Pilatut levyt
Jammo kirjoitti noin 19 vuotta sitten (92 kommenttia)
Uusia teemoja...
Kriittinen kuuntelija ei ole koskaan täysin tyytyväinen yhteenkään levyyn. Paljon on tosin melko hyviä ja aika lailla myös erinomaisia levyjä maailmalla, mutta eniten suututtaa se kun muutoin loistava levykokonaisuus pilataan jollain yksittäisellä biisivalinnalla tai -järjestyksellä.
Aloitetaan:
Italialainen Le Orme on suuri suosikkini ja sen levyt Uomo di Pezza ja Felona e Sorona etenkin ovat tosi herkkuja ja pidän kovasti myös Florianista ja Elementistä. Paras bändin levy olisi kuitenkin mielestäni Contrappunti ellei tätä levyä olisi pilattu aivan käsittämättömällä diskokohelluksella nimeltä Aliante raitana kolme!
Tämä kappale sai takavuosina minut kuulemaan moottorisahaa joka kerta levyä kuunnellessani. Nykyään rauhallisesti skippaan koko kappaleen ja nautin likimain täydellisen (mutta lyhyen) levyn musiikista.
Toinen, vähemmän ärsyttävä, pilattu levy on mielestäni Pink Floydin Wish You Were Here. Levyn aloittava ja lopettava Shine On You Grazy Diamond on aivan uskomattoman kaunis ja kuulas teos, joka mielestäni kestäisi jopa itsenäisen esitysmuodon, yhteenvedettynä. Mutta tällä levyllä on jo toisena tuo pitemmän päälle ärsyttämään käyvä typerä syntikkairvellys Welcome to the Machine, joka on täysin löysä, tylsä ja tarpeeton töherrys. Paljon parempia tämän tyylin biiseja on vaikka Kraftwerkillä!
Tämä tällä kertaa, kertokaa omista kriittisistä tunnoistanne, jos teillä niitä on! Itselläni näitä kyllä löytyy!
Mutta muistakaa teema vaikka olisittekin täys eri mieltä kyseisistä biiseistä ! Minua ei tässä ole tarkoitus ampua!
terv
Jammo
nyssoi Frank Carvalho : The Cygnus Loop
Kriittinen kuuntelija ei ole koskaan täysin tyytyväinen yhteenkään levyyn. Paljon on tosin melko hyviä ja aika lailla myös erinomaisia levyjä maailmalla, mutta eniten suututtaa se kun muutoin loistava levykokonaisuus pilataan jollain yksittäisellä biisivalinnalla tai -järjestyksellä.
Aloitetaan:
Italialainen Le Orme on suuri suosikkini ja sen levyt Uomo di Pezza ja Felona e Sorona etenkin ovat tosi herkkuja ja pidän kovasti myös Florianista ja Elementistä. Paras bändin levy olisi kuitenkin mielestäni Contrappunti ellei tätä levyä olisi pilattu aivan käsittämättömällä diskokohelluksella nimeltä Aliante raitana kolme!
Tämä kappale sai takavuosina minut kuulemaan moottorisahaa joka kerta levyä kuunnellessani. Nykyään rauhallisesti skippaan koko kappaleen ja nautin likimain täydellisen (mutta lyhyen) levyn musiikista.
Toinen, vähemmän ärsyttävä, pilattu levy on mielestäni Pink Floydin Wish You Were Here. Levyn aloittava ja lopettava Shine On You Grazy Diamond on aivan uskomattoman kaunis ja kuulas teos, joka mielestäni kestäisi jopa itsenäisen esitysmuodon, yhteenvedettynä. Mutta tällä levyllä on jo toisena tuo pitemmän päälle ärsyttämään käyvä typerä syntikkairvellys Welcome to the Machine, joka on täysin löysä, tylsä ja tarpeeton töherrys. Paljon parempia tämän tyylin biiseja on vaikka Kraftwerkillä!
Tämä tällä kertaa, kertokaa omista kriittisistä tunnoistanne, jos teillä niitä on! Itselläni näitä kyllä löytyy!
Mutta muistakaa teema vaikka olisittekin täys eri mieltä kyseisistä biiseistä ! Minua ei tässä ole tarkoitus ampua!
terv
Jammo
nyssoi Frank Carvalho : The Cygnus Loop
+/- saldo : 0 | Tweet
Jaa. Minusta Welcome To The Machine on aivan loistava kappale. Sanoisin jopa kohokohdaksi, mutta koska koko levy on niin mestarillinen kokonaisuus niin se olisi jo liioittelua.
Eipä ole tuo Contrappuntin kolmas biisikään erityisesti korvaan koskaan särähtänyt. Täytyy tosin myöntää, että tällä hetkellä en edes muista millainen kappale tuo on.
Pitääpä hieman miettiä, mitkä olisivat minusta sellaisia biisejä jotka "pilaavat" muuten hienon levyn. Palataan asiaan.
Sellainen nykyisin jo aika unohdettu bändi kuin Emerson, Lake ja Palmer tunnetusti veti joka toisen tai kolmannen biisin läskiksi..
Joo Tarkus esimerkiksi olisi parempi ilman Eddie Are Ready kappaletta. Etenkin jos se olisi korvattu jollain oikealla biisillä.
Vital Signs pilaa Rushin Moving Picturesin melko lahjakkaasti. Cinderella Man ei myöskään ole ainakaan mansikka Farewell To Kingsin kakussa.
"Welcome to the Machine" on itselle ollut aina Wish You Were Heren parhaimmistoa. Ei levyllä huonoa biisiä olekaan, mutta jos joku niistä olisi pakko pudottaa pois, niin enemmin "Have a Cigar".
Sinänsä tuo yhteys Kraftwerkiin on siitä jännä, että vaikutteet ovat kulkeneet myös toiseen suuntaan. Tuo parin synkän jousikonesoinnun ja akustisen kitara-arpeggion vastakkainasettelu on sittemmin käytetty melkein kliseeksi asti juuri saksalaisten toimesta.
