Aliarvostetuimmat YES-levyt
Jammo kirjoitti noin 20 vuotta sitten (31 kommenttia)
Palasokeri on kätevä
* leivontaan (3)
* kahvin kanssa (13)
* totaaliportaali (14)
* ei missään (8)
* ei kiinnosta (4)
* tsippa (1)
Äänestellään aluksi vaikka aliarvostetuimmista Yesin levyistä.
Valko-Venäjän mallin mukaisesti järjestäjä laatii kohteet ja toteutuksen...
+/- saldo : 0 | Tweet
Onko tarkotus äänestää mielestään aliarvostetuinta levyä vai valita joukosta itelleen mieluisin?
Se, että Yesin paras levy löytyy tuolta listalta on aukoton todiste aliarvostuksen puolesta. Äänestin GftO:ia.
Onko tarkotus äänestää mielestään aliarvostetuin levyä vai valita joukosta itelleen mieluisin?
Väliäkö hällä, kunhan äänestät The Ladderiä! :lol:
Ok, sehän noista paras on, mutta en tiedä onko aliarvostetuin ;)
Ok, sehän noista paras on, mutta en tiedä onko aliarvostetuin ;)
Hezzu, usko nyt vaan suosiolla, että ainoa oikea vaihtoehto on The Ladder! 8)
GftO saa kepeästi minun ääneni! Oli aikamoinen paukku että Yes vielä, hurjana punk vuonna, -77 teki oikeesti hienon levyn! (Vaikkette sitä myönnäkään, on se niin aliarvostettu)
Minun on pakko antaa kirjallinen ääni Unionin puolesta, ja taas vähän höpöttää muutakin...
Unionia kaikki tyypillisesti haukkuvat, mutta minun mielestäni se on aivan loistava levy, vaikka puikoissa on ollut muitakin kuin Yes-miehiä! Paitsi tietysti Saving my heart (yök). Muuten aivan upea levy! 8) Rabin teki mansikkaa Yesille sen ajan levyillä - eihän kukaan voi tehdä kymmentä kertaa samaa levyä, ei siinäkään ole mitään järkeä.
Ja Drama oli erittäin yllätyksellinen tyylimuutoksensa puolesta, mutta oikein positiivinen sellainen. Keystudio taas todisti, että perinteinen meininki nykyaikaistetulla toteutuksella myöskin toimii. Going for the Onea melkein meinasin äänestää tuosta listalta, koska sekin on aikansa näköinen, hieno tuotos! Puhumattakaan yökkö-AOR-leiman saaneista 90125:sta ja BG:stä, jotka omaavat taas erilaiset hyvät elementtinsä. Ja Talk... nautittavaa mahtipontisuutta!
Varhaisimpien levyjen vikana (kuten omasta mielestäni joillakin muillakin bändeillä) on mielestäni se, että ne ovat liian sekavia. Tämä on vahvasti sanottu, mutta mielestäni noilla ekoilla on sisältöönsä nähden vähän ylipitkiä biisejä, joita on ainakin osittain usein parsittu kokoon toisiinsa koskaan liittymättömistä sessioista. Siitä syystä se punainen lanka tuntuu puuttuvan, enkä väittäisi kovin yllätykselliseksi tai "suureksi taiteeksi" enää nykyään sitä, että leikataan yhteen täysin erillisiä osuuksia saaden kokonaisuus tällä lailla kuulostamaan erikoiselta. Ennen oli ennen ja nyt on nyt, kuitenkin kenties?:) Kaikki arvo sinänsä oman aikansa edelläkävijöille, mutta ei niihin voi loputtomasti kaikkea aina verrata ja sen varjolla dumpata kolmeakymmentä vuotta hyvää musiikkia...??
Ai niin joo, minun mielestäni Ladder on kyllä aika karmea. Eikä Tormato ole kovin onnistunut, muttei ihan pahakaan.
