Katu-uskottavin bändi jota ette tajua?
Tonto kirjoitti noin 20 vuotta sitten (80 kommenttia)
Mikä olisi katu-uskottavin yhtye tai artisti, joka ei ole teille ikinä uponnut mutta josta olisitte periaatteessa halunneet oppia pitämään? Minulla on monta, joista olisi varmasti kapakassa hauska esitelmöidä: Genesis, Peter Gabriel, ELP, Frank Zappa, Yes (kaikki muu tuotanto paitsi Close to the Edge).
Suomalaisista "kunnon bändeistä" vihaan useita. Peruste ylenkatsonnalleni on kliseinen "tekotaiteellista paskaa": CMX (pahin kaikista), Ismo Alanko (suurin osa kuulemistani), Zen Cafe (tylsä), Kotiteollisuus (onko se katu-uskottava?) jne. jne.
Suomalaisista "kunnon bändeistä" vihaan useita. Peruste ylenkatsonnalleni on kliseinen "tekotaiteellista paskaa": CMX (pahin kaikista), Ismo Alanko (suurin osa kuulemistani), Zen Cafe (tylsä), Kotiteollisuus (onko se katu-uskottava?) jne. jne.
+/- saldo : 0 | Tweet
Jos lähdetään progesta, niin olen siinä sen verran onnellisessa asemassa että ainoastaan Haikaran suuruus huitelee täysin yli ymmärryksen. Flower Kingsit sun muut prog by numbers -orkesterit tuskin ovat kovin katu-uskottavia.
Kotimaisista ei-progeista ikävystyttävät ja pikkunäppäryydessään ärsyttävät Zen Café ja Leevi & the Leavings. Yleisesti tunnustetuista klassikko-orkestereista käsittämättömin lienee Ramones; niiden potkivuutta jaksetaan aina hehkuttaa mutta itselleni on käynyt useammin kuin kerran niin että hämmästeltyäni korviin kantautuvan rokkenrollin laahaavuutta ja yleistä apaattisuutta on selvinnyt, että se olikin joku ikivihreä Ramones-ralli.
Katu-uskottavuudesta en tiedä, mutta Radiohead ja Porcupine Tree eivät iske sitten millään, vaikka olen yrittänyt.
Vanhoista nimistä voisin mainita Rolling Stonesin ja U2:n. En ole koskaan pystynyt tajuamaan mitä ihmeellistä noissa bändeissä muka on. Stonesin ymmärrän tietynlaisena "instituutiona", mutta U2:n suosiota en pysty mitenkään ymmärtämään, vaikka olen nähnyt ne livenä, ym. Ihan hyvä MTV-rockbändi mutta ei mitenkään sykähdyttävää.
Uusi Marillion ei ole vieläkään oikein kolahtanut Lerxstin jankutuksesta huolimatta. :)
Tuolta Rolling Stones - U2 -akselilta löytyy useitakin yhtyeitä, joista ei saa mitään irti.
Progen puolella täytyy myöntää, että Kuusumun Profeetta ei oikein ole auennut. Musiikki on paikoitellen oikein mainiota, mutta Rätön ääni on jotain, mitä en vain pysty sulattamaan. Onhan se persoonallinen, mutta jotenkin tuo tulkinta ampuu yli, ja siten vaikuttaa vitsiltä sen kaiken muun rinnalla. Tai sitten olen vain tosikko. Sama asia muuten tuo em. Haikaran kohdalla. Musiikki on oikein hyvää, mutta se laulu...
Kai tuo on asia, johon pitää vain totutella. Opethin örinänkin kestää, koska musiikki muuten on aivan loistavaa.
Jeff Buckley. Tiedä sitten mikä on (oli) herran katu-uskottavuussijoitus, mutta lukemissani lehtijutuissa on annettu ymmärtää että kyseessä olisi ollut messiasta vastaava ilmestys ja yksinkertaisesti noista biiseistä ei saa mitään irti.
Beatles. En millään saa kiinni ko. bändistä. Tajuan ja ymmärrän kyllä että monissa heidän kappaleissaan on kaunis, harmoninen melodia, ja A Day in the Life on kyllä hyvin tehty kappale, mutta Beatlesin musiikki ei vain millään nappaa. Täysin yhdentekevä bändi, minulle, mutta pop/rock-musiikin, myös progen, historiassa Beatles on instituutio.
