Canterbury scene
Anonyymi kirjoitti noin 22 vuotta sitten (73 kommenttia)
Kertokaapas mitä levyjä kannattaisi hankkia niitä oli joskus kaseteilla mutta kun lahjoitin ne pois aikanaan ja nyt haluaisi taas niitä.:)
Mitä olisi jo niin Soft Machine, Caravan, Robert wyatt, Gong nyt ainakin.
Hezzulle sopiva aihe.:P
T:Jusu
Mitä olisi jo niin Soft Machine, Caravan, Robert wyatt, Gong nyt ainakin.
Hezzulle sopiva aihe.:P
T:Jusu
+/- saldo : 0 | Tweet
Mainitsemiesi bändien ulkopuolelta must hankintoja ovat ainakin National Healthin eka levy "National Health" ja sitä seurannut "Of Queues And Cure" sekä Hatfield And The Northin "The Rotters Club". Kaikki kolme ovat loistavia levyjä ja kummassakin bändissa on runsaast mukanai Canterbury-scenen voimahahmoja.
Hatfield And The Northin:Live 1990 ei kyllä ollut erikoinen mutta hyvä tietää muuta hyvää on.
National Healthin levyt laitetaan hankinta listalle.
T:Jusu
En ole kuullut tuota Live 1990-levyä, mutta voisin kuvitella, että meno on ollut 70-luvulla messevämpää. Joku muu osaa varmaan verrata paremmin. Hezzu? :D
National Healthilta on olemassa sellainen Complete-tupla johon on ängetty kaikki kolme studiolevyä. En sitä omista mutta käsittääkseni ovat siinä kokonaan.
Matching Mole tietty.
Jahas, tuosa jo joitain mainittiinkin.... Hatfieldin live on mun mielestä kyll melko hyvä, mutta se kuulostaa eri bändiltä, johtuiskohan siittä kun siinä on se Sophia Domancich Dave Stewartin tilalla?
Hatfieldin pari 70-luvun levyä on kyllä must. National Health on kans ehoton, kandee varmaan ostaa se Complete-setti, niistä kolmesta levystä paras lienee Of Queues And Cures.
Matching Molen kaks levyä on Wyatt-fanille pakollisia.
Egg oli sitte se Dave Stewartin bändi, Civil Surface -levystä tykkään paljon.
Henry Cow laskettaneen yhtälailla canterburyyn kuin rioonkin. Se eka levy on melko jazzia, joten siittä vois alottaa.
Nucleus menee kans melko jazziksi, mutta toka levyä We'll Talk About It Later tohtii ainaski suositella. Siinä on ainaski enempi progefiilistä ku parisa muusa mitä oon kuullu. Bändisä liuta tuttuja nimejä muistakin yhteyksistä, esim. Karl Jenkins.
Hugh Hopperillahan on läjä soololevyjä, mie oon kuitenki kuullu vaan vuojen 1977 levyn Hopper Tunity Box, se on kova, mukana esim Dave Stewart.
Brufordin eka levy Feels Good To Me kandee hommata, Dave Stewart häärii tääläkin.
Mitähän vielä.... Isotopen kolmesta levystä se keskimmäinen, Illusion, on paras ja siinä soittaa Hugh Hopper.
Onhan sitte vielä esim. Gilgamesh, ihan äskettäin vasta sain hommattua heijän ekan levynsä, pätevää mutta ei mitään National Health -tasoa kuitenkaan, Alan Gowenin bändi siis tämä.
Niin ja jos tykkää canterburystä niin tykkää varmaan myös Stomu Yamashtan varhasemmista levyistä, mukana on Hugh Hopperia ja muita Isotopesta ja muualta tuttuja tyyppejä :P Niin no ei niitä kai canterburyksi voi kuitenkaan laskea ;)
Hugh Hopperin levy 1984 on varsin sairasta menoa. Ei ole oikein auennut. Yksi loistava biisi siinä kyllä on. Muistaakseni Mini-Pax nimeltään. Mitäs muut tuosta levystä tuumivat?
