AOR/POMP....
Peikko kirjoitti noin 19 vuotta sitten (27 kommenttia)
Varmaankin täällä asenneprogemiehet vihaa AOR ym. helppoa musiikkia? Mulle Journey ja Asia vaan kolisee...
+/- saldo : 0 | Tweet
En ole "asenneprogemies", ja "vihaa" on kyllä kovasti voimakas sana. (Pitäisi olla kovin tunteikas/ voimakas suhde että oikeen pystyis vihaamaan sitä.)
Mutta edellä mainitsemasi bändit ainakin ovat pitkästyttäviä. Huonoja piisejä, insinööri soundit.
Jos sulle kolisevat niin ei maailma huonommaksi/ paremmaksi siitä muutu että niitä kuuntelet. 8)
Tästä on kinattu jo aiemminkin mutta vielä kerran...
Journeyn 80-luvun levyt ovat hyviä ja myöhemmin julkaistu Greatest Hits Live samalta ajalta myös. Steve Perry on yksi suosikki laulajiani. Asian eka levy löytyi hyllystä, mutta ei löydy enää, eikä ole kyllä ikäväkään. Myös Totolla on vuosien 78-88 välissä monta hyvältä kuulostavaa pop-rallia. Esim. Rosannan groove on aivan mahtava kiitos edesmenneen Jeff Porcaron.
Myös Brittibändi Magnumista olen aina pitänyt. Se nyt ei kyllä ole samanlaista kun noi edellä mainitut.
Mitä tulee "asenneprogemiehiin" niin ei kannata olla huolissaan ainakaan täällä omasta musiikkimaustaan. Osa porukasta ostaa esim. punkkia viinyylinä.
Jos insinööri soundit = huonot soundit ??? ja väittää että Journeyllä ja Asialla on sellaiset, niin ei ole kuullut todellisia referenssejä. Niitä ei löydy edellä mainitun genren sisältä.
Ahaa, nyt ymmärrän. Sinulla on mennyt termit sekaisin.
Insinööri soundithan tarkoittaa oikeasti sitä, kun ammattitaitoisilla ihmisillä on riittävän laadukkaat laitteet käytettävissä studiossa.
Kyseisen termin vastakohta on huonot soundit. :lol:
...monta hyvältä kuulostavaa pop-rallia.
Termit meni sekasi; Peikko kyseli Sokrun sivuilla asenneprogehenkilöiden ajatuksia. Siispä oletin että puhuttiin progesta, ei popista.
...ammattitaitoisilla ihmisillä on riittävän laadukkaat laitteet käytettävissä studiossa. + laskin kädessä mietittäessä "Tämä varmasti myy!"
Mitä on referenssi ?
AOR:stä en juuri välitä, mutta helposta musiikista kylläkin. A-ha, the Band, Justin Timberlake jne. jne. :)
Journeyn 80-luvun levyt ovat hyviä
Journey oli teininä ihan täysi suosikkini, kyllä niitä levyjä tulee edelleenkin silloin tällöin kuunneltua.
Captured on mielestäni aivan mainio livetupla.
Se, mikä usein ihmetyttää on miksi ihmiset aina tuppaavat unohtamaan Journeyn ihan ensimmäiset levyt? Siellä on kuitenkin suhteessa "progressiivisempaa" kamaa kun verrataan bändin 80-luvun tuotantoon. Itseltäkin löytyy sellainen harvinaisuus kuin (olikohan se nimeltään) Journey Through a Dream, joka on muistaakseni täysin instrumentaali ja hyvinkin hämärä levy...
Oisko kyseessä Dream after Dream-soundtrack?
Japanilaiseen animaatioelokuvaan?
Oisko kyseessä Dream after Dream-soundtrack?
Japanilaiseen animaatioelokuvaan?
Japanilaiseen animaatioelokuvaan?
Pikainen katsahdus Amzonin sivuille ja, kyllä, sehän se on. Vinyylinä löytyy arkistoistani, löysinpä vielä joskus 80-90 lukujen taitteessa divarista hinnalla, joka on murto-osa nykyisen import cd:n hinnasta.
Kansasia pidetään "pomp" -rockin tyypillisenä edustajana, ellei peräti esikuvana - mitä lie se "pomp" sitten tarkoittaakaan.
Mutta tykkään siis kovasti. Olen siis progemies ilman asennetta. :P
Taannoin oli kirpparilla muutama vanhahko Styxin levy, en tohtinu ostaa, vaikka ois kyllä hieman kiinnostanu ku jossain väitettiin että ihan ekat ois pikkasen progeja, vanhin tarjolla ollu levy oli kuitenki hieman naarmunen, joten säästyin liialliselta kiusaukselta ;)
Kansasia pidetään "pomp" -rockin tyypillisenä edustajana, ellei peräti esikuvana - mitä lie se "pomp" sitten tarkoittaakaan.
Mutta tykkään siis kovasti. Olen siis progemies ilman asennetta. :P
Mutta tykkään siis kovasti. Olen siis progemies ilman asennetta. :P
Mullon ...best of ja Monolith.Toiminu ihan reippaasti koiran iltalenkittelyjen soundtrackinä.
Taannoin oli kirpparilla muutama vanhahko Styxin levy, en tohtinu ostaa, vaikka ois kyllä hieman kiinnostanu ku jossain väitettiin että ihan ekat ois pikkasen progeja, vanhin tarjolla ollu levy oli kuitenki hieman naarmunen, joten säästyin liialliselta kiusaukselta ;)
Ja säilyi katuuskottavuus! 8)
Pomp: pompus?
Kansasin paras Point of Know Return
siis pompous...
Toto teki tosiaan parhaat levyt 1977-88. Myöhemmistä Mindfields ihan kiva. Surkein on ollu Kingdom of Desire ja Past to Present-kokoelman uudet biisit...
Bostonin eka levy kelpaa.
The Rasmus taitaa olla tämän päivän aaooärrää. Joistakin hiteistä tulee vahvasti mieleen joku Foreigner.
Kuuntelen paljonkin AOR:ää - tai "korporaattirokkia". Vai miksi sitä nyt sitten pitäisi kutsua... Jostain syystä esim. Springsteeniä, Dire Straitsia ja Tina Turneria ei lasketa kyseiseen kategoriaan, vaikka mikä nuokin artistit oikeastaan genrestä erottaa?
Omia suosikkejani:
Journey (Escape, Infinity, Frontiers, loistavia levyjä.)
Boston (Neljä ekaa)
Bad Company (uudempi 80-luvun kama)
Bob Seger
Fleetwood Mac (Miragesta eteenpäin bändi on ollut AOR-sarjaa)
Mike Oldfield (Islands, Discovery, Earth Moving)
Alan Parsons Project (80-luvun tuotanto, silkkaa AOR-kamaa)
Stevie Nicks & Steve Perry soolot
ym.ym.ym.
Foreigner, Toto, Asia ja Styx eivät kyllä kolahda yrityksistä huolimatta. Minulle on yhdentekevää, onko joku katu-uskottavaa vai ei. Vituttaa joidenkin ns. rokki-ihmisten alentuva suhtautuminen kyseiseen genreen. Esim. Journeyn kitaristi Neal Schon tai kosketinsoittaja Cain pystyisivät taitojensa puolesta koska tahansa soittamaan kahdeksikkoa esim. "jumaloitujen" Jimmy Pagen ja John Paul Jonesin ympärillä.
Onhan monella AOR-bändillä sielutonta paskaakin, mutta hyvin ja ammattitaidolla tehty rock ja laulunkirjoittaminen kolahtaa aina.
pompous ['pɒmpəs] a, halv, mahtipontinen, paatoksellinen, pikkutärkeä, turhantärkeä, tärkeilevä, pompöösi esim. henkilöstä, rakennuksesta, seremoniasta
"Progehan" kuullostaa nimityksenä tämän jälkeen ihan positiiviseltä. :wink:
Kitaratabulatuurisivusto Olga.net määrittelee AOR:n näin:
3 Doors Down | Michelle Branch | The Calling | Vanessa Carlton | Coldplay | Sheryl Crow | Howie Day | Dido | Evanescence | Goo Goo Dolls | David Gray | Jewel | Alicia Keys | Avril Lavigne | Los Lonely Boys | Matchbox 20 | DMB | Maroon 5 | John Mayer | REM | U2 |
Onko AOR adult vai album oriented rokkia?
Adult Oriented Rock - oxymoron. Mitä oxymoron on suomeksi?
Pää räjähtää..
AOR on alun perin amerikkalainen termi ja siellä lyhennyksenä sanoista Album Oriented Rock. Aluksi sillä tarkoitettiin kaikkia rockyhtyeitä, joiden päähuomio oli LP:eiden, ei sinkkujen tekemisessä - tyyliin Led Zeppelin, joka kieltäytyi kokonaan julkaisemasta sinkkuja. Eli se oli samalla tavoin täysin ympäripyöreä termi kuin "progressiivinen rock" alun perin (eli kaikki rockmusiikki, jonka sen esittäjät ovat itse säveltäneet ja joka on "ei-kaupallista"). Ymmärtääkseni radiopolitiikalla oli myös osansa termin vakiintumisessa.
70-luvun puolivälin jälkeen USA:ssa AOR on alkanut merkitä samaa kuin pomp-rock tai stadionrock, eli hyvin tuotettua brittiläisen progen ja heavyn ristisiitosta, josta on karsittu kummankin tyylin äärimmäisyydet pois, samoin kuin kaikki "juurevat" elementit (siis lähinnä suorat bluesvaikutteet). Varhainen Boston olisi varmaankin tyyppiesimerkki, mutta sen piiriin kyllä sopisi vähän kaikkea Kansasista Totoon. Sen sijaan esimerkiksi 70-luvun Springesteenin ja Dire Straitsin uusvanha musiikki ei selvästikään mahtuisi mukaan.
AOR ei kuitenkaan ole aina merkinnyt samaa eurooppalaisille kuin usiaaneille. Kun termiä on käytetty Britanniassa, se on yleensä tarkoittanut nimenomaan Adult Oriented Rockia ja viitannut laajemmin kaikkeen "pehmeämpään" tai kaupallisempaan rockmusiikkiin, sellaiseen jota faijakin viitsii kuunnella (sillä rockin tärkein tarkoitushan on olla teiniangstista örvellystä, joka ärsyttää edellistä sukupolvea). Täten myös 10cc:n kaltaiset popyhtyeet on voitu luokitella AOR:ksi.
Oma suhteeni AOR:ään - ja tarkoitan tällä nyt nimenomaan kakkosmääritelmän tapaista pomp-rockia - on yleensä ollut haaleahko. Pidän joistakin alan levyistä, mutta tyyli käy helposti puuduttavaksi. John Wettonin Battlelines on mielestäni ehkä tyyppiesimerkki erinomaisesta AOR-levystä. Muita tyylin levyjä joista olen pitänyt löytyy Asialta, Totolta ja Rushilta, yksittäisiä biisejä muiltakin. Kumpikaan kuulemistani Journeyn levyistä (Infinity ja Raised on Radio) ei kuitenkaan ole tehnyt vaikutusta, mitä nyt "Wheel in the Skysta" sai hyvät naurut. Sitten voidaan tietysti kiistellä missä määrin esimerkiksi 90125 tai Big Generator ovat AOR:ää...
Kaipa sen sanoi! Lienee riittävän tyhjentävä vastaus. Mitä ilmeisemmin musiikki miehiä! :wink:
Kai kirjoitti
Täten myös 10cc:n kaltaiset popyhtyeet on voitu luokitella AOR:ksi.
...jaa, hetkinen ( ... ). Jos 10 cc on AOR'ää, niin minähän taidan pitää AOR'stä ?!
10 cc:n aor-vaihe alko ehkä vasta sen jälkeen ku Godley ja Creme poistu yhtyeestä? ;)
10 cc:n aor-vaihe alko ehkä vasta sen jälkeen ku Godley ja Creme poistu yhtyeestä? ;)
*kuivaa otsaa* "Fiuh !"Mitähän fanaattiset Rush -fanit sanoo tuosta AOR -luokittelusta.. :wink:
The Rasmus taitaa olla tämän päivän aaooärrää. Joistakin hiteistä tulee vahvasti mieleen joku Foreigner.
Rasmus taitaa vielä toistaiseksi olla enemmänkin TOR:ää (teenage oriented rock- tuskin tuollaista termiä on olemassakaan tosin)
Katsoin joku aika sitten livetallenteen Foreignerin joltain reunion keikalta 90-luvun alkupuolelta. Aika väsynyttä touhua oli jo siinä vaiheessa. Nelonen on kyllä hyvä levy edelleenkin.
Fanaattiset Rush fanit tuskin korviaan lotkauttavat AOR-väitteille, ihan toisilla osa-alueilla pyöritään kyseisen bändin "helpoimmissakin" tuotoksissa.
Rush nyt on urallaan tehnyt kaikenlaista. Hold Your Firen aikoihin bändi oli ehkä kaikkein lähimpänä AOR:ää. HYF:llä on pari biisiä jotka ovat vähän kevyempiä. Rush on luokiteltu milloin progeksi, heavyksi, hard rockiksi, progemetalliksi, jne.
Luokiteltiinhan Rush aikoinaan korporaattirokiksikin (USA:ssa) Van Halenin, Bostonin ja muiden vastaavien joukkoon. Luokitus vain johtui kai lähinnä suurista esiintymisareenoista, ei musiikkityylistä.
Ja Rush-faneja tuskin kauheasti kiinnostaa, mihin kategoriaan bändi luokitellaan. Miten bändiä oikeastaan voisi edes luokitella - ja miksi ylipäätään pitäisi?