Identiteettikriisi
Doc.B.D kirjoitti noin 19 vuotta sitten (26 kommenttia)
Tässä boardissa onkin jo ollut puhetta ikä- ja identiteettikriireistä. Keskustelu on sivunnut mm. tatuointeja. Myös minä kärsin tällaisista oireista toisinaan. Asian tekee hankalaksi se, että en pohdi uutta tukkamallia tai genitiaalilävistyksen ottamista, vaan olen useasti pohtinut nimen vaihtamista.
Minulle on jopa ehdotettu sukunimen vaihtamista, sillä minulla olisi oikeus käyttää isäni sukupuun takia erästä suojattua ja harvinaista sukunimeä, joka liittyy läheisesti Suomen kielen ja korkeakoululaitoksen alkuaikoihin. En anna kuitenkaan tuollaisille instituutioille mitään itseisarvoa, joten en näe niihin liittyvissä nimissäkään mitään prestiisiarvoa.
Sen sijaan jokin tekijä - olkoon se sitten sekopäisyys tai se tosi-asia, että sukuni kantajuuret ovat germaaniset - saavat minut toistamiseen keksimään erillaisia teutonisia tai militaristisa nimiä.
Tänään keksin, että haluasin olla TAISTO VALLIHAUTA. Tai sitten VOITTO VERIPÄÄ (Veripää on vanha suom. sukunimi, eikä sen käytölle pitäisi olla mitään esteitä).
Onko tuttuja oireita? Vai halutaanko täällä olla vaan POIKA KUUNLAPSI :wink:

+/- saldo : 0 | Tweet
Oon joskus miettiny... uus nimi vois olla Matias Saari, en kerro miksi ;)
Haluan vaihtaa nimeni! Haluan olla Kaarle XII.
Mitäs näitä tekaistuja sukunimiä onkaan tullut vastaan..
Helmenkalastaja (Miksei ollut rehellinen ja laittanut vaikka Yli-Pyrkyri)
Sademies (tositapaus)
Viisikymppisenä haluaisin olla herra Kotkala-Hammas-Lärvänen. Tendenssieni puolesta saattaisin olla yhtä plösö ja vittumainen tuohon ikään mennessä :wink:
"Tunkio" on väestörekisterikeskuksen tuntema so. hyväksymä nimi, joten siinä ideaa ennakkoluulottomille..
Oliko tuo vihje? :D
Nope.. ja kunnian ja omantunnon kautta: seuraavat nimet löytyvät väestörek.keskuksesta:
kalma
talikko
aunus
mätäs
karva
jäykkä
riippa
peitsi
varvi
taka-prami
sapeli
lahna
ruikka
maksa
kallo
varvas
pers
puukko
Minulla on sukulaisia jotka ovat Peitsiöitä. Alkaa olla kadonnut nimi Turussakin. Joskus 30 luvulla valittiin suomalaistettuja nimiä luettelosta. Sai ainutlaatuisen nimen.
Ei nimi miestä pahenna. Kunhan sukunimi ei ole Väyrynen.
Metsähallituksen asiakaspalvelunumerossa vastasi kerran Orava.
Eikös se oo niin että ihminen hakeutuu monesti sukunimeään vastaaviin töihin? Eilen tai toissa-aamuna oli aamu-tv:sä joku teatteri-alan ihminen, jonka sukunimi oli Lavaste.
ps: mulla tais olla joskus luokkakaverina yks Riippa.
Ihmisen pää on hotelli; Sinne tulee ja sieltä lähtee koko ajan porukkaa. Ne kaikki on ihmisen identiteettejä, persoonallisuuksia, nimiä... mitä vielä?
Tämän opin aikoinaan, kauan sitten, ruotsalaisesta (?) romaanista Pesäyö, jonka tekijää en enää muista. Viimeeksi luin tämän Abram Terzin teoksesta Kuorosta nousee ääni.
Minusta tämä on toimiva ajatus.
Ja mä haluaisin nimekseni komealta kuulostavan "Uriel Kalske", mutta enpä taida vaihtaa :)
J
Ihmisen pää on hotelli; Sinne tulee ja sieltä lähtee koko ajan porukkaa. Ne kaikki on ihmisen identiteettejä, persoonallisuuksia, nimiä... mitä vielä?
