mielenterveys
Hezzu kirjoitti noin 20 vuotta sitten (25 kommenttia)
Aikomus on kirjottaa aiheesta artikkeli, lähinnä masennusta ja paniikkihäiriötä sivuten sekä myöskin kuntoutuksesta. Tekstiä on jo jonku verran, mutta se vaatii vielä rutkasti työstämistä, mutta joskus se ilmestyy, näin oon päättäny ;)
+/- saldo : 0 | Tweet
Oletko huomannut että serotoniinikorvauslääkkeet vaikuttavat musiikkimakuun?
En varsinaisesti, mutta mistä sitä voi tietää, voihan niillä olla vaikutusta :mrgreen:
No, ei sillä ole kiirettä. Ei me masennuta odottaessa. Hoida asiat järjestykseen ennenkuin syvennyt masentumiseen. Tai jotain.
Oletko huomannut että serotoniinikorvauslääkkeet vaikuttavat musiikkimakuun?
Musiikkimakuun vaikuttamista en ole huomannut, mutta painonhallintaa tuntuvat vaikeuttavan.
Mukava olisi, jos todella Hezzu saat tuollaisen artikkelin kirjoitettua. Palasokerin luonteesta voisi päätellä, että emme ole ainoita noista kärsiviä tällä foorumilla.
Ei taida kuitenkaan uskaltaa todeta, että kaikki jotka kuuntelevat progea kärsivät masennuksesta ja paniikkihäiriöstä, mutta kaikki jotka kärsivät paniikkihäiriöstä ja masennuksesta eivät kuuntele progea.
Ne on ne yllättävät tahtilajin vaihdokset... Böö!
"Vuoden Sokrumies 2005"- valintaa tehdessäni rehellisyys ja uskallus kera soman ulkomuodon tulee olemaan painava kriteeri! 8)
Ja minä kun luulin, että se johtuu kasvamisesta ja eheytymisestä...! Harmonia jyllää. Ja kauneus.
ONKO KELLÄÄN SUVUSSA MIELI SAIRAUKSIA. MULLA ON PARANOIDISTA SKITRAFRENIAA SAIRASTAVA SETÄ.
Täti sairastui 10v. sitten vakavaan masennukseen eikä ole koskaan siitä toipunut. Viimeinen ihminen jolle jotain tollasta olisin odottanu tapahtuvan...
Tänään oli HeSarissa tosi ilkeä juttu tähämän aihealueen tiimoilta: Vankiloissa olevista nuorimmista äijistä nykyisin aika moni kärsii vakavista mielenterveyden ongelmista, mm. skitzofrenia mainittiin ihan nimeltä. Ja tämä joukko oli kovasti isontunut noin prosenttuaalisesti viimeisten vuosien saatossa. No tästä tuli taannoin yhdessä työpalaverissa jo herjaa heitettyäkin tuolla Konnunsuon Herrasmiesten Lomakodissa; Mielisairaiden suljettuja hoitolaitoksia perustetaan pikkuhiljaa uudestaan, nyt vankeinhoidon alaisuuteen. Vot sillei! Siis hoitoon ei pääse kuin kirveellä; Sillä kun alat heilua kartsalla, niiden on pakko sijoittaa.....
Ja jenkeissä pahimmat tapaukset hoituvat kätevästi sähkötuolissa.
no mitä korrelaatiota yleensäkään progen kuuntelijoilla on mihin & miten?
skitsofrenia näyttäisi liittyvän myös pään taajuuksiin, niiden epäsäännöllisyyteen. kai se sähkötuoli pahentaa :)? Hauskaa, kun tulee hallusinaatioita. Illuusiotpa ne yhtä hauskoja on. Kyllä kaikkien pitäisi lukea ainakin neuro- ja kognitiivista psykologiaa. punaisen neliön ja sinisen kolmion - tai jonkukn muun yhtä typerän - värti saattavat vaihtaa keskenään siististi päässä paikkaa, kun tieo on osasina.
Hauskaa, kun tulee hallusinaatioita. Illuusiotpa ne yhtä hauskoja on.
Kaikki käsitykset. Käsitykset ovat vain haittana jos tavoitteena on totuus. Mutta kukapa nyt totuudesta olisi kiinnostunut?