Eikös Kevin Ayersin alkupään soolotkin voitane laskea Canterburyksi?\n[Muokattu 11/10/2002 / Kcrimso]
Joo, mites Ayers pääsikin livahtamaan, varmaan siks ku mää oon kuullu/kuunnellu niitä liian vähän. Melko erilaista musaa kuiteski mitä "perus-canterburyksi" äkkiä mieltäis :P
Joy Of A Toyssa ainakin on Canterbury-fiilistä vaikka ei olekaan niin "tiukkaa" musisointia kuin edellämainitut.
Jep, Henry cow:Legend on hyllyssä.
Muistaakseni Brufordkin on on 3-4 levyä.
Mites lasketaanko Camel mukaan? Siltä on ainakin Mirage, Snowgoose, Moonmadness ja Rain dances.
Sitten kenelläköhän oli levy nimeltään Banana moon tai jotain sinne päin(Kun koulussa niin ei pääse tarkastamaan).
Kevin Ayersiä on tullut kuuneltua ainakin paria levyä.
Kiitoksia Hezzulle valaisevasta infosta.:)
T:Jusu
Banana Moon on Daevid Allenin. Anttilan halvassa Charly-korissa tuota ja Now Is The Happiest...-levyä oli ainakin joku aika sitten.
Minä en ainakaan laskisi Camelia Canterbury-bändiksi. Mielestäni sen musiikki ei yksinkertaisesti kuulosta lainkaan canterburylta. Eikä bändi tainnut olla sieltä päin kotoisinkaan. Tästäkin muistaakseni puhuttiin Colossuksen foorumilla aikoinaan.\n[Muokattu 11/10/2002 / Kcrimso]
Jep, Haeskelin esittäjää sille levylle kun rustailen tässä opiskelun lomassa levytilausta:) kun välillä ei ole muutakaan.:D
T:Jusu
Gong-fanien on tietysti pakko hankkia myös Steve Hillagen soololevyt :)
Yks mikä pitää vielä mainita on tietysti Arzachelin psykedeliaklassikko, bändi oli siis Egg + Hillage ja julkas yhen levyn salanimillä esiintyen. Onko se sitte canterburyä onkin jo toinen seikka...
Ja tästä on luontevaa jatkaa mainihtemalla Khanin levy Space Shanty, jota en vieläkään omista :(
Khan taitaa puuttua aika monelta. :(
Mää kun kuuntelin edesmennyttä Splunge Radiota joskus yli puoli vuotta sitten, niin Arzachel kuulosti melko ei-kiinnostavalta. Vähän turhan psykedeelistä meteliä, tosin koko levyä en oo kuullu ja sen yhdenkin piisin vain yhdesti.
"Vähän turhan psykedeelistä meteliä"
Toihan rupeaa vaikuttamaan todella kinnostavalta.:D
Sanoisin että lähinnä bluespohjaista peruskitaraplusurkupsykeä höystettynä canterbury-henkisellä kieli poskessa -meiningillä. Soundit ovat vähän oudot, ihan niin kuin mikrofonit olisivat olleet vähän väärissä paikoissa (Stewartin hammondin ohut pininä on aika säälittävää) ja sitten jammaillaan, eli psykedelian minimivaatimukset täyttyvät. On se ihan kuunneltava.
Arzachel ei ehkä heti avaudu. Ei mikään Canterburyn kärkihankinta, mutta höyrähtäneille ehdoton.
kieli poskessa -meiningillä. Soundit ovat vähän oudot, ihan niin kuin mikrofonit olisivat olleet vähän väärissä paikoissa
Mitäs versiosta oot kuunnellu? Emmä ainakaan huomaa mitään erikoista Akarman-julkaisussa. Tuo meteliä? Musta toi on laulelmapoppia, kuunnelkaa Red Crayolaa, jos elämästä puuttuu meteliä..
