Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Turkki EU:n jäseneksi

Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten (55 kommenttia)
Nyt sitten näyttää että Turkista tulee EU:n jäsen. :shock:
Muistaakseni viimme talvena joku Itävallan EU edustaja oli kysynyt istunnossa hankkeen joltain puoltajalta/puoltajilta että "oletteko tosissanne". Aiheellinen kysymys kieltämättä.

Vaikka olen pessimisti monessa asiassa, niin kyllä tämä on silti todella paha isku.

+/- saldo : 0 |

    Hezzu kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onhan ne pikkusen euroopan puolella, joten ihan luonnollistahan tuo on...

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Turkissa ei vain ole ihmisoikeustilanne eurooppalaisella tasolla, poliisilla ja armeijalla on liikaa valtaa ja valtuuksia. Muutenhan se on hyvinkin maallistunut ja ns. länsimaalaistunut yhteiskunta. Joku voi tietenkin väittää, että eurooppaan liittyminen voisi parantaa maan ihmisoikeustilannetta. Itse olen taipuvainen ajattelelemaan, että maa pitäisi pistää toistaiseksi karanteeniin ihan reilussa sanktiomielessä. Sitäpaitsi onhan ne hassun värisiä..

    saigon kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sen verran pitkä on tuo neuvottelukausi (uutisissa sanottiin 10-15 vuotta), että en pidä mitenkään mahdottomana saada Turkkia siinä ajassa eurokuntoon. Bisnesten kannalta Turkki on Euroopan Kiina, joten en ihmettele kiinnostusta maata kohtaan. Tietysti on periaatteelisesti väärin edes neuvotella kidutuksista ja sorrosta tunnustettua valtiota vastaan. Vähemmän turkkilaisista varmasti haittaa olisi kuin jostain italialaisista tai kreikkalaisista. Itse vastustan EU:ta, Suomen pitäisi erota siitä ja muodostaa unioni pohjoismaiden, baltianmaiden ja Pohjois-Saksan kanssa. Ne ovat ainoat maat/maiden osat, joidenka toimintaan voi edes himpun verran luottaa.

    Astro kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nättejä naisia sillä ainakin on...

    calicula.minus kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    EU:n jäsenvaatimuksena pitäisi olla vähintään voitto Euroviisuissa! Eurooppalaisille Suomi on paljon oudompi brändi kuin joku Turkki, jossa sentään osataan tehdä tanssimusiikkia. Suomihan kuuluu Pohjois-Navan Yhdysvaltoihin :twisted:

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ...koskas on Venäjän vuoro?

    MZ kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Turkissahan on jo tehty uudistuksia lainsäädäntöön, joten neuvottelujen aloittaminen on aivan oikein. Tietysti pitää huolehtia siitä, että ihmisoikeudet ovat kunnossa ja armeijan valtaa vähennetty, ennen kuin jäseneksi hyväksytään.
    Sitäpaitsi, jos EU:hun otetaan mahdollisimman paljon ja eri kulttuurisia jäsenmaita, niin unionin tiivistäminen ainakin kokonaisuudessaan tulee entistä vaikeammaksi.

    pinulk kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Koko hommahan on vain USA:n salakavala juoni heikentää EU. Se on heidän etunsa ja mikä on parempi tapa jatkaa sitä kuin juntata tappajakaverinsa jäseniksi.

    Eikö riitä että "Iso"-Britannia, tuo imperiuminsa menettänyt perseennuolijakansa tekee kaikkensa tuhoakseen EU:n USA:n etäpesäkkeenä.

    Kohta meillä on Israel ehdokkaana!

    Haiku kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nyt sitten näyttää että Turkista tulee EU:n jäsen. :shock:
    Muistaakseni viimme talvena joku Itävallan EU edustaja oli kysynyt istunnossa hankkeen joltain puoltajalta/puoltajilta että "oletteko tosissanne". Aiheellinen kysymys kieltämättä.

