-su.html

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    To Live And Die In L.A.

    Jälleen yksi "lapsuuden" elokuvista joka on mielikuvissa elänyt loistavana tippui jalustalta. Mielenkiintoinen elokuva kyllä Miami Vice tunnelmineen, mutta kokonaisuutena melkoista sähläystä. Käsikirjoitus ei ole kovin kummoinen eikä asiaa paranna muutamat aivan käsittämättömät leikkausratkaisut. Paikoin William Friedkin onnistuu kuitenkin luomaan tosi hienoja kohtauksia ja yllättävästi räjähtävästä väkivallasta ja yleisestä kyynisestä asenteesta ei voi kuin antaa plussaa. Elokuvan lopussa on myös melko epätavallinen ja yllättävä käänne (jep en edes muistanut sitä). Leffan kasarimusiikit olivat niin paskoja että ne melkein muuttuivat jo plussaksi.

    ***


    LotR - Return Of The King Extended Edition.

    Jacksonin King Kong versio Sormusten herran viimeisestä osasta. En muista enää kovinkaan hyvin teatteriversiota joten vaikea sanoa täsmällisesti oliko tämä parempi vai huonompi kuin se. Liian pitkä teatteriin tämä ainakin olisi ollut, mutta kyllähän tämän kotisohvalta katseli. Toisaalta Saruman kohtaus oli hyvä ja oleellinen. Melko käsittämätöntä että se jätettiin pois. Sauronin suu taasen oli hauska lisä, mutta ei välttämätön. Mainio desing kyllä tuolla hahmolla! Muut lisäykset olivat joko melko yhdentekeviä tai jäivät minulta kokonaan huomiotta.

    Niin hienoja kuin nämä LotR leffat ovat teknisesti ja paikoin jopa taiteellisesti ovat olleetkin niin jostain syystä ne eivät ole kauheasti minua sykähdyttäneet. Vika on kai minussa. Ne ovat osa osalta myös muuttuneet mahtipontisemmiksi ja etäisemmiksi. Henkilöhahmotkin jäivät hieman suurten tapahtumien ja toiminnan varjoon. Frodokin jäi suurin piirtein sivuhenkilön osaan sormuksineen ja "palaava kuningas" Aragorn ei vaan yksinkertaisesti ole kovin mielenkiintoinen päähahmo. Gollum - Sam - Frodo - kolmiodraamakin alkoi tuntumaan tässä jo vanhan toistolta vaikka Kahdessa tornissa se oli juuri sitä parasta antia. Kuninkaan paluussa kaikki paatos ja mahtailu on niin ylitse vuotavaa etten loppua kohti alkoi vuorotellen kyllästyttämään ja naurattamaan. Ja se lopun venytys ja sentimentaalisuuden maksimointi oli kyllä jotain aivan kamalaa. Samaan ei kyllä pysty edes Spielberg kehnoimmilaan.

    LotR:it ovat toki kaikin tasoin eri tasolla kuin keskimääräiset suuren budjetin toimintaspektaakkelit, mutta kaiken kaikkiaan "joka jouluista" kolmen tunnin fantasia-eeposa ei tule ikävä. Aikansa kutakin Ensimmäinen osa etenkin EE muodossaan oli mainio ja sen jälkeen mentiin loivasti, mutta tasaisesti alaspäin.

    ***½


    Love Actually

    Ylipitkä ja tylsä romanttinen komedia. Magnolian konsepti (vai onko se Altmanin konsepti?) eli useat-toisiinsa-limittyvät- tarinat eivät toimi tässä koska yksikään tarinoista ei ole kovinkaan kiinnostava.



    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Shrekin katsoin. Ei ollut ihan niin hauska kuin odotin. Olisiko osa vitseistä kuollut tai ainakin laimentunut käännösvaiheessa? Pitänee joskus yrittää katsoa originaalin ääniraidan kera. Väliin ängetyt, englanninkieliset biisit häiritsivät.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Dubattujen animaatioiden katselu on kauhistus.

    Sunkka kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Shrekin katsoin. Ei ollut ihan niin hauska kuin odotin. Olisiko osa vitseistä kuollut tai ainakin laimentunut käännösvaiheessa? Pitänee joskus yrittää katsoa originaalin ääniraidan kera. Väliin ängetyt, englanninkieliset biisit häiritsivät.


    Ei se sen kummallisempi ole englanniksikaan, minusta. Ei siis kannata katsoa uudestaan... Kamala leffa, ihmetyttää se medianäkyvyys.

    Hezzu kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Piirrettynä ois voinu olla ihan hauska, tietokoneanimaatiot on kamalia, en siis jaksanu kahtua loppuun.

    waka/jawaka kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minun mielestäni Shrek on ihan hauska pätkä. Ja nuo animaatiotkin ovat hienoja, varsinkin videotykillä (voi niitä aikoja)...

    olcoon kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Yllättävän hienolta näytti tuo Toy Storykin, joka tänään tuli tv:stä, vaikka on jo lähes 10 vuotta vanha... 8)

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mielestäni Toy Story näytti paremmalta kuin Shrek, ja oli paikoin jopa hillittömän hauska. Suomalainen ääniraitakin toimi paljon paremmin. Laulut vaikuttivat yhä turhilta, mutta olivat ainakin samalla kielellä kuin puhe.

    waka/jawaka kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Toy Storyt ja Ice Age näyttävät todellakin paremmalta kuin Shrek. Onko asialla eri yhtiö?

    EberkJuho kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Shrekin katsoin eilen ensimmäistä kertaa, ja oli "ihan hauska" mutta ei enempää. Tarinana aika yksinkertainen, eikä se animaatiokaan ollut päätä huimaavaa, mutta joitakin hauskoja vitsejä oli.

    Myöhemmin katsoin sen yhden suomalaisen sotaelokuvan, ja sitten vähän Saksikäsi-Edwardsia. Molemmat ihan seurattavia, varsinkaan kun varsinaista internet-mahdollisuutta ei mummolassa ollut :wink:

    Tänään tuli katsottua ihana Veljeni Leijonamieli, joka on yksi parhaiten onnistuneita kirjan elokuvaksi muuttamisia. Surullinen ja komea tarina veljeksistä. Söpöä :)

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Toy Storyt ja Ice Age näyttävät todellakin paremmalta kuin Shrek. Onko asialla eri yhtiö?


    Kaikki kolme on eri studioilta/yhtiöiltä. Toy Story on Pixarin, Ice Age 21st Century Foxin ja Shrek PDI:n (Dreamworksin animaatiopaja) työtä.

    Pixarin jälki on yleensä parasta, mutta en kyllä itse olisi niin varma, että Toy Storyn animaatio pärjäisi 6 vuotta tuoreemmalle Shrekille.

    Oma cgi-animaatio suosikkini on ehdottomasti Pixarin The Incredibles joka on niin käsikirjoituksensa kuin teknistenkin ansioidensa puolesta loistava leffa. Hyvänä kakkosena tulee Toy Story 2.

    MZ kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minäkin katsoin Veljeni Leijonamielen. Olen sen joskus lapsena nähnyt viimeksi, ja muistin vain, että se olisi kamalan surullinen. Olihan se sitäkin, mutta samalla upeasti kuvattu fantasiaseikkailu. Jotenkin ei voinut välttää mielleyhtymää Sormusten herraan, vaikka aihe hieman eri olikin.
    Jaksaakohan nykyajan lapset katsoa noin hidastempoista elokuvaa?

    Sunkka kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Me käytiin leffassa katsomassa Keisarikunta. Ihan ok leffa, vaikka taas kerran kotkan(kymin)murteena koetettiin esittää karjalaista ja lappeenrantalaista murretta. Mut kyl miä tiäsin heti et ne on jotain hesalaisia...

    Juoni oli vähän yksinkertainen mutta sentään todellisuuteen löyhästi pohjautuva. Hauskinta oli kuitenkin bongailla paikkoja, joissa oli kuvattu...

    tuuletar kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Juuh, Keisarikunnan itsekin kävin katsomassa.
    Upeasti oltiin saatu luotua 50-luvun tuntu, lavastuksesta todellakin suuret pisteet.

    Musiikki oli aivan loistavaa, kova svengi meininki,
    pst. soittajia on aina mukava katella :)

    Kuten Sunkka totesikin, juoni oli vähän yksinkertainen..
    mutta kokonaisuutena ihan mukava teos.

    Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllähän tuosta keisarikunnasta jäi päällimmäiseksi mieleen että käsikirjoitus oli enemmänkin teatterin lavalle kuin valkokankaalle, ehkäpä tämän takia tuo juoni jäi vähän köykäiseksi. Kriitikoiden kanssa olen kerrankin samaa mieltä siitä, että 50-luvun satamakaupungin meiningeistä annettiin vähän liian siloiteltu kuva vaikka joku arvostelija jo ehtikin paheksumaan "hirveää" viinankäyttöä ja tupakointia. Ainakin silminnäkijöiden kertomusten perusteella oli Kotkassa tuo meininki muutaman asteen verran härskimpää aikoinaan...

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Glen or Glenda. 1952, Edward D. Wood Jr.
    Humm.. jos ei ole nähnyt tätä, ei tiedä mitä kaikkea termi "elokuva" voi käsittää. Nyt tiedän.

    Lesbo-S&M -kohtaus polkkamusiikin tahdittamana syöpyy tajuntaan loppuelämäksi.

    Sunkka kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tässä threadissa on näköjään skaalaa ja syvyyttä. Keisarikunta vs. Glen or Glenda ;)

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Gayniggers From Outerspace
    Homoneekerit tulevat ulkoavaruudesta ja tuhoamalla kaikki naiset he tekevät maapallosta homomman paikan.
    No joo... muistutti vähän Dark Staria komiikassaan. Puolen tunnin roskaksi varsin viihdyttävä ja typerän hauska elokuva.
    ***

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Teenage Caveman, Corman 1958
    Kuvattu kahdessa päivässä jossain montussa. Anakronismeja riittää joka lähtöön. Melkein surrealistinen ylläriloppu. Tästä jää WTF?! -olo vähäksi aikaa, eli parempi kuin mikä tahansa George Lucas -ohjaus.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tässä threadissa on näköjään skaalaa ja syvyyttä. Keisarikunta vs. Glen or Glenda ;)


    Glen or Glenda on sentään elokuva, jonka tulee katsottua monta kertaa, Keisarikunnasta en ole ihan varma.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tästä jää WTF?! -olo vähäksi aikaa, eli parempi kuin mikä tahansa George Lucas -ohjaus.


    Onko arvon tohtori nähnyt Lucasin ensimmäisen ohjauksen THX-1138? Tai peräti alkuperäisen lyhytelokuvan johon se perustuu? Siitä vasta WTF? olo jääkin. Lyhäristä siis.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No hehe, jäit koukkuun, se oli täsmätrolli :mrgreen:
    Emmä ole nähnyt THX*:ää. Korjaan asian pian. Toisaalta mulle the ultimate Lucas-leffa on The Star Wars Holiday Special.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Toisaalta mulle the ultimate Lucas-leffa on The Star Wars Holiday Special.


    Lucas on kommentoinut SW Holiday Specialia näin: "If I had the time and a hammer, I would track down every bootlegged copy of that program and smash it." :lol:

    Minulta on vielä näkemättä tuo.

    sirpapii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tuli eilen katsottua Uuno Turhapuron viimeisin ja totesin, että ois saanu jäädä tekemättä koko leffaa, ei natsannut. Ja tottakai (monennenko sadannen kerran...) Pink Floydin The Wall. Siinä leffa, johon en kyllästy. Geldof on loistava ja musiikki tietenkin upeeta.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Brain Eaters (1958)
    Mitä hittoa.. amerikkalainen kalkkuna-juusto, jossa käytetään musiikkina mielistygeäni, Shostakovichin 5. sinfoniaa. Katso nyt siinä parasiittimonsteri-sähellystä, kun musiikki tuo mieleen Neuvostovenäjän. Ellei sitten pointti ole siinä, että nämä aivojensyöjät ovat kommunisteja tai toisinpäin..

    Kai kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Brain Eaters (1958)
    Mitä hittoa.. amerikkalainen kalkkuna-juusto, jossa käytetään musiikkina mielistygeäni, Shostakovichin 5. sinfoniaa. Katso nyt siinä parasiittimonsteri-sähellystä, kun musiikki tuo mieleen Neuvostovenäjän. Ellei sitten pointti ole siinä, että nämä aivojensyöjät ovat kommunisteja tai toisinpäin..


    Kerrattakoon tämäkin surullisenkuuluisa anekdootti: Elokuvan "säveltäjäksi" merkitty Tom Jonson (jos hän nyt edes oli olemassa) pani aivan pokkana omiin nimiinsä kaikki elokuvassa käytetyt venäläissäveltäjien musiikkiotteet. Shostakovitshin juttu on USA:ssa rekisterissä Jonsonin sävellyksenä, jonka nimi oli muistaakseni "Attack of the Parasite".

    Hezzu kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Taisin kahtua eilen Eraserin, ainaki suurimmaksi osaksi :roll:

    JarkkoH kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Brain Eaters (1958)
    Mitä hittoa.. amerikkalainen kalkkuna-juusto, jossa käytetään musiikkina mielistygeäni, Shostakovichin 5. sinfoniaa. Katso nyt siinä parasiittimonsteri-sähellystä, kun musiikki tuo mieleen Neuvostovenäjän. Ellei sitten pointti ole siinä, että nämä aivojensyöjät ovat kommunisteja tai toisinpäin..


    Jees! Shostakovichin tahtiin aivoja syöviä paskapökäleitä. Tässä on kyllä otetta. Enhän mä muistanut, että siinä oli itsensä Tom Jonsonin musat :)

    J

    JarkkoH kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    SW Holiday Specialia EI kannata katsoa! Aivot sulavat.

    J

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Der Golem (1915)
    Frankensteinin saksalainen esikuva. Hienon näköinen ekspressionistinen mykkäelokuva.
    The Undead (1957) Corman - tietty!
    Allison Hayessin MEIJERIT määrää tätä elokuvaa, jossa nainen siirtyy hypnoottisen regression avulla edelliseen elämään.
    Night of the Ghouls (1959) Edward D. Wood Jr.
    Damn.. paha pala: parempi kuin Bride of the Monster?

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nosferatu (1922) Murnau Eureka-edition (2 DVD)
    Miten niin Art Zoydin ääniraita ei sovi tähän? - enemmin vaikka Third Ear Band kuin Univers Zero. Täydellisiä kuvasommitelmia, mutta yllä mainittu Der Golem ei jää paljon jälkeen.

    Tätä elokuvaa katsoessa kannattaa syödä homejuustoa - kokeilkaa!

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Eternal Sunshine of the Spotless Mind - Michael Gondry (35mm)

    ...Spotless Mind sensijaan sorru olemaan pelkkää kokeellista leikkiä vaan on sen lisäksi myös aidosti koskettava ja inhimillinen elokuva. Jim Carrey ja Kate Winslet tekevät pääroolinsa upeasti ja etenkin Carreyta kohtaan arvostus nousee kohisten tämän elokuvan myötä. Sivuroolitkin oli miehitetty hyvin (erityisesti Mark Ruffalo) vaikkakin se Hobitti hieman häiritsi. Gondryn ohjaus toimi ja erityisesti kuvan tarkkuuden ja epätarkkuuden vaihtelulla leikkiminen ilahdutti. Myös "muistikuva"-osuudet tehty pienin ja yksinkertaisin keinoin sopivan surrealistiseksi ilman sen kummempia erikoistehosteita. Hieno leffa.
    ****½


    Tuli katsottua itsekin tämä leffa, yhdyn tuolta osin täysin Kcrimson kirjoitukseen, eikä minulla tuohon nyt juurikaan ole lisättävää. Kannattaa katsoa.

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ocean's 12

    Odotin coolia Zippon napsuttelua yhdistettynä hyvin toteutettuun toimintaan. Petyin. Siinä vaiheessa kun Julia Roberts vitsiä alettiin jauhaa oli peli jo auttamattomasti pelattu. Varmaan oli kiva filmata kun oli maisemat hienoja. Henkilöhahmoja ainakin piisasi...
    Mieletön juttu on loistava, tämä ei.

    Nämä seuraavat olivat suosituksista huolimatta olleet katsomatta:

    Training Day

    Realistisen oloinen pätkä verratuna "amerikkalaisiin poliisielokuviin". Pääosaduo veti roolinsa hyvin ja miljöö vaikutti aidolta henkilöineen päivineen (näin suomalaisen kokemuksella...).

    Lost In Translation

    Tällaiselle kyynikolle ja perusvitutuksen mestarille sykähdyttävä kokemus. Olin jopa liikuttunut. Suosittelen, jos joltain on vielä näkemättä.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Plan 9 From Outer Space - Mpic Video, Ed Wood Collection Vol 1.
    Huomattavasti parempi kuvanlaatu kuin aikaisemmin omistamassani Hollyweird-versiossa. Levy on hankinnan arvoinen jo pelkästään 110 min kestävän Flying Saucers over Hollywood -dokumentin takia. Hauska nähdä, miltä Maila Nurmi näyttää nykyisin. Seuraavaksi varmaan hankintaan Rhinon julkaisema Orgy of Dead.

    Barbarella (1968)
    Multa tuli.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nyt ei kyllä jaksa tilittää kauheasti :p
    Easy Rider
    Onko tämä sitä hippi-eksploitaatiota? Vähän häiritsi tuo roskamaisuus alussa, mutta elokuvahan kulki kuitenkin tyylikkäästi loppuun saakka.
    ***½

    Ninja Scroll
    Animea. Tällaiset keskinkertaisella animaatiolla ja kliseillä varustetut ninja-jutut eivät pääse lähellekään mestarillista Akiraa tai Ghost in the Shell -leffoja. Mukavan viihteellinen, ei kuitenkaan tarjonnut sen suurempaa ajateltavaa.
    ***

    Minä olen Sam
    Sean "Retard" Penn vetää roolinsa yllättävän hyvin. Keskinkertaisella draamalla on vielä kuitenkin matkaa siihen että saisivat minut liikuttumaan sen suuremmin.
    ***

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    ***

    Asteriksit näyttävät enemmän persreijiltä kuin tähdiltä ja sillä mielellä minä ainakin luen tämän foorumin arvosteluja.

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Barbarella (1968)
    Multa tuli.

    Huomasiko Doc mikä bändi on ottanut nimensä eräästä hahmosta tuossa leffassa? :)

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Huomasiko Doc mikä bändi on ottanut nimensä eräästä hahmosta tuossa leffassa?

    Heh, vaikea olla huomaamatta. Elokuva on muuten aika rock (Anita Pallenberg) ja psykedeelinen. Jätetään vastaus paljastamatta, niin muutkin saa raapia päätään..

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Carrie (dvd)

    Vähän pelkäsin miten Carrie toimii vuosien jälkeen, mutta tämähän toimi nyt paremmin kuin koskaan. Hyvä näyttelijät, mainio musiikkia (tosin se Psykon musiikkia imitoivat viulu-juttu aina kun Carrie käyttää voimiaan on nolo) ja todella hieno huoliteltu kuvaus. Yksi Brian De Palman upeimpia elokuvia ja samalla parhaimpia näkemiäni kauhuelokuvia.
    ****

    The Final Countdown
    (aka. U.S.S Nimitz - Lost In Pacific) (dvd)

    Puuduttavan tylsä twilight zone henkinen elokuva lentotukialuksesta joka joutuu ajassa taaksepäin päivään jolloin japanilaiset ovat hyökkäämässä Pearl Harbouriin. Ja sitten tapahtuu, öh ei mitään. Täysin kyvytön ohjaaja Don Taylor keskittyy lähinnä kuvaamaan yksityiskohtaisesti kymmeniä kertoja lentotukialukselta nousevia ja laskevia koneita. Kirk Douglas ja Martin Sheen ovat täysin hukassa.
    *

    Still Crazy (tv)

    Tämä tulikin jo käsiteltyä toisaalla.

    Predator (dvd)

    Tämä jaksaa kyllä viihdyttää aina. McTiernan+Schwarzenegger+ruma alieni+paljon aseita = kasaritoiminnan eliittiä.
    ****

    The Nude Bomb (tv)

    Maxwell Smart elokuva. Aivan käsittämättömän huono. Komedia joka ei naurattanut oikeastaan kertaakaan. Jonkinlainen saavutus sekin.
    *
    **

    Hezzu kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Carrie (dvd)
    Yksi Brian De Palman upeimpia


    Mun mielestä tuo on Stephen King -elokuva ;) Hyvä filmi.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Täysin kyvytön ohjaaja Don Taylor keskittyy lähinnä kuvaamaan yksityiskohtaisesti kymmeniä kertoja lentotukialukselta nousevia ja laskevia koneita.

    Oletko varma ettei kyseessä ole arkistomateriaali tai muu stock-filmi - vrt. Ed Woodin polisiiautot. Ja hei, Predatorin loppukaksintaistelu.. sehän on tylsin asia mitä olen koskaan nähnyt.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Oli siinä muutamassa kohtaa käytetty arkistomateriaaliakin. Suurimmaksi osaksi maestro Taylor on kuitenkin ollut itse paikan päällä taltioimassa näitä majesteettisten suihkokoneiden suorastaan eroottisia ilmaan nousuja. Ja Imdb:ssä laivaston poijjaat tekivät suuren numeron elokuvan huikeasta realistisuudesta.

    Hezzu, Maximum Overdrive on ainoa Stephen King elokuva :wink:

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tarttis katsoa toi Predator 2 uudestaan, mutta en ole varma kehtaanko ostaa sitä tiskin yli. :wink: Sehän on "rasistinen" kommentti koskien jamaicalaisten huumeliigojen tuloa jenkkeihin, joka tapahtui tietääkseni 80-luvun lopulla. Predatorillakin on rastat päässä.

    Astro kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jaa, no ethän sinä sitä sitten poliittisesti korrektina nuorena miehenä voi ostaa.

    Kai kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    The Final Countdown
    (aka. U.S.S Nimitz - Lost In Pacific) (dvd)

    Puuduttavan tylsä twilight zone henkinen elokuva lentotukialuksesta joka joutuu ajassa taaksepäin päivään jolloin japanilaiset ovat hyökkäämässä Pearl Harbouriin. Ja sitten tapahtuu, öh ei mitään. Täysin kyvytön ohjaaja Don Taylor keskittyy lähinnä kuvaamaan yksityiskohtaisesti kymmeniä kertoja lentotukialukselta nousevia ja laskevia koneita. Kirk Douglas ja Martin Sheen ovat täysin hukassa.
    *


    Siitä on melkein kaksikymmentä vuotta, kun näin tuon elokuvan, mutta "öh ei mitään" on aika hyvä summaus siitä: kehitetään ensin mainio lähtötilanne mutta ei sitten uskalleta tai keksitä tehdä sillä juuri mitään muuta kuin pikkuisen melodraamaa ja puolen pennin filosofointia, jolloin koko elokuvalta putoaa pohjaa pois. Ehkä siinä vähän ajan kuva tuntuu läpi: "ne antaa japsien tehdä sen taas", eli taas meiän pojat istuu saamattomina, kun pahat vinosilmät tekee "taloudellisen Pearl Harborin".

    Mitä noihin lentojuttuihin tulee, se kai oli tuota tuikitavallista Hollywoodin ja asevoimien välistä kytkykauppaa. Laivasto ajatteli saavansa hyvää, ilmaista mainosta antamalla Douglasin tuotantoyhtiön käyttää yhtä silloin uusimmista ja kalleimmista lentotukialuksistaan leffassaan - kunhan tekijät näyttäisivät sitä tarpeeksi ja oikeassa valossa. Kaipa jokunen amerikkalainen veronmaksaja sentään näki, mitä heidän miljardeillaan oli hankittu.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Anna hyvän kiertää
    Meinasin muka lähteä maanantai kaljalle läheiseen kuppilaan, mutta huomasin että illan elokuvahan on Kevin Spaceyn tähdittämä. Hieman pelotti kun ei tiennyt kuinka lälly draama sieltä tällä kertaa tulee, mutta elokuva osoittautuikin mielenkiintoiseksi. Okei okei, aika akkamainen nyyhky leffahan tämä oli, mutta kuitenkin vahva sellainen. James Caviezelin tähdittämää sivurooli narkkaria olisi saanut olla enemmän, mutta onneksi Kevin Spacey ja Helen Hunt pelastivat elokuvan. Joissain kohdissa tunnelma meinasi tipahtaa: elokuva käsitteli välillä melko tyypillisiä aiheita, kuten esimerkiksi äitiä joka taistelee alkoholismia vastaan, koulukiusausta jne....
    Tietty karisma jäi puuttumaan joka johtui tuosta huterasta perhe-elokuvamaisuudesta. Loppuratkaisusta plussaa, joka oli kuitenkin yllättävän rohkea ja rankka.
    ***½

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Man Bites Dog
    Fiktiivinen dokumenttiryhmä seuraa filosofisoivan sarjamurhaajan päivää. Voi olla että pääosa filmin koomisuudesta pohjaa asetelman ja hahmojen epäuskottavuuteen. Mutta miksi kohtaus, jossa kuristettavalta mummolta putoaa tekarit suusta on niin huvittava?
    Pakko antaa viisi persläpeä: *****

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ihan helvetin hyvä kyllä tuo Man Bites Dog! Tuosta on kuulemma huhun mukaan tekeillä jenkki-versiokin? Saattaa se olla jo tehtykin...

    MZ kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katsoin Bergmanin elokuvan Ansiktet, eli Kasvot. Enpä uskalla lähteä leffaa analysoimaan. Hyvä oli joka tapauksessa, ja aika outo. Ingrid Thulinilla jännä rooli. Nimi Vogler tuntuu esiintyvän usein Bergmanin leffoissa.
    Ehkä sille voisi antaa sellaiset neljä ja puoli asteriskia.

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Man Bites Dog

    Joo, oudolla tavalla hauska leffa.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    (Andy Warhol presents) Flesh for Frankenstein (1973)
    Karmea klimppisoppa! Baroni yrittää kasata zombie-pariskunnan, jonka tarkoituksena on lisääntyä ja täyttää maa täydellisillä serbeillä ("hauska" idea 90-luvun tapahtumien valossa..). Valitettavasti miespuolinen zombie saa vahingossa pään, jonka ei ole kiinnostunut naisista, mikä johtaa kaikenlaiseen sählinkiin. Klassinen musiikki ja pari onnistunutta kuvasommitelmaa saa tämän roskan vaikuttamaan paremmalta kuin mitä se onkaan. Baroni on naimisissa siskonsa kanssa, joka nai mieszombia koemielessä; pariskunnan lapset haahuilevat irtojäsenten seassa, yksi nekrofilia-kohtaus menee kuin huomaamatta ym. hyvän maun mukaista tuohua. Ruotsalaisella halpis-DVD:llä on hirveä kuvanlaatu, mikä vain nostaa tunnelmaa. Tarjolla on myös Criterion Collection -versio. Suositellaan kännissä katsottavaksi

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mistä Docin äkillinen kiinnostus (roska)elokuviin?

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Mistä Docin äkillinen kiinnostus (roska)elokuviin?

    Olen ollut pari kuukautta sairaslomalla epämääräisten sormien reumaoireiden takia, minkä takia jo VHS-kaudelta juontuva harraste piti kaivaa esille. :| Niin ja kyllä mä katselen muutakin kuin roskaa, mutta ei niistä ole niin hauska mesota.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ...roskasta puheen ollen: Paul Morrisseyn (Flesh for Frankenstein ohjaaja) Blood for Draculassa kommunistit tappavat yläluokkaa edustavan Draculan. Dracula-teema koskee luokkakonfliktia! Tämä on neroutta, ei roskaa. :D

    LittleAtlas kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Juu taisi olla Resident Evilin jatko-osa...mukavaa aivotonta mättämistä, olisi saanut olla enemmän niitä zombeja imho. Leffojen katselemiseen ei enää nykyisin tahdo aika riittää. Nykyään kun pukkaa noita musiiki DVD:tä kiihtyvällä vauhdilla, joita on paljon mukavampi katsella.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ichi the Killer
    Tässä olisi tarjolla täydellistä iltapäivän eskapismia, ellei pari täysin älyttömän näköistä CGI-juttua laskisi tunnelmaa. Japanissa ollaan ja irtonaisia ruumiinosia on paljon, jos joku ei tiennyt.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hamburger Hill
    Vietnam-leffa joka tuli tuossa jokin aika sitten. Alussa vaikutti ihan kelvolliselta sotaleffalta, mutta valitettavasti tämäkin sortui liikaan tyypillisyyteen eikä tarjonnut juurikaan viihdettä taikka ajateltavaa.
    **

    Sei7semän
    Nyt vihdoin tuli katsottua tämäkin "kunnolla". Lähes täydellinen neo-noir "rikosleffa."
    ****½

    On aika tappaa
    Rikoksilla ja Spaceylla jatkui tämäkin ilta... ihmeellistä, että leffa pystyi pitämään koossa näin monta henkilöhahmoa. Sandra Bollockin olisi voinut kyllä jättää Miss Kovistelemaan muualle! Tästä ärsykkeestä huolimatta elokuva oli syvällinen ja huippuluokan oikeusleffa.
    ****

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Bergman: Käärmeen muna.
    ...varsinainen kylmä kalkkuna. Ja melkoisen ajankohtainen. Mitähän se Ingmar-setä mahtoikaan sanoa tällä? Nyttemminhän kaikki se tieto, jota tuossa muka etsittiin, onkin otettu käyttöön. Tehdään diili.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tokyo Drifter (Seijun Suzuki, 1966)
    Mieletön Yakuza-pop-beat-pläjäys. Juonta ei paljon ole, tai siihen ei ehdi kiinnittää huomiota elokuvan uskomattoman värimaailman ja kuvaustekniikan vuoksi. Japanilainen värioppi on selvästi vaikuttanut lavasteiden, valojen ja pukujen väreihin. Vaaleansinisessä modpuvussa haahuileva päähenkilö on huima näky lumista maisemaa vasten. Melkein postikorttimaiset kuvasommittelut seuraavat toisiaan ja katsoja voi vain ähkiä ihastuksesta. Täydellinen kontrolli pääsee lipsumaan vain kerran elokuvan vähän yli puoliväliin ajoittuvan joukkotappelu-kohtauksen aikana. *****

    Branded to Kill (Seijun Suzuki, 1967)
    Jos David Lynch tekisi retrohenkisen Yakuza-leffan, se näyttäisi ehkä tältä. Alun ampumakohtaukset eivät paljon lupaa, mutta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen elokuva muuttuu tarinan ja kameratyön osalta miltei surrealistiseksi. Mukana on kosolti alastomia gansterin heiloja, ja absurdeja asetelmia riittää; esim. kohtaus, jossa kaksi toisensa surmaamiseen pyrkivää gangsteria kohtaa asunnossa. Koska kumpikaan ei saa vedettyä asetta, he välttelevät toistensa ampumista kävelemällä käsikynkässä ja nukkumalla samassa sängyssä. Omalaatuisin ja surrealistisin populaarielokuva, jonka olen koskaan nähnyt. Neroutta! *****

    Sympathy for Mr. Vengeance (Chan-wook Park, Korea 2002)
    Korealainen kostoteemainen thrilleri. Miksi katsoa koeyleisöllä testattuja Hollywood-elokuvia, kun tarjolla on filmejä, joista ei todella tiedä mihin ne vievät. Visuaalisesti moderni ja kaunis, sisällöllisesti synkkä ja raaka. ****½

    Street Mobster (Kinji Fukasaku, 1972)
    Päähenkilö - Street Mobster - on rikollisjengin johtaja, joka raiskaa ja tappaa varsinaisten Yakuza-ryhmien ristitulessa. Vaikka päähenkilö on lähinnä psykopaatti, tämän elämä on niin itsetuhoista, että hahmoa kohtaan alkaa tuntea jonkinlaista sympatiaa. ****½

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sandra Bollockin olisi voinut kyllä jättää Miss Kovistelemaan muualle!

    Mun mielestä Sanda B:n nenällä voisi olla sivuosa vaikka jokaisessa elokuvassa, mutta tätä filmiä katsoessa tuli väkisin mieleen, että Hollywood elokuvissa on HIRVITTÄVÄT MUSIIKIT! Esim. se loppuratkaisun orkestraalinen venytys oli kuin nenästä valuvaa kiisseliä. Argh!

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Audition
    vähän ylihypetetty juttu. Mutta onko tässä Suomi-versiossa todella näin hwetin huono, ylisaturoitunut ja suttunen kuvanlaatu?? Kekään nähnyt?

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minä olen nähnyt Tartanin (olisko Britti-julkaisu) julkaisun Auditionista ja aika heikko kuvanlaatu siinäkin oli. Taso muistaakseni heittelee aika paljon laidasta laitaan. Niin ja kehnohan se on itse elokuvakin.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo, taso nimenomaan heittelee edestakaisin. Ei se mun laskuissa ihan kehno ole, mutta jääkaapilla tuli käytyä pari kertaa. Lattea lähinnä.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Collateral
    Ennakkojuorujen perusteella luulin että kyse on todella nerokkaasta jännäristä... noh, leffa ei ollut mikään mestariteos, ei kyllä mikään huonokaan. Tomppa Kruisan ja Jamie Foxxin vuoropuhelut taksissa on leffan paras asia. Jännityskään ei petä, ihan mukavia kliimakseja oli kyllä otettu mukaan vaikka lopussa vähän toiminnassa lössähdeltiinkin. "Sellanen kiva viihdejännäri :)"
    ***½

    A Tale of Two Sisters
    Kaunista kauhua Koreasta. Tai oikeastaan rauhallista draamaa joka on höystetty ilkeällä tunnelmalla ja Ju-On: The Grudge tyylin kauhuelementeillä. Lopussa kerrontatyyli muuttui nopeammaksi ja ehkä jopa sekavammaksi mindfuck-hösseliksi. Mutta kun ymmärsi mistä on kyse, ei se lopulta ollutkaan kamalaa. Tästäkin kuulemma tulee jenkki re-make, ja se surettaa, tätä ei voi toteuttaa toisin.
    ****½

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Täytyypä vielä hieman jauhaa tuosta Auditionista, jota itsekkin hieman dissasin. Kävi näes niin, että kun tarkoituksena oli katsoa Kirjava Satama yömyssyksi, päässä pyöri kuitenkin koko ajan Audition. Veikkaan, että jos soittimen väriasetusten säätämisen sijaan olisin voinut keskittyä katsomiseen, vaikutelma olisi ollut parempi. Elokuva pitänee katsoa uudestaan, koska en tässä vaiheessa osaa sanoa, olivatko makaaberit tapahtumat lynchilaista unimaailmaa tai jotain muuta. Tekisi melkein mieli väittää, että tapahtumat kuvasivat päähenkilön tiedostamattomia fantasioita ja pelkoja. Kyseessä ei ole psykologinen trilleri, vaan psykoanalyyttinen trilleri. Se, että nainen vaati toistamiseen ja erityisesti kidutuksen aikana mieheltä jakamatonta rakkautta on ilmeisesti keskeisavain tapahtumien symboliikan ymmärtämiseen, mutta en hahmota sen merkitystä kunnolla. Pintatason selityksenä on se, että japanilainen nainen ei ole perinteisesti voinut vaatia mitään tuollaista mieheltä. Kiintoisaa on myös se, että hämäräkohtausten aikana kaikki miehen ympäristön naiset - pojan tyttöystävä mukaan lukien - olivat seksuaalisuhteessa tähän. Tämäkin on hyvin tyypillinen tiedostamaton fantasia.

    Olisin vielä vilpittömästi kiinnostunut tietämään, mitkä seikat Kcrimson mielestä teki elokuvasta kehnon. Itse odottelen jo Collectors Editionia hyllyyn pölyttymään..

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vaikea lähteä analysoimaan elokuvaa jonka on nähnyt vain kerran lähes kaksi vuotta sitten ja jonka ajattelemiseen ei ole montaa minuuttia uhrannut sen jälkeen. Minusta elokuva vaan ei kertonut oikein mistään mitään ja oli erityisesti alkupuolella älyttömän hidas (mutta minähän olenkin MTV:n ystävä...) eikä tapahtumat oikein tuntuneet millään etenevän ennen loppupuolen "ylläriä". Suttuinen toteutus ei myöskään innostanut. Aasialainen tapa kuvata julmuuksia/raakuuksia yksityiskohtaisesti mässäilevällä, mitä tässäkin nähtiin, ei juurikaan miellytä minua. Ihan kiva että löysit symboliikkaa elokuvasta varmaan sitä siinä onkin, minuun se ei vaan kolahtanut. Itse en halua Auditionia toistamiseen nähdä.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Minusta elokuva vaan ei kertonut oikein mistään mitään ja oli erityisesti alkupuolella älyttömän hidas (mutta minähän olenkin MTV:n ystävä...)

    Hidas se onkin, mutta minä tykkään elokuvista, joissa aasialaiset ihmiset istuvat pitkään mietteliään näköisinä. :) Mitä tulee tuohon "symboliikan löytymiseen", niin se on kyllä tämän elokuvan päätaso; kauhufilmiksi se on lattea, eikä minusta edes hirvittävän raaka. Toissapäivänä katsomani Leppymättömät, jossa ammutaan intiaaneja kuin karjaa oli minusta paljon raaempi.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joskus kun katsoin Auditionin, oli ns. jälkifiilikset tosi korkealla: "huippu leffa!" Tuo ehkäpä johtuikin juuri tuosta lopusta, joka jäi hyvin mieleen. Tarkemmin kun tuota leffaa ajattelen, on se aika surkea... Miiken kokeellinen kerronaalisuus näkyy selkeästi, bonusta kuitenkin "sätkivä pussi" -kohtauksista, mutta lopussa homma kusee käsille: toisille se loppukohtaus on koko leffan pelastus, toiset eivät näe siinä tai koko leffassa mitään "syvällisempää".

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Niin.. noita syvätasoja voi aina keksiä omasta nupistaan ja laittaa ajatuksia ohjaajan päähän, mutta silti väittäisin että Audition kertoo jotain oleellista japanilaisen kulttuurin suhteesta naisiin. Visitor Q ja Gate of Flesh ovat kanssa "terveellistä" katsottavaa tässä suhteessa.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ...niin ja noihin voisi vielä lisätä bukkake-filmit.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The others Arkipäivät jatkuu kauhulla. Hyvä tunnelma alusta loppuun saakka, others sisälsi oikeasti jännittäviä kohtauksia ja sitä tiettyä ahdistavaa tunnelmaa mitä juuri odotankin hyvältä kauhuleffalta. Vähän ehkä häiritsi tuo kommeltaminen lopun alussa, mutta loppujenlopuksi others on yhtenäinen ja tiivis yllätys.
    ****

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    WASABI (Gerard Krawczyk, 2001)
    Luc Bessonin käsikirjoittama ranskalais-japanilainen toiminta-komedia. Kuulostaa hirveältä, mutta sopii apaattiseen töllötykseen, jos Besson ja japsielokuva muuten kiinnostaa. Hubert-nimistä poliisia esittävä Jean Reno haahuilee teini-ikäisen tyttärensä (Ryoko Hirosue) kanssa Tokiossa. Yakuzalla on asiaa tytölle, mistä seuraa koomista toimintaa. Moni kohtaus tuo mieleen Leonin ja Matildan elokuvasta Leon/The Professional, mikä on outoa. Kohtuullinen alekori-löytö. ***

    kite kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Saw.
    Kävin kattomassa krapulassa, ei ollut paras mahdollinen elokuvavalinta kyseiseen olotilaan. Pelotti aivan perkeleesti. Oikein hyvä ja pirullinen leffa silti, suosittelen!

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hana-bi (Takeshi Kitano, 1997)
    Lähes kaksituntinen elokuva, jonka dialogi mahtuu yhteen A4-arkkiin. Silti tämän katsottuaan on sellainen olo, kuin olisi lukenut Dostojevskin koko tuotannon parissa tunnissa. Päähenkilö on entinen poliisi, jolla on ongelmia Yakuza-velkojen kanssa; lisäksi hänen vaimonsa on kuolemansairas. Elokuva ns. huipentuu vaimon kanssa tehtävään automatkaan, jonka aikana myös Yakuza-ongelmat saavat väkivaltaisen loppuratkaisun. Filmi on pinnallisesti katsoen tyhjä tai eleetön, silti se herättää voimakkaita tunteita. Välttäkää elokuvia, joissa on koekatselijoiden valitsema loppu. Miljardi asteriksia tälle.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Elokuvajulisteisiin pitäisikin saada sellainen varoitusleima tyyliin: "tämän elokuvan lopetuksen on valinnut kolmesta vaihtoehdosta koekatselijoiden raati".

    Kluge kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    "Visitor Q"
    Perhearvot uusiksi Japanin malliin. Hauska pätkä.

    "The Isle"
    Elämää veden äärellä korealaisittain. Deittileffaksi en kuitenkaan olisi tätäkään ekana tyrkyttämässä. Aika roisia kohtauksia nimittäin mukana.

    Aiheen vierestä vielä: Kaikille kanksterileffojen ystäville tiedoksi, jotta ovat viimein DVD:llä julkaisseet James Cagney-leffoja:

    "White Heat" ja "Public Enemy" ovat pakkohankintoja. R2-versiot ilmestyvät helmikuussa.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Yritin taas kerran katsoa Kill Billin, mutta ei siitä mitään tule. Siis onko tämä jonkinlainen genre-parodia? Olkoon, mutta mitä ideaa on parodioida ja lainata oikeasti hienoja elokuvia kuten Lady Snowblood. Tarantino on surkea ideahuoraaja. Harvemmin näkee elokuvaa, joka rupeaa vituttamaan oikeasti.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kill Billit on yliarvostetuimpia leffoja Taru Sormusten Herran ohessa.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    "Visitor Q"
    Perhearvot uusiksi Japanin malliin. Hauska pätkä.


    Takashi Miike on puolijumala. Tai puolihullu.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kill Billit on yliarvostetuimpia leffoja Taru Sormusten Herran ohessa.


    Kävin katsomassa Tarun ekan osan oikein teatterissa. Ainut asia minkä muistan oli se että perse puuttui ihan helvetisti. Argh, mulla on hyllyssä korkkaamaton Kill Bill 2, taidan viedä sen pihalle ja tuikkaan tuleen.

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Argh, mulla on hyllyssä korkkaamaton Kill Bill 2, taidan viedä sen pihalle ja tuikkaan tuleen.


    Ei kannata. Huomattavasti parempi kuin se eka osa. Eka osa lähes pelkkää miekan heilutusta, mutta toinen selvitti jopa jotain henkilöiden taustoista.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Argh, mulla on hyllyssä korkkaamaton Kill Bill 2, taidan viedä sen pihalle ja tuikkaan tuleen.


    Ei kannata. Huomattavasti parempi kuin se eka osa. Eka osa lähes pelkkää miekan heilutusta, mutta toinen selvitti jopa jotain henkilöiden taustoista.


    Kill Bill Vol.2:ssa olisi pitänyt olla enemmän miekan heiluttamista ja toimintaa sen kyrpivän draaman sijaan. Se toiminta mitä siinä oli, onnistui kyllä paikoin yllättämään minut. Leffassa kuitenkin jäätiin jankuttamman liikaa "kuka teki mitä?"