Vital Signs pilaa Rushin Moving Picturesin melko lahjakkaasti.
Kun ostin levyn vuonna '89 olin ensimmäisellä kuuntelukerralla tuota mieltä. Nyt se on minusta melkeinpä paras biisi.
Big Starin Radio Cityltä olisi voinut viimeisen akustisen rämpytyksen jättää pois. Biisi on I'm In Love With The Girl.
Nuclear Nightclub olisi taas parempi ilman Pig Stormia.
Cheap Trickin In Color olisi täydellinen powerpop -levy ilman imelää versiota I Want You To Want Me:stä. Livenä biisi toimii huomattavan paremmin.
Pearl Jamin Vitalogy toimisi ilman niitä Foxymophandlemama -sekoiluita. Samoin Yield ilman Jack Ironsin punaista pistettä.
Joo Tarkus esimerkiksi olisi parempi ilman Eddie Are Ready kappaletta. Etenkin jos se olisi korvattu jollain oikealla biisillä.
Mitä? Eddie Are You Ready on loistava. :shock:
Ei kyllä heti tule mieleen yhtään levyä, jonka kokonaisuus oltaisiin pilattu yhdellä kappaleella. Yleensä ongelmana on jokin tietty tekijä yhtyeen musiikkissa, joka sitten pilaa sen kokonaisuuden. Mieleen tulee taannoinen keskustelu Opethista, jossa itse ilmoitin örinän nautintoa haittaavaksi tekijäksi.
No Flower Kings taitaa olla yksi sellainen yhtye, jolla on ollut tietyillä albumeilla pakottava tarve käyttää koko CD-levyn kapasitetti hyväksi.
Kyllä Wish You Were Here olisi yhden tähden heikompi ilman Welcome to the Machinea. :wink:
Fairport Conventionin Unhalfbricking albumilla on niitä Dylan-lauluja, jotka kuulosti ekaa kertaa kuultuna aika kauheilta (ei johda esittäjästä, vaan lähinnä siitä etten tykkää ollenkaan Dylanista ja sen lauluista), mutta nyt olen oppinut sietämään niitä levyn muiden hienojen klassikoiden keskellä.
Meshuggahin levyillä tahtoo aina olla muutama hiukan heikompi raita valitettavasti.
Dark Side of the Moonin viitosraita a Great Gig in the Sky ärsytti joskus kovastikin, lähinnä sen takia koska siinä oli pianoa, mutta nyt olen oppinut ymmärtämään tätäkin soitinta ja tykkäämään tästä laulusta :)
Ja Justinin levyssä on ikävä kyllä muistaakseni yks tai kaks huonompaa laulua :(
Dark Side of the Moonin viitosraita a Great Gig in the Sky
Tämä tuli itsellänikin ensimmäisenä mieleen, mutta eipä tuota levyä tule niin paljoa enää kuunneltua, että tuokaan varsinaisesti ärsyttäisi.
Yesin ja Genesisin klassikkotuplista voisi heivata puolet biiseistä pois ja jäljelle jäisi ihan hyvät levyt. :wink: [siinä mallia Boogielle, miten provosoidaan]
Yesin ja Genesisin klassikkotuplista voisi heivata puolet biiseistä pois ja jäljelle jäisi ihan hyvät levyt. :wink: [siinä mallia Boogielle, miten provosoidaan]
Totta :D
Dark Side of the Moonin ainoa kauneusvirhe on "Money", eikä sekään pysty pilaamaan levyä.
Ainoa mieleeni tuleva levy, jossa yksi biisi pilaa hyvän kokonaisuuden on Jethro Tullin A Passion Play :wink: .
Dark Side of the Moonin ainoa kauneusvirhe on "Money", eikä sekään pysty pilaamaan levyä.
Ainoa mieleeni tuleva levy, jossa yksi biisi pilaa hyvän kokonaisuuden on Jethro Tullin A Passion Play :wink: .
Ainoa mieleeni tuleva levy, jossa yksi biisi pilaa hyvän kokonaisuuden on Jethro Tullin A Passion Play :wink: .
Voi kiitos Kai! Olet pelastanut päiväni! Olin varma että joku ottaa tämän levyn esimerkiksi, kiitos, KIITOS!
A Passion Play on nimittäin mielestäni ainoa täydellinen proge-levy, joka noudattaa klassista konserttojakoa Allegro-Largo-Allegro. Tämän muotorakenteen kehitti huippuunsa venetsialainen (barokki)säveltäjä Antonio Vivaldi vuosina 1703-1741; Vivaldi on omaan temperamenttiini parhaiten sopiva säveltäjä. Yksittäisiä artisteja laskettaessa Vivaldi ottaa omassa kokoelmassani helposti ykköspaikan (48 levyä). Eniten eri levyjä olen tosin kuullut Tangerine Dreamiltä, koska pojallani on yli 300 levyä tuolta bändiltä, joita hän on soittanut liki päivittäin viimeiset kolme vuotta...
Niin, A Passion Playn tekee täydelliseksi nimenomaan tuo hauska jänisjuttu, joka ainakin minua naurattaa aina vaan vaikka levyn vinyylinä hankinkin jo aikoinaan 1974 -alennuslevylaarista Kannelmäen Maxista!
Jammo
edelleen soi Camel : Rajaz
Jaa - kukaan ei olekaan sanonut sitä ilmeisintä, eli Genesiksen loistava "Selling England by the Pound" ja levyn pilaajabiisi, eli ekan puolen vika "Moore Fool Me". Siitä saa tosin mainion lisän Mikä ei kuulu joukkoon -progevisaan.
Itse olen tehnyt levystä oman CD-version, josta ko. biisi on editoitu pois. LP-aikakaudella tuli aina kiire nostaa neula levyltä ennenkuin biisi alkoi soimaan...