Sanoisin että lähinnä bluespohjaista peruskitaraplusurkupsykeä höystettynä canterbury-henkisellä kieli poskessa -meiningillä. Soundit ovat vähän oudot, ihan niin kuin mikrofonit olisivat olleet vähän väärissä paikoissa (Stewartin hammondin ohut pininä on aika säälittävää) ja sitten jammaillaan, eli psykedelian minimivaatimukset täyttyvät.
Pari lainausta levyn vihkosesta, kirjottanu Dave Stewart:
"The whole project was recorded and mixed in an afternoon, with plenty of the acidy stuff, too much reverb on everything, and very few overdubs."
"1. We were only 18, so what do you bloody expect?
2. "Leg" seems to be based on "Rolling & Tumbling" by Robert Johnson.
3. That's not how you're supposed to record Hammond organ, isn't it?"
. That's not how you're supposed to record Hammond organ, isn't it?"
Hmmm.. pitänee kuunnella uudestaan. Levy on tullut kuunneltua kerran ja lyötyä sitten hyllyyn "ihan kiva, voi kuunnella toistenkin" -leiman kanssa. Ei tosiaan mikään ikimuistoinen kuuntelukokemus, vaikka levyä on hypetetty aika paljon siellä ja täällä, pääasiassa kuitenkin levykauppiaiden taholta. :)
Minulla on Demon Recordsin CD vuodelta 1994, se ei tietenkään ole yhtä makea kuin Akarma :mad: Psykedeelinen pop on joka tapauksessa parhaimmillaan nerokkaimmista singleistä kasatuilla kokoelmalevyillä ;)
Tässä ainakin yksi johon Arzachelin levy teki valtavan vaikutuksen heti ensi hetkistä lähtien. Rakastan sitä kimakkaa urkusoundia - en kerta kaikkiaan saa siitä kyllikseni. Ihanaa räminää. Ilmeisesti tämä kuitenkin kolahtaa lujaa vain joillekin. Minulle tämä toimii samoin kuin The Stoogesin Fun House: äänenvoimakkuutta on ihan pakko lisätä...
Aihetta hipoen...
Hollantilainen Supersister lienee Soft Machine -vaikutteinen bändi, josta kotimaisessa progekeskustelussa ei juurikaan ole ollut juttua. Yhden lyhyen maininnan muistan Progelistan viesteissä. Omistaako joku heidän levyjään?
Vanha aihe esiin...
Tietääkö joku saako Suomesta mistään Supersisterin levyjä?
Digeliuksesta ostin kaikki. Tosin osan poistolaarista, joten en mene vannomaan onko niitä enää mahdollista löytää sieltä.
Pitänee käydä väijymässä tilannetta siellä...
Hyvää canterbury -tyylistä meininkiä on myös italialainen Dedalus,
tiistaina tipahti postiluukusta heidän eka levynsä. Löytyyköhän
muita tällaisia jazzahtavampia italobändejä? Oma tuntuma Italian skeneen on aika sinfonispainotteinen, ja sinfoprogeen tulee helposti yliannostus;)
Italialaisesta canterbury-tyylisestä meiningistä tulee mieleen ainakin Picchio dal Pozzo. Ehkä myös Arti e Mestierin kaksi ekaa. Area ei hirveästi muistuta canterburya sinänsä, mutta jazzrockin läheltä liipataan usein eikä kenelläkään pitäisi muutenkaan olla mitään syytä olla kuuntelematta heitä.
Arti e Mestieri kiinnostaa, pitänee hommata kun rahatilanne sen sallii, "Tilt" lienee suositeltava ostos? Picchio dal Pozzo alkoi myös
kiinnostaa, selasin parit arvostelut esiin. Area onkin tuttu, ja hyvää.
Vähän harvemmassa taitaa olla italojazzproget. Entäs Goblin?