Tämä on vahvasti sanottu, mutta mielestäni noilla ekoilla on sisältöönsä nähden vähän ylipitkiä biisejä, joita on ainakin osittain usein parsittu kokoon toisiinsa koskaan liittymättömistä sessioista. Siitä syystä se punainen lanka tuntuu puuttuvan, enkä väittäisi kovin yllätykselliseksi tai "suureksi taiteeksi" enää nykyään sitä, että leikataan yhteen täysin erillisiä osuuksia saaden kokonaisuus tällä lailla kuulostamaan erikoiselta. Ennen oli ennen ja nyt on nyt, kuitenkin kenties?:)
Sinänsä ihan hyvä kommentti jos ajatelleen yleisesti pitkiä progebiisejä, mutta Yesiä asia ei minusta juuri kosketa (ehkä Topographic Oceansia lukuunottamatta). Yesillä nimenomaan mielestäni pitkätkin biisit pysyvät hyvin kasassa ja tuntuvat luonnollisilta kokonaisuuksista. Hyvä esimerkki on Close To The Edgen nimibiisi. Aivan saumaton kokonaisuus.
Mitä äänestykseen tulee niin kaikki ehdolla olevista levyistä, ehkä Going For The Onea lukuunottamatta, on hieman aliarvostettuja. Tales From Topographic Oceans on suosikkini tuosta joukosta (paras biisi on tosin GFTO:lla), mutta äänestin Dramaa joka on aivan mahtava levy sekin, mutta pitkälti Andersonin puuttumisen vuoksi ei ole koskaan saanut osakseen ansaitsemaansa suitsutusta. Energinen ja rokkaava levy jossa tavallaan palattiin The Yes Albumin yksinkertaisempiin tunnelmiin, mutta modernimmalla ja raskaammalla otteella. Olisi ollut mukavaa jos Yes olisi tehnyt toisenkin levyn tällä tyylillä jatkaen. Vaikka 90125 onkin upea pop-levy...
Yes on tehnyt vain hyviä levyjä. Huonoja en ainakaan ole kuullut.Tosin on aikoja etten kuuntelisi edes maksusta. Ehkä kuitenkin Tales from Topographic Oceans on massiivisuudellaan Yesin tuotoksista huomattavin. 90125 ja Big Generator ovat niin haukuttuja että niihin on vaikea suhtautua ennakkoluulottomasti. Moniko on yrittänyt?
90125 levyllä on kyllä kitarajutut ihan loistavia. Myös soundi on parhaita 80-luvun räkkisoundeja. Owner Of A Lonely Heartin kitarasoundia käyttivät sitten myöhemmin muutama muukin...
Ja olihan se yhtenä presettinä 80- ja 90-luvun kitaraefekteissä. :lol:
eikös Owner Of A Lonely Heart o aika tylsä. sekin parasta huonoa yesia
Ai niin joo, minun mielestäni Ladder on kyllä aika karmea.
Eihän The Ladder ole varsinainen Yes-levy ollenkaan! :shock:
Anderson ihastui Paul Simonin Graceland-kiekkoon niin kovasti että halusi tehdä itsekin afrikkais/maailmanmusiikkivaikutteisen levyn. Tuloksen kuulette ko. levyllä. :wink:
Graceland on klassikko ja The Ladder sen Yesitetty versio. 8)
90125 on hyvä levy, ei siinä mitään. Sen suuri vika onkin kai aina ollut se, että julkaistiin Yesin nimellä, vaikka se on monille liian kaukana 70-luvun Yesin tyylistä. Tosin ilman sitä ja "Owner of a Lonely Heartin" herättämää uutta kiinnostusta yhtyettä ei ehkä enää olisi olemassa laisinkaan.
Big Generatorilla mielestäni 90125:n tuoreus ja into ovat muuttuneet jotenkin väkinäisyydeksi ja sekavuudeksi. Monissa biiseissä tulee sellainen olo, että ei ole osattu päättää, mitä halutaan, tungettu liikaa ideoita ja sitten välillä yritetty liikaa hittiä ("Rhythm of Love" ja "Almost Like Love" tuskallisina esimerkkeinä viimeisestä). Silti on siinä paljon hyvääkin, "Shoot High Aim Low" ja "Holy Lamb" varsinkin.
