unohdetut helmet
Hezzu kirjoitti noin 20 vuotta sitten (24 kommenttia)
Listakkaapa tänne progehtavia levyjä, joita ei ehkä suoralta käjeltä moiseksi vois aavistaa. Siis semmosia ei-progebändin/artistin tekemiä progelevyjä, kuten tämä:
John Miles: Zaragon (1978)
Levy ei kokonaisuuvesaan täytä progen kriteerejä, mutta noin puolet levystä on juuri sitä. Erityisen mieleenpainuvia raitoja ovat alotusraita Overture, kolmiosainen Nice Man Jack ja nimiraita Zaragon. Milesin ääni muistuttaa hieman Gary Moorea ja kitaristi se on Mileskin, mutta kitaran revittely ei oo mitenkään olennaista tällä levyllä, vaikka kyllä sitäkin hieman esiintyy. Miles soittelee myös pianoa ja syntikoita. Vertailukohtia? Hmm... levy on vähän ku rokimpi ja särmikkäämpi versio Supertrampin Even In The Quietest Momentsista ;)
John Miles: Zaragon (1978)
Levy ei kokonaisuuvesaan täytä progen kriteerejä, mutta noin puolet levystä on juuri sitä. Erityisen mieleenpainuvia raitoja ovat alotusraita Overture, kolmiosainen Nice Man Jack ja nimiraita Zaragon. Milesin ääni muistuttaa hieman Gary Moorea ja kitaristi se on Mileskin, mutta kitaran revittely ei oo mitenkään olennaista tällä levyllä, vaikka kyllä sitäkin hieman esiintyy. Miles soittelee myös pianoa ja syntikoita. Vertailukohtia? Hmm... levy on vähän ku rokimpi ja särmikkäämpi versio Supertrampin Even In The Quietest Momentsista ;)
+/- saldo : 0 | Tweet
No, miäleen tulee ainaskin nämä:
Be Bop Deluxe "Modern Music"
- Tällä levyllä on nimibiisissä pätkä radioselostusta, jossa on mainittu Lasse Virenin olympiamitalit - progressiivista jos mikä!
City Boy "The Day The Earth Caught Fire"
-pessimistinen tulevaisuusvisio vm. -79. Syntikoita ja jousisovituksia käytetty reippaasti. Vahvoja melodioita. Kaiken kruunaa 14-minuuttinen päätöskappale "Ambition"
William Lyall "Solo Casting"
- PILOT-yhtyeestä, aika 10cc-tyyppistä, menoa. "Progepoppia unimaailmassa". Studiotekniikkaa hyödynnetty reippaasti tälläkin levyllä.
Kirjoittelen lisää myöhemmin...
Tunnistuskisasta tuttu Roger Gloverin Elements voisi kuulua tähän kastiin. Oli aikoinaan suosikkilevyjäni, mutta vinyyli ehti hukkua 80-luvun vinyyli->cd->vinyyli->cd -ruljanssissa. En tiedä, onko tuo ilmestynyt cd:nä, mutta vinyyli-ihmisten kannattaa korjata talteen, jos levy vastaan tulee.
http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&token=ADFEAEE4781EDC49AC7520EEB17169E89D5FD224FF6AD6C03D0F6749EF9A1445BF0C71D140A4D9D2B3FE6AB679AFFB62A6500AD1C0EE56ECBC1B&sql=10:188e4j170wat~T1
Mannheim Steamrollerin Fresh Aire -sarja. Melkein progea muttei ihan. Amerikassa ollut suosittu (miljoona myyntiin asti), Euroopassa juuri kukaan ei tunnu tuntevan bändiä.
AOR-bändi Ambrosian eka levy vuodelta 1975 on ihkaa progea. Tsekatkaa ihmeessä, jos tulee vastaan.
http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&uid=3:37:12|PM&sql=Aby09kept7q7q
Creditit kertoo, että ekan biisin (Nice, nice, very nice) säveltäjä olisi Vonnegut, mutta totuus on, että biisin sanat on lainattu Kurt Vonnegutilta. Tästä saakin mainiosti taas uuden kysymyksen proge-visailuihin :wink: .
Aillohaccat: Davas ja Geassai
...ai mitä? No Nils-Aslak Valkeapää Paakkunaisen, Kotilaisen ja Gaurilovin kanssa, levy on kuin Krautrockia, warsinaista shamaanikamaa sano.......
Creditit kertoo, että ekan biisin (Nice, nice, very nice) säveltäjä olisi Vonnegut, mutta totuus on, että biisin sanat on lainattu Kurt Vonnegutilta. Tästä saakin mainiosti taas uuden kysymyksen proge-visailuihin :wink: .
Itse asiassa Ambrosian jätkät teki sanat yhdessä Vonnegutin kanssa.
Hyvä levy tuo on ja kakkoslevykin jatkaa vielä samoilla linjoilla. Sitäkin kehuvat, mutta minulle se ei enää kuitenkaan kolahtanut.