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nyt kun silmä on tottunut Takeshi Kitanon ja Kinji Fukasakun tyyliin (BR ei edusta parasta Fukasakua) tehdä asioita, otin Reservoir Dogsin uusintakatseluun. Japsielokuvissa kaksi ilmettä ja puoli tuntia hiljaisuutta riittää kertomaan että kohta kuolee kymmenen ihmistä. Tarantinon elokuvissa saman asian esittämiseen tarvitaan tunti dialogia (=sössötystä), jonka pystyisi kirjoittamaan kuka tahansa yöllä nakkikioskilla käynyt. Kitanon leikkaustyyliin verrattuna Tarantinon elokuvat valuvat kuin kuola dementikon suupielestä.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    kymmenen ihmistä. Tarantinon elokuvissa saman asian esittämiseen tarvitaan tunti dialogia (=sössötystä), jonka pystyisi kirjoittamaan kuka tahansa yöllä nakkikioskilla käynyt.


    Kas kun yhtä hauskaa ja terävästi kirjoitettua dialogia silti kuulee todella harvoin. Olisiko Docilla jotain ideoita miten tämä nakkikioskien mystinen potentiaali saataisiin ihan oikeasti valjastettua käyttöön?

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Kas kun yhtä hauskaa ja terävästi kirjoitettua dialogia silti kuulee todella harvoin. Olisiko Docilla jotain ideoita miten tämä nakkikioskien mystinen potentiaali saataisiin ihan oikeasti valjastettua käyttöön?

    Vaikea vastata. Itse en ainakaan halua maksaa moisen dialogin kuuntelusta, kun voin aina mennä jonkun tutun pornokauppiaan kanssa juttelemaan. Samalla ne voivat esitellä jotain laitonta asetta. Luulen että jos pitää Tarantinon dialogia hauskana, joku nussii sinua perseeseen, kuten Reservoir Dogissa asia ilmaistaan.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kerrassaan lystikästä. Onko kässäri jo työn alla?

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No ei, siitä nyt ei vaan pääse mihinkään, että mun mielestä esim. Reservoir Dogsien alussa oleva pöytäkeskustelussa ei ole mitään hauskaa tai rajua. Emmä ole niin espoolainen että mun tarttee katsella tuollaista erikseen DVD:ltä.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ai niin unohdin, että olet Turusta. Hesburgerit eivät ole vielä tuoneet kuitenkaan Turun nakkikioski-kulttuuria tänne päin joten ymmärräthän, että meidän poloisten on vielä turvauduttava Tarantinoon.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    H - Hypnosis (Lee Jong-Hyuk)
    Vaneriset näyttelijät ja tönkkö juoni pilaavat muuten hienon näköisen korealaisen thrillerin. *

    The Untold Story (YAU LAI TOA)
    Tässä HK-pätkässä perhe menee myyntiin, nimittäin lihatiskille. Hyvä deittileffa. ************

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Zoolander
    Rasittavan karkkimainen komedia jossa siedettävyys rajoittui muutamaan hyvään vitsiin, Will Ferreliin ja David Bowieen.
    **

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Memories of Murder (Joon-Ho Bong, Korea)
    Jännäksi kehuttu, mutta poliisit on tässä kaikkein pelottavampia. Pitää varmaan katsoa uudestaan. Ei pärjää Sympathy For Mr. Vengeancelle ja Old Boy on vieläkin näkemättä. ***½

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Spiderman 2
    Kuulemma surkeaa ensimmäistä osaa en ole nähnyt, hyppäsin siis suoraan toiseen. Muutamasta lapsellisesta vitsistä ja liiallisesta hämiksen identiteettikriisin pohdiskelusta Spiderman 2 oli ihan muka vaa ja viihteellistä katsottavaa. Alfred Molina Doc Ockina lonkeroineen oli tyylikäs pahis. Lopun jännäri ja muu häivytteleminen lösähti maahan kuin voimansa menettänyt hämähäkkimies.
    ***

    Die Hard 3
    Bruce Willis John McClanena on edelleen toimintaleffojen kovanaamaisimpia kyttiä. Melkein täydellinen, hyvin otteessaan pitävä ja loistavasti rytmitetty action jossa one linerit ja huumori kukoistaa. Yippie-kay-yay motherfucker!
    ****

    Hezzu kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onko joku kahtonu Populaarimusiikkia Vittulajänkältä? Pitäis jossain välisä jaksaa se katastaa... Kirja on tosin jääny lukematta... pitäisköhän lukee se ensin?

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jep, kommentoikaa ihmeessä tuosta leffasta jos ootte sen nähny. Kehuja olen kyllä elokuvasta kuullut, mutta en ole täysin varma onko kyseessä rock-elokuva(?) Jos tuo menee samaan kastiin elokuvan Pitkä Kuuma Kesä kanssa niin "Ei kiitos!"

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Howl's Moving Castle
    Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, Miyazaki on osannut tehdä elokuvistaan jännittäviä, mielikuvituksellisia, ilmiömäisiä ja rakastettavia samaan aikaan - näin myös uusimman kohdalla. Howl's Moving Castlessa on mukana kaikki, jo maneereiksi muodostuneet asiat ja viittaukset edellisiin elokuviin. Persoonalliset hahmot, lumoava fantasiamaailma... asiat ovat kohdallaan. Elokuvassa synkkänä voimana oli kuvattu mm. sotaa, mitä olisikin saanut olla huomattavasti enemmän. Kuten tavallista, myös tässä sorrutaan paikoitellen liialliseen mielikuvituksen ylikäyntiin - hyvässä ja pahassa. Leffassa tuntui olevan niin paljon asiaa, että siitä olisi saanut ainakin kaksi täysin omaa tarinaa. En tule luultavasti koskaan tottumaan Miyazakin outoon rytmittämiseen, joten tätäkin oli muutamassa kohtaa vaikea seurata. Pitää siis totutella muuhunkin kuin vain disneyn peruspiirettyihin. Huhujen mukaan kyseessä on viimeinen Miyazaki-elokuva, aiempia kyllä kestää katsoa kerta toisensa jälkeen kyllästymättä, mutta toivotaan että herra tekisi vielä ainakin muutaman vähintäänkin näin rakastettavan elokuvan.
    ****

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tais tulla oma enkka, neljä leffaa putkeen: Takasmi Miikeltä Gozu - Visitor Q - Ley Lines ja kaupanpäälle Kill Bill 2.

    - Ley Lines taitaa olla Miiken parhaita, ns. vakavasti otettavia elokuvia.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Kill Bill Vol.2:ssa olisi pitänyt olla enemmän miekan heiluttamista ja toimintaa sen kyrpivän draaman sijaan. Se toiminta mitä siinä oli, onnistui kyllä paikoin yllättämään minut.


    Äijät oli oikeessa, Kill Bill 2 on huomattavasti parempi kuin ykkönen. Itse asiassa se on järkyttävän erillainen, koska itse koin ykkösen genre-parodiaksi tai farssiksi.

    Enpä ole niitä henkilöitä, jotka antavat tyylipisteitä väkivaltakohtauksille, mutta päähenkilötädin ja silmäpuolen naisen välinen taistelu oli tosiaan yllättävän.. öh.. hieno.

    Noh, Tarantino on mielestäni kuitenkin limanen paska. Jos elokuva sisältää väkivaltaa, ei pitäisi olla sellainen olo kuin katsoisi komediaa. Fukasakun ja Kitanon elokuvia katsoessa ei paljon naurata.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kill Billien väkivalta on hauskaa ja viihdyttävää koska se kuuluu tuohon tyylilajiin. En kyllä sanoisi, että näin on aina Tarantinon elokuvissa. Esimerkiksi Reservoir Dogsin korvan leikkaus- kohtaus on varsin ahdistava ja kaukana Kill Billien hilpeästä viihdeväkivallasta.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Esimerkiksi Reservoir Dogsin korvan leikkaus- kohtaus on varsin ahdistava ja kaukana Kill Billien hilpeästä viihdeväkivallasta.

    Se onkin ainut kohtaus koko Tarantinon tuotannossa, joka saa aikaan jotain tunteita.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Die Hard 2
    Olisikohan kyseessä peräti Renny Harlinin paras elokuva. Vaikka toinen Die Hard onkin varsin tylsän näköinen ja sisältää puuduttavaa ammuskelua, on se silti suhteellisen lujarakenteinen ja tapahtumarikas toiminta. Miinusta myös pääpahiksesta mutta paljon plussaa huumorista.
    ***½ (melkein ****)

    Grant: You are the wrong person at the wrong place at the wrong time.
    John McClane:Story of my life.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Brother (Takeshi Kitano 2000)
    Yhtä väkivaltainen kuin Violent Cop ja yhtä visuaalisesti loistava kuin Hana-bi: maailman paras Yakuza-elokuva. Toisin kuin Tarantinon elokuvien kanssa, tätä katsoen ei ole sellainen olo, että ohjaaja kusee sinua silmään ja nauraa matkalla pankkiin.
    *****

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Incredibles
    Vähän liian vauhdikas leffa minun makuun. Nauroin kyllä, vaikka parodiaa olisi saanut olla rutkasti enemmän. Animaatio oli jälleen kerran tyylikästä (vaikutti kyllä turhalta henkseleitten paukuttelulta).
    ***

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vanilla Sky

    Yllättävän hyvä. Suosituksen takia katsoin ja olin etukäteen epäileväinen. Tom Cruise ei edes mainittavasti ärsyttänyt. Ja kyllähän Penelope Cruz on ihan 10-.

    Purppuravirrat 2 - Ilmestykirjan Enkelit

    Täyttä paskaa. Käsikirjoitus ja leffan niin sanottu "tunnelma" oli sellasta TV-elokuva tasoa.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Full Time Killer (To & Wai, Hong Kong 2001)
    Filmin kuvamaailma on kooste modernin aasialaisen elokuvan pahimpia kliseitä ja juoni sekä henkilöhahmot made in Hong Kong. Pumppuhaulikon kantomatkaa vähän liioitellaan. Kanan paskaa. *

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Brother (Takeshi Kitano 2000)
    Yhtä väkivaltainen kuin Violent Cop ja yhtä visuaalisesti loistava kuin Hana-bi: maailman paras Yakuza-elokuva. Toisin kuin Tarantinon elokuvien kanssa, tätä katsoen ei ole sellainen olo, että ohjaaja kusee sinua silmään ja nauraa matkalla pankkiin.
    *****

    Itse en kauheasti tästä innostunut. Hana-Bi sen sijaan oli varsin vaikuttava.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Itse en kauheasti tästä innostunut. Hana-Bi sen sijaan oli varsin vaikuttava.

    Mjoo.. tietty hölmöä sanoa, että Brother olisi tasan yhtä hienon näköinen kuin Hana-bi. Mutta tunnelman suhteen Brother on mulle ikäänkuin kuin toimintaa sisältävä Hana-bi: kaikki menetetään. Toiminta tietenkin lainausmerkeissä, kun kyse on Kitanosta.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Super Size Me
    Michael Moore on luonut 2000 -luvulla selkeästi
    erinlaisen ja poikkeavan tyylin dokumenttielokuviin. Morgan Spurlockin Super Size Me edustaa samaa
    ironista, värikästä ja populistista linjaa. Vaikka elokuvaa helposti vertaa Michael Mooren leffoihin, on siinä huomattavasti
    hillitympi tempo, eikä Super Size Me ole kovin aggressiivinen katsojaa kohtaan vaan antaa katsojalle tilaa ja
    aikaa miettiä dokumentin keskeisiä kysymyksiä.
    ***½

    Hellboy
    Hyvät hahmot, tyylikästä toimintaa, mutta perinpohjin sillisalaattia.
    Sarjakuvan lukeneille tarjoaa varmasti enemmän.
    **½

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    In the Mood for Love (Wong Kar-Wai, Korea)
    Elokuva, jossa kävellään vuokratalon käytävillä ja sateisilla kujilla. Vähän ennen loppua, juuri kun katsoja aikoo haukotella ensimmmäisen kerran, ympäristöksi muuttuu Angor Watin -temppelialue ja elokuvan nostalginen perustunnelma saa metafyysisen ulottuvuuden. Kuvasommitelmat ovat miltei kyllästymiseen asti postikorttimaisia, ja välillä niihin toivoisi hieman lisää ilmaa. Videotykillä tästä saisi hienon elävän taulun seinälle.. *****

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Payback
    Mel Gibson juoksee rahojensa perässä antaen pahiksille selkäsaunaa. Taitavasti kirjoitettu toiminta, näytti mustavalko-tv:stä katsottuna neo-noir leffalta. Hauskakin vielä.
    ***½

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Harvey
    Ihan kiva ”50-luvun forrest gump”. James Stewart on hyvä miehenä jolla on ihmisen kokoinen jänis mielikuvitus (?) kaverina. Käsikirjoitus ei oikein kanna loppuun asti ja lopetus olisi voinut olla paljon toimivampikin.
    **½

    Zoolander
    Yllättävän hauskaa tyhmäilyä. Etenkin Owen Wilson oli hauska. Todellisesta muotimaailmasta tosin olisi luullut irtoavan hauskuutta ilman että juoneen olisi tarvinnut sotkea mitään salamurha-kuvioita.
    ***

    Team America
    Ei lähellekään samaa tasoa kuin South Park elokuva. Vitsit ovat suurimmaksi osaksi aika latteita ja hyvin ennalta arvattavia. Hollywoodin liberaalit näyttelijät ovat erittäin tylsä pilailun kohde ja heillä on aivan liian suuri rooli tässä. Bushista olisi luullut irtoavan maukkaampaa matskua, mutta ilmeisesti kantti ei kestänyt Parkerilla ja Stonella. Laulut olivat paikoin jopa hävettävän tyhmiä ja paras niistä (Montaasi) on jo kuultu South Parkissa. No Pearl Harbour-biisi kyllä hykerrytti. Haukuista huolimatta kyllähän tämän parissa viihtyi ja jokaista kahta epäonnistunutta vitsiä kohden oli jopa yksi toimivakin.
    ***

    Aviator
    Komeaa mainstream Scorsesea. Ei yhtä mielenkiintoinen kuin Gangs Of New York, mutta parhaimmillaan kuitenkin virtuoosimaista elokuvan tekoa silti. Punainen lanka vaan oli hieman hukassa välillä ja loppujen lopuksi valaistumista ainakaan minulle ei tullut siitä että miksi Howard Hughesista oikeastaan tarvitsi tehdä elokuva. Leonardo DiCaprio oli loistava pääroolissa ja pakko myöntää että jostain maneereista ja ilmeistä välillä tuli mieleen nuori De Niro. Vielä kun DiCaprio pääsisi eroon babyfacestään niin hänet voisi ottaa täysin vakavasti.
    ****

    The Sixth Sense
    Ensimmäinen katselukerta sitten teatterikierroksen. Aika keskinkertainen elokuva loppujen lopuksi. Shyamalan onnistuu kuitenkin luomaan paikoin aika vaikuttavan tunnelman ja tekemään tapahtumista koskettavia. Loppua kohdin liikutusta yritetään saada katsojassa aikaisin vähän liiankin tarmokkaasti. Haley Joel Osment on käsittämättömän hyvä tässä.
    ***½

    Gozu
    Ei ole Miikestä Lynchiksi. Tylsää outoilua vailla tyylitajua. Muutamia hilpeitä kohtauksia tässä kyllä oli.
    **

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Ei ole Miikestä Lynchiksi. Tylsää outoilua vailla tyylitajua. Muutamia hilpeitä kohtauksia tässä kyllä oli.

    Se onkin tehty alunperin suoraan videolevitykseen, ja tyylitajua on aika turha hakea elokuvasta, jossa mies kuolee kauha peräsuolessa. Mutta ei se siis hyvä ole.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No joo, mutta Lynch on tehnyt deodorantti-mainoksia joissa on enemmän tyyliä kuin tuossa. :wink:

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Silloin kun Miike vetää läskiksi, se tapahtuu ihraa säästämättä. Toisaalta Ley Lines ja Rainy Dog osoittavat, että tarvittaessa tyyliä löytyy enemmän kuin eräiltä amerikkalaisilta viiden tähden suosikeilta.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Gremlins 2: The New Batch
    Älyttömän lapsellinen ja värikäs puujalka-komedia joka oli maailman paras elokuva joskus ala-aste aikana. Nyt se vaikutti todella oudolta.
    ***** tai *

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ingmar Bergman: The Sevent Seal
    Seitsemäs hylje seikkailee. Tartanin tekstityksessä Kuolema on välillä devil ja välillä death. Tässä oli asiaa enemmän kuin tavallisessa, mutta myöhäistuotanto istuu paremmin silmään. ****½

    Hezzu kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Karvinen elokuva
    - ei se oikein toiminu, Karvis-hahmo oli semmonen tietokoneanimaatio ja muut elukat ja ihimiset sitte oikeita, blää, ei ne ollu oikein ihtensä olosia ollenkaan ja niitten äänetkään ei ollu hyviä (Karvinen oli Bill Murray), kyllä piirretyt on ihan eri laatua.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Karvinen on kauhistus kaikissa ilmenemismuodoissaan.

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Yritin katsoa televisiosta The One -nimistä elokuvaa, mutta eihän tuota kestänyt alkua pidemmälle. Samoin kävi Harlinin Drivenille, jonka otin kuitenkin nauhalle talteen. Ehkäpä joku päivä elämä on niin tylsää, että se tulee katsottua loppuun.

    Hezzu kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Karvinen on kauhistus kaikissa ilmenemismuodoissaan.


    Sanoo hän, jonka mielestä Reservoir Dogs on hyvä...

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jep, juuri hän sanoo niin.

    Sunkka kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    House of Flying Daggers - Lentävien Tikarien Talo
    Loistava kiinalaisleffa "Hiipivän Tiikerin..." tyyliin. Toimintaa ja tosi taitavia taistelijoita. Hienoa akrobatiaa, runollisen kauniita kuvia. Jos "Hiipivä Tiikeri..." innosti, tämä innostaa kanssa, koska on samaa meinikiä, tosin eri näyttelijäkaartilla. Tapahtuma-aika on Tang Dynastian aikainen Kiina vuonna 859EKR. Kielenä on taas mandariinikiina.

    http://www.lentavientikarientalo.fi/

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nyt on menossa joku ihmeellinen aasia-buumi. Jos joku pyytää jotain "aasialaista" lainaksi, annan Ba Xian fan dian zhi ren rou cha shao bao eli Untold Story. Siinä pistetään koko perhe lihoksi ja myyntiin.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Platoon
    Nyt on paikattu taas yksi aukko sivistyksessä... sotaleffojen suhteen. Älyttömän hyvin oli kuvattu sotilaiden väliset ristiriidat ja elokuvassa oli muutenkin kovin tiivis tunnelma. Jäi aika löyhäksi kun on katsonut Apocalypse Now:in ja Full Metal Jacketin.
    ***½

    Inglorious Bastards (2006)
    Set in World War 2, Tarantino's story revolves around group of soldiers on their way to be executed, only they get the chance for a reprieval. He describes them as "Not your normal hero types that are thrown into a big deal in World War II." -imdb


    Nyt kun tässä on ollut keskustelua Tarantinosta, niin mitä luulette, mitä tuo Tarantinon sotaleffa tulee näillä näkymin olemaan?

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Imdb:n tiedot ovat legendaarisen epäluotettavia koskien #tulossa olevia" elokuvia. Tarantino on kyllä suunnitellut Inglorioud Bastardsia varmaan lähemmäksi 10 vuotta mutta ilmeisesti hänellä on vähintään yksi ehkä enemmänkin projekteja jonossa ennen Bastardsia. Eli ei kannata varmaan vuodeksi 2006 sitä odotella. Ja millainenko siitä tulee? No Tarantino on itse kuvaillut sitä hänen "men on mission"-leffaksi joten eiköhän siinä päivitetä Likainen tusina, Navaronen tykit ja vastaavaa genreä.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tietysti tuo projekti viivästyy viivästymisien jälkeen eikä sitä tulla näkemään vielä pitkään aikaan. Epäilyttää kyllä Tarantino sotaleffojen kanssa. Onkohan miehestä tosiaan tuohon...

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Niin no minuakin epäilytti ennen että osaako Tarantino ohjata toimintaa. Ei epäilytä enää Kill Billien jälkeen. Tuskin Tarantino kuitenkaan aikoo tehdäkään varsinaista sotaelokuvaa. Luultavasti kyseessä on enemmänkin toimintaseikkailu joka tapahtuu sodan aikana.

    Lazer kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Castellarin Inglorius Bastardsin katsomalla voinee aika hyvin aavistella mistä on kyse.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Frank Zappa's 200 Motels
    Visuaalisesti ärsyttävä taidekomedia (tjsp.) muistuttaa siitä kuinka rasittavia hipit osaavat olla. En muista milloin viimeksi olisin näin surkean elokuvan nähnyt. Hyi helvetti :(
    *

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Frank Zappa's 200 Motels
    Visuaalisesti ärsyttävä taidekomedia (tjsp.) muistuttaa siitä kuinka rasittavia hipit osaavat olla. En muista milloin viimeksi olisin näin surkean elokuvan nähnyt. Hyi helvetti :(
    *

    Etkö pitänyt edes animaatiojaksosta?

    didja kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Heh, tuo "200 Motels" on tosiaan aika paska leffa, sen ainut arvo on siinä, että näkee Mothers Of Inventionin(varmaan maailman paras bändi!!) jäseniä sekoilemassa, mutta mitään päätä tai häntää ei leffassa tuntunut olevan. Ne animaatiot joita on sinne väliin ujutettu, olivat muistaakseni paikoin hienoja. Leffan katsomisesta on kyllä rutosti aikaa, mutta muistan tylsistyneeni pahasti. Soundtrack on silti hieno, hankin juuri alkuperäisen tuplavinyylin siitä. Ei muille kuin sekoilun ja hurtin huumorin ystäville sekään kuitenkaan...

    Viukkis kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    200 Motelsin suurin ongelma lienee se, että rahat loppuivat kun vasta noin kolmannes suunnitelluista kohtauksista oli kuvattu ja silti väkisin parsittiin leffa kasaan. Mutta jos se tosiaan muistuttaa siitä kuinka rasittavia hipit osaavat olla, niin ilmeisesti Zappa sai edes jonkun tavoitteensa toteutumaan ;)

    didja kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Zappa oli tosiaan niin vähän hippi kuin voi hippi olla ;)

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Frank Zappa's 200 Motels
    Visuaalisesti ärsyttävä taidekomedia (tjsp.) muistuttaa siitä kuinka rasittavia hipit osaavat olla. En muista milloin viimeksi olisin näin surkean elokuvan nähnyt. Hyi helvetti :(
    *

    Etkö pitänyt edes animaatiojaksosta?


    Animaatiojakson, kuin myös muun elokuvan katsomiseen pitäisi olla iso läjä ruohoa ja kilo pillereitä. Animaatio oli kuitenkin leffan parasta antia. Musiikista pystyi ehkä nauttimaan jos piti silmiänsä kiinni.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    King of the Ants
    Kotivideokuoren alta paljastuu yllättävän nokkela ja brutaali jännityselokuva. Loppupeleissä jättää aika tyhjäksi, mutta näillä avuilla kyllä pärjätään keskitasoa vähän paremmaksi, eli ei mikään turha elokuva. Suosittelen.
    ***½

    Kannattaa käydä lukemassa arvostelu elitististä:
    http://www.elitisti.com/review.php?id=10421&page=1
    Tuosta selviää elokuvan juoni (ehkä vähän turhankin tarkasti) mutta yhdyn kyllä täysin tuohon arvosteluun.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Gone in 60 seconds
    Alkupuoli lupaili keskinkertaista viihdetoimintaa mutta puolessavälissä elokuva sortui typeriin vitseihin ja yleiseen avuttomuuteen. Autoille puhuva Cage ei tälläkertaa oikein vakuuttanu, mutta plussaa ah-niin-kauniista Angelina Joliesta <3
    Visuaalisesti yritettiin tehdä kaikenlaisia jippoja mutta minua öinen kaupunkimiljöö oksetti (tai sitten se johtui krapulasta)
    Lopussa oli jokseenkin viihdyttävää kaahailua.
    **

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Argh, Gone In 60 Seconds on kyllä varmasti huonointa mitä Bruckheimerin tallista on koskaan päässyt karkaamaan. Tuossa elokuvassa ei ole mitään hyvää.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Lady Snowblood
    Välillä ihan nätti, mutta sisällöltään tyhjänpäiväinen miekkakosto-eksploitaatio. Englantilainen Collector's Edition Box Set ei ole nimensä väärti: hirveät menut ja mitättömät ekstrat. Jenkkiversio voisi olla parempi - kuka tietää? ***

    MelancholyMan kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    [quote]Solariksestahan tulee ihan lähiaikoina uusi leffaversio. Ohjaajana Steven Soderberg, pääsosassa George Clooney ja tuottajana itse King Of The Wolrd: James Cameron.


    Heh, eipä vois juurikaan vähempää kiinnostaa...[/quote]


    No tuli sitte kuitenki katottua tämä. Ja kyllähän se ihan onnistunut versio olikin. Ei nyt kuitenkaan Tarkovskin veroinen. Varsinkin alkupuoli lupaili paljon, mutta koko ajan elokuvaa tuntui vaivaan liika kiirehtiminen. Lisäksi mukana oli täysin tarpeetonta selittelyä. Näyttelijät onnistuivat hyvin. Erityismaininta mainiosta musiikista.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Silent Movie
    Mykkäelokuva mykkäelokuvan tekemisestä. En nyt satu muistamaan tämän äskettäin tv:ssä esitetyn Mel Brooks -komedian suomenkielistä nimeä. Brooks on aina osannut keksiä elokuviinsa jotain nerokasta, myös tämä onnistui siinä, vaikka sisälsikin paljon kulutettua slapstickiä ja muuta "vanhaa" komiikkaa.
    ***

    Sideways
    Vaikka tarina ei sinäänsä olekaan mistään mielenkiintoisimmasta päästä, onnistui sideways yllättämään positiivisesti älyttömän hyvänä draamana, huumoria unohtamatta. Näyttelijöistä minulla ei ollut pahemmin mitään käsitystä, mutta erityisesti päänäyttelijät Paul Giamatti ja Thomas Haden Church saavat puolestani paljon arvostusta. Sidewaysiä oli mukava seurata alusta loppuun saakka.
    ****½

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Paul Giamatti on loistava American Splendorissa. Kannattaa katsoa.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pitäis lukea kuulemma se sarjakuva ensin :/

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En minäkään lukenut ja hyvin toimi silti.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Office Space
    Räpin tahdittama ja erittäin amerikkalaisen näköinen Mike Judge -komedia toimistotyöläisistä jotka vihaavat työpaikkaansa. Elokuvassa vallitsi kokoajan mukavan letkeä rytmi ja hyvä huumori kukoisti.
    ****

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Den ultimata guiden till analsex för kvinnor
    **½

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Office Space
    Räpin tahdittama ja erittäin amerikkalaisen näköinen Mike Judge -komedia toimistotyöläisistä jotka vihaavat työpaikkaansa. Elokuvassa vallitsi kokoajan mukavan letkeä rytmi ja hyvä huumori kukoisti.
    ****

    Leffasta saa irti enemmän sitten kun on itse ollut muutaman vuoden työelämässä. :wink:

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Leffasta saa irti enemmän sitten kun on itse ollut muutaman vuoden työelämässä. :wink:


    Jeps. Kyllä leffa on ihan helmi. Uskon että kyseisestä tekeleestä ja toimistotyön autuudesta voisi Ylilääkärillä olla muutama sana sanottavana.... Jake, ole hyvä. :lol:

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Zatoichi - Sokea samurai

    Zatoichi on Takeshi Kitanon versio japanissa hyvin suositusta sokea samurai -teemasta. Genre-elokuvana filmin sisältö painottuu komediaan ja siihen nivoutuvaan tyyliteltyyn väkivaltaan eikä filmi juuri sisällä Hana-Bin tai Dollsin lyyrisiä aineksia. Kitano esittää Zatoichin roolin itselleen tyypilliseen minimalistiseen ja ennalta-arvattavaan tyyliin. Suorituksessa ei ole moitittavaa, joskin Kitanon kasvohalvauksesta johtuvaan ilmeiden toispuolisuuteen on välillä vaikea suhtautua välinpitämättömästi. Kitanon tuotokseksi kamera liikkuu paljon ja otokset ovat lyhyitä. Kerrontarytmi on melko konventionaalinen ja kryptisiä aikatakautumia ei juuri ole. Ajoittain käytetyt sini- ja sepiasävyt luovat elokuvaan melankolista tunnelmaa.

    Pääjuonen aiheena on Zatoichin ja paikallisen rosvoliigan välienselvittely. Elokuvan dialogi sisältää hiljaista huumoria, minkä ohella odottamaton väkivalta tarjoaa kitanomaisia komedia-aineksia. Vaikka elokuvan ote onkin keveä, sen eräät sivujuonet sisältävät vakavia draama-aiheita. Eräs niistä käsittelee orpoa sisarparia, joka hankkii elantonsa miehiä ryöstävinä geishoina. Kyseinen sivujuonne sisältää viittauksia pedofiliaan, mikä luo tummaa kontrastia filmin muuhun sisältöön.

    Taistelukohtaukset sisältävät yli-inhimillisiä suorituksia, mutta painovoimaa ei uhmata yliluonnollisella tavalla. Erityisen näyttävä on sateessa kuvattu Zatoichin ja rosvoliigan välinen taistelu. Tosin käytetty CG-veri näyttää melko epäluonnollisesta. Elokuva hyödyntää useassa kohtaa joukkoliikkeen rytmiikkaa, mikä huipentuu lopussa hollywoodimaiseksi joukkosteppaukseksi! ****

    Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Leffasta saa irti enemmän sitten kun on itse ollut muutaman vuoden työelämässä. :wink:


    Jeps. Kyllä leffa on ihan helmi. Uskon että kyseisestä tekeleestä ja toimistotyön autuudesta voisi Ylilääkärillä olla muutama sana sanottavana.... Jake, ole hyvä. :lol:


    No eikai tähän ole mitään varsinaisesti lisättävää. Ei kylläkään enää naurata entisellä tavalla tuo leffa kun huomaa että suurin osa "vitseistä" on täyttä totta.

    Cup kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Charlie Chaplin : Ritari Siniparta

    Ihan jeps leffa. Kannatti katsoa.

    EberkJuho kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Team America
    Oli lomal tylsää, niin menin kattomaan tämän.
    Ihan asiallinen ja hauska nukke-animaatio. Muutamassa kohdassa vitsit olivat vähän tyhmiä, ja liian pitkä yrjökohtaus oli vähän tyhmä. Mutta paljon oli hauskojakin vitsejä.

    Sit katoin jonkun leffan SubTv:ltä, en enää muista nimeä. Joku sellanen missä jotkut High School skidit tappaa yhen tyypin "kun se on niin idiootti". Oli aika järkyttävä tietyllä tavalla (ei huonoudella), mutta näytteleminen oli paikoin vähän mitä oli...

    MZ kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Taisi olla Bully tuo Subin leffa.Ohjaaja muistaakseni Larry Clark.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hair
    Tosin kuin tuossa Zappan elokuvassa, tässä hipit osasivat tanssia ja laulaa. Alkupuolella riitti räväkkäitä biisejä ja riehakasta tanssia, mutta loppua kohden leffa meni kokoajan laimeammaksi, vaikka ei kuitenkaan täysin. Kyllä tämän voisi katsoa toiseenkin kertaan.
    ***½

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Baise-Moi
    16X nopeudella, paitsi viimeiset 10 min. normaalilla nopeudella. Loppu ei ollut oikeastaan hassumpi, mutta penetraatiokohdat ovat "hieman" irrallisen oloisia. **½ pikakelauksella katsottuna

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pako New Yorkista
    Viimeksi tämä tuli katsottua joskus 80-luvulla. Ei ole paljon kärsinyt ajan myötä, fiilinki on edelleen karu. Kiinnittäkää huomiota soundtrackkiin! Plussaa epäamerikkalaisesta antisankarista: "president of what?" Nyt tämä elokuva voisi jäädä tekemättä. Erittäin subjektiiviset ****½

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tahraton mieli

    Tämä on ollut käsittääkseni kovan hehkutuksen kohde, mutta allekirjoittaneelle ei kyllä mikään elämää mullistava kokemus. Alussa meni varmaan 20 minuuttia ennen kuin tottui että Jim Carrey ei teekkään mitään naamanvääntely esityksiä.

    Vaikka leffa oli hienosti tehty erityisesti "aikajanallisesti" ajatellen, niin lopussa ei ollut sellaista tunnetta että nyt on nähny jotain elämää suurempaa. Uuden James Bondin kohdalla sitä ei nyt ehkä odotakkaan, mutta tälläisen tyylilajin kohdalla ehkä...
    Mitä tulee tarinaan tai ns. sanomaan niin se oli aivan liian itsestään selvä.

    EberkJuho kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katoin tänä aamuna yhen Asterix ja Obelix leffan. Se oli se 12.tehtävää, vai mikä onkaan, mutta loistava on. Eli siis piirrettyjä lauantaiaamuna :D

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Traffic
    Uskottava ja kattava elokuva. Liian "poliittinen" elokuva minun makuuni. Parasta antia oli hyvä näyttelijäkaarti, mutta muuten aivan liian tylsä.
    **½

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Commando
    David Patrick Kellyä lukuun ottamatta tähän elokuvaan ei ole eksynyt yhtään hyvää näyttelijää. Jonkinlaista kulttimainetta Commando nauttii, mutta kyseessä on kuitenkin vain huono elokuva.

    juishi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pako New Yorkista
    Viimeksi tämä tuli katsottua joskus 80-luvulla. Ei ole paljon kärsinyt ajan myötä, fiilinki on edelleen karu. Kiinnittäkää huomiota soundtrackkiin!

    Loistava pätkä kyllä. Ei nyt muistu mieleen tarkalleen tuo soundtrack, mutta onhan Carpenter onnistunut muissakin elokuvissaan ainakin sävellyspuolella esim. Hyökkäys poliisiasemalle…

    PeeHoo kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ei nyt muistu mieleen tarkalleen tuo soundtrack, mutta onhan Carpenter onnistunut muissakin elokuvissaan ainakin sävellyspuolella esim. Hyökkäys poliisiasemalle…


    Jup. Halloween -teema on tietty se tunnetuin Carpenter -savellys.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Human Traffic
    Elokuva huumeista ja brittien klubi-kulttuurista jossa ei oikeastaan ole juonta, ei ainakaan kunnollista sellaista. Brittimeiningin ohessa loistavaa katuslangia sisältävää small talkia ja mielikuvituksella varustettua huumoria. Ei ollut kuitenkaan mikään kovin täyteläinen elokuva, mutta jokatapauksessa huippua viihdettä. Näytti vähän huumemainokselta, mutta ei joka leffassa tarvi pureutua huumeiden vaaroihin.
    ***½

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Johnny Mnemonic
    Aika pahaenteinen miehitys: Reeves, Henry Rollins, Ice-T, Dolp Lungren, Takeshi Kitano, Udo Kier. Johnny-Reevesin päässä on dataimplantti, joka pitäisi kuljettaa paikasta toiseen. Yakuzat haluaisivat irroittaan pää - siinä oleellinen juonesta. Lungrenista on yleensä vaikea sanoa mitään hyvää, mutta hänen esittämä Jeesuksen näköinen palkkamurhaaja on mainio: its Jesus time! Rollins sopisi parhaiten näyttelemään rautakankea. Kitano on selvästi väärässä elokuvassa, mutta hän sentään tietää millainen ilme otetaan, kun lipas tyhjennetään tai kuollaan. Viihdettä iltaan, kun ei jaksa muuta: **

    Brain from Planet Aurous (1958)
    Elokuvassa on täydellinen käsikirjoitus. Ulkoavaruudesta tullut irtoaivo ottaa ydinfyysikon ruumiin haltuun; tarkoituksena on maailmanvalloitus. Toinen, samaiselta planeelta tullut aivo ottaa haltuunsa fyysikon koiran ja yrittää estää katalan aivon aivoitukset. Ei voi arvostella.

    Yawn kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Brain from Planet Aurous (1958)
    Elokuvassa on täydellinen käsikirjoitus. Ulkoavaruudesta tullut irtoaivo ottaa ydinfyysikon ruumiin haltuun; tarkoituksena on maailmanvalloitus. Toinen, samaiselta planeelta tullut aivo ottaa haltuunsa fyysikon koiran ja yrittää estää katalan aivon aivoitukset. Ei voi arvostella.


    Mielenkiinto heräsi pelkästään kirjoittamasi "synapsiksen" ansiosta! Onko tämä dvd:nä vai katselitko jonain muuna formaattina?

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Onko tämä dvd:nä vai katselitko jonain muuna formaattina?

    Mulla on aussie-R0-import -DVD, sitä saa yhdestä Jkylän divarista. Hmm.. tuon synopsiksen lukemisen jälkeen leffa on jo kertallaan naurettu, joten en tiedä onko se hintansa arvoinen.

    Lerxst kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En tiedä kuuluisiko tämä tänne, mutta olen viimeiset pari viikkoa iltaisin naureskellut Black Adder DVD-boxin mainiota antia, joka lähestyy pian loppua tosin... :(

    "I have a cunning plan, sir..."

    Loistavaa! ****½

    :lol:

    EberkJuho kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En tiedä kuuluisiko tämä tänne, mutta olen viimeiset pari viikkoa iltaisin naureskellut Black Adder DVD-boxin mainiota antia, joka lähestyy pian loppua tosin... :(

    "I have a cunning plan, sir..."

    Loistavaa! ****½

    :lol:


    Jeps, paras. Itsekin oon katellut tota aika paljon, lemppari jaksoks nousi se tokan kauden vika jakso. Stephen Fryn esittämän saksalaisen rosvon englanti on nerokasta :D

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Running Man
    Arnold näyttää ihan teletapilta keltaisessa kokohaalarissa.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Last Man on Earth (Ultimo uomo della Terra, L') 1964
    Halvalla rykäisty B-kauhu/draama, joka kuuluu V. Pricen, hyvän atmosfäärin ja kelvollisen kameratyöskentelyn takia lajinsa parhaimmistoon. Night Of The Living Dead ja The Omega Man ovat elokuvan lähisukulaisia, mikä kertoo oleellisen tarinasta. ***

    olcoon kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tuli viimein nähtyä tuo Frank Zappan 200 Motels... Oli se hieno kokemus, kun olen kuunnellut soundtrackia muutaman vuoden samalla kuvitellen mitä visuaalisesti tapahtuisi :) Hauskaa katsottavaa, ja musiikki tottakai loistavaa... Dental Hygiene Dilemma -animaatio oli elokuvan paras hetki, erinomaista 8)

    MZ kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Näin vihdoin Sevenin.
    Olin tietysti kuullut Brad Pittin nimen aiemminkin, mutta kun sen naama ensimmäisen kerran näkyi leffassa, ajattelin, että "siinä meni pilalle tämä, sama lopettaa katsominen saman tien". Jaksoin kumminkin pitemmälle, ja Morgan Freemanin esittämä hahmohan pelasti paljon. Siihen kyynisyyteen oli aika helppo samastua.
    Jostain kumman syystä minulla tuli "murhaajan" olemuksesta mieleen Ben Kingsley esittämässä Gandhia!
    Katsottava, viihdyttävä ja sopivan kyyninen sarjamurhaajaleffa, jonka kaikki muut ovatkin jo varmaan ennen minua nähneet.

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kuolema saa odottaa (Die Another Day)
    Viimeisin James Bond -viritys ei oikein jaksa innostaa. Elokuvan alkupuoli toimii vielä kohtuullisesti, mutta kun tarina siirtyy Islantiin ja köyhällä budjetilla tehdyt pikselimössöefektit astuvat kuvaan, alkaa mielenkiinto lopahtaa. Loppuelokuva onkin sitten melkoista pakkopullaa. Pierce Brosnanin Bond-ura oli varsinaista lehmän häntää. GoldenEye oli hyvä aloitus, mutta sen jälkeen tulleet rainat olivat toinen toistaan huonompia.

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pako New Yorkista


    Joko tuon Special Editionista on ilmestynyt R2-versio?

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Joko tuon Special Editionista on ilmestynyt R2-versio?

    Ei oo, se tulee 13.6.

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Terminator
    Tämä pienellä budjetilla tehty, synkkätunnelmainen sci-fi-toimintaelokuva on yhä ohjaajansa James Cameronin paras saavutus. Arnold Schwarzenegger tekee yhden parhaista rooleistaan, mihin pienimpänä syynä ei liene vuorosanojen vähäisyys. Myös aliarvostettu Michael Biehn on mainio roolissaan ja Linda Hamiltonkin yllättäen ihan siedettävä. Juonessa on enemmän aukkoja kuin Turhapuron aluspaidassa, mutta T on silti yksi genrensä parhaita elokuvia. ****½

    MZ kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Miten hyvään roolisuoritukseen Arnold kykenee kuvernöörinä? Meneekö Terminaattoria paremmaksi?

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Thirteen Days – Roger Donaldson (dvd)

    Mielenkiintoinen aihe (Kuuban ohjuskriisi), keskinkertainen toteutus.
    **½

    Un long dimanche de fiançailles / A Very Long Engagement - Jean-Pierre Jeunet (35mm)

    Lumoava elokuva. Kuvaukseltaan ehkä upein mitä olen koskaan nähnyt. Jeunetilla on kyky tehdä jokaisesta kuvasta mielenkiintoinen ja kaunis ja usein vielä sortumatta turhalta vaikuttavaan kikkailuun. Itse tarina hieman turhan monimutkaiseksi rakennettu.
    ****

    The Good, The Bad And The Ugly – Sergio Leone (dvd)

    Klassikko. Dvd versioon “lisätyt” (sisältyivät ilmeisesti alkuperäiseen italialaiseen version) kohtaukset olivat hieman turhia ja rikkoivat tunnelmaa paikoin todella tökerön uuden dubbauksen ansioista. Upea elokuva, mutta etenkin tässä muodossaan silti aavistuksen ylipitkä. Loppukohtaus on kyllä parhautta. Aaah.
    ****½


    Lethal Weapon
    – Richard Donner (dvd)

    Koskettava kuvaus itsetuhoisesta poliisista joka saa elämänhalunsa takaisin päästyään tappamaan läjän pahiksia ja saadessaan miespuolisen kaverin. Kasaritoiminnan aatelia.
    ***½


    Commando
    - Mark L. Lester (tv)

    Homoin toimintaelokuva koskaan vai nerokasta genre parodiaa? Totuus lienee jossain välissä.
    **½

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Good, The Bad And The Ugly
    Loppukohtaus on kyllä parhautta.


    Koko lopun hautausmaajakso on hieno, mutta erityisesti kohtaus, jossa Tuco etsii oikeaa hautaa, on musiikkeineen yksi kaikkien aikojen upeimpia.

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Medusan Isku

    Omassa lajityypissään lähes täydellinen suoritus. Matt Damon oli riittävän kylmäverisen ja yksioikoisen oloinen pääroolissa. Vaikka toimintaa ja takaa-ajoja piisasi, ei Bondimaiseen sarjakuva meininkiin sorruttu.

