Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Kuunnelluin levy?

Kcrimso kirjoitti noin 22 vuotta sitten (23 kommenttia)
Osaatteko sanoa mikä on kuunnelluin levynne kautta aikojen? Eli mitä olette vuosien mittaan ahkerammin läpi tahkonneet?

Oma kuunnelluin levyni ei ole välttämättä omiaan lisäämään katu-uskottavuuttani. Se on nimittäin Tubular Bells 2. Levyn olen omistanut lähes sen ilmestymisestä asti (1992) ja tasaisesti se on soinut vaikkei viime vuosina enää niin paljoa. En ole koskaan silti levyä maailmaan parhaana (tai edes Oldfieldin parhaana) levynä pitänyt. Pidän levystä toki todella paljon, mutta merkittävä syy siihen, että olen kuunnellut sitä niin paljon on se, että se toimii myös mainiosti kevyenä taustamusiikkina. Sen lisäksi levy kestää kyllä syventyneempääkin kuuntelua vaikka viime aikoina se onkin alkanut tuntumaan aavistuksen liian kliiniseltä. Loistavaa kitaransoittoja ja hienoja melodioita se kuitenkin sisältää roppakaupalla ja kyllä sitä ilolla kuuntelee vielä nykyisinkin.

TB 2:sen jälkeen kuunnelluimmat sitten ovatkin Close To The Edge ja Ommadawn jotka oikeasti arvostan omaan top-5 listalleni minä päivänä tahansa. Ei noista levyistä sen enempää kuitenkaan tällä kertaa.

+/- saldo : 0 |

    jusu kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos tällä dementtisellä muistilla yrittäisi päätellä niin kolmikosta AC/DC:High way to hell(Oli ensimmäinen levyni), Kingston wall:1(tuli kuunneltua 1,5vuotta matkoilla Stadi-Porvoo) tai EL&P:tarkus.

    EsaJii kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olen omistanut eri versioita siitä, LPtä ja CDtä, joten Magical Mystery Tour on lähellä soitetuinta. Kakkosena kai Nuclear Nightclub, tai venttaas, olim meillä yks matka autolla. Oli vain yks kasetti mukana ja rahaa vain bensaan. Se oli Lou Reed kokoelma. Tosin en ole voinut tuota albumia sen jälkeen soittaa kertaakaan.

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ehkä se on Bob Dylanin Highway 61 Revisited... se on sähköistä bluesia ja jokainen rivi textiä on slogani, ja minkälainen!
    N:o 2 taitaa olla Grazhdanskaya Oboronan Instruktsija Po Vyzhivaniju, se on taas punkkia sexpistols-dk-linjalla...
    Mitenniin ei muka progelevyjä? Paskapuhetta!

    kite kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mulla tais mennä vuosi tai kaksikin aika totaalisesti Beatlesien parissa yläasteikäisenä. Ne levyt on varmaan niitä kuunnelluimpia. Ja Floydit kans. Mutta vaikee sanoa oikeastaan kokonaista levyä, ehkä helpompaa olis nimetä kuunnelluimpia yksittäisiä biisejä. Listasta tulis kyllä pitkä... :cool:

    Jimi kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Robin Trowerin vuonna 1976 ilmestynyt Live on selkeästi minun kuunnelluin levyni. Pari vinyyliä tuli aikoinaan soitettua "puhki" ja cd:näkin tuo soi yhä säännöllisesti.

    On muuten aika vaikeaa arvioida jonkun levyn kuuntelumääriä yli 25 vuoden aikana, mutta Trowerin Liven arvelen soineen jo nelinumeroisen edestä.

    Jake kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    MSG:n samanniminen levy :). Ei sillä että tuo levy olisi niin erinomainen että se ansaitsisi musiikillisista ansioistaan kuunnelluimman levyn statuksen kokoelmissani, syynä ko. levyn ylikuunteluun oli ääretön laiskuus viedä autoon uusia kasetteja, joten joskus lukioaikana ja sen jälkeen ajelin pari vuotta päivittäin autolla kouluun / töihin soittimen pyörittäessä tuota MSG:n levyä päivästä toiseen. Autossa tuli sen verran päivittäin istuttua että noin 40 min kestäneen levyn ehti kuuntelemaan kertaalleen läpi, joten voin valehtelematta sanoa kuunnelleeni ko. levyä satoja kertoja :P.

    Toivottavasti tämän paljastuksen ansiosta saan monta heikkouttani anteeksi :).