    Vaikka olen pessimisti monessa asiassa, niin kyllä tämä on silti todella paha isku.

    On sen verran kiihkoilevan oloinen vastaus, että kaipaisi kipeästi lisää perusteluja. Se, missä jamassa Turkin asiat tällä hetkellä ovat, on tuskin merkityksellistä; nykytilassaan Turkki tuskin koskaan tulee pääsemään EUn jäseneksi.

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Kiihkoilevan oloinen ? :lol: Onko " "Iso"-Britannia, tuo imperiuminsa menettänyt perseennuolija kansa" sitten viiltävää analyysia ? Sitä paitsi onhan se nyt selvää, miksi ei Turkkia pitäisi ottaa EU:n jäseneksi.

    EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Turkistahan ne tulee Suomeen, tiskaajat ja siivoojat, tulevaisuudessa. En tiedä osaako poimia marjoja kuten muu halpatyövoima.

    Heikkikerkkanen kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Turkin hallituksen taloudellisistä syistä johtuva pakonomainen halu&tarve kuulua Euroopan Unioniin on pakottanut sitä uudistamaan lakejaan.
    Tottakai vieläkin on paljon ongelmia, mutta ilman tuota EU-porkkanaa hommat olisivat paljon huonommalla tolalla.
    Sinänsä jännä homma on se, että tällä hetkellä lähinnä islamistinen puoli haluaa kuulua EU:hun, koska sen kautta he uskovat että tiukan kemalistisia sekulaareja lakeja löyhennettäisiin. Vanha sekulaari militaristinen eliitti haluaa viimeseen asti pysyä erossa EU:sta, koska silloin heillä ei olis yhtä vapaita käsiä "terroristien" kiduttamiseen.
    Mun mielestä Turkille pitää antaa mahdollisuus liittyä EU:hun, mut tottakai sen on täytettävä jäsenkriteerit eka.
    Sinänsä mielenkiintoista on se että kaikk kattoo kauhulla Turkkiin päin, kun samaan aikaan jonkun Romanian yms. maiden jäsenyysneuvottelut otetaan annettuna. Kun kahtoo Amnestyn vuosiraportteja niin ei nuokaan maat mitään pulmusia ole.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mun puolesta Turkki voisi toimia mukavana puskurialueena lännnen ja idän välissä, jonne lintuinfluenssat ja muut pysähtyisi. Romanian voisi ottaa mukaan sillä ehdolla, jos se suostuu ottamaan vastaan kaikki EU:n ydinjätteet.

    trinity kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    hairy wookie and chewbacca expanded universe

    - the new jedi order-

    Haiku kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kiihkoilevan oloinen ? :lol: Onko " "Iso"-Britannia, tuo imperiuminsa menettänyt perseennuolija kansa" sitten viiltävää analyysia ? Sitä paitsi onhan se nyt selvää, miksi ei Turkkia pitäisi ottaa EU:n jäseneksi.

    Harvinaisen turha viesti: lol, "mutta kun muutkin" ja "kaikkihan sen tietää". Kerropa nyt selvin sanoin ilman pakenevaa piruilua, miksi on itsestään selvää, ettei Turkkia pitäisi ottaa EU:n jäseneksi.

    Ja jankkauksen välttämiseksi: kuten kirjoitin, Turkin nykytilan perusteella on melko turha spekuloida mitään.

    Btw, Turkissa naiset saivat äänioikeuden ennen esimerkiksi Kreikkaa ja Ranskaa.

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Kerropa nyt selvin sanoin ilman pakenevaa piruilua, miksi on itsestään selvää, ettei Turkkia pitäisi ottaa EU:n jäseneksi.

    Se on erilainen kuin mitä euroopalla perinteisesti ymmärretään.
    Kulttuuri, uskonto jne. Oliko riittävän selvästi ilmaistu ?

    Haiku kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Se on erilainen kuin mitä euroopalla perinteisesti ymmärretään. Kulttuuri, uskonto jne. Oliko riittävän selvästi ilmaistu ?

    Ei. Kulttuuriset selitykset, varsinkin tässä tapauksessa, ovat liian ylimalkaisia - semminkin kun Turkki sijoittuu historiallisesti ennemmin Balkanille kuin lähi-itään.Myös nykyään ja lähihistoriassa Turkissa on paljon länsimaisia piirteitä, kuten tuo mainittu yleinen äänioikeus.

    Asiastahan voisi jauhaa vaikka kuinka, mutta sinun kulttuuri-perustelusi perustuu oletukseen pysyvästä kansallisesta identiteetistä tai olemuksesta. Sitä ne eivät tietenkään ole. Toki mitään syvällistä kulttuurista muutosta ei lähivuosina ehdi tapahtua, mutta mitäpä siitä jos Turkki täyttää konkreettiset ehdot. Eurooppa-projekti on maapallon tulevaisuutta ajatellen keskeinen, ja mitä useampi maa siihen saadaan hallitusti mukaan, sitä parempi.

    Sikälikin kulttuurieroihin vetoaminen ei olekovin mielekästä, että niitä on runsaasti EU:n sisälläkin, vrt. pohjoinen ja etelä. "Eurooppalainen identiteetti" on niin väljä, että siihen kyllä mahtuu jos jonkinmoista.

    Henkilökohtaisesti toivon Turkin jäsenyyttä (tietenkin jos ehdot täytetään) nimenomaan sen erilaisuuden takia. Globalisoituvassa maailmassa monikulttuurisuuden vaaliminen on mielekästä ja "rakenteisiin" sopivaa ja niitä kehittävää.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mitä itseisarvoa monikulttuurisuudella on ihmiskunnan kannalta? Ei kansantansseilla estetä ympäristökatastrofeja tai kulkutauteja.

    Sami kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Eurooppa-projekti on maapallon tulevaisuutta ajatellen keskeinen, ja mitä useampi maa siihen saadaan hallitusti mukaan, sitä parempi.[/quote]

    [quote]
    Henkilökohtaisesti toivon Turkin jäsenyyttä (tietenkin jos ehdot täytetään) nimenomaan sen erilaisuuden takia. Globalisoituvassa maailmassa monikulttuurisuuden vaaliminen on mielekästä ja "rakenteisiin" sopivaa ja niitä kehittävää.

    Minun osaltani tämä keskustelu päättyy tähän viestiin. Syynä ratkaisemattomat erimielisyydet.

    Heikkikerkkanen kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mun mielestä ranskan ei pitäisi kuulua EU:hun. Se on semmonen kulttuuri että ne on kaikki sammakoita, niillä on patongit ja semmosia ruokottomia nimiä kuin Pierre ja Pascal.
    Lisäksi ne ovat kusipäitä.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos pitää valita patongin ja kebabin välillä, otan patongin.

    Heikkikerkkanen kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos pitää valita patongin ja kebabin välillä, otan patongin.

    elokuva-dvd-valinnoista päätellen, senkö takia kun se kirjoitetaan että pain?

    Haiku kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minun osaltani tämä keskustelu päättyy tähän viestiin. Syynä ratkaisemattomat erimielisyydet.

    Eipä tämä keskustelua juuri ole ollutkaan. Olisi kuitenkin ihan kiva vielä kuulla, miksi tarkalleen ottaen kulttuurierot ovat niin suuri este.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos pitää valita patongin ja kebabin välillä, otan patongin.

    elokuva-dvd-valinnoista päätellen, senkö takia kun se kirjoitetaan että pain?

    En tajunnut tästä mitään, mutta ei se ole ennenkään haitannut. Sanotaan niin, että patongista tulee mieleen tongit ja kohtaus Beyond the Darkness'issa kun hippitytöltä revitään tongeilla kynnet irti.

    Uskotko muuten, että 80% euroopan väestöstä kuolee lintuinfluenssaan. Loput 20% kuolee rokotteen komplikaatioihin.

    Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eipä tämä keskustelua juuri ole ollutkaan. Olisi kuitenkin ihan kiva vielä kuulla, miksi tarkalleen ottaen kulttuurierot ovat niin suuri este.

    Kyse taitaa olla enenpi hygieniaeroista kuin kulttuurieroista. Vaikka lintujen muuttoreiteillä on osuutta asiaan, ei ole puhdas (no pun intended) sattuma että lintuinfluenssaa on tavattu Turkissa ja Romaniassa.

    Heikkikerkkanen kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En tajunnut tästä mitään, mutta ei se ole ennenkään haitannut. Sanotaan niin, että patongista tulee mieleen tongit ja kohtaus Beyond the Darkness'issa kun hippitytöltä revitään tongeilla kynnet irti.

    juu, siis kun patonki on ranskaksi kirjoitettuna pain, ja englantilainen voipi sillä hauskuuttaa ihteään.

    Lazer kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Patonki on baguette ja pain leipä noin ylipäätään.

    Markkutapio kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tämä juttu sopinee tänne:
    Sähköposti ja tekstiviestit verolle, koska on "Tarkoitus on löytää uusia keinoja laajentuvan unionin rahoittamiseksi."
    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet/EU+tutkii+s%E4hk%F6postin+verottamista/1180149

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Lakkautetaan EU muilta osin kuin raha-, sotilas- ja kauppaunionien osalta. Säästyy aivan helvetisti rahaa, eikä tarvitse kerätä veroja. Tosin, satatuhatta EU-virkailijaa saisi kenkää. Panisivat mielummin ne kohlot tutkimaan kurkkujen lisäveroa käyryysastesuhdeluvun mikaan, niin saataisiin olla rauhassa noilta typeryyksiltä ainakin vähän aikaa.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ei minulla periaatteessa ole mitään EU:ta vastaan. Se vaan pitäisi siirtää jonnekin ihan muualle.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Neroutta.. EU:n voisi siirtää Afrikkaan. Tulen käyttämään tätä argumenttia seuraavassa Viipurin Nationatsien kokouksessa.

    Markkutapio kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sähköposti ja tekstiviestit verolle, koska on "Tarkoitus on löytää uusia keinoja laajentuvan unionin rahoittamiseksi."
    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet/EU+tutkii+s%E4hk%F6postin+verottamista/1180149

    Palataanpa tuohon verotusjuttuun: Mielestäni tuo ei tule menemään läpi. Johan noista maksetaan alv. ja käsittääkseni kaksoisverotus on kielletty laissa.

    Jammo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    EU on nykyhistorian kallein ja surkein kohellus.
    Uskallan "rohkeasti" väittää että EU:n ajasajo ellei sitten suorastaan romahdus tapahtuu jopa omana elinaikanani.
    Jos näin ei sattuisi käymään, minulle saa ihan vapaasti tulla lällättämään! 8)

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Uskallan "rohkeasti" väittää että EU:n ajasajo ellei sitten suorastaan romahdus tapahtuu jopa omana elinaikanani.

    Mutta kuka uskaltaa väittää, että romahduksen jälkeen voisi olla kysyntää ideologialle, joka yhdistää kansallisuuden ja sosialismin?

    Markkutapio kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ...Uskallan "rohkeasti" väittää että EU:n ajasajo ellei sitten suorastaan romahdus tapahtuu jopa omana elinaikanani...

    Tätähän on ennustettu jo siitä lähtien kun EU perustettiin. Meinaan niitä Nostradamus-tulkintoja, jonka mukaan EU tuhoutuu ja perustetaan "Euroopan US".

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    EU on Euroopan US eli iso vapaakauppa-alue.

    Markkutapio kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tarkoitin sitä, että Eurooppa saa oman perustuslain ja oman presidentin, niinkuin USA:ssa ja muutenkin otetaan mallia toimintatavoissa sieltä (toivottavasti ei negamalleja).

    Jammo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tarkoitin sitä, että Eurooppa saa oman perustuslain ja oman presidentin, niinkuin USA:ssa ja muutenkin otetaan mallia toimintatavoissa sieltä (toivottavasti ei negamalleja).

    Älä pelottele enempää! :shock:

    Heikkikerkkanen kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Amnestyn sivuilta poimittua:

    "Turkkilainen ihmisoikeusjuristi Eren Keskin on saanut 10 kuukauden vankeustuomion puhuttuaan julkisesti Turkin armeijan sotilaiden väkivallasta naisia kohtaan. Tuomio perustuu Turkin uuden rikoslain artiklaan 301, joka kieltää mm. Turkin tasavallan sekä turkkilaisuuden julkisen halventamisen. Amnesty vaatii artiklan poistamista, koska se loukkaa sananvapautta."

    Jos Turkissa on vielä tuollainen rikoslaki sen liittyessä Euroopan Unioniin, niin silloin viimeistään voidaan havaita EU:n hampaattomuus näissä asioissa.
    Onhan se ihan hyvä että EU:ssa on monenlaisia maita ja kulttuureja, mutta jos jonkun jäsenmaan rikoslaki on ristiriidassa EU:n keskeisimpien juridisesti sitovien ihmisoikeusperiaatteiden kanssa, niin onhan se helevettiläinen.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tarkoitin sitä, että Eurooppa saa oman perustuslain ja oman presidentin, niinkuin USA:ssa ja muutenkin otetaan mallia toimintatavoissa sieltä (toivottavasti ei negamalleja).

    Historialliselta taustaltaan Euroopan valtiot ja USA:n osavaltiot ovat kuitenkin niin täysin erilaisia.

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Kyllä. Pelkästään Balkanin alueella on enemmän alkuperäiskulttuureja, kieliä ja uskontoja kuin koko Pohjois Amerikassa yhteensä. U.S.A:n monimuotoisuus perustuu siirtolaisuuteen.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    U.S.A:n monimuotoisuus perustuu siirtolaisuuteen.

    Jammo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    USAhan muutti tai muutatettiin kaikkein yritteliäisin ja rikollisin väki Euroopasta.
    Jospa EU nyt saisi virallisesti Turkista samanlaisen "resurssin".

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    USAhan muutti tai muutatettiin kaikkein yritteliäisin ja rikollisin väki Euroopasta.
    Jospa EU nyt saisi virallisesti Turkista samanlaisen "resurssin".

    Viipurin Nationatsien tämän vuotinen Valkoisen Miehen Maalaisjärki (VMM) -palkinto menee Jammolle.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    USAhan muutti tai muutatettiin kaikkein yritteliäisin ja rikollisin väki Euroopasta.
    Jospa EU nyt saisi virallisesti Turkista samanlaisen "resurssin".

    Niin, jos miettii ihan tarkkaan miksi joku muuttaa pois maasta jonnekin tuntemattomaan. Mieleen tulee joitakin ilmeisiä syitä.

    -Ahneus
    -Köyhyys
    -Lain pakeneminen
    -Vastuun tms. pakeneminen (esim. aviottomia lapsia tai velkoja)
    -Vihamiesten pakeneminen
    -On onnistunut ryssimään asiansa niin että on pakko aloittaa uusi elämä
    -Muunlainen epätoivo
    -Seikkailunhalu
    -Ihmissuhdesotkut joista haluaa eroon

    tms.

    Edit: tietty näinä päivinä muutetaan myös työn tms. perässä

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    - Ahneus
    -Köyhyys
    -Lain pakeneminen

    Ihan väärin. Yksilöllä ei ole motiiveita eikä vastuuta, eikä varsinkaan persoonallisuutta. (Jos joku uskaltaisi puhua persoonallisuudesta, voitaisiin vahingossa syyllistyä rasistisiin stereotypioihin). Syynä on kahden paikan välinen elintasoero - se saa entiteetin muuttamaan paikkaa. Usko pois, tai olet fasisti-rasisti-sadisti.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ihan väärin. Yksilöllä ei ole motiiveita eikä vastuuta, eikä varsinkaan persoonallisuutta. (Jos joku uskaltaisi puhua persoonallisuudesta, voitaisiin vahingossa syyllistyä rasistisiin stereotypioihin). Syynä on kahden paikan välinen elintasoero - se saa entiteetin muuttamaan paikkaa. Usko pois, tai olet fasisti-rasisti-sadisti.

    Tämä entiteetti menee nyt syömään.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Tämä entiteetti menee nyt syömään.

    Ihan ok, jos muistat samalla kärsiä maailmantuskaa. Minä menen paskalle ja kärsin tuskaa muuten vaan.

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Tämä entiteetti menee nyt syömään.

    Olipa absurdia.

    Mutta motiiveista vielä sen verran, että ilmaston takia tänne ei ainakaan kukaan tule, pitää olla jokin muu hyvä syy. :wink:

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mutta motiiveista vielä sen verran, että ilmaston takia tänne ei ainakaan kukaan tule, pitää olla jokin muu hyvä syy. :wink:

    Puhelin menneiden vuosisatojen Amerikan siirtolaisuudesta. Menee pari viestiä, joissa ekassa sisältönä ateriointi ja toisessa paskahuussivisiitti, niin nyt puhutaan jo Suomeen tulemisen motiiveista.

    Kaikkihan sen tietävät että Suomeen tullaan koska Laardi asuu täällä ja koska jääkiekon MM-1995 tuli LEIJONILLE.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Menee pari viestiä, joissa ekassa sisältönä ateriointi ja toisessa paskahuussivisiitti, niin nyt puhutaan jo Suomeen tulemisen motiiveista.

    Mä haluasin tähdentää, että meillä on oikea WC eli water closet, eikä mitään huussia, so. ulkotiloissa oleva kuivakäymälä.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mä haluasin tähdentää, että meillä on oikea WC eli water closet, eikä mitään huussia, so. ulkotiloissa oleva kuivakäymälä.

    I stand corrected. Ja muutenkin onnitteluni, tuohan on tosi hyvä juttu tuo vesikäymälä ja pieni mutta tärkeä asia elämänlaadun kannalta.

    Markkutapio kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mökillä huussi ja siellä kärpäset helteellä pörisemässä. Siinäpä vasta kesän tuntua. 8)

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Turkkilainen sauna on perseestä, huussista ei tietoo..

    hugo2 kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Turkkilaiset ovat todella kovia sotimaan, niille ei vittuilla. Ovat olleet ja ovat muuten edelleen Israelin ja Turkin armeija TODELLA hyviä ystäviä keskenään. Heidän pääesikunnillaan on mm. tämän julkaisun http://jdw.janes.com/public/jdw/index.shtml
    mukaan ollut jo pitkään valmiit suunnitelmat mm. Syyrian pyyhkäisemiseksi suoraan helvettiin, jos alkaa liikaa päätänsä aukomaan.

    1700 -luvulla Turkkilaiset kovastikin olivat Wieniä polttelemassa. Australialaisten ylimielisen maihinnousun tulokset I maailmansodassa Gallipolissa tietävät kaikki, siitä voi ausseille tarpeen tullen muistuttaa.

    YLE -teema kanavalla käsiteltiin muistaakseni v. 2005 korean sotaa. Jenkkiarmeijan evp. eversti muisteli naama vakavana, kuinka Turkin pataljoona ei koskaan luovuttanut asemiaan ilman lupaa, ei koskaan, vaikka jenkit olivat tietyissä tilanteissa heidän selustansa jo jättäneet ilman lupaa.

    Joten jos Turkkia moititaan, niin osaa ne ainakin kommareita tappaa. Eikös se ole hyvä asia? Mitäs mieltä Haiku on? Ollaanko me molemmat nyt Turkin ystäviä?