    PeeHoo kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sideways. Tarina parista tollosta jotka tallaavat Kalifornian viinitiloja ja ajelevat jurrissa vanhalla avo-Saabilla. Päähenkilöt ovat niin epäkiinnostavia, että on suoranainen ihme poistua loppujen lopuksi teatterista hymy huulilla. Viinifriikkejä (joihin itsenikin luen) lyödään ja lujaa. :D

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    1+2 (Yi Yi), Edward Yang
    Lähes kolme tuntia tai-peilaisen perheen elämää. Mikä hitto tässä viehettää, en tajua, mutta viehättää kuitenkin.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Black Angel, Takashi Ishii
    Sarjassamme japanilaisia naiskostajia. Tällä kertaa kostetaan isoilla käsiaseilla, ei samuraimiekoilla. Elokuva heiluu ultratyylikkään ja videojuuston välillä, eikä Nikita ja Leon lainat paljon paranna asiaa. Noh, tätä katsoo mielluummin kuin 80-luvun tunkkaisia "klassikoita", pettymys kuitenkin. Rinnanmitalla vähän yli ** eli hikiset **½

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Day After Tomorrow
    Aivot narikkaan -viihdettä. Kohtuullisen hyvät visuaaliset efektit, vaikkakin instant freezing ei oikein tuntunut toimivan loogisesti ja alhaisista lämpötiloista huolimatta kenenkään hengitys ei höyrynnyt. Genrelle tyypillisesti hahmoja oli liikaa, eikä heidän kohtalonsa jaksanut kovinkaan pitkään kiinnostaa. Lopputekstit varmasti ennätyksellisen pitkät; yli 7 ja puoli minuuttia ja tuhansia nimiä. DVD:ssä 3D kansi. Extroista katsoin muutaman poistetun, keskeneräisen kohtauksen, jossa erikoisefektit oli korvattu kuvaavilla teksteillä. :lol:

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    7½ minuuttiset lopputekstit ovat melko normaalia kauraa tuollaisille efektispektaakkeleille.

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Bourne Supremacy
    Bourne-trilogian keskimmäinen osa jatkaa siitä, mihin Identity jäi. Tarina alkaa mukavan yllätyksellisellä juonenkäänteellä ja kulkee varsin rivakasti eteenpäin, mutta elokuvan katsomisesta on tehty varsinaista piinaa. Ohjaaja Paul Greengrass ei ole viitsinyt nähdä kohtausten suunnittelussa samaa vaivaa kuin edeltäjänsä Doug Liman, vaan luottaa ultranopeisiin leikkauksiin ja kameran tolkuttomaan heilutteluun. Joskus 90-luvulla tuo oli ilmeisesti taidetta, nykyään vain laiskuutta ja/tai lahjattomuutta. Toivottavasti Greengrassiä ei päästetä trilogian päättävän The Bourne Ultimatumin rattiin.
    ***

    Yawn kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    INFERNO

    Argento ei ole itselleni tuttua aluetta, mutta lukuisten kuultujen suosituksien ym. jälkeen päätin katsastaa eilen tämän (ja tottakai asiaan vaikutti myös Emersonin musat).

    Kuten luvattua, visuaalisesti omintakeista - en tiedä onko punaisen ja sinisen sävyn käyttö Argentolle jokin tavaramerkki, mutta loppupuolella silmä alkoi jo hieman turtumaan tuohon värileikkiin. Paljon oli upeata kuvausta, siltikin.

    Tarina oli juuri niin löyhä kuin arvelinkin. Ja kun odotuksia ei paljoa ollut, toimi homma näinkin ihan hyvin. Lopusta löytyi mielestäni jopa jossain määrin (tahatonta?) komiikkaa - olkoonkin, että ilkeimmät kuvat ja kohtaukset olivat mukavasti piinaavia.

    Emersonin score oli tälle kirjoittajalle herkullisinta pianon ja ajoittaisten orkestraatioiden aikana - i.e. jotkut niistä synajutuista olivat pahasti päivittyneitä. Taksilla-ajo -kohtauksen aikana kuulosti jopa hiukan siltä kuin Palmer olisi ollut kohkaamassa setin takana, tuskinpa nyt kuitenkaan (onko tästä muuten julkaistu soundtrackiä?) mutta...

    Kaiken kaikkiaan olen mielissäni, että olen nähnyt edes filmin verran Argentoa. Toivottavasti ei jää viimeiseksi kerraksi...

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    INFERNO

    Taksilla-ajo -kohtauksen aikana kuulosti jopa hiukan siltä kuin Palmer olisi ollut kohkaamassa setin takana, tuskinpa nyt kuitenkaan (onko tästä muuten julkaistu soundtrackiä?) mutta...



    Sama kävi minullakin mielessä. Siis tuo Palmer-homma.

    Niin ja itse elokuvahan oli vuoroin tylsä, vuoroin naurettava. Eli aikalailla samaa kauraa kuin Suspiria.

    Pekka kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    onko tästä muuten julkaistu soundtrackiä?






    Amazonilla oli ainakin saatavilla.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Wonder Boys
    Perustui vähän turhankin paljon henkilöhahmoihin, eikä tuosta syystä jaksanut kiinnostaa niin paljoa. Alkupuolen kommeltaminen ja muu huumori oli kyllä ihan viihdyttävää. Loppupuoli olikin sitten puuduttavaa.
    ***

    RoboCop
    Klassikko. Pohdinta ihmisen ja koneen risteytyksestä kulki sivuraiteella ja pääosaan oli otettu 80-luvun efektit ja väkivalta. Toimii äärettömän hyvänä viihteenä omalla hauskalla tavallaan omassa sarjassaan. Verratkaapa Paul Verhoevenin ironiaa tässä ja Starship Troopersissa.
    ****

    RoboCop 2
    Ihan vitun kökkö. Huumeriippuvainen pahisrobotti oli piristävä.


    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Crash
    Cronenbergin elokuvissa yleensä liha venyy ja paukkuu ja niin tässäkin sillä aiheena on autokolari-fetissi. Eli kyse on ihmisistä, jotka kiihottuvat seksuaalisesti autokolarien katsomisesta tai niissä osallisena olemisesta. Koska elokuvassa ei ole kunnollista juonta, se jää pelkäksi aiheen tutkielmaksi. Filmi viipyilee kauan tylsissä naintikohtauksissa, eikä pelkkä erikoinen aihe jaksa pitää kiinnostusta yllä loppuun asti. **

    MZ kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Harmittaa, kun näin Teuvo Tulion Intohimon vallassa -leffasta vain lopun. Voi sitä Reginan silmienpyörittelyä!

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    I, Robot
    Will Smithin tähdittämä, cgi-täytteinen sci-fi-rymistely. Ilmeisesti perustuu löyhästi Asimovin kirjaan, jota en ole lukenut. Tarina kohtuullisen mielenkiintoinen. Efekteissä määrä on jälleen kerran korvannut laadun. Karisman puutteesta kärsivä Smith on ihan siedettävä. Naniitteja aivoihin -viihdettä.
    ***

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katsoin puolet Casablancasta ja Fellinin Rooman toisella silmällä.

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ...Fellinin Rooman toisella silmällä.
    Toinen silmä riittääkin tuolle mekastukselle. Jakso maanalaisessa/freskohuoneissa oli silti aika hieno.

    MelancholyMan kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Zetor -vappaana syntynyt

    Tarina temmesläisistä miehistä, joita yhdistää Zetor-traktorit. Dokumentti keskittyy Zetka-jengin matkaan Tuurin kyläkaupalle, sekä yhden jengin jäsenen elämänkohtaloihin.

    Mahtavia henkilöhahmoja sekä tosi proget musiikkivalinnat. Neljä tähteä! ****

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Goodfellas
    Kova kolmikko (De Niro, Pesci & Liotta) parhaimmillaan. Leffa taisi kestää jopa 2,5 tuntia, mutta olisi saanut olla pidempikin. Parhaita mafialeffoja.
    ****½

    harmaa kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eternal Sunshine of the Spotless Mind (Tahraton mieli)

    Jim "Kuminaama" Carrey ei olekaan enää kuminaama vaan tekee yhdessä vastanäyttelijän (Kate Winslet) kanssa kiehtovan näyttelijänsuorituksen yrittäessään terapeuttisin keinoin unohtaa kipeän rakkaussuhteen. ***1/2

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Aelita: Queen of Mars, Yakov Protazanov (1924)
    Venäläinen mykkäelokuva, jossa käydään tekemässä kommunistinen vallankumous Marssissa. Pääosin tapahtumat ovat maan kamaralla, mutta Mars-kohtaukset ovat sitäkin hienonpia, mieleen tulee lähinnä Metropolis. Omassa luokkassaan ***½.

    Japan Organized Crime Boss, Fukasaku
    Nää on kaikki kylmiä ja kovia leffoja. ****

    Boiling Point, Takashi Kitano
    Kitanon oudoin ja epätasaisin elokuva komediat poislukien.
    ***

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mitä mieltä Doc.B.D on John Woo -elokuvista? Uudemmat (ja monet muutkin) ovat kuin läjä sontaa, mutta onhan herralla hyviäkin, esim. The Killer ja Hard-Boiled.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Noi pari mainittua on ihan ok, mutta emmä hirveesti ole innostunut, vähän liikaa touhotusta.

    Astro kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Äsken katsoin (työajalla, luvan kanssa videotykiltä "kansainvälisyysviikon" nojalla) saksalaisen leffan Goodbye Lenin. Ihan OK, koskettava mutta myös hauska.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Soderberghin Solaris on näemmä oikeasti hyvä elokuva. Soundtrack on kanssa upea. Jee, olen ihan innoissani, koska odotukset ei olleet korkealla.

    PeeHoo kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Soderberghin Solaris on näemmä oikeasti hyvä elokuva. Soundtrack on kanssa upea. Jee, olen ihan innoissani, koska odotukset ei olleet korkealla.


    Tarkovskin (ja kirjan!) jälkeen ei jenkkiversio ole voinut vähempää kiinnostaa... Mutta ihan oikeesti hyvä? No nythän odotukset on sittenkin korkealla. Doh!

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Mutta ihan oikeesti hyvä?

    Jos ei vertaile liikaa alkuperäiseen, niin se on ihan hyvä tekele. Clooneyn alaston perse ei kyllä varmaan viehätä kohdeyleisöä niin paljon kuin mitä ohjaaja luulee - tai mistä minä tiedän..

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Tarkovskin (ja kirjan!) jälkeen ei jenkkiversio ole voinut vähempää kiinnostaa... Mutta ihan oikeesti hyvä? No nythän odotukset on sittenkin korkealla. Doh!


    Eli, kaikki "jenkki matsku" on lähtökohtaisesti roskaviihdettä ? Ai niin... Neuvostoliittohan se olikin missä taiteilijavapaus oli korkeimmillaan ja korkeakulttuuri kukoisti. Tai näinhän sitä ennen kerrottiin. :lol:

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Collateral

    Kuten Speedy ja Saku sanoisivat "karu leffa !". Toi tunnelmaltaan mieleen The Training Dayn, vaikka mitään yhtäläisyyttä juonellisesti ei ollutkaan. Tom Cruise oli hyvä kyynisenä ja jääkylmänä palkkatappajana. Mitään hero-elementtejä ei oltu tungettu mukaan, mistä lisäpisteitä. Jazz-baari kohtaus jäi erityisesti mieleen. Suosittelen.

    MelancholyMan kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eli, kaikki "jenkki matsku" on lähtökohtaisesti roskaviihdettä ? Ai niin... Neuvostoliittohan se olikin missä taiteilijavapaus oli korkeimmillaan ja korkeakulttuuri kukoisti. Tai näinhän sitä ennen kerrottiin. :lol:


    Vastaanpa, vaikken PeeHoo olekaan, koska jostakin threadista löytyy lausumanani lähes samankaltainen kommentti. Eli ei, kaikki "jenkki matsku" ei ole roskaviihdettä, ja oloista huolimatta, tai ehkä juuri siksi voi kyllä sanoa kulttuurin Neuvostoliitossa kukoistaneen.

    Itse ainakin viittasin tuolla "ei voisi vähempää kiinnostaa" aspektilla lähinnä siihen, että nämä klassikoiden uudelleenfilmatisoinnit ovat ensinnäkin täysin turhia, ja lähes aina selvästi alkuperäisiä huonompia. Miksi siis maksaa vaivan? Ylipäätään miksi niitä tehdään? Onko muitakin syitä kuin raha?

    MZ kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eiköhän niitä lähinnä rahastusmielessä tehdä. Heti tulee mieleen Psychosta ja Teksasin moottorisahamurhista tehdyt täysin turhat versiot. Wes Cravenin Last House on the Left tulee mieleen "oikeutettuna" uudelleenfilmatisointina (Bergmanin Neidonlähteestä), ja tietysti jotkut Dracula-filkat.

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    ja oloista huolimatta, tai ehkä juuri siksi voi kyllä sanoa kulttuurin Neuvostoliitossa kukoistaneen.
    [/quote]

    Verrattuna, mihin ? Länsimaihin vai ? Miten diktatuurisessa järjestelmässä voi kulttuuri kukoistaa, kun taiteen peruslähtökohta on ns. ilmaisuvapaus ? Ja miten se näin ollen kukoistaisi paremmin kuin vapaassa yhteiskunnassa ?

    [quote]
    Itse ainakin viittasin tuolla "ei voisi vähempää kiinnostaa" aspektilla lähinnä siihen, että nämä klassikoiden uudelleenfilmatisoinnit ovat ensinnäkin täysin turhia, ja lähes aina selvästi alkuperäisiä huonompia. Miksi siis maksaa vaivan? Ylipäätään miksi niitä tehdään? Onko muitakin syitä kuin raha?


    Kyllä raha on tekemisen yhtenä motiivina lähes kaikissa elokuvissa. Toisissa enemmän toisissa vähemmän.

    MZ kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hollywood-leffoissa on "vain" se ongelma, että päätarkoitus on voiton maksimointi. Varmaan kaikki elokuvantekijät haluaisivat, että ei tarvitsisi jäädä tappiolle leffan tehtyään. Se ei kuitenkaan tarkoita samaa, kuin elokuvan tekeminen rahastustarkoituksessa.
    Kokoomuksessa ja siitä oikealle tietysti millään muulla ei ole väliä kuin mahdollisimman suuri taloudellinen hyöty. Ehkä taidearvoista ei olla siellä kuultukaan.

    MelancholyMan kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos taiteen tekemisen lähtökohtana mielestäsi on raha, ei liene yllätys että et pysty näkemään muuta kuin länsimaista kulttuuria.

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos taiteen tekemisen lähtökohtana mielestäsi on raha, ei liene yllätys että et pysty näkemään muuta kuin länsimaista kulttuuria.


    Kirjoitin; "Kyllä raha on tekemisen yhtenä motiivina lähes kaikissa elokuvissa".

    En ymmärrä miten edellinen lause saa muodon "Jos taiteen tekemisen lähtökohtana mielestäsi on raha...".

    YHTENÄ MOTIIVINA...

    Mitä tulee taiteen motiiveihin, niin ostan esim. levyjä sen perusteella pidänkö kyseisen artistin musiikista. Eli on sama onko kyse jostain marginaali porukan fuusirevityksestä vai mainstream rokki bändin levystä. En vain ole sitä mieltä että jälkimmäinen on sen takia pilaantunutta, ala-arvoista tai halveksittavaa että se on suosittua ja myy hyvin.

    Mutta en syytä jotain ison levyfirman jamppaa siitä että se ei suostu julkaisemaan sämplättyä metsäkoneiden hakkuuääniä tms.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Videodrome
    Hypnoottinen, hämmentävä ja positiivisella tavalla sekava kauhujännäri. Vähän häiritsi tuo 80-lukuisuus (efektit yms.), mutta homma hoidettiin hyvin, ottaen huomioon klassisen lopun ;)
    ***

    Myös Vanilla Sky tuli katsottua eilen tv:stä. Harmi että jätin joskus väliin sen alkup. version, tämä oli nyt toinen katsomiskerta.
    Perus viihdettä.
    ***

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Myös Vanilla Sky tuli katsottua eilen tv:stä. Harmi että jätin joskus väliin sen alkup. version, tämä oli nyt toinen katsomiskerta.
    Perus viihdettä.
    ***

    Tämä Crowen versio on liiankin tarkka toisinto alkuperäisestä.

    Yawn kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Myös Vanilla Sky tuli katsottua eilen tv:stä. Harmi että jätin joskus väliin sen alkup. version, tämä oli nyt toinen katsomiskerta.
    Perus viihdettä.
    ***

    Tämä Crowen versio on liiankin tarkka toisinto alkuperäisestä.


    Näin Vanilla Skysta vain n. puolet, väsyneenä ja muutaman oluen ottaneena, mutta jo tuosta määrästä yhdyn Januksen mielipiteeseen. Abre Los Ojos oli sen sijaan mielestäni niin hyvä, että tuli ostettua dvd:nä halvalla Anttilasta...

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Myös Vanilla Sky tuli katsottua eilen tv:stä. Harmi että jätin joskus väliin sen alkup. version, tämä oli nyt toinen katsomiskerta.
    Perus viihdettä.
    ***

    Tämä Crowen versio on liiankin tarkka toisinto alkuperäisestä.


    Selitetäänkö alkuperäisen version lopussa kädestä pitäen koko homma yhtä selkeästi kuin tässä Crowen uudessa versiossa? :o

    Sillä usein näissä amerikkalaisissa versioissa kaikki selitettään niin että popcorn-katsojatkin ymmärtävät, vaikka alkuperäinen leffa olisikin ollut paljon vaikeaselkoisempi.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Battle Royale
    Kun tämän nyt katsoi toisen kerran, ei leffa oikein jaksanut enää olla jännittävä. Idea laittoi minut vielä kuitenkin pohtimaan. Kitanolla ei ole mikään paras rooli, mutta kyllä mies loistavasti hoitaa homman.
    ***

    Toxic Avenger
    Syrjitty moppipoika Melvin kokee muodonmuutoksen ja hänestä tulee kaupungin uusi oikeudenpuolustaja. Vaikka Toxie/Melvin käyttääkin vähintään yhtä rajua ja rumaa väkivaltaa kuin kaupungin julma roskasakki, on sympaattinen sankari täysin oikeutettu siihen.
    Troma-tuotannosta huolimatta on elokuva yllättävän hyvin kirjoitettu ja kerrottu. Lisäpisteitä Toxien ja hänen sokean tyttöystävän montaasikohtauksesta.
    ***** (Troma-asteikolla)

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Selitetäänkö alkuperäisen version lopussa kädestä pitäen koko homma yhtä selkeästi kuin tässä Crowen uudessa versiossa? :o

    Kyllä muistaakseni.

    PeeHoo kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tarkovskin (ja kirjan!) jälkeen ei jenkkiversio ole voinut vähempää kiinnostaa... Mutta ihan oikeesti hyvä? No nythän odotukset on sittenkin korkealla. Doh!


    Eli, kaikki "jenkki matsku" on lähtökohtaisesti roskaviihdettä ? Ai niin... Neuvostoliittohan se olikin missä taiteilijavapaus oli korkeimmillaan ja korkeakulttuuri kukoisti. Tai näinhän sitä ennen kerrottiin. :lol:


    Äläs nyt laita sanoja suuhuni ja tuputa sitä politiikaa joka paikkaan. :roll: Sanalla "jenkkiversio" ei ollut tässä yhteydessä mitään kummempaa tunnelatausta, Tarkovskin Solaris nyt on vaan niin hyvä elokuva, että siitä on paha tehdä uutta versiota.
    Suurin osa suosikkielokuvistani sattuu sitä paitsi tulemaan "jenkeistä".

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Äläs nyt laita sanoja suuhuni ja tuputa sitä politiikaa joka paikkaan. :roll:


    Käsittääkseni sinä et voi määrätä mitä täällä saa kirjoittaa ?

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Lord of the Flies (1963)
    Erittäin hyvä näkemys siitä mitä seuraa kun joukko koulupoikia päätyy keskenään autiolle saarelle ilman sääntöjä ja kontrollia.
    Toteutus olisi voinut olla hieman vahvempi; kuvaus ja leikkaus oli ajoittain turhan sekavaa. Poikkeuksellisen hyvät lapsinäyttelijät.
    ***½

    EberkJuho kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Blues Brothers
    Katoin loman alkamisen kunniaks. Edelleen parhautta. Leffa jonka ansiosta aloin kuuntelemaan muutakin kuin rappia aikoinaan.

    Henkien kätkemä
    Aivan loistava piirroselokuva Japanista, loistavia hahmoja ja olentoja. Jopa parempi kuin Totoro ja Punainen Sika, jotka siis ovat samalta ohjaajalta.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Highlander (dvd) **
    Ärsyttävin pahis koskaan?

    Alien 3 (dvd) ***
    Perus idea on hyvä, mutta jotenkin Ficher ei saa tähän mitään jännitettä aikaisiksi. Alienikin näyttä suurimman osan ajasta aika nololta.

    Inferno (vhs) *½
    Välillä naurettava suurimman osan ajasta kuitenkin vain tylsä. En olisi edes viitsinyt katsoa kokonaan ilman uteliaisuutta Keith Emersonin scorea kohtaan. No eipä siitäkään hirveästi kostunut.

    Sideways (35mm) ****½
    Upea leffa. Sekä koskettava ja hauska. Kaikki näyttelijät olivat mahtavia. Kuvalliseen puoleen olisi kyllä voinut panostaa hieman enemmän. Luvattoman tylsää kuvaa välillä. No ei se toki tälläisessä elokuvassa ole kovin oleellista.

    Van Helsing (dvd) *
    Ei helvetti mitä kuraa. Elokuva jossa tapahtuu kokoajan, mutta silti jokainen hetki on tylsä. Alun kohtaus Hyden kanssa oli parasta tässä. Hyde näytti ihan Wolverinelta. Vampyyrivauvat oli ehkä hölmöin idea koskaan.

    Closer (35mm) ***½
    Kuten Sidewayskin elokuva joka on täysin neljän näyttelijän varassa. Ihan yhtä onnistunut tämä ei ole, mutta varsin hyvä ihmissuhde-elokuva kuitenkin. Hieman teatterimainen toteutus.

    Alien Resurrection (dvd) **
    Aika kehno esitys. Leffan maailma ei tuntunut oikealta verrattuna muihin Alien elokuviin(ok, tapahtuu pari sataa vuotta myöhemmin kuin muut, mutta silti...). Täynnä typerää komiikkaa joka ei todellakaan naurata. Ripleyn henkiin herättäminen oli hölmö idea kuten koko ihminen/alien hybridi juttu. Kuvaukseltaan oikein hieno paikoitellen. Olihan kameran takana sentään Darius Khondji.

    Unbreakable (dvd) ***½
    Taitaa olla M. Night Shyamalanin paras elokuva toistaiseksi, mutta silti aika epätyydyttävä kokonaisuus. Idea realistisesta supersankari-elokuvasta on hyvä ja kässärissä on paljon hyviä oivalluksia, mutta jotenkin tämä on taas aivan liian paljon loppukohtauksen varassa joka ei todellakaan ole niin hieno, että se tekisi kaiken hitaan ja huolellisen pohjustuksen sen arvoiseksi. Shyamalanin tapa kuljettaa tarinaa on hieman kubrickmainen. Hitaita, mutta sulavia kameraliikkeita ja pitkiä pysähtyneitä kuvia. Jotenkin vaan tuntuu, että Shyamalan yrittää ladata näillä keinolla kohtauksiin tekokeinoisesti painoarvoa jota niissä ei useinkaan ole. Se jokin taianomainen elementti joka Kubrickilla oli ja joka erottaa neron ja ammattimiehen Shyamalanilta puuttuu. Elokuva on melko lyhyt, mutta silti se tuntuu turhaan hitaalta. Samuel L. Jacksonin hahmo Elijah Price oli kyllä mainio. Ehkä tämä elokuva poikkeuksellisesti paranisi jos se saisi tuekseen jatko-osat kuten alunperin oli kaavailtu. Tämä kun on kuitenkin vain ensimmäinen näytös ja perinteinen supersankarin syntytarina.

    Alien vs. Predator (dvd) **½
    Odotukset olivat niin alhaalla että tämä pääsi yllättämään positiivisesti. Hölmöä ja teeskentelemätöntä popcorn-viihdettä kohtalaisen tiukassa 90 minuutin paketissa. Kunpa useammat ohjaajat tajuaisivat tehdä näistä leffoista näin lyhyitä. Ei tätä kyllä uudestaan tarvitse nähdä.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Highlander (dvd) **
    Ärsyttävin pahis koskaan? Melko koominen tekele, mutta ihan viihdyttävä silti. Kerran 10 vuodessa.

    Alien 3
    (dvd) ***
    Perus idea on hyvä, mutta jotenkin Ficher ei saa tähän mitään jännitettä aikaisiksi. Alienikin näyttä suurimman osan ajasta aika nololta. Tähän asti Alien-elokuvien sarja oli mielenkiintoinen siinä mielessä, että kaikki ovat täysin erilaisia, mutta silti ne toimivat hyvin sarjana.

    Inferno
    (vhs) *½
    Välillä naurettava, suurimman osan ajasta kuitenkin vain tylsä. En olisi edes viitsinyt katsoa kokonaan ilman uteliaisuutta Keith Emersonin scorea kohtaan. No eipä siitäkään hirveästi kostunut.

    Sideways (35mm) ****½
    Upea leffa. Sekä koskettava ja hauska. Kaikki näyttelijät olivat mahtavia. Kuvalliseen puoleen olisi kyllä voinut panostaa hieman enemmän. Luvattoman tylsää kuvaa välillä. No ei se toki tälläisessä elokuvassa ole kovin oleellista.

    Van Helsing
    (dvd) *
    Ei helvetti mitä kuraa. Elokuva jossa tapahtuu kokoajan, mutta silti jokainen hetki on tylsä. Alun kohtaus Hyden kanssa oli parasta tässä. Hyde näytti ihan Wolverinelta. Vampyyrivauvat oli ehkä hölmöin idea koskaan.

    Closer (35mm) ***½
    Kuten Sidewayskin elokuva joka on täysin neljän näyttelijän varassa. Ihan yhtä onnistunut tämä ei ole, mutta varsin hyvä ihmissuhde-elokuva kuitenkin. Hieman teatterimainen toteutus.

    Alien Resurrection
    (dvd) **
    Aika kehno esitys. Leffan maailma ei tuntunut oikealta verrattuna muihin Alien elokuviin(ok, tapahtuu pari sataa vuotta myöhemmin kuin muut, mutta silti...). Täynnä typerää komiikkaa joka ei todellakaan naurata. Ripleyn henkiin herättäminen oli hölmö idea kuten koko ihminen/alien hybridi juttu. Kuvaukseltaan oikein hieno paikoitellen. Olihan kameran takana sentään Darius Khondji.

    Unbreakable (dvd) ***½
    Taitaa olla M. Night Shyamalanin paras elokuva toistaiseksi, mutta silti aika epätyydyttävä kokonaisuus. Idea realistisesta supersankari-elokuvasta on hyvä ja kässärissä on paljon hyviä oivalluksia, mutta jotenkin tämä on taas aivan liian paljon loppukohtauksen varassa joka ei todellakaan ole niin hieno, että se tekisi kaiken hitaan ja huolellisen pohjustuksen sen arvoiseksi. Shyamalanin tapa kuljettaa tarinaa on hieman kubrickmainen. Hitaita, mutta sulavia kameraliikkeita ja pitkiä pysähtyneitä kuvia. Jotenkin vaan tuntuu, että Shyamalan yrittää ladata näillä keinolla kohtauksiin tekokeinoisesti painoarvoa jota niissä ei useinkaan ole. Se jokin taianomainen elementti joka Kubrickilla oli ja joka erottaa neron ja ammattimiehen Shyamalanilta puuttuu. Elokuva on melko lyhyt, mutta silti se tuntuu turhaan hitaalta. Samuel L. Jacksonin hahmo Elijah Price oli kyllä mainio. Ehkä tämä elokuva poikkeuksellisesti paranisi jos se saisi tuekseen jatko-osat kuten alunperin oli kaavailtu. Tämä kun on kuitenkin vain ensimmäinen näytös ja perinteinen supersankarin syntytarina.

    Alien vs. Predator
    (dvd) **½
    Odotukset olivat niin alhaalla että tämä pääsi yllättämään positiivisesti. Hölmöä ja teeskentelemätöntä popcorn-viihdettä kohtalaisen tiukassa 90 minuutin paketissa. Kunpa useammat ohjaajat tajuaisivat tehdä näistä leffoista näin lyhyitä. Ei tätä kyllä uudestaan tarvitse nähdä.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Dogville
    Hyvä leffa.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sky Captain and the World of Tomorrow
    Aika kömpelö tekele. Ohjaaja Kerry Conran ei saa hetkeksikään mitään eloa touhuun. Hölmö vanhan ajan b-leffa juonesta olisi voinut olla räväkämmällä toteutuksella irrota ihan kiva seikkailuleffa nyt käteen ei oikein jää mitään. Judy Law, Giovanni Ribisi ja Gwyneth Paltrow ovat bluescreenin edessä aivan hukassa. Angelina Jolie selviytyy yllättäen parhaiten naispuolisen Nick Furyn roolistaan. Miten hitossa tähän saatiin noin nimekäs näyttelijäkaarti? Tyylitelty visuaalinen ulkoasukaan ei oikein vakuuttanut etenkin kun näyttelijät eivät missään vaiheessa oikein sulautuneet taustoihin. Olisi kannattanut tehdä animaationa koko homma. Tai ehkä olisi kannattanut jättää kokonaan tekemättä…


    Shaun Of The Dead
    Ihan mainio sekoitus brittiläistä lad-huumoria ja zombeja.
    ***

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Freaks
    Kääpiö, Hans, rakastuu toiseen naiseen, joka pitää Hansia kuitenkin pilkkanaan, aivan kuten muutkin normaalit sirkuksen ihmiset. Nainen on kiinnostunut vain Hansin rahoista. Tämä on ehkä leffan pääjuoni, mutta sivussa kulkee tietysti muitakin juonen käänteitä, liittyen pääosin ihmissuhdeasioihin. Leffan alussa mainitaan hyvä lause, joka sopisi kuin nakutettu tag-lineksi: "Offend one, and you offend them all." Mistään friikki-exploitaatiosta ei ollut onneksi kyse (ehkä vain jossain määrin). Freaks on nimetty kategoriaan draama/kauhu, mutta kallistuu kyllä lähes kokonaan draaman puolelle. Kauhuelementtinä leffassa on ehkä visuaalisesti synkkä loppukliimaksi, ja on elokuva ollut varmasti kauhistuttavaa katsottavaa valmistusvuoden (1932) aikoihin. Aika ei ole kuitenkaan kuluttanut näin vanhaa elokuvaa, tällaiset elokuvat pitäisi nostaa nykypäivänä parempiin arvoihin. Prologissa onkin mielenkiintoinen lause: "Never again will such a story be filmed, as modern science and teratology is rapidly eliminating such blunders of nature from the world."
    *****

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    I'll Sleep When I'm Dead

    Brittiohjaaja Mike Hodgesin (Get Carter) alamaailman kostotarina. Entinen gansteripomo palaa kolmen Walesissä viettämän vuoden jälkeen Lontooseen kostamaan veljensä kuoleman. Pääroolissa on Clive Owen joka on erinomainen eleettömänä gansterina. Leffan ilmapiiri on aivan loistava; Lontoo kuvataan ankeana ja synkkä paikkana ja henkilötkään eivät ole sieltä herttaisemmasta päästä. Mitään erikoisefekti ryöpytyksiä ei tarjota vaan kaikki on pelkistetyn realista ja karua. Pahista esittää "yllättäen" Malcolm McDowell.
    Clive Owen on kyllä nykynäyttelijöistä parhaasta päästä. Tatsi on kun vanhanajan kovisroolien esittäjillä (Eastwood, McQueen jne.), eli esim. ns "hyvän läpän" heittäminen loistaa poissaolollaan. Jos meinaavat vielä Bondeja tehdä niin tämä jamppa sopisi kyllä loistavasti. Voisin kuvitella että hahmo olisi täysin päinvastainen kuin Roger Mooren tulkinta.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    I'll Sleep When I'm Dead

    Clive Owen on kyllä nykynäyttelijöistä parhaasta päästä. Tatsi on kun vanhanajan kovisroolien esittäjillä (Eastwood, McQueen jne.), eli esim. ns "hyvän läpän" heittäminen loistaa poissaolollaan. .


    Eh, varmaan riippuu vähän siitäkin onko käsikirjoittaja kirjoittanut hahmolla tuota "hyvää läppää".

    Clive Owen oli kyllä loistava Closerissa. Toisaalta King Arthurissa hän on kuulema todella huono.

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Eh, varmaan riippuu vähän siitäkin onko käsikirjoittaja kirjoittanut hahmolla tuota "hyvää läppää".


    Niinpä niin... Sanotaan nyt sitten niin että kyseinen henkilö osaa mielestäni näytellä uskottavasti ns. kovanaamaa.

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Alien vs. Predator
    (dvd) **½
    Odotukset olivat niin alhaalla että tämä pääsi yllättämään positiivisesti. Hölmöä ja teeskentelemätöntä popcorn-viihdettä kohtalaisen tiukassa 90 minuutin paketissa. Kunpa useammat ohjaajat tajuaisivat tehdä näistä leffoista näin lyhyitä. Ei tätä kyllä uudestaan tarvitse nähdä.

    Kumpi otuksista kerää katsojien sympatiat?

    Boogie kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No Alien tietysti, on Gingerin luomus.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Kumpi otuksista kerää katsojien sympatiat?


    No "yllättäen" elokuvassa Predatorit ovat niitä symppiksempiä kavereita joidenka kanssa ihmiset sitten päätyvät pakon edessä tekemään yhteistyötä.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Key Largo
    Epätoivon tunnit
    Pimeä käytävä (Jotenkin aliarvostettu? Bacallia katsoo ihan mielikseen)
    The Bird People in China (R3-levyn kuvanlaatu ei tee oikeutta tälle Kiinan vuorilla kuvatulle maisema-pläjäykselle. Ohjaaja on muuten Takashi Miike, joka on saanut tungettua tähän muuten nättiin elokuvaan myös yhden piereskely-kohtauksen.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Constantine
    Constantinena röökiä imevällä Keanu Reevesillä on tässäkin tuttu "I know kung-fu" - karisma päällä, mies ei rooleissaan oikein osaa muuttua. Constantine kulkee samassa sarjassa Bladen ja Hellboyn kanssa, mutta onnistuu olemaan Hellboyta yhtenäisempi ja Bladea mielenkiintoisempi. Saatana aihe on aina mielenkiintoinen ja tässäkin se oli saatu ihan hyvin kaikeen vilskeeseen ja toimintaan mukaan, mutta ei kuitenkaan pääse täysiin oikeuksiinsa. Leffa tarjosi ainakin kaksi todella hyvää yllätystä: A) toimintaa ei ollut niin paljon mitä trailerista saa kuvan, B) loppu oli runsas mutta pysyi hyvin koossa. Leffassa oli jopa oikeasti jännittäviä kohtauksia. Olen myös pelannut PC:llä samannimisen, leffaan jotenkin perustuvan pelin, josta irtosi hieman bonus fiiliksiä itse elokuvaa varten.
    En viitsi antaa aivan neljää tähteä; Constantine kuuluu kuitenkin tähän viihde-elokuvien runsaaseen joukkoon ja sitä se täysiverisesti on, mutta siihen on lisätty hieman enemmän mielenkiintoa ja potkua.
    ***½

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vuokralainen (The Tenant)
    Vuokralaista ei paljoa noteerata Polanskin yhteydessä, tämä onkin hieman aliarvostettu tapaus. Leffa yllätti totaalisesti absurdilla tunnelmallaan ja ohjaajalle ominaisella jännityksellä. Polanskin parhaimmistoa.
    ****½

    The Last Temptation of Christ
    Hienoa nähdä taas Jeesus leffa, nyt kun on taas pääsiäinenkin. Scorsesella hyvä näkemys.
    ***½

    Mars Attacks!
    Oudolla tavalla oikeastaan aika typerä pätkä. "Tim Burtonin Independence Day" sisältää hyvät viihde-elokuvan elementit.
    ***½

    Neuvottelija
    Alkujännäri jäi katsomatta. Onnistuipa silti olemaan ihan hyvä trilleri, hyvää näyttelijäkaartia unohtamatta.
    ***

    Ong-Bak
    Keskinkertainen juoni ja huonot näyttelijäsuoritukset eivät päätä huimanneet, mutta sen sijaan Bruce Lee-/ Jackie Chan- tyylin toiminta oli aivan älyttömän hienoa katseltavaa. Voisi jopa sanoa, että päänäyttelijä Tony Jaa on nykyajan Bruce Lee. Ong-bakissa ei ole käytetty edes minkäänlaisia tietokone-efektejä, stuntteja tai apuvaijereita, mikä on kyllä vaikea uskoa.
    ***

    Point Break
    FBI-agentti Johnny Utah (Keanu Reeves) soluttautuu surffareiden joukkoon, koska nämä ovat epäiltynä lukuisista pankkiryöstöistä. Point Break on toiminnassaan runsas mutta hallittu. Juoni on hyvin kirjoitettu, eikä läheskään niin ennalta-arvattava mitä alussa odotin. Tässä on muuten mielestäni yksi elokuvahistorian hienoimmista takaa-ajo kohtauksista, jossa Keanu Reeves jahtaa pihojen läpi JFK:ksi naamioitunutta pankkiroistoa. Tuosta kohtauksesta ehdottomasti lisäpisteitä :)
    ****

    Der Untergang (Downfall, Perikato)
    Sotaelokuvat yleensä pyrkivät käsittelemään mahdollisimman paljon eri asioita, tässä keskityttiin pääosin Hitlerin ja sodan viimeisiin päiviin. Tapahtumassa riitti kerrottavaa, ja sisältö pysyikin hienosti koossa, näin myös henkilöhahmojen suhteen.
    Ennakkoon en tietänyt sodan viimeisistä päivistä kovinkaan paljoa, tämä häiritsi hieman, koska suurin osa henkilöistä pysyi minulle tuntemattomana. Noh, leffasta oppi onneksi jotain :)
    Mikään osa-alue ei pettänyt, näyttelijätkin (kuten Bruno Ganz Hitlerinä) olivat uskottavaa kaartia. Draamapuolta ei unohdettu; Untergangissa irtoaa koskettavia kohtauksia ihan tarpeeksi. Mistään mestariteoksesta ei ole kyse, mutta elokuva visuaalisuutensa myötä jää hyvin muistiin.
    ****

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Dead Zone
    Yllättävänkin normaali pätkä Cronenbergiltä, ei siis mitään mindfuckia vaikka kyse olikin yliluonnollisesta aiheesta. Christopher Walkenin parhaimpia rooleja. The Dead Zone pysyy hyvin koossa kaikinpuolin, vaikka alkumetreillä ei tiennytkään minkä tyylisestä elokuvasta loppujenlopuksi onkaan kyse.
    ****

    The Dentist
    Hammaslääkärillä on ongelmia etenkin avioliittonsa suhteen, joten tämä päättää "purkaa paineitaan" asiakkaisiin...
    En uskaltanut katsoa tätä leffaa kuin vasta hammaslääkärikäyntini jälkeen; ennakkopuheista kuulin että leffa saattaa muuttaa hammaslääkärikäynnit ilkeiksi kokemuksiksi. Ja kyllä, leffa oli todella vittumaista katsottavaa vaikka mitään hammaslääkäripelkoa ei ollutkaan ennen katsomista. Brian Yuznalla karkaa mopo käsistä ja elokuva vyöryykin tehokkaasti alamäkeen. Ainoastaan hammashoitokohtaukset jäävät mieleen kaikessa vittumaisuudessaan...
    **

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Point Break


    Paras naisen ohjaama toiminta-elokuva koskaan. Kilpailu tässä kategoriassa ei ole kyllä hirveän kova :wink: Hyvänä kakkosena tulee varmaan saman ohjaajan (Kathryn Bigelow) Strange Days.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jep, siitä huolimatta tuo on ns. poikien elokuva ja sisältää paljon brutaaliakin toimintaa.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Devil's Backbone
    Espanjalainen kauhulla maustettu draama orpokodin mysteereistä ja salaisuuksista. Mitään ilmiömäistä ei ole luvassa, mutta elokuva on kerronnallisesti esimerkillinen. DVD:llä extroina kourallinen trailereita, making of -dokumentti, kerronta-osio erikoisefekteistä, ohjaajan kommentit, kuvakäsikirjoitus yms. turhaa ja enemmän turhaa roskamateriaalia.
    ****

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Isä ja me muut (Billy Bob Thornton, 2001)
    Kuolettavan tylsä leffa. Oliko tämä komedia? Thorntonilta olisi odottanut enemmän.

    Kätketty linnake (Akira Kurosawa, 1958)
    Vauhdikas Kurosawa-seikkailu. Siirto dvd:lle epäonnistunut, sillä nopeasti liikkuvissa kohdissa jälki oli suttuista (jotain ihme jälkivanoja).

    Hei, rillumarei! (Armand Lohikoski, 1954)
    Leffan taso oli toki tiedossa, mutta korkeakulttuurin ja rillumarein yhteentörmäys kiinnosti silti hieman. Eipä tuosta lopulta paljoa saatu irti.

    Likainen partio (Robert Aldrich, 1970)
    Taattua Aldrichia, no bullshit. Aluksi aika tavanomainen sotaleffa, mutta puolenvälin jälkeen lisätään kierroksia intensiiviseen loppuun saakka.

    Kun Harry tapasi Sallyn (Rob Reiner, 1989)
    Laimea romanttinen komedia. Tai lajissaan kai ihan ok, mutta ei oikein nappaa.

    EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Fever Pitch

    Tämä on ainoa Nick Hornbyn kirja jota EN ole lukenut. Filmissä jalkapallo on muuttunut baseballiksi ja kaupunki on Boston. Ihan toimiva leffana jos ne muutokset kelpaa.

    Oli paras elokuva kolmesta vaihtoehdosta täksi illaksi. Mieluummin katsoisin Miss Congeality ykkösosan kuin tän uuden. No, voi sen joskus vuokrata.

    Hezzu kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
    -Hee, oli vähä erilainen ku ootin, sitä rokkia oli täsä melko vähäsen, mutta hyvä elokuva!

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Fever Pitch

    Tämä on ainoa Nick Hornbyn kirja jota EN ole lukenut. Filmissä jalkapallo on muuttunut baseballiksi ja kaupunki on Boston. Ihan toimiva leffana jos ne muutokset kelpaa.


    Kun ottaa huomioon, että kirja kertoi kirjailijan traumaattisesta suhteesta Arsenaliin ja jalkapalloon sekä Brittifutis faniudesta laajemminkin, niin täytyy sanoa että ei kelpaa. Sitäpaitsi kirjasta on muistaakseni tehty elokuva Briteissä jo aiemmin.

    EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo, on tehty. Uusi filmi on rakkauselokuva, chick flick. Vie tyttöystäväsi, ei kovin vaikea kestää.