Enpä näin yhtäkkiä osaa tähän nimetä yhtään biisiä tai bändiä.
Eddie are you readyä olen aina pitänyt lähinnä vitsinä.
Mitä Pink Floydiin tulee, en ole koskaan ymmärtänyt Dark Side of the Moonin hehkutusta.
Niin, tarkoitin kyllä tuota nimikappaletta. "The Story of the Hare Who Lost His Spectacles" olisi ihan ok yksinään, mutta se mukaan ympätty neljänkymmenen minuutin täytepala ei sovi ollenkaan kuvioihin. Sori vain.
Niin, tarkoitin kyllä tuota nimikappaletta. "The Story of the Hare Who Lost His Spectacles" olisi ihan ok yksinään, mutta se mukaan ympätty neljänkymmenen minuutin täytepala ei sovi ollenkaan kuvioihin. Sori vain.
ROTFL!
Yritätkös tappaa vanhan sedän nauruun, Kai?
No, onneksi meillä suvussa ei sydänkohtaukset pahemmin kaada hemmoja vaan syöpä on se mikä varsinkin miespuoliset niittää!
Ja se vie yleensä pitkähkön ajan.
Jammo
Dark Side of the Moonin viitosraita a Great Gig in the Sky
Tämä tuli itsellänikin ensimmäisenä mieleen, mutta eipä tuota levyä tule niin paljoa enää kuunneltua, että tuokaan varsinaisesti ärsyttäisi.
Yesin ja Genesisin klassikkotuplista voisi heivata puolet biiseistä pois ja jäljelle jäisi ihan hyvät levyt. :wink: [siinä mallia Boogielle, miten provosoidaan]
Jees! Yes ja Genesis ovatkin aivan yliarvostettuja näillä main!
Jammo
Jaa - kukaan ei olekaan sanonut sitä ilmeisintä, eli Genesiksen loistava "Selling England by the Pound" ja levyn pilaajabiisi, eli ekan puolen vika "Moore Fool Me". Siitä saa tosin mainion lisän Mikä ei kuulu joukkoon -progevisaan.
Itse olen tehnyt levystä oman CD-version, josta ko. biisi on editoitu pois. LP-aikakaudella tuli aina kiire nostaa neula levyltä ennenkuin biisi alkoi soimaan...
Itse olen tehnyt levystä oman CD-version, josta ko. biisi on editoitu pois. LP-aikakaudella tuli aina kiire nostaa neula levyltä ennenkuin biisi alkoi soimaan...
Olen aika lailla samaa mieltä kanssasi... Onneksi näinä CD/DVD-poltin-aikoina on helppoa pistää levyt uusiksi!
jammo
Vital Signs pilaa Rushin Moving Picturesin melko lahjakkaasti.
Vital Signs on Moving Picturesin kohokohtia (tosin niitä kohokohtia on sillä levyllä kyllä lukematon määrä)
Jaa - kukaan ei olekaan sanonut sitä ilmeisintä, eli Genesiksen loistava "Selling England by the Pound" ja levyn pilaajabiisi, eli ekan puolen vika "Moore Fool Me". Siitä saa tosin mainion lisän Mikä ei kuulu joukkoon -progevisaan.
Kieltämättä "More Fool Me" on tyylillisesti hieman orpolainen Selling England by the Poundilla. Ei se mielestäni kuitenkaan mikään mestariteoksen turmelija ole, koska koko levy on muutenkin epätasainen.
Vital Signs pilaa Rushin Moving Picturesin melko lahjakkaasti.
Vital Signs on Moving Picturesin kohokohtia (tosin niitä kohokohtia on sillä levyllä kyllä lukematon määrä)
Vaikka en arvostakaan Moving Picturesia niin korkealle kuin monet, niin vaikea tuota levyä olisi kuvitella ilman "Vital Signsia".
Niin, A Passion Playn tekee täydelliseksi nimenomaan tuo hauska jänisjuttu, joka ainakin minua naurattaa aina vaan vaikka levyn vinyylinä hankinkin jo aikoinaan 1974 -alennuslevylaarista Kannelmäen Maxista!
Ilmeisesti kuitenkin Kannelmäen Eka-marketista :lol:
Enpä näin yhtäkkiä osaa tähän nimetä yhtään biisiä tai bändiä.
Eddie are you readyä olen aina pitänyt lähinnä vitsinä.
Eddie are you readyä olen aina pitänyt lähinnä vitsinä.
Vitsihän se on mutta huono sellainen.
A Passion Playn jänis-tarina on vitsinä vähän parempi, mutta pois olisi voinut jättää senkin. Hmm, pitäisi katsoa se video pätkä vihdoinkin remasterilta.
Mulla ei oo yhtään sellasta levyä, josa joku biisi pilais levyn...
...paitsi ehkä Yesin Going For The One, jonka nimibiisi on niin kamala ettei mitään rajaa, mutta kun levy on muutenkin melkosen kehno niin ei se sitä paljoa huononna.
En osaa Circlen levyistä biisejä nimetä, mutta ne pilaa yleensä se, että niillä on pituuttaa yli kaksi kertaa enemmän kuin ideoita. Muutaman kappaleen kuuntelee aina tyytyväisenä, mutta sitten levy vain jatkuu ja jatkuu samanlaisena kunnes on painettava stoppia.
Going for the One -biisissähän on enemmän munaa kuin koko muussa Yes-tuotannossa yhteensä. Täydellinen aloitus Yesin parhaalle levylle.
Joo, ei Going For The Onelta kyllä huonoja biisejä löydy. Ja Awaken on ehdottomasti yksi Yesin kirkkaimpia hetkiä.
Tosin ircissähän olemme jo sopineet, että Yes on Maailman Paskin Bändi joten se siitä sitten.
Reverend Bizarren "Harbinger of Metal"-levyllä se "From the Void" on kyllä sellainen mitä ei koskaan tee mieli kuunnella. 20-minuuttinen monotoninen biisi, missä ei ole yhtään melodiaa, ja puolet on doom rumpusoolo... Varmaan provokaatio, mutta ei sille jaksa nauraakaan.
Toisen suomalaisen bändin, Amoralin, debyytti "Wound Creations" on vasta julkaistu uudelleen Spikefarmilla, ja sillä on sellainen bonusbiisi kuin "Metamorphosis", joku vanha demobiisi minkä bändi halusi vihdoinkin äänittää kunnolla. No, se on joku Göteborgstyylin wannabe death metal-biisi cleankitaralla, uskomattoman huono verrattuna varsinaiseen levyyn. Mutta bonusbiisejä ei varmaan lasketa?
Jos nyt ihan progen puolella pysytään, niin ensimmäisenä tulee mieleen puolet Ummagumma:sta. Voisin ottaa yhden kappaleen sitä livelevyä "Grantchester Meadows":illa terästettynä.
GG:n In a Glass House:lla tökerö "Way of Life" on vakioskipattavaa. Derekin laulu ekassa osassa kuulostaa puoliksi nuottikuuron säveltapailulta keittiössä ruokaa laittaessa.
En osaa Circlen levyistä biisejä nimetä, mutta ne pilaa yleensä se, että niillä on pituuttaa yli kaksi kertaa enemmän kuin ideoita. Muutaman kappaleen kuuntelee aina tyytyväisenä, mutta sitten levy vain jatkuu ja jatkuu samanlaisena kunnes on painettava stoppia.
Aah.. Circlen musiikki ei perustu mihinkään "ideoihin". Sulta vaan puuttuu primitiivinen kyky langeta loveen.
Enpä näin yhtäkkiä osaa tähän nimetä yhtään biisiä tai bändiä.
Eddie are you readyä olen aina pitänyt lähinnä vitsinä.
Eddie are you readyä olen aina pitänyt lähinnä vitsinä.
Vitsihän se on mutta huono sellainen.
A Passion Playn jänis-tarina on vitsinä vähän parempi, mutta pois olisi voinut jättää senkin. Hmm, pitäisi katsoa se video pätkä vihdoinkin remasterilta.
Huono vitsi se todellakin on, mutta onneksi sijoitettu levyn loppuun. Jeremy Bender pilaa levyn mielestäni pahemmin.
Passion Playn jänisjuttu on ihan hauska.
Going for the One -biisissähän on enemmän munaa kuin koko muussa Yes-tuotannossa yhteensä. Täydellinen aloitus Yesin parhaalle levylle.
Jos "munaa" tarkoittaa typerää riekkumista, turhanpäiväistä vinguttelua ja tylsämielistä junnausta, niin olen ehdottomasti samaa mieltä.
Riekkuminen, vinguttelu ja tylsämielinen junnaus. Niistä on munat tehty.
[quote]Enpä näin yhtäkkiä osaa tähän nimetä yhtään biisiä tai bändiä.
Eddie are you readyä olen aina pitänyt lähinnä vitsinä.
Eddie are you readyä olen aina pitänyt lähinnä vitsinä.
Vitsihän se on mutta huono sellainen.
A Passion Playn jänis-tarina on vitsinä vähän parempi, mutta pois olisi voinut jättää senkin. Hmm, pitäisi katsoa se video pätkä vihdoinkin remasterilta.[/quote]
Passion Playn jänisjuttu on ihan hauska.
Niin on minustakin. Ihan hauskasti sävelletty, vaan onhan se ehkä hieman lapsellinen, mutta mitä väliä.
Yleensä ongelmana on jokin tietty tekijä yhtyeen musiikkissa, joka sitten pilaa sen kokonaisuuden.
Tuokin on totta, ja aika usein pilaajana on nimeen omaan laulaja. Esimerkiksi nykyään en kestä suurinta osaa kevyemmän hevin laulajasta, koska heidän laulaminen on huonoa :D
Dillinger Escape Planin uudella levyllä haittaa vaan ne muutamat melodiset kohdat :wink: No ei vaan, se on paras.
Olen varmaan ainoa ihminen, jonka mielestä Dream Theaterin muuten loistavassa Scenes From A Memoryssä tuo instrumentaali The Dance of Eternity ei sovi tunnelmaan. Liikaa revittyä ja liian pitkään. Tässä levyssä kun James LaBrie saa äänensäkin pidettyä hyvin kurissa niin saisivat antaa miehen laulaakin sitten.
Seuraavana tulee mieleen Roger Watersin Pros and cons of hitch hikingista "Sexual Revolution", joka on levyllä se biisi, jonka mielelläni skippaan.
Mitä? Eddie Are You Ready on loistava. :shock:[/quote]
Aijaa, muttei sovi ko. kokonaisuuteen !?
Pihteinen Pätkä! En osaa lainata edellistä viestiä ?!
Painat vaan Quote-nappia sen viestin kohdalla jota haluat lainata. Sitten runoilet oman tekstisi quote-tagien ulkopuolelle niin se on siinä.
...paitsi ehkä Yesin Going For The One, jonka nimibiisi on niin kamala ettei mitään rajaa, mutta kun levy on muutenkin melkosen kehno niin ei se sitä paljoa huononna.
:shock: Aijaa, mulle oli ylläri että se on NIIN hyvä ! Johtuu tietysti siitä että se on -77 tutoksia jolloin progen piti oleman jo kuopattu. (Siis saa tasoitusta "oikeesti" hyviin levyihin :wink: )
juu, toimii :P
Rushia on näin piintyneen fanin paha morkata, mutta on pakko myöntää että 2112:sen Lessons ja The Twilight Zone(Na-na-nainainai) onnistuvat pilaamaan muuten hyvän kokonaisuuden.
Tosin ircissähän olemme jo sopineet, että Yes on Maailman Paskin Bändi joten se siitä sitten.
Hyvä!Hyvä! Just noin!
Antaa heidän kiukutella kyllä Yes on äly-hienoa musiikki! :lol:
Olen varmaan ainoa ihminen, jonka mielestä Dream Theaterin muuten loistavassa Scenes From A Memoryssä tuo instrumentaali The Dance of Eternity ei sovi tunnelmaan.[/quote]
Eikös tuo kipale tarjoa hengähdystaukoa muuten tiheälle tarinalle.
Eihän tuollaista olekaan...
[quote]Tässä levyssä kun James LaBrie saa äänensäkin pidettyä hyvin kurissa niin saisivat antaa miehen laulaakin sitten.
Eikös tuo kipale tarjoa hengähdystaukoa muuten tiheälle tarinalle.
Liikaa revittyä ja liian pitkään.
Eihän tuollaista olekaan...
[quote]Tässä levyssä kun James LaBrie saa äänensäkin pidettyä hyvin kurissa niin saisivat antaa miehen laulaakin sitten.
LaBrien äänestä sen vertaa, että kuulostaa suoraan sanottuna aika väkinäiseltä tuossa uudessa livessä. Only a Matter of Timen kohdalla tulee melkein ikävä Dominicia.
LaBrien äänestä sen vertaa, että kuulostaa suoraan sanottuna aika väkinäiseltä tuossa uudessa livessä. Only a Matter of Timen kohdalla tulee melkein ikävä Dominicia.
Vertailin tuossa Scenes From A Memoryn albumiversiota ja tuota "Live scenes from New York" live-esitystä ja kyllä ero on aika huikea välillä. Scenes From A Memory soitetaan sopivan verkkaisella tahdilla ja LaBrie saa pidettyä äänensä hyvin mallillaan ja siistinä, mutta livessä taas meinaa lähteä homma käsistä, ääni on käheähkö ja osa biiseistä vedetään liiankin nopeasti. Kyllä albumiversio on paljon paremman kuuloinen.
Tuolta uudelta liveltä olen kuullut vasta muutaman biisin ja ainakin SDOIT-suosikkini Disappear vedettiin ihan liian nopealla tempolla ainakin alussa ja LaBriella olikin ajoituksissa vähän vaikeuksia. Albumimalli tuosta SDOIT:sta toimi kyllä sopivan hyvin. Uusimmasta studiolevystä en sitten taas tykännyt sen liiallisen raskauden takia. Vacant oli kyllä hyvä biisi, mutta tuntui liian irtonaiselta ja väkinäiseltä lyhyytensä ja erilaisuutensa vuoksi.
Edit: Liikaa quoteja
Dark Side of the Moonin ainoa kauneusvirhe on "Money", eikä sekään pysty pilaamaan levyä.
Samaa mieltä, ja ennen en voinut sietää Dark Side of The Moonia, mutta nykyään se on yksi suosikeista. Toki Piper At The Gates Of Dawn, Atom Heart Mother, Meddle yms. ovat paljon parempia, mutta silti Dark Side on yllättävän hyvä levy.
Hyviä levyjä joissa yksi huono biisi... Public Image Limitedin eka olisi muuten täydellinen, mutta täysin turha päätösraita Flodderstompf (tms.) vesittää levyn aika pahasti...
Änglagårdin Hybrisiä kun nyt kuuntelen, niin tuli mieleen, että levy olisi varmasti vielä parempi ilman mielestäni turhia lauluosuuksia. Pidänkin enemmän Epilogista.
Päivän lukihärö: "Pidänkin enemmän Egotripistä."
Päivän lukihärö: "Pidänkin enemmän Egotripistä."
Piti oikein tarkistaa, ettei minulle sattunut Freudian slip. :oops:
Änglagårdin Hybrisiä kun nyt kuuntelen, niin tuli mieleen, että levy olisi varmasti vielä parempi ilman mielestäni turhia lauluosuuksia. Pidänkin enemmän Epilogista.
Totta puhut kuomaseni! Hybris olisi 10 + levy ilman noita löysiä vokaaleja! Nyt se on erittäin tarkasti ottaen 10 - 8)
Minusta Hybrisin lauluosuudet toimivat ihan kivasti vaikkei laulaja erityisen taitava olekaan. Muutenkin pidän enemmän Hybrisistä hieman enemmän kuin Epilogista.
Jimin ja Jammon kanssa täysin samaa mieltä: Hybris olisi paljon parempi - ei ehkä kuitenkaan Epiloqin veroinen - ilman vokaaliosuuksia.
Tuleepa mieleen eräs kappale jossa mestariteos on pilattu kauhistuttavalla laululla lähes täydellisesti, nimittäin Haikaran Geafar samannimiseltä albumilta. :shock: Siihen nähden Hybris on kuitenkin aika OK.
The Beatlesin ehkäpä paras levy Abbey Road sisältää kaksi sietämätöntä kipaletta: Maxwell's Silver Hammer ja Octopus's Garden.
Tuleepa mieleen eräs kappale jossa mestariteos on pilattu kauhistuttavalla laululla lähes täydellisesti, nimittäin Haikaran Geafar samannimiseltä albumilta. :shock: Siihen nähden Hybris on kuitenkin aika OK.
Lauluhan se juuri kruunaa tuon kappaleen...
Jethro Tullin "Under Wraps #2" rikkoo karmeassa tyylirikkoudessaan mukaansa nimetyn albumin flow'n.
Jethro Tullin "Under Wraps #2" rikkoo karmeassa tyylirikkoudessaan mukaansa nimetyn albumin flow'n.
Onhan se kuin kala kuivalla maalla. Minusta vaan albumin hienoin biisi.
Tuleepa mieleen eräs kappale jossa mestariteos on pilattu kauhistuttavalla laululla lähes täydellisesti, nimittäin Haikaran Geafar samannimiseltä albumilta. :shock: Siihen nähden Hybris on kuitenkin aika OK.
Lauluhan se juuri kruunaa tuon kappaleen...
Hyvä esimerkki siitä miten eri tavalla kukin asioita kuulee! Itse saan ko. biisistä kylmiä väreitä (negatiivisessa mielessä) juuri laulun takia.
Mutta ilman makueroja tätäkin foorumia olisi turha pitää. :)
Camelin Moon Madness alkaa hirveellä syntikkarääkkipökäleellä, mutta koska se on alotusbiisi, niin sen voi helposti skipata. Another Night on toinen heikko kipale. Muuten loistolevy. Rain Dancesilla on myös pari heikkoa, fiilistä pilaavaa piisiä, eritoten Highways of the Sun.
Myös Wigwamin levyt kärsivät epätasaisuudesta. Tombstone Valentinen In Gratitude! on kerrassaan paska biisi sekä idealtaan, sanoituksiltaan että soitoltaan. Fairyportilla haittaa fiilisten jatkuvat vaihtelut: kun tullaan How to make it big in hospitaliin niin tuntuis että ois ihan eri levyllä. Se mun mielestä pilaa tunnelman, olisi pitänyt ottaa vaikka Pembroken soolotuotantoon niin olis tullut eheämpi Fairyport. Nuclear Nightclubin Bless Your Lucky stars olisi parempi ilman että Pembroken ääni oltaisiin vedetty jonkin efektin läpi, hieman idealtaan ohut biisi muuten loistavalla levyllä. Näitä ei kerta kaikkiaan uskalla sanoa wigwamin guestbookissa, muuten Suonna tulee ja tappaa.
Caravanilla tais olla se ihan hirvee täytebiisi in the land of grey and pinkillä, se ailavjuu-renkutus. Ihan kauhia.
Pöh, In Gratitude on Tombstone Valentinen huippuhetkiä. Paljon pahempi rikos ihmisyyttä vastaan on Neron muistolle (hyvää yötä) Hard'n'Hornyllä sekä myöhemmät vastaavat kauhistukset eräillä Gustavsonin soololevyillä. Aina tulee mieleen Kummelin Paha kurki -sketsit, paitsi että ne sentään olivat hauskoja. Noita kuunnellessa unohdan välittömästi teoriani jonka mukaan ns. tekotaide olisi vain urbaani legenda.
Ja jos Geafarin yleensä voisi pilata, niin se kunnia menisi kyllä sille amisenglanniksi esitetylle järkyttävän ylipitkälle avausboogielle.
Oikeastaan levyn pilaaminen on kylläkin mahdotonta, koska jos levy on oikeasti todella hyvä niin siellä jossain seassa oleva ihan paska kappale vaan antaa kokonaisuudelle lisää ryhtiä. Beatlesin valkoinen tuplakin olisi hivenen torsompi ellei Ob-La-Di Ob-La-Da olisi siellä välissä ärsyttämässä.
Pahaa tekee, kun lukee näitä skippailu-juttuja. Minulle levyt ovat kokonaisuuksia, joihin kuuluu myös ne vähemmänkin hyvät biisit. Sen sijaan, että skippaisin ne tai tekisin cd-r editin ko. levyistä, minä opettelen pitämään heikoimmistakin biiseistä. Tai ainakin opettelen elämään niiden kanssa. Skippailu ja editointi kuulostaa samalta, mitä Neuvostoliitossa tehtiin virallisille valokuville, joista epäsuosioon joutuneet henkilöt katosivat.
Oon Jimin kans samaa mieltä, itekään en levyjä skippaile tai revi hiuksiani jos välisä on vähän heikompi raita.
Camelin Moon Madness alkaa hirveellä syntikkarääkkipökäleellä, mutta koska se on alotusbiisi, niin sen voi helposti skipata.
Oho, sehän on loistoaloitus;joskus en muuta soitakaan! Sen jälkeen levy väsähtää tavanomaiselle löysälle laulelulle 8)
No, joo; eihän tuo biisi todellakaan tunnu sopivan Camelin levylle.
Pahaa tekee, kun lukee näitä skippailu-juttuja. Minulle levyt ovat kokonaisuuksia, joihin kuuluu myös ne vähemmänkin hyvät biisit. Sen sijaan, että skippaisin ne tai tekisin cd-r editin ko. levyistä, minä opettelen pitämään heikoimmistakin biiseistä. Tai ainakin opettelen elämään niiden kanssa.
Joo mutta kyllähän se ärsyttää kun tietäisi että joku levy olisi suunnilleen maailman paras jos siinä vaan ei olis sitä yhtä täysin turhaa biisiä, jonka kanssa ehkä voi elää, mutta silti... Jos ei juuri ajattelisi levyä kokonaisuutena, niin huonot biisit ei silloin haittaisikaan...
Miksi ihmeessä muuten kaikki inhoo Ob-La-Di Ob-La-Daata? Sehän on mahtava biisi!
Miksi ihmeessä muuten kaikki inhoo Ob-La-Di Ob-La-Daata? Sehän on mahtava biisi!
Pidät varmaan käännösversiostakin? :wink:
Camelin Moon Madness alkaa hirveellä syntikkarääkkipökäleellä, mutta koska se on alotusbiisi, niin sen voi helposti skipata.
No huh! Tuohan on aivan upea aloitus levylle. itseasiassa olen joka kerta kun kuuntelen levyn hieman pettynyt kun se eka biisi loppuu niin lyhyeen.
Hezzun ja Jimin kanssa samaa mieltä. Biisejä ei skippailla vaan kaikki kärsitään. :lol: Tosin Circlen levyjä ei kyllä jaksa mitenkään yhteen putkeen kuunnella.
Pahaa tekee, kun lukee näitä skippailu-juttuja. Minulle levyt ovat kokonaisuuksia, joihin kuuluu myös ne vähemmänkin hyvät biisit. Sen sijaan, että skippaisin ne tai tekisin cd-r editin ko. levyistä, minä opettelen pitämään heikoimmistakin biiseistä. Tai ainakin opettelen elämään niiden kanssa. Skippailu ja editointi kuulostaa samalta, mitä Neuvostoliitossa tehtiin virallisille valokuville, joista epäsuosioon joutuneet henkilöt katosivat.
Saisiko hieman sordiinoa päälle, Jimi!
Meinaan vaan, että se mitä ihmiset yksityisyydessään tekevat tai täällä Sokrussa kirjoittelevat on aivan eri asia kuin valtiollinen, systemaattinen historian vääristely. :x
Miksi ihmeessä muuten kaikki inhoo Ob-La-Di Ob-La-Daata?
Ihmiset inhoavat biisejä, jotka jäävät päähän soimaan?
Kyllä ne kehnotkin raidat kuunnellaan skippailematta, jos levy on hyvä. Omatekoiset cd-r-kokoelmat sopivat bändeille, joilla on vain jokunen kuunneltava biisi per levy (Uriah Heep ym.).
Höh.Heepithän on Fallen Angeliin asti kaikki kuunneltavia.
Miksi ihmeessä muuten kaikki inhoo Ob-La-Di Ob-La-Daata? Sehän on mahtava biisi!
Pidät varmaan käännösversiostakin? :wink:
Minä pidän molemmista versioista! :lol:
Pahaa tekee, kun lukee näitä skippailu-juttuja. Minulle levyt ovat kokonaisuuksia, joihin kuuluu myös ne vähemmänkin hyvät biisit. Sen sijaan, että skippaisin ne tai tekisin cd-r editin ko. levyistä, minä opettelen pitämään heikoimmistakin biiseistä. Tai ainakin opettelen elämään niiden kanssa.
Juuri näin! Ja jotenkin oudolla tavalla ne vähemmän hyvät biisit vähitellen kasvavat osaksi sitä loistavaa kokonaisuutta. Tätä ei tietenkään ikinä tapahdu, mikäli ne aina skippaa.
Omien levyjen kuuntelu omalla vapaa-ajalla on vapaaehtoista toimintaa. Joten kommentit siitä että "kaikki kärsitään" ja "opettelen elämään niiden kanssa" ovat aivan käsittämättömiä.
Neuvostoliitto vertaus taas toivottavasti oli huumoria.
Jos en pidä jostain ensimmäisellä kuuntelukerralla, se ei merkitse minusta sitä että toinen (tai kolmas, tai viideskymmenes) kuuntelukerta on elämän tuhlausta jota ei kannata tehdä.
Neuvostoliitto vertaus taas toivottavasti oli huumoria.
Näytänkö minä hymyilevän? :wink:
Jos en pidä jostain ensimmäisellä kuuntelukerralla, se ei merkitse minusta sitä että toinen (tai kolmas, tai viideskymmenes) kuuntelukerta on elämän tuhlausta jota ei kannata tehdä.
Aivan! Olen tainnut jo jossain todetakin että jopa vaikeat levyt aukeavat joskus työvoitoiksi lukuisilla keskittyneillä kuuntelukerroilla.
Ongelma on niiden (aluksi epämiellyttävien) levyjen valinta, joihin aikaansa käyttää; itselläni ei ainakaan ole kuin 24 tuntia päivää kohti.
Historiaa:
Miles Davis : Kind Of Blue vaati tuollaiset tusinan kertaa ennen kuin sen oppi niin hyvin että siitä osaa jo nauttia :lol:
Ozric Tentacles : Erpland otti hieman vähemmän, kymmenkunta
Thinking Plague :In Extremis; seitsemisen kertaa!
TOISAALTA
King Crimson : Discipline ei ole auennut vielä parinkymmenen soittokerran jälkeenkään :roll:
Ja ennen kuin joku valopää ehdottaa lisää soittokertoja, totean Disciplinen saavan lisää soittoaikaa VAIN jos se jossain foorumissa todetaan bändin parhaaksi levyksi! Näin on näreet.
Mikä Kind of Bluessa noin tökki vastaan? Levyhän vastaa käytännössä jazzin lyhyttä oppimäärää, eikä pitäisi tuottaa ongelmia edes aloittelevalle jazzin kuuntelijalle.
Minulle Discipline kolahti ensimmäisellä yrittämällä, mikä saattaa johtua pitkälti siitä että olin juuri seurannut eräällä foorumilla käytyä väittelyä aiheesta "onko Discipline ihan poppia vai King Crimsonin monimutkaisin levy" ja sitten saatuani levyn käsiini kuuntelin sen ensitöikseni keskittyneesti kuulokkeilla.
Toisaalta Lizard, joka oli ensimmäinen Crimsonini, aukesi vasta yli vuoden yrittämisen jälkeen. Ja nyt sitten menin äänestämään sitä Courtia paremmaksi. Minkäs sille voi että Lizard antaa minulle enemmän vaikka Court onkin sujuvampi kuuntelukokemus.
Pink Floydin Seamus lienee sitten hirmu vaikea piisi, kun ei ole avautunut. Joka kerta vaan vituttaa enemmän, kun pitää nousta skippaamaan se helvetin ulvonta ja räkytys. Eikä mitään hymiöitä tänne kuulu. Pöh.
J
Pink Floydin Seamus lienee sitten hirmu vaikea piisi, kun ei ole avautunut. Joka kerta vaan vituttaa enemmän, kun pitää nousta skippaamaan se helvetin ulvonta ja räkytys. Eikä mitään hymiöitä tänne kuulu. Pöh.
