Liian pitkä/lyhyt levy
Uni kirjoitti noin 18 vuotta sitten (31 kommenttia)
Liekö tämmöistä ollut mutta kokeillaan kerran progekorvissakin oli..
Voiko levy olla liian pitkä? Lyhythän se voi olla helpostikin mutta mites se toinen ääripää? Esimerkkejä aiheesta saa esittää.. Tämä aihe kiinnostaa monessakin suhteessa.. :wink:
(palaan itse asiaan myöhemmin tarvittaessa)
Voiko levy olla liian pitkä? Lyhythän se voi olla helpostikin mutta mites se toinen ääripää? Esimerkkejä aiheesta saa esittää.. Tämä aihe kiinnostaa monessakin suhteessa.. :wink:
(palaan itse asiaan myöhemmin tarvittaessa)
+/- saldo : 0 | Tweet
Voiko levy olla liian pitkä? Lyhythän se voi olla helpostikin mutta mites se toinen ääripää?
Itse näen asian kyllä lähes päinvastoin. Levy voi olla helpostikin liian pitkä mutta äärimmäisen harvoin liian lyhyt. Levyt ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta yli sen 30 min.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä ruikutusta "Ihan hyvä levy mutta liian lyhyt..."
En ole koskaan ymmärtänyt tätä ruikutusta "Ihan hyvä levy mutta liian lyhyt..."
Joskus on vain tullut tunne, että olisihan tuota voinut kuunnella kauemminkin..
En ole koskaan ymmärtänyt tätä ruikutusta "Ihan hyvä levy mutta liian lyhyt..."
Joskus on vain tullut tunne, että olisihan tuota voinut kuunnella kauemminkin..
Ei muuta kuin painaen sitä play-nappulaa uudestaan. Eikös se lisäkuuntelu sillä luonnistu aika helposti?
Slayerin Reign in Blood on aivan helvetin hyvä levy noin 26 minuutin kestostaan huolimatta. On ollut jo melkein 20 vuotta sitä, joten replay-nappikin on ollut ajoittain kovilla... :)
Pink Floydin "The Wall" tuntuu hieman liian pitkältä vaikka loistava levy onkin.
No kyllä moni levy on mulle ollut liian pitkä, en nyt jaksa esimerkkejä miettiä. Sen tietää siitä, että alkaa puutumaan aivot ja korvat. Joku voi olla harmillisen lyhytkin, eli jättää haluamaan voimakkaasti lisää. Repeat ei ihan aina tätä tarvetta tyydytä, kun siis haluaa lisää samanlaista, mutta ei sentään ihan samaa.
En ymmärrä miten levy voi olla liian lyhyt. Millä tavalla sen pitäisi olla pitempi jos siihen olemassa olevaan materiaaliin on jo saatu puristettua kaikki sanottava? Minussa ainakin 'lyhyt' levy aiheuttaa positiivisen reaktion - tää pitää kuunnella uudestaan.
Liian lyhyt levy? Tämä ajatus sisältää arvolauseen :
"Levy oli niin hyvä että sitä olisi voinut kuunnella pitempään".
Ei, kyllä "liian lyhyt levy" on joko käsitteellinen mahdottomuus tai sitten käytetään sopimatonta mittaa :shock:
Felona e Sorona, Octopus ja erityisesti Pink Moon ovat kaikki lyhyehköjä loistavia levyjä, täydellisiä omassa kestossaan.
Liian pitkiä levyjä maailmalla taas CD-levyjen aikana piisaa, kun halutaan kaikki materiaali panna samalle kiekolle.
The Flower Kingsiltä en ole kuullut kuin liian pitkiä levyjä. Sama vaiva on Kaipan vastaavilla uudemmilla tuotoksilla.
Jokainen 79 minuutin CD-levy on oletusarvoisesti "liian" pitkä tai ainakin se kertoo kyvyttömyydestä tiivistää sanottavaa.
Gustav Mahler oli pahin tässä suhteessa, joten tämä epämiellyttävä taipumus on ollut olemassa jo satoja vuosia...
"Liian lyhyt levy" tarkoittaa minulle juuri sitä, että yhdeltä istumalta suoritetun kuuntelun jälkeen jää tunne, että joko se nyt loppui ja jota play-nappulan uudelleenpainaminen ei täysin tyydytä. Tämähän ei missään tapauksessa ole negatiivista vaan useinmiten se jättää odottelemaan seuraavaa tuotosta entistä suuremmalla innolla. Levyn ajallisella kestolla ei tässä tapauksessa ole väliä. Henkilökohtaisesti tiedän tuplalevyjä joista toivoo, että siellä olisi ollut se kolmaskin kiekko mukana.