    EberkJuho kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katoin Amadeuksen perjantaina, oli aika koskettava ja hieno. Ainut miinus oli että Mozart esitettiin sellasena kusipäänä, vaikka ehkä se olikin...tieto lisää tuskaa :wink:

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mitä järkeä tehdä elokuva sanoen että se perustuu johonkin kirjaan jos todellisuudessa näin ei ole. Nick Hornbyn nimi tuskin aiheuttaa lippuluukuilla ylimääräistä kuhinaa, varsinkaan tämän kyseisen leffan oletetun kohdeyleisön keskuudessa.

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Terminaali (The Terminal)

    Olisi pitänyt tajuta kun Tom Hanks on pääosassa ja Steve Spielberg ohjaa, mutta ei.... Sen voin sanoa että nyt termit naivi, epärealistinen ja naurettava on taas kalibroitu uudelleen. Perustuvinaan tositapahtumiin, mutta ei nyt ehkä ihan tällaisenaan... :evil:

    EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mitä järkeä tehdä elokuva sanoen että se perustuu johonkin kirjaan jos todellisuudessa näin ei ole. Nick Hornbyn nimi tuskin aiheuttaa lippuluukuilla ylimääräistä kuhinaa, varsinkaan tämän kyseisen leffan oletetun kohdeyleisön keskuudessa.


    Hornby ja ohjaajat olivat elokuvan valtit, en uskalla kaikkia Drew Barrymore leffoja katsoa, vaikka se ihan söpö onkin. :lol:

    About a Boy oli aika vaikea kirjana ja elokuvana. Semmoisia tilanteita joihin ei ketään halua.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Training Day
    My Nigga!:lol: Toiseen kertaan katsottuna oli vähän laimeampi. Leffassa oli kyllä annettu huomioarvoa väärille asioille, mutta käyhän se näinkin. Tarinan opetus: Neekerit häviää aina.
    ***

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Palmetto (Volker Schlöndorff, 1998)
    Schlöndorff on joskus tehnyt hyviäkin elokuvia, mutta tämä oli kehno. Suttuinen film noir muistuttaa tv-elokuvaa.

    Häivähdys purppuraa (Steven Spielberg, 1985)
    Jätin tämän jostain syystä kesken kun joskus tuli telkkarista, joten lainasinpa nyt kirjastosta. Olikin aika vetävä leffa pituudestaan huolimatta. Kuvaus, puvustus, musiikki yms. oli hoidettu hienosti. Loppupuolella menee turhan sentimentaaliseksi.

    Ilmestyskirja. Nyt – redux (Francis Ford Coppola, 1979/2001)
    Olipas pitkä tämä uusi leikkaus. Pitkä plantaasikohtaus oli sinänsä kiinnostava, mutta pitkittää leffaa liikaa (no ei niin haittaa kotona dvd:tä katsellessa). Puputytöt helikopterissa oli turhempi lisäys. Muuta uutta en huomannutkaan, sillä siitä on jo vuosia kun olen alkuperäisen nähnyt. Vaikuttava leffa edelleen.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Das Experiment
    Kyseessähän on siis saksalainen trilleri jossa joukko miehiä osallistuu vankilasimulaatioon; osa miehistä on vankeja, osa vartijoita. Homma tietysti alkaa riistäytyä käsistä. Alku oli leikattu ärsyttävän hötkyilevästi ja lopun olisi voinut toteuttaa vähemmilläkin elementeillä. Sen verran hyvä leffa, että täytyy antaa tähtösiä ****
    Dvd:llä making of, traileri, haastatteluja ja jotain muuta turhaa

    EberkJuho kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Training Day
    My Nigga!:lol: Toiseen kertaan katsottuna oli vähän laimeampi. Leffassa oli kyllä annettu huomioarvoa väärille asioille, mutta käyhän se näinkin. Tarinan opetus: Neekerit häviää aina.
    ***


    Itekin katoin ton, ja oli hiukan parempi kuin odotin. Liian väkivaltainen silti!

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Station Agent
    Kääpiökasvuinen Fin aloittaa uuden elämän uudessa kaupungissa ja tutustuu uusiin ihmisiin, siinäpä tämä idea pääosin onkin. Sympaattinen draama ystävyydestä. Vaikkakin Station Agent on ns. juoneton elokuva, on se silti älyttömän hyvin kirjoitettu. Tämä nousee jo all-time-favourite listalle :)
    *****

    Don't Be a Menace to South Central While Drinking Your Juice in the Hood
    Hieman sarkastisesta kuoresta huolimatta täyttä paskaahan tämä oli. Ehkä pari hyvää vitsiä. Kuitenkin Wayansin veljesten paras elokuva :---D


    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Collateral - Michael Mann (dvd) ****½
    Edelleen loistava. Digikuvauskaan ei häirinnyt telkkarista katsoessa.

    Million Dollar Baby- Clint Eastwood (35mm) ****½
    Vahvinta Clintiä sitten The Unforgivenin. Hienosti näytelty, koskettava ja jopa varsin yllättävä elokuva.

    Deathrace 2000 - Paul Bartel (dvd) **
    Hölmö tekele, mutta ainakin alkoholin vaikutuksen alaisena kohtuu viihdyttävä.

    Constantine - Francis Lawrence (35mm) ***½
    Parempi kuin odotin. Tarina oli tuhansista kliseistä koostuva ja Keunu Reeves normaalin puiseva, mutta ohjaaja Lawrencella oli aika vahva ote materiaaliin.

    Bubba Ho-tep - Don Coscarelli (dvd) ***
    Hauska ja omaperäinen komedia. Hieman kerronta vaan välillä pysähteli paikalleen. Bruce Campbell oli loistava Elviksenä.Itse Bubba oli vähän tylsä hahmo.

    Incredibles - Brad Bird (dvd) ****½
    Kesti hienosti uusinta-katselunkin. Tässä toimii ihan kaikki.

    The Matrix Revolutions - The Wachowski bros. (dvd) ***
    Urh, piinaavan tylsä jaarittelu vuorottelee komeiden toimintakohtausten kanssa. Parempi kuin Reloaded, mutta aika pahasti lässähti tämä trilogia loppua kohden.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb
    Eipä tule nyt heti mieleen mikä voisi olla tätä hullumpi elokuva :D
    Hauskan omaperäinen ja mielipuolinen. Parasta Kubrickia Clockwork Orangen ja Full Metal Jacketin ohessa...
    ****½

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Barry Lyndon on varmaan minun suosikkini Kubrickin tuotannosta. Clockworkin ohella.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Toxic Avenger II
    Hyvä jatko-osa! Ilkeä Apocalypse Inc. yrittää tuhota rauhallisen Tromavillen, mutta sympaattinen sankari rientää moppeineen apuun. Tavalliseen tapaan toimintakohtaukset ovat slapstick-ilmeestään huolimatta erittäin väkivaltaisia, mutta myös kierossa huumorissaan mielikuvituksekkaita (Peter Jackson tasoon ei kuitenkaan tässäkään päästä). Toxic Avenger mm. vääntää kääpiön koripalloksi ja tekee raiskaajasta nuudelikeittoa. Tälle elokuvalle on mukava nauraa, ja sen parissa viihtyy, vaikka kyseessä onkin oikeasti huono pätkä.
    ***** ;)


    Eilen tuli katsottua toistamiseen Meet the Parents, joka on vitseiltään hauska, mutta oikeastaan noin muuten masentavaa katsottavaa.

    EberkJuho kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Cross of Iron
    Eli Rautaristi. Aiheena WW2, ja seurataan saksalaisia. Ihan hyvä elokuva, mutta parissa kohtaa näytteleminen (ja aksentti) ärsytti.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Huh... eipä ole tullut katsottua elokuvia vähän aikaan :p

    K-PAX
    Tämä yllätti positiivisesti, varsinkin Kevin Spacey oli mahtava (no milloinkas ei?). Käsittääkseni on olemassa K-PAX trilogia luettavassa muodossa, nyt pitää hommata se sillä kyseessä oli ihan mielenkiintoinen aihe näin scifinä.
    ***½

    Jacob's Ladder
    Kurjan oloinen Tim Robbins tekee hienon roolin traumaattisena Vietnam-veteraanina. Tunnelmallinen sekoitus draamaa ja kauhua.
    Elokuvaa en uskalla spoilata, mutta loppuratkaisu (hieno sellainen) herättää kyllä monenlaisia teorioita.
    ****

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Assasination Of Richard Nixon (35mm) ***
    Goodfellas (dvd) *****
    Life And Death Of Peter Sellers (dvd) ***
    Dodgeball: The True Underdog Story (dvd) ***½
    Man On Fire (dvd) ***
    Easy Riders Raging Bulls (dvd) ****

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mad Max
    Ensimmäinen osa on oikeastaan keskinkertainen elokuva, mutta kun ottaa jatko-osat huomioon, osaa tätä arvostaa enemmän. Pääasiallisesti on mielenkiintoista nähdä, mistä tämä kaikki alkoi ja kuka Rockatansky oli ennenkuin hänestä tuli ns. 'Mad' Max. Pienen budjetin huomaa, mutta kaikki on hoidettu lähes yhtä tyylikkäästi kuin jatko-osassakin. ****

    The Road Warrior
    Tässäpä onkin sitten kaikki tarinan ja kaiken muunkin kannalta kohdallaan. Ainoastaan loppu jää vähän liian tylyksi, mutta eipä kyseessä olekaan mikään perinteinen sankaritarina. Myös se koirantappaminen oli liian tyly veto... Olen sanaton. Kyseessä kuitenkin ihan perkeleen hyvä leffa, ja samalla paras Mad Max.
    *****

    Mad Max Beyond Thunderdome
    Kolmas osa suistuu alkupuolen jälkeen pahasti raiteiltaan. Ja että miksi? Tämän takia:
    Originally, the film was supposed to be about a group of children living without parents in the wild. They were trying to decide what adult character would find them, when someone thought of Max. After that suggestion, it became a "Mad Max" film. (imdb)

    Oli tässä sen verran vielä Mad Maxia jäljellä että leffa nousee niukasti keskitasolle. Toivottavasti tekevät Fury Roadin kunnolla.
    ***

    Lerxst kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katsoin Renny Harlinin Manaajan. Paska oli.

    spiralake kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Fear and Loathing in Las Vegas ****
    Edelleen hauska leffa vaikka olikin parempi kirjana. Johnny Depp vetää loistavan roolisuorituksen ja kuullostaa täysin samalta kuin Hunter S. Thompson. Benicio Del Toro on toki myös vakuuttava Dr. Gonzona. :lol:

    Robin Williams: Live on Broadway **½
    Joitain hauskoja juttuja. Odotin hieman laadukkaampaa settiä. Williams on koko keikan ajan täysin tulessa, mutta jotenkin pidän hänestä enemmän silloin kun hän ei saa kiroilla. :o

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    THX 1138
    Tämäpä vasta elämys. Jos scifi jaetaan kahteen osaan, viihteelliseen ja pohtivaan scifiin, menee THX kyllä kärkiluokkaan pohtivassa scifissä. Toiminnallisia kohtauksia (esim. takaa-ajo kohtaus) ei paljoa mieti koska THX onnistuu olemaan niin mielenkiintoinen varsinaisella, pohtivalla osa-alueellaan. Leffa etenee pelottavalla tavalla, ja pieni sekavuus vain parantaa elokuvaa: THX:ssä jätetään onnistuneesti asioita katsojan mielikuvituksen varaan - kaikkea ei varsinaisesti kerrota. Jokaisessa kohtauksessa on jotain joka asettaa katsojan pohtimaan elokuvassa esitettyä, välistä jopa liiankin ahdistavaa tulevaisuuden kuvaa. Toisen katsomiskerran jälkeen elokuvasta saa varmaan vielä enemmän irti. (Kyseessä DC-versio)
    ****½

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jep, THX 1138 on upea leffa. Tuo uusi dvd-julkaisu on myös kaikinpuolin loistova setti.

    EberkJuho kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Revenge of the Sith
    PARHAUTTA!!!

    Piti vasta viikonloppuna mennä kattomaan, mutta kun oli puolenpäivän näytökseen tänään vielä lippuja jäljellä, niin mikä ettei. Taistelut olivat mahtavia, elokuva oli sopivan synkkä, eikä episodi 1 koko perheen viihdyttämisiä ollut. Pari pientä mokaa huomasin, mutta enpä jaksa valittaa niistä. Olen nähnyt valon, ja voin kuolla nyt. Ainakin melkein.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Odottelen innolla Sithin kostoa -
    Liput on varattu lauantaille :)

    Sith happens

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Boondock Saints
    Katolilaiset irkku-veljekset ryhtyvät puhdistamaan Bostonin alamaailmaa "Herran nimeen". Leon, Pulp Fiction ja Natural Born Killers viittauksista huolimatta elokuvan perusastelma pitää tunnelmaa yllä. Ron Jeremykin on mukana, onneksi vaatteet päällä. Tykkäsin sen verran, että meinaan heittää surkean Scanbox-version mäkeen ja hankkia jenkkiversion. Kulttikamaa ***½

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sithin Kosto
    Nyt on sitten (toistaiseksi) viimeinen pala tästäkin saagasta nähty. Alkupuolella elokuva vähän tökki Episode 1 & 2 -tyylin lapsellisuuksiin ja liialliseen efektimäiskeeseen, mutta tuo ei pahemmin haitannut - elokuvateatterissa nuo efektit pääsee oikeuksiinsa. Typerää huumoriakaan ei onneksi ollut paljon. Puolenvälin, eli kännekohdan jälkeen elokuva lähentelikin 'vanhempien' osien tasoa; synkkyys puki elokuvaa, jännitys säilyi vaikka tietää mitä tuleman pitää eikä draamapuolikaan pettänyt (vaikkakin hieman tönkköä dialogia oli kyseessä). McGregor on siedettävä Obi-Wanina eikä Christensenin näytteleminenkään enää ärsyttänyt: Teinipojan identitenttikriisistä oli päästy pois. Elokuvassa on yllättävänkin voimakkaita kohtauksia Anakinin suhteen. Tästä jäi hyvä mieli ja maku.
    ****

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kingdom Of Heaven (35mm) **½
    Star Wars: Clone Wars Series 1 (dvd) ***
    Star Wars Episode III - Revenge Of The Sith (35mm) ****½
    Star Wars Episode IV - A New Hope (dvd) *****

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Osataan sitä täälläkin elokuvia katsoa!
    Fast and Furious
    Bad Boys II


    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Paha Pukki (Bad Santa)

    Olin kuullut tästä kehuja ja suosituksia, mutta ei oikein purrut. Kaikki pitäisi olla paperilla kunnossa, mutta jokin jäi puuttumaan. Keskitasoa.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ronin (dvd)
    Melko keskinkertainen tapaus. Plussaa tulee jonkinmoisesta pyrkimyksestä realismiin ja hienoista kaahailukohtauksista. Hieno näyttelijäkaarti hukataan aika täysin. Ei ole tosiaan kummoinen elokuva, mutta silti Robert DeNiro ei ole tainnut näytellä paremmassakaan elokuvassa tämän jälkeen.
    ***

    Star Wars Episode III – Revenge Of The Sith (35mm)
    Toimi uusintakatselullakin. Prequel trilogian heikoudet ovat hiottu tässä minimiinsä. Loppupuoliskolla on runsaasti hetkiä jotka kuuluvat koko saagan parhaimmistoon. Kaiken kaikkiaan kolmanneksi paras Star Wars elokuva Empiren ja New Hopen jälkeen
    ****½

    Life Aquatic With Steven Zissou (35mm)
    Wes Anderson jatkaa hienosti Royal Tenenbaumsin linjoilla. Pääosin upeasti toimivaa tyylittelyä vaikka välillä meno käy aavistuksen verran teennäiseksi. Leffa on täynnä upeita ja outoja henkilöhahmoja joista pätevä näyttelijäkaarti ottaa aika tehokkaasti kaiken irti. Suosikkini varmaankin oli Willem Dafoen Klaus. Hienosti kuvattu ja tehokkaasta musiikin käytöstä ropisee lisäpisteitä.
    ****½

    Full Metal Jacket (dvd)
    Mestariteos johon ei tunnu kyllästyvän koskaan. Viime katselusta oli kuitenkin sen verran aikaa että en muistanutkaan miten paljon legendaarista läppää R. Lee Ermeyn kersantti heittää. Toki dialogin tehoa syö vähän se että noita juttuja on sittemmin spooffattu tai muuten vaan uudelleenkäytetty leffoissa todella paljon.
    *****

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    37°2 le matin (Betty Blue), Jean-Jacques Beineix. Directors cut.
    - paikattiin pieni aukko yleissivistyksessä, eikä kaduta. Aika lähellä täydellistä elokuvaa, jos multa kysytään.

    olcoon kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Werner Herzogin Stroszek tuli katsottua...
    Juoni oli hyvä ja näyttelijät erinomaisia rooleissaan, varsinkin Bruno S., todella erikoinen tyyppi :) Loppu oli erittäin surrealistinen ja jopa ahdistava.

    EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Star Wars Episode III – Revenge Of The Sith

    Poika pisti meidät katsomaan, aikamme kuluksi. Aina kun ne valomiekat sähisee, käsi menee FF nappiin, joka on tietenkin kotona. En oikein ymmärrä noita sulavia massoja lopussa, enemmän Lord of the RIngs maisemia minusta.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tosiaan, tämäkin topic on vielä olemassa :p

    The Goonies
    Aika kultaa muistot? Joskus 6 vuotta sitten tämä oli yksi niistä "maailman parhaista elokuvista". Edelleen jaksoin tämän katsoa - ja vielä hymyissä suin :)
    ***½


    The Iron Giant
    Mikä se robotti sitten loppujenlopuksi oli? Scifi jäi kyllä pahasti draaman varjoon :'<
    **

    Beetle Juice
    Kiitos sub-tv:lle kun esittivät tämän. Olisiko omaperäisin näkemys kuolemanjälkeisestä elämästä? :D
    ****

    Myös Panic Room tuli katsottua kun se tv:stä tuli, aika vaisuksi jäi nyt kun sen näki toiseen kertaan. Gattaca oli melkoinen yllätys minulle - sehän oli oikeasti jännittävä elokuva. Gattacassa on kuulemma väreillä joku suurempikin merkitys(?)
    Harmi että se tuli katsottua mustavalko-tv:stä.

    [/b]

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Gattacassa on komeat kelta-siniset sävyt..

    Tätä ei ehkä kannata kehua hirviporukan saunaillassa, mutta Moulin Rogue oli aika viihdyttävää katsottavaa eilen.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    CGI-pläjäys!
    Paremmuusjärjestyksessä:
    Immortal aka Immortel (ad vitam)
    Fifth Element (HD-WMV-versio)
    Alien vs. Predator
    Final Fantasy
    Phantom Menace (hehheh, mikä tämä oli - leikkikalumainos?)

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    War Of The Worlds (35mm) - Steven Spielberg
    Mainio leffa. Yllättävän painostava ja synkeä tunnelmaltaan. Muukalaishyökkäyksen seuraaminen ”ruohonjuuri” tasolta on myös piristävää vaihtelua. Päähenkilöt ovat lähinnä tapahtumien voimattomia sivustaseuraajia eivätkä sankareita. Tom Cruise ja Dakota Fanning näyttelevät hyvin ja teknisesti elokuva on tietysti huipputasoa kaikin puolin. Lopetus ei ole täysin onnistunut mutta ainakaan Spielberg ei venyttänyt elokuvansa loppua tällä kertaa puoleen tuntiin. Ja koska viimeksi Spielbergin elokuva on ollut alle kaksi tuntia pitkä?
    ****

    Elektra (dvd) - Rob Bowman
    Elokuva vailla minkäänlaisia pelastavia elementtejä. Sarjakuva-elokuvien ehdotonta pohjasakkaa. Huonompi kuin Punisher tai Daredevil. –Ja se on jo paljon sanottu.
    *

    Mr. & Mrs. Smith (35mm) - Doug Liman
    Melko tylsää patsastelua. Huumoripuoli on väsähtänyttä ja ennalta-arvattavaa. Toimintapuolella tarjotaan sentään muutama kohtuullinen tulitaistelu jotka ovat aina piristävää katseltavaa kaikenlaisen kungfuilun rinnalla jota työnnetään nykyisin joka elokuvaan.
    **½

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sky Captain and the World of Tomorrow
    Nätin näköinen. Olematon juoni, mutta jos näkee viitteet Langin Metropolikseen, King Kongiin yms. klassikoihin ja lisäksi tietää miten Tiibet, Tesla ja hullut saksalaiset tiedemiehet liittyvät yhteen, esitys ei tunnu niin tyhjänpäiväiseltä. Suomi-versiossa on pakkotekstitykset, onneksi hankin R3-levyn. Ei tämä varmaan toimi joltain postimerkin kokoiselta putkelta katsottaessa. Kuvaa ei olisi tarvinnut filtteröidä noin pehmeäksi. Paljon parempi kuin mitä odotin.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Batman Begins (35mm) - Christopher Nolan

    Paras Batman-elokuva tähän mennessä. Realistinen tyyli, sekä se että tällä kertaa nostettiin Batman pahisten sijaan pääosaan, miellytti. Nimekäs näyttelijäkaarti teki hyvää työtä Christian Balen johdolla Katie Holmesia lukuunottamatta joka oli tuttuun tyyliin melko ärsyttävä. Vika on kyllä pitkälti myös turhassa hahmossa. Morgan Freeman ja Ken Watanabe hieman tuhlattiin pieniin rooleihin. Liam Neeson oli mainio Jedimäistä/sithmäista läppää heittävänä "kouluttajana".

    Christopher Nolanin ohjaus oli tyylikästä ja turhaa poseeraamista joka näihin supersankarileffoihin yleensä on kuulunut vältettiin. Nolanin toimintakohtaukset sensijaan eivät aina täysin vakuuttaneet. Liian monesti kuvattiin aivan liian läheltä ja leikattiin liian nopeasti eikä kunnon rytmiä oikein löytynyt. Nolan loi kuitenkin hienosti elokuvalle oman tyyliin ilman että olisi jouduttu imitoimaan vaikkapa Burtonia. Gothamista luotiin tällä kertaa paljon uskottavampi ja mielenkiintoisempi paikka kuin Burtonin jättipatsaiden koristama goottiparatiisi. Puhumattakaan Schumacherin neonhirvityksestä...

    Varjopuoli siinä että Batman oli todellakin pääosassa tälläkertaa oli sitten siinä että pahikset jäivät hieman valjuiksi. Heidän suuri suunnitelmansakin oli ehkä aavistuksen verran liian suureellinen elokuvan muuhun tyyliin. Aika tasaisen vahvaa työtä tämä elokuva kuitenkin oli ja tästä on hyvä jatkaa jos sama porukka saadaan pidettyä kasassa.

    ****

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    War of The Worlds
    Voihan Synkkä Teuvo Pilperi minkä teit! Jännitys oli kohdallaan, perhedraama toimi paremmin entä Signsissa ja toiminta oli melkoista tykitystä. Huuh!
    Oli kyllä hyvä leffa, PAITSI ETTÄ; scifi kallistui (yllätys yllätys) viihteen puolelle, siitä seurasikin luikuisat epäloogisuudet ja muutamat tuskastuttavat kohtaukset. No mutta, viihteenä tämä varmaan pitää katsoakin, siispä tähtiä tippuu niukasti
    ****

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sin City (35mm) – Robert Rodguez & Frank Miller

    Pitkä-aikaisena Frank Miller ja Sin City-fanina odotin elokuva-versiota mielenkiinnolla etenkin kun ennakkoarviot ja kommentit kertoivat sovituksen olevan erittäin uskollinen alkuperäisille sarjakuville. Ja niin se onkin. Valitettavasti siinä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvä puoli on tietenkin se että kerrankin ei tarvitse kirota elokuvantekijöitä jotka ovat vesittäneet tai turhaan muutelleet niitä elementtejä jotka ovat tehneet alkuperäismateriaalista toimivaa. Huono puoli on sitten se että elokuva paikoin tukehtuu pyrkimyksiinsä olla elävä sarjakuva. Täydellinen liikkuva versio sarjakuvasta. Dialogi joka toimii hienosti sarjakuvassa ei suoraan elokuvaan käännettynä ole aina niin sykähdyttävää kuunneltavaa, ja sinänsä hieno näyttelijäkaarti kompasteleekin paikoin sen kanssa pahasti. Pitkät kertoja-ääni/monologipätkät kuulostavat paikoin elokuvassa korneilta ja mikä pahinta tuhoavat elokuvan rytmiä ikävästi. Sarjakuvat moneen kertaan lukeneena repliikkien ja jopa kuvien toistuminen yksi yhteen on samaan aikaan sekä kiehtovaa että tylsää seurattavaa. Sin City sarjakuvissa on niin paljon hienoja hetkiä että ne toimivat paikoin väkisin elokuvaan suoraan siirrettynä. Silti olisin toivonut hieman vapaampaa otetta sovituksessa. Jotenkin tasapaksuksi touhu jää. Rodriguez ei saa aikaan minkäänlaisia kunnon nostatuksia tunnelmaan vaan elokuva on kokoajan yhtä tasaista huippua tai pohjaa näkökulmasta riippuen. Asiaa ei auta harvinaisen mitättömät musiikit. Nekin taisivat olla pitkälti monilahjakkuus Rodriguezin käsialaa.

    Sitten positiivisia puolia. Elokuvan visuaalinen ilme on suurimmaksi osaksi hieno ja onnistunut ja uskomattoman lähellä sarjakuvan tyyliä (ja tämä on ehdottomasti onnistunut kytkös sarjakuvaan).Näin jälkikäteen ajatellen jyrkkää valkoisen ja mustan kontrastia olisi voinut hyödyntää vieläkin enemmän. Näyttelijäkaartia ehdin jo hieman kehaistakin. Erityisesti ulkoisesti se on todella hienosti valittu. Näyttelijät tekevät muutenkin toki varsin hyvää työtä vaikka dialogi onkin hyvin epäluontevaa paikoitellen. Mickey Rourke on Marv!. Loistava valinta. Myös muut miespääosat Bruce Willis ja Owen Wilson tekevät hyvää työtä. Vaikka Wilsonissa onkin jotain hyvin vastenmielistä… Naiset jäävät hepposempine rooleineen hieman varjoon mutta niin on sarjakuvissakin. Näyttelijöistä ainoastaan Brittany Murphy oli aivan hirvittävä. Murphyn rooli Shellienä ei ollut pitkä mutta sitäkin tuskallisempaa katseltava.

    Väkivaltaa ja paljasta pintaa leffassa oli riittämiin, vaikkei ihan sarjakuvan sfääreihin tässä asiassa päästykään. Toimintakohtaukset olivat aika hienoa katseltavaa ja niillä olisikin voitu herkutelle hieman pitempään. Elokuvan tarina oli koottu kolmesta eri albumista mikä toimi kohtalaisen hyvin vaikka olisinkin mieluummin nähnyt kokonaisen elokuvan ensimmäisestä Sin Citystä. Se olisi kyllä sitten vaan vaatinut erilaista sovitusta koska ei siinä näin orjallisella tyylillä ihan yhteen elokuvaan varmaan ainesta olisi ollut.

    Minulle Sin City jäänee enemmänkin mielenkiintoiseksi ja viihdyttäväksi kuriositeetiksi kuin aidosti loistavaksi elokuvaksi. Harmittavaa koska tässä oltiin kuitenkin melko lähellä onnistumista. Pisteet Rodriguezille siitä että hänellä oli rohkeutta ja näkemystä lähteä tekemään elokuvaa tällä tällä tyylillä. Valitettavasti hänellä ei vaan ollut taitoa saada näkemystään toimimaan täydellisesti. En sinänsä ole yllättynyt koska onhan Sin City epätäydellisenäkin Rodriguezin epätasaisen uran toistaiseksi paras elokuva.

    ***½

    Heikkikerkkanen kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Viimeksi katsoin Psych-Out -elokuvan, jossa Jack Nicholson esittää hippiä. Elokuva on kyllä äärimmäisen huvittavaa katsottavaa, menee pahemman kerran tahattoman huumorin puolelle, varsinkin musiikki-bändikohtaukset.
    Taustalla on jonkun never heard-psykedeliabändin musiikkia, enkä ihmettele miks ei ole enemmän lyönyt läpi. Sinänsä on hauskaa että joku on oikeasti antanut biisilleen nimeksi "rainy day mushroom pillow" :)

    Hezzu kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Taustalla on jonkun never heard-psykedeliabändin musiikkia, enkä ihmettele miks ei ole enemmän lyönyt läpi. Sinänsä on hauskaa että joku on oikeasti antanut biisilleen nimeksi "rainy day mushroom pillow" :)


    Kyllähän Strawberry Alarm Clock on ihan tunnettu, varsinki biisinsä "Incense And Peppermints" -takia. Ja soittihan bändisä Ed King, paremmin ehkä Lynyrd Skynyrdistä tunnettu... ;)

    spiralake kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Taustalla on jonkun never heard-psykedeliabändin musiikkia, enkä ihmettele miks ei ole enemmän lyönyt läpi. Sinänsä on hauskaa että joku on oikeasti antanut biisilleen nimeksi "rainy day mushroom pillow" :)


    Kyllähän Strawberry Alarm Clock on ihan tunnettu, varsinki biisinsä "Incense And Peppermints" -takia. Ja soittihan bändisä Ed King, paremmin ehkä Lynyrd Skynyrdistä tunnettu... ;)


    Taisihan tuo peppermints soida siinä Simpsons-jaksossakin, jossa Homer polttelee hassua tupakkia (tai sitten se oli se missä Homer alkaa hipiksi :lol:). Loistokas bändi! :)

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sin City
    Vaivauduin katsomaan elokuvan sen erikoisuuden vuoksi - sarjakuvaa en ole kuitenkaan lukenut. Minun silmiini Sin City oli, kyllä vain, taas yksi sarjakuvaelokuva. Harmi vain että noir ja viihteellinen toiminta eivät oikein mahtuneet samaan leffaan. Väkivallalla oli mässäilty liikaa ja ajoittain se oli jopa muutettu komiikaksi vakavan noir-henkisen tarinan ohessa :/ Henkilöhahmoja ei ollut yltiömäisesti, mutta monet niistä jäivät kaiken vauhdin keskellä liian vähälle huomiolle. Hartiganin tarina onnistui olemaan oikeasti synkkä ja vakava. Marvin episodi oli taas tuota edellämainittua sekamelskaa nopeilla leikkauksilla ja sen toteutus rappeuttaakin hieman elokuvan ns. uskottavuutta. Loppujenlopuksi suurempaa tylsistymistä ei päässyt syntymään pienestä toistosta huolimatta ja Sin City on erinlaisuudessaan keskitasoa kaikkien muiden sarjakuvaleffojen ohessa. Hyvä pätkä! Ei kuitenkaan mikään mestariteos.
    ***

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Batman Begins

    Kun aikoinaan kuulin juttua että Christian Bale ja Michael Caine on valittu rooleihinsa, ajattelin että tää on pakko nähdä. Ei vois olla onnistuneempaa roolitusta. Leffa odotetusti aivan eri sarjaa kun ne aiemmat yritykset. Hyvä synkkä tunnelma, mutta toiminta räimettä liikaa. Ei ainakaan minun reaktiolla keretä leffassa ollutta mättöä seuraamaan. Edellä mainittujen lisäksi muutenkin loistavia näyttelijöitä kuten Gary Oldman. Suosittelen.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Total Recall
    Muut Verhoevenit on kyllä tullut katsottua, mutta tämä on jäänyt väliin Arskan takia. Mutta edes Ahnoldin spastisuus ei pilaa elokuvan viehätystä, jossa pienoismallit näyttävät pienoismalleilleita ja lateksimaskit lateksilta. Jotenkin tätä katsoessa kokee pienen reggression sotaleikki-ikään. Nyt vaan pitäisi päättää jääkö hyllyä koristamaan R1/NTSC, 3 disk HD special edition, Ultimate Edition, Special Edition Steel Pack vai mikä..

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ladyhawke
    Nauruun sai revetä kun miekkataistelujen taustalla soi syntikkapop joka ei todellakaan sovi pohjimmiltaan syvälliseen ja mystiseen seikkailuelokuvaan. Noh, elokuvahan oli kuitenkin varsin viihdyttävä kun osasi paikoitellen antaa anteeksi nuo typeryydet. Näitä outoja joutavuuksia pitää alkaa katsomaan useamminkin.
    ***½


    Nuit et brouillard (Night And Fog)
    Puolituntinen ranskalais-dokumentti keskitysleireistä. Kaikessa kauheudessaan vaikuttava ja pelottava, välistä jopa liian rankkaa ja järkyttävää kuvamateriaalia. Kannattaa kuitenkin katsoa jos tulee vastaan.
    Tuolla lisää-> http://www.imdb.com/title/tt0048434/
    ****½

    Siivoton juttu
    Oho! En muista milloin viimeksi olen nauranut näin tehokkaasti suomalaiselle komedialle. Älyttömän hyvä, vaikka en meinannut sitä aluksi uskoa.
    ****
    Kuka olikaan ohjaaja, ja onko hän mahdollisesti ohjannut muita näin hauskoja elokuvia? O_o

    olcoon kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Siivoton juttu
    Oho! En muista milloin viimeksi olen nauranut näin tehokkaasti suomalaiselle komedialle. Älyttömän hyvä, vaikka en meinannut sitä aluksi uskoa.
    ****
    Kuka olikaan ohjaaja, ja onko hän mahdollisesti ohjannut muita näin hauskoja elokuvia? O_o


    Tapio Piirainen... on ohjannut ainakin myös elokuvan Poliisin poika, joka on vähintään yhtä loistava kuin Siivoton juttu, imho :lol:

    Lazer kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tänä päivänä Piirainen assosioidaan parhaiten tuholaismyrkkyyn eli Raidiin.

    saigon kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    älyttömintä ikinä

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Tapio Piirainen... on ohjannut ainakin myös elokuvan Poliisin poika, joka on vähintään yhtä loistava kuin Siivoton juttu, imho :lol:


    Kiitti infosta. Poliisin Poikaa olen jonkin verran nähnyt, mutta täytyy katsoa kokonaan kun kyseinen leffa tulee vastaan...

    Kummeli Stories
    Lisää suomi-komediaa. Ei mitään parasta kummelia, mutta hyvät vitsit siitä huolimatta.
    ***

    Joint Security Area
    Aluksi liian poliittiselta vaikuttava elokuva kuitenkin muuttui vähintäänkin yhtä jännittäväksi kuin muutkin Chan-Wook Parkin elokuvat. Huumoriakaan ei unohdettu.
    ****

    Pako Alcatrazista
    Luulin että tällaiset hieman "tyypillisemmät" vankila-elokuvat menettävät hohtonsa ajan myötä kun kaikki kliseet on pyöritelty läpi moneen kertaan... Mutta tämähän oli loistava! Vaikka jotain jäi puuttumaan niin kuvausta, musiikkia ja nasevaa dialogia myöten kyseessä on tiivis ja rehellinen kokonaisuus.

    "Sometimes I think that this place is a huge count. The prisoners count the hours, the bulls count the prisoners and the king bulls count the counts."

    ****½

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tim Story - Fantastic Four (35mm) **
    Ki-duk Kim - Seom (The Isle) (dvd) **½
    Carol Reed – The Third Man (dvd) ****
    Brad Anderson – The Machinist (dvd) ****

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hellboy
    Ihan katsomisen arvoinen kokoperheen hauskis. Värielokuva.

    (Vidun tylsä, mutta anamorfinen kuva parasta mitä olen ikinä nähnyt DVD:ltä.)

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Miten tuon Hellboyn director's cut poikkeaa teatteriversiosta? Jälkimmäinen oli aika surkea, ja ilman Ron Perlmanin roolisuoritusta olisi varmasti jäänyt katsominen kesken.


    "Onks Viljoo näkyny?"
    Tästä voisivat muutkin elokuvien tekijät ottaa mallia. Käytetään tv:stä tuttuja hahmoja, niin ei tarvitse tuhlata elokuva-aikaa hahmojen kehittelyyn ja muuhun turhaan. ****½

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Miten tuon Hellboyn director's cut poikkeaa teatteriversiosta?

    Emmä tiedä. Hyvä vastaus, vai mitä? Noh, mulla on toi kolmen levyn dir. cut. Veikkaan että siinä on vähän enemmän näkyvillä homehtunutta natsilihaa kuin teatteriversiossa. Olisi tosiaan varmaan jäänyt katsomatta loppuun, ellei kuvanlaatu olisi ollut niin loistava; täysin kohinaton ja vapaa mpeg-pakkausartefakteista.

    EDIT: kohtuullinen veikkaus.. mm. Rasputinin silmiä koskeva subplot puuttuu teatteriversiosta.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Huuh... mitähän sitä on taas katsottu. No, ainakin 10 sekuntia sitten katsoin Men In Black 2, joka ikävä kyllä, ei sisältäny sitä hölmöä karismaa mitä ykkösessä oli. Huonoa huumoria... ja muutenkin tylsä elokuva. **½

    Summer of Sam
    Loistava elokuva. Vaikkakin sitä väkivaltaa ja pornoilua olisi voinut kyllä vähentää. Lisäksi hieman häiritsi tuo Michael Badaluccon suoritus elokuvan murhaajana, siihen rooliin olisi sopinut joku aivan muu. Adrien Brody taas ansaitsee kehuja - loistava suoritus. Spike Lee -maneereista en kuitenkaan mene valittamaan :p
    ****

    Ratcatcher
    Rotanpyydystäjä taisi olla suomenkielinen nimi. Näytettiin muistaakseni noin viikko sitten ykköseltä. Jäitte paljosta paitsi jos missasitte tämän; rujo kuvaus kurjasta elämästä, silti erittäin kaunis elokuva. Hämmentävästä lopusta plussaa.
    ****½

    Katsastus
    Jälleen hienoa suomikomediaa. Huumori oli mustaa, mutta vaihteeksi se kääntyi jopa absurdillekin tasolle. Ja miten ihmeessä tähän on osattu rakentaa vielä niin rankkaa draamaa?!
    ****

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    I, Robot

    NEEKERI VASTAAN ROBOTTI!
    NÄE VERETSEISAUTTAVAA TOIMINTAA JA TUOTESIJOITTELUA. PUUVILLAPLANTAASIN POIKA PEITTOAA VERENHIMOISEN ROBOTTIARMEIJAN. AMERIKKALAINEN ELOKUVA.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ultimo Mondo Cannibale (Tutti Frutti sp.ed DVD)
    Natiivit pistävät italiaanot poskeen karvoineen päivineen. Tämä laskee elokuvan uskottavuutta. Italialaiseen keittiöön kuuluu selkäkarvojen kalttaus ja aivojen ryöppääminen ainakin pari tuntia, muuten urean maku on häiritsevän pistävä. Oheen sopii viini, jossa voimakkaat tanniinit ja maanläheinen jälkimaku.
    Annan täydet **½ -tähteä.

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Lara Croft: Tomb Raider
    Tyhjät tynnyrit kolisevat.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Undead, 2003, Spierig
    Vaikea keksiä sanoja sille miten yhdentekevä tämä elokuva on.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Martin Scorsese - Raging Bull (dvd) *****
    Kriitikoiden useasti 80-luvun parhaaksi elokuvaksi valitsema leffa saattaa hyvinkin jopa olla se.

    Michael Bay - Island (35mm) **
    Alkupuoli oli kohtuullisen mielenkiintoinen, mutta hyvin nopeasti homma lässähti normaaliksi Bay rymistelyksi joka tosin oli hieman tavanomaista tylsempää. Autoja Michael Bay osaa kyllä romuttaa komeammin kuin kukaan muu ohjaaja tällä hetkellä.

    Eugene Jarecki - Why We Fight (tv) ***½
    Ok dokkari.

    Chan-wook Park - Oldboy (dvd) ****
    Tyylikkäästi toteutettu nokkela trilleri. Viiteen tähteen olisi tod.näk. päästy hieman tiivistämällä ja turhia rönsyjä karsimalla.

    pinulk kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Michael Powell: The Red Shoes
    -loistava elokuva, vaikka kertookin baletista

    Michael Powell: Peeping Tom
    -kuuluu yleissivistykseen, ahdistava filmi ahdistuneesta miehestä

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Perikato (Der Untergang)

    Erinomainen. Suosittelen.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Wicker Man
    Niin sitä kauhua vaan tehdään. Ainutlaatuinen elokuva.
    Loppuratkaisusta jäi hetkeksi paha maku suuhun, mutta onneksi on olemassa vaihtoehtoinen loppu: (Spoilaa) http://img140.imageshack.us/img140/7568/wickerman6qp.gif

    ****

    Ghostbusters II
    Voi harmi kun tässä ei ollut vaahtokarkkimiestä. Mustavalko-tv:kin latisti tunnelmaa. Onnekseni Murrayn huonot vitsit jaksoivat naurattaa, siispä rukseja tippuu seuraavasti:
    ***

    Päiväni Murmelina
    Lissee Murrayta. Tässä tapauksessa rooli olikin mitä sopivin! Loistava elokuva! Tai siis PARAS! :)

    "You want a prediction about the weather, you're asking the wrong Phil. I'll give you a winter prediction: It's gonna be cold, it's gonna be grey, and it's gonna last you for the rest of your life. "

    *****

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Untold Story AKA Human Pork Chop AKA Ba Xian fan dian zhi ren rou cha shao bao
    - on harvinaisen likainen elokuva siitä huolimatta että poliisien roolit on kirjoitettu ja näytelty aasialaiseen farssityyliin. Erinomaista saastaa.

    http://www.imdb.com/title/tt0103743/


    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Viimeksi katsoin kaksi maapalloaiheista elokuvaa. Toisessa matkustettiin maapallon pysähtyneeseen ytimeen antamaan sille mäkistartti, ja toisessa matkustettiin maapallon ympäri Jackie Chanin seurassa. Sekä Ytimessä että Maailman ympäri 80 päivässä ovat huonoja elokuvia.

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jali & Suklaatehdas... Kipeetä oli. Ei kokonaan huono. "Ei täs mitään vikaa ollu. Se vika on sun päässäs!" ...ja miltä levyltä tämä lainaus olikaan?

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Telkusta tullut Shane on yksi parhaista vanhoista jenkkilänkkäreistä. Jack Palancen esittämä Jack Wilson on mainio pahis.

    Rufus Ryker: I'll kill him if I have to.
    Jack Wilson: You mean I'll kill him if you have to.

    Haiku kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jali & Suklaatehdas... Kipeetä oli. Ei kokonaan huono. "Ei täs mitään vikaa ollu. Se vika on sun päässäs!" ...ja miltä levyltä tämä lainaus olikaan?


    Tuo oli tosiaan hyvä. Vaikka ulkopuolisia ymmärtävä näkökulma oli vähän liian melodramaattista eikä lainkaan niin koskettavaa kuin Saksikäsi Edwardissa, toi se elokuvaan muutakin kuin visuaalista syvyyttä.

    Loppu oli latteudessaan leffan heikoin lenkki. Ja dubbaus! Argh!