Jehna. Tai kuten hasidit - eräs juutalainen mystikkolahko - sanoo: ihminen joka sanoo olevansa se ja se, ei tiedä mistään mitään. Älkää edes kuvitelko että joku on jokin, yksi ihminen käsittää äärettömän määrän persoonia. Siinä vähän miettimistä "Hyväksyn itseni projektipäällikkönä" -tyypeille.
Sain muuten tänään lahjaksi hauskan pipon. Siihen on kirjailtu:
Niuvanniemen sairaala 70240 Kuopio
Identiteetin salaus -kriisi tässä vaivaa. Hyväksyn itseni projektipäällikön kaverina, varon sanojani, näissä töissä säännollisesti "yt"-kierroksia. Pseudeonyyminäkin pudottelee puolitotuuksia, kuitenkin täällä käryää niin helposti, pitäis lopettaa levylistaus ainakin. PP:lle terkkuja, joko mentäis syömään?
Viilailu on toisaalta kyllä ihan hauskaa. Ainakin 30 ehkä 66 % persoonistani on sitä mieltä, tai jokseenkin sitä mieltä (3%:n mielestä EVVK).
POIKA KUUNLAPSI täällä ei varmaan kukaan kehtaa olla, jos ei tee antipseudoa, jonka nimissä moista päästelisi. "Mulle" kelpais kyllä mieluusti POIKA-PUOLI KUUNLAPSI, pikkusen kierrettä niin heti helpottaa.
Ja Kotkala-Hammas-Lärvänen on ihan hyvä tyyppi, etenkin siviilissä, huumorintajuinenkin.
Metsähallituksen asiakaspalvelunumerossa vastasi kerran Orava.
Männäviikolla puhuin erään Tampion kanssa puhelimessa.
Minullakin olisi mahdollisuus ottaa suojattu nimi käyttöön, mutta enpä taida, vaikka välillä tympiikin, kun kukaan ei muista nimeäni.
Eipä se nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä, kuten lienee käynyt Väyrysen tapauksessa?
Ensio Lärvätsalo voisi olla ihan hyvä nimi.
Siinä nimenvaihdossa on se vaara, että ei muista heti uutta nimeä. Ja jää kahdet tiedot itsestä kaikkialle.
Wanha witsi oli jo tuo, että kenen suomalaisen säveltäjän sukunimi & kuolinsyy oli sama? No Toivo Kuula.
Kivoista mainos-lippiksistä ehdoton huippu olisi se vihreä 70- (vai 60-?) lukulainen, jossa luki Larcactil ja sit siinä oli se pieni c ympyrässä. Sellasen kun löytäs vielä...
Männäviikolla puhuin erään Tampion kanssa puhelimessa.
Muistuu mieleen, miten armeijassa alikessut rähähtivät nauramaan aina kun tykkimies Tampio ilmoittautui.
Metsähallituksen asiakaspalvelunumerossa vastasi kerran Orava.
Ystäväni sukunimi muuttui avioliiton myötä Kemppaisesta Varikseksi. Vaikea sanoa mentiinkö tässä eteen- vai taaksepäin.
Puhelinhaastattelijan duunissa törmää joskus sellaisiin nimiin, että tulee mieleen että näillä on saattanut joskus käydä nimenvaihto mielessä.
henkilökohtainen top 3 on tällainen
1. Kaija Nuija
2. Irina Lerssi
3. Pasi Pylväs
Olen muuttanut mieleni. En halua olla Kaarle XII, vaan joko Seppo Kääriäinen tai sitten Mauri Pekkarinen.
Suomessa ei liene usein konsertoinut venäläinen jazz-laulajatar Valentina Panomareva...?
Tai intialainen laulaja Mallikarjun Mansur.
Nämähän olivat ne wanhat suosikkini.
Sain juuri tekstarin Horst Worstmannilta suoraan faaraoiden Egyptistä. Ei tosin maininnut, miltä kaudelta...
No niin.. väestörekisterikeskuksestä löytyi kaikkien sukunimien ylisukunimi: ARJALAINEN
Tohon vielä joku kunnon etunimi, niin kunnallispolitiikka odottaa..