Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Soft Machine

EsaLinna kirjoitti noin 19 vuotta sitten (8 kommenttia)
Hö, aiemmin en ole bändiin tutustunut mutta nyt soi Rubber Riff luureissa ja jumalauta että on varsinkin alkupää mukavan kuuloista musiikkia. Muistankohan väärin vai onko Monster Magnetinkin esikuvia, samoja kaikuja jokatapauksessa kuuluu. Osa levystä on kyllä taas melko ...ööh... mielenkiintoista tunnelmointia, voisi sopia jopa 70-luvun italialaisen scifi-elokuvan romanttiseroottiseen kohtaukseen.

Muita suositeltavia levyjä bändiltä?

Edit: Rubber Riff vaikuttaisikin olevan bändiltä joku epävirallinen julkaisu, jota ei olisi pitänyt Soft Machinen nimellä julkaistakaan. Ja tarkemmin kuunneltuani, niitä hyviä riffittelybiisejä onkin todella vähän. No, kysymys on edelleen voimassa :-D

+/- saldo : 0 |

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Riffit ei ole kyllä ehkä ensimmäinen asia joka Soft Machinesta tulee mieleen. Ensimmäiset pari levyä olivat psykedeelistä poppia avantgarde-mausteilla jonka jälkeen bändi alkoi kehittymään jazzimpaan suuntaan muuntuen lopulta aika tylsäksi fuusiojazz-bändiksi. Sitä ennen Soft Machine teki onneksi monta hienoa levyä. En ole Rubber Riffia koskaan kuullut, mutta koska se vaikuttaa olevan Karl Jenkinsin (Adiemus!) käsialaa lähinnä niin ehkä kannattaisi kokeilla seuraavaksi vaikkapa levyä Six. Henkilökohtaiset SM suosikkini Fourth ja Fifth saattaisivat myös toimia. Todella upeita jazz-proge levyjä joista tulee ainakin minulle hieman mieleen Miles Davisin Bitches Brew aikakausi.

    Janus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Rubber Riff on kuulemma lähinna Karl Jenkinsin soolo eikä juuri muistuta Soft Machinea, joten siltä pohjalta bändiä ei kannata lähestyä. Enkä usko, että Monster Magnetkaan on Soft Machinen suunnalta vaikutteita poiminut. Mutta jos haluat tutustua bändiin, niin parin ekan levyn velmu psykedeliapop saattaa toimia. Third on myös hyvä levy, mutta saattaa olla raskas aloituspiste. Nelonen ja vitonen ovat minusta aika kuivia levyjä.

    pinulk kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Soft Machinelta julkaistu loistava livetupla nimeltä Breda Reactor. Se on äänitetty vuonna 1970 Hollannin Bredassa. Kyseessä on lyhytaikainen kvintetti jossa lisänä Lyn Dobson huilussa ja saksofonissa.

    Voi sitä fuzzbasson, fuzzurkujen ja sähkösaksofonien juhlaa. Repertuaarissa kohokohtina n. 22 minuutin Facelift ja Mousterap!

    EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    levyt 1-3
    voihan niitä muitakin kuunnella

    WildMan kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Robert Wyatt'in viehko ääni ja hieno rumputyöskentely olivat Soft Machinen suuria valtteja ennen kuin mies rampautui pudottuaan ikkunasta. Mike Ratledge ja Hugh Hopper olivat niitä Britannian *varsinaisia* progesoittajia, siis oikeita muusikoita joiden näkemykset eivät juuri käyneet yhteen tuon progepoppailun kanssa. Bändi on joskus lähellä myöhäisempää King Crimsonia, mutta vähemmän raskas ja enemmän free jazz -linjalla.

    Kcrimso kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Progearsissa oli huhuttiin jokin aika sitten, että Robert Wyatt ei vain pudonnut humalapäissään (kuten yleensä kai kerrotaan) vaan että hänet työnnettiin alas. Ja että työntäjä oli Daevid Allen. Onko kenelläkään tarkempaa tietoa tästä? Tosin turha kai tälläisiä on enää kaivella yli 30 vuotta myöhemmin, mutta tuo huhu jäi vaan vähän vaivaamaan.

    Hezzu kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Wyatt oli yrittäny itsaria jo vuosia aikasemmin, joskus 60-luvun alkupuolella (Daevid asu sillon heijän luonaan) 14-15 vuotiaana tms. Robertin vanhemmat syytti Daevidia tapahtuneesta ja ajoivat hänet pois. Oikeesti se kai meni niin, että Daevid vietti kolme päivää yrittäen saaja Robertin luopumaan ideasta. Lopulta oli sitten epätoivoissaan sanonu jotain tyyliin "jos kerran aijot tehä sen niin lopeta siittä jankuttaminen ja tee se".

    Tuo halvautumisen aiheuttanu putoaminenhan tapahtu Gilli Smythin synttäreillä. Rock Bottomin kansiteksteisä Wyatt kirjottaa että "putosin", tarkempia syitä ei kerro ja en nyt muista oonko jostain lukenu.

    Hezzu kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eikun joo, sellasta oon lukenu että se ois hypänny. Mutta mistäs tuota tietää...