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hitman Hart: Wrestling With Shadows
    En ole mikään älytön wrestling-fani, mutta tämä elokuva oli alusta loppuun mielenkiintoinen. Tähän kiteytyy hyvin sellaisia asioita mitä painimaailman tuollapuolen tapahtuu. Loppuratkaisu on todellakin "siunaus dokumenttien jumalalta" kuten ohjaaja sen ilmaisee.
    ***½

    Final Fantasy Advent Children
    Toisin kuin edellinen FF-elokuva, tässä itseasiassa oli muutakin pelisarjaan liittyvää kuin vain maailmanpelastus-teema. Elokuvahan sijoittuu 2 vuotta myöhempään aikaan Final Fantasy VII -pelin tapahtumista. Mukana on Cloudin ja Tifan lisäksi myös muita legendaarisia hahmoja, kuten mm. Cid, Vincent, Aeris ja Barret.
    Tämän voi katsoa useita kertoja vaikka putkeen, elokuva on nimittäin ihan saatanan kaunis! En tiedä mitä elokuvasta jää käteen niille jotka eivät ole tutustuneet ko. pelisarjaan. Miinusta tulee liiankin japanilaisista taistelukohtauksista. Kerronta sen sijaan onnistui olemaan, yllätys yllätys, ihmeellisen selkeää. Toisin kuin useissa muissa vastaavissa japanilaisissa animaatioelokuvissa.
    ****

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Überbeard painotteista. Alstonin karvankasvusta ei tosin tietoa.

    Steven Spielberg: Duel (dvd) ***½

    Emmett Alston: 9 Deaths Of The Ninja (dvd) *½

    George Lucas: Star Wars Episode IV: A New Hope (dvd kommenttiraidalla) *****

    Steven Spielberg: Jaws (dvd) ****½

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joko tuon [Pako New Yorkista] Special Editionista on ilmestynyt R2-versio?

    Ei oo, se tulee 13.6.


    Onko vieläkään ilmestynyt?

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Playn mukaan ilmestyy 17.10.

    Jimi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Playn mukaan ilmestyy 17.10.


    Ok. Toivottavasti tuo pitää. Muutama vuosi tuota on jo odoteltu.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    SS Experiment Love Camp & Schindler's List toimi hyvin yhteen.

    Prodigal kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tulipas juuri katsottua toi netistä ilmaiseksi imutettu versio Star Wreck - In the Pirkinning elokuvasta. Ei voi muuta ku ihailla kyllä sitä visiota mikä tolla Torssosella + kumppaneilla on ollut. Ihan sairaan hauska leffa. amatöörinäyttelijät kruunaa koko homman. Kässärin vitsit suurimmaks osaks hauskoja, murretemppuilu ja Tampereeseen liittyvät paikalliset vitsit erityisesti, amatöörinäyttelijöiden panos kruunaa koko homman..

    Efektit on tietysti ihan oma hommansa. Pärjää enemmän ku hyvin ISS:n tekemille Star Trek -temppuiluille.

    Kaiken kaikkiaan tota leffaa kattoessa tuli kyllä väkisinkin mieleen että mihin kaikkeen paskaan elokuvasäätiö jakaakaan sitä tukeaan. Sitten tällasille projekteille ei anneta penniäkään.

    Torssonen on kyllä lähimpänä Suomen Peter Jacksonia..

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Star Wreck - In the Pirkinning

    Yritin katsoa tuota, mutta ei siitä tullut mitään. Teekkarihuumoria.

    Videokerholla oli tänään Buttgereit-iltamat. Yhteenputkeen Schramm, Nekromatik ja Nekromantik 2. Kaupanpäälle vielä Ebola Syndrome. Huoneessa oli illan päätteeksi 28 c lämmintä.

    fitchet kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Star Wreck: In the Pirkinning
    Huumori ei ollut tämän elokuvan kantava voima, potentiaalia olisi kyllä ollut hyvään parodiaan. Jaksoin tämän katsoa kuitenkin juonen takia jossa oli vaikka mitä elokuvan muuhun tasoon nähden :)
    **½

    Land of the Dead
    Romero on lisännyt kierroksia uutukaiseensa, mutta vain toiminnan kannalta. Hahmot jäivät liian etäälle eikä niissä ollut sitäpaitsi karismaa. Ehkä Romero ei enään vaan osaa? No, toisaalta hän on myös yliarvostettu. Ihan kiva ja viihdyttävä räminä, on niitä parempiakin zombie-elokuviä nähty ...
    ***

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kattosin C. Kaufmannin elokuvan Mother's Day (-80). Siinä on lyöty yhteen alkuperäisen Texas Chainsawin junttila-tematiikka, Last House on the Leftin sadismi ja Psychon äitikompleksi. Musta komedia lienee genre. Budjetti on ollut lähellä nollaa, mutta silti elokuva lähenee välillä A-luokkaa. Viimesekunttien loppuyllätys on kylläkin huono. 4/5 jos pitää elokuvista, joiden jälkeen tekee mieli mennä suihkuun.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Michael Mann - Heat (dvd)
    Toimii täysillä vielä ties kuinka monennen katsomiskerrankin jälkeen. Kaikin puolin mestarillinen elokuva.

    *****

    Guillermo del Toro - Hellboy (dvd)
    Sarjakuvaleffaksi ok, (vaikkei tässä alkuperäismatskun tunnelmaa ole millään tavalla saavutettu) mutta kokonaisuutena harmittavan keskinkertainen. Toimintakohtaukset erityisen tylsiä ja Hellboyn ja lonkerokoiran yhteiset hippaleikit olivat kyllä puisevinta mitä on vähään aikaan tullut katseltua. Eipä tarvitse varmaan kolmatta kertaa katsoa. Enpä huomannut tässä director's cutissa mitään eroa teatteriversioon.

    ***

    trinity kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    hitchhikers guide to the galaxy 'mun mielestä kirjat parempia'

    talented mr. ripley 'jude law on kaunis'

    american psyko 'psykotrilleri sovinismimässäily' mut kivat visuaaliset efektit/grafiikka

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Bad Boy Bubby
    He's been in his room for 35 years, It's time to let him out!
    Terävä, jopa Visitor Q -tyylinen huumori, kuolleet kissat ja osuva dialogi tekevät tästä ainutlaatuisen ja unohtumattoman elokuvan.
    Suosittelen. Tässä on jopa sympatiaa mukana :)
    *****

    Carpenterin kuvottava laatuelokuva The Thing tuli myös katsottua, se nyt on aina yhtä jännittävä.

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    EAT THE DOCUMENT
    Aluksi se kiharapäinen nuorimies leikkii pölyimuria kun se imuroi nenällään valkoista pölyä pöydältä....
    Maisemia, sekoilua, soitantaa. Ihmisiä, mielipiteitä, rakennuksia. Tutkielma aiheesta "Kuka on Mr.Jones?"
    Lopunsi hrat Winston Boogie ja S.Z.B.Avraham ajelevat taksilla &
    jälkimmäinen kärsii kirvelevistä silmistä. Päihteillä voi olla osuutta asiaan.

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Bad Boy Bubby
    He's been in his room for 35 years, It's time to let him out!
    Terävä, jopa Visitor Q -tyylinen huumori, kuolleet kissat ja osuva dialogi tekevät tästä ainutlaatuisen ja unohtumattoman elokuvan.
    Suosittelen. Tässä on jopa sympatiaa mukana :)
    *****

    Kannattaa katsoa samalta ohjaajalta myös eräs toinen elokuva, Dance Me To My Song. Tiukka paketti sekin.

    Sami kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Million Dollar Baby

    Realistinen ote miellytti. Ei ollut tyypillistä "kasvutarinaa", eikä mitään kornia alleviivaamista muutenkaan. Keskivertoa selvästi parempi surullinen tarina.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    imo Vuorensola: Star Wreck In the Pirkinning (dvd)

    No hohhoijaa. Harrastuksia pitää olla. No komeeta cgi:tä tähän oli kyllä saatu väännettyä. B5 esim. kalpenee sillä osastolla. Muuten onkin sitten aika turha tekele vaikka pakko myöntää että muutaman kerran naurukin irtosi.


    Hayao Miyazaki : Sen to Chihiro no kamikakushi (Henkien kätkemä) (dvd)

    Olihan tämä hieno vielä toisella katselukerrallakin.

    ****


    Vincent Gallo : Buffalo 66 (dvd)

    Omaperäinen ja viehättävä pikkuelokuva Vincent Gallolta. Sisältää paljon tyylikkäitä juttuja, mutta tökkii myös välillä aika pahasti (Gallon hahmon isän Sinatra laulelu…). Gallo ja Christina Ricci ovat mainioita erikoisena pääparina. Ja ah, tässä soitetaan progea! Erityisesti Yesin Heart Of The Sunrisea oli käytetty hienosti ”loppukohtauksessa”.

    ****


    Paul Haggis: Crash (35mm)

    Aivan käsittämättömän vahva ja hallittu esikoisohjaus Paul Haggisilta. Haggis saa irti valtavasti laajasta näyttelijäkaartistaan ja pitää samalla elokuvan myös visuaalisesti mielenkiintoisena sortumatta turhaan kikkailuun. Leffan traffic meets magnolia toimi loistavasti ja eri tarinoiden toisiinsa lomittuminen ei tuntunut väkinäiseltä kuin paikoitellen. Haggisin henkilöhahmot tuntuivat aidoilta ja koskettavilta vikoineen ja hyveineen. Käsikirjoituksessa ei tuomittu ketään ja lopulta kaikki jäi enemmän tai vähemmän avoimeksi. Jossain vaiheessa elokuvaa minua hieman häiritsi kun aivan jokainen tapahtuva asia liittyi tavalla tai toisella rasismiin (mikä tietenkin on pointtikin). No kyseisestä aiheesta tehdään harvemmin edes puoliksi näin hyviä elokuvia joten enpä viitsi kauheasti valittaa. Synkkä, koskettava ja surullinen tarina joka ei kuitenkaan ole vailla toivoa. Lisää tälläistä.

    *****

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Paha Maa
    Tällaiset teokset saavat minut pikkuhiljaa tajuamaan että suomessakin osataan tehdä hyviä elokuvia :p Etukannen perusteella luvassa oli Jasper Pääkkösen selviytymistarina mutta luojan kiitos ei. Yllätävänkin julma ja tyly. Suosittelen.
    ****

    Kuolleiden Talvi
    Autioituneeseen Sonkajärven korpimaisemaan sijoittuva kertomus kolmesta henkilöstä, jotka taistelevat loputonta taistelua eläviä kuolleita vastaan karussa tulevaisuuden maailmassa.

    Vakavamielinen Findie-elokuva. Kun tällaisissa produktioissa on ollut itsekin mukana osaa tämänkin kohdalla arvostaa erityisesti tuotantoa ja ohjausta. Näyttelijätyö ei nyt näissä amatöörielokuvissa ole koskaan kummoinen. Elokuva+traileri: http://www.kapsi.fi/~vesuri/elokuvat/kuolleidentalvi_traileri.htm
    ***½

    Quatermass and the Pit
    Mikä se suomenkielinen nimi olikaan? Tuli tv:stä torstai-yönä. Ihan hyvä tuo elokuvan kantava ajatus, mutta tämän katsominen meni kyllä nauramiseksi. Se loppukliimaksi oli kaikkein paras. Älytön elokuva. Ei saatana! :shock:
    *

    MZ kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tuli katsottua muutama ahdistuneelle "hyvin" sopiva leffa, eli Lynchin Lost Highway, sekä Bergmanin Kasvot (Ansiktet) ja Käärmeenmuna (The Serpent's Egg).

    Mitäpä noista kommentoimaan, nyt pidin Lost Highwaysta, ensinäkemällä leffateatterissa en pitänyt. Käärmeenmuna oli mukavan terve kuvaus 1920-luvun Saksasta. Ja jostain syystä se tuntui ajankohtaiselta. Kasvot tuntuu nyt melkein komedialta.

    Prodigal kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tahrattoman mielen katselin just ... Mahtava leffa kyllä.

    Leppari kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kung Fu Hustle.

    Viihdearvo täys kymppi. Taiteellisuudesta saavat muut vääntää peistä.

    Prodigal kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katselin tuossa kakkoselta tulleen Frank Capran Poikamiesisän (Here comes the crew, 1951) ja vaikka TV-Maailman Antti Lindqvist sitä kovasti haukkuikin Capran uran heikoimmaksi leffaksi oli se kyllä mun mielestä tosi hauska paketti. Hyviä näyttelijäsuorituksia ja hyvin viihdyttävä elokuva kaikenkaikkiaan..

    Cup kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kattelin eilen yöllä sen vuosi nuoruudestani.
    Kaipa se oli ihan kiva.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katselin tuossa kakkoselta tulleen Frank Capran Poikamiesisän (Here comes the crew, 1951) ja vaikka TV-Maailman Antti Lindqvist sitä kovasti haukkuikin Capran uran heikoimmaksi leffaksi oli se kyllä mun mielestä tosi hauska paketti. Hyviä näyttelijäsuorituksia ja hyvin viihdyttävä elokuva kaikenkaikkiaan..


    Ihan kumma jätkä koko Lindqvist. En luota enää pätkääkään sen arvioihin ja tähdityksiin. TV-Maailmaa luen itsekin ja ottaa kyllä päähän kun Lindqvist on kirjoittanu niin monesta elokuvasta sinne. Hyvät leffat haukutaan ja huonoja kehutaan.

    jooxa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Star Wars Episode 3
    - Vittu mitä paskaa.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Wes Craven: Last house on the left (1972)
    Kulttimaineestaan huolimatta aivan paska leffa. 70-lukulaisuus oli todella vahvasti tunnelmassa mukana, mutta kun ei kaikki pikkubudjetin pätkätkään ole hyviä... *

    Panttivanki (Bruce Willis): Petyin pahasti kun kevyen toimintapätkän sijasta yritettiin tunkea ruudusta "vain" mustanpuhuvaa väkivaltakuvausta. En tykännyt tästäkään. **

    Vares: Ei vedä Raidille vertoja, ei millään. Pari hyvää sutkausta, mutta se siitä. Ohueksi jäivät henkilökuvaukset ja tarina taisi olla alunperinkin sitä. **

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tim Burton: Charlie And The Chocolate Factory (35mm) ***½
    George Lucas: Star Wars Episode III: Revenge Of The Sith (dvd) ****½

    Jimi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pale Rider (1985, Clint Eastwood)
    Eastwoodille tyypillinen man-with-no-name -western, jonka perusjuoni on Shanesta (Etäisten laaksojen mies, 1953), mutta joka lainaa myös paljon mm. Eastwoodin ensimmäisestä western-ohjauksesta High Plains Drifter (Ruoska, 1973). Pale Riderin kerronta ei ole yhtä tiivistä kuin Ruoskassa, vaan mukana on paljon turhaa, tarinaa huonosti eteenpäin kuljettavaa materiaalia. Erityisesti lopun shoot 'em up -jakso on turhaakin turhempi. Sen sijaan itse tarina ja useimmat hahmot olisivat kaivanneet parempaa pohjustusta. Kuvaus on paikoin todella hienoa ja maisemat upeita. Pale Rider viihdyttää kestonsa ajan, mutta ei herätä suuria tunteita.
    3- / 5

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Decoys (2004)
    Roskaleffamagneetti toimii ihan täysillä, eli teinihörröriä kaikkine latteuksineen oli sisältö. Kertokaas muuten kuka on keksinyt latistaa leffan kuin leffan tunnelman heti alkumetreillä karmean kailottavalla ja iloisella jenkkicollegepunkrockilla. Ei sovi mihinkään leffaan, perskele! No, eipä musiikki olisi tätä pelastanut sen puoleen... Mutta Kim Poirier sentään on nam... 8)

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Koklasin tämmöstä systeemiä kuin että Sigma8500 prosessori pukkaa DVI-A:n kautta 1366x768/50Mz -signaalia plasman XGA-terminaaliin, (joka säädetty vastaavaan 1366x768-resoon) elokuvalla nimeltä PREDATOR (3. katselukerta) ja täytyy sanoa, että Palasokerin virallinen elokuvakriitiikko Kcrimso on sittenkin oikeassa tämän leffan suhteen.

    Löysitkö Hawkinsin?
    En osaa sanoa..

    Heh.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    elokuvalla nimeltä PREDATOR (3. katselukerta) ja täytyy sanoa, että Palasokerin virallinen elokuvakriitiikko Kcrimso on sittenkin oikeassa tämän leffan suhteen.


    Ai missä mielessä?

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Ai missä mielessä?

    Että se on hyvä ja viidyttävä, huh. Etkös ole sitä mieltä, itse en ole ollut aina ihan varma.

    pinulk kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hana Bi on loistava elokuva. Kiitos Doc.B.D. että sait minut katsomaan sen. Ovatko muutkin nerokkaan miehen elokuvat yhtä hyviä.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ai missä mielessä?

    Että se on hyvä ja viidyttävä, huh. Etkös ole sitä mieltä, itse en ole ollut aina ihan varma.


    No juu. Ajattelin että tässä on jotain kierompaa takana. Kyllähän Predator on ihan keskeisintä 80-luvun toimintakamaa.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hana Bi on loistava elokuva. Kiitos Doc.B.D. että sait minut katsomaan sen. Ovatko muutkin nerokkaan miehen elokuvat yhtä hyviä.

    Kitanon tuotannon voi jakaa karkeasti lyyriseen (Hana-Bi, Dolls, Kikujiro) ja väkivaltaiseen (Violent Cop, Boiling Point jne.) ja kyllä Hana-Bi on noista kaikista SE elämää suurempi elokuva. On K. tehnyt pari komediaakin ja genre-juttuja: Sokea Samurai.

    Sonatine on myös mielenkiintoinen elokuva kaiken menettämisestä, mutta se on enenpi yakuza-touhua.

    ttt kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    De Palma: Femme Fatale, DePalman nerokas kunnianosoitos italologiikalle.

    T. Scott: True Romance dir. cut. Yksi 90- luvun selkeimmistä mestariteoksista. Kuriositeettina leffa sisältää kaksi maailman parhantainta hyvä versus paha matsia, toinen näkyy leffateatterin screeniltä ja toinen tapahtuu itse elokuvassa.

    Ronny Yu: Freddy vs. Jason. Ei tämä mitään suuria tunteita herätä, kummankin sarjan parhaimmistoa.[/quote]

    toi Femme Fatale kiinostaisi, mut ei ole tullut vastaan, kai depalman parhaita vähään aikaan..

    true romancen on pari kertaa nähny (nimenomaan dir.cutin)

    freddy vs. jason voi olla ihan ok roskaa..

    tänään tulis Cormanin joku Creature...(YLEteemalta) pitää varmaa vetää VHS-lle ja viikon päästä Lupa Manara/Werewolf woman (vielä näkemättä, italo-trashia..)

    morte kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Millos ttt `Long Hair of Death`? Tuon Haute Tensioninkin vois äimätä nyt kun se tuossa on...

    Niin ja päiviä kaikille, nimim. Guest for a year 8)

    ttt kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Long hair of deathin vois äimätä mun puolesta vaikka tänä vkon loppuna, toi jalka on niin kipee ettei kävely onnistu kivutta.
    olis jotai muutaki roskaa varmaan kaapin hyllyssä(piilossa).

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Discshop:in import-alessa on kaikkea kivaa ja turvallista.

    No vaikka: Casshern - Special edition (2-disc) 14.95 euro
    (R2/PAL)

    Sami kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Layer Cake

    Ohjaaja Matthew Vaughn on aiemmin tuottanut Lock, Stock and Two Smoking Barrels sekä Snatch leffat. Tämä on vissiin ensiohjaus. Hyvä leffa. Sellasta coolia brittimeininkiä. Lontoon huumekauppiaista on kysymys. Myrkkyjen perässä ovat niin brittigansterit kuin Serbialaiset höyrypäät. Pääosassa tuleva James Bond Daniel Craig. Heppu sopii tällaiseen rooliin loistavasti, mutta en käsitä miten hän on voitu valita Bondin rooliin. Se että Bondin rooliin ei tarvitsisi valita enää ketään, on sitten toinen juttu. Isoa bossia esittävä Michael Gambon on erityisen loistava. Jotkut väkivalta kohtaukset on mielenkiintoisesti toteutettu, koska en ymmärrä elokuvan teosta mitään, en osaa muuta sanoa...

    Lontoo miljöönä on hienosti kuvattu. Suosittelen.

    MZ kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katsoin sattumalta leffan nimeltä Session 9, jonka ohjaajaa en muista, ja oli aikamoinen positiivinen yllätys.
    Asbestipurkumiehet tekevät duunia jossain hylätyssä mielisairaalassa. Tunnelma oli harvinaisen karmiva ja skitsofreeninen. Välillä pelotti oikeasti.

    Sitten tuli vihdoin nähtyä se paljon kehuttu Shawshank Redemption, ja se oli taas floppi, vaikka en siltä paljon odottanutkaan. Mukavakava ja pitkitetty. Ja uskottavuutta siinä ei varmaan pitänyt ollakaan.

    Jimi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tänään olisi tarkoitus katsoa SW3: Sithin kosto. Ennakot ovat reilusti skeidan puolella. Wish me luck... :shock:

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hajoo.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jotenkin mä arvasin että Kcrimso tulee tänne pätemään tuon Jimin kommentin jälkeen B|

    trinity kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Lentävien tikareiden talo..visuaalisesti ja toiminnallisesti wow.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jim Jarmusch: Broken Flowers (35mm)

    Mukavan leppoisa elokuva hieman Lost In Translationin ja About Schmidtin hengessä. Bill Murray tekee taas loistavan minimalistisen näyttelijätyön. Jarmuschin elokuvakerronta on yhtä vähäeleistä ja vaikka näyttelijöistä saadaan paljon irti niin dialogittomat "tunnelmointi" hetket eivät saavuta ihan samaa koskettavuutta ja fiilistä kuin vaikkapa Lost In Translationissa. Tyhjäkäyntiä siis ehkä hieman liikaakin. Suositeltava leffa kuitenkin erityisesti edellämainittujen elokuvien ystäville. Niin ja leffassa paljon soiva etiopialainen(?) jazz kuulosti kivalta.

    ***½

    JacKal kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Day of the Jackal

    Zinnemannin "alkuperäinen" sakaali-elokuva. Pesee Caton-Jonesin Porvoo-visiitin sata-nolla. 1970-luvulla oli taito kuvata elokuvaa niin, että pitkään on äänen suhteen hiljaista mutta kuvassa tapahtuu koko ajan ja paljon. Muita vastaavia esim. French Connection ja Bullitt (tosin jo 1960-luvulla).

    ****½

    Broken Flowers oli tosiaan mahtava elokuva. Murray is the man. Tosin kolmatta perättäistä samantyyppistä roolia en haluaisi mieheltä enää nähdä, siis ensimmäisenä Lost in Translation. Etiopialainen jazz kuulosti hienolta, totta vieköön.

    Jimi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vanheneminen on ikävää. Nuorena kaikki typerä oli hauskaa, mutta vanhana vain typerää. Vihdoinkin tajuan, mitä isäni näki, kun aikoinaan pakotin hänet katsomaan Star Wars -elokuvia, yrittäen turhaan saada hänet pitämään niistä.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Spektaakkelien viehätys vähenee iän myötä. Aivot varmaan toimii jotenkin hitaammin.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Dawn of the Dead (2004)
    Kylläpä olivatkin zompparit vihaisempia & nopeampia kuin Romeron alkuperäisessä. Jotenkin mää tykkäsin tästä enemmän kuin originaalista, vaikka siinä tunnelma olikin kovin lohduton ja ahdistava - ja siten siis erittäin onnistunut tavoitteessaan. Tämä oli selkeästi "viihdyttävämpi" - ja kappas - Kim Poirier se vilahtaa siellä täällä sivuroolissaan! Nam! :wink:

    Amerikan Psyko 2

    Hui hai, että oli paska leffa. William Shatner collegetyttöjen perässä kuolaavana irstailijana on kyllä myös aika kumma valinta. Tai sitten ei... :?: :!:

    21 grammaa

    Samat sanat. Ei toiminut. Vaikka oli synkkä.

    David Galen elämä

    Kevin Spaceyn tähdittämät elokuvat harvemmin ovat huonoja. Tämäkin oli siis ihan hyvä! :wink:

    Paluu tulevaisuuteen II ja III

    Poika tykkäsi, minä en. Ensimmäinen osa oli siis se ainoa hyvä. En edes enää muistanut näistä mitään, vaikka näinkin silloin aikanaan ihan tuoreeltaan. :shock:

    EsaJii kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Walk The Line saa peukut pystyyn merkin. Tarina laulajasta ja tämän muusasta. Ojan pohjalla käytiin ennen kuin asiat rupes rullaamaan. Tarina kattaa vuodet 1952-68. Cashin "kengät on vaikea täyttää", miehelle pisteet aika hyvästä yrityksestä. Mutta musiikki jää jotenkin tarinan jalkoihin, vaikka rockin synty jääkin elokuvan osaksi.

    Nyt pitäisi sitten oikein hankkia Johnny Cash Live at Folsom Prison, kun olen kuullut keikalta vain 2 biisiä.

    Lapset kävi samaan aikaan katsomassa Harry Potterin.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tim Burton/Mike Johnson - Corpse Bride (35mm)

    Nukkemusikaali nekrofiliasta. Skullfuck kohtaukset jää kuitenkin näkemättä vaikka morsiamella silmämuna lattialla usein pyöriikin. Joo… kaunista katseltavaahan tämä oli mutta sisältö oli kyllä niin onttoa ja ennalta-arvattavaa menoa että kauaksi jäätiin Nightmare Before Christmasin hienoudesta. Laulutkin olivat ihmeen mitäänsanomattomia. Kertakatselun arvoinen elokuva.

    ***


    Martin Scorsese - Bringing Out The Dead (dvd)

    Tämähän oli parempi kuin muistinkaan. Scorsese ja käsikirjoittaja Paul Schrader yhdistävät voimansa hienosti tässä Taxi Driverin rinnakkaisteoksessa. Scorsese sukeltaa taas New Yorkin höyryäville kaduille ja loihtii varsin painajaismaisen kuvan ambulanssikuskien elämästä tai oikeastaan koko kaupunki vaikuttaa aikamoiselta helvetiltä. Painajaismainen tunnelma kasvaa hienosti läpi elokuvan. Nicolas Cage on hyvä lähes kuoleman väsyneenä ja itsesyytöksien ahdistamana ambulanssikuskina. Gage saa hyvää tukea John Goodmanilta, Ving Rhamesilta ja etenkin maaniselta Tom Sizemorelta. Leffan pahin heikkous onkin sitten päänaisroolia esittävä Patricia Arquette jonka tullessa ruutuun vikisemään tunnelma latistuu ja koko elokuva pysähtyy polkemaan paikalleen. Melko kehnosti kirjoitettu rooli eikä Arquette nouse todellakaan käsikirjoituksen yläpuolelle. Visuaalisesti Bringing Out The Dead on häikäisevä. Robert Richardson on ehdottomasti yksi parhaita kuvaajia tällä hetkellä Hollywoodissa. Kunnonfeelbad-elokuva.

    ****½

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tim Burton/Mike Johnson - Corpse Bride (35mm)

    Nukkemusikaali nekrofiliasta. Skullfuck kohtaukset jää kuitenkin näkemättä vaikka morsiamella silmämuna lattialla usein pyöriikin. Joo… kaunista katseltavaahan tämä oli mutta sisältö oli kyllä niin onttoa ja ennalta-arvattavaa menoa että kauaksi jäätiin Nightmare Before Christmasin hienoudesta. Laulutkin olivat ihmeen mitäänsanomattomia. Kertakatselun arvoinen elokuva kuitenkin.

    ***


    Martin Scorsese - Bringing Out The Dead (dvd)

    Tämähän oli parempi kuin muistinkaan. Scorsese ja käsikirjoittaja Paul Schrader yhdistävät voimansa hienosti tässä Taxi Driverin rinnakkaisteoksessa. Scorsese sukeltaa taas New Yorkin höyryäville kaduille ja loihtii varsin painajaismaisen kuvan ambulanssikuskien elämästä tai oikeastaan koko kaupunki vaikuttaa aikamoiselta helvetiltä. Painajaismainen tunnelma kasvaa hienosti läpi elokuvan. Nicolas Cage on hyvä lähes kuoleman väsyneenä ja itsesyytöksien ahdistamana ambulanssikuskina. Gage saa hyvää tukea John Goodmanilta, Ving Rhamesilta ja etenkin maaniselta Tom Sizemorelta. Leffan pahin heikkous onkin sitten päänaisroolia esittävä Patricia Arquette jonka tullessa ruutuun vikisemään tunnelma latistuu ja koko elokuva pysähtyy polkemaan paikalleen. Melko kehnosti kirjoitettu rooli eikä Arquette nouse todellakaan käsikirjoituksen yläpuolelle. Visuaalisesti Bringing Out The Dead on häikäisevä. Robert Richardson on ehdottomasti yksi parhaita kuvaajia tällä hetkellä Hollywoodissa. Kunnon feelbad-elokuvia ei ole koskaan liikaa.

    ****½

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    WarGames
    Kun jenkeillä itellänsä pelottaa ampua ydinohjuksia, niin otetaan tilalle roskakontin näköinen supertietokone WORP. Soppa syntyy siitä kun highschool-teini pääsee nörttikavereidensa avustuksella tutkiskelemaan supertietokonetta ja leikkimään ydinohjuksilla luullen koko roskaa tietokonepeliksi. Älytöntä! :D
    Mutta, tämähän oli viihdyttävä: mukaan mahtui tuttujen ja turvallisten kliseiden lisäksi valitettavasti myös pari liian pitkää kohtausta. Suosittelen (Hoho!)
    ***

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Käärmeenmuna (Ingmar Bergman, 1977)
    Bergmanin haukutuimpia. Olikin kieltämättä aika hoopo.

    Ystäväni Henry (Auli Mantila, 2004)
    Mantilan elokuvissa on särmää.

    Toukokuun seitsemän päivää (John Frankenheimer, 1964)
    Joskus vuosikymmeniä sitten Frankenheimer teki hyviäkin elokuvia. Todella tiivistunnelmainen poliittinen trilleri.

    Peltirumpu (Volker Schlöndorff, 1979)
    Ei tuntunut niin vaikuttavalta kuin joskus muinoin, tosin tietyt kohtaukset olivat edelleen kuvottavia. Kirjaa en ole lukenut.

    Isku Mogadishuun (Ridley Scott, 2001)
    Räiskintää riitti kyllästymiseen asti, mutta tapahtumien syitä ja seurauksia ei käsitelty kunnolla.

    Lazer kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Toukokuun seitsemän päivää (John Frankenheimer, 1964)
    Joskus vuosikymmeniä sitten Frankenheimer teki hyviäkin elokuvia. Todella tiivistunnelmainen poliittinen trilleri.

    Ja nyt kun on kuollut, ei enää tee? No jopas. Frankenheimer teki aikoinaan hyviä tai jopa loistavia elokuvia.

    MZ kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Raidin katsoin eilen. Jos jättää huomiotta juonen täydellisen epäuskottavuuden, varsinkin "loppuhuipennuksen" osalta, sekä muuten turhat toimintakohtaukset, olihan se ihan hyvä. Dialogi paikoin loistavaa mustaa huumoria.

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo, Raid! Hiton hyvää herjaa koko ajan. Loppuhuipennuksen paras kohta oli se, kun se Hallistus-vene paukun jälkeen alkoi riidellä aiheesta "kenen syy tämä biznes oli?" ja se syntipukki murjas pokeri pitäen "Luuleksä, et mun kyvyillä olis käyttöä Suomen Pankissa?" ...VOI HELVETTI!!! Meikä putos sohvalta naurusta.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    In America
    Paikoin jopa mysteerinenkin draama-elokuva Amerikkaan muuttavasta irlantilais-perheestä. Ei mikään äärimmäisen koskettava, mutta erittäin hieno elokuva kuitenkin
    ****

    Hercules in New York
    Schwarzeneggerin, eli tässä tapauksessa robottimaisen Arnold Strongin ensimmäinen elokuva. Naurettavan huono, mutta samalla ihan helvetin hyvä. Tällaisia elokuvia on ollut ikävä. Suosittelen.

    "Hierkulees haids from nou maen!!"

    * tai *****

    Stello kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ali G Indahouse - hauskempi kuin odotin!

    Lädi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Das Boot - The Original Uncut Version
    Parhaita koskaan tehtyjä sotaelokuvia, vai onkos tämä nyt sitten tv-sarja. No, joka tapauksessa hommasin vihdoin tämän kahden dvd:n lähemmäs viisituntisen version, ja täytyy sanoa, että hankinta kannatti.

    Harmi, ettei ohjaaja Wolfgang Petersen ole Hollywood-urallaan yltänyt lähellekään tätä tasoa.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Million Dollar Baby - kyllä Clint Eastwood osaa

    War of the Worlds - haukotuttava

    Hostages - Bruce Willis panttivankidraamassa

    The Butterfly Effect - ihanasti angstinen

    The Aviator - Howard Hughesin kiehtova ihmiskohtalo

    Star Wreck - kotimainen harrasteprojekti parodioi Star Trekiä

    Eternal Sunshine of the Spotless Mind - deletoikaa eksä muististani, eiku...

    Star Trek leffat I..X - parhaat ovat tietenkin ne missä on alkuperäinen miehistö Kirk ja Spock. Hauskin on IV ja kiehtovin juoni on V:ssä.

    Cup kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kävin eilen elokuvateatterissa katsomassa Broken Flowers-nimisen mukavan elokuvan. Hirmu kiva kyllä.

    Pikkusiskon kanssa kävin katomassa "Harry Potter ja Liekehtivä Pikari":n. Se oli täyttä hevoseläimen ulostetta.

    Kotona olen katsonut viisi Chaplinin lyhytelokuvaa ja neljä Buster Keatonin lyhytelokuvaa.
    Kaikki loistavia.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Maailmojen Sota (tämä tuore versio siis).

    Ihan hyvä leffa oli mielestäni, parempi kuin lukemieni arvioiden mukaiset ennakko-odotukset. Synkempi tatsi toimi ihan mainiosti.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Juokse Tai Kuole
    Eletään vuotta 2017 mutta silti kaikki on vieläkin 80-luvulla. Ei Arskan parhaimmistoa, mutta hyvä toimintapätkä kaikessa typeryydessään.
    ***

    Minä En Pelkää
    Tässä ei oltu mitään kummempia tavoiteltu - potentiaalia olisi kyllä ollut vaikka minkälaiseen elokuvaan. Odotukset olivat taas liian korkealla, hyväksihän tämä silti paljastui.
    ***

    The Descent
    En tiennyt tästä elokuvasta yhtään mitään kun sitä aloin katsomaan. Tämän takia olin melko hämmentynyt siinä elokuvan puolessavälissä. Todella painostava ja ahdistava tunnelma - klaustrofobia tunkeutui kotisohvalle saakka. Suosittelen - mutta välttäkää oudomman katsomiskokemuksen nimessä trailereita yms.
    ****

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ostin laitteiston kalibrointi-tarkoitukseen alennusmyynnistä sellaisen elokuvan kuin Van Helsing. Vaikea arvostella, koska nukahdin puolessa välissä.

    jooxa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Juokse Tai Kuole
    Eletään vuotta 2017 mutta silti kaikki on vieläkin 80-luvulla. Ei Arskan parhaimmistoa, mutta hyvä toimintapätkä kaikessa typeryydessään. ***


    Tää on ihan klassikko. Musta toi on taas Arskan parhaita leffoja.

    HERE'S SUB-ZERO, NOW PLAIN ZERO

    "I'm gonna throw up all over you"
    - Go ahead, it won't show in this shirt.

    pinulk kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ostin Doc.B.D. suosituksesta myös In the mood for love. Ihan hyvä filmi, mutta en täysin syttynyt, toisin kuin Hana-Bi, joka on aivan loistava elokuva.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hmm.. no jopas jotain. Hana-Bi:n teemana on kaiken menettäminen, In the Moodin kaipaus ja nostalgia, joka saa lopussa melkein transsendenttaalisen ulottuvuuden (Angkor Vat). Ja kyseinen threadihan käsitteli subjektiivisesti merkittäviä elokuvia, joten ehkä ensimmäinen teema on Teille tärkeämpi. Itse jaksan katsoa In the Moodia loputtomiin jo pelkän kameratyöskentelyn takia..

    Joo, toi Hana-Bi on mulle sellainen elokuva, että ei tarvitse ottaa kuin kannet käteen, niin kylmät väreet menee selkää pitkin.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Boogey Man (muka kauhia)

    Miksiköhän minun pitää jatkuvasti katsoa näitä paskaleffoja?

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ostin laitteiston kalibrointi-tarkoitukseen alennusmyynnistä sellaisen elokuvan kuin Van Helsing. Vaikea arvostella, koska nukahdin puolessa välissä.[/quote]

    Itsekin tuota yritin silmäillä, mutta aivan tajuttoman epä-viihteellinen elokuva lukuunottamatta sitä yhtä kohtausta, missä se lehmä lentää ladon seinästä läpi :D

    [quote]Juokse Tai Kuole
    Eletään vuotta 2017 mutta silti kaikki on vieläkin 80-luvulla. Ei Arskan parhaimmistoa, mutta hyvä toimintapätkä kaikessa typeryydessään. ***


    Tää on ihan klassikko. Musta toi on taas Arskan parhaita leffoja.

    HERE'S SUB-ZERO, NOW PLAIN ZERO

    "I'm gonna throw up all over you"
    - Go ahead, it won't show in this shirt.


    Minusta tuo sijoittuu siihen keskitasolle arnold-asteikolla.
    Mutta kyllä tuossa on ainakin Arnoldin iskevimmät lausahdukset.
    Tuo ensimmäisenä mainittu oneliner oli hyvin suomennettu:
    "Taisi tulla Sub-Zerolle nollakelit" tjsp. :D

    ...

    Kauhun Kierre (Don't Look Now)
    Äänen ja kuvan leikkaus häiritsi paikoin liikaakin. Jos tämän lisäksi unohdetaan vielä se, että liian kriittisesti tarkasteltuna juoni on melko typerä, paljastuu elokuva kuitenkin melko mestarilliseksi kauhutarinaksi (ottaen huomioon unohtumattoman loppukohtauksen).
    ****

    Hal ja Iso Rakkaus
    Jason Alexander oli tässä elokuvassa melkein samanlainen mitä hän on Seinfeldissä George Costanzana, siitä plussaa.
    Eräs asia mikä minua mietitytti; eikös tämä elokuva kuitenkin tee pilkkaa lihavista ihmisistä?
    ***

    Yawn kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kauhun Kierre (Don't Look Now)
    Äänen ja kuvan leikkaus häiritsi paikoin liikaakin. Jos tämän lisäksi unohdetaan vielä se, että liian kriittisesti tarkasteltuna juoni on melko typerä, paljastuu elokuva kuitenkin melko mestarilliseksi kauhutarinaksi (ottaen huomioon unohtumattoman loppukohtauksen).
    ****


    "Aika kuultaa muistot". Penskana tämä oli piinaavan mahtava kauhuelokuva, kyllähän tuo dvd piti sitten tietty ostaa kun se viime vuonna (?) julkaistiin täällä Pohjolan perukoillakin... Ihan samoja väristyksiä ei enää lähtenyt, mutta - kysynpähän nyt ihan retorisesti vaan - mitä helvettiä tyypit ovat ajatelleet (tai jättäneet ajattelematta) tuon digitaalitransferin kanssa?!? WTF?!? Paska äänenlaatu ja sumeahko kuva?!?!? Luulisi, että kauhuklassikolle oltaisiin suotu edes himpun verran arvokkaampi käsittely...

    Muutoin suosittelen elokuvaa. :!:

    EsaJii kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Haksahdin yhden National Geographic DVDn hankkimaan, Etelämantereelta. BBC versio samasta eläimistöstä on parempi. Pingviinien marssia en hanki, siinä on vaan yks tai kaks lajia. :roll:

    JacKal kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Disneyn Fantasia vuodelta 1940. Viimeinen aukko sivistyksessä piirroselokuvien saralla tuli sitten paikattua. Klassinen musiikki ja senaikainen piirrosjälki yhdistettynä on todella kaunista katsottavaa. Ilmeisen rohkea veto Disneyltä aikoinaan?

    EsaJii kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Legenda Fantasian musiikin äänityksessä kertoo että eräs mikrofoni oli pois päältä. Orkesteri oli jo kadonnut. Soitettiin musiikkia samassa salissa kaiuttimista ja se puuttuva mikrofoni oli paikallaan ja siis "kuuli" nyt mitä sillä kohtaa olisi pitänyt olla. Ja sitten miksattiin taas kaikki mikrofonien raidat.

    Se kuitenkin lienee legenda kun silloin ei ollut kunnon moniraitanauhureita.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Disneyn Fantasia vuodelta 1940. Viimeinen aukko sivistyksessä piirroselokuvien saralla tuli sitten paikattua.


    Kaikki animaatiot on nyt sitten katsottu?

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Brad Bird : The Incredibles (dvd) ****½

    Adam McKay: Anchorman: The Legend Of Ron Burgundy (dvd) **½
    Paljon viihdyttäviäkin juttuja ja Will Ferrell on kyllä mainio koomikko. Harmi vaan että itse tarina tässä komediassa on taas tutun sovinnaista ja tylsää paskaa.

    Steven Spielberg: Raiders Of The Lost Ark (dvd) ****½

    George Lucas: Star Wars Episode III: Revenge Of The Sith (dvd) ****½
    Hieman olosuhteiden pakosta tuli katsottua taas tämä. No toimii edelleen.

    Andrew Niccol: Lord Of War (35mm) ***
    Viihdyttävä ja mielenkiintoinen näkemys asekaupasta. Ei tosin ehkä järin uskottava. Visuaalisesti varsin tyylikäs ja etenkin alkuteksti-jakso oli hieno.

    Akira Kurosawa: Shichinin no samurai (tv) ***½
    Vähän hävettää antaa tälle vain kolme ja puoli tähteä, mutta ei vaan oikein iskenyt. Elokuvassa on tosi paljon hienoja juttuja, mutta toisaalta se on myös ylipitkä, paikoin tylsä ja huumori oli osittain aika hölmöä. Toshirô Mifune oli kyllä mainio.

    Mike Newell: Harry Potter & Goblet Of Fire (35mm) ***

    David Cronenberg: A History Of Violence (35mm) ****½
    Ehkä Cronenbergin paras elokuva. Tunnelma pysyi kokoajan tasaisen uhkaavana ja äkilliset väkivallan purkaukset olivat päräyttäviä. En kyllä oikein tajunnut mihin William Hurt pyrki roolisuorituksellaan. Miksi hän imitoi Will Ferreliä?

    Mike Mills: Thumbsucker (35mm) ***½
    Laadusta perus jenkki-indietä. Täynnä hyviä näyttelijäsuorituksia. Nuori Lou Taylor Pucci vaikuttaa lupaavalta kyvyltä. Vince Vaughn, Keanu Reeve ja Benjamin Bratt yllättivät positiivisesti hauskoissa sivurooleissaan. Vaikka pidin elokuvasta niin hieman omituisesti se samaan aikaan onnistui tuntumaan aika pitkälti vaikka mittaa sillä on vain puolisentoistatuntia. Rytmi oli ehkä hieman liian tasapaksu ja laahaava. Enemmän särmää ja jonkinlaisia ”kohokohtia” jäi kaipaamaan.