Silti pidän kyllä noita enemmän Anderson Bruford Wakeman Howesta.
Silti pidän kyllä noita enemmän Anderson Bruford Wakeman Howesta.
Tuo studiolevy ei hirveästi jaksa innostaa, mutta mitenkäs livelevy Evening of Yes Music Plus? Onko hankinnan arvoinen?
Tuo studiolevy ei hirveästi jaksa innostaa, mutta mitenkäs livelevy Evening of Yes Music Plus? Onko hankinnan arvoinen?
Livelevy on kyllä ihan hyvä, mutta en erityisen oleelliseksi hankinnaksi menisi kuitenkaan väittämään. Birthrightista on tosi hieno tulkinta tuossa. Videoversio (en kyllä ole varma onko sama keikka) tuosta on ihan näkemisen arvoinen. Siitä ei taida olla dvd:tä?
En pitäisi Evening of Yes Musicia erityisen hyvänä hankintana (tosin samaa mieltä olen useimmista livelevyistä). Äänenlaatu jatkaa Yessongsin kunniakkaita perinteitä, eli on bootlegiä parempaa mutta silti puuttellista. ABWH:n biisit eivät parane livetilanteessa, äänenlaadun takia joku "Brother of Mine" on heikompikin kuin studioversio. Soolospotit ovat aika yhdentekeviä, vaikka Wakeman revitteleekin omassaan aika hyvin.
Parhaiten toimivat klassikot, "And You and I", "Roundabout" ja varsinkin "Starship Trooper" - energisiä esityksiä jotka lyövät mielestäni esim. Keys to Ascensionin vastaavat. Tosin ne jotka kavahtivat Wakemanin Korg M-1:stä ja Brufordin Simmons-virveliä ABWH:n levyllä eivät varmaankaan halua kuulla niitä esim. "Close to the Edgellä". Minusta lisäävät tämän tulkinnan mielenkiintoa.
Silti pidän kyllä noita enemmän Anderson Bruford Wakeman Howesta.
Joo, ihan huippu levy. Tosin ei se ole Yes-levy vaikka samoja ukkoja onkin ollut sitä tekemässä. Laitankin Anderson Bruford Wakeman Howe:n soimaan pitkästä aikaa. Miten voi muuten olla ettei heillä ole ollut enempää mielikuvitusta noiden bändien nimien keksimisessä? :)
Never heard even one of ´em!
Silti pidän kyllä noita enemmän Anderson Bruford Wakeman Howesta.
Joo, ihan huippu levy. Tosin ei se ole Yes-levy vaikka samoja ukkoja onkin ollut sitä tekemässä. Laitankin Anderson Bruford Wakeman Howe:n soimaan pitkästä aikaa. Miten voi muuten olla ettei heillä ole ollut enempää mielikuvitusta noiden bändien nimien keksimisessä? :)
Ööö... Olenkohan minä kuunnellut vahingossa jotain muuta levyä, kun ABWH oli mielestäni aivan karmea ilmestys??? :roll: :shock:
En pitäisi Evening of Yes Musicia erityisen hyvänä hankintana (tosin samaa mieltä olen useimmista livelevyistä). Äänenlaatu jatkaa Yessongsin kunniakkaita perinteitä, eli on bootlegiä parempaa mutta silti puuttellista.
Evening Of Yes Musicin äänenlaadussa ei ole kyllä mitään valittamista. Erittäin hyvää laatua livelevyksi. Ei voi mitenkään verrata Yessongsiin. Tietenkin jos on jotain kummallisia phobioita livelevyjä vasteen niin toki kannattaa jättää hankkimatta.