Klassikkolevyt ovat oma luku sinänsä mm. vinyylit teknisten rajoitusten vuoksi ja cd-aikakaudella moni niistä on saanut cd-muodossa lisämateriaalia. Tämä ei mielestäni ole aina hyvä asia. Tästä hyvänä esimerkkinä Camelin 70-luvun levyjen remasterit, jotka on, ei nyt voi sanoa että pilattu mutta joiden kokonaisuus on rikottu extrabiiseillä. Jotenkin se häiritsee. Erityisesti Moonmadnessin kohdalla jossa on tottunut siihen, että Lunar Sean viimeisen nuotin jälkeen on hyvä hengähtää hiljaisuudessa mutta sitten kajareista pamahtaakin lisää. Rajansa kaikella.
Olen itsekin sitä mieltä, että 40min asiaa on huomattavasti parempi kuin 70min josta puolet on täytettä. Yli tunnin levy vaatii levyn tekijältä paljon mutta vielä enemmän se vaatii kuuntelijalta jos sisältö ei ole riittävän vahvaa. Mutta kuitenkaan sanonta "lyhyestä virsi kaunis" ei päde aina..
Olen täysin samaa mieltä Camelin CD-remastereista.
Mutta mitä mieltä olette lyhyistä huonoista levyistä? Eivätkö ne olekin paljon parempia kuin pitkät? :lol:
Tässä on myös se puoli, että pitkä levy on vinyylillä (ainakin teoriassa) paljon siedettävämpi kuin cd:llä. Vinyylillä levy rytmittyy 4-6 kappaleen puoliskoiksi eikä 28 kappaleen mössöksi niinkuin cd:llä. Sanotaan tästä esimerkkinä vaikka Trout Mask Replica.
Kuvitellaas sellanen Paavo Väyrynen-niminen progebändi, jonka albumilla on vain semmonen yks 2,5 minsaa pitkä biisi, jokan nimi vois olla vaikka Dostojevski...
Mikäs teidän mielestä sitten on maailman ekaksi paras täytebiisi, semmonen jota kuuntelee aina vaan uudestaan..
Niin.Mikä on liian pitkä,mikä lyhyt?Aikoinaan kun Mike Oldfield julkaisi Incantations tuplan,jotkut kriitikot haukkuivat sen liian pitkäksi.Vuotta myöhemmin Incantations julkaistiin myös yhden levyn mittaisena live-esityksenä Exposedilla.
Minä itse pidän enemmän studioversiosta,eikä se ole ollenkaan liian pitkä.Nimensä mukaisesti se "loitsuaa" kuuntelijaa hypnoottisella tavalla koko tuon yli 70 minuutin ajan huipentuen yhteen Oldfieldin hienoimmista hetkistä,eli Incantations 4:n loppuun,joka on hengästyttävän kaunis.
Myös Yessin Tales From Topographic Oceans on joidenkin mielestä liian pitkä.Minä olen siinäkin eri mieltä 8) .Itse pidän siitä juuri tuon mittaisena kun se alunperin tehtiin.Tosin remasteroitu versio,jossa on mukana nuo 2 bonariraitaa rupeaa jo hieman puuduttamaan.Tosin ihan mielenkiintoisia kuulla ovat nekin raidat.
Yksi tylsimmistä levyista on Klaus Schulzen Das Wagner Desaster.Turha tupla cd jossa on sama materiaali kahteen kertaan.Mixaukset on periaatteessa hieman erilaisia,mutta yhtä kaikki samaa huttua.Schulze on tehnyt todella hienojakin levyjä,kuten Moondawn,Mirage,X,TimeWind jne.Mutta varsinkin 90-luvulla on mies tehnyt luvattoman monta inhotusta.Tuolla 50 :shock: cd:n Ultimate Edition boxilla on hyviä esimerkkejä niin hyvässä kuin pahassa.On hienoja 70-luvun konserttitaltiointeja ja toisaaalta 80 minuuttia pitkiä tiluliluja lähinnä 90-luvulta joita tuskin moni jaksaa kuunnella.Ja sitten Schulzen contemporary works I ja II olisi voinut kutistaa vaikkapa kahteen-kolmeen levyyn alkuperäisen 16! levyn sijaan :wink:
Joo, minun mielestäni levy on liian pitkä ehdottomasti, jos se on tehty esimerkiksi periaatteella "teimme studiossa levyä varten 75 biisiä joista valitsimme sitten 18 parasta". Kokemuksen mukaan tällaisen lausunnon jälkeen on ehdottomasti suurin todennäköisyys löytää yli puolet materiaalista olevan täytepas***.