    Tomás Vorel: Skrítek (35mm) ****½
    Todella mainio lastenmykkäelokuva Tsekeistä. Onneksi Tsekeissä lastenelokuva voi tarkoittaa näköjään myös absurdia sekoitusta teurastamon arkea, pilven polttoa, vieraissa käyntiä ja lasten pahoinpitelyä. Kaikki esitettynä hyperaktiivisella joka suuntaan poukkoilevalla tyylillä. Ja tietenkin kaiken keskellä häröilee omituinen pikku peikko. Jonka rooli elokuvassa oli kieltämättä varsin päälle liimattu. Tämä pitää nähdä uudestaan!

    Shane Black: Kiss Kiss Bang Bang (35mm) ***½
    Tuhlaajapojan paluu. Ja suoraan ohjaajanpallille. Vanha Lethal Weapon käsikirjoittajan mainio noir-pulp sekametelisoppa joka toimii yllättävän hienosti. Robert Downey Jr. ja Val Kilmer ovat hyvässä vedossa pääosissa ja Shane Blackin ohjaus yllättävän varmaotteista ja tyylikästä. Etenkin ensikertalaiseksi. Parasta tässä oli kyllä näppärä dialogia ja elokuva sisältää todella napakkaa vittuilua. Pitkään aikaan ei ole tullut naurettua elokuvaa katsellessa niin paljoa kuin muutamalle kohtaukselle tässä. Tarina oli ehkä vedetty turhankin monelle mutkalla ja vähempikin kerronnallinen kikkailu olisi riittänyt. Loppu meni myös hieman liian överiksi Lethal Weapon tyyppisen rymistelyn kanssa.

    Aleksi Mäkelä: Pahat pojat (tv) *
    Paskat pojat.

    JacKal kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Disneyn Fantasia vuodelta 1940. Viimeinen aukko sivistyksessä piirroselokuvien saralla tuli sitten paikattua.


    Kaikki animaatiot on nyt sitten katsottu?


    Heh heh. Noh, vastataan nyt sitten sarkastiseen kysymykseen sarkastisella tavalla: Ei aivan, sillä paraikaa on kesken Hopeanuoli-dvd -maraton.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Johanna Vuoksenmaa: Nousukausi (tv)
    **

    John G. Avildsen: Rocky (dvd)
    Adriaaan!!! Stallonen paras leffa.
    ****

    Nicholas Meyer: Star Trek 2: The Wrath Of The Khan (dvd)
    Star Trek elokuva sieltä paremmasta päästä.
    ***

    Leonard Nimoy: Star Trek 3: The Search For Spock (dvd)
    Yllättävän viihdyttävä tämäkin vaikka tarina varsin hölmö onkin.
    ***-

    Leonard Nimoy: Star Trek 4 The Voyage Home (dvd)
    Ja sitten mentiinkin metsään ja kovaa. Vaivaannuttavaa hölmöilyä.


    Martin Scorsese: Casino (dvd)
    Mahtava leffa. Casino kärsii asemastaan Goodfellasin rinnakkaisteoksena, mutta henkilökohtaisesti nautin tästä ehkä jopa enemmän. Oopperamaisempi ja eeppisempi skaala viehättää. Scorsese, De Niro ja Pesci. Mikä tiimi!
    ****½

    Lars von Trier: Dogville (tv)
    Vaikka elokuva aiheuttikin ärsytystä lähes koko kestonsa ajan niin mielenkiintoista katsottavaa se kuitenkin oli. Tai ehkä juuri siksi. Tarina oli epäuskottava, hahmot jonkinlaisia ihmisen esimerkkejä tai karikatyyrejä ja kertojaäänen loputtomat horinat tuskastuttavaa kuunneltavaa mutta silti jotenkin oudosti Von Trierin kerronta piti otteessaan. Näyttelijät ja etenkin Nicole Kidman tekivät hyvää työtä. Paul Bettany oli kyllä jotenkin nihkeä, mutta ehkäpä se on juuri oikea reaktio ajatellen millainen roolihahmo oli. Tässä oli kyllä erittäin asiallinen lopetus. Vaikka jotenkin veikkaan ettei hra Trier toivoisi sitä pidettävän ”asiallisena”… Lopputekstien kuvat ja Bowien Young Americans biisi oli kyllä tyhmää perseilyä ja vei turhaan jonkinlaista yleismaailmallisuutta tarinalta jota sille olisi voinut muuten ehkä suodakin.
    ***

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Oon tässä katellu Sormusten Herran pitennettyjä versioita. Komijat on maisemat mutta statistit on rumia...

    Kluge kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    "The Descent" - tämä yllätti positiivisesti ja osoitti, että toimivaa kauhistelua syntyy pienemmälläkin budjetilla kunhan ääniä, valoja ja varjoja käytetään kekseliäästi.
    ***
    "Paha Maa" - Sulevi Peltola pelastaa tämän shown alkoholistiroolillaan, mutta se ei riitä paikkaamaan muuten heikohkoa käsikirjoitusta.
    **1/2
    "Bringin Out the Dead" Scorsesen vähemmän romantisoitu kuvaus ambulanssikuskien maailmasta - Ihan toimiva esitys.
    ***

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Casino kärsii asemastaan Goodfellasin rinnakkaisteoksena, mutta henkilökohtaisesti nautin tästä ehkä jopa enemmän.

    Minustakin Casino on noista parempi.

    MZ kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katson taas kerran Cherbourgin sateenvarjoja. Onkohan toista yhtä siirappista leffaa tehty? Rocheforthin tytöt pitäisi varmaan joskus katsoa. Melkoinen sisaruspari... Se on hienoa, että Demy on uskaltanut tehdä läpilauletun musikaalin, eikä ole sortunut siihen amerikkalaisten musikaalien tyyliin, jossa ajoittain hoilataan, ja ajoittain puhutaan.

    Lazer kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Rocheforthin tytöt pitäisi varmaan joskus katsoa.

    Ehdottoman suositeltava toimenpide.

    Haiku kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katson taas kerran Cherbourgin sateenvarjoja. Onkohan toista yhtä siirappista leffaa tehty?


    Mutta leffan loppu ei ole onnellinen, ei edes traaginen!

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katsoin Big Sleep eli Syvä uni. Tipuin juonesta koko ajan. Lieneekö vika elokuvassa vai päässä. Onko tämä joku 40-luvun Mulholland Drive? Tapa, naiset kaatuilevat Bogartin syliin tässä elokuvassa on jotenkin.. öö.. typerä.

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katos, Doc, tuo raina vaatii sen kirjan lukemisen taustaksi; Homma oli noin, että siinä oli senverta rankkaa tavaraa johonkin 4-50-luvun Hollywoodiin, että muutamat avainkohdat piti sensuroida elokuvasta veks....

    Itte kun sain tietsikan lopulta näyttämään dvditä, otin käsittelyyn nk. huonon venäläisen nykyelokuvan "Osobennosti Russkoi Bannoi 2" eli Venäläisen Saunan Erityispiirteitä 2... Tämä on siis 2.osa sellaisesta 70-luvun "saksalaisen urheiluelokuvan" (=porno-) venäläisestä näköispainoksesta, joita myydään tuon Viktor Bystov-nimisen karvahattu-näyttelijän naamalla & paljailla naisten vartaloilla & pönttöhuumorilla. Ihan sikapöljää kohellusta. Neukkuajan "päät kaapinpäällä" saivat kyllä reipasta kyytiä... Viktorhan on tullut tutuksi Ville Haapasalon kaverina muutamassa uudemmassa venäläisrainassa (Käki, Metsästyksen kansallisia erityispiirteitä...). Nyt voisi katella Wiburgista muitakin mielenkiintoisia russki-rainoja, josko tuon tietäisi, pitääkö kotomaamme tulli niitä piraatteina vaiko ei...

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katos, Doc, tuo raina vaatii sen kirjan lukemisen taustaksi; Homma oli noin, että siinä oli senverta rankkaa tavaraa johonkin 4-50-luvun Hollywoodiin, että muutamat avainkohdat piti sensuroida elokuvasta veks....

    Kappas vaan, kiitos tiedosta: luulin jo että aivoni ovat lopullisesti tuhoutuneet. Tein ensin kovan ja tylsän työpäivän (hammaslääkäriaseman "asiantuntija-artikkelien" siivoamista) ja sitten ajattelin heittää aivot narikkaan Bogart-elokuvan parissa ja sain palkaksi tuon, argh. Suututti sen verran, että katsoin kaupanpäälle pari Fukasakun yakuza-söhellystä, joiden nimiä en edes muista, Cops vs. Thugs tjsp..

    athene kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katsoimme juuri elokuvan nimeltä Herra Ibrahim ja Koraanin kukkaset. Liikuttava Omar Sharif -leffa. Kertomus "ystävyydestä ja elämän sisäisistä arvoista". No, totta puhuen ei elokuva siinä elämän mystiikan tulkinnassa kovinkaan hyvin onnistunut, mutta silti siinä oli jotakin mistä pidin kovastikin. Visuaalisesti kaunis ja rauhallisesti etenevä. Hyviä näyttelijöitä. Elokuva oli samanaikaisesti raikas mutta surullinen. Tunnelmallinen. Mies ei kyllä tykännyt kovinkaan paljon...

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vodkaa, Komisario Palmu DVD

    Nautittava Palmu-leffa, vaikkakin Uuno-leffoista myöhemmin tuttu julkkis-cameo-patsastelu oli pöljää. Ei vedä vertoja muille Palmuille kuitenkaan. DVD:n lisämateriaali oli oikein mainiota! Varsinkin Kassilan ohjaama Moskova-dokumentti vuodelta 1973 sai meikäläisen kääntymään melkein punalipun liehuttajaksi, kun elämä menneinä aikoina 70-luvulla oli niin auvoista, kansainvälistä ja avointa... :wink:

    Aikamoinen YYA-sopimuksen ylistys tuo Palmu-leffa tosin oli silti... :?

    Churchill

    (Christian Slater, Neve Campbell jne.)

    Paskaleffojen sarjassa oli tällä kertaa sitten tämmöinen. Päätän haisevan raporttini tällä kertaa tähän...

    Sami kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mr & Mrs Smith

    Täyttä paskaa.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Man Without a Face
    Oppilaansa menettänyt kylähullu ja isänsä menettänyt oppilas ystävystyvät. Mel Gibson ei oo aina ollu mikään järjen jättiläinen, mutta kyllähän tämä toimi aika hyvin.
    ***½

    Savior
    Tämäkin leffa olisi ollut huippuluokan komedia jos pääosassa olisi ollut Woody Allen. Kun kyse nyt kuitenkin oli sotadraamasta, niin kylläpä täytyy ylistää Dennis Quaidia, joka toimi erittäin hyvin perheensä menettäneen palkkasoturin roolissa. Rankka elokuva.
    ****

    The Assassination of Richard Nixon
    Raju kuvaus mitättömästä miehestä amerikkalaisen unelman keskellä, jolle Richard Nixon alkaa edustaa systeemin mädännäisyyttä. Sean Pennin paras roolisuoritus?
    ****

    The Company of Wolves
    Taiteellinen kauhutarina ihmissusista, johon oli kuitenkin lyöty melko silmiinpistävät splatter-efektit. Omituinen tekele :D
    **½

    Crash
    Vaikka se nyt onkin elokuvan teema, niin alkoi ärsyttämään kun joka helvetin kohtauksessa pitää päteä siitä rotuerottelusta. Noin muuten elokuva toimi kohtuullisen hyvänä draamana ja jätti vielä ajattelemisen aihettakin.
    ***

    Almost Famous
    Tuli just äsken telkkarista.
    En osaa ajatella muuta kuin että missä se proge oli? :'<
    Yes soi jossain välissä siellä taustalla. Yyh.
    ***

    MZ kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katsoin eilen pitkästä aikaa Hitchcockin Linnut. Lähinnä otti päähän koko leffan ajan. Se "pintatarinahan" on typerä ja epäuskottava. Tarkoitan siis sitä Tippi Hedrenin lähtöä jonkun omituisen tyypin perään.
    Sitten ne ärsyttävän selvät viittaukset La Dolce Vitaan ja miehen omiin tekeleisiin ärsyttivät.
    Linnut ovat ilmeisesti jonkinlainen symboli ihmisten voimattomuudesta "luonnonvoimia" vastaan. Se olikin viime ajat huomioonottaen ainoa kiinnostava piirre.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hitchcockin elokuvien katsominen vastaa hengeltään Valittujen Palojen lukemista.

    calicula.minus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kasvuiässä luin ahkerasti Valittuja Paloja. Jäinkin sitten lyhytkasvuiseksi, tiedä sitten syy-yhteydestä. Varmaan Hitchcockkin antaisi yhtä ylentäviä elämyksiä;) Ainakin Stranger in a Train pitäisi joskus kattoa.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Skeleton Key

    Pienimuotoinen jännäri tylsään sunnuntai-iltaan. Ihan katsottava. Kerroinko muuten, että Kate Hudson on BABE! :wink:

    Cellular

    Hyvästä ideasta saatu aikaiseksi sangen keskinkertaista jälkeä. Kim Basinger osaa, mutta muut "näyttelijät" ovat kerta kaikkiaan syvältä.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mr & Mrs Smith

    Täyttä paskaa.


    Aamen. Aivan sikapaskaa.

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katoin siis ton venäläisen kulttirainan Brat, kun sain tietsikan sen levykkeen vihdoin näyttämään (se oli joko joku hiton muu formaatti tai 5-zone-dvd...), no, puheesta en hirveesti selvää saanu, ruumiita tehtiin reippaasti ja musiikki oli hyvää (Nautilus Pompilius-niminen bändi...). Yleinen luonnehdinta olis jotain niinku Raid Pietarissa.

    jooxa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mr & Mrs Smith
    - Voi paska mitä paskaa.

    Love Song For Bobby Long
    - New Orleansin nättejä maisemia, tupakkaa, viskiä ja kirjoja. Tykkäsin paljon. Travoltakin pitkästä aikaa siedettävässä roolissa.

    JacKal kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllä Rear Window ja Psycho ovat ihan kelvollisia leffoja Hitchcockilta. Birdsistä en muista paljoakaan, mutta ok sekin oli, samoin Trouble with Harry, joka on aika kevyttä kamaa Hitchcockilta. Tällä hetkellä on varauksessa kirjastosta Shadow of a Doubt ja North by Northwest.

    Ja Almost Famousista: Jos en nyt ihan väärin muista niin siinä soi myös Tullin Aqualung jossain vaiheessa taustalla. Leffa on sinänsä ihan mukava, mutta jostain syystä aina välillä rupesi ärsyttämään sitä katsoessa.

    Oravamangusti kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sergio Leone - Fistful Of Dynamite | oli oikeen hyvä, vaikka kylläkin paljon huonompi ku muut ohjaajan tekeleet
    8)

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mitä kovemmin he kaatuvat (-56). Ei huono.

    Frazz kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tällä hetkellä on varauksessa kirjastosta Shadow of a Doubt ja North by Northwest.

    Tuskin petyt. Mielestäni nämä kuuluvat Hitchin parhaimmistoon Takaikkunan, Vertigon, Psykon ja Muukalaisia Junassa elokuvien ohella.

    MelancholyMan kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tuskin petyt. Mielestäni nämä kuuluvat Hitchin parhaimmistoon Takaikkunan, Vertigon, Psykon ja Muukalaisia Junassa elokuvien ohella.


    Notorious on paras, listaan lisäksi Köysi ja Nainen katoaa niin olen samaa mieltä.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Steven Soderbergh: Schizopolis (dvd) **½
    Hyvin omituinen elokuva. Paikoin aika hauskakin, mutta en ole kyllä aivan varma tajusinko elokuvasta puolikaan. Ehkä ei ole tarkoituskaan. Aika halvan näkoinen tekele teknisesti.

    Peter Jackson: King Kong (35mm) ***½
    Tässä on kaikki ainekset loistavaan elokuvaan. Nuo ainekset on vaan paisuteltu niin äärimmilleen että lopputulos on vähemmän kuin osiensa summa. Harmi että Jacksonilta lähti mopo lapasesta eikä hän malttanut tehdä tästä noin tuntia lyhyempää pakettia.

    Matti Kassila: Kaasua, komisario Palmu! (dvd) ***
    Yllättävän viihdyttävä. Ehdottomasti Suomi-elokuvan kermaa.

    Martin Scorsese: Gangs Of New York (dvd) ****½
    Kesti mainiosti kolmannenkin katselukerran, vaikka elokuvan eeppinen visuaalisuus latistuikin hieman televisioruudussa.

    William Shatner: Star Trek V: The Final Frontier (dvd) *½
    Aikamoista kuraa. Jopa tehosteet heikkeni edellisestä osasta.

    Jukka-Pekka Siili: Hymypoika (tv) *
    Aivan helvetin typerä leffa. Teknisesti ei sentään ihan yhtä kömpelön oloinen kuin Pekon ja A. Mäkelän tekeleet.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Island

    Yllätyin, että oli niinkin viihdyttävä toimintaleffa, vaikka moni arvostellut surkeaksi. Aika nopeasti juonen arvasi, mutta kyllähän tuon ihan mielellään ajankuluksi vahti.

    The Cursed

    Ihmissusimuutoksen teki John Landis silloin aikanaan Oscarin tasoisesti. Miksi pitää tehdä sama huonommin yli 20 vuotta myöhemmin?? Paskaa.

    Hitch

    Romanttinen komedia, joitakin ihan mukiinmeneviä heittojakin jopa. Leppoisaa mamman kanssa kyhnäämiseen loistavasti sopivaa formaattirouskua... :wink:

    The Amityville Horror


    Ohhoh...tästäkin tehty näköjään uusi versio... Ainakin tapahtumia ja käänteitä hieman enemmän ja eri vivahteisin taustoin tällä kertaa, muuten toki pääjuttu vanhan kelausta. Perheen pää ei ole lainkaan niin vakuuttava kuin originaalissa (jos siinäkään), mutta katsoihan tämän. Ei kovin korkeita pisteitä kuitenkaan. Amityville II aikanaan oli paljon kierompi ja parempi!

    MelancholyMan kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Matti Kassila: Kaasua, komisario Palmu! (dvd) ***
    Yllättävän viihdyttävä. Ehdottomasti Suomi-elokuvan kermaa.


    Ja vain 3 tähteä?

    Jimi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    LotR-trilogian katsoin uudestaan, tällä kertaa extended-versioina, kun noiden teatteriversioiden tarinasta ei saanut mitään tolkkua. Eipä ollut lisäminuuteista apua, samaa sekamelskaa hienommissa kuorissa (dvd). Eniten pidin ensimmäisen osan alkupuolesta, ennen Frodon lähtöä matkalleen. Sen jälkeen tarina oli yhtä loputtoman pitkää pulkkamäkeä.

    JacKal kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minunkin mielestäni ykkösosa on paras tuosta trilogiasta, ja miellyttävintä on ehkä juuri Konnun meininki. Saattueen lähtiessä matkaan ehtii varsinkin Frodon venkoiluun ja ähkimiseen ja sadfaceen tympääntyä lukemattomia kertoja. Ekasta olen nähnyt EE:n, muut eivät kiinnosta...

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Matti Kassila: Kaasua, komisario Palmu! (dvd) ***
    Yllättävän viihdyttävä. Ehdottomasti Suomi-elokuvan kermaa.


    Ja vain 3 tähteä?


    Jep, suomalaiset elokuvat eivät ole yleisesti ottaen kovin hyviä...

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Get Carter (2000)
    Hauska nähdä miten tämä jakaa mielipiteitä: http://www.imdb.com/title/tt0208988/

    Stallonen läsnäolo takaa että kyseessä ei ole mikään taidepläjäys, mutta yhtyisin melkein noihin IMDB:n soraääniin, jotka sanovat että aliarvostettu tekele. Yksitotinen kostodraama, melkein film noiria väreissä. Elokuvan typistetty väripaletti on muuten hieno, varsinkin kun DVD:n tekninen laatu on erinomainen.

    Black Hawk Down
    Sonyn Superbit -versio on ihan hyvä laitteiston kalibrointiin.. Varmasti tuotantoarvojen riemuvoitto, mutta elokuvana aika tyhjä. Ei paljon häirinnyt, vaikka muut länsäolijat juoksivat kusella ja tupakalla.

    Crouching Tiger, Hidden Dragon
    2. katselukerta. Parasta mahdollista eskapismia ja mielibalsamia, jos minulta kysytään.

    Ley Lines
    2. katselukerta. Takashi Miike osaa tehdä myös vakavasti otettavaa draamaa, jos vaan viitsii.

    jooxa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Matti Kassila: Kaasua, komisario Palmu! (dvd) ***
    Yllättävän viihdyttävä. Ehdottomasti Suomi-elokuvan kermaa.


    Ja vain 3 tähteä?


    Tähdittäminen on ihan taukkia hommaa. Tapani Maskula on idolini.

    Huomenna menen katsomaan Matin, mutta arvostelen sen jo tässä:

    Aleksi Mäkelä: Matti *

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0


    Tähdittäminen on ihan taukkia hommaa. Tapani Maskula on idolini.


    Hahaa, idolisi antaa Nytissä tähtiä!

    Maskula on kyllä hyvä äijä.

    EberkJuho kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katsoinpa eilen illalla Witchfinder Generalin. Tämä on käsittääkseni jonkinmoinen kulttileffa, kun ainakin monet doom-bändit tästä ovat aiheita nappailleet (Cathedralin yhessä biisissä on jopa sampleja tästä leffasta).

    Elokuva kertoo 1600-luvun Englannista. Tarinaan on saatu liitettyä sisällissotakin, mutta keskittyy rakkauteen ja noitavainoihin. Vincent Price esittää loistavasti Matthew Hopkinsia (Witchfinder General), joka vaatii noitia tunnustamaan veljeilynsä Saatanan kanssa - tietysti keinoja kaihtamatta. Tähän on saatu liittettyä erään sotilaan ja hänen vaimonsa tarina.

    Kesto on vain 82 minuuttia, mikä merkitsee sitä että jaksoin katsoa koko elokuvan! Paikoitellen elokuvassa häiritsee sen tekovuosi, 1968 (muistaakseni), mutta muuten se on suhteellisen pelottava ja jännittävä.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nacho Cerdàn kaksi lyhäriä tuli katsottua

    Aftermath
    Mässäilevä, provosoiva ja raaka kuvaus nekrofiliasta. Loppuun oli kuitenkin saatu jotain mikä antoi elokuvalle suurempaa sisältöä. Muistutti kaikessa vittumaisuudessaan Gaspar Noén julmaa tapaa kiduttaa katsojaa. Ihmis-ruumille ei annettu tässä minkäänlaista arvoa. Eikä muuten ollut minkäänlaista dialogia.
    *****

    Genesis
    Tämä tarkastelikin "rakkautta" aivan toisesta näkökulmasta. Kuvanveistäjä tekee autokolarissa kuolleesta vaimostaan patsaan joka alkaa mysteerisesti yön aikana vuotamaan verta. Yliluonnollisuutta ei voi moittia - kyseessä on kuitenkin vertauskuvauksellinen ja täten kaunis tekele.
    ****

    Suosittelen molempia. Jostain pitää saada käsiin herran muutkin elokuvat.

    Seuraavaksi pitäisi katsoa Miiken Izo, HUH!

    warkke kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    taitaa olla sellaisia ohjelmia mitä ei tule katsottua...

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Outremangeur, L' (Over Eater, 2003)
    Aika ok, mutta jos elokuva, jonka yksi aihe on täyttymätön kaipaus varastaa soundtrackin pääteeman In the Mood for Lovesta, niin vähän nolottaa tekijän puolesta.
    Cidade de Deus (City of God)
    Kriitikot tykkää, mutta luihin ja ytimiin menevät rikollisuuden kuvaukset tulee japanista, jos minulta kysytään.
    Underworld
    Lateksiin sonnustautunut Kate Beckinsale pumppaa isoja pyssyjä tyhjäksi. Muuta sisältöä tässä ei sitten ollutkaan. Onneksi ei sentään niin sietämättömän huono kuin Van Helsing.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Thief : Michael Mann (dvd) ***½
    Uusintakatselu.Yksi tiukimmistä äijäily-elokuvista. Frank (James Caan) on eri vittumainen kaveri. Ei tämä ihan yhtä virtuoosimaisen hiottua kerrontaa ole kuin myöhemmät Michael Mann elokuvat mutta mainio pikkuklassikko kuitenkin. Käsikirjoitus olisi vaatinut hiomista, nyt joitakin osa-alueita syvennetään tavallaan turhaan ja toiset jäävät toisaalta aivan liian viitteellisiksi. Joko tämä olisi pitänyt kasvattaa Heatin ja Insiderin kaltaiseen eeppiseen muotoon tai sitten yksinkertaistaa kunnolla ja karsia turhat rönsyt pois. Heh, huvittavaa että tuleva Manhunter William L. Petersen kävi pikaisesti Caanin tönittävänä yhdessä kohtauksessa.

    Caché
    : Michael Haneke (35mm) ***
    Mielenkiintoinen ja hallitusti ohjattu, mutta ah niiiin hitaasti etenevä elokuva. Daniel Auteuil on loistava pääosassa ja ohjaaja Haneke luo muutamia upeasti shokeeraavia kohtauksia. Leffan lopetus jättää kyllä aika tyhjän olon eikä koko homma loppujen lopuksi herätä niin paljoa ajatuksia kuin ehkä olisi ollut tarkoitus.

    Spider-Man 2
    : Sam Raimi (dvd) ***½
    Uusintakatselu.Viihdyttävä ja jonkin verran ensimmäistä osaa parempi leffa jossa etenkin huumoripuoli toimii yllättävän hyvin. Miinusta ropisee sitten helvetin ärsyttävästi kirjoitetusta May-tädin hahmosta (okei on se sarjakuvissakin usein ärsyttävä), eikä tuo Peter Parkerin ja Mary Janen romanssikaan oikein toimi. Toimintakohtausten taso vaihtelee upeista aivan helvetin noloihin. Kuten tehosteidenkin. Mustekalan lääkäreiden-teurastus-kohtaus oli kyllä ylihieno.

    Missing : Ron Howard (dvd) **½
    Hieman synkempää kamaa kuin Howardilta yleensä. Peruslaadukasta työtä kaiken kaikkiaan, mutta ei sisältänyt mitään erityisen mieleenpainuvaa.

    Jimi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Viimeksi katsoin kolme supersankarielokuvaa. Batman, Batman Paluu ja Fantastic Four. Burtonin ensimmäinen Batman on tarinaltaan heikko ja toimii ainoastaan kun Jack Nicholson on kuvissa. Paluuta olen aina pitänyt kokonaisuutena parempana, eikä tämäkään katsomiskerta tilannetta muuttanut. Burtonin visiot ovat paikoin aivan hillittömiä. F4:ltä en paljoa odottanut, joten eipä tarvinnut pettyä. Aika suoraviivainen tarina. Nelikon ja erityisesti Möykyn toilailut hymyilyttivät muutaman kerran. Parempi kuin Hulk, heikompi kuin Spider-man. Batman Begins odottaa katsomista. Odotukset ovat vesirajan yläpuolella.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sanoisinpa että Batman Begins on paras Batman elokuva. Returns pääsee lähelle.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Shinjuku Triad Society.
    Miiken Triad Societyn -trilogian heikoin elokuva. Ley Lines'issä ja Rainy Dogissa on jonkinlaista draamajännitettä ja henkilöhahmojen kohtalo kiinnostaa edes vähän. Shinjuku on puolestaan ison vedoin kasattu tekele, jonka likaisuus viehättää tai sitten ei. Mukana Miikelle tyyppilliset ihmisruumiin eritteet.

    Swordman II (Xiao ao jiang hu zhi dong fang bu bai)
    Kirjaimellisesti mieletön elokuva. Kun elokuvan parin ensimmäisen minuutin sisällä irrotetaan yksi pää ja lyödään hevonen kahtia yliluonnollisella kung-fulla, niin loppukaan ei voi olla huono. Aasialainen farssityylin ylinäytteleminen voi välillä häiritä, mutta kun ninja-miekkamies-whatever taistelun tuoksinnassa aina ilmoittaa ääneen mikä seuraavan liikkeen tai aseen nimi on, parempaa viihdettä ei voi olla. Tässä ei ole kyse pelkästä miekka-akrobatiasta, vaan suorituksiin liittyy yliluonnollisia elementtejä, kuten myrskyn nostatus, elinvoiman imurointi jne. Lentävien tikarien talo yms. ovat hyvin hillittyjä tapauksia tähän nähden. Meno on välillä aika veristä.

    Jimi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No niin, Batman Begins on katsottu. Alkupuoli oli kohtuullisen laadukas ja viihdyttävä. Balen ja Neesonin kohtaamista olisi seurannut pidempäänkin. Mutta kun Bruce Waynestä tulee Batman, alkaa joku tökkimään. Fantasiasarjakuviin perustuvien elokuvien ei pitäisi pyrkiä realistisuuteen. Pitkä ja turhanoloinen takaa-ajojakso ja kelvoton loppurymistely pudottaa vihdoin riman. Alkupuolelle ***½, loppuosalle **. Vertailun vuoksi: Batman *** ja Batman Returns ***½.

    jooxa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Allenin Small Time Crooks eilen telkkarista. Aika hyvä itseasiassa.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    A History Of Violence
    Pinnallisella tasolla melko turha pätkä, mutta kun tätä mietiskeli ja sulatteli niin huomasi, että kyseessähän on taas yksi Cronenberg klassikko. Videodrome-tyylinen loppu olisi säikäyttänyt katsojan kunnolla :D
    ****

    Izo
    Absurdia anarkiaa ja taidetta. Tästäpä riittää miike-elitisteille mietittävää. Miike on heittänyt Visitor Q:lle ominaiset neronleimaukset jorpakkoon ja kortit ovat muutenkin hukassa. Väkivalta ja päätön tappaminenkaan ei tarjoa muutamaa kohtausta enempää viihde-arvoa tai yllätyksiä tälle soopalle. Älytön elokuva josta ei irronnut oikein mitään, oli se sitten tarkoitus tai ei.
    **

    Kolmas terminaattorikin kesti uudelleenkatsomisen. Hyvä arska-pätkä, tietysti kaljan kanssa katsottuna :)

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Bichunmoo
    Tähän elokuvaan on taitavasti koottu kaikki seikat, jotka yleensä menevät pieleen aasialaisessa elokuvassa: hirveä soundtrack (kaikkea löytyy viidenpennin metallista beat-taustoihin ja sentimenttaaliseen vingutukseen), vaneeriset näyttelijät, surkea CGI:n käyttö jne. jne. Sellaista oopiumiannosta ei löydy, joka tekisi tästä tekeleestä siedettävän.
    Skeleton Key
    Käy ja kukkuu, ei rasita aivoja, pääosanesittäjä helppo silmälle, loppu menee vähän överiksi, mutta kaikenkaikkiaan ihan kiva.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Uutisankkuri

    Kevyttä haki ja kevyttä sai. Valitettavasti liian kevyttä. Ei juuri naurata vaikka kuinka yrittävät. Scheisse.

    Bewitched - Vaimoni on noita

    Ferrel ei edelleenkään ole hauska. Nicole Kidman on todella hemaiseva - uudenlaisessa roolissa, joka menettelee mukavasti. Mukaan haalittu yleistasoa nostamaan Michael Caine ja Shirley MacLaine, mutta ei se leffaa kokonaisuudessaan juuri repliikkiensä ulkopuolelle auta. Huttua.

    Kovasti odottelen ilmestyväksi Älypäät 2, sekä Bottom 2&3 ja Ruuvit löysällä 1. Siinä riittää naposteltavaa pitkälle kevääseen...

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    New dragon gate inn, 1992
    Tämän on pakko olla parhaita 90-luvun miekkalentelykungfu-elokuvia. Gobin autiomaassa kuvattu filmi yhdistää pakahduttavia maisemiakuvia, julmuuttaa ja eeppisiä ratsuväkikohtauksia toisaikaiseen ylinäyttelemiseen ja sellaisiin pikantteihin yksityiskohtiin kuin naispääosien välinen eroottinen jännite ja gastronominen ihmissyönti. Puvusteet, värit ja kameratyöskentely ovat ensiluokkaista laatua. Edes elokuvan ikä ei näy kuvanlaadussa. Villi yhdistelmä aitoa dramatiikkaa ja uskottavuuden rajat ylittävää toimintaa.

    Moon Warriors
    Surkea henkilöohjaus ja kameratyöskentely pudottavat tämän tekeleen lähelle TV-elokuvien kastia. B-grade.

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kalastamisen kansallisia erikoisuuksia. ...Lisää vodkaa sukellusveneellä!

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Narc : Joe Carnahan (dvd) ***
    Ok poliisileffa, mutta viimevuosien vastaavista tapauksista Dark Blue ja Training Day ovat kummatkin hieman parempia.

    Star Trek 6: Undiscovered Country : Nicholas Meyer (dvd) *
    Aivan sysipaska.

    Collateral Damage : Andrew Davis (tv) *½
    Hölmö ja tylsä.

    Caveman's Valentine : Kasi Lemmons (tv) **
    Melko käsittämätöntä sekoilua. Samuel L. Jacksonin mekastus ja oudosti uuno turhopuromaiset maneerit olivat paikoin viihdyttävää katseltavaa.

    THX-1138 : George Lucas (dvd) ****½
    Lucasin ja Walter Murchin mielenkiintoisella kommenttiraidalla tälläkertaa. Ja leffahan on erittäin kiehtova edelleen.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Deadbeat at Dawn, Jim Van Bebber
    Tämä elokuva on kuin keskellä tietä oleva iso koiran paska: pakko katsoa kaksi kertaa.
    Class of 1984
    Sama juttu kun yllä, mutta lähemmässä tarkastelussa kyseessä onkin muovinen pilailupaska.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    I Heart Huckabees : David O. Russell (dvd) ***½
    Tekijät kutsuvat tätä eksistentialistiseksi komediaksi. Kuvaa leffaa ihan hyvin kaikessa mahtipontisuudessaa. Hauska elokuva ja nimekäs näyttelijäkaarti tekee hyvää työtä, mutta syvällisempi eli tämä eksistentialistinen puoli ei kyllä ihan täysin toiminut. Hieman väkinäistä. Huckabeesin tyyli toi posiitiivisessa mielessä mieleen hieman Charles Kaufmanin käsikirjoittamat elokuvat.

    The Thing : John Carpenter (dvd) ****
    Uusintakatselu. Toimii edelleen hienosti. Jopa tehostekohtaukset tuntuvat vielä riittävän uskottavilta ja mikä tärkeintä tarpeeksi iljettäviltä. Paranoia-puolesta olisi kyllä voinut ehkä repiä enemmänkin jännitystä.

    The Stranger
    : Orson Welles (tv) **½
    Ihan viihdyttävää katseltavaa, mutta lukuisat pikku hölmöydet käsikirjoituksessa ja pahasti vanhentunut maailmankuva laskevat pisteitä. Plussaa muutamista tyylikkäistä kohtauksista joissa leikiteltiin hienosti valoilla ja varjoilla.

    Jimi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Thing : John Carpenter (dvd)


    Joko tuosta on tullut kunnollinen dvd-julkaisu? Joskus katsoin tuon dvd:ltä ja kuvanlaatu kaipasi kohennusta. Taisi olla ei-anamorfinen versio.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Yölento (Wes Craven)

    Lähestulkoon kokonaan lentokonepuitteissa tapahtuva jännäri. Lentokoneen ympäristö jotenkin epäuskottavan muovimainen, ihmiset rekvisiittaa ja kuulutukset kuulostivat repliikeiltä, eivätkä olleet siis niitä oikeita. Eikä ollut edes jännitystä nimeksi. Lyhyt ja mitäänsanomaton torso leffaksi, eli aikamoinen huti Wes Cravenilta siis.

    Olipa kerran ihminen (dvd-boxi)

    Tässä on todellakin sitä laatua lapsille. Ei ollut aika kuluttanut sarjaa lainkaan - lapset innoissaan vahtivat ruudussa kiinni, kun sarja on niin mukaansa tempaava ilman örvellystä ja ökköhahmojen örinää. Täytyypi hankkia ne muutkin paketit, eli ...elämä ja ...avaruus.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Thing : John Carpenter (dvd)


    Joko tuosta on tullut kunnollinen dvd-julkaisu? Joskus katsoin tuon dvd:ltä ja kuvanlaatu kaipasi kohennusta. Taisi olla ei-anamorfinen versio.


    No tämä oli 2003 vuoden Universal-julkaisu. Kuva on siedettävää luokkaa, mutta ei ilmeisesti anamorfinen vaikka eilen katsoessa niin luulinkin. Niin väittää myös takakansi.

    Sami kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Panssarikenraali Patton

    Poliisiopistoja, Bud Spencer ja Terence Hill tuotoksia, karate leffoja ja jopa scifiä olen joskus katsonut, mutta tätä en ollut ennen nähnyt. Aivan loistava. Suosittelen vilpittömästi.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Azumi
    Rasittava lastenelokuva.
    The Cell
    Musiikkivideon estetiikkaa venytetty elokuvaksi. Amerikkalaisten mielestä "shokeerava". Sanoisin että J.Lo lastenpsykiatrina on shokeeraavan huono casting-valinta.
    Bubba Ho-tep
    Kait tälle tuli hymähdeltyä pari kertaa. Aika väsynyt tapaus.
    Swordsman III, East is Red
    Mieletön sotku niin hyvässä ja kuin pahassa. Länsimaissa kukaan ei pysty edes kuvittelemaan tällaisen elokuvan tekemistä. Tämä on siis psykoottisen absurdi wuxia pian -elokuva. Totta kait kung-fu -mestari voi ottaa tykinkuulan kiinni lennosta ja heittää sen takaisin tykin piippuun... jep.

    Heikkikerkkanen kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Laitakaupungin Valot:
    - ei ihan yhtä hyvä kuin Mies Vailla Menneisyyttä, mut silti kyllä ihan hieno ja jostain syystä viihdyttävä vaikka Koistisella menee koko ajan huonosti.

    Solaris:
    - klassikko tuli taas katsottua pitkästä aikaa. Probleema oli siinä että näytin tään meijän opiskelijoiden elokuvakerhossa, ja ihmiset lähes nukkuivat leffan ajan. Ei meinannut voida keskittyä kun oli krapula, leffakommentointia liikaa: "just oikea krapulapäivän elokuva, omatunto muodostaa fyysisiä olentoja", "Mun sängyssä heräisi lammas". "Baapu paruska, katotaan joskus se neuvostoliittolainen taide-elokuva Lasi".
    Häiriötekijöistä huolimatta mun mielestä Tarkovskin paras, tosi syvällinen leffa.

    Jimi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Island
    Kohtuullisen mielenkiintoisesta perusideasta huolimatta ohjaaja Michael Bay ei saa tästä tarinasta irti muuta kuin tylsää toimintaräiskettä. Melko suurella budjetilla on saatu aikaan kovasti halvan näköinen elokuva, jossa Bay tyytyy kierrättämään toimintakohtauksissa omia, huonoiksi havaittuja ideoitaan. **

    Sahara
    Clive Cusslerin kirjaan perustuva Dirk Pitt -seikkailuelokuva ei onnistu viihdyttämään. Cusslerin tarina on raiskattu torsoksi, ja kuten edellä, tämänkään elokuvan budjetti ei näy lopputuloksessa. Tämän ja Nostakaa Titanic -pettymysten jälkeen Clive-sedältä tuskin irtoaa enää lupia Pitt-kirjojen kuvaamiseen. **

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jimi, eikö kannattaisi katsoa välillä jotain muuta kuin noita megatoimintaspektaakkelisekoiluita kun et niistä edes näytä juuri koskaan pitävän? Vai onko tuo jonkinlaista masokismia? :wink:

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Lost In Translation : Sofia Coppola (dvd) *****
    Uusintakatselu. Upea elokuva. Hauska, mutta myös surumielinen ja ajatuksia herättävä.

    Jarhead
    : Sam Mendes (35mm) ****½
    Hieno leffa, monien negatiivisten arvostelujen jälkeen muodostui jopa positiiviseksi yllätykseksi. Keskinkertaisen Road To Perditionin jälkeen Sam Mendes palaa lähes American Beautyn tasolle tässä hienossa sota- tai pitäisikö sanoa melkeinsota-kuvauksessa. Elokuvan alkupuolisko tuntui koulutusjaksoineen ja tuttuine merijalkaväen uhoamisineen hieman liiallisesti Full Metal Jacket deja-vulta. No merijalkaväen perinteet elävät varmaan samankaltaisina vuodesta toiseen eli väkisinkin samat elementit toistuvat eri elokuvissa. Toisaalta taas tällä (kuten monilla muillakin kohtauksilla elokuvassa) haluttiin varmasti kommentoida sitä kuin paljon sotaelokuvat loppujen lopuksi vaikuttavat armeijaan ja etenkin sotilaiden kuvitelmiin siitä millaista armeijassa tai peräti sodassa oleminen on. Jarhead kuvaa myös mainiosti sitä kuinka turhauttavaa äärimmilleen viritetyille tappokoneille on odotella loputtomiin että pääsee toteuttamaan koulutustaan. Niin karua kuin se onkin, ei oikeastaan voi ihmetellä sitä että ihminen joka on koulutettu tekemään jotain asiaa todella hyvin myös haluaa päästä käytännössä testaamaan oppejaan. Vaikka kyseessä olisikin tappaminen.

    Roger Deakinsin kuvaus oli upean näköistä, hienointa vähään aikaan mitä olen valkokankaalla nähnyt. Palavat öljylähteet, niiden mustaama horisontti ja taivaalta satava öljy. Kaunista. Leikkaaja Walter Murchille elokuvan teko on varmaan ollut lievästi surrealistinen kokemus. Lähes 30 vuotta Apocalypse Nown jälkeen hän leikkaa kohtauksia uuteen sotaelokuvaan vanhasta mestariteoksestaan.

    Jamie Foxx ja etenkin Jake Gyllenhaal, josta on nopeasti tulossa yksi nuoren polven kovimmista näyttelijöistä, tekevät päärooleissa hienoa jälkeä.

    Kaiken kaikkiaan mainio lisä Apocalypse Nown ja Full Metal Jacketin kaltaisten laatu sota-elokuvien joukkoon.

    The Chronicles of Narnia : The Lion, the Witch and the Wardrobe : Andrew Adamson (35mm) **
    Narnia on komeasti ja huolella toteutettu, mutta lopulta lähes piinallisen puiseva ja tylsä satu. Tehosteet ja muut puitteet ovat hienoja, mutta elokuva etenee äärimmäisen hitaasti ja itse tarina on loppujen lopuksi aika mitätön. Kunnon kohokohdat ovat vähissä ja kaikki henkilöhahmot jotenkin elottomia. Edes Tilda Swintonin esittämä, potentiaalisesti mehukas pääpahis, jää todella mitäänsanomattomaksi hahmoksi. Elokuvan perusteella ei ihme että kirjan lukeminen jäi lapsena kesken.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Koska en katso anglo-amerikkalaisia hömppä-tv-sarjoja, tapan aikaa katsomalla aasialaisia hömppä-elokuvia. Lähipäivinä olen töllännyt seuraavat:

    Inside The Forbidden City, The 36th Chamber of Shaolin, The Enchantress, Beyond The Great Wall, The 14 Amazons, Golden Swallow, The Eight Diagram Pole Fighter, Legendary Weapons of China, The Lady Hermit.

    Erikoismaininnan ansaitsee Deadful Melody, wuxia-sekoilu 90-luvun alusta. Paljon hurjempi kuin Swordsman II, jos tiedätte mistä puhun. Tässä elokuvassa on siis maaginen lyyra, jota näppäilemällä ihmiset räjähtelevät - riittää varmaan perusteeksi vihata tai rakastaa elokuvaa. Sanoisin, että visuaalisesti filmi lähenee Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärmeen tasoa, mutta DVD:n kuvanlaatu pilaa homman. Brigitte Lin'in murhanhimoiset katseet tosin pelastavat paljon.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katsoin DVD:ltä yhtäsoittoa koko Officen ykköskauden. On aikas maaginen sarja! Mistä sitä saa lisää...

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katsoin DVD:ltä yhtäsoittoa koko Officen ykköskauden. On aikas maaginen sarja! Mistä sitä saa lisää...


    Esim. Stokkalla kakkoskausi taitaa maksaa hieman alle kympin. Taso kylläkin hieman laskeaa ykköskauteen verrattuna, mutta ihan hyvää kamaa silti.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Badlands : Terrence Malick (dvd) *****
    Uusintakatselu. Paljon parempi kuin muistinkaan. Badlands on täysin omaperäinen ja uskomattoman kauniin näköinen runollinen mestariteos. Visuaalisuus ja tunnelma olivat tässä pääosassa, mutta dialogikin oli yllättävän näppärää ja hauskaa. Kuvauksen laatu kyllä hieman heitteli välillä. Varmaan pienen budjetin ja kolmen(!) eri kuvaajan yhteisvaikutusta. Odotukset New Worldia kohtaan kasvaa.

    Munich
    : Steven Spielberg (35mm) *****
    Hieno ja monimutkainen elokuva kostonkierteestä. Armotonta menoa alusta loppuun, Spielberg ei erehtynyt pehmoilemaan tällä kertaa missään vaiheessa. Harvoin on Hollywood-elokuvassa nähty näin tylyä ja realistisen oloista väkivaltaa. Täytyy mennä pian katsomaan uudestaan.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0


    Munich
    : Steven Spielberg (35mm) *****
    Hieno ja monimutkainen elokuva kostonkierteestä. Armotonta menoa alusta loppuun, Spielberg ei erehtynyt pehmoilemaan tällä kertaa missään vaiheessa. Harvoin on Hollywood-elokuvassa nähty näin tylyä ja realistisen oloista väkivaltaa. Täytyy mennä pian katsomaan uudestaan.


    No hitto - tuo täytyy katsoa!

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katsoin DVD:ltä yhtäsoittoa koko Officen ykköskauden. On aikas maaginen sarja! Mistä sitä saa lisää...


    Esim. Stokkalla kakkoskausi taitaa maksaa hieman alle kympin. Taso kylläkin hieman laskeaa ykköskauteen verrattuna, mutta ihan hyvää kamaa silti.


    Kiitos vinkistä! Täytyy ostaa kakkoskausi, koska on kivempi palastella pienempiin osiin, jotta saa nauttia...

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Terry Gilliam : Brazil (1985) dvd ****½
    Uusintakatselu. Tämä taitaa olla yhä Gilliamin paras elokuva. Gilliamin luoma maailma, ja sen lukuisat nerokkaat visuaaliset yksityiskohdat sekä mainiot hahmot ovat elokuvan suola. Itse tarina ei ehkä toimi aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Gilliamia kun tuntuu kiinnostavan muut asiat enemmän kuin tarinankerronta. Loppu on kyllä komea.

    Miguel M. Delgado : Santo y Blue Demon contra Dr. Frankestein (1974) dvd *(**)
    Huh, ensimmäinen näkemäni elokuva legendaarisesta meksikolaisesta elokuvasarjasta jossa pääosassa seikkailee naamioitu vapaapainija. Olin tarpeeksi humalassa vasta elokuvan loppupuoliskolla.

    Genndy Tartakovsky : Star Wars Clone Wars Vol.2 (2005) dvd ***
    Toisen kauden jaksot tunnin kokonaisuudeksi koottuna.

    Orson Welles : Le Procès/The Trial (1962) tv ****
    Hämmentävä ja hieno Kafka-sovitus. Brazil tuli tästä aika usein mieleen mikä ei ole tietenkään ihme tietäen miten paljon siihen on ammennettu elementtejä Kafkan kirjoista, mutta enpä ihmettelisi vaikka tämä elokuvakin olisi ollut tärkeä vaikute Gilliamille.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Flightplan

    Ihan sutjakka jännäri aina niin tasavahvalta ja taitavalta Jodie Fosterilta. Nyt on lentokoneympäristökin jo sitten sangen autenttinen, eikä juonta kannata paljastaa... Voin suositella!

    The Office: Season 2 DVD

    No löytyihän tämäkin vuokraamosta! Samanlainen kolmen tunnin pällistelysessio seurasi tämänkin vahtaamisesta - aivan mainiota!Tosin näkökulma vaihtui enemmän pomosta muihin hahmoihin, mutta se vain piristi lopputulosta! Ne jouluspesiaalit pitää ehdottomasti vahdata mahdollisimman pian.

    poppi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Viikonlopun aikana katsottua.

    KESYTTÖMÄT VELJEKSET
    Mainio 60-luvun lopun kotimainen elokuva. Finnkino hävetköön millaisella teknisellä laadulla kehtaa dvd-julkaisuja markkinoille päästää.

    SHAKAALI
    Se alkuperäinen versio - tietenkin. Tämän elokuvan ääreen jaksaa palata.

    KELLOPELIAPPELSIINI
    No tämä(kin) on tietenkin monta kertaa nähty, mutta eka kertaa tuli katsottua videotykin kautta kunnon kuvakoolla.

    3 X BECK
    Tuo Beck-boxi on tullut aikapäiviä sitten ostettua, mutta hyllyssä se on pölyyntynyt. Nyt kolme ekaa leffaa katsottu läpi. Mainiota ajantappoa.

    jooxa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Flightplan

    Ihan sutjakka jännäri aina niin tasavahvalta ja taitavalta Jodie Fosterilta. Nyt on lentokoneympäristökin jo sitten sangen autenttinen, eikä juonta kannata paljastaa... Voin suositella!


    Täähän oli aivan perseestä. Juoni oli typerä kuin mikä.

    Eilen nähty Woody Allenin Match Point. Oikein hyvä. Taidanpa kuitenkin lukea Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen ennen seuraavaa katselukertaa.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hotelli Ruanda
    Aluksi ei kyllä kiinnostanut yhtään katsoa tätä. Loppua kohden meni kuitenkin tajuttoman jännäksi. Ei mitään turhia kikkailuja eikä mässäilyäkään, toimii hyvin juuri tällaisena.
    ****

    Batman Begins
    Pidin tästä sen takia koska kahden ensimmäisen batmanin tunnelma oli tallella. Schumacherin batmanien kaltaista pelleilyä en olisi kestänyt enää kolmatta kertaa. Pahis jäi melko etäiseksi, vaikka aivan loistava olikin. Bale on ehkäpä paras Batman. Toivottavasti leffantekijät eivät innostu liikaa jatko-osien tekemisestä...
    ****

    Minority Report tuli katsottua uudelleen. Juonikuvioita olis kyllä voinu hillitä reilusti, mutta silti aivan viihdyttävä ja hyvä trilleri.

    Leppari kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Batman Begins
    Pidin tästä sen takia koska kahden ensimmäisen batmanin tunnelma oli tallella. Schumacherin batmanien kaltaista pelleilyä en olisi kestänyt enää kolmatta kertaa. Pahis jäi melko etäiseksi, vaikka aivan loistava olikin. Bale on ehkäpä paras Batman. Toivottavasti leffantekijät eivät innostu liikaa jatko-osien tekemisestä...
    ****


    Ehdottomasti yksi iloisimmista yllätyksistä oli tuo Batman. Vaikka Burtonin näkemys onkin toisaalta hyvä niin silti pidin enemmän tuollaisesta "realistisemmasta?" versiosta, kuten olen aina sarjiksienkin puolella pitänyt. Mitäpä muutakaan Batman on kuin "kevlaria, kung fua ja outoja härveleitä (batmobile oli vihdoinkin kunnon tylytysajoneuvo!)"? Syntytarina oli ihan ok, alta pois ja sellaista mutta se "itämaissa sain taistelutaidon jalon oppini" oli ehkä liian samankaltainen mitä nyt muissakin leffoissa on tullut nähtyä. Mutta jossainhan Brucen piti oppia mätkimään pahiksia. 8) Bale todellakin on paras Batmani ja muutenkin ero Bruce Waynen ja Batmanin persoonallisuuksien välillä oli mukavan suuri. Keatonkin onnistui myös aivan hienosti roolisuorituksessaan mutta Bale toi mukaan sellaista hyvää renttumaisuutta Waynen hahmoon.

    Pahikisista jäi mieleen se variksenpelätin -ukko (en nyt muista sitä näyttelijän nimeä) joka varmaankin on sitten Jokeri. Hyvin mielipuolista ja häiritsevää oli tyypin olemuksessa ja niissä huumehöyrykohtauksissa. Excellent! Että lisäosaa vaan kehiin, jos laatu pysyy yhtä korkealla. Supersankari/sarjakuvaleffojen a-ryhmää, joita ei todellakaan montaa ole.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0


    Pahikisista jäi mieleen se variksenpelätin -ukko (en nyt muista sitä näyttelijän nimeä) joka varmaankin on sitten Jokeri.


    Cillian Murphy on näyttelijän nimi. Ja roolihahmo oli siis Variksenpelätin. Jokeri palaa kai seuraavassa osassa.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ...ja mikä oudointa: Gary Oldman näytteli tuossa batmanissa hyvää jätkää :P

    Leppari kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pahikisista jäi mieleen se variksenpelätin -ukko (en nyt muista sitä näyttelijän nimeä) joka varmaankin on sitten Jokeri.


    Cillian Murphy on näyttelijän nimi. Ja roolihahmo oli siis Variksenpelätin. Jokeri palaa kai seuraavassa osassa.


    Juu, tuossa elokuvassa nimenomaan hän oli Variksenpelätin mutta sehän jäi lopussa vähän siihen että hänestä saattaisi tulla Jokeri? Tiedä sitten...

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Juu, tuossa elokuvassa nimenomaan hän oli Variksenpelätin mutta sehän jäi lopussa vähän siihen että hänestä saattaisi tulla Jokeri? Tiedä sitten...


    Jaa... ei mulle kyllä sellaista vaikutelmaa syntynyt. Crispin Glover on ainakin ollut esillä Jokerin rooliin seuraavaan Batmaniin.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mountain Patrol (Kekexili) http://www.imdb.com/title/tt0386651/

    Tämä on siis tositapahtumiin perustuva elokuva Kiinan ja Tiibetin rajamailla toimineesta partiosta, joka yritti hillitä gasellien salametsästystä. Jos Dersu Uzala merkitsee jotain, tämä kannattaa katsoa. Tosin elokuvasta puuttuu Kurosawan teoksen joviaali huumori; maisemien ja kameratyöskentelyn kauneudesta huolimatta kyseessä on hyvinkin dramaattinen teos. Eläimiin samaistuvalle ihmiselle elokuva saattaa olla jopa masentava. Henkilökohtaisesti tämän vuoden parhaita katseluelämyksiä. DVD on teknisesti hyvätasoinen, mutta ei täydellinen. Ei tosin välttämättä säväytä jostain postimerkin kokoisesta näytöstä katsottuna.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Descent

    Kuusi naista tuntemattomassa luolassa etsien ulospääsyä - eivätkä ole edes yksin... Aikas jännittävä leffa, jonka klaustrofobinen tunnelma kieltämättä ahdisti useaan otteeseen. Myös muut kauhuleffaelementit pitivät hyvin otteessaan. Ainoastaan toimintaosiot olivat paikoitellen hieman sekavia liiasta toimintanopeudesta ja vähäisestä valosta johtuen, muuten aivan mainio ja katsottava uusi kauhupätkä. Joskus näinkin.

    The League of Gentlemen's Apocalypse

    Nämä brittikoomikot ovat aikaisemmin minulta olleet piilossa, ja sinne saavat puolestani jäädäkin. Aivan paska leffa, ei naurattanut yhtään.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tomb Raider

    Pääosassa ja juonisisältönä Angelina Jolien munkit. Tämä ei sitten ollut sovinistinen ilmaisu, vaan puhdas tosiasia.

    Anoppi on pahin

    Öööh, tuota noin, ei edelleenkään nukuttanut vielä tarpeeksi eilisiltana...

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Tomb Raider

    Jatko-osa Womb Raider..

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tomb Raider

    Jatko-osa Womb Raider..


    Jees! Ja siinä sitten Jolien hahmo kuolee antaen tilaa kolmososalle (pääosassa Paris Hilton) eli "Dumb Raider" :lol:

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Terrence Malick : The Thin Red Line (1998) dvd *****
    Uusintakatselu.Upea ja hyvin poikkeuksellinen sotaelokuva. Runoutta audiovisuaalisessa muodossa. Ihan käsittämätön tähtikaarti kyllä tässä. Lähes jokainen kuvassa vilahtava yhden repliikin hahmokin on ”joku”. Kaikki ovat varmaan halunneet näytellä suurin piirtein ilmaiseksi Malickin elokuvassa. Tavallaan ehkä toi jatkuva starojen bongailu hieman vie tehojakin leffalta. Visuaalisesti yksi kaikkien aikojen hienoimmista elokuvista.

    Ang Lee : Brokeback Mountain (2005) 35mm ****
    Kaunis ja koskettava elokuva. Lähes kaiken hypensä arvoinen. Kovia sällejä kyllä nuo lehmipojat, ei mitään liukasteita. Ja vielä kaikkien niiden papujen jälkeen…

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kovia sällejä kyllä nuo lehmipojat, ei mitään liukasteita. Ja vielä kaikkien niiden papujen jälkeen…


    Olikos tuo sittenkin horror-leffa? :lol:

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0


    Olikos tuo sittenkin horror-leffa? :lol:


    Voin kyllä kuvitella että monelle karskille homofoobikkolle se on juurikin sitä. :)

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Boondock Saints
    Tyylikäs ja viihdyttävä, vaikka jokseenkin tekorankka toimintaleffa.
    Willem Dafoe on hinttaripoliisina loistava. Rocco oli myöskin loistava hahmo - siihenpä se hyvä osuus näyttelöiden puolelta loppuikin.
    ***

    Devil's Rejects
    Rujo elokuva oudolla tavalla pelottavista rikollisista. Epävirallista ykkös osaa en ole nähnyt joka vähän söi tunnelmaa. Freebird biisiä oli hienosti käytetty loppukohtauksessa. Pienimuotoinen klassikko juuri sen takia.
    ***½

    The Way Of The Dragon
    Taistelukohtaukset olivat loistavia, kun taas muu osa elokuvasta oli ohjattu niin, että lopputulos jäi typerän hauskaksi. Mieleenpainuvin kohtaus oli tietysti Chuck Norrisin ja Bruce Leen välinen kamppailu joka on ilmiselvä klassikko.
    Kyseessä oli Special Edition DVD: Mukana oli suhteellisen hyvä dokumentti ja puolentunnin mittainen, puujalkahuumoria sisältävä Bruce Lee parodia.
    ****

    Dancer In The Dark
    Olipa kerrassaan ihana Björk-elokuva ^___^
    *****

    Tapporalli 2066
    Ensimmäisessä tapporallissa huumoriarvo oli hieman suurempi, mutta kakkonenkin on varsin nokkela post-nuke pelleily. Lukuun ottamatta sitä ylipitkää panokohtausta sen suurempia tylsistymisen hetkiä ei tullut vastaan, tosin tuo kohtaus varmaan yrittää olla hauska juuri pituutensa takia (kyseessähän on kuitenkin Rojolan elokuva). Lego-autojen pamauttelu on kivaa katseltavaa. Hämmentävä mutta nerokas loppu. Suosittelen suomalaisten indie-elokuvien ystäville.
    **** (eli melkein yhtä hyvä kuin eka Tapporalli)

    Team America World Policen katsoin uudestaan - paranee joka kerta.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Brokeback Mountain…


    tuosta tulikin mieleen:

    http://img226.imageshack.us/img226/3296/bb0ap.jpg

    :lol:

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Boondock Saints

    Pidän elokuvan perusteemasta - irlantilais-katolilaista kriminaalihuoltoa äänenvaimentimen kanssa - ihan homona, mutta pari Leon-lainaa häiritsee pahasti. Ensimmäinen on klassisen musiikin tahdissa heiluva etsivä, toinen ammattitappajan ainut sääntö: "no women, no kids". Pitäisi varmaan hankkia anamorfinen versio, digipakki on Discshopissa alemyynnissä.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hoho. Enpä itse tajunnut heti noita yhteyksiä Leoniin. Hyvä huomio.
    Mutta kyllä Leonin hahmoissa on enemmän karismaa, Dafoekin jäi lähinnä vitsiksi.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    IMHO Leon on yksi niistä harvoista elokuvista, jonka directors cut on todella näkemisen arvoinen. Eli Version Integral tai ns. The Full International Unrated Uncut version. Itsellä on R1/NTSC, Superbit. Joku saksalainen tinaboxikin on liikkeellä..

    Brazil on nyt tietenkin tapaus erikseen.. jos joku tietää muita, olisin kiinnostunut kuulemaan.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No Bladerunner dc ainakin päihittää teatteriversion.

    jooxa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Brokeback Mountainista tuli mieleen:

    Is Brokeback Mountain "slash fiction" for women?

    Viimeksi katottu: Good Night, And Good Luck.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No Bladerunner dc ainakin päihittää teatteriversion.

    Ai joo.. toi kuuluukin melkein samaan obvious-kategoriaan kuin Brazil.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Brokeback Mountainista tuli mieleen:

    Musta tää oli parempi:
    A gay reader on Heath Ledger in "Brokeback Mountain"
    http://isteve.blogspot.com/2006/02/gay-reader-on-heath-ledger-in.html


    - Sitä paitsi siinä oli yksi kohta, joka sai minut melkein pissaamaan housuihin. "(...) gay actors based on the fact that "they liked musicals". Ai miten niin? No kun kysyin, mun bestis ilmoitti katsoneensa lähiaikoina pääasiassa amerikkalaisia 50-luvun musiikaaleja - bestis on miespuolinen sinkku, joka on vähän... hmm, no en lähtis sen kanssa saunaan.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No Bladerunner dc ainakin päihittää teatteriversion.

    Ai joo.. toi kuuluukin melkein samaan obvious-kategoriaan kuin Brazil.


    No, Manaajassa Director's Cut -versio lisäsi omasta mielestäni ainakin laatua suorassa suhteessa originaaliin nähden. On se prkl niin hyvä!

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No, Manaajassa Director's Cut -versio lisäsi omasta mielestäni ainakin laatua suorassa suhteessa originaaliin nähden. On se prkl niin hyvä!

    Eikös se alkuperäinen versio jo ollut sellainen kuin ohjaaja halusi? Uusi versio lähinnä rahastus. Vaikka "spider walk" oli ihan näpsäkkä, niin lisäykset olivat melko turhia.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Eikös se alkuperäinen versio jo ollut sellainen kuin ohjaaja halusi? Uusi versio lähinnä rahastus. Vaikka "spider walk" oli ihan näpsäkkä, niin lisäykset olivat melko turhia.


    Jep, näinhän se on. Uusi versio ei oikeastaan tuo mitään oleellista lisää, mutta ei sentään ole varsinaisesti mikään huononnuskaan alkuperäiseen versioon verrattuna.

    Toisin kuin vaikkapa turhahko Apocalypse Now Redux puisevine plantaasikohtauksineen.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joel Coen : The Ladykillers (2004) dvd ***½
    Turhaan väheksytty komedia Coenin veljeksiltä. Visuaalisesti tyylikäs ja täynnä hauskoja hahmoja. Kyllä tämä aina vaikkapa Ben Stillerin leffat ja jotkut väsyneet american piet voittaa.

    Karel Zeman : Baron Prášil (1961) ***
    Tshekkoslovakialainen tehostespektaakkeli 60-luvulta Paroni Munchausenista. Tämä on kuin oman aikansa Sin City tai Star Wars esiosat. Livenä kuvatut näyttelijät seikkailevat lähinnä piirrettyjen lavasteiden seassa. Homma toimii ällistyttävän hyvin ja elokuva on kuvallisesti varsin kekseliästä katsottavaa. Tarinan kerronta sitten töksähtelee aika pahasti eikä näyttelijätkään paljoa esille pääse etenkin dialogin sijasta käytetään suurimmaksi osaksi kertojaääntä. Veikeä elokuva kuitenkin ja onhan tämä nyt vähintään yhtä hyvä kuin Terry Gilliamin melskaava näkemys samasta aiheesta 80-luvulla.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Uusi versio ei oikeastaan tuo mitään oleellista lisää, mutta ei sentään ole varsinaisesti mikään huononnuskaan alkuperäiseen versioon verrattuna.


    Sitä juuri meinasin - jokainen minuutti lisää tuota elokuvaa on suora lisäys laatuun! :wink:

    Viimeksi katsottuja:

    The Cave

    The Descent oli melko asiallinen, tämä taas tuntui olevan kuin paska kopio Descentistä. Kumpihan mahtoi olla ensin? Tätä en suosittele.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Dead Fish

    Gary Oldmanin tähdittämä brittiläinen action-komedia. Ihan katsottava leffa, Oldmanin vahvasti kannattelemana tietysti.

    Grimmin veljekset

    Hypetystään heikompi elokuva, hauskuus oli suurimmaksi osin näennäisen väkinäistä ja tarina se tavanomainen. Lapsille ehkä turhan pelottava, ja aikuisille liian lapsellinen. Tornin pahan prinsessan peilikuva oli tosin aika babe... :wink:

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0


    Grimmin veljekset

    Hypetystään heikompi elokuva, hauskuus oli suurimmaksi osin näennäisen väkinäistä ja tarina se tavanomainen. Lapsille ehkä turhan pelottava, ja aikuisille liian lapsellinen. Tornin pahan prinsessan peilikuva oli tosin aika babe... :wink:


    Mitä tarkoitat hypetyksellä? Toihan on haukuttu lyttyyn lähes universaalisti eivätkä kassakoneetkaan ole kilisseet toivotulla tavalla.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Terrence Malick : The Thin Red Line (1998) dvd *****

    Toi löytyi Anttian alelaatikosta. Kieltämättä hieno ja erikoinen tapaus. Takakansi taisi luvata toimintaa, mutta tuohan on lähinnä poeettinen teos. Täytyy tutustua tähän Malick'iin paremmin. Jotkin staattiset luontoinsertit "toiminnan" välissä toivat mieleen Takeshi Kitanon paremman tuotannon. Tosin en usko, että monikaan - tekisi mieli sanoa kukaan - amerikkalainen sotilas käy päässään sen tasoista sisäistä dialogia, mitä tässä elokuvassa kuvattiin. Anttila tekee melkein syntiä, kun myy tätä niin halvalla.

    Filmiskannerin käyttäjä pitäisi hakata. Jos TV:ssä on 0-pikselin overscan, vas. ja oik. reunoihin jää noin pikselin levyinen punainen juova.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mitä tarkoitat hypetyksellä? Toihan on haukuttu lyttyyn lähes universaalisti eivätkä kassakoneetkaan ole kilisseet toivotulla tavalla.


    Jaa, itse sain toisen käsityksen, mutta lienee kyse sitten videojulkaisun mainostuksesta ja arvosteluviittauksista, koska elokuvateatterilevityksen aikana en asiaa seurannut...

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Terrence Malick : The Thin Red Line (1998) dvd *****

    Toi löytyi Anttian alelaatikosta. Kieltämättä hieno ja erikoinen tapaus. Takakansi taisi luvata toimintaa, mutta tuohan on lähinnä poeettinen teos. Täytyy tutustua tähän Malick'iin paremmin.


    Suosittelen hommaamaan Badlandsin. Upea leffa, ehkä jopa parempi kuin The Thin Red Line. Ollut muuten aika selkeänä esikuvana Tony Scottin ja Tarantinon True Romancelle. Malickin kolmas elokuva Days Of Heaven on muistaakseni myös ihan ok, vaikkakin hieman tylsä. Toi pitäisi kyllä itsekin uusintakatsella kun viime kerrasta on jo runsaasti aikaa.

    Ja uusin (ja vasta neljäs 30-vuotisella uralla) Malickin leffa New World pyörii teattereissa juurikin tällä hetkellä. Vielä näkemättä itsellänikin.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Suosittelen hommaamaan Badlandsin.

    Kiitti vinkistä. Ei oikein löytynyt suom. nettikaupoista. Noh, play.comin omistaja rikastui £5.99. Ei kehdannut ruveta tinkaamaan.

    Lazer kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Suosittelen hommaamaan Badlandsin.

    Kiitti vinkistä. Ei oikein löytynyt suom. nettikaupoista.

    Aika outoa, kun on suomessakin julkaistu, nimellä Julma maa. 7,90 ollut ainakin Anttilassa joskus. Onnellisten aika on myös julkaistu täällä ja kyllä se kelpo elokuva on.

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Badlands - muistaakseni "Julma maa" suomeksi - tuli TV:stä joskus 80 -luvulla ja on nauhalla. Varmaan yksi parhaita debyyttiohjauksia koskaan ja koko 70-luvun parhaimmistoa.

    Malick on mielenkiintoinen tapaus; tekee elokuvia kubrickmaiseen tahtiin, eikä ihme että niihin on tunkua.

    "The Thin Red Line" odottaa vieläkin kotona sopivaa katseluhetkeä..

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    [quote]Suosittelen hommaamaan Badlandsin.

    Kiitti vinkistä. Ei oikein löytynyt suom. nettikaupoista. [/quote]
    Aika outoa, kun on suomessakin julkaistu, nimellä Julma maa. 7,90 ollut ainakin Anttilassa joskus. Onnellisten aika on myös julkaistu täällä ja kyllä se kelpo elokuva on.


    Tuolta ainakin löytyy:

    http://www.dvdpure.net/arviot/arvio_badlands.php


    On vaan sikakallis.

    CDONista halvemmalla:

    http://www.cdon.com/main.phtml?navroot=905&session=1


    Ruotsinkieliset tekstit...

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Boikotoin dvdpuren riistohintoja. Netantttila 0, Discshop: out of stock, Videodivari 0, Filmifriikki 0, Casablanca 0, FreeRecordsShop 0 ja Cdon:in julkaisua en huolinut, kun Playstä löytyi. .

    - Hakusanat Badland, Bad lands, Julma Maa. Noin, olipa kiinnostavaa..

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Any Given Sunday (1999)
    Oliver Stone = erittäin ok, amerikkalainen jalkapallo = ei voisi vähempää kiinnostaa. Oliver Stonen elokuva amerikkalaisesta jalkapallosta??? Huh. Al Pacino, C. Diaz ja Jamie Foxx pääosissa. 150 minuuttia. Ei tehnyt edes tiukkaa, vaikka aloitin katselun noin 2.00AM. Jos elokuvan aihe ei kiinnosta yhtään, mutta sen katselu ei aiheuta kärsimystä, jotain on tehty oikein. Jotenkin hyperrealistinen kokemus. Stonella on tietenkin jotakin sanottavaa kyseisen lajin ominaislaadusta, pelaajien palkoista ja elämäntavoista- sekä arvoista. Tätä saa noin kympillä ja DVD:n kuvanlaatu on erittäin filmimäinen. Joskus kannattaa katsoa elokuvia, joiden ei uskoisi kiinnostavan yhtään..

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Samaa mieltä Docin kanssa Any Given Sundayn suhteen. :shock:

    Laji ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta silti tuo tullut kivutta katseltua varmaan kolme kertaa. Stone on kunkku.

    Kane kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Viimeksi on tullut katsottua "Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän?".

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nicholas Ray: Rebel Without a Cause (1955) dvd ***
    Varsin tyylikäs teinileffa ja James Dean on mainio pääroolissa vaikkei kovin uskottava olekaan teininä kun ikää taisi olla jotain 25.

    Joss Whedon : Serenity (2005) dvd **½
    Firefly tv-sarjaa olen jaksanut katsoa vain kolme jaksoa vaikka hyllyssä dvd-boksi olisikin. Elokuva oli ihan ok scifi-meininkiä vaikka tuntuikin enemmän ylipitkältä tv-sarjan jaksolta kuin oikealta elokuvalta. Ulkoiset puitteet sinänsä kunnossa, mutta tarinasta puuttui ”se” jokin. Joss Whedonin ”nokkeluuksia” jatkuvasti nakkelevat henkilöhahmot ovat kyllä pirun ärsyttäviä.

    Orson Welles : Citizen Kane (1941) dvd ****½
    Tämän olin viimeksi nähnyt joskus lapsena. Hieno leffahan tämä on ja täynnä todella upeita kohtauksia. Itse tarina jättää kyllä hieman kylmäksi ja Kanen hahmo jää etäiseksi. Vanhentumis-maskeeraukset olivat hämmästyttävän hyviä, pärjäävät täysin nykyelokuvien vastaaville.

    McG : Charlie’s Angels Full Throttle (2003) tv **
    Täysin älytöntä sekoilua, mutta sellaisena kohtuu viihdyttävää. Taitaa olla aika lailla samaa tasoa ekan osan kanssa.

    Shawn Levy : The Pink Panther (2006) ***
    Parempi kuin odotin. Vitsien osumaprosentti riittävän korkea ja Steve Martin on yllättäen jopa hauska pääroolissa. Ei pärjää parille ekalle alkuperäiselle Vaaleanpunainen pantteri-leffalle, mutta voittaa kyllä ne myöhemmät jatko-osat.

    Quentin Tarantino : Kill Bill Vol.1 (2003) & Vol 2 (2004) *****
    Uusintakatselu. Nämä tuli katsottua nyt ensimmäistä kertaa yhteenmenoon. Nelisen tuntia kului hetkessä ja kakkososa tuntui huomattavasti tehokkaammalta heti ykkösen perään katsottuna. Aika lailla täydellistä viihdettä.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    McG : Charlie’s Angels Full Throttle (2003)Täysin älytöntä sekoilua, mutta sellaisena kohtuu viihdyttävää. Taitaa olla aika lailla samaa tasoa ekan osan kanssa.

    Hah, sain tuon käsiini eilen. Ostin testilevyksi. Olisi saanut Anttilasta halvalla, mutta en kehdannut ostaa tiskin yli, vaan tilasin Saksasta. Siinä ekassa osassa on joku järjellinen juonirakenne, tässä ei ole. Kamalaa sontaa, mutta tolla on kiva rääkätä kavereiden DLP-tykkejä ja muita plasmaa alempiarvoisia videolaitteita. Unrated version.. joopa-joo, oikeassa softcore-pornossa on parempi hinta-laatu -suhde.

    JacKal kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eilen Crash ja tänään Brokeback Mountain. Pitkään on jo pitänyt katsoa molemmat, varsinkin kun vielä Oscarien johdosta hypetys lisääntyi. Maineensa veroisia olivat kyllä molemmat. BM on paras näkemäni Ang Lee-leffa miehen aiheiltaan monipuolisesta tuotannosta.

    Crash ****½
    Brokeback Mountain *****-

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Hah, sain tuon käsiini eilen. Ostin testilevyksi.


    Testilevyksi? Kuinka monta "testilevyä" oikein tarvitset? Itse katsoin ton telkkarista. Euroakaan en moisesta maksaisi enkä ottaisi ilmaiseksikaan tilaa hyllystä viemään.

    Digital Bitsin vuoden dvd-levyt: http://www.thedigitalbits.com/articles/bitsy/7th/index.html

    vinkkejä testilevyjä kaipaileville ja muillekin laadukkaiden dvd-levyjen ystäville. Wink

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Testilevyksi? Kuinka monta "testilevyä" oikein tarvitset?

    Paha sanoa..
    Videoprosessorien framelaskukyvyn arvointiin tarvitaan jo pelkästään omat levyt: korkean bitraten anamorfinen NTSC-levy ja PAL-levy erikseen, joissa molemissa paljon kamera-panningia. Keskimääräisen gammatason ja värisaturaation löytymiseen tarvitaan ainakin 3-5 eri levyä, joiden muuta kuvanlaatua ei ole pilaamassa muut digitaaliset artefaktit: macroblocking, EE, color bleeding ja yleinen mpeg-pikselaatio. DLP-tykkejä vaivaavan sateenkaari-ilmiön havaitsemiseen on omat levyt. Huvittavaa on, että ilmiön näkevät ihmiset havaitsevat sen aina samassa paikassa: Kate Beckinsalen pakaroissa. Levy on siis tietenkin Underworld.

    Ns. kalibrointilevyillä saa jotain aikaan, mutta ei tarpeeksi. Osa DVD-mastereista on monitoroitu Sonyn CRT-putkilla, osa taas nykyisin puutteellisen harmaatason omaavilla LCD-paneeleilla, joten plasman omistajat kärsivät. Lopputulos: säädöt on tehtävä silmämääräisesti ja kyseessä on aina kompromissi. Pääasia on, että Al Pacinon pää ei ole koskaan oranssi.

    Toi linkki ei toiminut, mutta eiköhän noita "testilevyjä" ole jo tarpeeksi..

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nyt toimii.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Rambo (First Blood)
    Kaikessa epäloogisuudessaan aivan mielettömän omituinen ja typerä elokuva... ja se loppu! Mikä ihme se tilityskohtaus oli?!
    * tai *****

    Twins
    De Vito ja Schwarzenegger muodostavat sympaattisen parivaljakon, ja sen takia elokuvaa olikin äärimmäisen mukava katsoa. Paras komedia Arnoldilta.
    ****

    The Piano
    Tiesin jo loppuratkaisun ennenstään joka söi hieman tunnelmaa. Päähenkilöt olivat hyvin valittu, mutta perus-idea ei jaksanut niin kamalasti kiinnostaa. Rankkoja kohtauksia.
    ***½

    Rain man
    Jälleen yksi hyvä parivaljakko-elokuva. Tom Cruise heittäytyi välillä liiankin ärsyttäväksi, mutta onneksi Dustin Hoffman pelasti koko elokuvan. Elokuva on laatuhuumoria kun sen katsoo unkarinkielisenä.
    ****

    Walk The Line
    Joaquin Phoenixin roolisuoritusta ei ole suotta hypetetty - mieshän oli aivan uskomaton Johnny Cashina. Muutamat viattomat kliseet ja perinteisen elämänkertaelokuvan kaavan voi antaa anteeksi, sen sijaan tätä olisi voitu vähän tiivistää.
    ***½

    Annie Hall
    Tästä tuli heti mun suosikki leffa. Woody Allen on vaan niin loistava. En osaa muuta sanoa.
    Mitäköhän Woodyn elokuvia pitäis seuraavaksi katsoa? Oon nähny tämän lisäksi vain Keksejä ja Konnia.
    *****

    Fight Club kesti uudelleenkatsomisen - edelleen hieno elokuva.

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Annie Hall
    Tästä tuli heti mun suosikki leffa. Woody Allen on vaan niin loistava. En osaa muuta sanoa.
    Mitäköhän Woodyn elokuvia pitäis seuraavaksi katsoa? Oon nähny tämän lisäksi vain Keksejä ja Konnia.
    *****

    Komedioista Unikeko ja vakavammalta puolelta Rikoksia ja rikkomuksia.

    pinulk kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Takeshi Kitano : Violent Cop ja Kim Ki-duk : Osoite tunetamaton tuli katsottua tällä viikolla.

    Molemmat ovat rajua kamaa, osittainkin vastenmielisiä. Hauska yhteensattuma on että molemmissa soi Erik Satien
    musiikki.

    Sami kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Taistelu Englannista (The Battle Of Britain)

    Melko hyvä sotaelokuva. Ei ollenkaan sellasta MacLean/John Wayne meininkiä. Mukana dokumenttejä joissa tekijät kertovat leffan teosta tai lähinnä sen vaikeudesta. Lentokohtaukset on nimittäin kuvattu aidoilla vanhoilla koneilla (lukuun ottamatta Stukia). Nimekäs näyttelijäkaarti kuten Laurence Olivier, Michael Caine ja Christopher Plummer.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Robert Rodriquez ja Frank Miller : Sin City (2005) dvd ***½
    Uusintakatselu. Toivoin että tama olisi parantunut uusintakatselun myötä kun taakkana ei ole enää korkeita odotuksia. Eipä oikeastaan parantunut. Sarjakuvan täydellisen uskollinen kääntäminen elokuvaksi tuntuu edelleen kiusallisen väkinäiseltä. Toisaalta onhan tässä paljon viihdyttäviä kohtauksia ja oikeasti hienojakin hetkiä. Toisella katselulla tajusin, että tämän yksi suurimmista heikkouksista on Rodriquezin (ja parin muun hepun) säveltämä mitätön musiikki joka ei auta yhtään usein kadoksissa olevan tunnelman luomisessa.

    Stephen Gaghan : Syriana (2005) 35mm ***
    Mielenkiintoinen aihe, mutta ohjaaja Gaghan ei saa hommaan oikein mitään imua. Alkupuoli on luvattoman löysä. Loppupuoliskon kerronta on hieman terävämpää, mutta silloin on jo liian myöhäistä. Mitäköhän vaikkapa Michael Mann olisi saanut tästä materiaalista aikaiseksi? Henkilöhahmot jäävät etäisiksi ja yksiulotteisiksi. Aihe, yksittäiset hyvät kohtaukset ja hyvät näyttelojäsuoritukset tekivät katselukokemuksesta kuitenkin kohtuu miellyttävän. Ei tätä tarvitse kyllä uudestaan nähdä.

    Terry Gilliam : Fear And Loathing In Las Vegas (1998) dvd *****
    Uusintakatselu. Gilliam tavoittaa Hunter S. Thompsonin romaanin hengen täydellisesti vaikka ennalta kirjaa olisi voinut hyvinkin ajatella mahdottoman kääntää elokuvaksi. Johnny Depp ja Benicio Del Toro irrottelevat mahtavasti päärooleissa.

    Joseph Zito : Invasion U.S.A. (1985) dvd *
    Uusintakatselu. Puisevaa Chuck Norris punaniskatoimintaa. Kommarit hyökkäävät Amerikkaan pimeän turvin ja tuhoavat singoilla pari taloa lähiöstä. Amerikka vapisee ja vain Chuck voi pelastaa demokratian. Ainoa mielenkiintoinen asia oli Chuckin lemmikki-vyötiäinen(!), joka sekin valitettavasti unohdettiin elokuvasta anteeksiantamattoman aikaisessa vaiheessa.

    Richard Rush : Psych-Out (1968) dvd *
    Tylsähkö hippi-aatteella rahastus 60-luvulta. Mukana nuori Jack Nicholson.

    Lisäksi Twin Peaksin eka kausi dvd:ltä. Toimi edelleen loistavasti. Ei ole oikeastaan lainkaan vanhentunut.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Revelation (2001)

    Kirkkos-okkultistis-ilmestyskirja-aiheinen kevytleffa sunnuntai-illan pötköttelyyn. Hyviä leffoja tulee taas ikävä... Täytyy varmaan vuokrata välillä jotain klassikkoja.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Liftarin (The Hitcher, -86) kattosin. Olin kuullut paljon, en ollut nähnyt, en odottanut mitään. Tykkäsin kuitenkin, en ehkä niinkään juonesta tai thrilleri-aspektista, mutta aavikkomaisemat olivat kauniita ja kameramies oli alansa mies. Taas yksi levy, jonka PAL-versio ei ole kunnolla progressiivinen - ei ainakaan mun DVD-soittimella. Ostakaa suoraan NTSC-versio, jos kärsitte samasta ongelmasta. Tosin kuvanlaatu ei ole kummoinen.

    muumeni kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    tuli katottua sunnuntain ratoksi eilen kaikki "alaston ase"-leffat

    Aeroneus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    tuli katottua sunnuntain ratoksi eilen kaikki "alaston ase"-leffat


    Minkä osan kohdalla alkoi päässä tuntua epätavallista pehmeyttä?
    Ihan katsottavia leffojahan nuo on vaan en kyllä välttämättä putkeen vihtis kattoa :?

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Gosford Park
    - Puuduttavampaa aihetta on vaikea kuvitella, mutta jostain syystä monipolvinen ihmissuhteiden varaan rakentuva juoni ja hyvät luonnenäyttelijät tekivät tästä oikein hyvän ja kokonaisvaltaisen katseluelämyskokemuksen.
    15 minuuttia
    - Lähinnä tuli ihmeteltyä DVD:n kuvanlaatua, joka on uskomattoman terävä ilman EE:tä.

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Gosford Park
    - Puuduttavampaa aihetta on vaikea kuvitella, mutta jostain syystä monipolvinen ihmissuhteiden varaan rakentuva juoni ja hyvät luonnenäyttelijät tekivät tästä oikein hyvän ja kokonaisvaltaisen katseluelämyskokemuksen.

    Se murhamysteeri tuntui vähän turhalta ekstralta - aikojen ja tapojen kuvaus olisi riittänyt ihan hyvin.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Se murhamysteeri tuntui vähän turhalta ekstralta - aikojen ja tapojen kuvaus olisi riittänyt ihan hyvin.

    Ajattelin ihan samaa, se toi elokuvaan melkein genreparodian makua. Seuraava alelaarista tongittu ajankuvaus voisi olla Magdalena Sisaret..

    muumeni kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    tuli katottua sunnuntain ratoksi eilen kaikki "alaston ase"-leffat


    Minkä osan kohdalla alkoi päässä tuntua epätavallista pehmeyttä?
    Ihan katsottavia leffojahan nuo on vaan en kyllä välttämättä putkeen vihtis kattoa :?


    Enhän noita ihan putkeen katsonukkaan..
    Ja mitä pään pehmeyteen tulee niin se oli kyllä jo ennen näiden leffojen katselua saavuttanut perus sunnuntai-pehmeyden :D

    pinulk kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Island

    Helvetti mitä puppua!

    Ihmettelen miten nuo hölmöt vapautetut kloonit sopeutuvat yhteiskuntaan? Sinänsä jos he olivat 15-vuotiaan tasolla, niin aika "normaaleja" amerikanpellejähän he ovat.

    Ostin piraattina Thaimaasta 3 €urolla. Ei ollut sen rahan arvoista.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    White Sands
    Samuel L. Jackson, Willem Dafoe jne. Maksoi alle 5 euroa. Ei hullumpi thrilleri, vaikkei turhan "älykäs".

    RushElla kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Viimeisin taitaa olla Hitch

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mr. and Mrs. Smith
    - Voi sian räkä. Olen kuullut että sähköshokkiterapia voi aiheuttaa muistinmenetyksen. Tekisi mieli kokeilla, jos voisi pyyhkiä tuon menttaalisen oksennuksen tajunnastaan.

    - tavallista parempi DVD-masterointi. Ei yhtään kohinaa tai kompressioartefakteja, hyvä tumman ja kirkkaan suhde. Kuvanlaatu ei ole kuitenkaan HD:mäisen terävä, vaan hieman silkkimäinen olematta kuitenkaan pehmeä. Saturaatio täysin kohdallaan. "Testilevy."