Osta Picchio heti! Arti+Mestierit sitten myöhemmin. Ja Supersisteriä vasta sitten.
Ihan ekaks pitää taikoa rahaa, sitten noudattanen näitä neuvoja.
Herran siunausta.
Tässä threadissa kun joku aiemmin viittasi Cameliin, niin aattelin mainita, että kävin viime viikolla Lontoossa katsomassa heidän "Farewell Tour" -kiertueen toiseksi viimeisen keikkansa. Tykkäsin kybällä. Tai ainakin ysillä. Jos ihmisiä kiinnostaa tarkempi arvio ja selonteko, niin väsään sellaisen tänne.
Niin ja vaikka Camelia ei varsinaisesti lasketa Canterbury-bändiksi, niin yksi yhtymäkohta ja melkoinen tyylillinenkin linkki on jakso, jolloin Richard Sinclair soitti bassoa ja lauloi bändissä, 70-luvun lopulla. Siis se Hatfield- ja Caravan-mies.
horsemajeure kirjoitti 7/11/2003 klo 10:08: Tässä threadissa kun joku aiemmin viittasi Cameliin, niin aattelin mainita, että kävin viime viikolla Lontoossa katsomassa heidän "Farewell Tour" -kiertueen toiseksi viimeisen keikkansa. Tykkäsin kybällä. Tai ainakin ysillä. Jos ihmisiä kiinnostaa tarkempi arvio ja selonteko, niin väsään sellaisen tänne.
Niin ja vaikka Camelia ei varsinaisesti lasketa Canterbury-bändiksi, niin yksi yhtymäkohta ja melkoinen tyylillinenkin linkki on jakso, jolloin Richard Sinclair soitti bassoa ja lauloi bändissä, 70-luvun lopulla. Siis se Hatfield- ja Caravan-mies.
Niin ja vaikka Camelia ei varsinaisesti lasketa Canterbury-bändiksi, niin yksi yhtymäkohta ja melkoinen tyylillinenkin linkki on jakso, jolloin Richard Sinclair soitti bassoa ja lauloi bändissä, 70-luvun lopulla. Siis se Hatfield- ja Caravan-mies.
Kyllä kiinnostaa, joten kirjoita vaan!
Breathlessin aikoihin bändissä oli kaksi muutakin Caravan -miestä, eli Jan Schelhaas ja David Sinclair ja kyllä levyltä löytyvä Down On The Farm on niin Canterburya. Onhan se poppia, mutta samanlaista poppia Sinclair teki Hatfieldillekin (Share It) Caravanista puhumattakaan.
Breathlessin aikoihin bändissä oli kaksi muutakin Caravan -miestä, eli Jan Schelhaas ja David Sinclair ja kyllä levyltä löytyvä Down On The Farm on niin Canterburya. Onhan se poppia, mutta samanlaista poppia Sinclair teki Hatfieldillekin (Share It) Caravanista puhumattakaan.