En oo vieläkään oikein tajunnu Led Zeppelinin hienoutta, vaikka suurin osa bändin levyistä hyllystä löytyykin, ehkä niitä vaan pitäis kuunnella enempi :oops:
Absoluuttinen Nollapiste - bändin nimi toimii hyvin monella tasolla. YUP tökkii kanssa pahasti. Kauko Röyhkä.
...niin ja toi AC/DC! Mutta siittä en haluakaan oppia pitämään :lol:
Bitches Brew -ajan Miles Davis. Progeharrastajien keskuudessa suosittua katu-uskottavuuden parantamiseen käytettyä musaa. Who are you kidding? Kuunnelkaa vaan niitä Rush-levyjänne. :wink:
...niin ja toi AC/DC! Mutta siittä en haluakaan oppia pitämään :lol:
No no, kyllä se sieltä sitten tulee, kunhan käyt ensin ton punk -kauden läpi. ;)
Frank Zappa ei vaan toimi muutama levyä lukuunottamatta.
En oo vieläkään oikein tajunnu Led Zeppelinin hienoutta, vaikka suurin osa bändin levyistä hyllystä löytyykin, ehkä niitä vaan pitäis kuunnella enempi :oops:
Itse kasvoin kyseisen bändin musiikin parissa ja omistan Zeppeliniltä yli 100 bootleg-julkaisua. Mutta objektiivisesti katsottuna bändi ei kyllä koskaan ollut mikään kovin erikoinen livepumppu, ja Bonhamia lukuunottamatta bändin muusikot ovat erittäin yliarvostettuja.
Ymmärrän kyllä jos ei uppoa enää nykyään kaikille. Itselleni Zep vaan kuuluu olennaisesti rock-musiikin kehityskaareen.
Mutta kyllä viisi ekaa levyä ovat loistavia, kaikesta huolimatta.
Bitches Brew -ajan Miles Davis. Progeharrastajien keskuudessa suosittua katu-uskottavuuden parantamiseen käytettyä musaa. Who are you kidding? Kuunnelkaa vaan niitä Rush-levyjänne. :wink:
Niin kuunnellaanki! :)
Genesis ja Pink Floyd menee yli ymmärryksen välillä, vaikka niitä kuuntelenkin :roll:
Metallicaa en ymmärrä, mutta haluaisin kyllä joskus vielä tutustua.
Nightwish on taas semmoinen, jota en oikein käsitä enkä välttämättä haluakaan, kun "kaikki muut kuuntelee" :P
Peter Gabrieliin oli mukava päästä kiinni, löytyy vaikka mitenkä hyviä biisejä vuosien varrelta.
Edit: Hups, katosi vähän progelinjalta osa noista "ymmärrettävistä" pois mutta ei se mitään. :)
No progeosastolla on paljonkin arvostettuja bändejä, joita en diggaa, esim. ELP, Marillion jne.
Ja on myös myönnettävä, että The Who, Rolling Stones ja osin jopa Beatles jättää usein kylmäksi... Pitäisi varmaan vaan kuunnella enemmän!
Ja on myös myönnettävä, että The Who, Rolling Stones ja osin jopa Beatles jättää usein kylmäksi... Pitäisi varmaan vaan kuunnella enemmän!
Beatlesia koetin tässä eräs päivä kuunnella enkä oikein päässyt sisälle. Jotenkin liian tekopirteältä kuulosti minun makuun ainakin ne biisit joita White albumilta ja Sargeant peppersiltä kuuntelin. Pari ihan "kivaa" biisiä, mutta ei mitään erikoista. Ei ole ehkä minun musiikkia.
Jostain syystä tuplat. Jihaa!
Rush, joka ei kyllä mielestäni ole millään tavalla katu-uskottava (tai muutenkaan uskottava), ei ole koskaan kolahtanut millään tavalla. Genesiskään ei juuri iske.
Absoluuttinen Nollapiste - bändin nimi toimii hyvin monella tasolla. [/quote]
[quote]Bitches Brew -ajan Miles Davis.
[quote]Bitches Brew -ajan Miles Davis.