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Michael Winterbottom : 24 Hour Party People (2002) dvd ***
    Rock-elokuvat ovat aina kiinnostavaa katseltavaa vaikkei tarkastelun alla oleva genre erityisesti miellyttäisikään. Winterbottom kertoo tarinansa sujuvasti, mutta elokuvan päätyttyä lähinnä mietityttää että oliko jutussa oikeastaan mitään kertomisen arvoista.

    Wes Anderson: Rushmore (1998) dvd ****
    Mainio pläjäys Wes Andersonin omalaatuista huumoria ja visuaalista tyylittelyä. Hieman raakilemainen verrattuna myöhempiin elokuviin.

    Bennett Miller : Capote (2005) 35mm ***½
    Hauska nähdä loistava Phil Seymour Hoffman kerrankin pääosassa. Hän loistaa tämän hieman liiankin värittömän ja vähäeleisen elokuvan pääosassa. Minulle uusi tuttavuus Clifton Collins Jr. teki myös vaikutuksen elokuvan ehkä toiseksi tärkeimmässä roolissa.

    Chan-wook Park : Joint Security Area (2000) dvd **
    Tyylikkään näköinen, mutta sekava ja loppujen lopuksi aikamoisen typeräkin sotilastrilleri. Ja aargh niitä länsimaisia näyttelijöitä…

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pahan enne: Ylösnousemus

    Voi tsiisus mitä skeidaa :shock:

    Ghost Lake

    Ei jumaliste että osaa olla pashaa. Enää ei tehdä edes hyviä b-horroreita... :?

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Terrence Malick : The New World (2005) 35mm ****
    Valo kimaltelee vedessä, sirkat sirittävät, aurinko siivilöityy puiden oksien läpi, linnut laulavat. Tuttua Malick tyyliä siis. The New World on aika selkeä rinnakkaisteos The Thin Red Linelle. Tyyli on hyvin samankaltainen, mutta mielestäni tässä se ei toimi aivan yhtä hyvin. The New World on selkeämmin juonielokuva ja siksi Malickin pitkät fiilistelykohtaukset rikkovat välillä pahasti juonenkuljetusta (ja päin vastoin juonenkuljetus häiritsee fiilistelyä) niin hienoja kuin ovatkin. Sanomattakin on selkeää että Malickin elokuva on upean näköinen ja niin tälläkin kertaa. James Hornerin musiikit toimivat myös mainiosti vaikka enemmän tässä taisi olla klassista musiikkia vanhoilta mestareilta (Mozart & Wagner). Aika outoa ja harmillista muuten ettei klassista musiikkia käytetä enemmän elokuvissa. Näyttelijöistä kunniamaininnan ansaitsee Q'Orianka Kilcher Pocahontasin roolistaan. Aika lumoava ilmestys "luonnon lapsena".

    Kevin Smith : Mallrats : (1995) dvd **
    Uusintakatselu. Hohhoijaa, väsynyttä jutustelua joka on varmaan tarkoitettu lähinnä viihdyttämään 16 vuotiaita sarjisnörttejä. Mitään elokuvallisia arvoja tässä ei juuri ole. Ben Affleckilla oli sentään täydellinen rooli tässä. Vastenmielisen hyypiön esittäminen kun ei Beniltä vaadi minkäänlaisia ponnistuksia. Noh, pakko myöntää että sen verran on tullut Marvel-sarjakuvia aikoinaan luettua että jotkut läpistä huvittivat vielä tälläistä vanhaa jäärääkin joten tämän parissa vietetty aika ei mennyt aivan hukkaan.

    Sam Peckinpah: The Wild Bunch (1969) *****
    Uusintakatselu. Sam Peckinpahin pessimistinen näkemys ihmisistä puettuna eeppisen westernin muotoon. Peckinpahin paras elokuva ja loistavaa työtä kaikin puolin. Elokuvaväkivallan esittämisen suhteen tämä on varmaan yksi vaikutusvaltaisimmista elokuvista koskaan. Peckinpahin hidastetut tulitaistelut ovat huikeaa katseltavaa vielä nykyäänkin ja niihin verrattuna vaikkapa John Woon vastaavat ovat loppujen lopuksi aika naurettavaa pelleilyä. Selkeästi yksi kolmesta parhaasta näkemästäni westernistä Once Upon A Time In The Westin ja Unforgivenin ohella. Tämä on kyllä yksi niistä harvoista leffoista jotka tekivät jo lapsena vaikutuksen ja jotka yhä paranevat uusintakatseluiden myötä.

    Lisäksi dvd:ltä Lostin eka kausi loppuun. Kiehtova ja tosi koukuttava sarja vaikkakin paikoin myös aika turhauttavaa katseltavaa. Ja meno paranee aika tasaisesti kauden edetessä paria notkahdusta lukuun ottamatta. Hahmojen vuorovaikutus ja toisiltaan kaiken mahdollisen salailu on välillä aika luonnotonta ja rasittavaa. Siltikin parasta tv:ssä tällä hetkellä Deadwoodin ohella.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Immortal (2004)

    Ihme sekoitus animaatiohahmoja ja oikeitakin ihmisiä sekavassa Anubis-mytologiasta kaivavaa scifiä. Ihan syvältä. :(

    Harry Potter ja liekehtivä pikari

    Joo, ihan mukiinmenevä seikkailu taas kerran. Vähän synkempi kuin aiemmat osat. Kyllähän näitä kattoopi. :)

    The Man

    Millähän konstilla Samuel L. Jackson on tähän "komediaan" saatu? Yksi pieruvitsi nauratti (tietenkin), muuten juurikaan naurata. Toisena "hemmona" American Pien Eugene Levy. Se on siis se joka pieree. :roll:

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Immortal (2004)
    Ihme sekoitus animaatiohahmoja ja oikeitakin ihmisiä sekavassa Anubis-mytologiasta kaivavaa scifiä. Ihan syvältä. :(

    Erittäin erimieltä, mutta mielissä on eroja, kuten vesissä ja kusissa. Tekovuosi huomioiden kyseessä on melkoinen CGI-pläjäys. Pari hahmoa/kohtausta on toteutettu huonosti, kaikki muu on sellaista silmänruokaa, jota ahmiessa minä en ainakaan edes kaipaa mitään juonta tai tolkkua. Vaati tietenkin näyttölaitteen, joka mahdollistaa leukojen loksahdukset, ei tuo varmaan toimi mistään periskoopista katsottuna. :wink:

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    mutta mielissä on eroja, kuten vesissä ja kusissa.


    Siis kumpi oli vesi ja kumpi kusi...? Lienee retorinen kysymys... :?

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olen säästellyt Broken Flowersia ja Crashia tuonnemmaksi, mutta täytynee turvautua niihin, kun b-pätkät ovat niin p:stä... Kyllä käy vanhoja taideteoksia ikävä. Dario Argenton horrorit kun ovat niin kovin nautittavia kaikessa olemuksessaan!

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    mutta mielissä on eroja, kuten vesissä ja kusissa.

    Siis kumpi oli vesi ja kumpi kusi...? Lienee retorinen kysymys... :?

    Äh, se oli pelkkää riimittelyä, ei tarkoittanut yhtään mitään.. (ja "vesissä on eroja", sehän oli vanha ja ärsyttävä mainoslause tv:stä, jos muistanet..).

    jooxa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Lukas Moodysson : Reikä sydämessäni
    Varsin puuduttava puolitoistatuntinen. Oksennusta, anaaliseksiä, roskaruokaa, videopelejä. Joo on se kapitalismi huono juttu, mutta tää leffa oli vaan tylsä. Soundtrackina noisea.

    George Romero : Kuolleiden valtakunta
    Tässäkin oli ilmeisesti haettu jotain yhteiskuntakritiikkiä. Aika tylsää zombiemössöä. Ei yllä yhdenkään alkuperäisen trilogian osan tasolle.

    Woody Allen : Sweet and Lowdown
    Hauska muka-dokumentti fiktiivisestä jazzkitaristista. Ehkä paras niistä harvoista Alleneista mitä olen nähnyt. Sean Penn oli loistava pääosassa.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Munich
    Aluksi pelotti: elokuva on helvetin pitkä, kaveri haukkui tylsäksi eikä se alku niin mielenkiintoinen ollut. Sitten se tempaisi mukaan. Teuvo Pilperi ei petä - miten se uskalsikaan laittaa tähän niin suorapuheista väkivaltaa? Perkeleen hyvä, kannattaa katsoa. Huh! :shock:
    ****½

    Solaris [2002]
    Siitä on aikaa kun olen katsonut sen Tarkovskyn version joten kunnollista vertauskohdetta en siitä saanut aikaiseksi. Ei niinkään mestarillinen suoritus, mutta hyvää scifiä ja näin ollen tavallista parempi elokuva. Oliko muuten sattumaa että tämä televisioitiin melko pian Stanislaw Lemin kuoleman jälkeen?
    ***½

    Ei varsinaisesti leffoja:

    No Cure For Cancer
    Amerikkalaisen stand-up komiikan moottoriturpaan Denis Learyyn en ole aiemmin ehtinyt aiemmin tutustumaan. Äärettömän hauskaksi mies kuitenkin paljastui: vitsit huumeista, Elviksestä, syövästä ja ylipäätänsä amerikkalisuudesta ovat heroiinia aisteille mestarillisen stand-upin muodossa.
    ****

    Phil Collins - A Life Less Ordinary
    Collins-fanina ostin tästä Special Edition (tjsp.) DVD:n heräteostoksena noin 7:llä eurolla. Nimensä mukaisesti kyseessä ei ole mitään supertähden jumalointia ja palvomista, ainakaan kovin paljoa. Dokumentti on rehellinen kuvaus Phil Collinsin nousevasta urasta: mukaan on saatu paljon juttua Genesiksestä, poptähden nuoruusvuosista, leffaurasta ja niin edelleen... Ekstroina on dokumentissa nähtyjen henkilöiden haastattelut kokonaisuudessaan, harmi vain että esim. Peter Gabrielin haastattelun aikana tekstit menevät ihan vituralleen ja pomppivat miten saattuu... videoita ei myöskään nähdä, vain satunnaisia live-taltiointeja (myös varhaisen Genesiksen ajoilta). Kokonaisuudessaan kuitenkin kelpo ostos ja mielenkiintoinen dokumentti.
    ****

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    [quote]mutta mielissä on eroja, kuten vesissä ja kusissa.

    Siis kumpi oli vesi ja kumpi kusi...? Lienee retorinen kysymys... :?[/quote]
    Äh, se oli pelkkää riimittelyä, ei tarkoittanut yhtään mitään.. (ja "vesissä on eroja", sehän oli vanha ja ärsyttävä mainoslause tv:stä, jos muistanet..).


    Ajattelin, että mahdoitko hermostua kun en animaatiotaidetta ymmärtänyt :wink:

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Associate (Whoopi Goldberg)

    Tebarilta 2 euron hintaan...

    Satan's little helper

    Törkeän huonoa b-horroria. No, tätähän minä hainkin... :wink:

    Aeroneus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nabbeun Namja(Parittaja/Bad Guy) ****

    Eilen yle teemalta. Neljäs näkemäni Ki-duk Kimin leffa, ei iskenyt aivan yhtä lujaa kuin aiemmat herran tuotokset mitä oon nähny(Birdcage Inn, The isle, Adress Unknown) , silti aivan loistava leffa alusta loppuun. Kaikki meni taas päin helvettiä eikä roolihenkilöille onnellisia hetkiä juurikaan suotu. Vaan niinhän sen pitääkin mennä, ilmeisesti :?

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    King Kong, 2005
    Liian pitkä. Varmaan kidutusta teatterissa, mutta meni kyllä sohvalla röhnöttäessä. Liikaa katsojan maalaisjärkeä ylenkatsova. Ärsyttävä soundtrack. Nätti väripaletti ja DVD on huipputasoa. Ei kovinkaan hienoa, jos ihmiset alkavat pitää tälläisia CGI-pöräyksiä oikean elokuvan mittapuuna. Tästä voisi kirjoittaa pitkästikkin, mutta elokuva ansaitsee lähinnä unohtua, jos minulta kysytään.

    The Exorcism of Emily Rose
    Hyvä pääsiäisleffa. Oikeussalidraamaan puitteiden varaan rakennettu kauhu/draama, joka ns. perustuu tositapahtumiin. Taustalla on 70-luvulla eläneen ja pitkittyneen manausrituaalin aikana kuolleen myöhäisteini-ikäisen saksalaistytön tarina. Melko raju tuotos Sonyn kataloogiin, joskin tytön poikkeavasta käytöksestä on siloteltu isommat karkeudet pois. Mikäli elokuvan tematiikka ei kiinnosta, sitä voi pitää mahdollisesti myös tylsänä.

    pinulk kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    David Cronenberg : A History of Violence

    Kuka olisi uskonut että Cronenberg tekee elokuvan jonka lopussa ydinperhe on taas yhdessä? Hyvä elokuva, mutta kun sitä on oppinut odottamaan mieheltä vähän rajumpaa kamaa.

    Sami kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Dead Fish - päivä palkkatappajana

    Lainasin tämän koska mukana on näyttelijöiden Allan Holdsworth eli Gary Oldman. Tämä on kuin brittiläisten gansterileffojen, Kummelin, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa ja Tarantinon tuotosten hybridi. Billy Zanen roolihahmo on kuin Päärynämäen poliiseista, Robert Carlyle huutaa joka kohtauksessa... huh huh :roll:

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pitkäperjantain elokuvamarathon:

    Aswang
    - Tämä marginaalikauhu ammentaa aasialaisesta uskomusmaailmasta, vaikka tapahtumat sijoittuvat Ameriikan peräkylille. Aswang on vampyyriolio, joka elää ihmissikiöillä - seikka, joka aiheuttaa pientä päänvaivaa naiselle, joka on vuokrannut kohtunsa Aswangin riivaamalle suvulle. Moottorisahan käyttö muistuttaa ehkä liikaa eräästä toisesta elokuvasta, mutta kun tämän ja parin muun lapsuksen ei anna häiritä, kyseessä on oikeasti ilkeä kauhuelokuva.

    Living Doll
    - Patologin assistenttina toimiva mies kaivaa itselleen morsiammen hautuumaalta. Aihepiiristään huolimatta hiottu tekele, joka heiluu kauhun ja mustan komedian välimaastossa. Morsian "kypsenee" vakuuttavasti; efektimies-maskeeraja teki sittemmin töitä Hellraiserin parissa. Eartha Kitt esittää vmäistä vuokraemäntää.

    The Living Dead at Manchester Morgue (Non si deve profanare il sonno dei morti, -74)
    - "Night of the Living Dead väreissä" oli tämän taidepläjäyksen tekemisen johtoajatus. Vaikka kyseessä on selkeä rahastus, ohjaaja ja kameramies ovat olleet ammattimiehiä ja maaseudulle sijoittuva elokuva on helppo silmälle. Poliisi epäilee paikalle eksyneitä beatnikkeja zombien veriteoista. Vaikka gorea on mukana, kyseessä ei ole mikään mieletön mässäily, ja mainittu who dunnit -aspekti pitää mielenkiintoa yllä. Ei huono.

    Bloodsucking Freaks
    - Tämän piti olla huono, mutta ei tylsä; oli kuitenkin kumpaakin. Käsikirjoituksessa on kuitenkin enemmän ideaa kuin valtaosassa uusia Hollywood-kauhuja, joten mikseivät tee tästä uudelleenfilmatisointia.. heh.

    MZ kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olen katsellut vanhempia Beckejä, joissa Gösta Ekman Beckinä. Ihan hyviä genressään. Aika synkkä kuva tulee kansankodista.
    Myös Perikato tuli katsottua. En ymmärrä Saksassa käytyä keskustelua, että Hitler esitettäisiin liian positiivisessa valossa. Hyvä leffa, josta hyvä kahden levyn DVD-julkaisu.

    Tänään onkin sitten Kieslowski-päivä. Lyhyt elokuva rakkaudesta ja mielettömän kaunis Veronikan kaksoiselämä.

    Heikkikerkkanen kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mie katoin viimeksi Syrianan. Oli ihan hyvä, mutta ehkä Traffic oli parempi. Ihan uskottava tarina, ja George Clooney pystyi näyttelemään kerrankin sillä tavoin ettei siitä tullut mieleen jotain roolia näyttelevä George Clooney vaan ihan se mies itse. Katoin tään Ruotsissa, ja arabiaksi lausutut kohdat oli vaikeita seurata kun oli svensk text, mut suurin piirtein osasin kuiteskin.

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eilen illalla tuli teemalta Kieslovskin Veronikan kaksoiselämä.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Toy Story
    Tämänkin elokuvan olen nähnyt liian monta kertaa. Harmi vain että YLE näytti suomenkielisen version: tällaiset animaatiot toimivat paremmin kun alkuperäinen puhuttu kieli on tallella.
    ****

    Toy Story 2
    Upea jatko-osa! Perus-ideasta oli revitty paljon irti ja elokuva oli muutenkin toimiva.
    ****½

    The Return of the Living Dead
    Tässähän oli kaikki mahdolliset zombie-elokuvien kliseet (hyvä niin!) eikä ainuttakaan tylsää hetkeä löytynyt. Nämä kasarikomediat menettävät vain hohtonsa aikojen kuluessa.
    ***½

    Italian Job
    Mini Cooper -mainos yhdistettynä toiminnalliseen rikoselokuvaan?
    Tylsähkö rämistely jota edes Edward Norton ei pelastanut - roolisuoritus pahiksena ei toiminut sen enempää kuin tämä elokuva itsessään :/
    **½

    Jotain aivan muuta:

    Band of Brothers
    Toista maailmansotaa en ole koskaan nähnyt näin hienosti esitettynä. Oikeastaan sarja hipoo täydellisyyttä. Osa Easy Companyn sotilaista jäi kyllä vähän kasvottomiksi ja Tom Hanks oli ohjannut mukaan pari epäuskottavaa kohtausta. Runsas paketti jonka voi katsoa helposti uudestaankin.
    ****½

    Denis Leary: Lock 'N Load
    Ensimmäinen Learyn pätkä, No Cure For Cancer, toimi paremmin. Ei tässä sinäänsä mitään vikaa ollut... oluen kanssa katsottuna laatuviihdettä.
    ***½

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0


    Band of Brothers
    Toista maailmansotaa en ole koskaan nähnyt näin hienosti esitettynä. Oikeastaan sarja hipoo täydellisyyttä. Osa Easy Companyn sotilaista jäi kyllä vähän kasvottomiksi ja Tom Hanks oli ohjannut mukaan pari epäuskottavaa kohtausta. Runsas paketti jonka voi katsoa helposti uudestaankin.
    ****½

    .


    Hänksin Tomppa ei ole ohjannut kuin yhden jaksoista. Pitäisi kyllä itsekin kerrata taas tuo hieno sarja.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Porvarilliseen elämäntapaan kuuluu myös Moonlighting-boxin vahtaamista. Nautittavaa ajankulua Frysärin lihiksien kera. :wink:

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Hänksin Tomppa ei ole ohjannut kuin yhden jaksoista. Pitäisi kyllä itsekin kerrata taas tuo hieno sarja.


    Tiedän, ja se on helvetin hyvä asia että Hanks ei ole päässyt sähläämään muita jaksoja... Melko kamalaa katsottavaa se Crossroads -jakson kohtaus missä amerikkalaiset yllättävät saksalaiset sivultapäin Wintersin johdolla :/ Onhan sekin varmaan tehty oikeiden raporttien pohjalta, mutta yleinen uskottavuus siinä vain kärsii. Onneksi sarjaan mahtuu niinkin loistavia jaksoja kuin Bastogne(6.) ja The Breaking Point(7.), myös sodan loppuvaiheet on kuvattu hienosti. Lisää tällaisia sotasarjoja!

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Franklin J. Schaffner : Patton (dvd) ****
    Uusintakatselu. Hieno leffa, hienompi kuin muistinkaan. Yllättävän kiehtova ja toimiva henkilökuva vaikka mittakaava elokuvassa onkin niin eeppinen kuin on. George C. Scott on pääosassa mahtava ja kannattelee koko elokuvaa. Taistelukohdat olivat kyllä siinä mielessä pettymyksiä, että niissä ei juurikaan saatu kuvastettua mitenkään Pattonin ilmeistä taktista neroutta.

    F. Gary Gray : The Italian Job (tv) **
    Mitätön.

    Wes Anderson : The Royal Tenenbaums (dvd) ****½
    Uusintakatselu. Neroutta.

    Wes Anderson: The Life Aquatic With Steven Zissou (dvd) ****½
    Uusintakatselu. Lisää neroutta. Nämä Andersonin leffat vaan paranee uusintakatseluiden myötä.

    Michael Mann : Ali (dvd) ***
    Uusintakatselu. Tyyliä ennen (ilman?) sisältöä. Mannin heikoin leffa (The Keep yhä näkemättä), mutta koska diggaan niin paljon ohjaajan tyyliä niin saan tästäkin aika paljon irti.

    Minna Virtanen : Levottomat 3 (tv) *
    Aivan käsittämättömän huono. Vaikeaa se oli mutta jotenkin onnistuin sinnittelemään loppuun asti.

    James McTeigue : V For Vendetta (35mm) ****
    Hieno sarjakuvasovitus. Erittäin uskollinen hengessä vaikkei ehkä kaikissa yksityiskohdissa. Ja siitähän hyvässä sovituksessa pitäisikin olla kyse. Hugo Weaving teki kyllä roolinsa todella hienosti pelkän äänen varassa naamion takaa.

    George Roy Hill : Butch Cassidy And The Sundance Kid (dvd) **½
    Uusintakatselu. Enpä muistanutkaan että tämä on näin tylsä. ”Mestarikirjoittaja” William Goldmanin käsikirjoitus on jotenkin päämäärätön ja George Roy Hillin ohjaus älyttömän löysää. Paul Newman ja Robert Redford vetävät roolinsa luontaisen karismansa varassa ihan kivasti ja dialogi on sentään kohtuu näppärää paikoitellen. Ja aivan elokuvan loppu on kyllä tyylikäs.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Wes Anderson : The Royal Tenenbaums (dvd) ****½
    Uusintakatselu. Neroutta.

    Katsoin tuon sattumalta vapunpäivänä. Käsikirjoitus on todella hieno ja älykäs. Pitkästä aikaa pisti miettimään, miten lahjakas ihmisen täytyy olla saadakseen aikaa jotain noin erinomaista. Sanoisin että pelottavan lahjakas.

    Lisäksi elokuva näyttää hienolta. Onneksi DVD:n tekninen toteutus on erinomainen: kuva näyttää todella kolmiulotteiselta ja yksityiskohtaiselta ja värit toistuvat nätisti. Ja tämä oli normi R2-julkaisu. Tekisi mieli tarkistaa millainen Criterion Collection -julkaisu on, mutta taidan vetää teknisen pedanttisuuden rajan tähän, kun normijulkaisu on noinkin hyvä.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tällainen maratooni:

    Lethal Weapon
    Hyvä aloitus loistavalle black cop/white cop -elokuvasarjalle.
    Mel Gibsonin sekopäisin roolisuoritus Martin Riggsinä.
    ***½

    Lethal Weapon 2
    Selvästi hauskin ja yhtenäsin osa koko sarjasta.
    ****

    Lethal Weapon 3
    Melko kehno veto muihin verrattuna, vaikkakin ärsyttävällä tavalla hauskaa Leo Getziä (Joe Pesci) nähdään tässä enemmän kuin 2. osassa.
    ***

    Lethal Weapon 4
    Gibsonin hullut piirteet ovat karisseet melkein kokonaan pois ja takatukkakin on kadonnut, sen sijaan huumori tulvii kyttäkaksikon välillä. Sivuosassa siedettävä Chris Rock ja pahiksena hiljainen Jet Li. Ei todellakaan mikään kalkkuna, vaikka niin olisi saattanut olettaa.
    ***½



    Stalingrad
    Saksalaisten näkökulmasta kerrottu sotadraama, jossa tarkovskymaisen kauhun ohella käsitellään mm. sodanvastaisuutta. Yksi hienoimmista sotaelokuvista.
    Outoa tässä julkaisussa on se, että vaikka takakannessa lupaillaan DVD:n sisältävän runsaasti extroja, ei niitä itse levyllä kuitenkaan ole.
    ****½

    Identity
    Ei edes ollut kovin jännittävä.
    **

    American Pie 2
    Heh! :(
    **

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Moonlighting-boxi alkaa olla lopuillaan. Kivittäkää vaan, mutta keveydestä olen kovasti nauttinut. Tämän jälkeen kaivan käsiini taideteoksen nimeltä Underground ja palaan taas maan pinnalle... :wink:

    jooxa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Armageddon ja The Island.
    - Ei helvetti. Michael Bay osaa kyllä tehdä paskaa. Islandista oli hauska bongailla eri tuotemerkkejä.

    Lädi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katselin vihdoin eilen Dylanin tähdittämän ja osin käsikirjoittamankin Masked & Anonymous -leffan ja täytyy kyllä todeta, että näyttelijänä herra Z:lla on vielä varsin pitkä matka saavuttakseen saman tason kuin muusikkona.

    Muutenkin raina vaikutti harrastelijoiden puuhastelulta, vaikka mukana on varsin koviakin näyttelijänimiä. Leffa oli minulle pettymys, vaikkeivät odotukset nyt niin kovin korkealla olleetkaan.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    James B. Rogers: American Pie 2 (tv) **
    Parempi kuin Ernest.

    Tony Scott: Domino (dvd) **½
    Tony Scott kikkailee taas nuoruuden raivolla (62v), mutta koska Richard Kellyn kässäri on niin hemmetin avuton, niin se on kyllä luettava pelkästään positiiviseksi asiaksi tällä kertaa. Eihän tässä olisi muuten ollut mitään järkeä. Scottin kamerasirkus viihdytti riittävästi että kertakatselu sujui suht kivuttomasti, mutta ei tätä kyllä toistamiseen jaksaisi.

    Todd Solondz : Storytelling (tv) ****
    Mainioita pieniä julmia tarinoita. Ei ihan Happinessin tasoa sentään, mutta yllättävän hyvä kuitenkin kun ei tätä muistaakseni aikoinaan hirveästi kehuttu. Se ”Nonfiction”/”Fiction” erottelu ei kyllä oikein auennut minulle. Vääntäisikö joku rautalangasta?

    Minoru Kawasaki : Ika resuraa/Calamari Wrestler (dvd) ***
    Kuolleeksi luultu painija palaa areenoille… kalmarina. Mainiota!

    Tetsuya Nomura & Takeshi Nozue : Final Fantasy VII: Advent Children (dvd) *
    Avuton cgi-animaatio FF VII pelin jatkoksi. Avuton sisällöltään siis, photorealismiin pyrkivä cgi-animaatio tässä on ihan asiallista jos tyylilajista pitää. Minä en pidä. Elokuvan tarinassa ei juuri järkeä ole eikä koko homma taida avautua kuin kovimmille FF VII fanipojille.

    John R. Cherry III : Ernest In The Army (dvd) *
    Toinen ja varmasti viimeinen “ameriikan uuno” mitä minä katson. Ei tainnut naurattaa kertaakaan.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Minoru Kawasaki :Ika resuraa/Calamari Wrestler

    Hah, saako tuota jostain videovuokraamosta? Eipä muuta, mutta ostin omani viime kesänä import-levynä import-hintaan.. enkä olisi uskonut että tuohon nimeen enää törmää. "Ihan kiva" elokuvana, mutta ilmankin eläisi.

    kissamies kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mä kattelin viimetteeks Takashi Miiken ohjaaman jakson "Imprint" Masters of Horror sarjaan. Tämä jakso poistettiin sarjan yhteydestä liian raakana. Täytyy sanoa että, noin tusinan Miikeä nähneenä, tämä oli minulle ehkä ensimmäinen mikä aiheutti sellaista tiettyä hampaiden yhteen puremis sekä käsien nyrkkiin puristamis fiilistä. Kaikenkaikkiaan sarjan parhaita jaksoja ja Miikeä piikittävimmillään :wink: ainiin, vanha velmuilija Billy Drago esitti jonkin huoran perään itkevää hampuusia.

    Tampopo
    Tässä komediassa etsittiin täydellistä nuudeli reseptiä. ihan viihdyttävää settiä. Rupesi tekemään mieli nuudeleita todella paljon.

    Richard Linklater: Before Sunrise ja Before Sunset
    Kummatkin pitivät mielenkiinnon yllä oikein suvereenisti, pidin ensimmäisestä vähän enemmän. Keskivertoa kiinnostavampaa dialogia.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minoru Kawasaki :Ika resuraa/Calamari Wrestler

    Hah, saako tuota jostain videovuokraamosta? Eipä muuta, mutta ostin omani viime kesänä import-levynä import-hintaan.. enkä olisi uskonut että tuohon nimeen enää törmää. "Ihan kiva" elokuvana, mutta ilmankin eläisi.


    Ei mitään käsitystä mistä tota saa. Kaveri toi mukanaan ja nautimme sen asianmukaisesti alkoholin kera.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Uusintakatseluna Ruohonleikkaaja. Aika ajaa tosi kovaa ohi... jaksoi toimia sen aikaa kun seikkailivat vielä maan päällä eikä kyberavaruudessa.

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    V For Vendetta ***
    Elokuva joka peilaa ajankohtaisia aiheita kuten terrorismia tulevaisuuteen. Mielenkiintoinen aihe josta olisi saanut paljon enemmän irti, nyt sorrutaan turhaan kikkailuun ja vähän raaputtamalla tarina paljastuu lopulta varsin ohueksi. Mitäpä muuta voi odottaa Matrix-tyyppien kässäriltä. :wink: Elokuvassa on kuitenkin hyvä tunnelma ja pätevät näyttelijät!

    The Libertine ***1/2
    Johnny Depp tekee sen jälleen! Leffassa Depp juo, nai & elää itsensä naamaltaan lähes Lordin näköiseksi hylkiöksi (tosin Lordi ei ole hylkiö, Lordi on Lordi). 1600 -luvun Lontoon visvaista rappiota korostetaan kuvaamalla koko leffa vihertävänharmaan suodattimen läpi. Ei mikään täysosuma, mutta Deppin ansiosta elokuva kantaa loppuun asti.

    OldfieldOlli kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katselin juuri History of Violencen.Voi juma kun oli pettymys.Hirveetä väkivaltaa ilman järkeä.Luulin että ohjaajalla olisi ollut enempi näkemystä,mutta ei !

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    History Of Violencessa oli mainiota että kerrankin näytettiin kunnolla väkivallan jälkiä.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Willow
    Tähän leffaan ei vaan kyllästy. Vaikka tämä hyödyntääkin aika härskisti LOTRin luomia kliseitä, on se silti sitä 10 kertaa parempi - ei mikään ylipitkä hobittipelleily :wink:
    ****

    The Witches
    Voimakkaalla brittiaksentilla ja kieroilla kamerakulmilla varustettu kahu-fantasia lapsille. Varoitus: voi aiheuttaa traumoja.
    ***½

    Saving Private Ryan
    Viihdearvo huomattavasti taidearvoa suurempi. Erittäin rankkoja taistelukohtauksia, mulla tais tulla WW2-yliannostus. Oisko mitään hyviä leffoja jotka sijoittuis ekaan maailmansotaan?
    ***½

    Maissilapset
    Heh, tämä oli jo aivan liian huono.
    *

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Willow
    Oisko mitään hyviä leffoja jotka sijoittuis ekaan maailmansotaan?


    Kubrickin Paths Of Glory on ainakin varsin hyvä vaikkei ohjaajan parhaimmistoon kuulukaan.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Uusinnat jatkuivat. Roger Mooren starraama Kaappaus Pohjanmerellä. ssssshit pitäisi sen originaalinimen olla, eikä ffolkes... :?

    Frazz kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Kubrickin Paths Of Glory on ainakin varsin hyvä vaikkei ohjaajan parhaimmistoon kuulukaan.

    Rohkenen olla hieman toista mieltä. Kyllä tämä kuuluu Kubrickin aivan kärkitöihin. Ja monethan pitävät sitä jopa hänen parhaanaan.

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Täytynee ottaa seuraavaksi katseluun tuo Paths Of Glory. Kubrickilta ei hiekkoja teoksia tunnu löytyvän.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kiss Kiss Bang Bang

    Tämä oli mielestäni sangen mainio. **** Suosittelut!

    Rosemaryn painajainen

    Uusintavahtaaminen. Töksähtelee edelleen, mutta jotenkin vaan niin klassikko. ***

    Riley kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Oisko mitään hyviä leffoja jotka sijoittuis ekaan maailmansotaan?


    Renoir: Suuri illuusio
    Milestone: Länsirintamalta ei mitään uutta

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Beast (Bête, La)
    Walerian Borowczykin ihmetekele, lähinnä pornografinen versio Kaunottaresta ja hirviöstä. Parittelevia hevosia ja zoofiliaan viittaavaa seksiä Pedon kanssa.

    Reservoir Dogs
    2. katselukerta. Sanailun varaan perustuva elokuva toimii paremmin, jos kiinnittää huomiota sanailuun. Ensimmäisen katselukerran aikana olin enemmän kiinnostunut mökötyselokuvista ja koko RD vaikutti paskan jauhamiselta. Onneksi Tarantinon naama häviää filmistä hyvissä ajoin. Nyt siis toimi paremmin.

    Tuulen Viemää
    Ostin tään mutsille, mutta samalla tuli paikattua aukko populaarikulttuuriyleissivistyksessä, joka onkin pitkä sana.

    Lost Highway
    Lynchin tuotantoa ei voi pistää helposti paremmuujärjestykseen, mutta tää on kuiteskin lemppari. Kuvottavan huono kuvanlaatu, ihan kuin jostain VHS-masterista vedetty.

    School of Rock
    No niin. Tämän ajan olisi voinut katsoa jotain hyvää komediaa, kuten..

    Steve Zissoun vedenalainen maailma,
    jonka jälkee sopii korkata Rushmore.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Steve Zissoun vedenalainen maailma


    Katselin tuon juuri äskettäin myös. Kelpasi! ***1/2

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    James Mangold : Walk The Line (35mm) ***
    Peruslaadukas elämäkerta-elokuva. Ei Johnny Cashin elämä kyllä tämän perusteella niin kovin jännittävää ollut. Vaikka eihän tässä päästykään kuin puoliväliin asti. Joaquin Phoenix ja Reese Witherspoon (yllättävää) ovat loistavia pääosissa ja tekevät elokuvan katsomisen arvoiseksi.

    Alejandro Jodorowsky : Santa Sangre (dvd) ****
    Kiehtova psykedeelinen kauhuelokuva. Jännä yhdistelmä gorea ja taide-elokuvamaista ilmaisua. Komeasti ja luovasti kuvattu pienehköstä budjetista huolimatta. Kokonaisuus ei ihan toimi ja välillä homma menee turhaksi haahuiluksi. Esimerkiksi seikkailut niiden kehitysvammaisten kanssa olisi voinut jättää kokonaan pois.

    J.J. Abrams : M:I 3 (35mm) **½
    Kohtuullisen viihdyttävää yliampuvaa rymistelyä. Parempi kuin John Woon säälittävä kakkososa, mutta jonkin verran kehnompi kuin De Palman ensimmäinen osa. Cruise käytti tässä”itkuiset silmät”-maneeria kyllä pari kertaa liikaa…

    Christopher Quest: Waiting For Guffman (dvd) ***
    Christopher Quest: The Mighty Wind (dvd) ***½
    Ihan hauskoja komedioita Spinal Tapin muka-dokumentti tyyliin. Ensin mainitussa ollaan amatööriteatterin parissa ja toisessa seurataan folk-bändien reunionia.

    Ron Howard : The Da Vinci Code (35mm) **
    Tuttua Howardia: ammattitaitoisesti tehtyä, mutta ah niin puuduttavan tylsää ja persoonatonta. Ehkä tämä olisi toiminut jos tarinan olisi yhdistänyt Indiana Jones-tyyppiseen toimintaan, mutta tälläisenä tämä oli vain epäuskottavaa ja ennen kaikke tylsää. Kirjaa en ole lukenut eikä paljoa kiinnosta tämän jälkeen(kään).

    John Landis : The Kentucky Fried Movie (tv) **½
    Erillisistä sketseistä koostuva “elokuva”. Kuten arvata saattaa lopputulos on armottoman epätasainen.

    Richard Donner : Lethal Weapon 4 (dvd) ***
    Uusintakatselu. Oikein viihdyttävää väkivaltaviihdettä. Reippaasti ylipitkä kuitenkin.

    Brett Ratner : X-Men 3: The Last Stand (35mm) **
    Sarjan taso tippuu melko reippaasti etenkin loistavan kakkososaan verrattuna. Tyylillisesti tämä jatkaa onneksi samalla linjalla, mutta käsikirjoitus on hätäisesti laadittu, liikaa asiaa ängetty liian lyhyeen aikaa. Hahmot kärsivät ja aikaisemmissa osissa aloitetut juonikuviot vedetään yhteen hätäisesti. Tärkeitä hahmoja kuolee kuin kärpäsiä ohimennen tyyliin. Kömpelöstä tarinankerronnasta antaa viitteitä jo elokuvan alku. Prologia ”20 vuotta sitten” seuraa välittömästi uusi prologi ”10 vuotta sitten”….

    Frazz kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Tuttua Howardia: ammattitaitoisesti tehtyä, mutta ah niin puuduttavan tylsää ja persoonatonta.

    Juu, Howardin kanssa kyllä tietää jo ennakkoon mitä saa: tappavan tylsää elokuvaa.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Brokeback Mountain (DVD/R1)
    Alku ei vaikuttanut lupaavalta, koska ei tiennyt kuvaako elokuva muutakin kuin poikapainia vuoristomaisemissa. Onneksi heti ensimmäisen neljänneksen jälkeen tapahtumien puitteet muuttuvat, ja kundien sinittelyä kulissiavioliittojen pinteessä seuraa mielenkiinnolla loppuun asti. PERSEPANO tulee yllättäen elokuvan alkumetreillä, mistä plussaa. Kuvakerronta ovat aika isolla siveltimellä vedettyä; odotin vähän jotain muuta. Ei tästä kyllä mitään syvähenkistä taide-elämystä irronnut. Ns. vakavista elokuvista, joita on tullut nähtyä lähiaikoina esim. Crash, Amores Perros ja 21 Grammaa menevät omassa kirjanpidossa reilusti Brokebackin ohi.

    Syvä Joki, Delirevance
    Sattuma tai ei, tämä tuli katsottua heti Brokebackin perään, LOL. Elokuva on TV:stä tuttu, mutta itsellä ensikertaa DVD:llä tarkempaa katselua varten. Juoni oli tuttu ja odotin vähintääkin korkealaatuista viihde-elämystä, mutta jostain syystä jokainen kohtaus vaikutti pitkitetyltä. Ehkä tämä ei sitten vaan kestä montaa katselua.

    Sekalaista soopaa:
    Gore Gore Girls, Frankenhooker, The Exterminator, The Wraith, Wanted: Dead of Alive.

    kissamies kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Alan J. Pakula : All the President's Men (1976)
    Kattelin tätä hyvin krapulaisessa olotilassa ja nukahdin puolessa välissä elokuvaa, joten en osaa sanoa oliko minkälainen. Roope redford on jokseenkin ärsyttävä mulkkunaama (tästä on vissiiin tekeillä jokin uusinta versio, Jude Law pääosassa)

    Sidney Lumet : The Verdict (1982)
    Lumetin 12 vihasta äijää oli joskus lemppari elokuviani, tämä pyörii samoissa aihepiireissä. Viihdyttävä leffa oikeussali draamaksi. David Mametin Dialogi ei petä koskaan.

    warkke kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mietin, että mikä leffa vois olla semmonen, jonka kehumisen jälkeen tulis sokrulaisilta ns. käkättimeen...

    En tiedä... mikä se vois olla... Ehdotus olisi `Väkivallan vihollinen`-sarja... Bronsonin ainoa ilme mukana ratkaisemassa kovalla kädellä vääryyksiä...Nelonen?

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    The Machinist
    Christian Bale on todellakin omistautunut tätä leffaa varten. Elokuva itsessään ei ollut mitenkään ihmeellisempi. Perus mindfuck-jännäri.
    ***½

    The Proposition
    Sisältää oudon soundtrackin, ammuskelua, ruoskimista, kiroilua yms. Nick Caven kirjoittama kovaotteinen ja kiero rikoselokuva pärjää omassa kastissaan. Suosittelen, vaikka ei tämä nyt NIIN hyvä ole.
    ***½

    Repulsion - Inho
    Roman Polanski. Hullu Ämmä. Proge. 60-luku. Joo, siinäpä ne ainekset tähän leffaan.
    ****

    Paths of Glory - Kunnian Polut
    Kiitoksia vain suosituksesta. Tämähän osoittautui tavallista ovelammaksi sotaelokuvaksi. Ei Kubrickin parhaimmistoa, eikä ollut kovin kubrickmainen elokuvakaan, mutta kuitenkin älyttömän hyvä.
    ****

    Elokuvat Fear and Loathing in Las Vegas ja Sin City tuli katsottua taas uudestaan. Sin City se vaan pahenee kerta kerran jälkeen, toisin kuin yli-hauska Fear and Loathing.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mietin, että mikä leffa vois olla semmonen, jonka kehumisen jälkeen tulis sokrulaisilta ns. käkättimeen...

    Kaikki Star Warsit toimii.

    MZ kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katsoin eilen leffan, joka on varmaan yksi surkeimpia näkemiäni, eli The Coren. Oli tylsä perjantai-ilta...
    Harvinaisen epäuskottava jopa genressään, ja minunkin fysiikan opinnoillani siitä löytyi vaikka kuinka paljon virheellisyyksiä. Ja jos tehdään vuonna 2003 erikoistehosteleffaa, niin niiden tekemiseen olisi voinut käyttää muutakin kuin Commodore 64:sta.
    Juonesta nyt ei voi sanoa muuta kuin, että kaiken maailman Ivanit ja mustathan joutaakin kuolla...
    Ei ollut tainnut tekijöitä pahemmin leffan teko kiinnostaa.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Uskollinen puutarhuri

    Puhuttelevasta aiheestaan huolimatta jäi vähän keskeneräinen tunne elokuvan loputtua. Ehkä hieman liian paljon pintaraapimista henkilökuvauksissa ja tapahtumissa. **1/2

    Perheen jalokivi

    Amerikkalainen perhekomedia. Lässyn lässyn lää, vaikka nyt ei genressään sieltä ihan huonoimmasta päästä ollutkaan. **

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Juonesta nyt ei voi sanoa muuta kuin, että kaiken maailman Ivanit ja mustathan joutaakin kuolla...

    Mitä, mitä.. kiintiöneekeri rakentaa maailman pelastavan laitteen, Serge oli nimestään huolimatta ranskalainen ja näiden lisäksi kuolee kaksi amerikkalaista. Siis yksi musta ja tämän lisäksi kolme oikeaa ihmistä. Olisiko lisäksi pitänyt mainita holocausti, jotta oltaisiin riittävän politically correct? :lol:

    Paska filmi tosiaan, CGI-elokuvan Plan 9 From Outer Space.

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vanha ketju jatkaa elämäänsä vaikka part II on perustettu. Moderaattorit huom.