Down on the Farm oli aikoinaan jotain aivan sietämätöntä. Viimeisestä kuuntelusta on kuitenkin aikaa yli kymmenen vuotta, joten tekeleen voisi tarkistaa uudelleen. :P
Janus kirjoitti 7/11/2003 klo 10:21:
Down on the Farm oli aikoinaan jotain aivan sietämätöntä. Viimeisestä kuuntelusta on kuitenkin aikaa yli kymmenen vuotta, joten tekeleen voisi tarkistaa uudelleen. :P
Down on the Farm oli aikoinaan jotain aivan sietämätöntä. Viimeisestä kuuntelusta on kuitenkin aikaa yli kymmenen vuotta, joten tekeleen voisi tarkistaa uudelleen. :P
Minusta taas Down On The Farm on aina ollut mainio piriste Breathlessilla. Ymmärrän kyllä, että se tuollaisena kevyenä ja humoristisena palana vakavamman Camelin ystäviä saattaa ärsyttää. Tunnenpa yhdenkin kaverin, jonka mielestä iloisuutta ja huumoria ei saa progeen sotkea millään tavoin, vaan progen laatu mitataan biisien pituudella ja mahtipontisuuden määrällä. Pyrin kunnioittamaan sitäkin mielipidettä parhaani mukaan ;)
horsemajeure kirjoitti 7/11/2003 klo 10:30:
Tunnenpa yhdenkin kaverin, jonka mielestä iloisuutta ja huumoria ei saa progeen sotkea millään tavoin, vaan progen laatu mitataan biisien pituudella ja mahtipontisuuden määrällä. Pyrin kunnioittamaan sitäkin mielipidettä parhaani mukaan ;)
Tunnenpa yhdenkin kaverin, jonka mielestä iloisuutta ja huumoria ei saa progeen sotkea millään tavoin, vaan progen laatu mitataan biisien pituudella ja mahtipontisuuden määrällä. Pyrin kunnioittamaan sitäkin mielipidettä parhaani mukaan ;)
No siinä tapauksessa ei tuon kaverin kannata paljon Canterbury -bändejä kuunnella!;)
Canterbury-skene tulvii hurttia huumoria, mutta mikä on huumorintajuttomin progebändi kautta aikain? Take a poll!
Pitää hetki miettiä...
didja kirjoitti 7/11/2003 klo 10:38: Canterbury-skene tulvii hurttia huumoria, mutta mikä on huumorintajuttomin progebändi kautta aikain? Take a poll!
Pitää hetki miettiä...
Pitää hetki miettiä...
Tässä onkin hankalaa se, kun progebändeistä ei aina tiedä, onko huumori tahallista. Mutta kyllä musta Pink Floyd on alkuaikojensa jälkeen ollut tosi huumoritonta. Ainakaan The Wallista lähtien ei paljon ole naurattanut. Vaan eipä se minusta ainakaan laske Pinkin musiikin arvoa. Tässä tapauksessa ehkä päinvastoin, kun ne osaa olla niin tyylikkäästi totisia.
\n
[Muokattu 7/11/2003 / horsemajeure]
Kyllähän The Wallissa on oikeinkin huvittavaa huumoria. Se on vaan kovin mustaa.
Joku Univers Zero vaikkapa ei vaikuta kovin humoristiselta yhtyeeltä. Eipä sitä joka bändillä tarvitse ollakaan.
Robert Fripp on varmaan huumorittomin progemuusikko, onneksi King Crimsonisa on muitakin jäseniä :D
Miten mulla on sellanen ajatus tuolla aivojen pohjalla, että monikaan noista RIO-bändeistä ei ollut kovin hauskaa kuultavaa (niin paitsi ne ruåtsalaiset...), pahimmillaan touhu oli totista toitotusta kuin suoraan NKP:n edustajakokouksen pöytäkirjoihin sävellettyä, johtuneeko yhteisen aatteen palosta vai mistä...?
Jos vielä pidemmälle mennään, niin minulta löytyy kaveri, jonka mukaan ylipäätään mikään musiikki ei saa olla iloista tai edes hyväntuulista. Huumoria saa löytyä, mutta sen pitää olla kovin mustaa ennen kuin menee läpi.
Robert Fripp on varmaan huumorittomin progemuusikko
Päinvastoin, Bob-setähän on mielestäni parhaimmillaan hauskimmasta päästä. Onhan hänellä toki toisaalta aika vakava suhtautuminen ties mihin, ja huumorinsakin on hyvin, hyvin kuivaa, mutta kuitenkin. Sen sijaan minun ääneni huumorintajun puutteesta menee Edgar Froeselle.
Kyllä minustakin Fripp on huumorimies. Ei tosin live-esiintymisten osalta.
VdGG on aika synkkää meininkiä, mutta sellaisena ihan hauskaa;)
Univers Zeron "Heresie" ei ollut niitä hilpeimpiä kuulemiani levyjä.