Daryl Hallin "Sacred Songs" on aika progressiivinen, Frippin tuottama. Ja Hall & Oates levyä "War Babies" voisi verrata Todd Rundgrenin tuotoksiin "A Wizard, A True Star" tai "Todd", Rundgrenin tuottama WB olikin ja sen aikaisen Utopian miehiä levyllä soitti.
Paras mun kuulema Vonnegut-biisi on kyllä Al Stewartin Sirens of Titan, samannimisen opuksen mukaan, ja se löytyy joltain hemmetin hyvältä, mutta niin unohdetulta albumilta, että en muista varmuudella edes nimeä, olisko ollut Modern Times...?
En helmistä tiedä mitään, mutta Midnight Oilin 10,9,8,7,6,5,4,3,2,1 ja Red Sails on Sunset ovat kohtuullisen progemaisia kokonaisuuksia. Kummallakin on pari selvää progekappaletta (mm. "Scream in Blue" ja "Shipyards of New Zealand") ja vaihtuvia, rikkaita sovituksia, joissa on käytetty taitavasti syntikoita ja puhaltimia.
Yksittäisiä progekappaleita voi löytää yllättäviltäkin levyiltä, esim. Dire Straitsin Love Over Goldilta, A-HAn Memorial Beachiltä ja joiltakin Chris De Burghin levyiltä. Itseasiassa De Burghin Crusaderilla monet kappaleet muistuttavat Alan Parsons Projectista, varmaan koska suurin osa APP:n taustamusiikoista soittaa levyllä ja sen tuotti Andrew Powell. Varsinkin moniosainen, historiaa aika mielivaltaisesti tulkitseva nimikappale on ehtaa progea.
Al Stewart: Year Of The Cat (1976)
Progehtavaa poppia, tuottajana Alan Parsons. Siinä rajoilla, että onko jo liian pehmoa, mutta tykkään kyllä. Hyviä biisejä. Progeainekset kummittelevat äijän muillakin levyillä.
Rodrigo Leão & Vox Ensemble : Theatrum
Luokitellaan maailmanmusiikiksi, mutta kuvitelkaa katolinen messu Robert Frippin säveltämänä ja jousikvarteton vahvistamalla King Crimsonilla esitettynä.
Tai jotain sinne päin.
On tämä kumminkin yksi maailman parhaista levyistä :wink:
José Cid : 10,000 Anos Depois Entre Venus E Marte
Kuuluisan portugalilaisen laulajan progelevy vuodelta 1978. Tekis mieli löytää ja ostaa tämä levy.
Täältä löytyy yks biisi.
John Miles: Zaragon (1978)
Levy ei kokonaisuuvesaan täytä progen kriteerejä, mutta noin puolet levystä on juuri sitä. Erityisen mieleenpainuvia raitoja ovat alotusraita Overture, kolmiosainen Nice Man Jack ja nimiraita Zaragon. Milesin ääni muistuttaa hieman Gary Moorea ja kitaristi se on Mileskin, mutta kitaran revittely ei oo mitenkään olennaista tällä levyllä, vaikka kyllä sitäkin hieman esiintyy. Miles soittelee myös pianoa ja syntikoita. Vertailukohtia? Hmm... levy on vähän ku rokimpi ja särmikkäämpi versio Supertrampin Even In The Quietest Momentsista ;)
Levy ei kokonaisuuvesaan täytä progen kriteerejä, mutta noin puolet levystä on juuri sitä. Erityisen mieleenpainuvia raitoja ovat alotusraita Overture, kolmiosainen Nice Man Jack ja nimiraita Zaragon. Milesin ääni muistuttaa hieman Gary Moorea ja kitaristi se on Mileskin, mutta kitaran revittely ei oo mitenkään olennaista tällä levyllä, vaikka kyllä sitäkin hieman esiintyy. Miles soittelee myös pianoa ja syntikoita. Vertailukohtia? Hmm... levy on vähän ku rokimpi ja särmikkäämpi versio Supertrampin Even In The Quietest Momentsista ;)
Zaragon saa vihdoin cd-jukaisunsa:
http://www.cherryred.co.uk/lemon/artists/johnmiles.htm
McKendree Spring...mikä vaan, mulla on kokoelma
Jan Hammer ja Jerry Goodman, Like Children
siinä on vain 2 hyvää biisiä
Mun mielestä Yello teki 80-luvulla mielenkiintoista musiikkia. Flag-albumilla "Third of June" ja "Of course I'm lying" ovat loistavia biisejä. Debyytti (Solid Pleasure) on myös aika psykedeelinen tapaus. Tulee mieleen, että noita Yellon vanhoja ei ole kyllä aivan selvin päin tehty. Miksiköhän Yelloa voisi luokitella... koneprogeksi ehkä? Ok, aika teennäinen termi.... ehkä Yellosta ja progesta ei voi puhua samassa lauseessa.
Hyviä levyjä ovat eka (Solid Pleasure), Claro Que Si, One Second, Stella, Flag ja Baby. Soundit tosin saattavat kuulostaa nykyään vähän elähtäneiltä... 80-luvulla oli melkein kaikilla bändeillä tietynlainen "tyypillinen" soundi, joka varmaan johtui osittain myös sen ajan teknologiasta.