Myönnetään, että harvemmin on 60- tai 70-minuuttinen levy ollut kokonaisuudessa hyvä, mutta on niitäkin useita, onneksi. En ole asiaa sen ihmeemmin tilastoinut (enkä aiokaan), mutta veikkaisin, että suurin osa täyslaatuisista levyistä putoaa kuitenkin tuohon 35...55 min. alueelle kenties?
Sekös vasta ärsyttääpi jos levyn kolme ensimmäistä kappaletta ovat kelvollisia, ja seuraava hyvä tulee vastaan vasta yhdeksäntenä. Tästä syystä hirvittää juuri tuo Queensrychen uuden levyn tuleva kohtalo, kun siihen on työnnetty peräti 17 kappaletta... Toivottavasti suuri osa näistä olisi introja tai välisoittoja... :roll:
Kyllähän noita Rushin 1970-luvun ja 1980-luvun alun levyjä kuunnellessa tulee levyn loppuessa tunne, että joko nyt pitää painaa playta uudestaan. Eli siinä mielessä liian lyhyitä.
Liian pitkiä tehdään nykyään paljonkin johtuen näistä bonus disc -julkaisuista, jotka ovat enimmäkseen silkkaa rahastusta ja/tai paskaa. Esimerkiksi Porcupine Treen Sky Moves Sidewaysin kahden CD:n versio on selkeästi liian pitkä. Vaan eipä ole erikoinen se varsinainen levykään.
Tänään tälleen.
Vinyyliaikanahan pituus korreloi usein myös soundien ja dynamiikan kanssa. Puoli tuntia/puolisko alkoi olla jo ehdoton maksimi..
Kun sitten kasetteja äänitellessä standardi oli 90 min, l. 45 min/puoli, oli muuten varsin raivostuttavaa jos levyllä oli muutama sekuntti liikaa musiikkia.
Nykyään kun teknisiä rajoituksia ei ole niin homma lähtee usein artistilta ns. "lapasesta", l. itsekritiikki pettää.
Kyllähän noita Rushin 1970-luvun ja 1980-luvun alun levyjä kuunnellessa tulee levyn loppuessa tunne, että joko nyt pitää painaa playta uudestaan. Eli siinä mielessä liian lyhyitä.[/quote]
Jep. Kyllä ovat MP ja PW hämmästyttävän lyhyitä. VT taas aivan käsittämätön koko pituudeltaan... :lol:
[quote]Liian pitkiä tehdään nykyään paljonkin johtuen näistä bonus disc -julkaisuista, jotka ovat enimmäkseen silkkaa rahastusta ja/tai paskaa. Esimerkiksi Porcupine Treen Sky Moves Sidewaysin kahden CD:n versio on selkeästi liian pitkä. Vaan eipä ole erikoinen se varsinainen levykään.
Jep. Kyllä ovat MP ja PW hämmästyttävän lyhyitä. VT taas aivan käsittämätön koko pituudeltaan... :lol:
[quote]Liian pitkiä tehdään nykyään paljonkin johtuen näistä bonus disc -julkaisuista, jotka ovat enimmäkseen silkkaa rahastusta ja/tai paskaa. Esimerkiksi Porcupine Treen Sky Moves Sidewaysin kahden CD:n versio on selkeästi liian pitkä. Vaan eipä ole erikoinen se varsinainen levykään.
Mulla on myös tuo versio siitä levystä. Haukotus pääsee... Ei ole herra kovin kiinnostunut tosin siitä juuri mitään livenä soittamaankaan, eli tainnut itsekin havaita levyn heikkouden. On se ihme juttu toisaalta, kun Up the Downstair on hyvä ja Signify loistaa taas jälleen tuon yhden kökkövedon jälkeen...
Ei ole herra kovin kiinnostunut tosin siitä juuri mitään livenä soittamaankaan, eli tainnut itsekin havaita levyn heikkouden.
Coma Divinella soitetaan aika montakin biisiä Sky Moves Sidewaylta. Ja versiot ovat myös aikamoisia parannuksia studiolevyn versioihin nähden. Olen kyllä itsekin sitä mieltä että SMS on yksi Porcupine Treen heikoimpia levyjä.
Eipä PT hirveästi noita vanhojen levyjen biisejä muutenkaan enää soita livenä joten siinä mielessä siitä ei voi hirveästi vetää johtopäätöksiä siitä mitä Wilson levystä ajattelee. Paitsi tietenkin jos olettaa samalla, että Wilson pitää kaikkia Stupid Dreamia vanhempia levyjä paskoina. Ja hieman sellainen kuva miehen haastatteluista onkin syntynyt.
Mikäs teidän mielestä sitten on maailman ekaksi paras täytebiisi, semmonen jota kuuntelee aina vaan uudestaan..
1) Pilven poika (Geafar)
2) War Dance (Nuclear Nightclub)
Eipä PT hirveästi noita vanhojen levyjen biisejä muutenkaan enää soita livenä joten siinä mielessä siitä ei voi hirveästi vetää johtopäätöksiä siitä mitä Wilson levystä ajattelee. Paitsi tietenkin jos olettaa samalla, että Wilson pitää kaikkia Stupid Dreamia vanhempia levyjä paskoina. Ja hieman sellainen kuva miehen haastatteluista onkin syntynyt.
No soittihan hää tuolla Tilburgissa Radioactive Toyn... :) Tosi on, että en meinannut aluksi tunnistaa sitä kun kappale pelataan huomattavasti paranneltuna ja ainakin tujakampana versiona nykyään näköjään!
Kyllä tuon keikkabiisien linjauksen tavallaan ymmärtää ainakin Wilsonin näkökulmasta - uusinta materiaalia pitää kuitenkin tehdä ja sen verran hyvää, että sitä kehtaapi soittaa yleisölle ja paljon. Nuo retrospective-kiertueet ovat sitten asia erikseen - hyviä nekin hyvien artistien kohdalla ovat, mutta eivät tarjoa sinänsä mitään tuoretta.
Hyvänä esimerkkinä pidän jotain DIO:n keikkaa - en jaksa mennä enää katsomaan, sillä pari uutta raskasveisua esiteltyään herra yhtyeineen heittää aina saman hittikimaran perään ja melkein samat biisit. Pari kertaa riittää...
Hattu on tosiaan noussut Marillionille, PT:lle, Opethille ja King Crimsonille ainakin loistavien uusien veisujen tekemisestä ja kiertuettamisesta! Saisivat muutkin (=Rush) ottaa mallia... :wink:
Ai niin joo (off topic) - tulevana tiistaina pääsen ensi kertaa laskeutumaan kentälle, jonka koodi on YYZ - kaksi päivää Torontossa! Jahuu! Palataan asiasta myöhemmin... :wink:
Itselleni käy nykyään turhan usein niin että tekee mieli kuunnella jotain todella hyvää levyä mutta se jääkin sitten vain ajatukseksi koska en laiskana jaksa laittaa cd-soittimeen puolituntisia pläjäyksiä.
Tästä hyvänä esimerkkinä Camelin 70-luvun levyjen remasterit, jotka on, ei nyt voi sanoa että pilattu mutta joiden kokonaisuus on rikottu extrabiiseillä. Jotenkin se häiritsee. Erityisesti Moonmadnessin kohdalla jossa on tottunut siihen, että Lunar Sean viimeisen nuotin jälkeen on hyvä hengähtää hiljaisuudessa mutta sitten kajareista pamahtaakin lisää. Rajansa kaikella.
Useimmissa cd-soittimissa on program-toiminto, jolla voi eliminoida "ongelman" etukäteen. Mutta joo, tulee mieleen pari vastaavaa esimerkkiä. Patti Smithin Horses päättyy upeaan Elegieen, jonka jälkeen ei tosiaan soisi kuuluvan mitään. Ilmoille kuitenkin kajahtaa räkäinen live-versio My Generationista. David Bowien Hunky Dorylla (vanha remaster) taas kuullaan Bewlay Brothersin jälkeen vähemmän hieno Bombers. Olen kuitenkin sitä mieltä, että bonusraidat ovat hyvä juttu.
Led Zepan Immigrant Song on liian lyhyt biisi.
Led Zepan Immigrant Song on liian lyhyt biisi.
Onhan tämä tuttu: http://users.wolfcrews.com/toys/vikings/
?
Onhan tämä tuttu: http://users.wolfcrews.com/toys/vikings/
?
?
Jep, on se enemmän kuin tuttu, ja etsin sitä eilen rathergood.com:istä, josta se on poistettu..
Mielestäni levyt saa olla vaikka kuinka pitkiä, ne kun saa kopioitua koneelle ja muokattua sitten mieleisekseen. Enemmän häiritsee jos joku biisi on liian lyhyt tai pitkä. Joskus aikoinaan tuli niitäkin muokattua, pitkästä turha pois ja lyhyeen liitin hyvää pätkää jatkoksi, mutta ei enää.
Joskus aikoinaan tuli niitäkin muokattua, pitkästä turha pois ja lyhyeen liitin hyvää pätkää jatkoksi
Argh, tuohon en pystyisi... :shock:
Queensrÿchen Mindcrime II on liian pitkä levy. 4 tai 5 biisiä olisi voinut poistaa, ihan turhia. "17 tracks" kun lukee soittimessa, ei hyvää seuraa. Ellei ole sitten kyseessä kokoelma...