    Lazer kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pakko sanoa ettei mitään visiota. Onko tuo MSG Michael Schenker Group vai mistä on kyse.

    Jake kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jep, eli Michael Schenker Groupista on kyse, tuo levy on kyllä varmasti tuon kokoonpanon sieltä karseimmasta päästä, mutta jostain syystä en vain saanut aikaiseksi vaihtaa levyä. Onkohan tuolla levyllä sellaisia takaperin soivia piilotettuja viestejä jotka estävät vaihtamasta levyä? :D

    Joo, on mulla nykyään jo eri levyt autossa :)\n[Muokattu 10/10/2002 / Jake]

    Hezzu kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Täytyy yhtyä Lazerin näkemykseen täsä asiasa, ei mulla oo aavistustakaan mikä ois kuunnelluin levy. Joskus aikonaan tuli ääniteltyä musaa paljon kaseteille korvalappari-kuuntelua varten ja sitte myöhemmin auto-kuuntelua varten, että varmaan se jostain sieltä löytyis. Mulla onkin tuola vielä komerosa muovipussillinen niitä kassuja, kuka haluaa? :P

    Viukkis kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tähän kysymykseen on helppo vastata. Suunnilleen niin kauan kuin olen asunut omassa kämpässä olen pyörittänyt ambient-levyjä repeatilla joka yö. Peittää mukavasti esim. liikenteen melua ja luo muutenkin kivasti tunnelmaa. Aika nopeasti yleisimmäksi nukkumalevyksi vakiintui Aphex Twinin Selected Ambient Works Vol. II, tosin eivät kaikki kappaleet ;) Se on soinut ajallisesti eniten, mutta toisaalta hyvin harvoin kokonaan alusta loppuun. Joka tapauksessa toiseksi soitetuin nukkulevy on Brian Enon Music for Airports joka saa pyöriä kokonaan, joten kriteereistä riippuen jompi kumpi näistä on soitetuin levy. Kokonaan eri asia on täyttääkö nukkuminen levyn soidessa kuuntelun kriteerejä ;)

    Sen sijaan valveilla Absoluuttisen Nollapisteen Muovi antaa periksi on paitsi ykköslempparilevyni niin varmasti vähintään yksi viidestä eniten kuunnellusta. Ei tosin aavistusta mitä muita tuohon joukkoon saattaisi lukeutua, ellei saa mainita sataa levyä.

    Doc.B.D kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mun entiten kuunneltu taustamusiikkilevy on Godfleshin Streetcleaner.. vetäkää siitä johtopäätöksiä :) Huippuhyviä levyjä ei tietenkään kuunnella miten sattuu, vaan tarkasti valikoiduissa tilanteissa.

    Janus kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vaikea sanoa mutta se saattaisi olla Living Colourin Time's Up johon friikahdin aivan totaalisesti vuonna 1992 (levyhän ilmestyi jo pari vuotta aikaisemmin). Kuulostaa upealta edelleen.

    Minea kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mulla kans Beatlet nousee varmaan kuunnelluimmaksi bändiksi, höyrähdin niihin joskus kymmenenvuotiaana ja siitä lähtien kuunnellu enemmän tai vähemmän aktiivisesti... Vaikeempi sanoa sitten sitä kuunnelluinta levyä.
    Ehkä valkonen tupla?
    \n
    [Muokattu 12/10/2002 / Minea]

    Aranwe kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eniten on kulutettu varmaankin seuraavia:
    Kent : Isola
    Massive Attack : Mezzanine
    Kingston Wall : II
    King Crimson : Discipline
    Yes : Close To The Edge

    Johtunee siitä syystä, että sopivat hyin unimusiikiksi. Emäntä tosin ei voi sietää tuota Kenttiä enää... Liekö kyllästynyt jo. Itse se kyllä kuuntelee Nightwishia joka päivä ja pelaa pasianssia.

    Stello kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ma kuuntelen kaikkea kausiluontoisesti, eli en osaa sanoa mita olisin kaikkein eniten kuunnellut.. Joskus vuosia sitten oli urakkakuuntelussa Dingo ja Nights of Iguana (joita kuuntelen joskus nykyisinkin), sittemmin Uriah Heepin Demons & Wizards ja sekalaista Led Zeppelinia, sittemmin Nordmanin kaksi ekaa albumia (kolmas ei iskenyt samalla tavalla, vaikka hyva sekin), ja nykyisin ehka eniten Mahalia Jackson, The Christians, Queen (kokoelmia), ja Brainstorm..