Molemmat naulankantaan. Miles Davis nyt yleensäkin on ihmeellisen korkealle noteerattu. Kauko Röyhkä ja Ismo Alanko sekä kaikki sen tapanen on luonnollisesti ihan hirveetä.
hmmm... tässä käytetään nyt termiä katu-uskottava jossain sellaisessa mielessä, mikä ei ole itselleni tuttu. Yleensä mää olen ymmärtänyt "katu-uskottavana" sellaisen bändin joka on cool ja joka ei turhaan prameile tai elvistele.
Progen puolelta ei kyllä paljoa katu-uskottavia pändejä löyty. Esim. ELP ja Yes ovat katu-uskottavan bändin vastakohtia mulle. Katu-uskottavia bändejä on miulle olleet mm. semmoset kuin Ramones, Terveet Kädet ja Shitter Limited. Noista en jaksa kuunnella yhtäkään kovinkaan pitkään, mutta olishan niistä hauska pitää koska mun mielestä niillä on hyvä asenne.
Joskus ihan pikkupoikana kuuntelin paljon Van Halenia ja pidin sitä aivan huippubändinä. Nyt kun tuossa kaivelin vanhoja levyjäni ja laitoin VH:n soimaan niin ei voinut kuin ihmetellä mikä tuossa bändissä on aikanaan puraissut. Suosikin ylenpalttinen hypetys varmaan? Jotkut DLR:n aikaiset tuotokset kuulostivat nykyään kuunneltuna lähinnä säälittäviltä (anteeksi vain).
Yksinkertaista ääliörockia joka kyllä toimii omalla tavallaan, ja Eddiehän keksi tilulilun. Tai ainakin sen tilulilun jota nykyään soittaessaan ukkeli kuulostaa omalta karikatyyriltään.
Ei Van Halen huono ole, mutta hassua on minusta vain se, että VH:ta noin yleisesti rock-lehdistön piirissä pidetään merkittävänä bändinä. Tuo "katu-uskottava" imagohan on aina ollut rock-musiikissa tärkeä asia, ja VH:lla se on ollut kunnossa.
Jos mä nyt jonkun mainitsen, niin maailman vähiten katu-uskottava bändi on RUSH, aivan uskomatonta kuraa se vähä mitä olen kuullut.
Jotkut tuntuvat pitävän arvossaan.... pthui!, hankkikaa elämä! :wink:
Ei Van Halen huono ole, mutta hassua on minusta vain se, että VH:ta noin yleisesti rock-lehdistön piirissä pidetään merkittävänä bändinä.
Olihan Van Halen merkittävä heavy-musiikin uudistaja, vaikka taisikin samalla tehdä karhunpalveluksen koko genrelle. Eka levy on kuitenkin alusta loppuun täyttä tavaraa.
hmmm... tässä käytetään nyt termiä katu-uskottava jossain sellaisessa mielessä, mikä ei ole itselleni tuttu. Yleensä mää olen ymmärtänyt "katu-uskottavana" sellaisen bändin joka on cool ja joka ei turhaan prameile tai elvistele.
Katu-uskottavuus taitaa olla rock-musiikin ikuisia termejä... Minä ymmärrän katu-uskottavuudella sitä, että tunnustautumalla jossakin porukassa tiettyjen bändien ystäväksi, voi saada aikaan henkilökohtaista sosiaalista arvonnousua. Se vaihtelee porukoittain: AC/DC:n ystäväksi tunnustautuminen ei välttämättä nosta kredibiliteettiä progejoukossa jne. Toisaalta "kevytprogenkin" (Yes, Genesis, Rush) kuuntelu voi nostaa kuvitteellista älykkyysosamäärää jossakin hieman satunnaisemmassa musaporukassa. Toisaalta "kevytproge" ei ole kovassa huudossa "todellisten" afganistanilais-bulgarialaista progressiivista populaarimusiikkia kuuntelevien joukossa. Progen kuunteluhan voi usein kääntyä eräänlaiseksi kilpavarusteluksi mitä tulee bändeihin.
Mielestäni myös The Beatlesin kuuntelun ajatellaan yleisesti paljastavan ainakin sen, että olet syvällisesti perillä populaarimusiikin rakenteesta, sävelkuluista ja kehityksestä. Eli The Beatlesiä voidaan sanoa katu-uskottavaksi. Itse lisäisin omaan listaani vielä tämän nelikon: en ymmärrä The Beatlesista paljoakaan, enkä välttämättä edes halua. Tärkeintä on, että musiikki toimii itselle tai sitten ei.
Aah.. katu-uskottavuus on asia, joka koskee bändiä, ei sen fanittajia tai fanittajan viiteryhmää. Toki fani voi kokea, että osa bändin katu-uskottavuudesta tarttuu häneenkin haloefektin kautta, mutta se on jo eri asia. Eli voidaan sanoa, että bändi se ja se on katu-uskottava tai sitten ei ole. Katu-uskottavuus termin taustalla on mielikuva, että kovat rock-bändit ovat kotoisin "kaduilta ja kujilta." Kerran eräs soitinkauppias kauppasi minulle "katutason" rumpukapulat. Ts. katu-uskottavuudella halutaan sanoa, että jokin bändi on aito ja karhea kulmakunnan tuote, ilman keinotekoista brändäämistä ja stylisteja.
Samoin kun sanotaan sana "kulttibändi" niin johan ollaan heti katu-uskottavia. Aikanaanhan oli tämä "kellaribändi" ja "alternative" juttu kovasti muodissa.
Skidit ihan tosissaan uskoivat jonkun olevan "vaihtoehtomusiikkia" kun sitä soitettiin MTV Alternativella tavallisen MTV:n sijasta. Kyllä ne ovat taitavia, nämä musiikin imagotoimistot nykyään.
Guns & Roses oli aikanaan Suosikin mukaan "maailman vaarallisin bändi" kopioituaan imagonsa suoraan The Who:lta ja Stoneseilta. Oli taas tullut uusi sukupolvi jolle tämä tuttuakin tutumpi "vittu mä hajotan hotellihuoneita, pieren verta ja vedän Johnny Walkeria ja pollee"-imago meni täydestä kun väärä raha.
Höh, olenpas minäkin yksi ärsyttävä vanha äijä. Enkä ollenkaan katu-uskottava tässä kyynisyydessäni. ;)
Aah.. katu-uskottavuus on asia, joka koskee bändiä, ei sen fanittajia tai fanittajan viiteryhmää. Toki fani voi kokea, että osa bändin katu-uskottavuudesta tarttuu häneenkin haloefektin kautta.
Mielestäni nämä asiat (bändi ja fani) nimenomaan ovat usein sidoksissa keskenään, eli Docin mainitsema haloefekti toimii. Katu-uskottavan bändin kuuntelija voi usein kokea myös itse olevansa katu-uskottava. Katu-uskottavuuden sisältö vain vaihtelee musiikkigenreittäin.
WASP oli muistaakseni yksi bändi, jolla oli "väkivaltainen katutausta".. :P
Joo ei kyllä esim. ELP:stä puhuminen baarissa voi mistään näkökulmasta olla katu-uskottavaa.
WASP oli muistaakseni yksi bändi, jolla oli "väkivaltainen katutausta".. :P
Ne varmaan saivat jollain aikaisemmalla Suomen vierailullaan Kalliolaisella nakkikioskilla turpaansa.
Höh, olenpas minäkin yksi ärsyttävä vanha äijä. Enkä ollenkaan katu-uskottava tässä kyynisyydessäni
Niinpä niin... Tässä iässä pääsee helpommalla kun ei tarvitse antaa arvoa ulkomusiikillisille tekijöille. Musiikki ja sanatkin jopa tarvittaessa antavat kuitenkin sen tarpeellisen sisällön. Muu on turhaa, kuten ulkonäkö, tyyli, juorut, poliittinen agenda ja jopa nettisivut. Niillä nyt ei ole muutenkaan paskan väliä ainakaan meikäläiselle. Kyllä minäkin olisin kaksikymmentä vuotta sitten halunnut kipinöivän munasirkkelin... :lol: Konserteissa saa sitä visuaalista puolta nähdäkseen ihan tarpeeksi ja silloin se palveleekin tarkoitustaan.
Joo ei kyllä esim. ELP:stä puhuminen baarissa voi mistään näkökulmasta olla katu-uskottavaa.
Jaha, hyvä niin! :)
Höh, olenpas minäkin yksi ärsyttävä vanha äijä. Enkä ollenkaan katu-uskottava tässä kyynisyydessäni
Niinpä niin... Tässä iässä pääsee helpommalla kun ei tarvitse antaa arvoa ulkomusiikillisille tekijöille. Musiikki ja sanatkin jopa tarvittaessa antavat kuitenkin sen tarpeellisen sisällön. Muu on turhaa, kuten ulkonäkö, tyyli
Joo mutta rajansa kuitenkin kaikella. Kyllä kaikesta huolimatta tekee tiukkaa kuunnella esim. Poguesia. Aina vaan tulee sen äijän naama mieleen biisejä kuunnellessa, vaikkei haluaisi. On se vaan niin HELVETIN ruma. Siis NIIN ruma, että sen ylioppilaskuvakin otettiin varmaan satelliitista.
No onneksi ei ole bändikään kaksinen joten eipä tarvitse paljon kuunnella. :)
Tuon näkösiä miehiähän näkee kylillä vähän väliä, mutta ei mulla tuu mieleen mennä haukkumaan niitä rumiksi...
Noh, vähän on hampaat kärsinyt ja olut maistunut, siinä kaikki...
Puhutaanko nyt siis katu- vai katuojauskottavuudesta?
"Katu-uskottavuus" on kyllä naurettavimpia termejä mitä on keksitty.
Miltähän vuodelta kuva lienee? Shanehän oli joskus 90-luvulla tosiaan ihan katuojatasolla. Nykyisin kai menee vähän paremmin. Ja kyllähän Poguesia aina mieluummin kuuntelee kuin jotain Rushia. :wink:
Oon koittanut miettiä että keksisinkö jonkun, mutta vaikeata on... kävisköhän Black Sabbath, en vaan ole saanut niistä otetta. Sweet Leaf on kyllä aika hyvä, mutta Butthole Surfers teki senkin riffin n. 100 kertaa paremmin (Sweat Loaf).
Guns & Roses oli aikanaan Suosikin mukaan "maailman vaarallisin bändi" kopioituaan imagonsa suoraan The Who:lta ja Stoneseilta. Oli taas tullut uusi sukupolvi jolle tämä tuttuakin tutumpi "vittu mä hajotan hotellihuoneita, pieren verta ja vedän Johnny Walkeria ja pollee"-imago meni täydestä kun väärä raha
Slash veti kaiketi Jack Danielsia. Ainakin jossakin kuvissa.
Tosin myöhemmässä vaiheessa itsetuhoinen päihdeongelmainen rokkari -imago nousi vielä astetta ylemmäs kun Slash oli jossakin Black Death Vodka -mainoksessa. Cooool!!
Tästä ketjusta tuli mieleen vanha Guitar Worldin haastattelu jossa kitarataiteilija nimeltä Dave Mustaine kommentoi että Allan Holdsworth ei osaa "kompata". Sama kaveri vertasi itseään Jimmy Pageen ja bändikaveriaan Uli Rothiin. Oletan että itsensä rinnastus johtui nerokkaasta sävelkynästä... Mutta eikös Mustaine ollutkin kova jätkä "kadulta" ? :lol:
Ymmärsin, että tämä aihe käsittelee musiikillisia tekijöitä ja siihen liittyvää ns. "katu-uskottavuutta". Ymmärsin ilmeisesti väärin, koska aihetta on suurimmaksi osaksi käsitelty juuri näiden ulkomusiikillisten tekijöiden kannalta. Toisaalta mitä sitten on se "musiikillinen katu-uskottavuus"?
Toisaalta "kevytproge" ei ole kovassa huudossa "todellisten" afganistanilais-bulgarialaista progressiivista populaarimusiikkia kuuntelevien joukossa.
Jotenkin tuolla tavalla myös minä näen tämän asian. Ja tältä näkökannalta myös tuolla alkupuolella vastasin.
Ikinä en ole mitään yhtyettä kuunnellut sen perusteella, miltä näyttävät tai miten käyttäytyvät. Niistä tuskin on apua säveltämiseen ja soittamiseen.
No kättäytymisellä tosin saattaa olla merkitystä myös soittoon/luomiseen... Jos on esim. umpihumalassa 20 vuotta, voi tehdä hiukan tiukkaa.
Mutta jos on esimerkiksi 20 vuotta pilvessä ja satunnaisilla LSD-tripeillä, syntyy vaikka minkälaista taidetta!
Nä tämäkin mulla oli vähän taka-ajatuksena...
Kari Peitsamokin se tavoitteli "katu-uskottavuutta" viskipullolla. Vai olisiko kyseessä vain vitsi? :)
No eikös toi koko äijä ole vähän vitsi... Eihän tota pulloa ole edes korkattu!
Peitsamo oli ainakin kyseisen kuvan ottohetkellä absolutisti, joka mainittiin myös Rumban haastattelussa jota kuva alunperin koristi. Kuten myös se, että viski kuuluu Karin mielestä rokkenrollromantiikkaan vaikkei sitä itse joisikaan.
Mutta jos on esimerkiksi 20 vuotta pilvessä ja satunnaisilla LSD-tripeillä, syntyy vaikka minkälaista taidetta!
No juu, onhan tuossa varmasti perää.
Mutta edelleen vain sillä on merkitystä minulle, minkälaista taidetta syntyy. Ei se taiteilijan käytös tai toiminta suoraan vaikuta siihen, pidänkö hänen taiteestaan. Ne ulkoiset tekijät eivät ole mikään itseisarvo minulle.
Täytyy kyllä myöntää, että itselläni soittaminen taitaa sujua vähän paremmin pienessä humalassa... tai ainakin rennommin.
No eikös toi koko äijä ole vähän vitsi... Eihän tota pulloa ole edes korkattu!
No hei kamoon, Peitsamo on ihan kovimpia ikinä! Sitä paitsi sehän pelaa noilla klisheillä.
Katu-uskottavuus on kulttuuri kysymys ja katu-uskottavia bändejä ovat ne joita katu-uskottavat ihmiset kuuntelevat. Vaikka Marillion olisi kuinka kova juttu joidenkin alivaltiosihteerikloonien porukassa, ei se ole silti katu-uskottavaa.
Lazer tietää. Lazer on sentään meistä katu-uskottavin. Ja se on fakta.
Se nyt ainakin on fakta, että katu-uskottavuus menee heti, jos tunnustaa kuuntelevansa Marillionia. Ja se on ihan oikein.
Katu-uskottavat ihmiset eivät kirjoittele webbifoorumeihin. Tuskin edes tunnustaisivat tuntevansa ketään joka sellaista harrastaa.
ihmiset joilla on avatarina pitkätukkainen roolipelihahmo ovat ainakin niin kaukana katu-uskottavasta kuin vaan on inhimillisesti mahdollista.
Haistakaa paska. Mä olen Netin kovin jätkä. Kerran matkustin yksin junalla Tampereellekin.
Mä oon ampunu itteeni ilimakiväärillä silimään.
Mä oon ampunu itteeni ilimakiväärillä silimään.
Katu-uskottava tyyppi olisi tuota kertoessaan ottanut tarinasta ilmat pois. :)
Maukka Perusjätkä se vasta oli kova jätkä. Lauloi siitä kun seisotaan kadulla. Ja koiranpennuista.
Ja minäkin tapoin koiran kerran. Vahingossa, autolla. Oli iso koira, lyhty meni rikki.
Mä oon ampunu itteeni ilimakiväärillä silimään.
Minäpä olenkin lyönyt itseäni kirveellä polveen.
Kyllä mä sanoisin, että mun avatar on aika reilusti katu-uskottavampi kuin joku saatanan jänis.
Mä oon ajanu Zetorilla, pistäny heiniä seipäälle, tehny AIV:ta ja lypsäny lehmiä.
Kyllä mä sanoisin, että mun avatar on aika reilusti katu-uskottavampi kuin joku saatanan jänis.
Roolipelihahmojen mielipiteet eivät tunnetusti paljoa paina.
Mistä roolipelistä mä muuten oon?
Eiköhän tuolla pärjäisi pelissä kuin pelissä.
No sitten valitsen Nethackin (jos sitä nyt voi roolipeliksi laskea).
Kari Peitsamokin se tavoitteli "katu-uskottavuutta" viskipullolla. Vai olisiko kyseessä vain vitsi? :)
Tämä on jyrä! Viskipullo kädessä kädessä, paita rennon ylimielisesti auki, huivi päässä,koruja ja miesja kitara, jumala, siinä on rock'n'rollin ydin...
En laske Peitsamoa katu-uskottavaksi, vaikka muuten ihan hieno mies onkin. Peitsamo ei tietääkseni ole hajoittanut YHTÄÄN hotellihuonetta, joka on aivan ehdoton edellytys tuohon himoittuun statukseen. Olisi se kyllä varmaan tehnyt tuon vaikka ihan muodon vuoksi, mutta se vaan nyt on niin, ettei haudankaivajan palkoilla paljon remontteja kustannella.
Esim. Negative on heittänyt mm. television hotellihuoneen parvekkeelta, joka on mielestäni melko miehekäs suoritus meikkaavilta 40-kiloisilta rokkipojilta. Jonne (vai Jonniko se oli) on tyttöjen mielestä "samaanaikaan katu-uskottava kovis ja ah niin syötävän sulonen". Juttu ei tosin kerro, oliko TV kallis laajakuvalaite vai mummon vanha mustavalkoinen.
Andy McCoy on omien sanojensa mukaan paitsi esiintynyt mm. Madison Square Gardenilla ja kolaroinut yli kymmenen Jaguaria opetellessaan ajamaan. Puhumattakaan siitä, että se on ollut yli kahdentuhannen naisen kanssa "sillai". Ja viinan ja huumeiden kiskominenhan on tunnetusti rock'n'roll. Siinä vasta mies, joka on sisäistänyt termin "katu-uskottava". Suorastaan tärisen ihailusta ajatellessani sen saavutuksia.
Kyllä mä sanoisin, että mun avatar on aika reilusti katu-uskottavampi kuin joku saatanan jänis.
Nyt ois sitten kaksi jänistä parta-jereä vastaan. Sakke vielä mukaan porukkaan. :wink:
Hei pösilöt; Toi Peitsamon kuvahan on sen Keith Richards-pastissi! Jatkaa sulavana jatkumona äijän meta-rock-linjaa. Pitäshän sitä isojen poikien sentään tuon verran tajuta!
Hei pösilöt; Toi Peitsamon kuvahan on sen Keith Richards-pastissi! Jatkaa sulavana jatkumona äijän meta-rock-linjaa. Pitäshän sitä isojen poikien sentään tuon verran tajuta!
Niin, vitsi mikä vitsi...
Saako siitä katu-uskottavuus krediittejä, jos kaveri heittää harjoituskämpällä radiomankalla päähän ja joutuu ensiapuun ommeltavaksi??? Meinaan jos näin on, mulla on ainakin yksi krediitti.
Kautu-uskottavaa on kusta sankarihaudoille. Katu-uskottavaa on myydä vaimonsa romaneille.
Andy McCoy on omien sanojensa mukaan paitsi esiintynyt mm. Madison Square Gardenilla ja kolaroinut yli kymmenen Jaguaria opetellessaan ajamaan. Puhumattakaan siitä, että se on ollut yli kahdentuhannen naisen kanssa "sillai". Ja viinan ja huumeiden kiskominenhan on tunnetusti rock'n'roll. Siinä vasta mies, joka on sisäistänyt termin "katu-uskottava". Suorastaan tärisen ihailusta ajatellessani sen saavutuksia.
Suuri siivu Andyn katu-uskottavuudesta karisi taannoisen leegoremontin seurauksena, mikä tuolle Poguesin kaverille
varoittavana esimerkkinä ilmoitettakoon.
Viimeksi kun kävin kunnallisessa hammashoidossa (viisi vuotta sitten), niin kukas siellä olikaan samassa jonossa mummojen ja pakolaisten kanssa: Michael Monroe.
määpä meinasin kerran tukehtua omaan oksennukseen, tai ennemminkin oksennusreaktioon. Silmät tuntui lentävän ulos päästä ja hiusverisuonet katkeilivat.
Mutta se ei ole katu-uskottavaa, koska kirjoitan siitä nettifoorumille jossa puhutaan katu-uskottavuudesta. Kaiken lisäksi minulla on avatarina joku pitkätukkainen roolipelihahmo.
Ei tuo ole roolipelihahmo. Se on joku geneerinen hippi.
Eikös joku geneerinen hippi ole se kaikkein kliseisin roolipelihahmo heti maagin ja kääpiön jälkeen?
No ei kai haltijoita voi ihan hipeiksi laskea.
Samanlaisia suippokorvia molemmat.