J
J
Progen kohdalla on aika usein ongelmana se, että sen soittajia/säveltäjiä pidetään huumorintajuttomina. Huumori tosin äärimmäisen vaikea laji, eikä esim. Seamus välttämättä huvita kaikkia kuuntelijoita. :lol:
KC kupista tuli mieleen, että kukaan ei kehdannut mainita ItCotCK:n Moonchildin tylsää nuudlausosuutta. Luulisi, että edes joku skippailua harrastava jättää tuon väliin.
Uudella The 21st Century Guide To King Crimson boksilla tuo Moonchildin noodlaus onkin ymmärtääkseni editoitu pois tai ainakin lyhennetty radikaalisti. Varmaan ihan hyvä ratkaisu.
Voisin hieman kärjistäen sanoa, että Kind of Blue on pelkästään tylsä. Sen takia se ei ole kolahtanut minulle lukemattomienkaan kuuntelukertojen jälkeen. Onhan se ihan kiva levy, voisi todeta.
Muuten voisi sanoa, että olen huomannut merkillisen kehityksen musiikin kuuntelussani: levy, joka joskus kuulosti kauhealta kaaokselta tai pimputtelulta saattaa nyt kuulostaa tosi hyvältä. Tuo pätee sekä progeen, jazziin että metalliin.
Yritänpä keksiä jotain esimerkkejä. Ekana tulee mieleen ainakin Burzumin Filosofem. Progen puolella Can vaati hieman totuttelua. Jazzin puolella olisin varmaan aiemmin kauhistellut jotain Cecil Tayloria, mutta nykyään sekin menee aika kevyesti.
KC kupista tuli mieleen, että kukaan ei kehdannut mainita ItCotCK:n Moonchildin tylsää nuudlausosuutta. Luulisi, että edes joku skippailua harrastava jättää tuon väliin.
Pikakelaustakin voi kokeilla! :wink:
Uudella The 21st Century Guide To King Crimson boksilla tuo Moonchildin noodlaus onkin ymmärtääkseni editoitu pois tai ainakin lyhennetty radikaalisti.
Moinen editti oli muistaakseni jo 70-luvun puolivälisä ilmestyneellä Young Persons Guide -kokoelmalla.
se kyllä harmittaa se Moonchildin noodlaus. Piisi alkaa tosi utuisen eteerisen kauniisti, mut sitten hommeli pysähtyy semmoseen turhanpäiväiseen kilkutteluun, jossa ei oo mitään mieltä. Olen aina haaveillut että siitä olis arkistojen kätköissä joku versio jossa olis semmonen ovela rauhallinen ja melodinen C-osa taikka soolo.
Mää skippaan Trout Mask Replicalla 'Well'in. En usko että se kuuntelemalla enää avautuisi. Vähän edes keventää 80 minuutin pakettia. Puolivälissä on joka tapauksessa hyvä pitää väliaika :)
Levyn muut a cappellat, eritoten Dust Blows Forward... ovat mahtavia. Kuten koko plattakin.
Joo, eihän Well mikään levyn suurin helmi ole mutta ettäkö pitäis skipata... muuten olen sitä mieltä, että Trout Mask Replica on maailman historian kaikkien aikojen paras levy.
Joo, eihän Well mikään levyn suurin helmi ole mutta ettäkö pitäis skipata...[/quote]
Ei sitä Welliä enää siinä vaiheessa jaksa kuunnella, kun odottamassa on vielä tukku loistavia biisejä. Ehkä yksöislevyllä saattaisi mennä... mutta pitääpä kuunnella se seuraavalla kerrallla. :)
[quote]muuten olen sitä mieltä, että Trout Mask Replica on maailman historian kaikkien aikojen paras levy.
Ei sitä Welliä enää siinä vaiheessa jaksa kuunnella, kun odottamassa on vielä tukku loistavia biisejä. Ehkä yksöislevyllä saattaisi mennä... mutta pitääpä kuunnella se seuraavalla kerrallla. :)
[quote]muuten olen sitä mieltä, että Trout Mask Replica on maailman historian kaikkien aikojen paras levy.
Samanlaisia mietteitä minullakin on ollut levyä kuunnellessa. "Ei mikään VOI olla parempaa kuin tämä." ;) Sen verran omaperäistä, häkellyttävää soitantaa. Ja ne "välikevennykset" ovat hauskoja ja hämmentäviä. Ei taida löytyä montakaan tylsää hetkeä koko levyltä. :roll:
Capt. B & His Magic Bandin Mirror Man [Sessions] on muuten myös aivan loistava.
edit. kuotet
Olen varmaan ainoa ihminen, jonka mielestä Dream Theaterin muuten loistavassa Scenes From A Memoryssä tuo instrumentaali The Dance of Eternity ei sovi tunnelmaan. Liikaa revittyä ja liian pitkään. Tässä levyssä kun James LaBrie saa äänensäkin pidettyä hyvin kurissa niin saisivat antaa miehen laulaakin sitten.
toivottavasti olet ainoa.
Ja Yes: kyllä niillä on paskaa. Mutta sen keskeltä kasvaa kukkasiakin.
Skippaus: kyllä sisäsyntyisen vaakani ansiosta pidän kaikkia tasavertaisina yksilöinä.
eikä niitä biisejä hirveästi jää auki, joistain tykkää vaan eriverran.
kerran kuuntelin varmaan 10 kertaa peräkkäin Kyllän The Gates of Deliriumin. Se pilaa levyn kun se loppuu. Tai ei sittenkään, mutta sellaisiakin on.
Tai ei tietenkään voi pilata koko levyä, vaan itsensä. Ota se osina tai kokonaisuutena tai osittain jompaa kumpaa tai perhaimmillaan kumpaakin
katsokaas enpä usko että kaikki nuo yli-ihmisiä ovat ja vaikka olisivatkin, biisit voi olla huonojakin.
...se ei oo kaikkien hyvä yhtalainen...