Depressiivisen ihmisen maailmankuva voi olla paljon realistisempi kuin ihmisen, jonka mielestä kaikki on kivaa, kun vaan tekee hyviä Diilejä.
Sehän se vasta masentaakin, kun vaikka olisi kuinka pessimisti, niin aina tulee pettymään: asiat menee vielä huonommin kuin oli osannut kuvitellakaan.
Pessimismi on pelkkä opittu asenne, todellinen depressio on valaistunut, psykospirituaalinen tila, joka johtaa todellisuuden perimmäisen luonteen välittömään tajuamiseen.
todellinen depressio on valaistunut, psykospirituaalinen tila, joka johtaa todellisuuden perimmäisen luonteen välittömään tajuamiseen.
Ei se kovin valaistunu tila mun mielestä oo ja todellisuuventajukaan ei oo ihan kohillaan, ei mitenkään tavoiteltava tila mun mielestä :oops:
Pessimismi on pelkkä opittu asenne, todellinen depressio on valaistunut, psykospirituaalinen tila, joka johtaa todellisuuden perimmäisen luonteen välittömään tajuamiseen.
Depressio on egon vaiva. Kipuilevaa egoa on mahdoton unohtaa. Koetapa olla välittämättä särkevästä hampaasta. Sama efekti. Totuuden näkee kun ego väistyy. Egon pitää olla hyvinvoiva että sen voi unohtaa. Muuten se vie kaiken huomion ja estää totuuden näkemisen.
-luettua
Ei se kovin valaistunu tila mun mielestä oo ja todellisuuventajukaan ei oo ihan kohillaan, ei mitenkään tavoiteltava tila mun mielestä :oops:
No joo, kirjoitin vähän kieliposkella. Depressioon liittyy aina suhteetonta subjektiivista kärsimystä.
Depressio on egon vaiva. Kipuilevaa egoa on mahdoton unohtaa. Koetapa olla välittämättä särkevästä hampaasta. Sama efekti. Totuuden näkee kun ego väistyy. Egon pitää olla hyvinvoiva että sen voi unohtaa. Muuten se vie kaiken huomion ja estää totuuden näkemisen.
Särkevä hammas on aika tyypillinen buddhalainen opetusesimerkki. Särkevän hampaan voi unohtaa, jos oivaltaa, että kivun kokevalla subjektilla ei ole todellisista substanssia, vaan se on pelkkä harhakuva, joka on samaistunut kipuun. Kipu jää, mutta kärsijä häviää. Egon vaivoihin voi suhtautua monella tapaa. "Muurahaisen tiellä" egoa koulutetaan hitaasti. "Linnun tiellä" ego lyödään kappaleiksi kertaheitolla.
Kuka määrittelee, milloin todellisuudentaju on "kohdallaan"?
Kuka määrittelee, milloin todellisuudentaju on "kohdallaan"?
Käytännössä lääkäri ja KELA. Ja ainoa kriteeri on työkyky. Ja koska työkykyä arvostetaan erittäin paljon länsimaisessa kulttuurissa, usein jää huomaatta että esim. moni menestyvä yrittäjä on maanikko tai psykopaatti.
Masennus on sentään mukavampi tila kuin ahdistus. Masennusta voi jossain määrin hallita ja siihen tottuu. :|
Juu se ahistus on kamalaa, kauhee paha olo jatkuvasti, vaikka ei oikein tienny että miksi. Ite olin oikeestaan enemmänkin just ahistunu ku masentunu. Ja semmonen hirvee jännitys oli päällä koko ajan, joka tuntu ylävatsasa samaan tapaan ku joskus kouluaikoina ku joutu jotain esityksiä pitämään luokan eesä, samanlainen jännitys päällä melkein jatkuvasti. Mutta joo, nyt on helpottanu jo. Onneksi loppu nuo työtkin niin ei tartte ressata ;)
Oletko huomannut että serotoniinikorvauslääkkeet vaikuttavat musiikkimakuun?
Vanha aihe mutta vastaan. en usko että vaikutais, ikuinen hevari. mitä masentunut olin sen ihanalta hevi kuulostaa 8)