En ole koskaan juuri pitänyt konemusasta, enkä mistään muusta edes siihen viittaavasta... mutta jostain syystä Yello toimi progemiehelle. Se oli aika erilaista siihen aikaan. Sittenhän ne siirtyivät siirtyivät teknopaskaan 90-luvulla, ja siitä aikakaudesta ei ole kyllä mitään hyvää sanottavaa. Hezzun kanssa kai ollaan joskus bändistä pari sanaa vaihdettu...
Ja vielä kun EsaJii mainitsi Jan Hammerin, ja kun vielä tässä sivusin konemusaa, niin Hammerin Snapshots ja Beyond The Mind's Eye ovat helvetin hyviä levyjä. Ne eivät ole siis millään lailla herran jazz-tekeleiden tai Mahavishnu-tyyppisen tavaran tyylisiä, vaan oikeastaan suoraa jatkoa Miami Vice-soundtrackille. Upeita sävellyksiä, erityisesti Snapshots-levyllä. Hammer on loistava muusikko ja nero loihtimaan tunnelmia.
AOR-bändi Ambrosian eka levy vuodelta 1975 on ihkaa progea.
Aika moni AOR-bändi teki progea ennen siirtymistä tuolle linjalle. Journey hyvänä esimerkkinä.
Journeyn parilla ekalla on vielä progea ja fuusiojazz-vaikutteita Santanan ajoilta. Hienoja levyjä, hienoa soittoa.
Jefferson Airplanen vanhoilla levyilläkin on progevaikutteita. Kaikkihan tietävät, mikä bändistä myöhemmin tuli. Jefferson Starship -> Starship.
People´s Victory Orchestra & Chorus
Kommunaalinen hippipänti New Yorkista, teki lpt The School 1972 ja Weltschmerzen 1973 ja
Victory Gardens 1976... Toi eka etenkin on loistava, se eukko, joka laulaa, pystyy ihmeisiin.
Toi viimeinen on rock-ooppera. Keskimmäisessä on heti kättelyssä 10minsanen avangardistinen muistelmateos... Indiekamaa. Tästä orkesterista ei tiedetä juuri mitään. Tollasta huhua oli, että sitä johti pariskunta, jonka ukko oli A&M-recordsin joku tuottaja tai teknikko, ja muija (se joka lauloi...) musiikinopettaja & muusikot pääasiassa sessioihin kerättyjä kavereita... Näiden levyjä lienee tullut Suomeenkin joskus 70-luvulla cut-out-halpamyyntiin, ainakin divareissa oon tavannut joskus... Noi 2 ekaa ovat päältäpäin sangen rujon näköisiä...
Saahan sitä LPstäkin jotain vielä. Mutta liittyen vanhoihin helmiin.
Wigwam foorumilla:
Warnerin "makosi mitä maksoi" -nauhapolitiikasta sen verran, että muutama vuosi sitten Hesarissa oli uutinen, jonka mukaan Warner/Fazer/Finnlevy on tuhonnut vähäpätöisempinä pitämien artistiensa moniraitakakut. Asia tuli esiin, kun Pienet miehet -orkka olisi lisenssoinut Kräkin julkaiseman ensi-lp:nsä kakut ja remiksannut levyn cd-julkaisua varten. Warner sanoi, että moniraitoja ei enää ole, pelkkä 2-raitamaster... Ainoastaan isoilta nimiltä on säästettymoniraidat.
Barbaarisessa kulttuurissa eletään.
Eikös Captain Beyond voitaisi myös laskea "unohdetuksi helmeksi"?
Eikös Captain Beyond voitaisi myös laskea "unohdetuksi helmeksi"?
Voitais. Eikös tuossa orkesterissa ollut mukana Iron Butterfly -väkeä?
Eikös Captain Beyond voitaisi myös laskea "unohdetuksi helmeksi"?
Voitais. Eikös tuossa orkesterissa ollut mukana Iron Butterfly -väkeä?
Joo. Wikipedia sanoo:
Captain Beyond, the first album by Captain Beyond, was released in 1972, and featured former members of Iron Butterfly, Deep Purple, Johnny Winter, and Rick Derringer.
Eikös Captain Beyond voitaisi myös laskea "unohdetuksi helmeksi"?
Voitais. Eikös tuossa orkesterissa ollut mukana Iron Butterfly -väkeä?
Joo, Lee Dorman ja Rhino Butterflysta, Bobby Caldwell Johnny Winterin bändistä ja Rod Evans Deep Purplesta
Musta tuo Kapu Ylihatun ei kyllä ole erityisen helmeilevää kamaa...
Onko toi Kapteeni Peijoona niin unohdettu muka? esim RYMissä 475 ratingia, eli aika paljon.
Phish
Bändi oli melko suosittu USAn opiskelijapiireissä 90-luvulla, Euroopassa aika olematon peitto.
A Picture of Nectar tai Hoist ovat melkein progea.