Magma tuntuu välillä pikkaisen totiselta tapaukselta, mutta onhan
se kuitenkin yksi iso läppä koko bändi:D
Monista fuusiojazz -levyistä on huumori kaukana.
Eggin kaksi ekaa on julkaistu uudelleen, saa jopa CDONista. Khan löytyy myös.
Miten mulla on sellanen ajatus tuolla aivojen pohjalla, että monikaan noista RIO-bändeistä ei ollut kovin hauskaa kuultavaa (niin paitsi ne ruåtsalaiset...), pahimmillaan touhu oli totista toitotusta kuin suoraan NKP:n edustajakokouksen pöytäkirjoihin sävellettyä, johtuneeko yhteisen aatteen palosta vai mistä...?
Aloitin RIO-retkeni aikanaan Samla Mammas Mannasta, joka kuulosti aivan mahtavalta. Sen jälkeen tutustuin Henry Cow'n, Univers Zeron ja kumppanien tuotantoon.
Olen pitkään miettinyt, miksi nämä jälkimmäisenä mainitut yhtyeet eivät ole niinkään kolahtaneet sivullekirjoittaneen tajuntaan, vaikka musiikki sinänsä on ensiluokkaisen hienoa. Nyt taisin keksiä syyn, tai ainakin hyvän teorian.
Huumoria, kiitos!
Hmm, pitäisköhän Khaniin sijoittaa?, onko se saamansa suitsutuksen veroinen levy? Ihan jokainen täälläkään ei liene sitä kuullut?
Entäs kumpi noista Eggin levyistä on suositeltavampi?
Hmm, pitäisköhän Khaniin sijoittaa?, onko se saamansa suitsutuksen veroinen levy? Ihan jokainen täälläkään ei liene sitä kuullut?
Khan oli minulle aika pettymys kun sen viimein kuulin. Melko tavanomaista progea.
Khan oli hieman pettymys mullekin, ei se Hillagen parhaitten soolojen tai Dave Stewartin muitten tekosten tasolle yllä.
Polite Force menee hankintaan mulla.
Hatfield & The Northilta pukkaa arkistomateriaalia:
http://www.hatfieldandthenorth.co.uk/
Hieno juttu, onhan tuota odoteltukin kymmenisen vuotta.:)
Tuollaiseen törmasin surffaillessani:
http://calyx.club.fr/cantdisco/index.html
Caravanin Better By Far julkaistaan vihdoin cd:nä. Levy taisi olla kyllä aika vaatimaton.
http://www.eclecticdiscs.com/new_releases.htm
Tämmöinenkin äänestys löytyi. Soft Machinen Third johtaa:
http://members.chello.nl/a.rotshuizen/top100b.html
Hyvä lista, itsellä lähes kaikki nämä levyt.
Multa puuttuu nuista 50 ensimmäisestä neljä :(
np. Hatfield and the north - Halfway between heaven and earth,
on sillä Richard Sinclairilla hyvä ääni!
Caravan: Live in Nottingham... Onkos tämmöisestä mitä tietoa? Meikällä on cd, mutta lienee myös dvd:nä. Hyvätasoinen. Radioäänityksiä? Miltä ajalta? Puolivirallinen? Classic Rock Productions-merkillä.
Toihan on se tv-keikka vuojelta 1990 (samaa sarjaa ovat myös Gongin Live On T.V. ja Hatfield & The Northin Live).
Olin Lontoossa 2001 konsertissa jossa soitti Keith Tippetin bändi. Menin sitten väliajalla pyytämään nimmaria ja olin kovin iloinen kun Elton Dean istui Tippetin kanssa samassa pöydässä. Sain molempien nimmarit. Muut bändiläiset tarjosivat sitten naurutupakkaa pihalla. Mutta en ottanut!
Eggin kaikki levyt tosiaan helevatan suositeltavia. IMO parasta canterburya.
+ national health ja hatfield & the north kyl todella kovii, niinku on jo hohdoteltukin, molemmilta myöskin kaikki levyt vaa :D .
Gongin 'Radio Gnome' trilogiasta en itse pidä lainkaan, mutta sen sijaan levyjä "Camembert Electrique", "Expresso II" ja "Gazeuse!" suosittelen lämpimästi
Olin Lontoossa 2001 konsertissa jossa soitti Keith Tippetin bändi. Menin sitten väliajalla pyytämään nimmaria ja olin kovin iloinen kun Elton Dean istui Tippetin kanssa samassa pöydässä. Sain molempien nimmarit. Muut bändiläiset tarjosivat sitten naurutupakkaa pihalla. Mutta en ottanut!
Oletko varma, ettet ollut ottanut naurutupakkaa jo ennen keikkaa?
[elvistel]
Canterburyaaninen kirpputorilöytö hintaan 2 € :
Lol Coxhill & Steve Miller: Coxhill/Miller/Miller/Coxhill
Virgin/Caroline Records C1503, vuojelta 1973.
Lol Coxhill on siis se fonisti, tuttu esim. Deliverystä ja Kevin Ayers Whole Worldista. Steve Miller on se kiipparisti, tuttu esim. Deliverystä ja Caravanista.
[/elvistel]
Aika freetä on ;)
[elvistel]
Canterburyaaninen kirpputorilöytö hintaan 2 € :
Lol Coxhill & Steve Miller: Coxhill/Miller/Miller/Coxhill
Virgin/Caroline Records C1503, vuojelta 1973.
Lol Coxhill on siis se fonisti, tuttu esim. Deliverystä ja Kevin Ayers Whole Worldista. Steve Miller on se kiipparisti, tuttu esim. Deliverystä ja Caravanista.
[/elvistel]
Aika freetä on ;)
Canterburyaaninen kirpputorilöytö hintaan 2 € :
Lol Coxhill & Steve Miller: Coxhill/Miller/Miller/Coxhill
Virgin/Caroline Records C1503, vuojelta 1973.
Lol Coxhill on siis se fonisti, tuttu esim. Deliverystä ja Kevin Ayers Whole Worldista. Steve Miller on se kiipparisti, tuttu esim. Deliverystä ja Caravanista.
[/elvistel]
Aika freetä on ;)
Voi juma Hezzu!!!!Melkoinen löytö!Toi levy on minttinä 25 punnan arvoinen.
egg vaikkapa on selvästikin doom-metallin tms esi-isä (on vaik Henry Cowkin, kääk)
Heitätkö sä ihan randomilla noita juttuja?
en. jos kuuntelee tarkkaan, tai ei tartte kovin tarkkaan, ni huomaa kyl rankkuuden - ei ehkä ihan samanlaista ku useimmat, mutta ainakin death/doom/black (ei liity toisiinsa) voisivat ottaa mallia noiden pändien tekeleistä tai niiden osista.
en ny heitä esimerkkiä, koettakaa ite ettiä sellasia kohtia noilta. (hc ja eg)
king crimsonki on vähän, mut eri tavalla. toki muutkin, mut noi jotenkin eritavalla enemmän.
ja ihme ku ihmiset hakee äärimmäisiä hc hirveys-bändejä, oikein synkkää musaa, ni miksei kuuntele helvetillistä taidemusaa. "Western Culture" kokonaisuudessaankin on aika synkkä
Onkos kukaan hommannut?
http://www.egg-archive.com/
Eggin levy vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Bootelkkiosastolta löytyi parit This Heatit, Hessu Ammu & myös parit Gongin kumahuttelut...
...kaikkeen sitä törmääkin.
Onko tällainen dokumentti kenellekään tuttu?
https://www.youtube.com/watch?v=p1RdZgf5lk4
Tuttu on. Dvd saapui eilen ja just äsken katselin. Oikein hyvä yleiskatsaus Canterbury-skenen historiaan.