    Muita sitten satunnaisemmin / vahemman..\n[Muokattu 12/10/2002 / Stello]

    Doc.B.D kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kun 90-luvulla oli köyhä opiskelija, levyjä omisti suhteellisesti ottaen vähemmän; kuunteluaikaa oli puolestaan enemmän. Näin muodoin eniten kuunnellut levyt löytyvät vuosien takaa. Nykyisin loistavakin levy voi odottaa kuukausitolkulla hyllyssä tullakseen kuunnelluksi. Joihinkin levyihin jää tosiaan koukkuun, en sitten tiedä mitä tarkoittaa, että niinä vuosina kun muilla oli party-party ja italodiscoa isän Alfa-Romeossa, minä viihdyin sellaisten levyjen parissa kuin Sisters of Mercy: First and last and always,Joy Division: Closer, Paradise Lost: Gothic, Agnostic Front: Liberty and Justice for all. Synkkä menneisyys..;)

    Janus kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joihinkin levyihin jää tosiaan koukkuun, en sitten tiedä mitä tarkoittaa, että niinä vuosina kun muilla oli party-party ja italodiscoa isän Alfa-Romeossa, minä viihdyin sellaisten levyjen parissa kuin Sisters of Mercy: First and last and always,Joy Division: Closer, Paradise Lost: Gothic, Agnostic Front: Liberty and Justice for all. Synkkä menneisyys..;)

    Kannattaako tuohon Sisters of Mercyyn tutustua? Jonkin verran kiinnostaisi mutta minulla on epäilys että tuon bändin musa ei olisi kestänyt aikaa kovin hyvin. En tiedä mistä moinen epäilys.

    Anonyymi kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kissiä minä olen kuunnellut eniten. Jokainen levy "Revengeen" (1992) asti on soinut enemmän kuin paljon. Yksi, mitä tuli aikoinaan kuunneltua ihan erityisen monta kertaa oli kokoelma "Killers", vuodelta 1982.

    Kyllä minä vieläkin kuuntelen Kissiä silloin tällöin, mutta harvoin kokonaisia levyjä. Ei niitä muuten enää edes tarvitse pistää soimaan, voin kuunnella vain päässäni ihan hyvin. :)

    Kuunnelluin biisi on tietysti "Rock'n'Roll All Nite", sehän on mukana niin monella livelevyllä, videolla ja kokoelmalla alkuperäisen "Dressed to Killin" lisäksi, että minä olen ihan varmasti kuullut sen monta sataa kertaa. Ehkä jopa tuhat kertaa...? Spoooooky. :)

    CosmicJazz kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tuo edellinen Anonyymi olin minä!

    Pekka kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nykyisin tulee ostettua levyjä niin attanasti, ettei oikein edes tiedä mitä kuuntelisi! Eli n.10 vuotta sitten levyt tuli hyötykäytettyä paremmin.
    Mutta näitä ainakin muistelisin kuunnelleeni paljon:

    Pink Floyd: Animals
    Jeff Buckley: Grace
    Rush: Moving Pictures
    Jellyfish: Spilt Milk
    Posies: Frosting On The Beater
    Aerosmith: Rocks



    Heikkikerkkanen kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Vaikka ostelenkin levyjä melko usein, tietyt levyt kestävät aikaa muita paremmin. Niissä vain on joku tietty juttu, jonka vuoksi niitä jaksaa kuunnella vuosi toisensa jälkeen. Ei välttämättä liity musiikkiin ja sanoituksiin mitenkään... ehkä vain ennemminkin tottumukseen... en tiedä. Mulla näitä aikaa kestäviä levyjä ovat mm. seuraavat:

    Neil Young&Crazy Horse: Sleeps with angels
    Genesis: Lamb lies down on broadway
    Bob Dylan: Highway 61 revisited


    Iikku kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Aluks vois heittää tälleen sarkastisesti että 69 eyes(en tiiä levyjä. Eikä paljoo kiinnosta), koska punttiksella soi kyseinen bändi joka helvetin kerta kun sinne jalallas astut, kun ei ne aineiden pehmentämät patut ymmärrä vaihtaa niitä levyjä sieltä soittimesta:mad:
    Mutta tosissaan, niin varmaan Amorphiksen Elegy tai Shadow Galleryn Tyranny on mun kuluttamimmat platat. Molemmat on tullu kuunneltuu ehkä yli sata kertaa.



    zen kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minulla yksinkertaisesti eniten on soinut Radioheadin levy Ok Computer. Vuodesta toiseen se on säilyttänyt paikkansa omilla soittolistoillani.