Ööö... Olenkohan minä kuunnellut vahingossa jotain muuta levyä, kun ABWH oli mielestäni aivan karmea ilmestys??? :roll: :shock:
Meillä on tähän asti tuntunut olevan niin samanlaiset musiikkimaut että onhan se hyvä jos erojakin löytyy :-)
Evening Of Yes Musicin äänenlaadussa ei ole kyllä mitään valittamista. Erittäin hyvää laatua livelevyksi. Ei voi mitenkään verrata Yessongsiin. Tietenkin jos on jotain kummallisia phobioita livelevyjä vasteen niin toki kannattaa jättää hankkimatta.
Mielestäni aika harvat livelevyt ovat olleet kannattavia ostoksia - ehkä se on fobiaa? Sen takia tuo huomautuskin niille, jotka yleensä harrastavat livetallenteita enemmän. Ei huono mutta olennaisempiakin Yes-levyjä on paljon.
Mitä äänenlaatuun tulee, ei se todella ole läheskään niin huono kuin Yessongsissa, mutta jotenkin se oli suuri pettymys aikanaan ja mielestäni, kuten Yessongsissa, parempaakin olisi voinut odottaa ajan resursseilla. No, täytyy kuunnella uudestaan parin vuoden tauon jälkeen.
Kuuntelen juuri tällä hetkellä Evening Of Yes Musicia ja vaikka soundit ovatkin hieman heikommat mitä muistin niin ihan kohtuulliset ne kuitenkin mielestäni ovat. Brufordin sähkörummuista voi kyllä olla montaa mieltä...
Itse pidän kyllä kovasti livelevyistä (riippuu tosin paljon bändin tyylistä onko ne mielenkiintoisia) ja olenkin ottanut jonkinlaiseksi tavoitteeksi hankkia ainakin yhden livelevyn kaikilta bändeiltä mitä kuuntelen.
Wakeman sanoi jossain haastattelussa, että Unionin nimeksi olisi pitänyt laittaa Onion. Aina kun levyä kuuntelee se saa kyyneleet silmiin. :lol:
Aliarvostetuin Yes-levy on yhtyeen ensimmäinen albumi. Mielestäni se on heidän parhaansa. Näistä äänestyksen vaihtoehtoina olevista levyistä en ole kuullut kuin Talesin ja Magnificationin, jotka soveltuvat hyvin esim. lasinalusiksi tai johonkin muuhun hyödylliseen. Talesin vinyyliversion kannet tohtisi kyllä pistää seinälle esille. Magnificationista en löytänyt mitään hyvää sanottavaa.
Suuntaa antavan äänestyksen tulos :
Going for the One 7 ja Drama 6.
Ja lisäksi irtopisteitä heiteltiin usealle muullekin levylle, mutta niitähän ei lasketa. :wink:
Huomatkaa ettei tätä vaalia vilpistelty kovin pahasti, koska järjestäjän oma suosikki jäi kolmeen pisteeseen...
8)
Going for the One on käsittääkseni yleisesti sen verran arvossa pidetty levy, että ollakseen varsinaisesti aliarvostettu sen pitäisi olla parempi kuin Fragile ja Close to the Edge yhteensä.
En voi osallistua äänestykseen koska olen eri mieltä ko. levyjen arvostuksesta. :P
Magnificationia monet pitivät bändin parhaana sitten 70 -luvun, Going For the Onea suitsutettiin kovasti sen ilmestyttyä esim. Musa -lehdessä ja tällä hetkellä sitä pidetään yhtenä Yes -klassikoista. Sen sijaan vaihtoehdoista puuttuvat esim Tormato ja Big Generator joista varsinkin ensin mainittu on todella aliarvostettu!
Sen sijaan vaihtoehdoista puuttuvat esim Tormato ja Big Generator joista varsinkin ensin mainittu on todella aliarvostettu!
Vaalilautakunta arvostaa Tormatoa paljon enemmän kuin esim. Going for the Onea tai Dramaa. :wink:
Tämän takia Tormato ei ollut edes ehdolla.
Pitäisiköhän aloittaa CUP-tyylinen Paras Yes-levy kilpailu?! :lol:
Pitäisiköhän aloittaa CUP-tyylinen Paras Yes-levy kilpailu?! :lol:
Oh nooooooo!!!! .... :lol: